Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

19.8.2017

Voittajan on niin helppo hymyillä!

Ponibreeders 2017 
5v. Esteet 


Ainoana molempien päivien nollaradoilla maaliin!
Olen aika sanaton, kauden päätavoite saavutettiin ja voitettiin! 



Skumppahuuruissa ei voi muuta todeta kuin sen, että meillä on aivan  mieletön tiimi Kottin takana, Kiitos kaikille heille! 

7.8.2017

Ura aloitettu!

Rataesteillä siis.


Kotti on kilpaillut esteratsastuksessa vain laatuponikilpailuissa viime vuonna, sekä maastoestekisoissa keväällä. Mutta virallisesti rataestekilpailut saivat odottaa tähän päivään asti. Viisivuotias poniruunani on kilpaillut nyt useammassa lajissa kuin yksikään muu hevosistani, ainakin jos kauneuskisatkin lasketaan mukaan. Nemon kanssa kilpailimme este-, koulu- sekä matkaratsastukessa.

Esteratsastuskilpailut valikoitui kalenteriin yksimielisesti. Kisakalenterissa oli aukko sekä ponilla, että ratsastajalla. Kun vuoden yksi odotetuimmista kilpailuista on päätetty kisata esteillä, olisi suotavaa käydä vähän alle startteja samaisesta lajista. Vähiin se jääkin.

E.S. riding clubin 1-tason estekilpailut vietiin läpi ilman minua. Kisat vaativat hieman järjestelyä, sillä jo pelkkä traileriyhdistelmämme vaatii minut ratin taakse. Paitsi jos keventää lastia esimerkiksi hankkimalla kevyemmän kopin. Onneksi sellainen löytyi tyhjän panttina sukulaisilta, että ei tässä nyt ihan höveliksi ruettu! Jostain syystä tällainen vuorotyöläinen ei voi joka ikistä kesäviikonloppua buukata toisille työkavereille.. 

Luokiksi valikoitui 70cm sekä 80cm, sillä ne on breedersissäkin edessä. Korkeus ei tuota ponille ongelmia, se pomppaa kyllä ja korkealle. Ongelmista suurin on varmasti löytää hyvä balanssi vauhdin kanssa. Poni tarvitsee poweria, mutta liika on liikaa. Kultainen keskitie, oi kunpa se löytyisi!

Poni laitettiin aamulla koppiin, mutta minä hyppäsin toisen auton ratin taakse, matkalle töihin. Poni matkasi kisoihin, ilman minua! Voi, että osasikin olla vaikea paikka. Odottaa täysin tiedottomana mikä tilanne kisapaikalla on. Onneksi oli equipe, josta pystyi vähän seuraamaan kisojen kulkua. 

70cm luokka meni ponin osalta muutoin hyvin, mutta harmittava yksi kielto. Samainen este oli osoittautunut joka luokassa ongelmaksi. Mutta puomit pysyivät ylhäällä ja rata muutoin oli  mennyt hyvin. Ei muuta kuin hieman enemmän painetta seuraavalle radalle. Ja niinhän siinä sitten kävi. Kultainen keskitie vei virheittä maaliin asti ja aikakin riitti toiseen sijaan! Aika huippua! Minun kouluponiini onkin melkoinen multitalentti. No sehän toki oli  jo tiedossa.

Nyt vielä Pantsun viimeistelytreeneihin, hierontaan ja kohti nuorten hevosten festivaalia ja ponibreederssin esteratoja. Voiko enää jännemmäksi mennä?! 

Poni kävi tänään klinikalla ottamassa itsestään mittaa. Villit veikkaukset olivat minulta max. 136cm, mieheltä jopa 138cm. Mutta niin vain kävi, että metsään mentiin ja syvälle. Ponin virallinen säkäkorkeus tällä hetkellä on vain 132cm. Sehän täytyy vielä mitata ensi vuonna breederssiä varten ja seitsemän vuotiaana toistamiseen, jotta saadaan pysyvä tulos. Mutta se on todellakin pieni poni. 

3.8.2017

Kotti jatkaa sarjakilpailussa finaaliin asti


Viisi vuotiaiden Supreme horsecare champion sarjan kaikki  osakilpailut on nyt kilpailtu. Hyvinkää, Pornainen, Lappeenranta ja nyt viimeisenä Helsingissä Laaksolla. Reissuille on tullut täältä pieneltä tuppukylältä matkaa ja hintaa. Mutta elämä on! Olemme kesän aikana saaneet kuitenkin enemmän. Hyviä tuloksia, uusia ystäviä ja mahtavia kokemuksia. Eihän niille voi laittaa rahallista arvoa.

Helsingissä ratsastettiin FEI helppo A loppukilpailuohjelma 5vuotiaille hevosille, joka on kaikista tähän astisista radoistamme ehdottomasti haastavin. Mutta eihän paikalleen saa jäädä junnaamaan, ja toisaalta samat radat ratsastetaan ensi vuonna ponibreederssissä, joten on hyvä, että meillä on jo pientä tuntumaa niihin. Vuoden aikana nämäkin radat kerkeävät tulemaan meille helpoksi.

