Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

28.8.2014

Super-Simo jaksaa yllättää

Tänään minulla oli Simo-päivä. Mieheni ratsasti Nemon, vanhemman tyttären avustuksella. Jotenkin nuo eläimet ovat käsittämättömän viisaita. Nemo muuttuu yöstä päiväksi, vain sillä että tyttären nostaa kyytiin. Hyvä että uskaltaa edes hengittää, niin varovainen se lapsi selässään on. Niin on meidän, alta kolme vuotias tyttäremmekin ratsastanut jo ilman talutustakin.

Sillä välin, kun Nemo teki arvokasta opetushevosen työtä, minä otin Simon käsittelyyni. Harjasin hevosen tavanomaisesta poikkeavasti. Yleensä suhaisen hevosen ripeällä tahdilla valmiiksi, mutta tänään tein rauhassa jokaisesta harjan vedosta lähtien kaiken.

Jatkoin kentällä tätä erilaista linjaa. Yleensä en kävelytä hevosta sen kummemmin, mutta nyt annoin hevosen kävellä ilman sivuohjia liinan päässä kumpaankin suuntaan. Ehkä syynä oli se, että hevonen liikkui poikkeuksellisen tarmokkaasti takaa ja halusin arvioida käyntiä maasta.

Olen Uunon jälkeen harmitellut, etten mistään löydä niin hyvä käyntistä hevosta. Sehän olikin poikkeuksellisen hyvä käyntinen, verrattuna muuhun liikkumiseen. Ajatuksen sokaisemana en ollut edes katsonut sen kummemmin Simon käyntiä, sillä se ei ole koskaan ollut yhtä säväyttävä kuin ravi tai laukka.

Tänään analysoin Simon käyntiä pidemmän aikaa. Jotain siinä oli tapahtunut, hevonen ei koskaan aiemmin ollut esittänyt noin laadukasta ja takaa polkevaa käyntiä.

Kun olin riittävän häkeltynyt hevosen käynnistä, juoksutin hetken toiseen suuntaan ravia ja vähän laukkaa. Ravi oli liinan päässä hyvä, mutta laukka oli hyvin työlästä. Hevoselta loppui tila laukata tässä kehitysvaiheessa. Ja minä olen aina kehunut sen hyvää tasapainoa.

Sitten nousinkin selkään. Hain selästä ensin käyntiä ja tuntumaa. Rehellisesti halusin tuntea selästä hevosen käyntiä. Hyvä käynti löytyi kyllä nopeasti, mutta tuntuman kanssa täytyi hetken pidempään työskennellä. Simo tykkää lähteä vetämään, etenkin käynnissä, kättä vasten.

Tänään en sallinut sitä enää askeltakaan. Jokaisesta yrityksestä ratsastin hevosta enemmän eteen käynnissä. Kun yhteinen sävel löytyi, hevonen tuntui kevyeltä ja tarmokkaalta, nostin ravin. Koska käynti oli niin hyvä, siirtyminen raviin oli voimakas ja todellakin sanan virallisessa merkityksessä se oli ravia ensi askeleesta lähtien. Hevonen pysyi samaisella, höyhenen kevyellä tuntumalla. Normaalisti ravi on ollut meillä vielä enemmän juoksua eteen, sillä tuntumaa ja pyöreyttä ei ole ollut ja liike on lähinnä koostunut hevosen jalkojen liikkumisesta. Tänään oli niin monta palikkaa kohdallaan, että hevonen ensi kertaa ravasi ratsastajan kanssa läpi koko kropan. Se oli pyöreä, tarmokas ja jokainen askel tuntui siltä, kuin se olisi unta. Hevonen oli tasapainossa, kevyt ja tahdikas. Se oli jotain, jotain aivan kuin olisi vaihtanut ladan mersuun.

Koska hevonen oli niin hieno, päätin lopettaa hyvin nopeasti. Vaikka suunnitelmissa olikin ottaa laukat selästä, jätin sen tekemättä.

Olin niin ylpeä ja tyytyväinen hevoseen. Se on kehittynyt aivan ällistyttävän paljon, hyvin nopeassa tahdissa.

Ekaluokan ensimmäinen ratsastus

Simon ekaluokka jatkui ratsastuksen merkeissä. Totuttuun tapaan aloitimme ensin juoksutuksella tämänkin kerran, mutta hevonen ei vaikuttanut yli-reaktiiviselta, joten selkään noustiin varsin pian.

Simo ei ollut edelleenkään moksiskaan ratsaille noususta. Tein sen kuitenkin varman päälle, niin että hevonen todella tiesi aikomukseni. Aivan kun ensmmäisillä kerroillakin. Simo seisoi nätisti paikallaan, odotti että mamma kipuaa kyytiin ja matka yhdessä pääsi alkamaan.


