Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

15.12.2018

Perhepotretti teräsmummon kanssa



Ihan ensialkuun on pakko hehkuttaa! Ollaan ponin kanssa maastoreissuilla tehty paljon vaihtoja jokusen askeleen välein. Ja tänään tehtiin kentällä sarjana vaihtoja pitkällä sivulla. 45 metrin pitkälle sivulle mahdutimme kolme vaihtoa!!

Loppukesästä vierailimme Gottfridin mummolassa, jossa ponia oli vastassa jo vähän ruosteinen, mutta raudanluja mummo Nutmeg of Pinthorns. Kultaharja on syntynyt vuonna 1980 ja se on tuotu suomeen sekä kantakirjattu samana vuonna kuin allekirjoittanut on nähnyt päivänvalon vuonna 1991! Siinä ponissa, jos missä tiivistyy viisaus yksiin kuoriin. Kultaharjalla on kolme jälkeläistä, joista viimeisin on siis Gottfridin emä Gumbariza, joka on syntynyt vuonna 2007. Gumbariza on muuten tiineenä oriista Klockas Junost ja meidän pienestä Gottfridista tulee oikea isoveli! 

suukko mummolle!

Mutta kelatkaapa ihan tosissaan, rautainen mummu täyttää reilun vuoden päästä jo 40 vuotta! Siinä, jos missä on ponilla kunnioitettava ikä, vaikka on se kunnioitettava jo nytkin. Liekö tässä jopa Suomen tällä hetkellä vanhin New Forestin poni? Ja tästä ponista ei toden totta voisi kuvitella kropan perusteella, että ikää on jo noin paljon, vaikka toki jo jokunen eletty vuosi tämän ikäisessä ponissa näkyykin. Ja saa muuten näkyäkin!



Kultaharja itse oli sitä mieltä, että ikä on vain numeroita, kun nuoren miehen nähdessään pisti kiiman päälle ja komensi keltanokkaa tallin tavoille. Voisi kai sanoa, että Kottin taustalla on pitkäikäisiä poneja. Harva saa nauttia näin monista vuosista poniystävän kanssa. Oli kyllä mahtavaa päästä ikuistamaan tällainen potretti, jossa Kotti 6v ja mummoponi Nutmeg of Pinthorns 38v. ovat samassa kuvassa. Viime vuoden vierailulla jäi harmittamaan, kun emme missään kohtaa kerenneet kuvaa napata. Onneksi se mahdollistui tänä vuonna ja mielellään näissä merkeissä nelikymppiskuvankin ottaisi. 

Mummo ei pitänyt ideasta, jossa ponit kuvataan narujen päästä. Noin vanhalla rouvalla saakin olla jo mielipiteitä siitä, miten forestit todella pitäisi ikuistaa - villinä ja vapaina!
Nutmeg of Pinthorns 2018

7.12.2018

Muistakaa pitää hauskaa nyt ja aina!


Vakavasti otettavan koulutreenin lisäksi on erittäin tärkeää nollata aivoja välillä. Monipuolinen treenaaminen vaihtelevissa maastoissa on erittäin hyödyllistä niin ponin pääkopalle kuin fyysisesti koko kropalle. Kottilla ei ole varsinaista treeniohjelmaa. Sillä ei ole viikkosuunnitelmaa eikä vakipäiviä maastoilun, koulutreenien sekä esteiden parissa. Miksi olisi? Minusta tärkeämpää on kuunnella ponia kuin tehdä asioita, joita seitsemän päivää sitten suunnittelin juuri tänä päivänä tekeväni. 

Meillä on valmennukset niinä päivinä, kun ne sattuvat sopimaan omiin työvuoroihin, höytettynä valmentajamme aikataulujen, kelien ja muiden muuttujien mukaan. Noin kerran viikossa, joskus kaksi tai jopa kolmekin kertaa. Estetreenit sovitaan samalla tavalla, ratsastajan ja meidän aikatauluissa pitää kummallakin olla ponin mentävä aukko, johon sisältyy matkustus ponin kanssa treenipaikoille. 


Vaikkei meillä olekaan viikko-ohjelmaa, pidän tärkeänä, että poni pääsee säännöllisesti ja mieluiten vähän liiankin usein kentän ulkopuolelle hurvittelemaan. Käymme paljon maastossa, jossa voi tehdä niitä samoja asioita kuin kentälläkin. Maastossa poni ajattelee paljon rehellisemmin eteenpäin, joten sen kanssa on tosi kiva leikkiä mm. siirtymisillä askellajien sisällä. Lisäykset lähtevät pontevasti ja kiinni ottaessa liikkeen aktiivisuus pysyy yllä helpommin. Teen paljon avotaivutuksia, sulkuja sekä väistöjä. Leveällä tiellä on kiva tehdä sik-sakkia reunasta toiseen. Onnemme on, että meillä on todella paljon leveitä, hyväkuntoisia teitä, joissa ei ole liikennettä kuin tiettyihin aikoihin vuodesta. 


Vakavan ja vähemmän vakavan koulutreenin lisäksi harrastamme maastossa myös turkin tuuletusta mm. laukkaamalla niin lujaa kuin kintuista lähtee. Ja noista ponin pienistä kintuista lähtee muuten todella kovaa. Laukkaamme lujaa vain tutuilla pätkillä, joissa ponikin jo tietää, missä kohtaa on fiksua hiljentää vauhtia, sillä eihän se hölmö ole laisinkaan. Samalla uskallan sen oikeasti antaa mennä, vaikka hetkittäin minulla on sellainen fiilis, ettei mulla oikeastaan ole mitään sanavaltaa siihen, koska vauhtia hidastetaan. Meidän laukkasuorat on todellakin monia kilometrejä pitkiä, suoria pätkiä, joissa näkyvyys on todella hyvä joka suuntaan. 


Maastoilun lisäksi poni tykkää mennä sänkipelloilla. Joka syksy se kyselee korvillaan jokaisen pellonkulman kohdalla, mentäisikö tuonne? Meillä ei ole omia sänkkäreitä, joten hyvin harvoin pääsemme nauttimaan niistä, sillä eihän sinne saa luvatta mennä rälläämään. Mutta talvinen laidun ajaa ponille aivan saman asian ja kyllä se ilo ponilla oli silmin nähtävissä. 



Tällä viikolla ponin ohjelmaan on kuulunut lumisissa maisemissa maastoilu. Saimme ensilumen laskeutumaan tänne meillekin maahan asti ja kävimme heti hyödyntämässä tilaisuuden pieneen lumitreeniin maastossa. Vapaapäivälle oli ohjelmassa kengitys. Kotti sai tilsakumit ja nastat alle. Ponillahan on ympäri vuoden hokin reiät kengissä, mutta kesämallin kengissä hokin reiät ovat vain kannoilla ja ulkosyrjällä. Talvikengityksessä ponilla on neljä hokkia joka jalassa. Kengityksen jälkeen kaikilla poneilla oli juoksutuspäivä liinassa ja nyt ponilla oli pellolla hauskuuttelua. Tulossa on vielä kouluvalmennus lauantaiksi ja mahdollisesti itsenäinen treenituokio kentällä, sekä maastokävely. 


