Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

7.2.2020

#positiivisempihevosala - somegaala ehdokkaat 2020

Playsson.net julkaisi somegaalaehdokkaat eilen.
 Kaikki ehdokkaat ovat katsottavissa täältä



Olin hieman hämmentynyt, siitä, että sain viestin, jossa minun kerrottiin olevan yksi ehdokkaista vuoden hevosblogiksi. Mutta eilen tajusin lukea hötölästä syynkin siihen. Hevosblogeissa ehdolla on enää ne harvat jotenkin hengissä sinnittelevät blogit. Siksi siis tämäkin blogi on mukana. Koska olen onnistunut pitämään blogin elossa. Hötönetin luojalle kiitos siitä, että foorumi on olemassa, muuten olisin saattanut kuvitella, että blogi on jostain muusta syystä ehdokkaana. Onneksi tällaiselta väärinymmärrykseltä vältyttiin, ja erityiskiitos sille anonyymille, joka osasi valaista meitä hengissä pihiseviä bloggaajia. 

Syystä tai toisesta blogi on siis ehdolla vuoden hevosblogiksi. Olen ensimmäistä kertaa blogini kanssa ehdolla yhtään missään. Tai ylipäätään tuon bloggaamistani enemmän julki myös henkilökohtaisessa elämässäni ja omissa henkilökohtaisissa someissani. Uskaltauduin vuoden lopussa jakamaan yhden tekstin blogistani facebookissani. Siihen asti olen pitänyt blogia kaikilta niiltä, jotka eivät blogiskeneä tai harrastustani ylipäätään seuraa, aika pimennossa. Kun minulta kysytään harrastuksia, vastaan vain hevoset. En missään nimessä bloggaamista. 

Siihen on yksinkertainen ja kovin ikäväkin syy. Ja osittain sen vuoksi niitä blogeja ei ole enää ehdolle laittaa määräänsä enempää. Jokaisella meistä on omat rajansa. Toiset kestää enemmän fyysisesti, toiset henkisesti. Kukaan ei kuitenkaan jaksa loputtomiin. Ei edes anonyymien sättimistä, vaikkei sillä mitään merkitystä ole. Vai onko? Kaikkea jaksaa aikansa, mutta jossain kohtaa se mitta vaan tulee täyteen, eikä kiva harrastus ole enää kivaa. 

Sopivasti tänä aamuna katsoimme aamupalapöydässä tyttärieni kanssa jotain lasten ohjelmaa. Harvoin kiinnitän niihin huomiota, mutta tänään jäin katsomaan sitä. Siellä oli paljon asiaa sosiaalisesta mediasta ja siitä, kuinka massa vie sielläkin mukanaan. Kun kissakuvasta ja kengurukuvasta piti valita parempi, sai ensin kissa kaikkien äänet. Kuvia muutettiin vähän, jonka jälkeen äänet jakautuivat päinvastoin. Se mitä kuvista muutettiin, oli teksti, jossa näkyi tykkäyksien määrä. Ensin kissakuvalla oli +miljoona tykkäystä ja kengurukuvalla vain alle 20. Kun kuvat vaihtoivat paikkoja, alkoi kengurukuva ollakin parempi. Tämä kolahti eriryisesti itselleni juuri nyt siksi, että luin vasta muutama päivä sitten instagramin kokeilusta mahdollistaa kokonaan tykkäyksien määrän peittämisen. Jolloin kuvasta tulee merkityksellisempi ja yhteisön mukana meneminen on toissijaista. Tämän ihminen tekee tiedostamattaan ja kyllä täytyi myöntää, että tänään, kun asiaa on oikein miettinyt, niin itsekin sorrun tähän. Se toki johtuu osittain jo siitä, että some syöttää meille sisältöä omien algoritmiensä mukaan, jotka me omalla tykkäystoiminnollamme olemme instagramille antaneet. 

Sama pätee ihan kaikkeen somemaailmaan, niin hyvässä kuin pahassa. Lauman mukana seurataan paljon. 

