Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

5.10.2018

Ponilandiassa tarhataan nykyisin laumana



Haaveena oli kauan ponilandia, jossa jokainen ponimme voisi elää sulassa sovussa, samojen aitojen sisällä. Pienenä laumana. Mutta ajatus ja etenkin sen toteutus eivät tuntuneet mitenkään olevan realistisia. Kuinka yhdistää kolme ponia, kaksi ruunaa ja yksi ori, Ilman ylimääräisiä sairaslomia tai eläinlääkärilaskuja.  

Hevoset ja tietenkin myös ponit ovat laumaeläimiä. Laumassa ne saavat toteuttaa luontaisia tarpeitaan ja kommunikoida lajitoveriensa kanssa aivan toisella tapaa kuin yksin tarhauksessa. Laumaelämä on poneille luonnonmukaista ja hyödyllistä. Luonnossa hevosia ei kuitenkaan kengitetä eikä varsinkaan hokiteta. Niitä ei myöskään loimiteta tai edes väkisin yhdistetä tiettyjä yksilöitä samaan laumaan. Luonnossa hevonen valitsee itse laumansa ja paikkansa. Minä en kuitenkaan kykene tarjoamaan poneilleni aivan sellaista luxusta, ja tilatkin ovat lopulta rajalliset. 

Tallin kuningas Kotti on laiduntanut ja tarhannut yksinään siitä asti, kun Simo lopetettiin. Sopivaa kaveria ei ole ollut. Tänä kesänä Kotti kuitenkin sai arvoisensa kaverin ja Eppo sai luvan tunkeutua Kottin plantaaseille. Siitäkös yksinäiseen ylhäisyyteen tottunut poni otti aluksi nokkiinsa. Pian kuitenkin tunkeilijasta tuli Kottin paras kaveri. Eppo on ollut mainio ystävä, se tyytyy olemaan pienen lauman toinen, kaikessa, joten ongelmia ei näillä kahdella ponilla ollut. 

Iso pää, korvat eivät mahtuneet kuvaan.

Frodolla taas on ollut kaverinaan koko ajan  orivarsa. Kesän alussa varsa vaihtui toiseen, mutta meno jatkui samanlaisena. Seura on ollut ponioriin kehitykselle erittäin tärkeää. Frodo on ollut se joka määrää, joten se on saanut oriiseen tiettyä karskeutta ja itseluottamusta. Pomon roolissa Frodosta on kasvanut iso, nuori ori. Ei kuitenkaan mikään karski, onneksi. Mutta selväksi on tullut, ettei Frodo ole pahnanpohjimmainen luonteeltaan. 


Missio kolmen 
ponin yhdistäminen.


Kuinka kaksi vanhempaa ruunaa ja nuori ori tulisivat toimeen. Kolmesta ponista, joista kaksi on ollut koko ajan oman elämänsä johtajia, pitäisi saada sopuisa lauma. Se oli alusta asti selvää, että Kotti ei luopuisi vallastaan edes suuremmassa hädässä, oli siis vain Frodosta kiinni, kuinka homma toimisi. Ja ajatuksissani jo näin, ettei toimisi. Frodo on kesän aikana opetellut hyppäämään kaverin selkään. Ja sellaisen erehdyksen tehdessään Kottin kanssa, jälki voi olla todella karmivaa. 

Ajankohdaksi kaavailtiin loppukesää, kun tärkeimmät kisat olisi takana. Siltä varalta, jos jotain sattuisi. Tärkeintä oli, että ponit olisivat vielä laitumella, jossa on tilaa reilusti kirmata karkuun, ennen kuin aita tulee vastaan. Tarhassa yhdistäminen ei mitenkään onnistuisi, siellä ei olisi riittävästi tilaa selvitellä arvojärjestystä. 


Ponit päättivät kuitenkin toisin. Eräänä aamuna laitumelta alkoi kuulua epämääräistä melua. Kotti komensi nuoren oriin ruotuunsa ja piti huolta joukon pienimmästä, parhaasta kaveristaan Eposta. Muutaman päivän ajan Kottin oli varmisteltava, että tulokas on varmasti ymmärtänyt paikkansa lauman alimmaisena. Ja niin simppeliä se oli. Kesken kiireisimmän kisakauden.

Ei siihen tarvittu muuta kuin Frodon kutiava kankku ja aitatolppa, johon ihan vähän pyllyä rapsutettiin. Hupsista vain ja aita oli maassa ja Frodo väärällä puolen aitaa. Kotti oli samantien etujalat ojossa kertomassa nuorelle miehelle paikkaansa ja Frodo tyytyi kohtaloonsa.  

Nyt ponit ovat siirtyneet jo tarharuokintaan täysin, vaikka laitumet huutaisivat syöjiään. Liian viileät yöt ja aurinkoiset päivät kuitenkin alkavat olla terveysriski ja laiduntaminen sai jäädä ensi kesään. Tarhassa poneilla on tilaa ja kesällä rakennettu sääsuoja. Mikäs sen parempaa, että kaikki tulevat toimeen hyvin keskenään. Leikkisät ponit painivat välillä keskenään, mutta jo seuraavassa hetkessä rapsuttelevat toisiaan onnellisena. 