Missä kohtaa me sitten oikeasti treenataan ja tehdään asioita laadukkaasti? 

On aina tärkeää muistaa, että ratsu ei tiedä, koska ollaan oppimassa ja koska vain hurvittelemassa. Siksi jokainen ratsastuskerta vie hevosta joko eteenpäin tai taaksepäin. Meidän hurvittelut ja hauskanpito pyritään tekemään myös laadukkaasti, Ponin on ajateltava koko ajan eteenpäin, oltava suora ja avuilla. Vaikka nelistäessämme tuhatta ja sataa, minulla on fiilis, ettei poni ole hallinnassani, se kuitenkin on sitä. Se kuuntelee korva tarkkana apujani ja jos pyytäisin sen pysähtymään se pysähtyisi. Uusia asioita treenataan valmennuksissa ja niitä oppeja kerrataan sitten itsenäisesti kentällä ja maastossa. Pääasiassa talvikaudella ponin kanssa kuitenkin pyritään tekemään mahdollisimman paljon peruskuntoa ja lihaksistoa maastossa ja lajiharjoittelu jää valmennuksiin, jolloin tehtävät tehdään täsmällisesti ja laadukkaasti loppuun asti. 


Tällä tavalla rakennan poniani vuosi vuodelta eteenpäin ja toistaiseksi on ollut oikein toimiva kombo. Mitä vaativampia asioita ponilta vaatii, sen tärkeämpää on tehdä välipäivinä jotain aivan muuta. Liian rasittava treeni joko henkisesti tai fyysisesti, tai jopa kummallakin tavalla, vie ratsun ennen aikojaan hautaan. Treenatessa tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa, niin että sillä ratsullakin on hauskaa. 

6.12.2018

Hyvää itsenäisyyspäivää


"Teille käsky kuului rajoillamme seistä,
oli tehtävänne silloin mahdoton.
Sinne jäivät ikuisesti monet teistä,
teki valintojaan käsi kohtalon.
Ovat rajalliset elämämme päivät,
emme koskaan tiedä kenen vuoro on.
Monet palas', mutta liian monet jäivät,
vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.
Ilman ontuvaa ystävääni,
olisimme vain läntinen lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta,
olis' arkipäivä kuudes joulukuuta.
Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.
Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat,
emme niitä pysty teille korvaamaan.
Aivan liian harvat teistä nähdä saavat,
kun me itsenäisyyttä juhlitaan.
Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme, kiitos teidän, se on sinivalkoinen."

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Aito suomalainen, sh-ori Preussi. Kuva Anu Ojala

25.11.2018

Iloisen ponitytön jumppaohjeet - sinne mistä ratsastajat löytää


Kuulun siihen joukkoon, joka on koko hevoshistoriansa pysynyt vain tallilla ja hevosten selässä. Ei minulla ole ollut aikaa urheilla muutoin tai tehdä mitään muutakaan ratsastuskuntoni hyväksi. Toki oma talli syö ihan oikeasti sitä aikaa merkittävästi ja vaatii paljon aikataulutusta. Onnekseni olen koko lapsuuteni kuitenkin ollut urheilullinen, harrastanut liikuntaa monessa eri muodossa ja mm. hiihtänyt ihan kilpaakin. Kunnes hevoset tulivat vakavammin kuvioihin.. 

Vielä onnekkaampi olen siitä, että olen kropastani todella liikkuva ja joustava, vaikken hirveästi ole elämäni aikana venytellyt. Täytyy toki tunnustaa, että jokunen vuosi sitten otin itseäni vähän niskasta kiinni ja aloitin hölkkälenkit ja pienet venyttelyt. Ja tänä syksynä menin sinne salille hankkimaan lihaskuntoa. 

Venytellä ja jumpata voi muuallakin kuin jumppasalissa, vaikka siellä ponin selässä! Tässä muutama, varmasti kaikille tuttu jumppavinkki niistä alkeistunneista lähtien. Mikä parasta, et tarvitse edes jumppavaatteita!


1. Maailmanympärysmatka

Tehdään tietenkin kumpaankin suuntaan ja nostetaan jalat sen verran korkealle, 
ettei ne osu ponin peppuun tai kaulaan. 






 Kahden ratsukon kanssa voi kilpailla, kumpi on nopeampi. Minä häviän lapsilleni aina.. 


2. Venytys eteen - korvista kiinni

Yhdellä tai kummallakin kädellä kerrallaan. 


3. Venytys taakse - hännästä kiinni

Kummallakin kädellä vuorotellen. Yllätkö häntään asti? 



4. Venytys varpaisiin

Ristikkäiset raajat käyttöön, eli vasen käsi oikean jalan varpaisiin ja toisin päin. 


Äläkä huijaa! ;) 



Muista, että iloinen mieli on kaikkein tärkeintä!


Ja ei muuta kuin jumppailemaan!

23.11.2018

Black Friday - ponitytön selviytymisvinkit

Shoppailijan paras päivä! Ja samalla älä osta mitään -päivä. Kumpaan sinä kuulut? Perinteiset -20% alennukset löytyvät lähes joka puodista. Ne samat on jokaisena pyhänä, ystävänpäivänä, synttäreinä, inventaariota ennen jne. Ei houkuttele shoppailukärpästä edes nuolaisemaan, saati puremaan.


4v. Nyffi tamma Hillside My Precious

Itse tein vain tarpeelliset ostokset, jotka olisin joutunut ostamaan ilman tarjouksiakin. Tosin en odottanut perjantaille, vaan tilasin ne jo torstaina. Tallitukun -30% kaikista tuotteista, joka on muuten aika hyvä tarjous, kun pääasiassa rehuja myyvät, tilasin Vetcaren luonnon e-vitamiinin sekä psylliumia. Meinasin hairahtaa ostamaan vähän kaikkea muutakin, mutta onneksi sain itseni kuriin. Harkitsin myös Uhipin takkia, mutta lupasin sellaisen ensi vuodeksi, josko Hippos maksaisi yhtä kivasta edeltävänä päivänä palkinnot, niin kuin nyt kävi. Ensi vuonna olisikin tulossa muutamia satasia enemmän kuin tänä vuonna. Joskin kovasti viime vuotinen ykköspalkinto tilipussia lämmitti. 

Kuinka hallita itsensä kaikkien "ostan kun halvalla saan" -ajatusten keskellä? Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki, joilla köyhä ponitäti on selvinnyt tilipäivästä toiseen jo useita vuosia. 

