Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

31.7.2014

Toinen lentotunti

Simo on saanut viettää taas omaa aikaa.

Ensimmäinen kenkä tippui jo laitumelle heti seuraavana päivänä. Mikä ihmeen aivopieru tulikin, kun ajattelin, että laitan bootsit jalkaan myös laitumelle, mutta enpäs sitten laittanutkaan. Kenkää ei tietenkään löytynyt ja vaikka olisi löytynytkin, olisi se todennäköisesti käyttökelvottomassa kiemurassa. Samanlaista varakenkää ei tietenkään ollut, koska toiset parit ovat ponin etusessa. "Lähikaupasta" 40km päässä olevasta agrimarketista ei samanlaisia kenkiä löytynyt. Simo sai alleen viimeksi  uutuuskengät, puolipyöreät sivukäänne kengät. Agrista ei löytynyt muita kuin etukäännekenkiä, joita kyllä vihaan ratsuilla hamaan hautaan. Mutta pakon edessä oli ostettava etukäänteellä olevat kengät, sillä Simo raukka todella tarvitsee kengät nyt etusiinsa. Onneksi vain siihen saakka, että 11.8 käyn kauempaa kunnon kengät ostamassa, ehkä varuiksi varastoonkin useamman parin.

Kenkäepisodi voi kuulostaa turhuudelta, mikäs ongelma minulla, kun popot alle kuitenkin hevoselleni saan. Turhaan härkäsestä teen kärpästä. Todellisuus on kuitenkin toinen. Olen tarkka hevosteni jaloista, siitä ettei niitä turhaan kengitetä, ja etenkiin silloin jos niille laitetaan ylimääräistä jalkaan. Kengän mallilla, käänteillä ja painolla on suuri merkitys hevosen liikkumiseen. Pelkkä hyvä kengittäjä ei pelasta, jos kenkä on aivan vääränlainen hevosen liikkeeseen. Vertaa omalle kohdalle: korkkarit vai tennarit. Hevosen kenkäviidakko ei ole pelkkää hifistelyä vaan ihan oikeasti siihen kannattaa perehtyä. Ratsuille on paljon vaihtoehtoja kengissä, ei pelkästään ravureille. Kunnon ratsukengittäjä onkin kultaa kalliimpi, sillä usein ratsut kengitetään samalla tavalla kuin ravurit, sillä kengityksen suorittaa joku ravipuolen ihminen.

Kävin taannoin hevostarvike kaupassa, jossa yrittäjä kysyi, mitä liikkeeseen haluttaisiin lisää. Otimme tietenkin puheeksi kengät, koska niitä todella tarvitaan ja paljon. Lopulta keskustelu kääntyi siihen suuntaan, ettei yrittäjällä ollut lainkaan hajua edes siitä millaiset kengät hänen omalla hevosellaan on. Hänelle riittää kun iskee rahat kengittäjän kouraan. Samaisessa liikkeessä oli muitakin asiakkaita, jotka totesivat myös, että kyllä siellä jalassa ihan peruskenkä on. Erehdyin kysymään, että mikä peruskenkä? Eikä heillä sitten ollut mitään hajua, minkälainen kenkä siellä todella oli ja miksi.

Vaikka en mikään kenkä- tai kaviospesialisti olekaan, on minulle hevosen omistajana erittäin tärkeää jopa kunnia-asia tietää miksi ja millainen kenkä hevosellani on. Ja minkälaisia muutoksia kengitykseen olisi hyvä tehdä ensikerralla.

Kun kengitys oli "kunnossa", ajattelimme Simonkin päivää piristää pienellä happihyppelyllä. Rakensimme taas irtohypytyskujan, jossa oli puomi, 4m väli ristikolle, 6m väli pystyesteelle ja 7m okserille.
Simo tuli rohkeasti ja iloisesti koko ajan. Vaikka okseri nostettiin 120cm, ja hevonen teki virheen ristikolle, se tuli kylmän rauhallisesti loppuun asti, suuttumatta kolistelusta alkupäässä.

Vaikkei Simosta mitään estehevosta tehdäkään, on sen hyvä vähän oppia hyppäämäänkin, mikäli se ensivuonna vaikka laatuarvosteluihin vietäisiinkin.