Kuuman kesäinen päivä ja paksun talviturkin kasvattanut poni eivät olleet hyvä yhdistelmä. Ei se klippaus vielä ole ajankohtainen.. Kuuluisat viimeiset sanat. Laaksolla nuoret hevoset saivat käydä tutustumassa verryttelyssä kisarataan, ennen luokan alkua. Poni valui hikeä jo verryttelyn jälkeen. Aikataulut petti kohdallamme pahasti, kuuluttaja ei ollut ajan tasalla edeltävän ratsukon pois jäännistä ja radalle mentiin loppujen lopuksi todella huonosti verryttelystä valmistautuen, sillä emme kerenneet kävellä riittävästi ja herätellä ponia takaisin työmoodiin.


Radalla oli löysä ja väsyneen oloinen poni, joka suoritti kyllä kaikki tehtävät kunnialla loppuun asti. Mutta toiseen, meille vaikeampaan vastalaukkaan se kaikki sitten tyssähti. Ponilta loppui voima ja energia, eikä vastalaukka pysynyt yllä. Oli turha tehdä kärpäsestä suurempaa, joten en edes yrittänyt vaihtaa laukkaa takaisin vastalaukaksi, sillä se on Kottille todella haastavaa tuollaisen sortumisen jälkeen. Muutoin rataan olin ihan tyytyväinen. Alkurata meni vähän puihin, sillä emme löytäneet yhteistä säveltä, mutta loppua kohti parempi. Tulokseksi 65% Se kurja vastalaukka söi pisteitä kahdesta kohdasta niin paljon, ettei enempää voinut odottaa.

Sarjakilpailua ajatellen meillä oli alkukaudesta yksi todella hyvä tulos ja kaksi kohtuullisen hyvää, sijat 4, 6 ja 7. Joista pisteitä herui yhteensä 42. Se riitti helposti finaalipaikkaan, joka ratsastetaan Ypäjällä lokakuun lopussa. Sinne siis taaplaamaan sama rata toisen kerran läpi. Mitään suurempia odotuksia ei ole, mutta otettakoon se hyvänä valmistautumisena ponibreederssiä silmällä pitäen.

Siitä puheenollen tämän vuoden breeders valmistautumiset ovat kuumimmillaan. Kotti osallistuu estepuolelle tänä vuonna, sillä viisi vuotiaat eivät saa enää osallistua kumpaankin lajiin. Estetreenit ovat sujuneet hyvin ja poni matkaakin sunnuntaina elämänsä ensimmäisiin estekilpailuihin, klipattuna tietenkin. Kotti menetti karvansa heti koulukisoista kotiuduttua. Tänään on hoidettu kengitys kuntoon ja ensi viikolla on vielä Piia Pantsun treenit ja lihashuoltoa. Kaikki alkaa kutakuinkin olla valmista. Mutta tästä voisin kirjoittaa vaikka aivan oman tarinansa.


Loppujen lopuksi meidän kauden tavoite saavutettiin! Päästä kisaamaan ikäluokkasarjaa, mutta että finaaliin asti! Se oli aika kova yllätys. Enemmän kuin mitä osasin kuvitella. Kisakausi ei ole vielä edes loppumassa, seuraavat kuukaudet ovat ehkä kiireisintä kisareissaamista, mutta sen jälkeen poni saa pienen huoltotauon ennen finaalia, jonne toivottavasti lähdemme hyvin levänneellä ponilla. 

28.7.2017

Tyhjät ämpärit kolisee

Tamma ei.


On parempi lopettaa haaveet ja hommat "heti" alkuunsa, kuin yrittää uudelleen ja uudelleen. Vaihtoehtoja olisi vaikka muille jakaa, mutta pelin viheltäminen poikki tässä vaiheessa, kun menetykset eivät materiaalisesti tai rahallisesti ole vielä aivan tolkuttomia, on ehkä kaikkein järkevintä. Sitähän sanotaan, että hevosihmisten uskonto on 10, matikka 4. Ja niin kai voisi tässäkin kohtaa todeta. Vaikka numeroiden keskiarvo on minulla hyvin laskussa, sillä uskontokaan ei kiitettäväksi tässä asiassa nouse.

Lyhyesti virsi kaunis. Meille ei tule omaa kasvatusta olevaa varsaa. Ei ainakaan ensi vuonna syntyväksi.

Enkös muotoilutkin kivasti? Siinä piilee se mahdollisuus, että varsa voisi kuitenkin tulla. Tai joku poni ylipätään. Mutta oma nimi ei kaunista kasvattajan kohtaa.


Tilanteet ovat juuri niin auki kuin vain voi olla. Minulla on kaksi omaa ponia, kolmen hevosen tallissa. Yhteensä poneja on maillamme viisi. On mahdollista, että kaikki vieraat lähtevät koteihinsa, jolloin tallissa on tyhjä karsina. Tai voi olla, että yksi poni jää seuraavaksikin talveksi, kun tämä mahdollisuus nyt aukesi. Joka tapauksessa tamma ja ori lähtevät koteihinsa, koska mitäpä me tyhjällä tammalla teemme? Ja oriin tarkoitus oli joka tapauksessa olla vain kesän täällä.

