Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

26.5.2018

Tässä ja nyt

Kylpyläloma ponin kohdalla meni hyvin ja oli oikein onnistunut. Sunnuntaina poni käytiin kotiin ja maanantaina Kotti sai nauttia vapaastaan laiduntaen.Mtta tiistaina odottikin jo maastoilun täyteinen päivä, sillä keskiviikoksi ponille oli luvassa esteiden seassa treeniä. Kotti oli esteratsastajansa kanssa Jussi Ahtiaisen puomi- ja kavalettitreeneissä, jotka olivat erittäin hyvät juuri tähän hetkeen. Ja heti seuraavana päivänä meillä olikin Kottin kanssa kouluvalmennus. Arki iski siis ponille nopeasti takaisin. 



Koulutreeneissä painotettiin siirtymisiä, niiden täsmällisyyttä, muotoa ja tarkkuutta. Niitä yksinkertaisia asioita, joista saa helppoja pisteitä radalla. Tai josta helposti menettää pisteitä. Alla kuvakooste valmennuksesta, kesä on vihdoin täällä!
















Ponimäärä on hetkeksi tiputettu kahteen, sillä Frodon pitkä-aikainen kaveri Roki lähti tänään kotiinsa. Olisin mielelläni pitänyt pojat vielä tämän kesää yhdessä, mutta Roki ei tahtonut pysyä laidun alueella, vaan alkoi karkailla. Onneksi laitumelle on tulossa vuotias orivarsa, jottei Frodon tarvitse kesää yksin viettää. Sen lisäksi olemme löytäneet etsimämme unelmien ponin, vihdoinkin. Meille tulee siis kolmas oma poni, mutta siitä lisää sitten, kun kaupat on virallisesti tehty ja poni muuttaa meille. En millään malttaisi enää odottaa.. 

19.5.2018

Rakkaalle lahjaksi kylpyläloma

Jokainen tarvitsee joskus hemmottelua, eikö? Vaikka tässä talossa ei televisiota olekaan, niin tämän vuoden Temptation Islandin kuumin juttu "ei olla edes kylpylässä käyty.." on kuultu ja oli meilläkin todellisuutta. Aina siihen päivään asti, kunnes ymmärsin, että asia on helppo korjata. Puhelin kouraan ja soitto lähimpään kylpylään. Äkkiä kalenterista katsomalla paistoi heti samaisella viikolla aivan tyhjää. Siis loistava hetki lähteä viiden päivän kylpylälomalle. 

Soitto Waahteran tilan kuntoutus- ja spakeskukseen tuotti nopean lähdön kotoa lomalle. Ei sinne ihmisiä tarvita, kun poni lähtee allasbileisiin.  Tätä ei suunniteltu millään tavalla etukäteen. Ajatus ponin vasemman takajalan heikkoudesta on vaivannut minua jo pidemmän aikaa. Kotti on vino ja vinous vaikuttaa mm. vaihtoihin, askellajien laatueroihin, etenkin vastalaukassa, ja loppujen lopuksi, mitä pidemmälle ponia koulutetaan ja kehitetään, sitä enemmän töksähdämme tähän ongelmaan. Vinossa oleva lantio. Vaikka kuinka yritämme suoristaa, vahvistaa ja treenata, on välillä hyvä käydä lisäboostia  ongelmien ratkomiseen jostain muualta. Hierojat ja osteopaatti saavat hoidettua ponia omalta osaltaan parempaan suuntaan, mutta mikään ei muutu, ellei ponia saada vahvistettua ja se onnistuu vain sillä, että poni käyttää takaosaansa symmetrisesti. Kaikkihan me loppujen lopuksi olemme vinoja.  


Vesi on elementtinä armoton. Sen kanssa ei saa leikkiä, sen kanssa ei voi fuskata. Siinä kastuu ja poni suorastaan vihaa sitä. Jos on mahdollista saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla, on se kannattavampaa, kuin yksi kahdella iskulla, eikö? Ravureita treenataan paljon vedessä. Niitä uitetaan, jopa saunotetaan, ja toki kahluutetaan paljon. Siihen on syynsä. Vesi tehostaa treeniä, olematta kuitenkaan kuluttava. Se ei anna armoa ilman tavalla, vaan luo vastusta, jota ilmasta ei voi saada. 

Gottfrid pääsi ensi alkuun viiden päivän vesitreeniin, kävelymatolle, johon veden korkeutta voidaan helposti säätää kesken treenien, aina tarpeen ja tilanteen mukaan. Varasin Kottille vesitreenit kertoen ponin vinosta lantiosta ja takajalan heikkoudesta, ylipäätään ponin vinoudesta. Taustatiedot ovat siitä merkityksellisiä, että ilman niitä on vähän hankalampi saada täsmätreeniä haluttuihin asioihin. Vesimatolla kun voi treenata niin paljon eri tavalla, eri asioita, veden korkeutta säätämällä. Mikä tässä matollisessa kävelylaitteessa on parasta, on se, että poni kävelee koko ajan suoraan eteenpäin, ei ympyrälinjalla. Tällöin sen on käveltävä symmetrisesti kummaltakin puolelta, jolloin veden vastus on sille itselleen helpointa. Mikäli poni heittää itsensä vinoksi, tai säästelee liikkumista jostakin kohdasta, kompensoituu se muualle entistä rankempana työnä. Vesi houkuttelee ne automaattisesti liikkumaan mahdollisimman suoraan ja symmetrisesti. Vesimatolla kävely sopii hyvin myös laihdutusta kaipaaville hevosille, kilot karisevat nopeasti, kun pullukat kahlaavat riittävän syvässä vedessä.


Kottin ensi kosketus, vettä vihaavana ponina, matolle oli vähintäänkin jännittävää minulle. Mitä poni sanoo, kun vesi tulee? Sinänsä Kotti ei pelkää vettä, se vain inhoaa kastella kavioitaan. Kun sorkat on kastettu huolella, voi veden läpi laukkailla aivan huoletta. Mutta se kastelu veteen astuen, se on työlästä. Kävelytyskone on vähän kuin pakkopilttuu tai traileri, läpinäkyvät seinät sivuilla, edessä avattava etuosa ja takana samanlainen. Pohjana kumimatto, kuten trailerissa, jossa oli hieman vettä edellisen käyttökerran jäljiltä. Muttei merkittävästi, pieni rapakko vain. Kotti melkein käveli suoraan koneeseen, mutta takajalan kolahtaessa, alkoikin empimään ja peruutti pois. Muutama uusinta yritys, jonka jälkeen poni tyytyi kohtaloon ja käveli kojeeseen. Aluksi laitettiin pelkkä matto liikkeelle, sillä ponin oli tietenkin ensin ymmärrettävä kävellä. Ja eihän se ymmärtänyt. Poni vajosi omaan turvakuplaansa, jossa se ei kuule eikä reagoi, vaikka maailma kaatuisi niskaan. Se on sen tapa puolustautua maailman vaaroja vastaan. Jos ja kun poni heittää kävelystä lukon päälle, matto lopettaa pyörimisen, joten toiminnan kannalta olisi oleellista, että matolla kävellään, eikä jarruteta mattoa. Uusinta yrittämällä poni kuitenkin ymmärsi tallustella, aluksi hoiperrellen. Onhan se epätavallista, että trailerissakaan saisi, saati pitäisi kävellä. Kun poni oli hetken harjoitellut kävelyä kuivalla maalla, lisättiin vettä asteittain, sen mukaan mikä vaikutti ponille helpolta, mutta ei liian helpolta. Sen lisäksi, että veden määrää on mahdollista säätää, on maton vauhdinkin säätö samalla tavalla mahdollista. On helpompi kävellä hieman reippaammassa tahdissa, kuin hyssyttelemällä, etenkin kun vesi on vastuksena.

Kotti ei sanonut vedestä yhtään mitään. Enkä uskonut sen sanovankaan. Enemmän pelkäsin sitä, että tällaisesta koneesta luonnollisesti lähtee hieman ääntä, tosin ponille laitettiin hyvin korvat kiinni ennen matolle menoa ja perusvarusteina on valjaat, sillä kakkaaminen olisi suotavaa hoitaa pussiin, eikä matolle. Poni oli kuitenkin melko nopeasti aika sujut kaiken kanssa. Tottakai se hieman jännitti alkuun, ihmehän olisi, jos ei, mutta rentoutui melko nopeasti.