Itselläni on jo älytön poni-kuume! Ja se vain kasvaa. En millään malttaisi odottaa reilua viikkoa.
Kalenteriin on jo ponille laitettu tapahtumia, sillä se käy nyt siis Kansallisessa poninäyttelyssä lauantaina ja on heti seuraavana tiistaina Virolahden hippoksen näyttelyissä. Loppuviikosta, lauantaina pyörähdetään vielä Haminassa show-näyttelyssä. Hirmuinen näyttelyviikko on tiedossa. Mutta minkäs teet, kun kaikki sattuu samalle viikolle. Lokakuulle on vielä yksi tapahtuma, laatuponi kilpailu, joka on vähän kauempana, Porissa asti. Sinne alkaakin sitten ponin valmistelu heti kun se kotiin saapuu ja vähän kotiutuu.


27.7.2014

Maastoon!

Nuoren hevosen kanssa tärkeintä työnteossa on hauskuus. Hevosella on oltava kivaa, jotta se lähtee innoissaan töihin. Kentällä pyöriminen on pitkäjaksoisesti puuduttavaa, niin hevoselle kuin ratsastajallekin.
Simolla olikin edelliskerran jälkeen taas vapaata. Vaikka tarkoitus onkin tehdä hevosta pienissä jaksoissa, on se käytännössä tehtävä sen perusteella, miltä hevonen tuntuu. Kaavoihin ja suunnitelmiin ei saa juurtua, vaan on mentävä fiiliksen ja hevosen mukaan.

Kun sopiva rakonen, lastenhoidon osalta sattui, päätimme lähteä maastoon, suoraan vapaapäiviltä. Ennen maastoon lähtöä Simo sai etujalkoihin kengät. Se on ollut kengättä kesän, sillä voimakkaan takaosan takia se on ollut erittäin noheva irroittamaan kenkiä. Nyt kuitenkin valkokaviot olivat jo kuluneet sen verran paljon, että kengät oli pakko laittaa, senkin uhalla että ne katoavat laitumelle.


Sitten vain maastoon. Tilanne oli hevoselle kaikella tapaa erilainen, selkään noususta lähtien. Nousin pihamaassamme selkään, vaikka normaalisti se tehdään aina kentällä. Enkä pyöräyttänyyt edes liinassa, vaikka takana olikin vapaapäiviä. Mieheni tuli kävelemään mukaan, jotta apu olisi taas tarvittaessa lähellä. Maastot ovat Simolle täysin tuntemattomia. Olen luvattomankin vähän tälle hevoselle näyttänyt paikkoja.

Simo oli kuitenkin uskomattoman hyvä, rento ja itsevarma. Katseli vain matkalla tienpenkan kukkasia ja ihaili korvat hörössä maisemia. Luottavaisesti marssi eteenpäin, niinkuin olisi aina ollut maastoratsuna.

Niin mahtava hevonen!


Vihdoin sain ladattua videot ratsastuksista. 
Ylempi video on ensimmäiseltä ratsastukselta, jonka blogitekstin löydät tästä.




Alempi neljänneltä kerralta, josta kerroin lisää täällä.


24.7.2014

laukkaa, laukkaa, laukkaa ratsuni



Vapaat takana päin, työnteko aloitettiinkin oikein nättinä. Kävimme lauantaina katsomassa viisivuotiaita Lappeenrannan kansallisissa. Lähinnä tarkoitus oli nähdä Simon isoveli, jonka näimmekin ja kuulumisiakin vaihdoimme. Valitettavasti itse suoritus jäi veljeltä täysin tekemättä, jännityksen vuoksi.

Veli oli varsin samannäköinen, merkit hiukan pienemmät, mutta väriltään musta. Samaa kokoluokkaakin edustavat kumpainenkin, noin 160cm tienoilla olevat pienokaiset.

Kun aamupäivä katseltiin hienoja hevosia, oli Simokin illan treeniin laitettava hienoksi. Täytyyhän hevosen puunaamiseen ja letittämiseenkin tottua. Sen takia siis valkoiset pintelit ja letit.




Työnteko aloitettiin juoksuttamalla, sillä takana oli tosiaan vapaapäiviä.
Hevosessa ei kuitenkaan virtaa ylimääräiseen ollut, joten uskaltauduin hevosen selkään. Toista kertaa siis ratsastan hevosta, ratsutuksen jälkeen.


Hevosella oli tälläkertaa hieman enemmän menohaluja, ja ponin jälkeen se tuntui varsin verkkaalta ja liiankin nopealta. Onneksi mieheni huuteli kokoajan maasta ohjeita ja kielsi hidastamasta, sillä hevonen liikkui niin hyvin. Itselläni oli hiukan orpo ja turvaton olo, mutta kyllä se tästä. Vaatii vain taas tottumista hevosen, isosti liikkuvan hevosen liikkeisiin, ponin jälkeen.

Otimme taas vain käyntiä ja ravia, sillä hevonen tosiaan tuntui itsestäni niin valtavan nopealta, etten laukkaa halunnut ottaa, sillä todennäköisesti olisin ottanut sen vaistomaisesti kiinni.