Vaihtoehdot ovat Frodon kaverissa Rokissa. Sillä on nyt mahdollisuus jäädä meille tulevaksikin talveksi, mikä olisi Frodon kannalta ehdottomasti paras ratkaisu ja tekisi varmasti hyvää myös Rokille. Samassa karsinassa nuoret oriit eivät kuitenkaan voi enää asustaa, ovat ne sen verran kasvaneet ja miehistyneet laitumella, että tarvitsevat omaa tilaa.

Jos Roki ei jääkään meille, sehän on täysin sen omistajasta kiinni, on meillä vajetta tallin asukkaissa. Kahden ponin pito on toki taloudellisempaa ja nopeampaa, mutta täytyy kai vähän ajatella myös Frodoa. Ei kai sitä yksin voi jättää, kun Kotti reissailee? Mukanako sitä kuskattaisiin jokaiseen valmennukseen ja kisoihin? Se toisaalta toisi varsalle hyvää rutiinia tulevaisuuteen, mutta ei houkuttele. Meillä on kuitenkin mukana usein jo ne kaksi pientä lasta. Ei siihen orivarsaa enää tarvita. Ja entäs se arki? Frodo tarvitsee kaveria, jonka kanssa painia. Ja se kaveri ei ole Kotti! Kotti on tilan kuningas, eikä Frodon tarvitse koskaan saada kokea, kuinka tilan herruudesta pidetään kiinni. Toisaalta tahdon myös kaikin keinoin varjella Kottinkin terveyttä ja jos se tarkoittaa yksin tarhausta, niin sitten näin on. Poikien painit eivät ole aina ihan silittelyä. 


Vaikka kesän tarkoitus oriin ja tamman osalta menikin mönkään, ei kesä ollut millään lailla turha. Ymmärsimme, mitä me todella haluamme tehdä oman harrastuksemme kanssa. Eikä se ensimmäinen tai toinenkaan vaihtoehto ole kiimojen seuraaminen tai oriin pitäminen. Tällä hetkellä meillä on toisenlaiset prioriteetit ja ne siintävät valmennuksien ja kisaamisen parissa. Minusta ei ehkä koskaan tule kasvattajaa, mutta tarvitseekos kaikista tullakaan? Jonkun täytyy ne kasvatit saada myös sieltä tamman alta satulaan ja radoille. Minä voin jatkaa omassa lestissäni ja tehdä sitä. Tehdä sitä mitä osaan ja missä olen kohtuullisen hyvä. Tehdä niistä jo maailmaan tulleista varsoista ratsuja, viedä ne radoille. Se on sitä, mistä minä tykkään ja mistä nautin, sitä missä  haluan tulla todella hyväksi. Nimenomaan ponien kanssa. 


20.7.2017

Kymmenen vuotta kavioliittoa



Tasan kymmenen vuotta sitten minusta tuli hevosenomistaja. Aika on ollut mahtavaa, mutta myös kaikkea muuta. Kaikesta huolimatta tällä tiellä jatketaan tulevaisuudessakin. Olen ehkä löytänyt, ainakin osittain, sen suunnan johon harrastustani haluan viedä. Koska kyseessä on tavattoman kallis ja aikaa vievä laji, haluan, että se on pääasiassa mielekästä ja meillä on joku tavoite, jota kohti kuljemme. Täytyy olla jotakin, jonka vuoksi jaksaa kylminä, märkinä ja pimeinä aikoina taaplata päivästä toiseen näiden kanssa. Täytyy olla punainen lanka. 



Ensimmäinen hevoseni oli ruunikko, tähtipäinen sukkajalka. Sellaisia minulla on omana tallissa nyt kaksin kappalein. Kottilta puuttuu kyllä tähti, mutta yksi valkoinen karva otsassa saanee riittää. Ei rautiaissakaan mitään vikaa ole, mutta pidän enemmän ruunikosta värinä. Tärkeintä on kuitenkin persoonallisuus. Hevosessa täytyy olla jotain, joka erottaa sen massasta. Uskokaa tai älkää, mutta minun hevosissani sitä todella on ollut. 


Vaikka minulla on kymmenen vuoden aikana ollut tuhottoman paljon epäonnea, on minulla ollut myös paljon hienoja hetkiä ja upeita eläimiä! Kaikkiaan hevoset ovat tulleet jäädäkseen, tosin nykyisin ainakin toistaiseksi, hieman pienemmässä koossa. Hevoset ovat kuin huume, välillä suorastaan haluaisit olla ilman niitä, mutta et vain voi. Tarvitset päiväannoksen silkkiturvan hellää kosketusta. 

Ilman hevosia olisin varmasti rahallisesti rikkaampi, mutta elämältä köyhempi! 