Vettä välillä nostettiin, mutta laskettiin heti, jos poni alkoi väsyä, jonka seurauksena se muutti kävelyasentoaan vinoksi. Vinona ei ole tarkoitus kävelyttää, vaan nimenomaan korjata vinoutta sillä, että poni kävelee suoraan, symmetrisesti, fuskaamatta vasemmalta puolelta. Ensimmäinen treenikerta sujui hyvin. Ponille tuli hieman korvahikeä ja heti uimapuvun riisumisen jälkeen poni otti lihashoitoa piehtaroimalla karsinassa oikein nautinnollisesti. Minä jätin ponin Waahteran tilalle ja lähdin itse kotiin. Näkisin ponin vasta seuraavan kerran sunnuntaina. Kaikista eniten pelotti se, kuinka Kotti menisi seuraavana päivänä koneeseen, vai tekisikö stopin jo reilusti ennen?

En ole aiemmin ollut tekemisissä Waahteran tilan omistajan kanssa, vein siis ponin täysin tuntemattomaan paikkaan. Tiedättekö, miten paljon voi jännittää? Jotenkin vaistoni vain sanoi, että tämä on hyvä juttu, usko pois. Ja niinpä seuraavana aamuna, kun aamulenkillä mietin, meneeköhän poni tänään lähellekään kojetta, sain Minnalta kuvallista viestiä siitä, kuinka poni oli mennyt mutkitta kävelylle ja mitä kaikkia havaintoja siitä oli tehty. Seuraavana päivänä ihan videoiden kera, ja jopa niin edistyneesti, että poni pystyi olemaan kävelykoneessa ihan ilman turvan vieressä läsnäoloa. Kotti jopa oli alkanut jo leikkimäänkin vedellä. Nyt neljäntenä treenipäivänä poni puhaltelee veteen kuplia, samalla kun kävelee ja irvistelee välillä. Mikä helpotus ja huokaus. Tulee sellainen tunne, että minusta asiakkaana välitetään ja minua pidetään ajantasalla. Mikä on minulle erittäin tärkeää, sillä olenhan tottunut huolehtimaan näistä päivittäin itse.

Mitään valtavaa ihmettä tai muuttumista en oleta ponin saavuttavan vesikävelyllä viiden päivän aikana. Mutta tottakai siinä ajassa lihaksisto, etenkin siltä vasemmalta puolen, on joutunut aktivoitumaan ja tekemään töitä aivan uudella tavalla. Ja se varmasti tulee näkymään ponissa ainakin hetken aikaa. Minun tehtäväkseni jää sitten tämän alku -boostauksen ylläpito ja treenien jatkaminen. Ponin saa helposti käyttämään vain niitä lihaksia, mitä se on tähänkin mennessä käyttänyt. Nyt olisi tärkeää saada käyttämään se jatkossakin niitä lihaksia, jotka vesikävelyssä on saatu aktivoitumaan. Vähän salaa myös haaveilen, että viiden päivän vesitreenit auttaisivat Kottin vesi inhoon ja helpottaisi veteen menoa. Sillä mikäli poni haluaa kenttäratsuksi, olisi erittäin tärkeää mennä mutisematta veteen. 

Vaikka voisi kuvitella, että tällainen loma ponistani olisi melkoisen kallista, voinen sanoa, että pitäisin poniani Waahteran tilalla kuukaudenkin halvemmalla, kuin Etelä- Suomen maneesitalleilla. Hinta oikeastaan yllätti itseni positiivisesti, joka mahdollistikin tämän nopean extempore -loman. En ole ponistani ollut näin kauaa erossa koskaan, ja ikävä on kyllä jo tosi kova. Huomenna poni saa viimeiset treenit ennen kotiin paluuta, jossa ensin hieman huilaillaan ja treenejä jatketaan vasta muutaman lepopäivän jälkeen. Vaikkakin työsarkaa ponille on, sillä laidun on kasvanut viidessä päivässä kohisten ja ponin täytyisi se nyhtää matalammaksi. 

15.5.2018

Sitä ihan tavallista arkea

Treenataan ponia ja opetellaan ratsastamaan.


Lajina ratsastus on siitä mahtava, ettei tässä ole kukaan koskaan valmis. Ja mitä enemmän opit ja osaat, huomaat kuinka vähän todella osaatkaan. Välillä on hetkiä, jolloin tuntee osaavansa jotain, kaikki sujuu hyvin ja helposti, kunnes harppaa taas askeleen pidemmälle, uuteen ja tuntemattomaan. Sen jälkeen ei sitten sujukaan mikään ja mielessä on vain tunne siitä, ettei osaakaan yhtään mitään. Oikeaa päänsisäistä vuoristorataa. 


Olemme treenanneet valmennuksissa säännöllisesti ja aktiivisesti Kottin kanssa. Olen pyrkinyt yksikseni vain palauttelemaan ponin valmennusten jälkeen vapaapäiville sekä hoitanut liikutuksia maastoillen. Yksinään puurtaminen todellisen dressagen äärellä on vähennetty minimiin. Tärkeintähän kaikessa on määrän sijaan laatu, ja laadukasta jälkeä saamme aikaan nimenomaan valmentajan läsnäollessa. Tähän hetkeen tämä toimintamalli on ollut varsin positiivinen, poni paranee joka valmennuksessa harppauksia. Avainsanana on ollut vaatiminen. Minun täytyy uskaltaa ja vaatia ponilta enemmän. Enemmän takajalkoja, aktiivisuutta, pidenpää askelta. Enemmän kokoamisastetta, laadukkaita siirtymisiä, ja vain hyvää ja tosi hyvää suorittamista.


Koska ponilla on veteen piirretty viiva rajana siitä, mikä on sopivasti ja mikä liikaa, olemme turvautuneet valmentajiemme ammattitaitoon ja silmään tässä kohtaa. He tietävät milloin voi vaatia vielä enemmän ja milloin ollaan maksimirajan äärellä. Ponia ei ole tarkoitus viedä liian hankalan tilanteen eteen, eikä sille kuulu olla epäreilu, jonka vuoksi onkin todella tärkeää, että vaatimustaso pidetään rajan oikealla puolella.  Ilman vaatimista ja mukavuusrajojen ulkopuolelle menemistä emme kuitenkaan koskaan saa ponia kehitettyä sellaiseksi kuin tarkoitus on. Ja mitä enemmän vaadimme ja treenaamme, sitä kauemmaksi mukavuusraja kasvaa. Yksin ratsastaessa sitä tyytyy vain siihen, mitä poni tarjoaa luonnostaan, jolloin suurempia harppauksia kehityksessä saisi jäädä odottelemaan. 


Etenkin ravi, joka on ollut Kottille aina se heikoin askellaji, on parantunut todella paljon. Ponilla on luonnostaan puhdas ja tahdikas, laadukas ravi, mutta mitään wow -efektiä siitä ei ole saanut. Lisäksi ravi on helposti muuttunut kiireisen oloiseksi. Valmentajani Heidi kuitenkin kielsi vaipumasta epätoivoon,  sanomalla, ettei yksikään suomen ykkösponi ole luonnostaan ravannut tavalla, jolla ravaavat, vaan ravi on rakennettu niille. Ja että sama on Gottfridillakin edessä, ravin rakentaminen. Kotivalmentajamme Taina on aivan samoilla linjoilla, mikä onkin edesauttanut yhteistyötä valmentajien kanssa, kun kummallakin on samat näkemykset ja ajatukset siitä, mitä nyt tehdään ja mitä seuraavaksi. Jo pidemmän aikaa minun on täytynyt ratsastaa Kottia ajatuksella, että se ottaisi mahdollisimman suuria askelia, olematta kiireinen. Pienellä ponilla suuren liikkeen hakeminen olikin aluksi todella vaikeaa, sillä se muuttui todella helposti kiireiseksi tai etupainoiseksi. Alkutalvi työskenneltiinkin vain suurien askelten parissa, niitä etsien. 


Huomaamattani perusravi oli muuttunut suuremmaksi, mutta se oli edelleen melko maahan sidottua, vähän ponnettomilla takajaloilla. Niinpä ravin työstöä jatkettiin aktiivisemmille takajaloille ja korkeammille etupolville. Kokoamistyöskentelyn kautta ponille etsittiin vieteriä perusravista kootumpaan ja lisättyihin askeliin. Nyt olemme yhden etapin kohdalla, jossa ponin ravi on jo selkeästi paljon näyttävämpää, mutta kuitenkin ponille helppoa työskentelyravia. Jotain olemme saaneet aikaan ja muutokset näkyvät ja tuntuvat selkäänkin selkeästi. Tästä vain jatketaan työskentelyä vielä paremmaksi. 