Ryhmätarhaus aiheuttaa pieniä haasteita, mutta niistä lisää tuonnempana. Muistakaa seurata meitä instagramissa, siellä mm. Ainon ja Eppon ensimmäisistä estetreeneistä videoita!

26.9.2018

Kiireisen arjen vastapaino



Eppo on tehnyt valtavan hienoa työtä opettajan roolissa. Muutaman kuukauden aikana pieni tyttö on oppinut hallitsemaan oikeaa ponia, kaikissa askellajeissa. Pienen tytön kasvu ratsastajaksi on ollut huimaa, voi kunpa itsekin olisin saanut kokea lapsena jotain tuollaista. Elämää ponien ympäröimänä. Ratsastusta omilla ja vierailla poneilla, ihan niin paljon kuin itse haluaa. Vaikka en olekaan vuoden äiti, olen kuitenkin saanut tarjota lapsilleni jotain sellaista, mistä moni muu ei tiedä edes yhtään mitään. Ja mikä tärkeintä, lapset tykkäävät ponitouhuista. Se on koko perheen yhteistä aikaa. Ja minusta on tärkeää, että lapset oppivat kunnioittamaan luontokappaleita, hoitamaan ja huolehtimaan poneista ja kantamaan vähän kerrallaan vastuuta eläimestä. 



Kun vanhemman tyttären rohkeus ja itseluottamus kasvoi uusiin sfääreihin, alkoi enenevissä määrin kuulua kysymys, koska saan ratsastaa Kottilla? Ja vastauksena oli aika tylykin "kisaputken jälkeen.." Kun vihdoin koitti se päivä, että ponilla on kisoista useamman viikon tauko, oli lupauksien lunastuksen paikka. Kotti satulaan ja tulevaisuudessa toivottavasti ponin pääratsastaja selkään. 


Hetkeäkään ei mielessä käynyt, että ratsukko tarvitsisi talutusta. Kotti osaa olla todella hienosti lasten kanssa ja tytär hallitsee jo pientä ja vauhdikasta Eppoakin niin mallikkaasti, etten uskonut Kottin hallinnan olevan ongelma. Ja oikeassa olin. Ainoastaan pohjeavut eivät meinanneet mennä täysin perille, sillä ratsastajan jalat eivät käyneet lähelläkään ponin hipiää. Sen lisäksi herkkääkin herkempi poni oli päättänyt ottaa roolinsa vakavasti, eikä aivan täysin uskaltanut luottaa ratsastajan päätöksiin vauhdin lisäämiseksi. 

Heillä olisi yhteisiä ponivuosia 9 täyttä vuotta edessä.
Meillä tulee vielä tyttöjen kanssa kova taisto siitä, kuka saa ratsastaa Kottilla. Toistaiseksi sovimme vanhemman tyttären kanssa, että Kotteilut voidaan ottaa Eppoilujen rinnalle kerran viikkoon. Poni pysyy siis vielä minun pääratsunani ainakin vuoden. Tänä vuonna uudella ratsukolla olisi kuitenkin jo ensimmäiset kilpailut edessä, ratsastajan kisatessa myös toisella ponillansa samaisessa luokassa. 




Kotti on nyt virallisesti siinäkin roolissaan, johon se alun perin on ostettu, tyttärieni luottoratsuksi. Voiko parempia poneja tähänkään tarkoitukseen olla? Monitoimiponi toimii joka lajissa kisaratsuna, valmentautuu tavoitteellisesti ja siinä ohella vielä sivutoimenaan toimii lasten ratsuna. Tällainen kultakimpale meillä on ja tiedän sen olevan arvokas ja ainutlaatuinen harvinaisuus. 

24.9.2018

Mestari on aina mestari!

Kaakkois-Suomen nuorten hevosten mestaruus vielä kertaalleen Gottfridin nimiin!
 Poni on hallinnut mestaruutta koko nh-uransa ajan, vuosina 2016, 2017 sekä 2018!


Blogi laahaa nyt niin jäljessä, että otetaan se tällaisilla pikapostauksilla kiinni tähän hetkeen. Aluemestaruuden lisäksi kävimme ponin kanssa viikkoa aiemmin Kotkassa voittamassa 2-tason avoimen helppo B luokan tismalleen samalla tuloksella 69,773% Nyt ponin viimeiset helppo B luokat on ihan virallisesti kisattu ja samalla päätämme nuorten hevosten kilpailuissa kilpailemisen. Aivan huikean hienon matkan olemme ponin kanssa kulkeneet hienojen hevosten joukossa. Ei voi olla kuin onnellinen siitä, millaisen kultakimpaleen olen onnistunut itselleni saamaan. 

13.9.2018

Lähes turistina kenttäkilpailuissa

Vesiesteellä nelivuotiaana
Olen saanut tutustua Kottin myötä ratsastusurheilun eri lajeihin, eri rooleissa. Helpointa kaikista on ratsastaa itse, olla itse se suorituksen herra tai rouva, mikäli poni päättää olla herrana. Penkkiurheilu sopii monille, mutta kyllä se omalta kohdaltani vaatii vielä treeniä, vaikka kovasti tässäkin lajissa on kehitystä tapahtunut. Koulu- ja esteratsastus on lajina tuttua omalta kohdalta jo ajalta ennen Kottia. Mutta Kottin kanssa olen päässyt tutustumaan uuteen lajiin, kenttäratsastukseen.