17.7.2017

Ponin paras rata olikin pohjanoteeraus!



Arvostelulajin raadollisuus iski vasten kasvoja, totaalisesti. Lauantaina oli Lappeenrannassa vuorossa sarjakilpailun osakilpailu, ratana vieläkin esiohjelma 5v. hevosille. Lahassa saimme huikean tuloksen viimeksi ja tottakai mieli teki tehdä parempi suoritus tänään, sillä siihen oli kaikki eväät annettu.

Ja poni tekikin! Meidän onnistunein rata, koskaan! Radan jälkeen oli ihan mahtava fiilis, koska tiesin, että nyt täytyisi tulla oikeasti todella hyvä tulos, mutta matto raapaistiin alta laittamalla meidät lopputuloksissa toiseksi viimeiseksi ja tuloskin vain 65,200%! Kyllä, lähes revin pelihousuni, sillä tuntui niin epäoikeuden mukaiselta ja kohtuuttomalta tuollaiset pisteet ja arvostelu.



Elämä on. Parempaan emme pystyneet ja jos kerran olimme näin huonoja, niin nieltävähän se vain on. Radalla on muutama kohta, joissa olisin voinut ratsastaa huolellisemmin, sekä alussa pieni tahtiongelma, sillä poni luuli minun haluavan laukkaa, jonka takia muutama raviaskel on huonompi. Mutta se ei voi vaikuttaa pisteisiin niin paljon. Yhden tai kaksi sadasosaa se voi napsaista, mutta ei kokonaista numeroa joka ikisestä arvostelukohdasta. 

Ponin työskentelyyn näissä kisoissa olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Ja suorituksiin muutoinkin, vain tuomareiden antamat pisteet eivät miellytä, eikä kulje linjassa muiden suorituksiemme kanssa, mitä tuloksemme aiemmin ovat tehneet. Poni oli todella hyvä ratsastaa, se on löytänyt radalle jo hieman omaa moottoriakin, eikä ole enää niin käsijarru päällä. Se suoritti tehtävät mallikelpoisesti, niin kuin viisivuotiaan nuoren hevosen kuuluukin. Ja vaikka päältämme sekä radan- että verryttelyn aikana lensikin useita lentokoneita, pysyi poni silti rohkeasti nahoissaan, eikä jännyttynyt moisista, korvia hipovista koneista. Tiedänpä heti muutaman, joka olisi kadonnut samaisessa tilanteessa toisille kiertoradoille.

Mieheni lohduttikin jo, että onpa ainakin turvallinen ja luotettava lasten poni, kun ei moisista hätkähdä. Ja stewarditkin ihmettelivät, taas, kuinka poni voi olla niin mallikelpoinen, kuuliainen ja tasainen suorittaja, vaikka vieressä tapahtuisi mitä vain. Se on kuitenkin vasta viisivuotias.

Eniten kuitenkin olen ylpeä siitä, että verryttelyssä kuhisi Hppos luokan verran suomenhevosia ja me siellä niiden seassa pörrättiin, eikä ponia pelottanut yhtään, hetkeäkään. Se on siis päässyt oikeasti yli hevospelostaan sekä etenkin suokkipelosta.

Nyt vain treeniä ja valmistautumista seuraavaan koitokseen, kuun lopussa starttaamme vielä Laaksolla sarjakilpailun viimeisen osakokeen, jossa on uusi rata, 5v. loppukilpailuohjelma. Sen jälkeen alkaakin valmistautuminen ponibreederssiin, laatuponikisoihin sekä aluemestaruuksiin. 

14.7.2017

Me tehtiin se, viimein!

Esitettiin radalla ihka oikeita keskiravin askeleita! 

Isä ja poika! 

Ensimmäisen kilpailupäivämme luokkana oli nuorille hevosille avoin helppo A, FEI CCI/CIC *A. Lappeenrannan nurmi on kisapaikkana mukava ja kamala. Siellä on tilaa paljon, mutta nurmipohja ja kosteat kelit eivät ole hyvä yhdistelmä, ainakaan monipäiväisten koulukisojen kanssa. Kouluaitoja joudutaan siirtämään urien vuoksi, ja vanhat urat jäävät hämäämään linjoja, kuten nyt meillä keskihalkaisijaa.  Minulla on syvyyden hahmotusogelmia ilman ylimääräisiä uriakin. 

Tämän päivän tarkoituksena olikin käydä ponille yksi rata alle ennen huomista sarjakilpailun osakilpailua. Rata oli minulle uusi tuttavuus, jonka tulemme kuukauden päästä menemään Harjussakin. Ensimmäistä kertaa ratsastaessani uutta rataa, se menee vähän enemmän siihen, että yritän muistaa mitä seuraavaksi. Paljon tahkotut radat, kuten nelivuotiaiden radat ja helppo B:3 ja helppo A:2, sekä viisivuotiaiden esiohjelma on jo syvällä muistissani, eikä minun tarvitse enää keskittyä radan muistamiseen, vaan voin keskittyä ratsastamaan poniani. 