#positiivisempihevosala on meidän ehdokkaiden luoma kampanja. Kukaan meistä ei suinpäin uskaltanut lähteä mukaan ehdokkaaksi, koska kaikella on aina varjopuolensa. Ja jokainen meistä joutui miettimään, kestääkö kaiken sen arvostelun ja haukkumisen. Sometilien ylläpito pitäisi olla kivaa, omaa tekemistä. Se on harrastus, joka pitäisi uskaltaa tuoda julki, siinä missä mikä tahansa muukin. Sellaista, jota ei kenenkään ole pakko seurata ja katsoa, jos ei kiinnosta. Ei blogin pitäminen tarkoita sitä, että haluaisin kymmeneltä anonyymiltä vain lyttäävät kommentit ja arvostelut. En minä tätä blogia sellaisia ihmisiä varten pidä, eikä sinne kenenkään ole pakko mennä. Kaikkien, tai kenenkään ei tarvitse pitää siitä. Mutta sen sijaan, että joka tuutista toitottaisi ällöksyvänsä jotain sometiliä, olisiko vaihtoehto olla kuitenkin ihan hiljaa, tai käydä kertomassa tykkäävänsä niistä someista, joista oikeasti tykkää? En minäkään huutele kaupassa joka tuotteen kohdalla kovaan ääneen, että tuosta en pidä, tuo on aivan paskaa, vaan napsin hyllystä vain ne tuotteet joista pidän. Enkä tee sitä muussakaan yhteydessä. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta niiden esille tuontiin ja ulosantiin kannattaa miettiä oikeaa tapaa. Ja sitä, onko pohjimmiltaan tarkoitus tuottaa toiselle vain pahamieli. Saako siitä oikeasti niin paljon mielihyvää, että se on kannattavaa? Siispä kehoitan sinuakin keskittymään niihin asioihin joista pidät ja jätä sellaiset omaan arvoonsa, joista et pidä. Elämä on kaikille mukavampaa niin, ennen kaikkea juuri sinulle. Se miksi minä pidän blogia, ei ole huomion hakuisuus. Tämä on toiminut monen monta vuotta päiväkirjana omalle harrastukselleni. En jaa täällä ratsastusohjeita enkä tuota tänne materiaalia, joka auttaisia (tai yleensä vain pahentaisi) sinua ratsastusongelmissasi. Sitä varten meillä kaikilla on omat valmentajat. He antavat juuri sinulle ne oikeat tärpit, juuri sinun hevosesi kanssa. Juuri niitä asioita mitä tarvitsette. On kuitenkin mukava jakaa harrastuksesta edes sitä pientä pintaraapaisua muillekin. Ihmisille, joita juuri tämä minun tekeminen jollain tapaa kiinnostaa tai on samaistuttavaa. On ihanaa saada vertaistukea silloin, kun sitä tarvitsee sekä oman blogin kautta, että teidän muidenkin bloggaajien ja muiden some-alustoja käyttävien julkaisuista. Ennen kaikkea tämän pitäisi olla hyvän mielen harrastus.


5.2.2020

- 10cm vyötäröltä

Kuvasta näkyy hyvin ponin rasvakertymiä ympäri kroppaa. 
Joulukuun alussa otin mittanauhan käteen ja mittasin ponieni vyötärönympärystä matolääkkeiden painoarvion vuoksi. Laitoin ponieni strategisia mittoja ylös vertailua varten. On mittaamattakin ollut selvää, että tallissani asuu myös ylipainoisia poneja. Frodo lihoi ruohon näkemisestä kesällä aivan järkyttävään kuntoon, osittain kaasuuntumisen vuoksi se näytti aivan plussapallolta. Ja Eppo, se on aina ollut lihava meillä ollessaan. Tullessaan se oli todella lihava, paksun rasvaniskan omaava poni.  

Eppo on jojoillut painonsa kanssa läpi meillä olo ajan. Välillä se hoikistuu ja sitten taas lihoo. Huonot pohjat tai muuten surkeat kelit, sekä arjen kiireet ovat Epon suurin ongelma. Kengätön poni ja lapsiratsastaja. En todellakaan pakota lastani ratsastamaan poniaan huonolla kelillä, väsyneenä tai muuten kiukkuisena. Sen lisäksi ratsukko tarvitsee alusta loppuun aina aikuisen apua ja valvontaa. Systemaattinen laihduttaminen on siis Epon kohdalla lähes mahdoton tehtävä. 

Ryhmätarhaus on mitä mainioin tapa saada ponin arkeen muutama ylimääräinen askel. Ponit pitävät toisensa liikkeessä säännöllisin väliajoin kisailemalla. Eppo ja Frodo leikkivät paljon pitkin päivää yhdessä. Kottikin osallistuu joskus poikien temmellykseen, mutta useinmiten katselee sivusta, kun pullukat treenaavat kiloja pois vyötäröltä. 

Tänä talvena ymmärsin pullukoiden nälän ja luonnollisen tarpeen pureskella riittävästi korsirehua. En usko, että ponini olisivat laihtuneet kahdessa kuukaudessa näin paljon, jos niillä olisi jatkuva nälkä ja tarve ahmia ruuat. Frodon lihominen alkoi viime talvena, kun tarhaan laitettiin pyöröpaali. Poni söi, ja söi, ja söi. Itsensä pallukaksi. Sillä oli mahdottoman suuri tarve syödä, vaikka oli nyörejä myöten täynnä. Kun tarhakaverit lopettivat ruokailun, Frodo jatkoi. Kotti on pysynyt koko elämänsä ajan tosi sutjakassa kunnossa. Välillä se on pyöreämpi, mutta sutjakoituu nopeasti palatessaan treeneihin. Se ei koskaan syö viimeiseen heinänkorteen asti, vaan se on jo monena talvena tehnyt ylimääräisistä yöheinistään pehkun itselleen. Frodolla ja Epolla ei aamulla ole korttakaan ollut jäljellä. 

Vaihdoimme olkikuivitukseen. Sekä pihaton sisus, että karsinat ovat täytetty oljilla. Poneilla on purtavaa koko yöksi, eikä nälkä pääse kaihertamaan sisuskaluja. Aluksi oljet hävisivät kahdesta karsinasta muutamassa yössä, mutta pikku hiljaa olkea jäi karsinaan kuivikkeeksikin. Ponit eivät koe enää nälän tunnetta, ovat tyytyväisiä ja syövät maltillisemmin. 