Nyt oli vuorossa viikonloppu Harjun hulppeissa maisemissa 3-tason kenttäkilpailuissa. Viime vuonna saimme jo kahdet maistiaiset kenttäkilpailuiden tunnelmasta, osallistuessamme 60cm maastoesteille. Mutta nyt oli ponin ihan ensimmäiset oikeat kenttäkisat edessä, se hetki jolloin ponista tulisi oikeasti kenttäratsu, tai sitten ei. 80cm luokkakorkeus, koulukokeella ja rataesteillä höystettynä, siinä viikonlopun agenda. Jotta pääsisimme todelliseen kisafiilikseen ns. kotikisoissa, sai poni yöpyä kisapaikalla.  

Valmistelut kisoihin ovat sujuneet sangen surkeasti. Poni hyppää hyvin ja kaiken, mutta sileällä meno on ollut ponibreederssin koulukokeista lähtien sangen kankeaa. Mietin jo hetken, että olisiko parempi vain tässä kohtaa vetää peli seis, poni vuodeksi lomalle ja miettiä ensi syksynä ratsastuksen alkeita uudelleen. Perjantai-iltana oli Heidin kouluvalmennus, johon keksin laittaa ratsastajaksi estekuskimme. Ehkä siksi, että olin jo itse luovuttanut ratsastamisen suhteen, toisekseen siksi, että ratsastajan itse tuntiessaan, kuinka huonolta poni tuntuu, on helpompi perustella koko tiimille, miksi jätettäisiin kisat välistä ja siirryttäisi vuoden talvilomalle. Ja kyllä kieltämättä ratsastajakin yllättyi kuinka huono niinkin hyvän ratsastettavuuden omaava poni kuin Kotti, voikaan olla. Lopputunnista meno alkoi kuitenkin parantua ja sellainen pieni pilkahdus siitä todellisesta Kottista alkoi näkyä. 

Lauantaina oli aikainen herätys, sillä poni aloitti oman luokkansa ja urakkansa 8.30 koulukokeella. Edessä oli armoton helppo C, jossa millään muulla ei ollutkaan väliä, kuin sillä, että kaikki sujuisi tanssinlailla sujuvasti ja harmoonisesti, pehmeällä tuntumalla. Eli juuri se, mikä nyt on ollut suurin ongelma, pehmeys, tuntuma ja harmonia. Mutta verryttelyä katsoessani aloin jo salaa miettiä, että poni itseasiassa näyttää tosi kivalta. Ja helppoakin helpompi rata kouluaitojen sisällä sujui yhtä kivan näköisesti. Pehmeä, avuilla oleva poni. Pieniä "olisi voinut olla parempi" -kohtia rataan tuli, mutta ei rikkoja, ei tuntumaa vasten kulkemista, eikä niskurointeja. Ja tulokseksi 72,1% eli 27,9 virhepistettä. Koska poni oli luokkansa ensimmäinen, eikä minulla ollut aiempaa kokemusta kenttäkisoista, en tiennyt ollenkaan onko se sitten hyvä vai huono tulos. Luokan puolivälin kohdilla aloin kuitenkin jo hahmottaa, että tulos oli ihan hyvä. Koulukokeesta suoraan satulan vaihtoon ja kohti estekoetta. Esteradalla oli valtava määrä esteitä sillä suorituksia tehtiin kahteen luokkaan samaan aikaan, joten ratapiirrosta näkemättä tehtävä vaikutti todella hankalalta. Rata oli varmasti Kottille tähän astisista, vähistä radoista vaikein. Verryttelyssä poni loisti tekemällä yhden täydellisen vaihdon! Minä olin jo niin tyytyväinen siinä kohtaa ponin menoon, ja siihen, kuinka se näytti hyvältä ja pehmeältä, että olisin ollut valmis vaikka kotiin lähtöönkin. Mutta katsottavahan se on, saadaanko edes kenttäkilpailun kohokohtaan osallistua, vai katkeaako tie ennen kuin alkaakaan. Rataesteet meni aikalailla nappiin. Jokunen puomi kolahteli, mutta  jäi varmasti kannattimilleen ja poni hurvitteli puhtaalla suorituksella tuloslistan kärjessä, sillä loppujen lopuksi ponin koulukoe oli luokan paras.


Poni jäi yöksi jabakarsinaan. Illalla kävimme vielä kävelyllä ja poni vaikutti vihdoinkin omalta energiseltä ja maailmaa tarkkailevalta itseltään. Voi mikä huoli putosi harteilta. Tässä on mietitty omassa päässä tovi jos toinenkin, missä on vika, kun poni ei ole hyvän  tuntuinen. Vaikka hyvin tiedostan lajin vuoristorata-efektin, ollaan nyt kyllä todella pohjalla käyty. Iltapusujen saattelemana poni jätettiin nukkumaan, sillä aamulla koko päivä starttaisi Kottin suorituksella. 