Uuden radan kanssa teimme huolimattomuusvirheitä, kuten heikkoja teitä, sekä keskilaukka oli sellainen puoliunohdus. Muistin sen, ja ratsastin ponia, mutta jätin sen kuitenkin vain nuivaksi "liiku nyt vähän isommin" -suoritukseksi. Mutta ehkä suurin syy löytyi siitä, että hämmennyin ja pakahduin radalla siitä, kuinka hyvin poni suoritti keskiravin!

Keskiravi on ollut aina meidän huono kohta. Rehellisesti me emme ole esittäneet sitä kertaakaan, oikeasti. Yritystä on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta tänään se sitten lopultakin lähti, lähes kuin telkkä pöntöstä! Ja vaikka me rikottiinkin se laukalle puolivälin jälkeen, ei se harmittanut ollenkaan, sillä me ihan oikeasti ensimmäistä kertaa saimme ravia ulos, eikä tyydytty vain sipsuttamaan kiireisemmällä tahdilla lyhyttä askelta. 

Olemme toki kotitreeneissä saaneet keskiravia ratsastettua hyvinkin, mutta radalla poni on usein sen verran jännittynyt, että käpertyy kuoreensa ja jää koko radan ajaksi pohkeen taa. Tänään, vihdoin, sellaista ongelmaa ei ollut havaittavissa. Poni tuntui koko radan ajan hyvältä. 

Vaikka tulos jäikin kohtalaisen heikoksi 63,261% jolla luokan 9/13, olin tyytyväinen poniini. Ensi kerralla minun täytyy ratsastaa tarkemmin.  Huomenna yritän saada saman, aktiivisen ponin radalle, ja esittää yhtä hyvää keskiravia, mutta olla loppupuolella huolellisempi ja tukea ponia tasapainottamaan itsensä, ettemme rikkoisi ravia laukalle. 


Kerrankin oon vilpittömän onnellinen!

Paw Web Design / Monica Kinnunen
Minulla on pian kymmenes vuosipäivä! Kaikki se aika on ollut mahtavaa ja kaikkea muutakin. Mustavalkoisen arjen kaikki sävyt, etenkin ne tummat on käyty läpi useammin kuin vaaleat. Olen luopunut kahdesta elämäni hevosesta, sellaisesta, joita ei tule vastaan kuin kerran elämässä. Kaikki se työ ja panostus, jonka niihin olen laittanut on riistetty minulta. Olen joutunut muuttamaan ajattelutapaani niin, että kaikella on tarkoituksensa. Tarkoitusperä ei ehkä heti ole auennut, mutta nyt alan ymmärtää, miksi kaksi elämäni hevosta on saatettu haudan lepoon. Miksi olen joutunut kahlaamaan kaiken tämän paskan läpi. Minun ei tarvitse lähteä enää kauas, jotta näkisin lähelle.

En ole ikinä päässyt näin pitkälle ratsastuksen saralla! Kymmenen vuotta sitten minulle tuli helppo A tason valmis ratsu, jolla nippanappa taaplasin seuratasolla helppo c ohjelman läpi 50,50%  tuloksella. Vaikeammat luokat ja kansallinen taso olivat jotain epätodellista. Mutta silloin pääpaino olikin jollain tapaa esteratsastuksessa. Poni tai suomenhevonen ei ollut vaihtoehtona, vaan hevosen oli oltava oikea puoliverinen. Ehkä sisimmässäni jo silloin tiesin, että puoliverisen kanssa kisoihin on asteen verran lyhyempi tie, kuin poni-iän ylittäneellä ratsastajalla ponin kanssa.


Sanotaan että ratsastaja pilaa ensimmäisen hevosensa. Se kuuluu lajiin. Minä olen pilannut kolme ja pelkään pilaavani seuraavankin. Toisaalta uskon siihen kohtaloon, ehkä minut on tarkoitettu ponin selkään. Kun hypätään tuntemattomiin vesiin, tulee aina väkisin tehtyä väärin. Tässä pätee Kyran mansikka siteeraus: "Et voi tietää miltä mansikka maistuu, jos et ole maistanut sitä!" Ja vaikka haluaisinkin opettaa ponille kaikki kerralla oikein, ei se homma vaan mene niin. Suuri kiitos kuuluu meidän maailman kärsivällisimmälle valmentajallemme, Taina Teittiselle, joka jaksaa kerta kerralta uskoa meihin ja siihen, ettemme tule jäämään ikuisesti helppo A -tasolle. 

Olemme Kottin kanssa edenneet aivan käsittämättömän pitkälle! Se on viisivuotias ja suorittaa ikäluokkansa kärkitasolla, pärjäten! On totta, että ne todella huippuhevoset eivät näissä karkeloissa edes vielä kilpaile, mutta se ei tee meistä ja saavutuksistamme yhtään huonompia. Eikä me niitä pelätä, enää!