Aluksi kiersimme käyntiä muutaman kerran kentän ympäri. Apuna meillä oli vain maasta  tarvittaessa eteenpäin avustaja, mutta liinassa olon katsoin turhaksi. Hevonen tallusteli rennosti, olematta moksiskaan kentän ulkopuolella leikkivästä tyttärestä. Niinpä testasin jarrut. Pysähdys on Simolle ollut aina vaikeaa, se heittää itsensä edestä kovaksi ja vastustelee kättä. Niin tälläkin kertaa. Muutaman suhteellisen onnistuneen yrityksen jälkeen, joilla oli vain tarkoitus testata jarrut, pyysin ponia raviin.


Ravasimme kumpaankin suuntaan uraa pitkin, reippaasti eteenpäin. Hevosen kasvu tulikin ravissa hyvin esille. Se oli vähän tasapainotonta mutta myös paljon suurempaa kuin aikaisemmilla kerroilla. Hevonen tuntui vähän siltä, kuin yrittäisi juosta aivan liian suurilla kumisaappailla. Ravissa oli kuitenkin hyvä tahti, se eteenpäin pyrkivää ja lennokasta. Tällä kertaa en keskittynyt laisinkaan hevosen pyöreyteen tai tuntumaan. Pääasia minulle oli palauttaa hevoselle mieleen taas ratsastuksen alkeet, pitkän tauon jälkeen. Hevonen sai itse etsiä tasapainoaan rauhassa.


Hetken ravattuamme kumpaankin suuntaan, tein muutaman puoliympyrän, tai alkeellisesti sitä muistuttavan kuvion.  Ajatus tässäkin oli vain muistutella kääntöavut. Jonka jälkeen otimmekin Simon lemppariaiheen; laukkaa. Tuo otus varmasti laukkaisi maailman tappiin asti, jos vain saisi. Sen ilmeestä näkee ennen nostoa, kuinka se oikein odottaa lupaa saada laukata.

Laukat otin ensin oikeassa kierroksessa, sillä se on ollut vähän heikompi kierros ja halusin lopettaa hevoselle helpompaan. Hevonen nosti kuuliaisesti laukan, jota jatkoimme pari kierrosta. Laukka oli kokenut muutosta parempaan, se oli tasapainoisen tuntuista ja siitä sai wow-fiiliksen. Olin ihan äimänä, kuinka loma on tehnyt hevoseen positiivisesti noin paljon hyvää.

Vasenpaan kierrokseen olin itse melko varmalla fiiliksellä, ajattelin että nyt tulee jättipotti-fiilis, mutta käykään. Laukka nousi Simomaiseen tapaan, vähän äijäillen yhden askeleen myöhässä pyynnöstäni. Hevonen oli ilmeellä: "päätinpäs itse, mitä teen!" ja siinä valtavien laukka-askelten saattelemana tulee lyhyt sivu, jossa hevonen heittäytyy ohjien varaan ja heiluttaa päätään, jolloin sen tasapaino kropasta häviää ja lyhyt sivu loppuu, ennen kuin kerkeämme kääntyä pitkälle sivulle. Stop, äkkipysähdys aitaan. Se oli ihan täysin hevosen omaa hölmöyttä heittäytyä kuuro, mykkä, sokeaksi ja unohtaa kuunnella kääntävää apua. Pieni itsetunto kolaus ruualle ei kyllä ollut lainkaan pahasta.


Uusinta yritys, vähän nöyremmän ratsun kera, joka sujui varsin mallikkaasti. Laukka tosin tähän suuntaan oliki nyt kääntynyt vähän vaikeaksi, se oli tasapainottomampaa ja paljon raaemman tuntuista kuin toinen laukka. Näin siinä sitten aina käy.

Muutama kierron vielä ravia ja päivän lopetus tyytyväisellä hevosella kera tyytyväisen ratsastajan.

23.8.2014

Liimaa+vanua = pilvilinnoja

Syksyn tullessa väistämättä, on aika katsastella tavoitteita. Talvi on aikaa, jolloin harjoitellaan lisää ja opitaan uutta seuraavaa kesää varten. Näin ainakin meidän kohdalla, sillä keväästä syksyn on kisakausi.

Omat tavoitteet tälle vuodelle oli Uunon kanssa. Tavoitteena oli päästä radoille, kisaamaan kuusivuotiaiden champion sarjaa. Mutta hevonen ei kyennyt siihen, sen terveys laittoi rajan vastaan. Tavoitteet jäivät saavuttamatta kisaradoilta, mutta toisaalta suurin tavoite oli pitää hevosta terveenä ja onnellisena. Kävin Uunoa katsomassa viikko sitten, ja se näytti niin elämäänsä tyytyväiseltä ja onnelliselta, että koin onnistuneeni ainakin yhdessä tavoitteessa. Vaikka hevosen ylläpitoon anto oli raskas päätös, oli se selkeästi kuitenkin oikea.