Kävelin maastoradan ratsastajamme kanssa. Esteet oli pitkälti Kottille tuttuja, mutta niitä oli tietenkin koristeltu kovasti, joka sai ne näyttämään valtavilta ja erilaisilta. Lisäksi edessä oli heti alkuradasta este, jota oli koristeltu korkeammaksi risuilla. Tovi siinä mietittiin, onko Kotti koskaan nähnytkään moista, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. 

Sumuinen sunnuntai alkoi 05.00 herätyksellä, sillä poni oli ruokittava hyvissä ajoin Harjussa, ennen suoritusta. Olin luvannut varustaa Kottin valmiiksi tasan kahdeksaksi verryttelyä varten, sillä ponin startti olisi 8.30 Aamun heiniään rouskutteleva poni sai 13 sykeröä harjaansa ja hokit kenkiinsä. Poni oli valmiina just in time, ja verryttelyssä ratsukko sai vielä apua Tuija Rosenqvistilta, suuri kiitos siitä! Muutama hyvä verryttelyhyppy ja lähtökarsinan kautta sumuisen sunnuntain sumuiselle kisaradalle, jonne ei tosin ollut sen sumun seasta mitään näköyhteyttä, ehkä parempi niin. Hetken päästä puhelimen kautta otettu yhteys maalialueella olevaan ponin huoltojoukkoihin paljasti sen verran, että ratsastaja on tyytyväinen ja poni suorittanut esteet virheittä! Ainoastaan huolta alkoi aiheuttaa aika, sillä ratsukko oli saattanut edetä radalla hieman liian lujaa. 

Tulokset tulivat vasta reilun tunnin päästä luokan päättymisen jälkeen, eli jokunen tovi elettiin jännityksessä, vaikka olimmekin selvitelleet jo, että ratsukko oli alittanut ihanneajan tasan 20:llä sekunnilla, joka alitettaessa osuu sekunnilleen marginaaliin, ennen kuin virhepisteitä alkaa herua! Ja niinhän siinä sitten kävi, että ponin nimi ratsastajineen keikkui lopulta edelleen ylimmäisenä! Luokkavoitto heti ensimmäisistä kenttäkilpailuista! Ja vaikka poni on jo miljoonia kertoja kuullut olevansa paras, se sai sitä kuulla tänäänkin. Vaikeuksien kautta voittoon ja sitä rataa.

My little pony <3


30.8.2018

Mitä kaksivuotiaassa tapahtuu kolmessa kuukaudessa

hertjekker.net

Ponioripäivät 22.4.2018 Ypäjällä

Sallis Lindqvist photography
Kolme kuukautta lisää kasvuaikaa nuoressa poni saa ihmeitä aikaan. Aina sanotaan, kuinka maitovarsa kehittyy ensimmäisen elinvuotensa aikana hurjasti. Tässäpä kaksivuotiaan kolmen kuukauden kehitys. Nuoresta varsasta alkaa kuoriutua ison ponin näköinen ja kokoinen otus.   Alemmat kuvat kolkko.net

Rotunäyttely 21.7.2018 Hamina



Loppuun vielä mietittävää jokaiselle. Nyt on se kuuluisa kaksivuotiaan syksy, jolloin moni aloittaa nuoren ratsuopit. Kannattavaa, eikö? Jos kolme kuukautta saa aikaan tuollaisen muutoksen ulkoisesti, miettikääpä mikä muutos sisäisesti on tapahtunut. Vaikka nuori voi näyttääkin valmiilta, on hyvä pitää mielessä, ettei se sitä missään nimessä ole, rodusta riippumatta! Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon merkitystä on maltilla ja sillä, että odottaisi ratsuoppeja vaikka ensi vuoteen. Tätä vuotta on kuitenkin vielä neljä täyttä kuukautta jäljellä, eli pidempi aika kuin näiden kuvien välillä. 

29.8.2018

Ponibreeders 2018



Ponibreeders 2018

Esteet II - Gottfrid
Koulu II - Gottfrid




Koko kilpailun ainoa poni, joka osallistui kumpaankin lajiin. Molempien lajien paras New Forest poni. Olen aika sanaton. Niin mielettömän hieno suoritus kummassakin lajissa, vaikka voittoonkin olisi ollut mahdollisuus, olemme erittäin tyytyväisiä hopeaan. Poni jaksoi hienosti neljän päivän kisaturneen.  

Elämä ei kuitenkaan pääty tähän, ainoastaan yksi etappi on taas saavutettu. Seuraava etappi odottaa jo kulman takana ja treenit jatkuu kohti tavoitteita.



5.8.2018

Ennätysprosentit ja iloista mieltä!

Lauantai oli suuri päivä. Olimme lähdössä koulukilpailuihin melko läheiselle Ryhlyn tallille. Siellä oli tällä kertaa tarjolla kilpailuharjoitukset ja luokkatarjontaa helppo D:stä alkaen. Tiesin kalenteriin katsomattakin, että päivä olisi vapaana töistä, sillä olin varautunut lähtemään kaksi kuukautta sitten Ponynäyttelyyn. Onneksi en varsaani sinne ilmoittanut, sillä viikolla ongelmana oli kaviopaise, jonka vuoksi emme olisi päässeet lähtemään. Mutta Eppo ilmoitettiin koulukinkereihin miettimättä yhtään sen enempää.