On aika lopettaa olemassaolomme anteeksi pyytely! Olen ajatellut ponin olevan altavastaajan roolissa, onhan se poni. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, mitä eroa kouluratsastuksen näkökulmasta on jalostetulla puoliverisellä ja alkuperäisrotuisella pienellä ponilla, kun ne laitetaan kilpailemaan askellajeistaan keskenään. Jopa minä ymmärrän realiteetit, eikä näissä kinkereissä ole ollut mukana olemisen riemua enempää tarkoitustakaan. Moni ei kykene edes siihen. Minun täytyy käydä vain pyytämässä anteeksi ponilta siksi, että olen aliarvioinut sitä ja pitänyt sitä jollain tapaa huonompana kuin kilpakumppaninsa.

Nyt minulla Kotti, jonka kanssa olemme saavuttaneet enemmän kuin ikinä pystyin kuvittelemaankaan mm. kaksi aluemestaruusmitalia. Mitä enemmän sen kanssa valmentaudumme, sitä enemmän siltä löytyy kykyä ja kapasiteettia pidemmälle. Teemme jo nyt vaativampia asioita, mitä yhdelläkään ratsullani aiemmin ja aina vain tuntuu, että ponin rajat siirtyvät harppauksella eteenpäin. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä ponista. Miten se sattuikaan tulemaan meille?

Sen lisäksi, että poni räjäyttää tajuntani joka kerta kouluratsastuksessa, se tekee kaiken lisäksi myös esteponin hommia tosissaan. Onhan sillä jo meriittejä siinäkin lajissa. Poni kävi treenaamassa Ypäjällä derbykentällä maastoesteitä, ja tutustumassa ponibreederssiä varten kisa-areenaan. Ihan mahtava otus, joka ei katsellut sitten mitään!


Kaikesta kisamenestyksestä huolimatta tai lisäksi, poni on minulle äärimmäisen rakas. Kukaan ei käsitä sitä työmäärää, mikä varsan kanssa on tehtävä, ennen menestystä. Ei, ellei ole itse tehnyt sitä! Se sisältää valtavasti työtä, pettymyksiä ja uudelleen yrittämistä. Ennen kaikkea se on mahdottoman pitkä prosessi, eikä sen onnistumisesta ole mitään varmuutta. Kaikkinensa se on myös äärimmäisen kallista, mutta kaikella on hintansa. Niin paitsi Kottilla. Ihan kaikkea ei voi saada edes rahalla. Kotti on luotettavin ystävä ja perheenjäsen.

Mutta nyt puunaamaan ponia, sillä illalla starttaamme 4-tason kouluratsastuskilpailuissa, Lappeenrannan raviradalla.

7.7.2017

Vahva oo, älä luovuta!

Miten se sujuukin kaikilta muilta kuin tanssi, mutta meiltä ei mitenkään?! Vähän joka asiassa on sellainen fiilis, että kaikilta muilta sujuu asia kuin asia helposti. Hevosten laitumelle laitto koko kesäksi, sen kuin vain jättää ne sinne. No meilläpä ei jätetä, kun otukset (ihan kautta hevosenomistajan historiani) tulevat illan tullen aivan hulluksi ötököistä tai ihan mistä vain. Ns. Iltavilli, joka päättyy vasta sitten, kun hevoset ovat karsinoissaan, joko omalla luvallaan tai sinne ihmisen toimesta laitettuna.

Toivossa on hyvä elää..
Oikeastaan mistä vain aiheesta saisin kertomuksen kuinka muilla vain sujuu sormia napsauttamalla, mutta meillä ei. Nyt ohimo harmaantuu astuttamisella. Voinen sanoa, että jos olisin tiennyt tästä tällaisen ruljanssin tulevan, olisin skipannut koko homman kokonaan. Ja juu, jos meille omasta oriista astuva ori joskus tulee, saa sitä vain siirtona. Oikeastaan olen jo naputtelemassa Viikin numeroa puhelimeen ruunausta varten. 

Ori on nuori, joskin astunut jo useamman tamman, tai no kolme. Mutta mikään täysin noviisi se ei ole. Innokas, liiankin innokas, ainakin tälle tammalle, joka täytyisi astua. Se on ehkä pahimmassa iässä ikinä, se tietää nyt mitä tuleman pitää ja nuoruuden into puskee läpi aivan liiaksi. Se oikeastaan sokaistuu tamman läsnäolosta. 

Tamma on nuori, täysin noviisi, hyvin herkkä ja arka. Sitä pelottaa ja ahdistaa. Luonto käskee sen antaa orille selvän merkin astumisesta, mutta itse suoritus on tamman mielestä jotain, missä se ei halua olla mukana. 

Yli-innokas ori ja arka tamma on todella hankala yhdistelmä. Jokin kaukainen ajatus oli, että tamma ja ori voisivat olla samassa laitumessa koko kesän. Ori on tottunut siihen ja elänyt elämänsä tammojen kanssa samassa aidassa. Helppoahan se on silloin, kun tammaa antaa oriin hoitaa hommansa ja lopettaa kiimailun tiinehtyessään. Mutta meillä tamma ei anna astua. Se jää kuselle, mutta oriin tullessa ampaisee potkimalla kuuta kiertävälle radalle. Edessä on takaa-ajo, jossa kiimantuoksun sieraimiinsa saanut hormoonihirviö jahtaa tammaa, jonka on päättänyt keinolla millä hyvänsä astua. Ja tammaa pelottaa vielä enemmän. Lopulta tilanne päättyy siihen, että tamma on ampaissut langoista läpi. 