Katteettomia kortteja

Niitähän ponitädeiltä ja hevosihmisiltä löytyy. Vai löytyykö? Valitettava tosi asia, ainakin meidän perheessä "ei ole rahaa" tarkoittaa sitä, ettei rahaa ole, jos kyseessä on jokin muu kuin hevosasia. Jos poni tarvitsee jotain, niin kyllä sieltä kortin takaa raha siihen löytyy. Ja valmennuksiin ja muihin hevosmenoihin. Eli mites se nyt sitten olikaan.  Harkitsin kyllä yhden luottokortin kohdalla painavani nettipankissa painiketta poista kortti. Ei siksi, että olisin älytön tuhlari, vaan siksi, etten koe tarvitsevani sitä. En kuitenkaan painanut, sillä mitä jos joskus ponini klinikkalasku kasvaa suureksi ja tarvitsenkin sitä todella palavasti? Olen kuitenkin taitavasti onnistunut piilottamaan kortin itseltäni, joten sitä ei vahingossakaan tule käytettyä alennuspäivien ostoksiin. 

Tarvitsenko tätä todella

Olen opetellut kysymään itseltä useamman kerran, onko tuote tarpeellinen. Miten olen pärjännyt ennen ilman sitä? Ja miksi en pärjäisi jatkossa? Toimii hyvin esimerkiksi uusien Lemieuxin värimalliston saapuessa markkinoille. Ei yksi tai kaksikaan ponia tarvitse jokaista väriä ja etenkään mätsääviä pinteleitä, kun käytössä on Zandonan 300€ suojat!!  (Joista toisen parin ostin tosi edullisesti käytettynä ja toiseen sain suuren avustuksen seurani lahjoittamalla lahjakortilla..) Kun ostoksensa tarpeellisuuden voi kunnolla perustella itselleen, voi sen ostoksen painaa ostoskärryn kautta kassalle. Monen monta turhaa ostosta olen onnistunut jättämään väliin sillä, että mietin viisi minuuttia, tarvitsenko todella. Toisaalta tässä on vielä jokseenkin kehitettävää, sillä olen äärimmäisen hyvä keksimään syitä, miksi tarvitsen neljännen valkean huovan.. 



Onko tuote sitä mitä haluan

Olen merkkiuskollinen. Meillä on pääasiassa vain tietyn merkkisiä varusteita. On todella helppo kieltäytyä superhyper loimialeista, kun ne ovat väärää merkkiä. Sama pätee huopiin, suitsiin, suojiin jne. Ratsastusvaatteissakin käytän vain tiettyjä housuja. Tämä vain, koska tiedän niiden istuvan ja sopivan meidän käyttötarkoituksiin hyvin. Loimet on tosi helppo tilata, kun tietää mitä kokoa ponille ko. merkistä menee. Tällöin ei tule väärän koon takia hukkaostoksia. Eikä myöskään ylimääräisiä ostoksia.

Saisiko jostain käytettynä

Edellistä kohtaa sivuten, on helppo selata Facebook kirppikset, laittamalla hakuun merkin jota etsii. Ostan tosi paljon tavaraa käytettynä, ja toki myös myyn itse. Nykyisin se on todella helppoa, sillä kuvan otto ja ilmoituksen laitto nettiin ei vie kauaa aikaa. Kun tietää mitä kokoa itselle tai ponille menee, on nettikirppareiden selaus tosi helppoa. Kierrätys kannattaa muutoinkin. Vaikka posti hieman hankaloittaa omalta osaltaan kierrätystä hukkaamalla paketteja. BF tarjouksien tuotteita löytyy tosi paljon käytettynä ja vielä halvempana kuin uutena. Lisäksi tänään kun shoppailee voi tarjota pyyntihinnasta vielä omaan mieleen, linkkaamalla alle sivun, josta uuden saa lähes samaan hintaan! ;) Kirppareilta ostoa voi ripotella pitkin vuotta ja kuukautta, eikä tarvitse samalla tavalla budjetoida ostoksiaan yhtä hyber-päivää varten.  



Toivottavasti näistä oli sinulle apua, vaikka eilenhän tämä olisi pitänyt jo julkaista! Mutta jos nyt tänä vuonna lähti käsistä, muista ensi vuonna ottaa ponitytön BF-päivän selviytymisvinkit käyttöön!




22.11.2018

Kohta kolmevee

Postauksen kaikki kuvat hertjekker.net Mirella Ruotsalainen
Meidän varsamme Frodo, tai nelivuotiaan omistajan sanoin Voro, alkaa olla varsa-ajan tiensä päässä. Ihan kohta se kääntyy jo nuoreksi poniksi ja sitten sen täytyisi osata jo sitä sun tätä. Vai pitäisikö?Mitä kaksivuotiaan pitää osata? Onko jossain määritelty opetussuunnitelma hevosille ikävuosittain? Jos ei vielä ole, niin olisiko aika tehdä sellainen. Ohjenuora nuoren kanssa elämiseen. Enenevissä määrin tieto ja tutkimus hevosten terveydestä ja kasvusta lisääntyy. Mutta samalla nuoret hevoset päätyvät tätä tietoa vailla olevien käsiin, kuten meille!

Kaksivuotiaan selkään ei ole yhtään mitään asiaa, yhtään kenelläkään Suomessa. On turha avata suutaan ja kertoa jotain laukkahevosista. Tässä maassa ei ole laukkaurheilua ja hyvä niin. Meillä täällä Pohjolassa ei ole mitään tarvetta nousta varsojen selkään. Ei etenkään, mikäli hevonen ei edusta rotunaan puoliveristä ratsua ja tähtää alkuvuonna killuttimiensa kanssa oripäiville. Jos jotain olen nuorilta hevosiltani oppinut, niin sen, ettei niiden kanssa ole tarvetta pitää kiirettä. Varsan on saatava olla varsa. Ja myöhemminkin laatu korvaa määrän.

Maaginen loppu vuodelle lähenee. Tammikuusta varsastani puhutaan kolmeveenä. Ei ole mitään puolikkaita vuosia, en tosin käytä sellaisia lapsistanikaan. On vain selkeä vuoden vaihtuminen, jolloin numero iässä vaihtuu yhden suuremmaksi. Virallisestihan toki hevonen täyttää sen tasavuoden syntymäpäivänään, mutta sillä ei liioin ole merkitystä onko se eläin syntynyt kesäkuun kolmas vai heinäkuun neljästoista. Jos mielii ikäkausisarjoihin, on kyettävä olemaan saman ikäisten tasolle niin fyysisesti- kuin henkisestikin. Kolmivuotiaaksi kääntyvän nuoren kanssa sitä ei tosin vielä tarvitse edes miettiä. Ravureilla toki, mutta tämä onkin ratsutädin blogi. Kolmivuotiaille on tarjolla yksi ainoa kilpailu, jossa ne esitetään ratsain. Sitä ei kannata ottaa vakavasti tavoitteeksi ja kiirehtiä nuoren kanssa sen takia. Yhden käden verran siellä osallistujia kuitenkin vain on.