Seuraavana päivänä jatkoimme hommia. Nousin selkään suoraan, sillä ajattelin, ettei se tee mitään tyhmää.
Varasin taas kameran ja kaikki mukaan. Arvatkaa vaan, kuka oli tyhmä?! Hevonen meni niin hyvin ja tuntui siltä, että nyt on palaset kohdallaan ja otan laukkaakin. No, juuri kun kuvaaminen olisi alkanut, huusi mieheni että kortti on jossain. Niinpä tietysti. Hetken, jonka olisin halunnut tosiaan ikuistaa, ensimmäisen laukkaamisen, jää tyhmänä ikuistamatta.

Korttia ei lähdetä hakemaan siinä vaiheessa, kun olen hevosen selässä. Kaiken varalta jonkun on katsottava, ettei ongelmia tule ja jos tulee, joku on heti auttamassa. Niinpä tämä kolmas ratsastuskertani jäi ikuistamatta.

Se on ollut tähänastisista kerroista kaikkein paras. Hevonen oli hyvä, se nosti hyvin kummatkin laukat. Ratsastajakin hihkui onnesta koko loppupäivän.

Hevonen saikin taas vapaa päiviä, sillä se todella oli ihan mahtava.


Neljänneltä ratsastuskerralta, jolta nämä viimeiset kuvatkin ovat, ei tullut niin mahtava fiilis, kuin edelliseltä.
Ensinnäkin mittarissa oli reilusti yli +30 astetta lämpöä. Ihan turhaittavan kuuma. Lisäksi olin jo aiemmin päivällä ollut valmennuksessa ponin kanssa. Vaikka poni menikin todella hyvin ja esitti erittäin hyvää laukkaa, ei oma ratsastus tuntunut hyvältä. Se oli lähinnä jäikkää ja joustamatonta joka suuntaan.



Sama jäykkyys jatkui Simon selässäkin. Ja itse Simokin oli hyvin jäykkä tekemään yhteistyötä. Vähän tuollainen haista-ilme naamallaan. Vaikka vapaapäiviä olikin taas takana. Aluksi taas juoksutin muutaman kierroksen, mutta hevosella ei ollut minkäänlaista halukkuutta purkaa energiaa, joten päätin taas nousta selkään.


Vaikka hevonen oli huomattavasti huonompi kuin viimekerralla, ei se estänyt hymyäni hevosen selässä. Laukattiin kumpaankin suuntaan taas, ja nyt vihdoin sekin on ikuistettu. Kuvista kyllä sitten näkeekin jäykkyyden, sekä hevosessa että ratsastajassa. Pitäisi aina uskoa siihen fiilikseen, silloin kun on vähän huono päivä, niin se on.

Varustaessa, tallin käytävällä huomasimme myös hevosen kasvavan, taas. Se on ihan muutamassa päivässä kasvanut takakorkeaksi, vaikka hetken aikaa jo luulimme sen lopettaneen kasvun. Samoin kyljistä oli taas kasvun vuoksi lähtenyt tavaraa pois, sillä kylkiluut taas näkyvät. Mur.


Banneri on uusiutumassa, mutta joudutte vielä laittamaan. Sillä haluan siihen kaikki tulevan talven karvakorvat. Ja joukostahan puuttuu  vielä yksi. Vermon kansallisen poninäytteöyn 9.8.14 jälkeen väkerretään kunnon banneri blogille. Ennen sitä, joudutte tyytymään tähän.

winkwink - uusin tulokas on siis lauantaina Vermon näyttelyissä ;)


18.7.2014

ensimmäinen lentotunti

Simo sai vapaata tähän päivään asti. Itse treenasin ratsutuksessa olevan ponin kanssa EKR:n kansallisiin kisoihin, jossa kävimme kaksi luokkaa ratsastamassa.

Kun Lappeenrannan reissu oli tänään ohi, olo oli kuin olisi saunonut vaatteet päällä, sillä lämpötila läheni jo aamu yhdeksän aikaan lähes +30.

Vaikka pienessä mielessä oli jo eilen, että tänään voisi olla taas Simon päivä, en kisareissun jälkeen enää kyennyt nuoren selkään. Niinpä heitin päiväkahvi pöydässä vahingossa ilmoille irtohypytyksen. Mies tottakai innostui asiasta, vaikka itse en sitä tosissani sanonut.