Ensimmäinen astutus jäi lyhyeen, kun se ei kerrasta onnistunut. Yritys ja ajatus oli astuttaa kädestä pitäen. Ori oli päässyt jo selkään, mutta tamma ampaisi pakoon.  Ensimmäisen astutusyrityksen olisi pitänyt onnistua. Ori ei ollut vielä täysin hereillä tilanteesta, joten se käyttäytyi suhteellisen asiallisesti, eikä ollut luonnon suomien hormoonien ja vaistojensa varassa.  Toista kertaa tamma ei enää päästänyt oria lähellekään. Päätimme kokeilla seuraavaan kiimaan edellä kuvattua laidunnusta.

Lopulta ori pääsi tamman sisälle, mutta yrityksistä väsyneenä ei jaksanut pitää itseään riittävän kauan tamman selässä, vaan laskeutui alas juuri h-hetkellä. Sinne meni suoraan maahan kaikki siittiöt! Teki mieli käydä poimimassa spermat maasta ja ruutata käsin tamman sisään!

Taas kerrasta viisastuneena päätimme yrittää vielä kädestä astutusta, mutta no deal! Tekisi mieli sitoa tamma johonkin kiinni, mutta sillä on hyvin vahvasti viitteitä vetopaniikista, joten sekään ei tule kuuloon.  

Tässä kohtaa alkaa olla epätoivo lähellä. Vaihdanko kohta oria sellaiseen jota saisi siirtona vai unohtaako koko varsoitus? Valmiita on niin paljon myynnissä, jos varsaa mieli tekee. Tamma kuitenkin ultrataan ja toivotaan parasta, että se yksi onnellinen siittiö olisi jäänyt sisälle ja hedelmöittäisi munasolun. Mutta nämä astutusyritykset ovat nyt tässä. Joko tamma on tiine tai meille ei tule syntymään varsaa ensi vuonna. Vaihtoehtojahan olisi ja oria vaihtamalla voisi "parantua" mutta tässä kohtaa motivaatio, into ja etenkin raha tähän projektiin on loppu. 

..Kunnes se armottomasti riistetään!
Niin tai näin, ottaa päähän kovasti, mutta jos asioista etsii positiivisia puolia, on parempi, että panostaa kahteen poniin täysillä, kuin kolmeen 95%. Ja onhan tässä vielä reilun viikon ajan toive, että siellä olisi uuden elämän alku, ennen kuin se toive riistetään..  

1.7.2017

Ponitytön vapaapäivä


Sanakirja sanoo vapaapäivästä näin "päivä, jolloin ei tehdä ansiotyötä; työpäivän vastakohta." Täytyi ihan sivistää itseäni sanan tarkoitusperästä. Minulla on aivan pian ollut oma hevonen kymmenen vuotta ja lähes saman aikaa myös oma talli. Vapaapäivä poneista on siis yhtä todellinen kuin yksisarvinen satuolento, vai onko?

Hevoset, tai no nykyisin ponit, sitovat ihmistä. Puhun edelleen hevosista, vaikka pitäisi kai puhua poneista. Viisivuotias tyttärenikin osaa korjata äidin virheellisen "hevoset" -sanan poneiksi. Poni-ihmiset ovat tarkkoja siitä, millä eläinkunnan alalajilla heidän silkkiturpiaan kutsutaan. Näille möttiäisille on oltava aina avosylin tarjoamassa ruokaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sitä sapuskaa pitäisi tarjoilla maksimissaan neljän tunnin välein, ettei vatsahapot pääse jylläämään tyhjenneessä mahalaukussa. 

Ei riitä, että näitä ruokkii männynkävyillä ja kuusenhavuilla. Sillä ne kusevat ja paskovat sisälle ja ulos. Aina ja koko ajan. Vaikka kuinka olisi piha täynnä terrierejä, ei se riitä. Ne ei vaan jaksa syödä ja tuhota kaikkea sitä shittiä, mitä ponipahaiset tuottavat. Eikä se koirille terveellistäkään ole, vaikka uppoaa kuin puuro hullulle. Ne kaggagikkareet on roudattava karsinasta ulos, päivittäin. Siinä talikon varressa välillä miettii, onko tässä yhtään mitään järkeä, ja joka kerta lopputulema on selviö. On.

Mussukat tarvitsevat säänmukaisen pukeutumisen. talvella toppaa, kostealla sadetakkia, kesällä hyttyssuojaa. Ja niinä harvoina välipäivinä, kun ajattelet, että tänään en loimita, kadut sitä seuraavassa hetkessä, kun silkkiturpainen mussukkasi löytää ah niin mutaisen, kostean kokovartalon savihoitopaikan ja päättää mennä hoidettavaksi.