Satula selkään ja totuttelemaan.. 

Voihan sen niinkin tehdä, tapoja on monia. Puoliveriset olen kaikki totuttanut pidemmälti satulaan. Eli niitä on juoksutettu satula selässä, ensin jalustimet ylhäällä, sitten alhaalla ja vaikka miten. Omat ponini on opetettu kärryille. Ne ovat oppineet siinä sekä varusteisiin -> valjaat, rintaremmi, häntäremmi, mäkivyö, että myöskin kylkiä koskeviin aisoihin ja paineeseen, jota kärryjen vetäminen vaihtelevassa maastossa aiheuttaa. Painetta rintaremmiin eli eteen, ja mäkivyöhön eli taakse. Sen kaiken lisäksi ne kärryt lepää siinä valjaissa, josta uskoisin jonkinlaista painetta syntyvän valjaisiinkin.  Kaiken lisäksi varsa oppii myös kääntävät ohjasavut ja tottuu ääniin, sillä kärryistä muodostuu aina jonkinlaisia ääniä. Kotti on käynyt ajo-opetuksessa ennen meille tuloa, mutta Frodo on täysin oman perheen taidoilla kärryihin opetettu. 

Kärryopit on tehty tosi maltilla Frodon kanssa, sillä siihen on aina tarvittu minun lisäksi mieheni ja tässä kohtaa aikataulut ovat syöneet Frodon kärryaikaa. Vanhemmat ponit ovat menneet edelle. Eikä se Frodoa ole haitannut muuten kuin henkisesti. Se on aina ensimmäisenä tulossa vastaan korvat hörössä kysyen "pääsisinkö minä tänään?"  Frodo on hyvin motivoitunut työskentelemään ihmisten kanssa. Se tykkää tosi kovasti, että sen kanssa touhutaan, mutta olemme tarkoituksellakin jättäneet sen vähälle huomiolle, ettei se vahingossakaan koe tympääntymistä ihmistä kohtaan. Mikään muu ei ole ikävämpää, kuin kyllästyttää varsa jo tässä vaiheessa ihmisen kanssa olemiseen. 



Frodo on äärimmäisen kiltti ja yhteistyöhaluinen. Se seistä töpöttää paikallaan, kun sitä valjastaa tai säätää valjaiden säätöjä sopivammaksi. Siinä sujahtaa nopeasti kymmenen minuuttiakin. Ja minun kaksi vuotias vain seisoo paikallaan ja odottaa ilman häsläämistä. Meillä on ollut useita kertoja taluttaja mukana, Frodon turvana ja toisaalta myös turvaamassa kokonaisuutta. Jotta ponista saadaan luottavainen ja turvallinen, on turha ottaa mitään riskejä etenkin, kun joudumme ajamaan liikennöidyillä teillä. Poni on pinkonut jo raviakin kärryjen edessä, eikä säikähtänyt ensimmäistäkään raviaskelta. 

En ole aivan heti satuloimassa poniani, sillä se olisi aivan turhaa. Frodo ei osaa erotella satulaa ja valjaita toisistaan, joten mitään satulaan totuttamisviikkoa poni ei tule tarvitsemaan. Eikä sitä totutella ratsastajaankaan ennen kuin sisäänratsutuksen yhteydessä. Minulla on kuitenkin tarkoitus ratsuttaa Frodo ensivuoden aikana. Sitä ennen Frodolle ajetaan lihaksistoa ja kuntoa, jotta varsalla olisi valmiudet kantaa taakkaa selässään. Tämän kanssa en usko joutuvani ojasta allikkoon, tehdessäni hyvän pohjakunnon ja lihaksiston ennen ratsu-uran alkua, jaksaapa sitten riekkua ratsastaja selässään pidempään. ;)  


Millaisia suunnitelmia sinulla on nuoren kanssa? 

11.11.2018

Kauden päättäjäiset

Parhaat kaverit Happy Helge ja Gottfrid

Hyvässä seurassa, Ravijärven ratsastajien seuran mestaruuskisoissa. Kisoja on odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä nyt saa virallisesti julistaa treenitauon alkaneeksi. Paketti onkin ollut jo tovin treenimoodissa, eikä niin sujuvaa ja harmoonista menoa kaikilta osin. Se miksi kisoja odotettiin kovasti ei koskemut minua, vaan nuorta kopiotani. Ainoa ja hänen kisadebyyttiään, ah niin hankalalla ponirodulla kuin new forest, eli Gottfridilla. Ja tottakai myös Eppolla. Siis kaksi starttia, kahdella ponilla. Raviohjelmassa. 

Edellisenä iltana ponikaksikko kaunistettiin. Eppolle tehtiin jopa 18 sykeröä, instasta voit tsekata valmista lopputulosta! ;) Aamulla vain ponit kyytiin ja menoksi. Ponit eivät ole aiemmin matkustaneet yhdessä. Kotti olikin alkuun kovin hämillään, miksi kaveri tuli hänen traileriin. Perinteiseen tyyliin alkumatka mökötettiin, koska ponin rutiineja oli muutettu. Niin hienohelma!


Aino ja Eppo olivat ensin meidän poppoosta aloittamassa omaa urakkaansa. Hetken verryttely ulkokentällä, ennen maneesiin pääsyä. Eppo oli täpinöissään, mikä oli aivan odotettavaa. Se tarvitsee paljon rutiinia kisatilanteisiin, ennen kuin on valmis kuskaamaan ratojen sisällä tyttöjä ilman avustajaa. Tuomaripöytä oli niin todella pelottava ja hetken Eppo mietti vaihtoehtoisia pakokeinoja paikalta. Onneksi päättäväinen ratsastaja sai ponin rauhoiteltua hienosti. 



Aino ja Eppo suoriutuivat hienosti radasta. Tuomarin loppukommenteilla "Reipas ratsastus. Selvisit hyvin vaikka ponia jännittikin." 55,79% ja luokan neljänneksi. 