Nälkä ei ole sama asia, kuin liian vähän ruokaa, tai hevosen mielestä on. Vaikka päivittäisestä ravintoannoksesta ponit saisivatkin riittävästi ja jopa liikaa ravintoaineita, voi vatsa silti tuntua tyhjältä. Se taas altistaa nopeasti nälän tunteelle. Ruuat ahmitaan nälissään kauhealla vauhdilla turpaan ja kiirehditään kaverinkin annokselle. Mukaan kuvioihin tulee usein vaihtoehtoiset vatsan täytöt esimerkiksi hiekalla, jos muuta ei ole tarjolla. Vaikka paperilla hevosten päivittäisannos olisikin riittävä, ei se välttämättä ole riittävä pitämään nälkää poissa. Nälän poissa pitäminen on kuitenkin laihduttamisen a ja o. Olki on ollut suuressa roolissa pitämässä ponien nälän kurissa, antamatta niille kuitenkaan liikaa kaloreita. Samalla hevosten luontainen pureskelun päivittäistarve täyttyy huomattavasti todennäköisemmin, poneilla on tekemistä koko päiväksi - ja yöksi, ja vatsassa on aina täytettä. Tulokset olivat saada silmäni pyörälle, sillä Epon rinnanympäryksestä oli hävinnyt 10 senttimetriä! Ja se kyllä ponissa näkyy. Satulavyön saa kiristää yhden pykälän enemmän, satulasta saatiin otettua pois häntäremmi kokonaan, kun pyöreä vatsa ei ole työntämässä satulaa eteen. Rasvaniskakin on sulatettu jo puoliksi pois. 

Tässä näkyy Frodon valtava kaulaan kertynyt rasva, kuva Hertjekker - Mirella Ruotsalainen

Tulokset näkyvät myös Frodossa, joka tosin saa mittauksen vasta myöhemmin. Frodo oli syksyllä aivan järkyttävässä rasvassa. Sillä oli ravintovarat niin lautasilla, kaulassa kuin lavoissakin. Nyt niitä on enää osittain kaulassa, pyllyn päällä ei enää ollenkaan ja satulaankin täytyy hankkia kapeampaa kaarta. 

Ponien lihavuus on aina vakava asia. Se altistaa ne tarpeettomasti terveysongelmille. Yksikään poni ei valitse itse itselleen lisäkiloja taakakseen, eikä ne ymmärrä liikakilojen terveysriskiä. Ponit sen sijaan ymmärtävät nälän tunteen ja kokevat sen tuntiessaan tarpeelliseksi syödä kaiken mikä saatavilla on, mahdollisimman nopeasti.  

Nälkäisen hevosen muutama tunnusmerkki

* Ahmii ruuat vauhdilla
* kiukkuisuus ruoka-aikaan muita kohtaan
* jokainen heinän korsi viimeistä myöten häviää ruokintapaikalta. 
* Syö heinäkasalla nostamatta päätään ylös, pureskelemaan suun tyhjäksi. 

Oman hevosen ruokailua kannattaa seurata ja vertailla vierustovereihin. Poikkeaako jonkun hevosen ruokailutavat muista tallin hevosista, onko hevoset levollisen oloisia ruokaillessaan ja ruokinta-aikaan? Tarkkaile hevosia, niistä oppii aivan mielettömästi, kun pitää silmät ja korvat auki, sekä mielen avoimena. 

1.2.2020

Kuukausikooste nelivuotiaan ponin arjesta


Frodo kääntyi nelivuotiaaksi vuodenvaihteessa. Nelivuotiaan vuoden ensimmäinen kuukausi on ollut merkityksellinen, niin kuin jokainen, tähän asti eletty muukin kuukausi on ollut. On hyvä pitää mielessä, että vuoden vaihtuminen ei vanhenna hevosta yhtään sen enempää, kuin muutkaan vuorokaudet. Eikä tammikuussa tarvitse alkaa kiireellä valmistella hevosta yht'äkkiä tulevaa ikävuotta varten sen enempää kuin muulloinkaan. Nuoren hevosen kanssa on hyvä pitää maltti mukana ja mennä hevosen tahtiin. 

Tämän vuoden tammikuu oli siitä erityinen, että vasta nyt kuukauden viimeisinä päivinä meillä on vähän lunta maassa. Kenttä on ollut hiekalla, pääasiassa myös sulana koko kuukauden. Treeniolosuhteet ovat maneesittomalle tallillekin olleet otolliset, ainakin meillä Virolahdella. Ja muutamat hassut kerrat, kun kaikki on ollut p*skaa, olemme käyneet Frodonkin kanssa naapuritallin maneesilla treenaamassa. Poni on saanut hyvää rutiinia kuljetukseen ja vieraissa paikoissa käymiseen, vaikkei se tunnukaan tämän oriin maailmassa olevan yhtään mikään juttu. 

Frodon viikkoon on pyritty mahduttamaan neljä treenikertaa, jolloin kolme päivää on vapaita. Poikkeuksia lukuun ottamatta tässä on myös pysytty. Aikataulut ovat joskus kuitenkin lipsahtaneet sikäli ponin eduksi, että se on onnistunut saamaan enemmän vapaita. Viikon ratsastuskerrat ovat ajoittuneet eri päiville, kuitenkin niin, että poni on tehnyt viikon työjaksonsa putkeen. Mutta saattanut lepäillä esimerkiksi neljä, viisi tai jopa kuusi  päivää putkeen. Ajallisesti n. 10-15 minuuttia + alku- ja loppukäynnit. Maastossa toki menee se aika, mikä menee, eikä siellä mennä kello kaulassa, joskaan sitä ei tehdä myöskään kentällä työskennellessä. 