Vanhempi tyttäreni Aino sai kunnian viedä oman poninsa ensimmäistä kertaa kisoihin. Toisin kuin voisi luulla, viimeinen viikko oli Eppolla täyttä lomaa. Tyttäret lähtivät viettämään viimeisiä lomapäiviään mummolaan, aivan toisaalle Suomea, joten treenit jäivät tauolle. Jo ennen lomaa treenit jäivät tauolle sen takia, että ponin satula ja ohjat lähtivät valjasverstaalle. Minä pidin mieheni kanssa kisaponin mieltä virkeänä, käyttämällä Eppoa iltakävelyllä Kottin kanssa.

Lauantai aamuna poni oikein hörähdellen juoksi laitumelta pientä tyttöä vastaan. Olikohan sillä ollut oikeasti ikävä tyttöjä? Ei se meitä vastaan juokse, saati hörähtele, odottaa vain laitumen toisessa päässä ja naureskellen laskee askeliamme. Poni pestiin ensimmäistä kertaa meillä ollessa. Mitenhän se antaa pestä? Hyvin antoi, ylähuuli pitkällä nautti viilentävästä saippuapesusta. Pesun jälkeen teimme ratsastajan kanssa verkkoletin, vaaleanpunaisilla ponnareilla, tietenkin! Ratsastuskoulumme Ravijärven hevostila lahjoitti Ainolle ja Eppolle oikean kisahuovan ja nyt se pääsi tositoimiin.

Poni koppiin, ei ihan yhtä sujuvasti kuin isommat ponit, mutta hyvin kuitenkin. Pelipaikalla poni pois trailerista ja puunaamaan viimeiset silaukset, satula selkään ja ratsastaja kyytiin. Verryttelyn aikana kävimme läpi vielä perusjutut siitä kuinka rata menee, miten tuomaria tervehditään ja kuinka kauan seisotaan pysähdyksissä paikallaan.


Allekirjoittanut sai kunnian olla avustajana radalla. Mikäli treenejä olisi ollut takana viikon ajalta, olisi tyttö voinut ratsastaa radan ilman avustajaakin. Mutta meillähän ei oikeastaan ollut edes tietoa kuinka Eppo käyttäytyy uudessa paikassa ja maneesissa olikin hieman pelottavaa, etenkin tuomareiden päädyssä. Oli siis hyvä, että avustaja oli mukana antamassa tukea. Rata videoitiin ja videon oli tarkoitus päätyä tännekin. Mutta tiedostojen siirto kortilta koneelle epäonnistui ja koko video hävisi. Siispä ratavideota ei ole. 

Rata meni hyvin, tyttäreni ratsasti siististi ja minä neuvoin koko radan ajan mistä mennään. Olen painottanut hänelle alusta asti tarkkaa linjojen seuraamista ja sehän tuotti tällä reissulla sitten ansaitusti tulosta. Lopputulemana paperissa luki monessa kohtaa tarkka tie ja alapisteissä oikeiden teiden seuraaminen toi jopa 9,5 pistettä. Lopputulemana prosentteja 82,894%


Tästä jatketaankin treenejä kohti oman seuran kilpailuja, joissa toiveena olisi, että ratsastaja pystyisi suorittamaan radan ilman avustajaa. Mummolle on jo vihjailtu kisavaatteiden budjetoinnista, sillä kyllähän pieni ratsastaja tarvitsisi valkoiset housut ja siistin kisapaidan tulevaisuuteen. Jos vaikka joulupukki innostuisi poniratsastajaa sponsoroimaan. 



30.7.2018

Eppo ehostettuna kameran edessä


Millainen poni sitä tulikaan hankittua? Nuo otukset näyttävät niin erilaisilta satula selässään, kuin ilman satulaa. Eppon ensimmäiset rakennekuvat meillä otettuina. Tältä poni näyttää heinäkuun 29. päivä. Harmittaa, ettei tullut kuvattua heti ponin saapuessa, sillä olisi ollut mahtavaa nyt katsoa, onko silmä vain tottunut, vai onko ponilta hävinnyt vatsan alta reppua. Vieläkin ylimääräistä painolastia on, mutta eipä ne kilot hetkessä lähde ja uskottelen itselleni, että suunta on oikea. 


Tällainen kaveri se on. Rakenteeltaan hyvin shetlanninponimainen, korkeudeltaan vain suurempi. Eppolla on meille saapuessaan jo ollut hyvinkin selkeästi näkyvillä olevat vanhat lihasvauriot. Ne on molemmin puolin kylkeä, sekä samalla korkeudella takamuksessa, kenties aisojen aiheuttamia? Mutta ei lainkaan hullumman näköinen mies, vaikka itse sanonkin. Ja poseeraamisen Eppo osasi tehdä lähes ammattilaisten tavoin, liekö joskus harjoitellut sitäkin? 