Seuraavaksi olikin vuorossa ponin vaihto. Kotti oli satuloitu samaan aikaan kuin Eppo, joten vain jalustimet satulaan ja tyttö selkään. Kotona Kottilla on ratsastettu hyvin säästeliäästi. Olisiko Aino ollut yhteensä viisi tai kuusi kertaa ponin selässä. Mutta hän on edistynyt ratsastajana jo niin paljon, että on kyennyt ratsastamaan Kottia ilman avustusta. Tarkoitus olikin, että tyttö ratsastaisi myös kisoissa ilman taluttajaa, sillä herkkä Kotti ei oikein siedä vierellä juoksijaa, jos selässä on ratsastaja. Ponihan ei pelkää radalla mitään, joten sikäli ajatus oli turvallinen ja mahdollinen. Kotti kuitenkin innostui kouluaitojen sisällä nostamaan ratsastajan pohkeesta laukan, jonka vuoksi minun oli mentävä ratsukon avuksi myös tähän suoritukseen. Kotitreeneissä on sujunut jo näin mallikkaasti:



Kotti jännittyy taluttajan kanssa niin kovasti, että siinä oli aikamoinen kiinni pitäminen. Mutta alusta loppuun mentiin ja tulokseksi 56,05% jolla luokan kolmanneksi. Tuomarin kommenteilla "Reipas esitys. Harjoittele jo alas istumista, että voit istua seuraavissa kisoissa perusistunnassa."  Kertaalleen kotona harjoiteltiinkin ennen kisoja. Aino ei kuullut, kun pyysin sitä keventämään, sillä meno pitkän sivun jälkeen alkoi näyttää pompottavalta. Ja kuinkas ollakaan, tyttö tipahti maahan ja poni jäi ihmettelemään mihin se matkustaja hävisi. 



Aino palkittiin Kaakon neula&naskalin sponsoroimalla tsemppipalkinnolla, josta tyttö sai uudet talviratsastushousut. Sekä toki myös ruusuke tarttui matkaan, sillä raviohjelmassa palkittiin kahden sijoittuneen lisäksi kaikki muutkin osallistujat ruusukkein.

Raviluokan jälkeen Eppo traileriin ja Kotti satulan vaihtoon. Aino ratsastaa Kottilla estesatulassa siipien pituuden vuoksi, vaikkei jalat yllä siinäkään ponin kylkiin. Niinpä ponille oli laitettava koulusatula, ennen kuin kipusin poniinin selkään. Lyhyt verryttely ulkokentällä, jonka jälkeen maneesiin. 

Seuran seniorimestaruudesta oli tällä kertaa kilpailemassa kaksi ratsukkoa. Luokkana oli A merkin kouluohjelma. Luokassa ratsastettiin myös juniorimestaruus, joten meitä oli yhteensä kolme ratsukkoa kilpailemassa luokkavoitosta. Kottin kanssa ollaan nyt viikko otettu tosi iisisti ja se näkyi suorituksessakin. Tulokseksi reilut 62% joka riitti hyvin sekä luokan voittoon, että seniorimestaruuteen. Siispä jo kolmatta vuotta peräkkäin mestaruustitteli myös seuran mestarina nimiini ja kolmas kiinnitys upeaan kiertopalkintoon. Tämän jälkeen patsas saakin pölyttyä meidän sisustuselementtinä jatkossakin. 



Ponde on tottunut olemaan luokkansa pienin.

2.11.2018

Laji vaatii luonnetta


Saakelin syksy! Pimeys ja hyytävä tuuli! Se tuuli, joka tuntuu etenkin, kun asut täysin laakealla plantaasilla, ilman minkään metsän suojaa. Tuuli on hyytävän kylmä. Sellainen, ettei täysjärkinen ihminen lähde edes kauppaan. Syysmyrsky, joka meillä on aika arkista, eikä edes lueta myrskyksi. Sitä ei ihan jokainen edes ymmärrä, kuinka täällä voi tuulla aina ja kovasti. Sisämaassa asuvat vanhempani eivät riisu takkejaan sisälläkään, koska on niin kova ja kylmä tuuli. Ja se tulee seinistäkin läpi. Että sillä tavalla..

Mitä tekee poniäiti? Pyytää miestä suolaamaan kentän ja varaa valmennuksen, ihan kuten aina ennenkin. Tuuli ei lopu, joskus se on vain vähemmän hyytävä. Poni satulan alle ja menoksi. Muutaman kirosanan saattelemana sitä yhdessä tuumin valmentajan kanssa mietitään, jos voittaisi lotossa.. Tasan ois talli, maneesi ja tarhat saman katon alla. Yhtään en ulos nenääni pistäisi, muuta kuin kävelisi talosta tallille ja takaisin.

Sitten kun täti osaa istua suorassa, piirretään valtava rasti seinään!
Valmennuksessa tulee lämmin, eikä varsinaisesti edes huomaa kelin olevan suoraan sieltä ja syvältä. Perperistä. Lopetellessamme onnistuneita vaihtotreenejä, tallustelee kaksi tomeraa pientä tyttöä kentän laidalle. "Arvaa montako paitaa mulla on päällä? Ihan vaan, koska täällä vähän tuulee ja mä aion ratsastaa tiiketitiistaina Kottilla!"

Seitsemänvuotiaan sisulla ja halulla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Vaikka kuinka kauniisti yrität sanoa, että mitä jos joku toinen päivä..? Ehei, sinne on hyytävään tuuleen jäätävä hikisenä seisomaan ja laitettava ponin selkään pieni tyttö, joka on itse saanut koko ratsastuskerraston päällensä tiptop -tyylikkäästi ja lämpimästi. Poni saa hyvät loppuverryttelyt, se on hyvä.


Siinä kohtaa, kun tyttö pohtii, tuleeko Epolle pahamieli, jos sitä ei tänään ratsastetakaan, kerkeän onneksi väliin muistuttamaan, ettei Eppo liioin tykkää tuulesta. Mutta harjaus tallin lämmössä varmasti pienelle ponille maistuu. Mitäpä tässä enää lisäämään. Tomera nuori neiti! Itse olisin mieluummin käpertynyt koko päiväksi peittojen alle. 


Valmennuksessa tehtiin paljon vaihtoja. Onnistuneita ja epäonnistuneita. Nykyisin vain kaikki puhtaat vaihdot luetaan onnistuneiksi, ennen meille riitti, että takaosa vaihtaa saman päivän-, kierroksen- tai viiden askeleen sisällä. Nyt ei enää mene läpi. Ei kelvannut sarjavaihdotkaan, ei yksi, risti, kaks - tyyliset koreografiat, eikä muutkaan ponimoovit. Vain puhdas vaihto silloin, kun sitä pyydetään. Kolmikaarisella keskilinjaa ylittäessä sekä lyhyillä lävistäjillä, keskihalkaisijan tuntumassa. Suoralla ponilla, suora vaihto säilyttäen linja. Milloin tämä ratsastus muuttui taas näin vaikeaksi?  Tai pitäisi ehkä asetella kysymys toisinpäin. Milloin se muuttuu taas helpoksi?


Yhtä kaikki, rakkaudesta lajiin. Ja ehkä tähän ei pelkästään rakkaus edes riitä. Tämä vaatii intohimoa, luonnetta, itsepäisyyttä ja  jonkinlaista sairasta huumorintajua. Mutta on tämä vaan aina yhtä ihanaa, ja palkitsevaa. #ulkoilmakuntosali

Kuvituksena käytetty syyskuun valmennuskuvia, kun poni alkoi tuntua mahtavalta. 