Treenit on koostettu monipuolisesti, pääpainona maastoilu. Olemme pyrkineet myös treenaamaan esteiden parissa n. kerran viikossa. Tässäkin vähän lipsuttu mm. kentän kunnon ja aikataulujen vuoksi - pimeällä, tekovalon turvin ei ulkokentällä mennä puomien seassa, saati hypätä. Ihan aina ei myöskään jaksa, tai lähinnä pysty lähtemään maneesille. Kun tiet on vaarallisen liukkaita ajamiseen, ponit pysyy kotona. Lisäksi ponin kanssa on myös työskennelty sileällä ja on se muutaman kerran päässyt myös liinassa työskentelemään. 


Maastossa Frodo on ottanut suurimmat konkreettiset harppauksensa ratsunuralla. Ehkä siksi, että maaston vaihtelevuus ja haasteellisuus ovat laittaneet ponille omaa haastettaan peliin. Ja siksi, että Frodo haastavista olosuhteista huolimatta on ollut erittäin innokas haastamaan omat tasapainovaransa koetukselle. Uskalsimme laukata pätkän metsäpolulla. Seuraavana päivänä laukkasimme koko polun alusta loppuun. Kolmantena päivänä edes takaisin, naapurikuntaan asti. Ns. kinttupolku on oiva tapa saada poni käyttämään kroppaansa ja tasapainottelemaan kuin itsestään. Ennen kaikkea parasta oli se, että Frodo itse oli halukas laukkaamaan, vaikka minulle olisi kelvannut ihan käyntikin. Sen verran haasteellinen polku edessä kuitenkin oli Frodon kropanhallinnan ja tasapainon kannalta. Poni kuitenkin yllätti joka kerralla positiivisesti. Ja samalla se löysi ratsastajan kanssa tasapainoisen, kantavan laukan

Samaa laukkaa olemme etsineet kentällä, sileän treeneissä. Sileä ratsastusalusta ei motivoi ponia käyttämään kroppaansa ja tasapainoaan itsestään. Ratsastajan on siis keksittävä tapa, jolla saa motivoitua ja vaadittua hyvässä hengessä ponilta enemmän, kuin mitä se luonnostaan haluaa tarjota. Laukassa meillä on kuitenkin otettu valtavat harppaukset myös sileällä. Frodo on keksinyt ja ymmärtänyt mitä siltä halutaan. Ravissa tilanne ei ole yhtä hyvä. Isoksi kasvanut sotanorsu on kovin ponneton liikkuessaan ravissa. Onneksi resepti on hankittu, ja lääkkeeksi annetaan kinttupolkuja ravin kera, sekä puomien seassa nyt alkuun. 

Estetreeneissä suurin painotus on itseluottamuksessa ja rohkeudessa, jota ruokitaan maltilla. Frodon kanssa on tehty helppoja, matalien esteiden yhdistelmiä ja linjoja. Matala on todellakin sellainen, josta poni selviää vaikka silmät kiinni, ja tilanteessa kuin tilanteessa maksimissaan kavalettikorkuinen 50cm. Olemme onnistuneet Kottin kanssa tekemään esteratsastajan avulla aivan mielettömät pohjat esteille pelkästään sillä, että ponin kanssa työstettiin vain itseluottamusta helpoilla tehtävillä. Eikä eteen ole tullut tilannetta, jossa poni ei luottaisi siihen, että selviää tehtävästä. Pyrin samaan Frodon kanssa, mutta sen kanssa joudumme tekemään pidemmän polun, sillä ratsastamme Frodoa esteillä itse, oman perheen voimin, eikä meillä ole samanlaista tatsia hommaan, kuin Kottia ratsastaneella ratsastajalla. Uskon kuitenkin, että onnistumme näinkin, Frodo on luonnostaan paljon varmempi ja luottavaisempi alun alkaen. Frodo on kerennyt jo tutustua kahden esteen sarjaan ja kolmen esteen rataan. Se osaa vaihtaa esteiden päällä laukat, ne tulevat sillä erittäin helposti, luonnostaan. Sen lisäksi sen kanssa on tehty paljon erilaisia tehtäviä maapuomien kanssa. 



Kaiken tämän lisäksi Frodo ja Kotti ovat käyneet yhdessä maneesilla treeneissä ja matkustaneet trailerissakin erittäin hienosti kaksistaan. Ori ja suuren egon omaava ruuna tulevat vastaisuudessa tekemään retkiä yhdessä paljon, joten kuljettamisen täytyy sujua stressittömästi niin ihmisille, kuin poneillekin. 

Tammikuu oli kaikkinensa erittäin onnistunut Frodon treenien osalta. Se kehittyy askel kerrallaan eteenpäin. Välillä väläyttäen laadukkuuttaan, välillä näyttäen lähinnä lypsykarjalta. Kaikekseltaan olen kuitenkin tyytyväinen ponin kehittymiseen. Se on iso, tasapainoton ja hitaasti kehittyvä, joten sen on saatava oma aikansa löytää palaset kohdilleen. Nyt sillä on kaiken kukkuraksi aivan valtava karvanvaihto päällä. Kesä on siis tulossa!