27.7.2018

Palkintopöydän putsausta harjoiteltu

Petri Volanen
Menin ja ilmoitin varsaponini KotHamCity open näyttelyyn, jossa oli NF-poneille rotunäyttely, arabien lisäksi. Nuori oriimme Hillside Forgotten Gold 52NF oli matkaamassa elämänsä kolmanteen arvostelutilaisuuteen. Tapahtumaan, joista itse en oikein perusta, mutta ehkä oriina olo, etenkin näin nuorena velvoittaa vähän tällaisiin tapahtumiin osallistumista. Vanhemiten hankkikoon menestystä sitten oikeissa kilpailuissa. Varsamme on kasvanut ja miehistynyt ponioripäivien jälkeen aivan mielettömästi, joten sikäli vähän jännitti, mitä siitä ollaan mieltä. Vaikka omaansa ei saisikaan kehua, niin pakko sanoa, että hienohan se kyllä on ja sanoinkin jo kengittäjällemme, että ruunaksihan vien samoilla vauhdeilla, jos ei ykköstä ponille tule. Mielestäni kuitenkin jalostusyksilöllä on rakenne oltava sellainen, että näyttelyistä ykkönen irtoaa aikalailla automaattisesti, etenkin oriin ollessa kyseessä.

Ennen näyttelyä poni lassottiin preerialta kahtena iltana. Ensin hierontaan ja seuraavaksi kavioiden huoltoon. Hieronta siksi, että Kotti hierottiin ja Frodolla oli tapaturma-altis kesän alku. Näyttelypäivänä poni pestiin, lastattiin ja matka saattoi alkaa. Muita valmisteluja emme näyttelyä varten tehneet, sillä en katsonut tarpeelliseksi häiritä orien kesälomaa. Frodo käyttäytyi kutosen luonteelleen ominaisesti koko päivän. Seistä töpötti rauhassa trailerin vieressä, rouskutellen heiniään. Sitä ei paljoa kiinnostanut pitää meteliä itsestään. Juuri sellainen, kuin mielestäni orin kuuluu olla, mikäli halajaa olla ori jatkossakin. Ei se nyt aivan ruunasta mene, mutta ihmisen vieressä ollaan hevosiksi. Aina!

Kolkko.net

Oman kehänsä voittaja. Sehän olikin jo suuri saavutus, kun luokassa oli ruhtinaaliset yksi osallistuja. Mutta saihan se toki myös odotusten mukaisesti sen ykköspalkinnonkin, jonka suorastaan piti ollakin itsestään selvyys. On tätä miestä kuitenkin hevosalan ammattilaisten kanssa katsottu sen verran monta kertaa kriittisesti, että johan olisi ihme ollut, jos he olisivat väärässä olleet. Poni sai kehuja ryhdistä, hyvästä rotutyypistä, vahvasta ylälinjasta, hyvän muotoisesta kaulasta ja ilmeikkäästä päästään. Liikkeissä olisi haluttu nähdä vähän jotain enemmän. Forestithan lähtökohtaisesti ovat todellisia Totilaksia, mutta minun reppanavarsalla ei se etupolvi vielä turpaan asti nouse. Poni on kuitenkin vasta kaksi, ja liikkeet rakennetaan sitten myöhemmin treenillä, joten en ole ollenkaan huolissani, kyllä tästä varmasti vielä jonkinlainen Totilas saadaan. Sen lisäksi tila oli aika pieni noin suurelle ponilleni, joka on hetkessä kasvanut paljon. Sen koordinaatio ja tasapaino ei vain vielä riitä tuollaiseen tilaan näyttämään liikekapasiteettiaan. Ulkokentällä poni olisi varmasti liikkunut vähän näyttävämmin, mutta pienessä maneesissa yksin ollessa ei kannata show'ta järjestää. Mielestäni tärkeintä kuitenkin on liikkeiden tahti, säännöllisyys ja puhtaus, swungi tehdään muulla tavoin. 

Frodo sai siis jatkaa luokan voittajana BIS kehään. Ennen sitä meille tuli extempore matka jälkeläisryhmään, sillä isäoriilla, nykyisin ruunalla Vernons Visionilla oli jopa kolme jälkeläistä itsensä lisäksi. Jälkeläisryhmä sai ykköspalkinnon. Näytillä oli Frodon lisäksi yksi- ja kaksivuotiaat tammat.

BIS kehään saapui ensin kuusi ponia, joista vain yksi ei ollut lainkaan Frodolle sukua. Mukana oli isä, sekä sen kolme jälkeläistä ja sen lisäksi Frodon mummoponi.  Lopuksi olikin vain Frodo, isä Vernons Vision ja sen vuotias tammavarsa Rivercreek's Brianna. Kolmen parhaimmisto. Frodo nappasi tästä kolmannen sijan, ollen siis BIS III. Varsa olisi saatava liikkumaan Totilaksen lailla mieliäksemme näyttelyn voittajaksi. Eipä se niin justiinsa ole meille se tärkein titteli ja ihan tyytyväisiä tuohon kolmanteen sijaankin olimme. 