Laukassa olemme työskennelleet etenkin siirtymisien ja vastalaukkojen parissa. Nostot täytyy olla selkeitä, pysyä kasassa ja nousta maasta. Ensimmäisen laukka-askeleen on oltava yhtä laadukas, kuin viides tai kymmenes askel. Vastalaukassa olemme tehneet paljon kaaria, kuten ympyröitä. Poni ei enää riko vastalaukkaa, mutta siihen on haettu samanlaista laatua askeleeseen, kuin mitä Kottilla on myötälaukassakin. Kerta kerralta poni paranee, voiman ja tasapainon kasvaminen ei kuitenkaan  tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se on vaatinut paljon aikaa. Kottiahan on säännöllisesti ja tavoitteellisesti treenattu jo kaksi vuotta. Ikäluokkansa mukana pysyminen on vaativaa työtä, mutta täysin mahdollista, kun kaiken tekee  pitkällä tähtäimellä, tuijottamatta liikaa  pelkästään tähän hetkeen. On oltava suunnitelma, jota toteuttaa. 


Kaikki postauksen ratsastuskuvat ovat kahdelta viimeiseltä valmennustunnilta. 

Ponit ovat päässeet laitumelle


Kesken aurinkoisen päivälevon, oli nuorten poikien noustava ja lähdettävä tarhan vihreämmälle puolelle. Aluksi totutellen pienempiä aikoja, mutta nyt oriit ovat saaneet olla jo koko päivän vihreällä. Samoin Kotti, joka kuitenkin käy ötököiltä suojassa tasaisin väliajoin. 


Etenkin tämän kevään aikana on saanut huomata, kuinka tärkeää orikaveri on toiselle nuorelle oriille. Pojat painivat tuon tuosta keskenään. Se tottakai auttaa niitä kehittämään sosiaalisia taitoja, mutta myös fyysisiä taitoja, tasapainoa, lihaksistoa ja jäntevyyttä. Päivät painiessaan toistensa kanssa, on pojat sitten ihmisen kanssa asiallisesti, eikä ylimääräisiin paineihin ole tarvetta. Kesä on täällä!

30.4.2018

Kaikilla on rahaa..


..Mutta harvoilla tällaisia poneja!

Ponioripäivät vietettiin Ypäjällä viikko sitten. New Forestin poneja oli kaiken kaikkiaan lopulta seitsemän, joista viisi hyväksyttiin jalostukseen. Kolme niistä oli täysin uusia, kaksi uusimassa lupiaan. Oma oriimme Hillside Forgotten Gold, eli Frodo sai meiltä täyden kympin viikonlopun reissusta. Voiko kaksivuotias käyttäytyä mallikkaammin? Tuskin. 

Eläinlääkärin tarkastus oli ainoa hetki, kun ponin valtasi huoli ja pelko, jonka vuoksi sitten luonnepisteet jäivät kuutoseen. Ponia pelotti kovasti hämärässä tallissa, ilman näköyhteyttä muihin, nurkan takana huutaviin hevosiin. En ole ollenkaan pahoillani, sillä huolihan olisi suuri, jos kaksivuotias ei reagoisi muuttuviin olosuhteisiin mitenkään. Kyse oli kuitenkin ponin elämän toisesta retkestä kodin ulkopuolelle. Nuori ori ei tietenkään malttanut pysyä rakennearvostelussa tovia pidempään paikallaan, mutta jokaisen hevosihmisen täytyy se ymmärtää, nämähän ovat eläimiä, ei koneita. Ponin askellajit vapaana esitettynä oli itselleni suuri yllätys. Ehkä Frodon jännitys teki tepposet, joka näkyi siinä vaiheessa, kun poni ei suostunut ollenkaan laukkaamaan. Ihan mielettömän hienoa ravia sieltä irtosi, mutta laukkaa ei sitten millään. Ponini, joka kotona ei osaa mitään muuta kuin laukata! 

Tuomarit pitivät Frodosta. Ryhdikäs ja suurilinjainen ori. Sillä on ilmeikäs, hieman pitkä pää. Kaula on hyvänmuotoinen. Säkä on hyvä. Lanne on hieman pitkä. Lapa on hyväasentoinen. Lautanen on pitkä. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Vasen etujalka on suppuvarpainen ja meloo ravissa. Liikkeet ovat edestä ahtaat, takaa suorat. Käynti on matkaa voittavaa, kävelee hieman suorin jaloin. Ravi on tahdikasta ja kevyttä, vielä voimatonta. Laukka on vielä voimatonta, laukkaa suorin jaloin. Rakennepisteet 8-8-8-8-8-7-8-7,5-7,5-6-7,5-9 Keskiarvo 7,6 Säkäkorkeutta nuorelle miehelle oli kertynyt jo 141cm. 

Eläinlääkärin tarkastus: Yleinen terveydentila: Kuntoluokka 3. Kaviot symmetriset ja ryhdikkäät 9. Luonne ja käsiteltävyys: Pelokas, erittäin jännittynyt 6. Ortopedinen eläinlääkärintarkastus: Ei huomauttamista 9. 

Hyväntyyppinen, hyväluontoinen poni, jossa on potentiaalia. Ori palkitaan jalostusoriina II palkinnolla ja merkitään newforestponien kantakirjan I luokkaan. Oriille myönnetään jalostukseen käyttöoikeus vuosiksi 2018-2020. 



Eipä liiemmin keretty juhlia, sillä kotiin palattua oli paluu arkeen. Viikko meni nopeasti töiden, treenien ja arkisten rutiinien muodossa. Perjantaina matkasimme Kottin kanssa HippoSporttiin satulansovituksia varten. Omat penkit tsekattiin ja nyt muokkaillaan ne priimaksi ponille, jotta treenit voi jatkua. Viikonlopuksi tarvitsin kuitenkin koulusatulan, joten sen kanssa teimme kompromissin leikkaamalla geelistä paloja, jotta satula istui ponin selkään hyvin. Ei pitkäaikainen ratkaisu, mutta hetkellisesti ennen muokkaamista se sai kelvata, sillä olimme menossa ratsastuskeskus Ainoon kilpailemaan. Kauden ensimmäiset ulkokisat ja samalla myös ensimmäiset kansalliset kilpailut. Tarjolla oli kuusi vuotiaille avoin Helppo A FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma. 


Vaikka olen aina uskonut poniini sataprosenttisesti, oli vastassa kuitenkin sen verran hienoja hevosia, etten kuvitellut kuuna päivänä pärjääväni heille. Poni pötki kuitenkin radalla niin hienosti, muutamia pienia ilmakuoppia lukuunottamatta, että lopputulos riitti mainiosti sijoitukseen, heti Siiri Kyrön kaksoisvoiton perään, kolmanneksi. Ei laisinkaan huono lopputulos. 



Ponin kanssa olemme tällä kaudella saavuttaneet ensimmäiset sijoituksen ylipäätään helppo A -tasolla, mutta nyt myös ensimmäisen sijoituksen kansalliselta tasolta ja jo toisen peräkkäisen sijoituksen helppo A -tasolla. Jotain olemme siis talven aikana tehneet oikein ja kehitystä on tapahtunut. Kaiken kruunaa se, että poni tosiaan on minun itse kouluttamani ja tekemäni, sitä ratsastaa toinen ratsastaja vain esteillä, mutta muutoin se on täysin omaa työnjälkeäni, toki valmentajaamme apuna käyttäen. 





Vaikka itse sanonkin, on meidän hevoselämä tämän juhlan ansainnut! Niin paljon epäonnea ja huonoa tuuria on mahtunut meidän hevosharrastukseen. Sitä osaa ihan eritavalla arvostaa tällaisia pieniä, suuria asioita! 

Hyvää vappua kaikille!

22.4.2018

Varsan kanssa lähdettiin, jalostukseen hyväksytyn oriin kanssa kotiin palattiin.


Hillside Forgotten Gold
hyväksyttiin New Forest -ponijalostukseen
II palkinnolla vuosiksi 2018-2020. 


Pitkä viikonloppureissu Ypäjällä takana. Talo (ja talli) täynnä väsynyttä, mutta onnellista porukkaa. Olen niin ylpeä ponivarsastamme! 

18.4.2018

Kaksivuotiaan kanssa ponioripäiville

Hillside Forgotten Gold, aka Frodo herra on ilmoitettu ponioripäiville 21.-22.4.2018 Ypäjälle. Frodo on vasta kaksivuotias orivarsa. Yleisesti ottaen ponit esitetään ensimmäisen kerran aikaisintaan kolmivuotis keväällä. Mutta forrestereilla on mahdollisuus näyttää nuoret turpakarvansa jo vuotta aiemmin, sillä Suomessa noudatetaan kunkin rodun alkuperämaan käytäntöjä. 