Simoa ei olla koskaan aikaisemmin hypyytetty, sillä olen jollain tapaa halunnut suojella sen jalkoja. Sillä on toisessa etujalassa kokkapolvi ja onhan sillä hyvin pitkät, vennohkot vuohiset. Suoraan sanottuna ostaessamme sitä, otimme suuren riskin, hevosen jalka näytti todella hurjalta. Nyt kun Simo on kasvanut, on jalkakin suoristunut polvesta, eikä kokkaa edes huomaa. Tämän takia olen säästellyt Simoa esteiltä.

Tänään kuitenkin päätimme hypyttää sitä, jotta se saisi purkaa energiansa ilman ratsastajaa ja samalla saada vaihtelua arkeen. Varmuuden vuoksi laitoin etujalkoihin tukevat pintelit, joita Simolla ei jalassa koskaan ole ollutkaan. Laiskana ihmisenä olen aina käyttänyt suojia ja orina ollessaan Simolla oli tapana kauhoa etujaloillaan, joten eipä sille pinteleitä jalkaankaan olisi saanut. Kouluhevosen oli kuitenkin nyt aika tottua niihinkin.

Teimme kujan pitkälle sivulle, niin että Simo sai tulla tallia kohti, jotta sillä olisi mahdolisimman mielekästä ja motivaatiota. Kujassa oli puomi, josta n. 3metriä ristikolle (50cm) josta kuusi metriä pystyesteelle (70cm) ja siitä 6,5 metriä okserille, jota nostettiin.

Aluksi Simo sai kävellä kujan läpi puomien ollessa maassa. Hevonen on kerran aikaisemmin mennyt puomien yli, silloin kun se ensikertaa elämässään kävi kentällä. Hevonen käveli rennosti ja ehkä jopa löysästi puomien yli, kuin se olisi sille ollut hyvinkin tuttu asia. Niinpä nostimme esteet. Aluksi okseri ja pystyeste olivat matalalla, mutta Simo tuli elämänsä ensimmäiset esteet niin hyvin, että puomeja pystyi nostamaan. Palkinnoksi jokaisesta hyppykerrasta hevosta odotti herkkuämpäri.

Toisella kerralla okseri oli n. 80cm. Simo tuli löysän rennosti kujan, pudottaen pystyn, mutta terhakkaasti korjaten okserille. Niinpä nostimme kolmannelle kerralle okserin metrin korkeudelle. Kujaan tultaessa hevonen ensikertaa terhakoitui koko hommaan, selvästi itsevarmuutta kasvattaneena. Oikein mallikkaasti Simo suoriutui koko kujasta puhtaasti ja otti okserin ylityksen varmuudella hieman korkeammalta, kuin tarve olisi ollut.

Päätimme sitten lopettaa siihen. Hevonen alkoi innostua hommasta ja selvästi tykkäsi hypätä, sekä teki sen varsin hyvällä tekniikalla. Ylimääräistä energiaa ei vapaiden aikaan ole hevoseen jäänyt, vaikka lisä-energiaa olemmekin antaneet.

Huomenna treenit jatkuu ratsastaen. Tämän päivän hypyistä ei ole mitään materiaalia ja kyllä harmittaa, etten kameraa mukaan ottanut. Jotenkin ajattelin, etten pysty kuvaamaan ja samalla avustamaan Simon menoa kujassa sekä vahtimaan, ettei vanhin lapsi juokse kesken kaiken kentälle. Pöh, ihan hyvin olisin saanut kuvattua. Simo ei apua tarvinnut ja lapsikin innostui istumaan penkille katsomaan kun heppa hyppää.




14.7.2014

hoplaa myrskytuuli!

Simo, pieni ratsu!


 
Simon selkään päätyminen ei ole pitkä tarina, ei edes millään muotoa sattumaa.
Hevonen oli yksinkertaisesti niin asiallinen ja hyvä ratsuttajan kanssa, joten tulimme siihen päätökseen, että tästä pystyisin jatkamaan itse ja tarvittaessa apu on todella lähellä.

Alunperinhän Simoa sisäänratsutti vieras oman selkäni takia, joka ei kestä nyt ylimääräisiä nykäyksiä eikä maahan tömähdyksiä. Aloitin kuitenkin samaan aikaan Simon ratsuoppien kanssa oman treenaamisen, jotta ranka saisi tuekseen lihakset. Se taas mahdollistaa oman ratsastukseni myös vähän villimmillä hevosilla.

Simo ei tosiaankaan ole villi tai tuhma ratsu. Se on erittäin asiallinen, fiksu ja oppivainen poika, joka tekee työnsä pilke silmäkulmassa.