Näyttelyreissulta napsahti siis rusetteja matkaan vaikka ja kuinka. Mutta eihän me vielä niihin tyydytty, sillä olin ilmoittanut ponini agilityyn. Ajattelin, että kyllä sitä joku ilta kerkeää treenata, mutta eipä tullut kertaakaan ponia laitumelta otettua treenejä varten. Siispä kaksivuotiaan oriin kanssa aivan kylmiltään mm. pujottelemaan, kävelemään sillan ja pressun yli, peruuttelemaan, hyppäämään estettä ja pussijuoksua. Kymmenen esteen rata oli edessä.

Kärsin itse urheiluvammoista reisilihaksissa, jonka vuoksi en kyennyt edes itse esittämään varsaamme näyttelyssä. Kaikki liikkuminen, kävelyä kummemmin aiheuttaa valtavan kivun revähdysvammoissani. Mutta agilityyn mentiin silti. Poni tuotiin minulle maneesiin valmiiksi, sillä jos se olisi tehnyt jonkin ylimääräisen koikkaloikan matkalla, en olisi kyennyt sitä pitelemään, sillä kipu todella vie jalat altani. Ei tehnyt. Koko reissun aikana hyppäsi BIS kehässä yhden kerran takajaloilleen, kun takana olleet kaverit poistuivat maneesista ja varsaponini luuli jäävänsä ypöyksin. Eikä se tehnyt typeryyksiä radallakaan. Ponitäti otti taskut leipää täyteen ja houkutteli rohkean ison varsansa kaikista esteistä ylitse. Paitsi "vesiputouksesta" jossa piti mennä suikaloidusta kankaasta tehdyn seinän läpi. Kangassäikeet tarttuivat ohjiin ja vaatteisiin niin, että välillä oltiin aivan solmussa. Joten, kun muutamalla yrittämällä ponini ei siitä suostunut tulemaan, päätin ohittaa esteen. Kaikki muu sujuikin oikein hyvin. Nostelin ponini etujalat hulahularenkaan sisään ja porkkanakin maistui pojalle.



Meillä meni yllättävän hyvin. Monille tuotti vaikeuksia mennä samaisen "vesiputouksen" läpi, saada ponin jalat renkaaseen tai ylipäätään niinkin arkinen asia kuin peruutus. Näin ollen me olimme Frodon kanssa lopulta lopputuloksissa kolmansia! Minun kaksivuotias, kutosen luonteen omaava, mitään tekemätön hulttio varsani oli aika pätevä! Ja mikä parasta, palkinnoksi (kahden ruusukkeen lisäksi!) saimme suomalaisille jonottamisen arvoisen ämpärin! Ja siellä sisällä oli vielä kaiken kukkuraksi porkkanapussi. Kyllä kannatti, sankoja ei ole koskaan liikaa. Agility itsessään oli tosi hauskaa ja paljasti kyllä Frodon luonnetta ja luotettavuutta hyvin. Jokainen voi viedä oman kaksi vuotiaan samanlaiselle radalle, näyttämättä mitään esteistä etukäteen, tai no esteenhän Frodo on joskus nähnyt, ja kokeilla, kuinka hyvin se varsa tulee perässä, täysin vieraassa paikassa. 

Kaikki ruusukkeet eivät mahtuneet nuoren miehen päähän. Reissulta niitä napsahti mukaan yhteensä kuusi kappaletta.


Kamalia etikettivirheitähän me teimme, suitsituksen, harjan pituuden ja sen sellaisten kanssa. Mutta yhtä näyttelyä varten en varsaltani paarmasuojaa kaulasta lyhyemmäksi nyhdä, enkä todellakaan osta näyttelyiden takia varsalleni toisia suitsia. Kai tässä nyt kuitenkin on enemmän tarkoitus arvostella ponia, kuin sen varusteita tai harjan pituutta. Eikä suitsitus kyllä käynyt missään kohtaa mielessäkään. Perinteeseen kuuluu ilmeisesti vain tavallinen englantilainen turparemmi, eli ns. yläturparemmi, ilman alaosaa. Ei mikään Pioneer tai Micklem -malli. Harjasta minulla on useampi visio kuultuna, enkä ole ihan varma, mikä niistä on se virallisin. Mutta ilmeisesti vain varsalliset tammat, maitovarsat sekä villiponit (joita Suomessa ei ole) saisivat olla tukkansa kanssa rauhassa. Muilta harja olisi siistittävä lyhyeksi. Tämä ei kuitenkaan perustu millään tapaa 100% faktaan, mutta enkuissa kyllä vuotiailta varsoiltakin harja oli leikattu lyhyeksi näyttelyihin. 


Nyt on varsaa näytetty koko rahan ja huvin edestä näyttelyissä. Seuraavaksi suuntaamme laatuponikilpailuihin, mikäli olosuhteet antavat myöten. Kasvavan kanssa on mentävä hetki kerrallaan ja katsottava tilannetta lähempänä tapahtumaa. Epäedullisessa kasvuvaiheessa niitä ei kannata viedä näytille. 