25.10.2018

Tavoitteet kaudelle 2019

Kuiskeen.net
Kisakausi 2018 ei ole vielä täysin taputeltu, sillä edessä on vielä yhdet kilpailut, seuramestaruudet. Sen sijaan, että koostaisin kesken kauden katselmusta menneestä, kerronkin tulevasta. Tavoitteista ensi kautta varten. Treenikausi on jo pitkällä. Viimeiset 2-tason kilpailut peruttiin järjestäjän puolesta, joten aluejoukkuemestaruus ja sieltä tuotu henkilökohtainen neljäs sija, jolla luokassa myös sijoituttiin, jäi meidän tämän vuoden viimeiseksi. 

Vahva helppo A tasoinen poniratsuni, joka debytoi kesällä vaativa B -tasolla saa ensikaudella jatkaa samaa rataa. Sen sijaan, että yrittäisimme edes pienessä mielessä 7-vuotiaiden hevosten tasolle, joka on jo vaativa A -tasolla, jäämme mieluusti tässä kohtaa ikähevosista ja sarjakilpailusta pois. Meillä on aikaa, toivottavasti ainakin, mennä sille tasolle vuotta tai kahta myöhemmin. Sarjavaihdot ja puolipiruetit talven aikana olisivat liikaa, sillä poni on vasta nyt oppinut puhtaat vaihdot kumpaankin suuntaan. Nekin vielä 50/60 varmuudella. Olisi aivan turhaa kiirehtiä ja vaatia ponilta liikoja. Vaativa B - kyllä, vaativa A - ei kiitos!

Sen lisäksi, että poni on vasta oppinut, täytyy muistaa ratsukon toinen puolikin - ratsastaja. Me olemme Kottin kanssa aivan kokonaan uuden edessä. Vaikka poni pystyisikin oppimaan asiat riittävän nopeasti, minä en olisi se, joka pystyisi niitä opettamaan sillä tahdilla, koska itse en osaa. Matka on tarkoitus kulkea yhdessä, vaikka muutaman mutkan kautta, joten aikaa joudumme varaamaan enemmän. 

kuiskeen.net
Tällä kaudella kisasimme pääasiassa avoimia helppo A luokka 2-tasolla ja nh helppo A -luokkia 3-tasolla. Ensi kaudella meidän on aika ponnistaa avoimen A-ohjelman pariin kansalliselle tasolle. Ponille ei enää 7-vuotis kaudella ole nh-luokkia tarjolla helpolta tasolta. Ja ehkä nyt alamme jo olemaan sillä tasolla, että voimme avoimissa A-luokissa mennä häpäisemättä itseämme maan rakoon. 

Budjetti sanelee kovasti sen, mitä kisataan ja missä kisataan. Ympäri Suomea emme ala kiertelemään ja viikonloput olisi silloin tällöin hyvä kerryttää kisakassaa töissäkin. Siispä alueellinen tarjonta 2-tasolla kelpaa mainiosti. Olemme tällä kaudella sijoittuneet lähes jokaisessa 2-tason A-ohjelmassa, joten ensi vuodelle olemme päättäneet nostaa luokkatason vaativa B -tasolle. Se, kuinka hyvin meillä alkukaudesta sujuu, määrittelee pitkälti myös sen, kuinka vauhdikkaasti lähdemme kokeilemaan vaativaa kansallisella tasolla. Ehkä ei vielä ensivuonna. 

kuiskeen.net
Soisin ponille vain hyviä tuloksia. Kauden helppo B -radat, yhtä turvakutosen tuomarointia lukuun ottamatta ovat olleet lähellä 70%. Helppo A ja Vaativa B menivät sen yli. Sellaisia tuloksia minä ponini kilpailutietoihin haluan. Tottakai, kun nostamme tasoa ylöspäin ja olemme kummatkin aivan uuden edessä, tulokset voi tippua roimastikin alaspäin. Tai sitten ei. Jos kisoihin mennään vasta, kun kotona on treenattu riittävästi ja olemme tehtävien tasolla. Sen näkee sitten, kuinka hyvin suoriudumme. 

kuiskeen.net
Avot, sulut ja vaihdot. Siinä on talven tavoitteet, oppia yhdessä. Luulin osaavani, ainahan niitä on ratsastettu. Kunnes koin sen aivan toisella tavalla. Avotaivutuksen alkeita on vaadittu meiltä jo viisivuotiskaudella. Ja sitä on ajan kanssa vaadittu asteen verran enemmän ja enemmän. Pelkkä taivutus ei riitä, kun alla on oltava suurempia ja suurempia askelia. Aktiivinen ratsu, joka kulkee tasaisena, suurilla askelilla eteenpäin. Vasta siinä kohdassa, kun poni tuntui lentävän allani, valmentaja tokaisi, että tuossa on vasta oikea avotaivutus! Lentävän ponin fiiliksen täytyy jatkua läpi ratsastuksen. Se ei ole sellainen lentävä hollantilainen, josta ei tiedä, minne päin se sinkoaa ja koska se sinkoaa. Enemmän sellainen lentävä englantilainen, joka liitää pehmeänä ja rentona, mutta jäntevänä eteenpäin. Sen jalat käy tahdikkaasti maasta lisää voimaa. Poni tuntuu paremmalta kuin Singleton ollessaan parhaimmillaan. Se on samalla mahtavaa, mutta äärimmäisen haikeaa. Ne hetket tuo mieleen mahtavan hevoseni, joka ei koskaan päässyt puhkeamaan kukkaan.  

Sulkutaivutukset tulivat mukaan treeneihin alkuvuonna. Ne ovat olleet siihen asti vähän hämärän peitossa. Niitä on yritetty valmennuksissa eri ratsujen kanssa tehdä, mutta kukaan ei aiemmin ollut avannut niiden toteuttamista minulle sen tarkemmin. #teetvaan joo, mutta miten?  

kuiskeen.net
Sulkutaivutukset ovat ponille helppoja. Vielä helpompaa niistä tuli, kun ratsastajana opin käyttämään apuja täsmällisemmin. Muutama treenikerta kohdistuen pelkästään omaan kroppaani, on auttanut kummasti ratsastuksen kanssa. Kun tiedostat omat raajat paremmin ja opettelet käyttämään jokaista omanaan, auttaa se todella paljon ratsastamisessa. Sulkutaivutukset ovat olleet ehkä konkreettisin paikka tähän mennessä, jossa salilla käynti mm. hävyttömän aikaisin sunnuntai aamuina on näkynyt. 