28.1.2020

Vuoden vauhdikas aloitus


Uusi vuosi toi tullessaan monta muuttujaa. Alkanut vuosi on ollut arjessa pelkkää uuden opettelua ja rutiinien hakemista. Siihen ei todellakaan ole mahtunut edes ajatus blogin avauksesta saatikka kirjoittamisesta. Syksyllä kisakauden jälkeen mietin todella, että mitäs tässä nyt tehtäisi. Kulunut kausi oli ihan onnistunut loppujen lopuksi. En kuitenkaan saavuttanut mitään suurempia tuloksia, enkä ylittänyt itseäni. Haittaakos se, no tuskin. Mutta mietin todella, haluanko laittaa ihan kaiken sen rahan vain tällaiseen? Halvemmallakin voisi päästä ja muitakin mahdollisuuksia on. On joko löysättävä tai kiristettävä, mutta samalla tavalla en halua vuosi toisensa perään harrastaa, Harrastuksen kilpailullinen puoli on kuitenkin minulle se suuri motivaattori. Haluan kilpailla, haluan menestyä. En halua jumputella aluetasoa ja helppo A ratoja lopun elämääni. 

Otin yhteyttä muutamiin oman alansa ammattilaisiin ja aikataulujen vuoksi kävi todellinen klisee, jossa uusi vuosi ja uudet kujeet tulivat todella merkitykseensä.

Vaihdoimme kokonaisvaltaisesti treenikuvioita, emmekä pelkästään ratsukon osalta vaan myös ratsastajan oheistreenit ja elämäntavat joutuivat kokemaan suuria muutoksia. Kahden uuden valmentajan avulla lähdemme kokeilemaan mitä tuleva vuosi ja tulevaisuus tuo tullessaan. Toisen silmän alla treenataan ratsuja ja toisen valvonnassa tehdään ponitädistä urheilijaa.


25.1.2020 eikä vieläkään talvesta tietoa. 

Liikkumistottumukseni ovat olleet aina jokseenkin hyvällä mallilla. Tai sillä mallilla, että liikun paljon. Mutta mitään suunniteltua liikuntakalenteria, saati nimenomaan ratsastukseen sovitettuja oheistreenejä en ole sen kummemmin harrastanut. Sen sijaan ruokavalion ja ennen kaikkea syömistapojeni kanssa olemme joutuneet treenaamaan kovasti. Syön silloin kun on nälkä, sitä mitä kiinni saan - ei kelpaakaan, vaan viiden aterian säännöllinen päivittäisrytmi on ihan oikeasti vaatinut treeniä. En ole ikinä syönyt näin paljon, enkä näin monesti päivässä. Mäkkisafkat kisapäivinä saa unohtaa.. 

Ratsastajan polullani olen ottanut isompia harppauksia, kuin ikinä ennen. Uusi valmentajani on laittanut minut ajattelemaan aivan toiselta näkökantilta koko harrastusta, lähinnä ratsastusta. Mitä minä haluan, missä haluan olla x ajan kulutta. Ennen kaikkea sitä, että minulla on aivan yhtä suuri oikeus haaveilla vaikeammista luokista, kuin kenellä tahansa muullakin ratsastajalla. Ja laittaa tavoitteet sinne, missä todella haluan joskus olla. 


Kaikkiaan olemme saaneet ihan valtavasti oppia, avaimia selvitä ongelmatilanteista ja rohkeutta treenata ja kokeilla myös kotona. Olemme tehneet paljon kaikkea meille vierasta, mm. Leikitelty sarjavaihdoilla, joita lyhyen radan pitkälle sivulle onnistuimme saamaan neljä!

Meillä on unelmia. Minulla on unelmia. Ja katson ponejani edelleen ruusunpunaisten linssien läpi. Näillä siis mennään, tänäkin vuonna! 

27.12.2019

Ponin tuoksu

Rakastan laittaa nenäni kiinni ponin pehmeän lämpimään kaulaan. 

Kaivelin koneelta julkaisemattomia kuvia Kottin kuusivuotis keväältä

Aina puhutaan paljon joulun tuoksusta, kesän tuoksusta. Sateen jälkeen raikkaan ilman tuoksusta. Mutta minä puhun ponin tuoksusta. Jokainen tietää, mille joulu tuoksuu. Se piparkakkujen, glögin ja rasvaisen joulukinkun tuoksu, kera hyasinttien. Mieleen painuu heti lämmin, jouluinen fiilis ja kilisevät kulkuset. Mutta mitä mieleen tulee ponin tuoksusta? Suurelle osalle ei mitään, 



Minä nuuhkin ponejani. Nuuhkin niitä siksi, että ne oikeasti tuoksuu hyvälle. Mutta ne tuoksuvat myös toteutuneille lapsuuden unelmille, Niissä on pehmoisen lämmin tuoksu, ja painaessani nenäni kiinni ponin kaulaan voin tuntea talvipakkasillakin sen kesän auringonlämmön, kiitolaukassa poskille virtaavien kyynelten kosteuden. Kuulla naurun, hevosen hörähdyksen ja tuntea itseni hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Ponin tuoksu on ainutlaatuinen. Toisin kuin joulun tuoksu, joka tuo meille kaikille jo sanana tietynlaisen tunnetilan ja ajatuksen, ponin tuoksusta vain harvat saavat samanlaista fiilistä. Harva on edes koskaan saanut kokea ponin tuoksua, joulun moni on kokenut. Se tuleee aina joka vuosi samaan aikaan uudelleen, ihan meille kaikille halusimme tai emme. Ponin tuoksua kaikki eivät pääse koskaan kokemaan. 