Minulla ei itseasiassa ole minkäänlaista tietoa siitä, mihin aikaan vuodesta Englannissa ponioriit esitetään ja millä tavalla. Suomessa kuitenkin kaikki esitetään samalla tavalla eläinlääkärin tarkastuksen kautta rakennearvosteluun, jonka jälkeen ponit saavat näyttää taitojaan irtona juosten. Se onkin hyvä tapa nähdä nuorten ponien liikkumista ja käyttäytymistä, mutta mielestäni täysin turhaa ratsastusikäiselle, ratsastuskokeeseen osallistuville ponille. Joka tapauksessa otollisin aika viedä kaksivuotias näytille olisi varmasti syksyisempi ajankohta. Mutta meillä on vain yksi mahdollisuus vuodessa, joten siihen on tarttuminen. Vaikka alkuperämaassa ajankohta olisikin sama, on Englanti maantieteellisesti paremmassa paikassa, siellä ei ole tällaista pitkää ja kylmää talvea.  

Ilmoittautumisaika sulkeutui kuusi viikkoa ennen tapahtumaa. Se on oikeasti valtavan pitkä aika nuorelle ponille, sen kasvun ja kehityksen kannalta. Kun varsa näyttää oikein hyvältä maaliskuun ensimmäisenä viikkona, on sillä aikaa muuttua rysyisimmäksi kotteroksi tässä välissä. Ja mitä todennäköisimmin niin myös yleensä käy, kun kevät herää kukkaan ja ori siinä samalla. Se riski tässä nyt kuitenkin otetaan, että voi tulla karvaskin tappio varsani kanssa. Nyt kuitenkin varsani näyttää omaan silmään erinomaiselta, joskin hieman lihavalta, sillä täysin vapaa heinä on saanut pojat syömään oikein olan takaa. Meidän kengittäjäkin, joka on nähnyt eläessään melkoisen määrän nuoria ja vanhempia hevosolentoja, piti varsaamme eilen oikein hyvän näköisenä, eikä ulkoisesti rakenteesta löytänyt mitään, jonka vuoksi saisi hävetä. Kaviotkin ovat kuosissaan, erittäin vahvat ja hyvänmuotoiset, kengättömät tossukat.

Mahdollisuus olisi esittää varsa vuotta myöhemmin, tai vielä myöhemmin. Ensimmäisen kerran Suomessa noudatettiin alkuperämaan käytäntöä vuonna 2014, jolloin tähän asti ainoat kaksivuotiaat forestit ovat olleet näytillä. Horshaka Viva La Vida sekä Horshaka Je t'Aime, jotka kumpikin menivät silloin läpi. Frodo on kolmas kaksivuotias ori, joka Suomessa esitetään. Yleisesti myös forresterit menevät kolmivuotiaana tai vanhempana, tai vielä yleisemmin ovat menemättä ja ruunattu. Miksi sitten kiirehtiä oman varsan kanssa? Jos ja kun kuusi viikkoakin on kasvulle ja kehitykselle pitkä aika, on vuosi vielä pidempi. Suurin syy varmasti kolmivuotiaana näyttämiseen on kuitenkin tiedon puute siitä, että forresterit voi viedä jo kaksivuotiaana. Mistään tätä infoa ei löydy! Jos et sitä tiedä, et sitä tietoosi mistään myöskään saa. Tässä kohtaa olisi kyllä valtavasti parannettavaa infon suhteen. Sen lisäksi Hippoksen ohjeet oriin omistajille korostavat sitä, että näytettävän oriin on oltava vähintään 2,5 -vuotias! Eipä siis ihme, että oreja ei kaksivuotiaana ole liiemmin ollut näytillä. 

Toiveenahan olisi, että Frodo menisi läpi. Tottakai, ei kai sitä muuten vietäisi orinäyttelyyn. Mutta mikäli näin ei jostain syystä käy, on minulla pian huoleton elämä kahden ruunan kanssa. Turhaa oria on turha pitää orina. Jalostusaines on nähtävä kaksivuotiaasta, joko sitä on tai sitten ei ole. Tämän ikäiset eivät saa ikuisia lupia, joten se jouduttaisiin esittämään myöhemmin uudelleen, mikäli se nyt menisi läpi. Se on ihan hyvä käytäntö. Vasta viisivuotiailla oreilla on mahdollisuus saada ikuiset luvat. Suomen orimäärillä, tai ylipäätään syntyvien varsojen määrillä, ei liene olisi pahitteeksi, vaikka kaikki näytettävät nuoret oriit saisivat vuodeksi tai kahdeksi luvat. Meillä syntyy erittäin laadukkaita foresteja, hyvistä suvuista. Ns. kakkoslaatua tai heikkoja yksilöitä ei ole. Tammamäärät mitä forresterioriit saavat eivät motivoi pitämään yhtään turhaa päivää ponia oriina, he jotka edes yrittävät oriin pitoa, ovat kaikki tärkeitä!  Rotu ei kärsisi, vaikka meillä jokusen vuoden ajan laskettaisiin kaikki oriit läpi määräaikaisilla luvilla. Veikkaan, että tätä menoa, mitä forestiorien ja astutusten määrä alkaa nyt olla, meillä vielä tällainen käytäntö tulee eteen väistämättä. Syntyvyys on todella minimaalista, oreista valtaosa on jo iäkkäitä, nuorempia jalostusoreja ruunataan tuon tuosta. Jos sama meno jatkuu viitisenkin vuotta, voimme nopealla laskutoimituksella laskea, kuinka monta oria meillä enää onkaan. Viime vuonna kaksi oria hyväksyttiin uusintatarkastuksessa, yksi ori ei saanut jatkolupia. Uusia oreja ei hyväksytty ainoatakaan. Meillä on 13 jalostusoria, joista nopealla laskulla 6 on yli 17 vuotta vanhoja. Vielä edeltävinä vuosina meillä oli 5 oria enemmän. Jos kahdessa vuodessa määrä tippuu viidellä, meidän täytyisi joka vuosi saada 2,5 uutta oria, jotta määrä pysyisi edes nykyisessään. Nyt uusia oreja on tarjolla 7, kaksi on uusimassa lupiaan. Tarvitsisimme siis vähintään kolme uutta hyväksyttyä oria. Ja kuinka paljon viime vuosina on ylipäätään syntynyt oreja saati, että niitä edes haluttaisiin tuoda ponioripäiville? 

Olemme valmistautuneet pitämään Frodon oriina, mikäli se menee läpi. Meillä on silloin tarkoitus tuoda markkinoille ensi vuonna kolmivuotias ori. Mutta mikäli jalkojen välissä killuvat kulkuset estävät ponin suorittamisen ja keskittymisen työhön sekä arjen helppouden, on silloin ponin tarkoitus olla ruuna, vaikkakin sillä olisi luvat. Mitään tammarumbaa en kotitallilleni kuitenkaan ole valmis ottamaan, vaan Frodoa saisi ainoastaan siirtona tai ei ollenkaan, mikäli herraa ei pukille hypyt kiinnostaisi. Meillä on siis selkeät suunnitelmat, kävi sitten oriille niin tai näin. Jos nyt jotain muuttujia matkaan tulisi ja Frodon luvat jäisivät kiinni esimerkiksi eläinlääkärin tarkastuksesta, voisimme harkita ponin näyttöä vuoden päästä uudelleen. Meiltä on Ypäjälle pitkä matka ja Frodon edellinen traileri reissu ei kovin vakuuttava ollut. Mutta mikäli luvat eivät irtoa, on seuraava osoite Viikki ja toimenpide ruunaus. 

Tuomme kaksivuotiaan oriin näytille siksi, että se on mahdollista. Uskon, että ensi vuonna Frodo olisi valmiimpi, kehittyneempi ja todennäköisesti myös huomattavasti paremman oloinen kaikkiseltaan. Mutta toisaalta tämä kaksivuotis kevät on hyvä hetki oriin kannalta, se on vielä varsamainen, eikä aivan herännyt hormonien vietäväksi. Meillä olisi tämä kesä ja talvi aikaa miettiä, kuinka käytäntö ja kesä 2019 menisivät oriin kanssa. Ei ole mikään sivuhuutojuttu markkinoida, esitellä ja myydä omaa oriaan tammojen omistajille. Se vaatii paljon aikaa, miettimistä ja panostusta. Jos johonkin hommaan, vaikkakin harrastajana lähtee, on se tehtävä kunnolla alusta loppuun saakka. Kun oriin näyttää kaksivuotiaana, tietää, suunnitteleeko seuraavalle kesälle lomamatkaa ja etsii hoitajaa kahdelle ruunalle, vai jotain muuta. Siksi me tuomme nuoren oriimme näytille, tulevaisuuttahan tässä koko hommassa rakennetaan. Pitkäaikaisia suunnitelmia, tavoitteita ja haaveita, joita kohti jokainen päivä kuljetaan. Tämä on vain yksi etappi ja yksi risteys, jonka jälkeen osaamme taas suunnistaa seuraavaan suuntaan. 