Selkäännousu onnistui mainiosti, mieheni auttoi maastakäsin, vaikkei se välttämätöntä olisi ollutkaan. Simo oli selvästi ajantasalla ja rentona tilanteessa, jossa hiekan jännityksestäkin hihkuen kapusin selkään. Ja hui että, hevonen oli niin hontelon tuntuinen, mutta jotenkin itsevarma.

Mieheni piti meitä aluksi liinanpäässä, jotta sain vähän leppoisammalla mielellä tuntumaa hevosen askellukseen. Simo oli hyvin herkkä, ja lisäsi tempoa heti, jos erehdyin jännittämään jalkaani. Nyt ponin kanssa, valmennuksessa saatu anti oli hyödynnettävä. Nyt on se hetki, kun minun täytyy olla puristamatta ja menossa koko kroppa mukana, yhdessä hevosen kanssa eteenpäin. Onneksi meno oli rauhaisaa, joten pystyin miettimään omaa olemistani hevoseni selässä, ilman että tarvitsi keskittyä mihinkään ylimääräiseen.

Ravissa hevonen tuntui, miten sen nyt sanoisi: "nyt tiedän, mistä varsan hinta muodostuu". Kyra on sanonut, että mansikan makua on vaikea kuvailla ja kertoa ihmiselle, joka ei ikinä ole mansikkaa maistanut. Tässä oli vähän samanlainen fiilis, alla on laatua, josta aikaisemmin ei ole ollut kokemusta, jotain aivan erilaista, mitä ei pysty ajattelemaan, ennenkuin sen kokee.

Hento ja voimatonhan se vielä on, mutta eteenpäinpyrkimys ja asenne hevosella on kohdillaan.

Liinanpäässä hetken aikaa pyörittyämme, rohkenin lähteä omille teilleni. Käyntiä ja ravia, kumpaankin suuntaan uraa pitkin. Laukkaa emme ottaneet vielä ollenkaan. Kyllä tässäkin on jo suuri saavutus.

Nyt Simo saa taas pari vapaa päivä, miettimistä varten. Ja sitten jatketaan hommia ja kohta päästään myös toivottavasti maastoon.

13.7.2014

Happy, happy!


Tähän pisteeseen on tultu. Omistaja on itse selässä, erittäin onnellisena ja tyytyväisenä.

Tästä lisää myöhemmin, näin kauniina kesäpäivinä vietän aikaa muualla, kuin koneen ääressä.

6.7.2014

Hiljaisuus on laskeutunut hetkeksi blogin ylle!
Olen ollut laiska ja saamaton, sillä en vain ole jaksanut kirjoittaa tänne mitään.
Viikon aikana on tapahtunut paljon, niin Simpalle kuin ihan yleisestikin. Tallin karvaiset korvat ovat varmistuneet talveksi, ja siitä pidemmällekin. Tähän kohtaan voisi sanoa "hupsista", mutta sitä ei tehdä, sillä ei tämä mikään "hupsis"-juttu ole. Pitkän harkinnan ja miettimisen tulos, siis oikeasti pitkän; vuosien. Ja kun oikea sattui osumaan kohdalle, niin..

Arvata jo saattaakin,  meidän perheeseen on tulossa uusi jäsen. Tästä kaverista en kerrokaan tässä kohta enempää; tapaamme Vermon kansallisessa poninäyttelyissä, jonka jälkeen blogi tulee Simon lisäksi seuraamaan aivan toisenlaisilla tavoitteilla olevaa projektia.


 Mitäs kuuluu simolle?

Simo lomailee tulevan viikon lopulle asti. Se oli selkeästi jo vähän pidemmän loman tarpeessa. Blogista puuttuu Simon kaksi treenikertaa, sen enempää sillä ei olla tehty hiljaiselon aikanakaan. Kumpikin kerta oli ratsuttajan luona. Ratsuksi kai tätä hevosta voi jo kutsua, johan se osaa mennä käyntiä, ravia ja laukkaa. Ravissa on jo hetkittäin löytynyt "flow". Hetkittäin tarkoittaa kahta-kolmea askelta. Hevonen on alkanut löytää tasapainoa ja keventyä edestä. Sen lisäksi se on alkanut liikkumaan ratsastajan kanssakin.

Simo tekee siis todella suuria harppauksia eteenpäin ratsu-uransa kanssa. En voi edes ajatella, kuinka ylpeä minun täytyy hevosestani olla. Se on vain niin mahtava! Ja nyt on ihan rehellisesti tunnustettava, ettei kamera ole ollut mukana, eikä varmasti vielä hetkeen tule olemaankaan.

 Vähän aikaa vielä harjoittelua hallintalaitteiden kanssa ja sitten onkin maastoilu-aika.

Simo, ensikertaa kentällä joulukuu 2012