Ponin tuoksu tuo aina mieleen kesän, ilon ja valon. Se tuo aina mieleen lämmön, lintujen laulun ja kukkakedon. Ponin tuoksu saa aina hyvälle mielelle. Jos ponin tuoksua voisi purkittaa, olisi se maailman paras masennuslääke. Sitä voisi laittaa ripauksen keppareihin, jolloin ne heräisivät henkiin aivan toisella tavalla. Ponin tuoksua ei kuitenkaan voi purkittaa. Pelkkä tuoksu tuskin riittäisi saamaan sen fiiliksen, mikä tulee, kun posken ja nenän painaa kiinni ponin pehmeään kaulaan ja vetää lämpimästä kaulasta keuhkot täyteen ponin tuoksua. Sen jälkeen ihminen herää vasta henkiin ja tiedostaa olevansa elossa. 


24.12.2019

Rauhaisaa Joulua!


Hyvää Joulua 
teille kaikille blogini lukijoille! 

20.12.2019

Jouluteemaa puomitreeneissä

Sanotaan, että kouluratsastajilla on puutteellinen mielikuvitus, olen vahvasti toista mieltä. 


Joulukuusi oli kera koristeineen eksynyt eräs, ei niin kaunis päivä, maneesille. Maneesilla käydään toistaiseksi niinä päivinä, kun päivät ovat rumempia, taivaalta tulee shittiä ja paikat on aivan jäässä. Onni on maneesi, joka on aivan lähistöllä. Vaikka viime reissulla sekin matka tuntui auton kanssa pitkältä, kun kuski ei laittanut nelivetoa päälle liukkaaseen ylämäkeen ja tunsi sen pelosta tutisevissa punteissaan auton perän lähtiessä sutimaan.  

Kotona ei ole maneesia, eikä joulukuusta koristettuna kentällä. Mutta tällä kertaa päätin inprovisoida ja tehdä erilaisen joulukuusen; puomeilla. Kavaletti kuusen latvassa kuvastaa tietenkin joulutähteä. Ponit ymmärsivät heti puomirakennelmani ajatuksen. Miehelle puomirakennelman visuaalista ilmettä piti valaista vähän enemmän.. 



Oivallukseni oli äärimmäisen monipuolinen treeniväline ja sitä pystyi käyttämään niin Kotti 7v. Kuin täysin noviisin Frodo 3v. kanssa, linjoja muuttamalla. Tähän versioon meni 14 puomia, mutta sitä on helppo muuttaa suuremmalle puomimäärälle tai pienemmällekin puomimäärälle. Kunniaa idean keksimisestä en kuitenkaan voi itselleni ottaa, sillä sain inspiksen netin syövereistä. 

Alla vähän muutamia linjoja joita ponit suorittivat tällä kertaa niin ravissa kuin laukassakin. Ja uskokaa pois, niin mulla, kuin poneillakin oli ihan super hauskaa! Pahoittelen paint taitojani, mutta toivottavasti tuosta saa jotain selkoa. 


Ympyrälinjoja




Suorat linjat kaikkiin suuntiin


Vinot linjat, piirrettynä nyt vain yhdestä suunnasta, ja siitäkin huolimatta tuli aika suttua.


Puomitreenit on tällaiselle laiskalle kouluratsastajalle oikeasti ihan työn takana. Vaikka olen lupautunut ottamaan treeniviikoille mukaan puomi- ja estetreenit, käy kuitenkin helposti niin, että ne jää tekemättä. Periaatteessa puomitreeneihin tarvitsee aina jonkun "puomipojan" mukaan, joka säätää välit kouluratsastajan ratsun askeliin sopivaksi ja siirtelee puomit paikalleen, kun niitä otetaan matkaan. Mutta tämän tehtävän suoritin ajatustasolla yksin. Siksi, että mieheni onnistui kesken treenihetkeni kotiutumaan töistä ja tuli katsomaan mitä täti duunaa. Puomitreenien hyödyistä on kai aivan turha edes mainita, ne sopivat äärimmäisen hyvin aivan jokaiselle hevoselle. 

Niin risaa ratsua ei voi olla, ettei se voisi puomeja mennä.

Mitäs tykkäsitte tällaisesti postauksesta, tehdäänkö lisää treenien sisältöä avaavia postauksia, vai pysytäänkö arjen ja mietteiden hömppäilyssä, jota blogi on viimeisen vuoden pitänyt sisällään? 

16.12.2019

Ruusukkeen hinta


Isäni kysyi puoliksi vitsillä käydessään, olenko laskenut hintaa yhdelle ruusukkeelle. EN todellakaan! Jokainen hevosihminen ymmärtää, ettei sellaiseen voi vastata mitään muuta kuin ympäripyöreästi "maksaahan se jääkiekkokin." Olen kyllä usein miettinyt, että ilman hevosia voisin jäädä kotiin ja elää pelkällä miehen palkalla. Ollen jollain mittarilla vielä rikaskin. 

Jäin kuitenkin miettimään kysymystä syvemmin. Mistä alkaisin, jos siitä kertoisin? 
Pikaisesti kelataan ruusukkeen saantihetkestä taaksepäin. Osallistumismaksut, kilpailuluvat, jäsenyydet ja rokotukset. Ne pakolliset, you name it. Eikä unohdeta sitä autolainaa, traileria, ja yhdistelmän vetämiseen tarvittavia byrokraattisia toimenpiteitä ja muoviläpysköjä kukkarossa. 