17.4.2018

Ponioripäivät - Yhdeksällä forestilla höystettynä


Lauantaina ne alkavat - Ponioripäivät, jotka tänäkin vuonna ovat kaksipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä saa täyden kattauksen shetlanninponeja. Muita rotuja ei ole esillä lauantaina. Sen sijaan paikalla kuitenkin kannattaa olla jo silloin, jos suinkin mahdollista.  Suomen Hippos on järjestänyt iltaohjelmaa, skotlantilaisen Jane Barryn luento kello 15.00 eteenpäin. Jane Barry on pitkänlinjan shetlanninponituomari, jolla on paljon kokemusta myös muiden ponirotujen tuomaroimisesta. Lisäksi Ypäjällä on monipäiväiset kouluratsastuskilpailut käynnissä samaan aikaan. Siellä olisimme Kottinkin kanssa, jos emme olisi Frodon kanssa lähdössä ponioripäiville. Lisäksi foresti-ihmisille on Jane Barryn luennon jälkeen tarjolla yhdistyksen vuosikokous. Johtokunnassa on muuten muutamia paikkoja avoinna, joten kaikki joita kiinnostaa työskentely rodun parissa, käsi pystyyn nyt!

Sunnuntaina onkin sitten näkemistä enemmän eri rotujen muodossa. Ponioripäivillä nähdään tänä vuonna todella ilahduttava määrä foresteja. Etenkin tänä aikana, kun varsojen syntyvyys on alhainen, on mahtavaa nähdä, kuinka moni ori on tulossa arvosteltavaksi. Niitä on jopa 9 kappaletta! Olen harmitellut kahden mielenkiintoisen oriin ruunaamista. Sekä Kottin, että myös Frodon isäoriit Stackarps Pioneer ja Vernons Vision on ruunattu menneen talven aikana.  Harmittavinta tämä on omalle kohdalle siksi, etten koskaan tule saamaan Kotti II, josta kauan haaveilin. Kottin isähän ei ole ollut muutamiin vuosiin jalostuskäytössä, muutoin olisin laittanut jo II alulle. Meillä suomessa on muutoinkin vähän foresti oreja, joten kahden erinomaisen oriin ruunaaminen on valtava kolahdus. Onneksi nyt on tarjolla uusia oreja, josko niistä saisi vähäiseen joukkoon lisävahvuuksia. Etenkin siirtona saatavia oreja on todella vähän ja suomessa suvut alkavat olla niin läheisiä, että olisi hyvä saada tuoretta verta, erisukuisien orien myötä.  

Huom. Kirjoitan tekstin täysin yksityishenkilönä. Olen jättämässä pestini yhdistyksen puheenjohtajana. Tämä alla oleva sepostus oreista edustaa siis vain minua yksityishenkilönä, ei millään tapaa rotuyhdistystä.  1. Muokkaus 18.4.18 15.41 Saamieni tietojen mukaan kaksi oria on poissa. Oriit Raatilan Vision Miller sekä His excellence. 



Vernons Vision, joka itse on nyt valitettavasti ruuna, on jättänyt kolme orijälkeläistä. Visionin vanhin ikäluokka on vasta kolmivuotias. Näistä kolmesta ainokaisesta oriista jopa kaksi on näytillä tänävuonna. Toivon todella, että jompikumpi oreista ainakin hyväksyttäisiin. Tottakai toivon, että oma oriimme menisi läpi, mutta ennen kaikkea siksi, että Vision edusti suvullisesti sellaisia linjoja, joita Suomessa ei liiemmin ole. Vision on isänsä Fijal Jupiterin ainoa jalostukseen hyväksytty ori, ja emänsä Vernons Valetan ainoa jälkeläinen. Se on tuotu nuorena oriina Englannista. 

#HFG on porukan nuorin esitettävä ori. Se miksi Frodo viedään tänä vuonna, tarvitsee aivan oman postauksensa. Mutta New Forestit oriit on siis mahdollista esittää kaksivuotiaana, kuten alkuperämaassakin. HFG on kaksi vuotias ori, joka on edellä mainitusta oriista Vernons Visionista. Frodon emälinja on enemmän suomalaissukuista, sillä emä Hillside Yavanna on suomessa syntynyt tamma. Yavannan isä on jo ruunattu Ellilän Bramble Cocktail jolla on 24 jälkeläistä suomessa. EBCllä on yksi jalostukseen vuosiksi -12 - 13 hyväksytty orijälkeläinen Horshaka King Arthur jolla itsellään on viisi foresti jälkeläistä, joista kaksi tammoja, loput ruunia. Frodon emälinjalta ei ole vielä tullut jalostusoreja, mutta erittäin hyviä suoritusponeja ja siitostammoja. Frodo on palkittu Hippoksen näyttelykehässä I palkinnolla vuonna 2017. 

Toinen Visionilainen on kolmivuotias Raatilan Vision Miller. Tämän oriin näkemistä odotan mielenkiinnolla, erityisesti siitä syystä, että se on samasta isästä kuin omani. Tämä ori on käynyt Hippoksen näyttelyssä vuonna 2016 saaden II palkinnon, mutta kirjallinen arvostelu harmikseni puuttuu. Syy selviää Hippoksen sivuilta. Ori edustaa suomalaisille vieraampaa sukulinjaa, sillä sen emäkin on tuotu Englannista vuonna 2004. Emällä Millersford Molly III on viisi jälkeläistä, mutta toistaiseksi ei vielä jalostusoreja. Emän suku edustaa forestrunia, eli niitä poneja, jotka edelleen saavat olla forestissa vapaina.

Toinen ori, jolla on kaksi jälkeläistä näytillä on Hollybrooke Rambler. 
Tämän näytillä olevat jälkeläiset ovat siitä mielenkiintoisia, että nämä kummatkin on esitetty aiemminkin ja olivat tänä vuonna, menneellä viikolla oripäivillä tarjolla ratsuponijalostukseen.  Kummatkin oriit ovat viisi vuotiaita. Aloitamme oriista Wind in the Willows, joka on nyt uusimassa lupiaan. Se on hyväksytty NF-jalostukseen vuonna 2016 III-palkinnolla. Sillä on yllättävän suuri määrä jälkeläisiä, suhteutettuna siihen, kuinka paljon suomessa syntyy foresteja, niitä on rekisteröity 6. Ori hyväksyttiin ratsuponijalostukseen I-palkinnolla. Tämäkin poni edustaa sukulinjoja, jotka ovat suoraan englannista. Emä Sabinas Twilight on tuotu suomeen vuonna 2012. Ori on tamman ainoa jälkeläinen. Suvussa on kuitenkin paljon Suomessakin tunnettuja poneja, kuten isäori Peveril Peterborough. Joten aivan uutta, tuntematonta verta tämä ori ei edusta. 

Toinen Hollybrooke Ramblerin jälkeläisistä on sikäli itselleni mielenkiintoinen, että olen tämän oriin nähnyt livenä muutamiakin kertoja. Obsidian Elf uljas, musta forestiori. Tämä ori on näytetty kaksi kertaa ponioripäivillä, mutta sitä ei ole hyväksytty. Tänä vuonna ori oli tarjolla ratsuoripäivillä, mutta suorituskyvyn kokeessa oriilla oli huono päivä, eikä se ollut halukas hyppäämään. Sikäli sääli, sillä olen nähnyt tämän oriin hyppäämässä, ja sen intoa, kykyä ja kapasiteettia. Se ei todellakaan ollut edukseen oripäivillä. Toivon, että kaikesta huolimatta ori tuotaisiin näytille ensivuonna uudelleen, nimenomaan ratsuponijalostusta ajatellen. Nyt siis OE:n kolmas kerta, joka toden sanoo. Näinhän sanonta kuuluu.  Mainitsin jo aiemmin nähneeni OE:n livenä, mutta niin olen nähnyt myös tämän emänkin Sabinas Bettys Secretin. Tämä emätamma on samasta isästä kuin edellä esitetyn WIW:n emä, eli oriista Peveril Peterborough. Tammahan on siis myös tuotu Englannista 2012. Emänemä on Peveril Pure Magic, jonka isä on myös varmasti kaikille foresti-ihmisille tuttu Luckinton Leo. Eli varsinaisesti ei mitään vieraita sukuja edustava ori ja hyvin paljon suvullisesti Wind in the Willowsin kanssa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuomarit tämän oriin kohdalla tänä vuonna toteavat. Ori on omaan silmääni juuri sellaista, josta itse todella paljon pidän. Vähän kevyemmän ja sporttisemman mallista, mutta valitettavasti ei ehkä niin sitä rotutyyppiä, jota Suomessa halutaan. Veikkaisin, että esimerkiksi Hollannissa tai Saksassa tämä ori voisi mennä helpommin läpi. 