Vaihdot, ne pistää ponin jalkoihin vipinää ja pään pyörälle. Poni ajattelee aivan liikaa. Se tekee sitä esteillä ja sileällä. Koska perfektionisti haluaa onnistua täydellisesti, ja sitä tämä poni on, jos mitään. Ponin ajatukset vilisevät eteenpäin nopeammin kuin jalat, jonka vuoksi vaihtojen harjoittelu on ollut sellaista on-off. Niitä on tehty pätkissä, sitä mukaa mitä radoilla on ollut tarve esittää. Mikäli edessä on ollut vastalaukkaa enemmänkin, on vaihtotreenit laitettu täysin tauolle. Ja nopeasti muutamassa valmennuksessa muisteltu vaihtoja ja jätetty ne taas muhimaan ponin päähän. Omaan tuntumaani hevonen on huomattavasti helpompi opettaa vaihtoihin. Niiden tasapainoa on helpompi horjuttaa, ja luontaisesti ne laukkaavat pääasiassa puhdasta laukkaa, poni voi mennä 10 metrin voltinkin ristilaukkaa, mitä tempoa hyvänsä. Hevoselta on myös helpompi tuntea, oliko vaihto puhdas vai myöhässä takaa. Ponilta tunnet ainoastaan silloin, kun vaihto on äärimmäisen hyvä. Muuten se on kaikki sivusta katsojan silmästä saadun infon varassa. 

Vaihdot ovat eniten rempallaan ja ne vaativat paljon toistoja ja toistoja. "Niitä vaan tarvii ruveta tekemään.." Niinpä. Vaihdot ei vaihtamatta parane, se nyt vaan on karu fakta. 

kuiskeen.net
On kunnia saada olla ponin virallinen personal trainer, mutta palkkasinpa sellaisen myös itselleni. Pelkkä ponin treenaaminen ei vaan enää riitä, vaan oma kroppakin on saatava toisenlaiseen kuntoon. Ei pelkästään ensi kautta varten vaan tulevaisuutta muutenkin. Ei meidän tarkoitus kuitenkaan ole ensi vuonna olla huipullamme. ;) Kovasti on talven aikana tehtävä töitä, jotta saavutamme tavoitteemme ja suoriudumme niistä kunnialla. 

Tässäpä tavoitteita ensi vuodelle, Kottin ja minun osalta. Frodon ja Eppo teamin tavoitteet jääköön seuraavaan postaukseen. Sen lisäksi pieniä tavoitteita on Kottilla ja sen toisella omistajallakin. 

23.10.2018

Kivi, sakset, Eppo

Netin keskustelupalstat täyttyvät entistä enemmän aiheella hevoskaupanhuijaus. Ostaja tuntee olevansa huijattu, kuinka saan peruttua kaupat. Jo ennen hevosen ostoa mietitään, mitä mahdollisuuksia on kaupan perumiselle, hevosen palauttamiselle ja rahojen takaisin saannille. Miksi ostaa hevosta, jos lähtökohta on jo ennen ostoa tämä?!

Keskustelupalstoilla ei liiemmin kerrota onnistuneista kaupoista. Kun poni oli sitä mitä luvattiin, sitä mitä etsittiin ja sitä mistä maksettiin. Jos eläisi vain keskustelupalstojen sisällöllä, voisi ajatella, että ponikaupat on aina epäonniset. Koskaan ei saa sitä mitä luvattiin, eikä onnea tule ponin myötä, korkeintaan vain suuri ja kallis riitatilanne myyjän kanssa. 



On pakko antaa edes muutaman ponin verran onnistuneiden kauppojen kokemuksia. Ponikaupoissa voi mennä metsään ja pahasti, mutta vika ei useinkaan ole ponissa eikä myyjässä, vaan siinä kuvassa, joka peilistä katsomalla näkyy. On sanonta, ettei tervettä ponia ole olemassakaan. Totta toinen puoli. Meistä kukaan ei synny virheettömänä, mutta valtaosa pystyy elämään virheidensä kanssa. Aivan sama pätee nelijalkaisiin ystäviimmekin. 

Kotti on tutkittu korvista hännänpäähän, eikä sekään virheetön ole. Sillä on aavistuksen supussa etujalat ja lantio aavistuksen vino. Ei ihan mahdottomasti ole vaikuttanut meidän elämään, koska nämä on otettu ponin elämässä huomioon kengityksen ja treenien muodossa. Ihan samalla tavalla minäkin istun vinosti ja korjaan sitä jatkuvasti, jottei vino istuntani pahene, vaan pikemminkin suoristuisi. Kaikesta huolimatta meillä on ponin kanssa tavoite, jota ei ääneen vielä sanota, ennen kuin ollaan muutama pykälä lähempänä sitä. Kaikkine vikoineen ja virheineen. 

Täytyy tunnustaa, että tuon otuksen kohdalla en oikeasti kuuna päivänä voinut kuvitella, mitä sain. Me ostimme vain pienen ponin, joka liikkui videolla omalla moottorillaan ja hyvällä työmoraalilla. Niitä vaalimalla ponista on saatu kuorittua aikamoinen otus. Hetkeäkään en ole katunut kauppoja, kuten en minkään hevosostokseni kohdalla. Mutta Kottin kohdalla olen enemmän vain kiitellyt siitä onnesta, joka meitä kohtasi, että ponin löysimme ja ostimme. 


Koska Frodoa ei varsinaisesti ole ostettu, vaan se on kasvattajan kanssa yhteistyössä tehty alusta asti, en katso sen olevan varsinainen ponikauppa. Ostin siemenet, maksoin kulut ja lopputuloksena oli onnistunut orivarsa. Varsa oli siis tilaustyö. 

Eppon kanssa taas tehtiin ihan viralliset kaupat, niin kuin Kottinkin kohdalla. Erona vain oli, että Kotti ostettiin varsana, Eppo jo koulutettuna vanhempana ponina. Kun on etsimässä lastenponia, turvallista sellaista, on kriteereissä oltava tosi tarkka. Ihan kaikkea ei ponilta voi vaatia. Samassa paketissa ei voi olla reaktiokykyä ja pomminvarmuutta. Poni ei osaa erotella tahatonta ja tarkoitettua apua. Se on joko - tai. Jos haluat pohkeisiin helposti reagoivan ponin, se reagoi niihin pohkeisiin aina samalla herkkyydellä, myös silloin, kun sitä ei ole toivottu. Tämä yksinkertainen ruohojuuritason teorian ymmärtäminen tuntuu nykyisin olevan mahdotonta. Kukaan ei ratsastuskoululaisen äidille ole sanomassa, kuinka eläin toimii. Ja ponikaupat on taputeltu tuhoon jo ennen kuin alkavatkaan. Jos myyjä katsoo paremmaksi olla myymättä ponia juuri ko. perheelle, saa myyjä kuulla kunniansa ja perästä tulee säkillinen paskaa. Nykyisin ponit ostetaan samalla tavalla kuin kultakalat. Ei niistä mitään tarvitse tietää etukäteen. Ruokaa ja akvaario, poneille karsina. Sillähän pääsee jo alkuun.