Siinä konkreettiset asiat, joille voi määrittää melkotarkan hinnan helposti. Yhden ruusukkeen hinta kaupassa on pari euroa. Ulkomailta saa vielä edullisemmin. #onkotässämitäänjärkeä? #noeitodella 

Ruusuke. Usein melko rupuinen. Ei se ole se pointti. Vaikka upean ruusukkeen kohdalla se on ihan kiva bonus. Ruusuke on symboli. Se symboloi paljon suuremmasta asiasta, kuin pelkkä kilpailu ja menestyminen. Se symboloi sitkeydestä, kovasta työstä, onnistumisesta, iloista, surusta, rakkaudesta lajiin. Sitä viimeistä tässä eniten tarvitaan. Rakkautta lajiin. Olipa ruusuke saavutettu miltä tasolta tahansa, se on vaatinut saajaltaan töitä, opettelua, toistoja, rohkeutta, sinnikkyyttä. Uskallusta luottaa oma kehonsa hevosen selkään. Ei se ole mitään helppoa, edes se selkään meneminen. Joillekin se nousee kynnyskysymykseksi. Hevonen on eläin, aina. 

Ruusuke symboloi onnistumisesta. Se muistuttaa heikoimmilla hetkillä siitä, miksi kaikki työ kannattaa tehdä, ja kuinka se lopulta tuottaa tulosta. Eläimen ja ihmisen välisestä luottamuksesta. Siitä, että ihminen luottaa hevoseen ja nousee sen selkään. Ja siitä, että hevonen luottaa ihmiseen ja antaa ihmisen hallita sen neljää jalkaa. Siitä ratsastuksessa on kyse, molemmin puolisesta luottamuksesta. Jos erehdyt unohtamaan sen, erehdyt ruusukkeen merkityksestä. 

 Hevosta ei voi pakottaa suorittamaan hyvin, mutta menestyäkseen on suoritettava hyvin.

Suvi Laitinen 
Ruusukkeelle ei voi laittaa hintaa. Yhden ruusukkeen eteen on tehty paljon töitä. Matkalla on opittu elämän eri osa-alueilla. Koettu iloja ja suruja. Ennen kaikkea eletty hetkessä, edetty askel kerrallaan ja pääosin nautittu matkasta. Matkasta, jolle ei ole määritelty etukäteen loppua, ei kotiin paluuta. Lajia ei harrasteta kisojen takia. Hommaa tehdään rakkaudesta. Rakkaudesta lajiin. Rakkaudesta ainaiseen matkalla oloon, jonka päämäärä on täysin avoin. Matka ponien kanssa on elämän mittainen, eikä se pääty koskaan. Ja kyllä, uskon, että olen rikkaampi kuin moni miljonääri. Rikkautta ei voi mitata rahassa. Eikä ruusukkeelle voi laittaa hintaa.  

Ainahan sen ruusukkeen voi ostaa myös kaupasta. Sieltä sen saa parilla eurolla. Sen ne siellä maksaa.  Seuraavaa kysyjää varten olen laskenut ruusukkeelle tarkan hinnan, jota kysyjä ei todellakaan halua edes ajatustasolla vitsinäkään kuulla. #kaikellaonhintansa #parineuronharrastus #rakkaudestalajiin #luxuselämä

14.12.2019

Oma poni toivelistalla

Tämä teksti sopii niille joulupukin apulaisille, joille on käsiin päätynyt toivelista, josta löytyy oma poni. Sekä niille, jotka eivät ole vielä keksineet, mitä voisi toivoa. Oma poni on mitä mainioin toive ja tämän tekstin tarkoitus on laittaa toiveiden perään päteviä perusteluja, miksi oma poni olisi loistavin joululahtatoive. Nyt laitetaan hetkeksi unholaan kaikki ne kulut, vastuut ja velvoitteet, joita oma poni toisi tullessaan. Ja keskitytään siihen, mitä hyvää omassa ponissa olisi. Tämähän on vain pintaraapaisu, mutta joulupukilla ei ole aikaa lukea pitkiä toivelistoja, joten tällä mennään!

Joulupukki, poni on mitä parhain joululahja.
Oikea joulun pelastaja.

Poni on paras ystävä. Se voi olla jopa ainoa ystävä. Poni tervehtii aina hörähtämällä, kun tapaamme. Se ei koskaan kerro muille salaisuuksiamme, eikä se koskaan tarkoituksen hakuisesti pilkkaa tai tuota pahaa mieltä. Poni ei koskaan lipsauttele vahingossa suuresta suustaan epätosia väittämiä, eikä saata minua koskaan huonoon valoon muiden keskuudessa. Poni on ystävä, johon voi luottaa 110% Poni on ainoa, oikea ja aito ystävä, joka on aina läsnä ja hetkessä mukana. Poni odottaa aina tapaamistamme innoissaan.




Poni on edullinen terapeutti. Tiedätkö paljon terapeutin kertakäynti maksaa? Minä en tiedä, mutta tuskin minulla varaa sellaiseen olisikaan. Poni ei laskuta tunneista, eikä kerroista. Poni ei laskuta yhtään mistään. Poni ei luo diagnoosia mielenhäiriöistäni, eikä saa minua tuntemaan itseäni jotenkin virheelliseksi. Poni ei kirjoita minulle reseptiä pilleripurkkiin, eikä pyydä menemään jatkotutkimuksiin. Poni ei kirjaa paperille vastauksiani, eikä kysele turhia. Mutta sen sijaan poni poistaa masentuneen mielentilani jo hoitotiloissaan vallitsevalla tuoksullaan. Poni tarjoaa kokonaisvaltaista tukeaan, kun pahanmielen tullen tarvitsen jonkun johon nojata. Poni saa aurinkoisenkin päivän loistamaan paremmin ja syksyn synkkyydestäkin poni löytää kirkkauden. Ponilla on ainutlaatuinen kyky poistaa masentavat ajatukset mielestä, luomalla aivan toisenlaisia huolia omalla terveydellään. Kun ponilla on karva katki, siinä muut ajatukset unohtuu ihan täysin ja arjen huolet ovat kerralla pois pyyhitty. Pystyykö muut terapeutit samaan? Tuskin. Laittaisin heidän hintataksan kyllä heti uusiksi -> hinta-laatusuhde kohdilleen..