Sitten oreihin, joilla kaikilla on eri isät. Aloittakaamme aakkosjärjestyksessä. 

His Excellence on kolmivuotias ori saksassa syntyneesta oriista Park's Talentista. Park's Talent on varmasti kaikille tuttu, harrasti rotua tai ei. Oriilla on suomen tietokannassa 21 jälkeläistä. Tämä tarjolla oleva ori on siitä mielenkiintoinen, että se on samasta isästä, kuin Frodon kaverina oleva Sky Rocket. Ja itseasiassa saman kasvattajankin, kuten myös Obsidian Elf. HE:n emä on niinikään Englannista 2012 tuotu tamma Staghill Fillie, joka on valitettavasti viime vuonna kuollut. Tammalle kerkesi syntyä vain kaksi jälkeläistä, joista vanhempi ori His Highness oli viimevuonna ponioripäivillä, mutta sitä ei hyväksytty jalostukseen. Staghill Fillien isä on englannissa vaikuttanut ori Romeo Bear.

Klockas Nikolai on viisivuotias, jo kertaalleen hyväksytty ori, joka on nyt uusimassa lupiaan. Sillä ei ole vielä syntyneitä jälkeläisiä. Ori hyväksyttiin vuonna 2016 I-palkinnolla NF -jalostukseen. Sen isä on Klockas Junost, joka on oriista Klockas Emir, jonka isä edustaa vielä Gunn-Brittin hienoa Klockas kasvatusta, Klockas Zimon. Tässä on ori, joka on pitkän ja laadukkaan kasvatustyön tulos. Yhden kasvattajan käsialaa, noin monessa polvessa, nimenomaan orien osalta. Kuinka moni kasvattaja on pystynyt samaan? Klockas Nikolain emä on Klockas Belladonna. Tässä kohtaa sukuja katsellessani tämä ori alkoikin kiinnostaa itseäni ihan toisella tavalla, sillä emänisä on Bazuun. Bazuun on ori, joka on myös Kottin emänisä ja mitä mahtavin esteponi. Se on kilpaillut Gottfridin säkäkorkeuden kokoisilla radoilla! Ja miten paljon olenkin seurannut sen jälkeläisiä, nimenomaan emänisänä ollessa, olen huomannut, että kaikkia yhdistää poikkeuksellisen hyvä hyppykyky. Laitanpa miltei pääni pantiksi, että tämä ori tulee menemään läpi ja kirkkaasti! 

Ponikujan Hugo on kolmivuotias ori, jonka isäori on niinikää Klockas poneja, Klockas Ikaros. Ja Klockas Ikaroksen emä on sama kuin K. Junostilla, eli Klockas Belladonna. Ikaroksen isä on tunnettu ori Park's Tambour. P.Hugon emä on Ponikujan Hulmu. Jonka isä on jo äskeisen oriin kohdalla mainittu Klockas Zimon. Hulmun emä on V.V. Hangel Hulmu, josta suvut lähtevät ruotsin kautta englantiin. Ponikujan Hugo on saanut I-palkinnon Hippoksen näyttelystä vuonna 2016. 

Näissä kahdessa oriissa on nyt helposti huomattavissa tämä suomalaisten orien vähyys ja se, kuinka ponit alkavat väistämättä olla enemmän ja enemmän sukua toisilleen. Tämän takia toivoisinkin uutta verta jalostukseen, yhtään väheksymättä näiden kahden oriin tarvetta. Nämä oriit nyt sattuivat vaan hyvin olemaan esimerkkinä siitä, miten suvut meillä Suomessa alkavat pyöriä ympyrää. 

Sitten seuraavaan kolmivuotiaaseen oriin. Rosalie's Rebel. Isäoriista RIP's Debut de la Vie. Debut on jo iäkäs, Suomessa vaikuttava ori, joka kuitenkin iästään huolimatta kilpailee vielä täyttä häkää. Se on Ruotsissa syntynyt. Debutin isä on Peregrin, jolla on 95 jälkeläistä. Peregrinin isä on englantilainen Burton Starlight, joka on vuonna 1960 syntynyt ja kuollut 1989. Oriilla on huikea määrä jälkeläisiä 393 kappaletta. RR:n emä on Rosalie's Miracle, jonka isä on Klockas Zimon. Emänemänisä on Suomessa vaikuttanut ori Peveril Providence. Rosalie's Rebel on palkittu kaksi kertaa Hippoksen varsanäyttelyissä II-palkinnolla vuosina 2016-1017.

Viimeisimpänä, muttei lainkaan vähäisimpänä on ensimmäistä kertaa näytille tuleva viisivuotias ori Satampra Zeiros. Sen isä on Lunnalyckans Artist, joka on oriista Willoway Goldigger. Artistin emälinjassa kertaantuu jo edellä mainittu ori Burton Starlight. SZ:n emä on Rosy Zillah, jonka isä on juuri 30-vuotis syntymäpäiviään juhlinut,  Suomessa vaikuttava ori Ricardo Zaccardi. Rosy Zillahin emä on Mary Hannah, jolla on 10 jälkeläistä. Satampra Zeiros on emänsä ainoa jälkeläinen tällä hetkellä.  Satampra Zeiros on palkittu II-palkinnolla Hippoksen varsanäyttelyssä vuonna 2015.

Oikein mielenkiintoisia oreja siis tulossa näytille, toivottavasti mahdollisimman moni saisi luvat ja päätyisivät myös jalostuskäyttöön. Siihen taas tarvitaan tammanomistajia, jotka astuttaisivat ja käyttäisivät saatavilla olevia oreja mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Jokainen jalostusori on rodullemme erittäin tärkeä!

Jos satut paikalle, saa tulla nykäisemään hihasta. Ypäjällä nähdään!

16.4.2018

Mikä mahtava matka me ollaankaan taivallettu. Vain toivoa voi, ettei pelkästään tää oo sitä, mihin meidät on mahdollistettu.

Näitä upeita kuvia nappasi Petra Strübing Harjun kisoista. Maailman upeimmat korvat ja karvat!
Löysin Gottfridista vanhoja myynti-ilmoituksia Suomen New Forest -poniyhdistyksen jäsenlehdistä vuosilta 2013 sekä 2014. Tuolloin en itse ole ollut yhdistyksen jäsen, sillä meillä ei vielä forestia ollut, eikä lehdetkään silloin meille saapuneet. Samainen ilmoitus löytyi aikoinaan myös yhdistyksen nettisivuilta, josta bongasimmekin tämän ponin. Muistan tarkkaan, kuinka kirjoitin kasvattajalle viestiä, kysyäkseni ponista lisätietoja. Kuinka kerroin, että etsimme ponia tyttärillemme, joilla ikää on alle 3 vuotta yhteensäkin ja kuinka se oli saanut kasvattajan selkäkarvat hieman pystyyn. Nuori poni ei kuulu lapsille. Mutta selventäessäni asiaa enemmän, uskalsi kasvattaja alkaa kaupankäyntiin kanssamme. Ja poni muutti meille syksyllä 2014, pony-näyttelystä suoraan. Ostimme ponin vain kuvien ja videoiden perusteella, koska kukapa nyt lasten poniksi tarkoitettua nuorta lähtisi katsomaan?!

Kukapa olisi uskonut, mikä tarina oli juuri saamassa alun? 



Gottfrid on ollut meille pian neljä vuotta. Niin vähän aikaa. Mutta niin paljon iloa, niin paljon onnistumisia ja valtavasti rakkautta! Poni on jo lyhyessä ajassa lunastanut ikuisen paikan meidän perheessä, ei pelkästään tallissa vaan sydämessä. Toisissa on sitä jotain, tässä ponissa sitä on aivan valtavasti! Poni on puhdasta kultaa kokonaisuudessaan. Sen viehättävä ponimainen charmi puree niin kotona, valmennuksissa kuin kisoissakin, kaikkiin.