Kaiken lisäksi jonkun on käytävä aamulla sanomassa huomenet ja illalla hyvät yöt. Kuskattava poni sinne yöpymään, missä poni tykkää nukkua -> omaan karsinaan, kuivaan, puhtaaseen pahnaan, johon ensimmäisenä on ihana lirutella koko päivän pissipidätykset.

Niin, että vapaapäiväkö, mikä se on? Ansiotyöstäni sentään nykyisin olen jokusen vapaapäivän saanut, pomon vaihduttua, mutta poneista.. 
Ehei, en minä enää ole se, joka ainoastaan hoitelee poneja. Joskus kymmenisen vuotta sitten olin se, joka hoiti joka ikisen asian hevosensa kohdalla. Nykyisin minulla on varsin hyvät olot, sillä mieheni saattaa jopa enemmän hoidella edellä mainittuja have to do -listan päivittäisiä askareita, varsinkin jos itse liikutan poneja sillä aikaa.

Päivittäisiä pakko askareita on paljon. Ne on tehtävä satoi tai paistoi. Halusi tai ei. Kesä "helpottaa" asioita. Sikäli mikäli ei hanki kesäksi lisää silkkiturpia, kun on tilaa.. Ihan joka'ikistä kantturaa ei tarvitse ottaa sisälle, pissikööt ulkona tai pidättäkööt koko kesän. Mutta se mamman kultamussukka täytyy ottaa, koska jossain vaiheessa poni nostaa itseään arvoasteikolla ylöspäin ja siltä kysytään, missä haluat olla yön. Ja poni vastaa siihen "karsinassa kiitos, siellä saan paremmin nukuttua pehmeällä pahnalla". Ja tokihan kultamussu tahtoo kaverin, koska yksin ei ole kiva olla. Kolmesta karsinasta siivotaan siis vain kaksi ja aamulla on ulos roudattavia silkkiturpia neljän sijasta myös vain se kaksi. Mutta totta kai juuri ne, jotka tarvitsevat sen ötökkäloimen päällensä, koska mussukan hipiä kestää yhtä paljon ötököitä kuin allekirjoittanut, eli ei kestä!

Laidun, eipä tarvitse sumplia millä heinättimen korvikkeella kuskata turvan alle syötävää neljän tunnin välein. Päin vastoin pitäisi miettiä millä estää ylensyönti. Sen kun hoidat vain vesittimellä raikasta vettä tarjolle. Laitumessa riittää ruokaa kaikille, koko kesäksi. 

Kun sitten vielä pidät poneilla vapaata liikutuksesta, huomaat, ettei tämä ponin pito työlästä ole laisinkaan. Se on kuin ponivapaapäivä! Kävin vain siivoamassa karsinat, pesemässä juomakupit ja roudaamassa vedet talliin. Vähän kuivaa heinää karsinaan yöksi. Kävin tervehtimässä varsoja, keskiviikkona, ensimmäinen ihmiskontakti oreille tällä viikolla. Tarkastin niiden veden riittävyyden. Otin tallinukkujat sisälle, kumpainenkin odotti jo portilla. Laitoin oriin tarhasta laitumelle. Ja aikaa viiden ponin pakollisiin hoitotoimenpiteisiin kului puolisen tuntia.

Venyttelyt heti herätessä
Mutta näitä on harvassa, sillä yleensä vähintään yksi täytyy liikuttaa. Siihen kuluu aikaa vähintään tunti kaikkinensa lisää ja silloinkin se on ratsastettu todella nopeasti. Usein liikutettavia on kaksi. Kolmekin menee helposti, varsinkin jos on palkkatöistä vapaata, mutta se on jo ihan toinen juttu se.

Kesällä voi siis ikään kuin lomailla myös tallihommista ja hevosista. Jos olisi oikein julma ja sieluton omistaja, jättäisi mussukankin ulos yöksi, mutta ei. Se ei vaan tule kuuloonkaan, sillä mussukan täytyy saada levätä hyvin. Vuotiaat orivarsat ovat kaikkein helppohoitoisimpia, ne voi ikään kuin unohtaa laitumelle, kunhan huolehtii, että tarjolla on vettä. Niillä on tilaa, ruokaa ja suojaa yllin kyllin. Ei ne kaipaa ihmiskontaktia, eikä ylimääräisiä rääpimisiä. Tämä on yksi niistä ainokaisista kesistä, kun varsat saavat olla villejä ja vapaita. Syksyllä kyllä kerkeää karsinaelämään palattua ottaa kiinni kaikki nämä kesän ajalta unohdetut käsittelyt.

Pitkän talven jälkeen on ihanaa vähän huokaista ja helpottaa arkea ponien ja niihin liittyvien askareiden osalta. Ensi kesänä ajattelin olla vielä enemmän lomalla, sillä en hanki ainuttakaan kesähevosta tai lisätyötä itselleni, ellei joku aivan yber kannattava tarjous osu kohdalle. ;)