Poni pystyy jakamaan tukeaan samanaikaisesti useammalle sitä tarvitsevalle!


Poni on monikäyttöinen. Ponista on moneksi. Poni sopii koristeeksi pihanurmikolle. Se on samalla erinomaisen ekologinen ruohonleikkuri, puutarhuri, maankääntäjä, lannoittaja ja kateuden aiheuttaja.  Poni luo perheelle enemmän yhteistä aikaa, vapauttamalla perheen edellä mainituista toimenpiteistä. Moniko ruohonleikkuri pystyy samaan? Poni on samalla myös ympäristöteko. 

Eikä ponin monikäyttöisyys siihen lopu. Tarvittaessa poni toimii vaikka kahvikuppitelineenä, mikä on tallilla inhottavampaa, kuin se, ettei sieltä löydy pöytätasoa, johon laskea aamukahvikuppi? Niinpä, mutta ponin omistajalla onkin oma pöytä aina mukana. Siinä on hevosen omistajat kateudesta vihreinä, kun lattiatasolta kahvikuppiaan kaivelevat. Poni toimii myös lenkkikaverina koiran sijasta (koiran ruokkiminen on överikallista!!) ja toimii samalla kätevänä personal trainerinä. PT-hintataksoista puhumattakaan. Kaiken tämän hyödyn lisäksi ponilla voi myös harrastaa monessa eri lajissa, ihan yhtä pätevästi kuin hevoselllakin, ja jopa yhtä pätevästi kuin koirallakin. Poni on siis hevonen, koira, pihavastaava ja sisustuselementti samassa paketissa. Säästyy sitä lahjapaperiakin, kun paketoi vain yhden lahjan usean sijaan!



Loppuun lainaus Miia Lahtisen tekstistä 

Jos joku haluaa lahjaksi ison hevosen, hän ei tiedä mistä puhuu. Hevonen tarvitsee valmentajan ja eläinlääkärin ja kilpailusuunnitelman. Hevosenomistaja suorittaa pikku E:n, ottaa autolainan ja ostaa puolentoistahevosen trailerin ja lähtee Ypäjälle tai Boeen tai Tahkolle, jossa hän saa kuulla istuntavirheistään ja hitaista reaktioistaan. Poninomistaja lähtee poninsa kanssa sinne, minne ponin pienet ja lujat kaviot hänet vievät. Ystävyyteen. Onneen.


Poni on kuin histamiini, jonka kanssa ihmisellä on ikuinen joulu!


Joulupukki, jos joku voisi tehdä aatosta takuulla onnistuneen, niin se olisi oma poni. Edes joulupukki sinä et pysty samaan, valitettavasti. Oma poni voittaa jopa sinutkin!

Oma poni tekee joulusta Joulun!

30.11.2019

Kansallinen poninäyttely 2020 Lahdessa



Jokimaalla tavataan, kun ravataan! Niin ja ensi vuonna siellä tavataan myös näyttelyiden merkeissä. Samana päivänä, kun julki tuli info ponibreederssin lopettamisesta, saimme myös iloisempia uutisia ponitapahtumien rintamalla. Kansallinen poninäyttely ilmoitti itsestään. Huhut siitä, että näyttelyä ei järjestettäisikään jäivät onneksi vain huhuiksi.

Kansallinen poninäyttely on 8.-9.8.2020 Lahden Jokimaalla. 

Kaakkois-Suomessa, aivan Venäjän rajalla asuvan ponitädin mielestä tämä on ihan mahtava uutinen. Ypäjä on erittäin hieno paikka järjestää tapahtumia, myös tätä. Etenkin, jos tiloja ja treenimahdollisuuksia haluaa hyödyntää samalla kertaa. Mutta ehkä hieman hankala usean ponin kanssa matkaaville. Ja toisaalta joka toinen viikonloppu Ypäjän maisemissa alkaa se itseäkin jo kyllästyttämään. Siellä on jo kaikki muut kohokohtaiset kisat ja matka meiltäkin jo sen verran pitkä, ettei sinne joka pippaloiden takia enää halua ajaa. 

Lahteen mukaan pääsee, joutuu tai saa lähteä, kumpikin rotuponi. Kotti olisi lähtenyt jo tänäkin vuonna, mutta sen suunnitelmissa oli alunperin muuta juuri kyseiselle viikonlopulle. Ja lopulta toteutunut loma oli ponille juuri silloin se, mitä se eniten tarvitsi.  Ja nyt Ypäjän paikkaa valittaneet, tuokaa ihmeessä joka ikinen poni mukaan tapahtumaan, että tämä "kuollut" tapahtuma pääsisi taas loistamaan. Nyt on se jaloilla äänestyksen paikka - osallistujamäärät nousuun. Sitä odotellessa puunaan ponejani kauneuskilpailuihin pitkän, pimeän talven. 


Nähdään viimeistään elokuussa, treffipaikkana siis Lahti!