Neljä vuotta sitten meistä tuli ponioriin omistajia. Kaksivuotias nuori forresteri liittyi perheeseen. Siitä piti tulla lapsille kelvollinen ratsu myöhempään ikään. Vielä se ei ole lunastanut tarkoitettua tehtäväänsä, eikä tuskin koskaan lunasta sellaisena pullapollena, joksi sen ajattelimme. Kotti on toiminut lasteni ratsuna jo kolme vuotta. Sen maailmaan kiltein luonne mahdollisti tyttärieni ratsastelut jo kolmivuotiskesällä. Kotti on niin varovainen ja ymmärtäväinen tyttärieni kanssa, ettei toista samanlaista voi löytyä. Vanhempi tyttäristämme voi talutella ponia tarhaan ja takaisin aivan yksin. Poni seistä tapittaa paikallaan, kun tyttäret häärivät sen ympärillä. Sellainen se on ollut aina, ensimmäisestä meillä asutusta päivästä lähtien. Ei tulisi mieleenkään Frodon kanssa, siltä ei löydy samanlaisia hermoja eikä ymmärrystä taaperoita kohtaan. Samalla kiltillä luonteella ponista on kuitenkin kuoriutunut mitä mahtavin kilparatsu, se on yritteliäs, pientä pilkettä silmäkulmassa ja suorittaa aina täysillä, koko sydämellään. 


Poni mullisti elämäni, teki minusta sen mitä olen nyt ratsastajana. Poni teki minusta ratsastajan!

Aina kaikki ei ole ollut niin, kuin nyt on. Gottfridista ei koskaan pitänyt tulla minun pääasiallista ratsuani.  Mutta kohtalo ja poni itse päättivät toisin. Jotta tällainen tavallinen harrastaja saa vähän näkyvyyttä ja jää ihmisten mieleen, täytyy erottua massasta, täytyy tehdä jotain, mitä muut ei tee. Täytyy omistaa maailman mahtavin poni, ja tuoda se maailmalle näytille. Täytyy rikkoa rajoja ja tehdä pienestä ponista paras. Jotta se olisi edes mahdollista, täytyy ponista löytyä halua siihen. Pelkkä luonnon suoma lahjakkuus ei riitä, jos poni on toista mieltä. Kotti on kuitenkin päättänyt olla paras ja minun tehtäväkseni on vain jäänyt siinä auttaminen.

Simo-Petterin piti olla elämäni the hevonen. Hevonen, jonka kanssa voin tehdä uraa ratsastajana. Sen piti olla ikäluokkakarkeloiden kisakaverini, hevonen, jonka veisin niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Mutta toisin kävi. Kun Simo oli poissa pelistä, tein Kottia kuin huomaamattani enemmän ja enemmän, kohti sitä mitä olin Simoakin tehnyt - ikäluokkakisoja. Koska poni on poni, emme uskoneet tulostason olevan kovin kummoinen ja kisoihin lähdimmekin vain näyttämään tulevalle turvalliselle lasten ponille maailmaa. Kerta toisensa jälkeen saimme korkata kotona skumppaa, koska poni oli tehnyt valtavan hienon tuloksen. Koko nelivuotiskausi oli sellainen "kunhan nyt käydään" ilman minkäänlaista valmentautumista tai todellista valmistelua, yhtään mitään sen enempää. Ajatuksena, että saamme tästä maailman turvallisimman lasten opetusponin.

Laatuponikilpailut olivat kolmi- ja nelivuotiaina oma juttunsa. Poni pärjäsi siellä hienosti, ja vaikka olenkin itselleni katkera, että menin ponin askellajichampion -tittelin missaamaan omalla hölmöydelläni. Poni on kuitenkin saavuttanut paljon, niin paljon, ettemme enää viisivuotiaana lähteneet tapahtumaan. Kottilla oli takana jo onnistunut kisakausi ja ponibreeders voitto, joten emme nähneet järkeä rassata nuorta ponia parin ruusukkeen takia, sillä rahapalkintoja ei viisivuotiaille jaeta. Mahtavampaa oli voittaa oman alueen nuorten hevosten mestaruus, jo toistamiseen!


Ei mitään maahan sidottua nummiponien liikkumista.
Vasta Simon lopetuksen jälkeen, vuosi sitten, aloin todella totutella asiaan, että ehkä Kotti on kisaratsuni oikeasti. Aloimme yhteistyön ponin osalta valmentajani Tainan kanssa, josta Ellikki on kirjoittanut mahtavan jutun, pääset lukemaan sen tästä! Olemme tehneet nyt vuoden töitä lähes viikottain Tainan kanssa. Vuosi on lyhyt aika, mutta siinä saa aikaan valtavasti. Voi kunpa olisin aloittanut tämän yhteistyön jo vuotta aiemmin. Toisaalta, nyt poni, vaikka onkin jo kaksi kokonaista kisakautta tehnyt, on ollut hyvin kevyellä "humputtelulla" viisivuotiaaksi asti, joka ei nuorelle ponille ole ollenkaan huono juttu. Vuoden aikana olen oppinut ratsastamaan poniani kuin hevosta. Alkuun oli vaikeaa ymmärtää, että poni, vaikka poni onkin, on ratsastettava yhtä lailla kuin iso laadukas kouluratsu. Isosti eteenpäin, eikä jäädä tyytymään ponin ponimaiseen pinkomiseen. Vaikeaa se on ollut Kottillekin, mutta askel kerrallaan ponin liikkumista on hiottu ja vaatimustasoa nostettu. Eikä se matka ole vasta kuin alussa. Olemme tehneet Tainan kanssa vuoden verran töitä ja vasta nyt maaliskuusta eteenpäin olen oikeasti voinut istua ponin ravissa, sillä poni on oikeasti ravannut. Kun perusliikkuminen on tullut laadukkaaksi, on keskiaskellajienkin kanssa saatu harppauksia eteenpäin. Tämä perustyö tähän pisteeseen on kuitenkin kestänyt yhden kokonaisen vuoden määrätietoista valmennusta. Paljon työtä, hikeä ja kurinalaista työskentelyä kummankin osapuolen osalta. Jos olisin jatkanut Kottin kanssa arkea niin, että poni olisi se kakkosratsuni, olisimme varmasti samalla tasolla, suoriutuisimme helppo A tason tehtävistä, mutta ponin liikkuminen ja suorittaminen eivät olisi tällä tasolla. Niillä ei olisi mahdollisuus sijoittua avoimissa helppo A luokissa. En olisi ikinä alkanut ratsastamaan ponia kuin hevosta. Olisin ratsastanut sitä pelkkänä tavallisena ponina. 

Gottfrid on vain 132cm korkea. Ratsastajalla senttejä on 165.
Viisivuotiskauden alkaessa poni oli jo ykköstykkini. Sen kanssa oli selkeät tavoitteet ja suunnitelmat. Meillä oli kokonaisuus kunnossa, joka mahdollisti mitä parhaimmin onnistuneen kauden. Samalla kokonaisuudella jatkamme tänäkin vuonna. Kausi onkin alkanut todella hienosti. Ja vasta eilen valmentajani sanat saivat ymmärtämään, ettei kyse ole tuurista tai mistään muustakaan ihmeestä. Vaan ansaittu palkinto tekemästämme työstä. Kova työ palkitaan, ja tämän ponin eteen me olemme tehneet aivan valtavasti töitä. Etenkin viime vuosi on ollut oikeasti kokonaan Kottin ympärillä. Arki ja juhlat on suunniteltu ponin mukaan. Milloin on kisat, treenit ja lepojaksot. Onhan tässä tuuriakin ollut matkassa. Suurin onni potkaisi varmasti silloin, kun löysimme tuon ponin myynti-ilmoituksen ja päätimme ottaa yhteyttä. Mutta on tuuria ollut myös siinä, että poni on pääasiassa ollut terve ja löysimme sille mitä parhaimman esteratsastajan. 

Tavallista ponia tästä ei saa tekemälläkään. Kotti ei ehkä edusta rotutyypillisintä forestia. Sen suorituskyky ja liikkuminen on kaukana nummiponista. Se on kissamaisen kevyt liikkeissään ja sen kanssa voi kilpailla tosissaan ikäluokan hevosia vastaan. Se osaa diivailla ja vaatia huoltojoukoiltaan kaiken, jota pieni poni voi tarvita, kruunun kiillotusta myöten. Mutta muista poneista kaikkein eniten sen erottaa rakkaus. Se rakastaa omistajiaan, kahta pientä tyttöä, jotka rakastavat poniaan vähintään yhtä paljon. Kottin sydän on puhdasta kultaa! Poni on varmasti maailman eniten rakkautta saava otus koko maailmassa. 