Toisaalta myös myyjistä on moneksi. Etsiessäni Epon ratsastajille turvallista ponia, sain jopa tarjouksia 3v. welsh poneista. Mikä mahtava yhtälö taitamaton poni ja vielä taitamattomampi ratsastaja. Ja minut haukuttiin, kun kerroin faktan siitä, että nuori poni ja täysin noviisi ratsastaja eivät todellakaan kuulu yhteen. #ikäonvainnumeroita Toivon todella, että ko. poni, jota kovasti yritettiin kaupata maailman toimivimpana lastenponina, on päätynyt kotiin, jossa ei ihan heti joudu niihin tehtäviin.

Eppo, tuo maailman mainioin moniponi. Miten sen nyt sanoisi? Hiekkaa on ratsastajista vanhempi päässyt jo maistelemaan kahteenkin otteeseen, mutta sehän kuuluu vahvasti tähän lajiin. Eppo ei ole automaatti, jolta voi pyytää mitä mieleen juolahtaa ja poni koneen omaisesti suorittaisi. Ehei. Itseasiassa voisin sanoa Eppon olevan hyvinkin vaikea lasten ratsu. Se ei sovellu aralle lapselle ollenkaan, sillä Eppo itse on kovin arka ja epäilevä tyyppi, jonka vuoksi se tarvitsee paljon tukemista ratsastajaltaan. Eppo ei sovellu äkkipikaiselle ratsastajalle, vaikka itse onkin hyvin rauhallinen tyyppi, on se myös erittäin herkkä poni, etenkin eteenpäin menoon. Vauhtia ponilla riittää vaikka muille jakaa, mutta jarrut ovat toisinaan hyvinkin hanakasti ruostuneet kiinni. Kaikesta huolimatta, Eppo on juuri sellainen poni, jota lapsilleni hain. Se opettavainen. Kaikkea ei saa heti eikä varsinkaan käskemällä, vaan pitkäjänteisellä rauhallisella työllä. Se on kiltti. Vaikkakin omaa ponimaista pilkettä silmäkulmassaan, se tekee työnsä tunnillisesti, eikä mieti kentän alusten syömistä työaikana. Se luottaa ratsastajaansa, siihen vanhempaan. Eppo ja Aino ovat kuin paita ja peppu, pieniä ja päättäväisiä kummatkin. Ja he tulevat niin hyvin toimeen keskenään, vaikka poni välillä viekin ratsastajaa 6-0. Nuorempi ratsastaja on Epon kanssa oikein toimiva pari maastakäsin, mutta vielä ei taidot ole niin hyvin karttuneet, että voisi ratsastaa Epolla ilman maa-apua.


Kaiken kaikkiaan olen Eppoon erittäin tyytyväinen. Se on opettanut ratsastajiansa todella paljon ja on toivottavasti opetustiensä alussa. Voiko enempää ponilta toivoakaan? Se on luotettava ja turvallinen, tai niin turvallinen kuin elävä eläin voi olla. Olen tippunut keinuhevosenkin selästä, paljon pahemmin, kuin tyttäreni Epon selästä. Eppo on kiltti ja kuuliainen, juuri sellainen, millaiseksi myyjä sen kuvaili.

Ostaako lapselle poni
 vai 
hevonen?

Lasten ratsuihin ei osteta kasvuvaraa samalla tavalla kuin luistimiin. Pikkuponi, joita meillä on itseasiassa kaksin kappalein, on lapselle ehdottomasti se oikea vaihtoehto. Me olemme toki tällaisia pienikokoisia, aikuisiälläkin poniratsastajia, mutta Eppo on 116cm korkea ja ratsastaja on n. 120cm pitkä. Poni näyttää ratsuna vielä aika suurelta tytön alla, joten kasvunvaraakin vielä on. Ponia joutunee jossain kohtaa vaihtamaan, se on selvä. Mutta mieluummin harrastelee aikansa sopivalla ponilla, ja vaihtaa sitten vähän isompaan. Jos vaihtoehtona on ratsastaa ylisuurella ratsulla, jonka kanssa ei yksinkertaisesti edes pysty käyttämään apujaan oikein. 

Minä ajattelin Kottin ostossa lapsiani. Heille on sitten kivan kokoinen poni odottamassa. Ja nyt olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen, jossa vanhempi tyttäristäni ratsastaa pääsääntöisesti Eppoa, mutta kerran viikkoon saa myös ratsastaa Kottilla, joka on vielä aivan liian iso, mutta rauhallisen luonteensa vuoksi erittäin hyvää harjoitusta ratsastajalle. Kotti ja Eppo ovat ratsain kuin yö ja päivä, kun pieni ihminen on selässä. Siinä missä Eppo lähtee pukkilaukalla karkuun, kun ratsastaja on maantautunut, jää Kotti katsomaan, mihin se matkustaja oikein jäi?!

 Pienet lapset, vuorotyö ja oma talli. Tämäkö on niitä ruuhkavuosia? Niin tai näin, minusta juuri tämä on elämäni parasta aikaa! Vai voiko muka tulla jotain vielä parempaa?


Kuvat on ratsastajan virallisia 7-vuotis syntymäpäiväkuvia. Minkäs muunkaan kuin parhaan ystävän, Eppon kanssa 10.10.2018.

Edellisenä yönä Eppo kävi lähes kuoleman rajoilla, sillä vanha höppänä  oli unohtanut juoda riittävästi ja iltatallilla karsinassa oli hyvin kivulias ja heikkovointinen poni. Eppo hengitti tiheästi, pumppasi kyljillään, tärisi ja oli aivan hikinen, sekä yltä päältä kuivikkeissa. Jokunen tunti yön pimeässä ponia kävelytettiin, juotettiin ja kävelytettiin. Pikkuhiljaa ponin olotila alkoi kohentua. Hetken mietin jo sitä, että olenko valmis lähtemään ponin kanssa klinikalle, sillä eihän pienelle tytölle voi antaa syntymäpäivänään suru-uutisia ponistaan. Ja olisin ollut valmis sen tekemään, viemään tarvittaessa ponin klinikalle. Onneksi kuitenkaan ei tarvinnut. Jo toinen ähky koko omistajuushistoriassani. Miksi nämä ponit eivät juo riittävästi? Nyt niitä pakkojuotetaan mashvellillä jokaisena päivänä, kun työvuorot pakottavat pidemmän ruokintavälin, joka tarkoittaa suurempaa heinämäärää kerrallaan. Kumpikin ähkyistämme on ollut seurausta pitkästä ruokintavälistä ja kuivasta, kylmästä kelistä. En oppinut ensimmäisestä kerrasta, mutta tästä toisesta päätin ottaa opikseni. 

Koko tekstin pääpointti oli kiittää ponieni kasvattajia ja myyjiä! 
Kiitos teille, että onnen saimme ponien myötä meille!