18.7.2018

Tarina siitä, kuinka tädin saa miltei tippumaan satulasta


Kuumassa Lappeenrannassa kesäflunssan ja kuumeen kourissa. Houkuttelevaa eikö? Sellaiset kaksi päivää kisoissa, mittarin näyttäessä jopa yli 30 lämpöastetta. Kotiin saavuttua kuoleman kaltainen koomatila sängynpohjalla, palellen peiton alla, molempina päivinä. Lauantaina meillä oli vaativan debytointi. Ratana FEI vaativa b esiohjelma 6v. hevosille. Aika helppo, hyvin rullaava rata. Avo- ja sulkutaivutukset, sekä vaihdot ja lisätyt askellajit. Niistä se vaativuus koostui. Olimme treenanneet vaihtoja viisi viikkoa. Poni teki perjantain valmennuksessa kertaalleen kummassakin laukassa hyvät vaihdot, myös vaikeammasta suunnasta, oikeasta vasemmalle. Kovin varmoilla vaihdoilla ei kisoihin lähdetty, mutta periaate oli napsia pisteet kotiin muista tehtävistä. 

Lähdimme kisoihin ponin kanssa kahdestaan, sillä groomimme oli estynyt tulemaan mukaan. Kottin kanssa matkustaminen ja toimiminen kisapaikoilla onnisuu onneksi todella mutkattomasti. Sain suojien riisumiseen ja kisatakin kantoon apua kisakaveriltamme, joten homma sujui hyvin. Verryttelyyn varasin noin puolituntia, sillä keli oli aivan järkyttävä. Se riitti meille oikein hyvin ja lähdimme hyvillä mielin radalla. Ponteva poni pötki tavanomaiseen tapaansa hienosti. Minä ratsastin sitä kaikilla olemassa olevillani voimilla, raviohjelma ja taivutukset sujuivat hyvin, käynti rullasi ja lopulta oli laukan vuoro. Poni tuntui hyvältä ja osasi jo odottaa vaihtoja, joten pienellä raipan hipaisulla vahvistaakseni apua, saimme vaihdot kumpaankin suuntaan, joskin pukin saattelemana. Lopputervehdyksessä oli maailman onnellisin poniratsastaja. Meidän ensimmäinen vaativa B oli takana, eikä pahasti edes tuntunut siltä, että jotain olisi mennyt penkin alle. 


Täti meinasi tippua satulasta, kun avustajamme luki meille tuloksia. 70,400% !! Ja sillä tuloksella olimme lopulta neljänsiä luokassamme. Ja jotkut vielä kehtaavat väittää, ettei tavanomaisesti liikkuvalla ponilla voi näissä luokissa pärjätä! Onnellisena, mutta kamalan väsyneenä lähdimme ponin kanssa kotiin. Meinasin nukahtaa jo kotimatkalla rattiin, mutta pääsimme kuin pääsimmekin kotiin asti. Olin niin onnellinen poniini, se suoritti hienosti ensimmäisen vaativan ratansa. Ja tyytyväinen sain olla omaan ratsastukseenikin. Ja siihen, että lähdimme ylipäätään yrittämään ponia viedä näihin kisoihin, tähän luokkaan. Vielä kaksi kuukautta sitten se olisi ollut aika utopistinen tavoite. 


Seuraavana päivänä vuorossa oli vielä FEI  helppo A, loppukilpailuohjelma 5v. hevosille. Sain mukaan groomin, joten pystyin huolettomammin olemaan kisoissa. Groomistamme oli todella paljon hyötyä, sillä yksin en olisi jaksanut toista kisapäivää olla. Olimme Kottin kanssa keskittyneet niin kovin lauantain luokkaan, että olin unohtanut opetella tämän radan. Olemme sen kaksi kertaa viime vuonna menneet, joten helpostihan perusteet kaivoin muistista, mutta yksityiskohdat piti vielä tarkentaa.  Verryttelyaikaa lyhensin hieman, sillä en vain enää jaksanut hellettä, kuumetta ja ratsastusta. Radalle mentiin aika löysästi ja rennosti. Ja samalla moodilla taaplasimme koko radan läpi. Meistä oli poissa terävyys, jonka vuoksi toinen vastalaukka meni rikki. Muutoin aika perus rikkeetön suoritus, mutta koska lineaarinen arvostelu, pitäisi siitä löytyä se viimeinen swungi ja terävyys. Jota ei nyt esitetty. Halusin tämän radan ratsastaa oikeastaan vain siitä syystä, että tämä on ponibreedersin toisen päivän rata. Prosentit jäi alhaisiksi 67,200% joka toki on enemmän, kuin mitä viime vuonna tästä saimme, mutta nyt meidän suorittaminenkin oli todella löysää ja ala-arvoista. Olisi pitänyt ottaa ohjat käteen ja ratsastaa hevonen kunnolla pohkeesta kohti ohjaa, pyöreämmäksi ja rehellisesti peräänantoon. No, tällaista löysää suoritusta en aio tehdä seuraavissa kisoissa. Oli kuitenkin kiva huomata, että poni sai näinkin huonosta suorituksesta ihan ok tuloksen, koska tämä oli ehdottomasti meidän tämän vuoden radoista huonoiten ratsastettu. Poniini suoritti kaksi kuumaa kisapäivää hienosti, ratsastajasta ei voi sanoa samaa. Mutta tyytyväisiä ollaan, kipeänä tehtyihin suorituksiin. Alla vielä sunnuntain rata.