En koskaan voi lakata ylistämästäni tätä otusta. Se on vain niin speciaali. 

9.4.2018

Huippu päivä Harjussa

Harjun 2-tason kilpailut kilpailtiin sunnuntaina. Kottin kanssa starttasimme kahdessa luokassa helppo B:3 sekä A:2. Helppo B on sinänsä ponille "turha" luokka, mutta Kottin kisakäyttäytyminen on ollut niin villiä ja vauhdikasta, joten otimme sen alle, jotta poni malttaisi aassa pysyä nahoissaan ja olisi ratsastettavissa. 



Niinhän siinä sitten kävi, että jo ensimmäisessä verryttelyssä poni veti kierroksia niin kovasti, etten saanut siitä mitään otetta. Eikä radalla mennyt sen paremmin. Alku oli aivan kamalaa, poni hangoitteli vastaan enkä päässyt vaikuttamaan siihen alkuun mitenkään. Vasta laukkatehtävissä poni rentoutui ja alkoi olla avuilla. Se tietenkin näkyi pisteissä ja lopulta olimme 31 ratsastajan joukossa kuudensia, kahdeksasta sijoittuneesta. En ollut kyllä tyytyväinen rataan ollenkaan. Prosentteja saimme 63,523 eli eipä niissäkään hurraamista ollut. Niinkin helppo rata, kuin tämä B:3 on ja kuinka surkeasti se voikaan mennä! Toki siinä on myös se puoli, että jos joku kohta kusee kovasti, ei siinä ole mitään, missä voisi ottaa pisteitä enempää kotiin, etenkään tämän päivän tuomarilinjalla, joka oli pääasiassa skaalaa 5-6,5 jokaisessa kohdassa, jokaisen radassa. Olihan siellä jokunen 7, mutta esimerkiksi puoliympyrä vapaassa käynnissä "venyy alas riittävästi, hyvä tahti" ja 6,5. Mitä olisi sitten pitänyt olla enemmän, jotta olisimme saaneet paremman numeron? No, tämä nyt saattaa olla meidän viimeinen avoin helppo B -tason rata.

Seuraavaksi meillä oli vielä edessä helppo A. Verrytellesäni ponia, se tuntui aivan erilaiselta kuin aiempaan luokkaan. Rento, oma itsensä, vaikka ottikin pulttia kimoista ja hevosista, jotka tekivät jotain "kouluratsulle sopimatonta". Mutta kaikekseltaan niin paljon paremman tuntuinen, että pääsin oikeasti jopa ratsastamaan ponia. Verryttelimme väistöjä, jotka sujuivat erittäin hyvin. Väistöt ja keskiaskellajit ovat olleet meille ponin kanssa kaikista vaikeimpia asioita, ja niitä nyt oli tarkoitus mennä radalle näyttämään. 

Radalle saimme vielä paremman tunteen kuin mitä verryttelyssä oli. Alkutervehdyksessä annoimme helppoja pisteitä pois, sillä en malttanut odottaa, että poni asettelee jalkansa tasan. Se ei tuntunut siltä, että korjaisi itseään, enkä uskaltanut kokeilla onneani kestääkö flow'mme korjaamista. Niinpä sitten tyydyin pysähdykseen joka ei ollut tasan, tervehdin ja poni korjaa asentonsa täydelliseksi. Plääh! Matka jatkui, eka keskiravi hyvin ja väistön jälkeen hymy tuli naamalle. Tästä ei enää voinut tulla kuin hyvä rata. Toinen keskiravi vielä paremmin ja mikä väistö! Laukkatehtävät sujuivat erittäin hyvin, käynnin kautta vaihto ja toinen suunta. Lopuksi käynti ja lopputervehdykseen ravissa. Olin niin tyytyväinen rataan, että unohdin ratsastaa loppuun asti hyvin. Siispä lopputervehdys vinoon! Arg, että olen vihainen itselleni, sillä taas annettiin näin helposta asiasta pisteet pois!!

Radan jälkeen olin tyytyväinen suoritukseen. Uskoin, että kyllä tällä pitäisi puolivälin paremmalla puolella olla 30 ratsukon joukossa. Oikeastaan olin aika varma tuloksen saatuamme, että sillä olisi oltava kahdeksan sijoittujan joukossa. 65,776% tuotti lopulta kolmannen sijan. Enpä voinut olla enempää kuin tyytyväinen ponin suoritukseen. Lisää pisteitä saamme, kun kiinnitämme huomiota keskiaskellajeista takaisin harjoitusaskellajiin siirtymisissä ja etenkin siinä kohtaa suoruudessa, sillä poni heittää mielellään takaosaa oikealle. Pehmeämmät siirtymiset laukasta käyntiin ja huolellisemmat pysähdykset.

Tästä jatketaan Järvenpäähän kuun lopussa, jossa tarjolla 6v. luokka, helppo A.  Sitä ennen valmentaudutaan ahkerasta, viikonloppuna on Heidin valmennukset ja oma valmentajamme Taina käy viikoittain meillä kotona, kun kenttä on vihdoin kesäkunnossa. Mutta nyt vähän lomaillaan ja nautitaan alkuviikko hieronnasta, tai siis poni nauttii! Videota tulee myöhemmin, kun Haven saa käsiteltyä tilauksen! :) 

5.4.2018

Hopea ei ole lainkaan häpeä

Etenkään, kun vastassa on 14 muuta nuorta hevosta, joista useammalla ammatikseen ratsuttavat ratsastajat selässään. Olimme Kottin kanssa Lappeenrannassa maaliskuun viimeinen päivä, RC lappeenranta oy:n maneesilla kilpailemassa Kaakkois-Suomen hallimestaruudesta. Luokkana oli helppo B:3. Kisapaikalla oli kuvaamassa Haven yhtymä, jonka ansiosta saimme hyvälaatuisen kisavideon. Koko luokka on katsottavissä täältä, Kottin luokka alkoi kello 14.45 (oikea yläkulma) ja ponin kanssa olimme heti toisena starttaamassa.



Kisapäivä oli pitkä. Maneesissa verryttely ryhmissä pidentää kisojen kulkua todella paljon. Enkä tiedä, oliko se edes tarpeen, sillä ulkokenttä oli erittäin hyvässä kunnossa. Mutta sitähän ei voinut tietää yhtään aiemmin, Suomen kelit kun ovat mitä ovat.

Suoritus itsessään meni ihan ok. Paljon parannettavaa jäi ja radalla oli pieniä kommunikaatio-ongelmia, joissa annettiin kalliita pisteitä tuosta noin vain pois. Mutta loppujen lopuksi viime kisoihin verrattuna poni suoritti omalla tasollaan, tai lähellä sitä. Toki treeneissä aina kulkee niin paljon paremmin, mutta en vain saa vielä radalle samanlaista flow'ta. Lisää harjoitusta kisatilanteissa kummallekin, mutta etenkin minulle. 

Laukkaohjelma oli oikein kelvollista, sieltä jopa 8 pistettä napattiin kotiin yhdestä kohdasta. Papereissa oli vain yksi ainoa 5, joka sekin tuli tuosta laukkasotkusta kesken ravitehtävän. Joten erittäin tasainen suoritus arvostelun perusteella. Loppujen lopuksi tulokseksi tuli 66,250% Jolla johdettiin luokkaa lähes loppuun asti. Vain yksi ratsukko meni lopulta meidän edelle, joten meille irtosi toinen sija ja hopeaa. Wuhuu!


Ei voi olla kuin tyytyväinen. Hallikisat eivät ole Kottin mieleen ja ulkona se on paljon parempi. Kirkastettiin mitali viime vuodesta ja sain ponin pysymään radalla harvasvillaisissa pöksyissään. Eli oikein onnistunut reissu. Vaikka mielessämme ajattelimme lähteä mitalia hakemaan, oli meillä oikeasti realistiset mahdollisuudet olla viiden parhaan joukossa. Poni on aikamoinen mitaleiden kahmija, nythän sillä on jo neljä mitalia mestaruuksista haalittuna. 


Tästä jatketaan Harjuun, jossa 8.4 on tarjolla helppo B sekä helppo A luokat. Sen jälkeen alkaakin ulkokausi Järvenpäässä loppukuusta.