Kuvannut Tapio Pyrhönen
Niin kaunis on hiljaisuus. Ja kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa, silmän isku on ikuisuus!

Kesästä ei siltikään jäänyt kisat kokonaan pois, sillä ratsutettavana oleva poni kehittyi varsin nopeasti ja pääsin sen kanssa kisaamaan nuorten luokkia muutaman startin verran. Samalla sain itselleni lisää ratakokemusta, erilaisella nuorella. Oma henkinen kasvu ratsastaja olikin kesän aikana hyvin voimakasta.
Opin paljon, en niinkään temppuja vaan herkkyyttä. Minulla oli kesän poni, joka oli niin herkkä, että se reagoi  kaikkiin muutoksiin, lähtien ratsastushousuista. Vanhat ja kuluneet pöksyt olivat liukkaammat kuin uudenkarheat jolloin istuntani oli väistämättä erilaista. Opin ymmärtämään kuinka herkkiä olentoja voikaan olla olemassa. Muut ratsuni eivät ole koskaan olleet noin herkkiä. Tai en ole ymmärtänyt lukea niitä niin.

Kuvannut JB kuvaus

Simon kanssa tavoitteena oli kesän aikana sisäänratsutus. Olin varannut siihen enemmälti aikaa, mutta hevonen osoittautui erittäin omaksuvaiseksi ja yritteliääksi yhteistyökumppaniksi. Tavoitteet Simon kanssa saavutettiin, se kantaa ratsastaa kaikissa askellajeissa kumpaankin kierrokseen. Rutinoitunut ratsu se ei ole, eihän sillä ratsun kilometrejä ole takana kuin kymmeniseltä ratsastuskerralta.

Kesä oli hyvin antoisa. Sain paljon oppia ja ideoita omaan tekemiseen. Ennen kaikkea luotin itseeni. Luotin siihen, että pystyn ja kykenen saamaan vähemmällä enemmän. Luotin siihen omaan taitooni arvioida hevosia ja tilanteita ja luotin ratkaisuihini. Vaikka oli tilanteita, joissa olisin voinut valita toisin, en ole pettynyt omiin valintoihini ja päätöksiini.

Uunon ollessa sisäänratsutus vaiheessa ja valmistautuessa nelivuotiaiden laatuarvosteluun, en ollut varma siitä mitä teen ja teenkö oikein. Olin epävarma ja tein tuhottoman paljon enemmän, vaikka vähemmälläkin olisi lopputulokseen päästy, ehkä jopa parempaan. En kuitenkaan kadu sitä aikaa, minkä Uunon kanssa vietin. Se on ollut antoisaa ja opettavaista. Se on ollut jollain tapaa valaisevaa. Ja toisaalta, se ei ollut millään tapaa tekemisissä hevosen tämän hetkisen terveyden kanssa, kasvuhäiriöt olivat hevosella jo paljon aiemmin. 

Nemon kanssa tavoitteena oli katsastella, olisiko siinä hevosta vielä tulevalle talvelle, vai joudunko tekemään raskaita pääöksiä. Mikään ei ole koskaan varmaa, mutta toistaiseksi näyttäisi siltä, että hevonen saa jatkaa elämäänsä, kunhan vain itse pidän huolen, että hevonen saa tarvitsemansa liikunnan. Viimetalvena se oli hankalaa vauvamahan takia, mutta nyt tulevana talvena sekään ei ole esteenä.


Kesä kasvatti paljon, niinkuin jokainen, silmät auki eletty hetki. Jotenkin osasin elää tämän kesän paljon avoisemmalla mielellä. Olen aina ollut vähän jäärä mielipiteideni suhteen ja kieltämättä ennakkoluuloinenkin ja osittain ennalta tuomitsevakin. Päätin muuttaa suuntaa omassa ajattelutavassani, päätin hyväksyä asioita, joita olen aina pitänyt turhana. Päätin muuttaa ajatteluani positiivisemmaksi. En ole mikään negatiivisen perikuva ollut koskaan, mutta aina pystyy laittamaan enemmän positiivisuutta kehiin. Minusta, ujosta ja hiljaisesta nuoresta kuoriutui jotain, mitä en olisi ikinä uskonut. Uskalsin mennä puhumaan täysin tuntemattomille ratsastuskisoissa. Uskalsin vaihtaa heidän kanssaan näkemyksiä ja keskustelemaan pitkänkin tovin. Ja olen oppinut soittamaan puhelimella, täysin tuntemattomille, johon ennen olen aina patistanut mieheni.

Positiivisuus muutti jollain tapaa konkreettisesti minua itseäni ja omaa elämääni.

Tulevalle syksylle ja talvelle onkin nyt aika asettaa tavoitteita. Listaankin alle vähän meidän tavoitteitamme.

 Simon tavoitteet ovat talvella ehkä se kaikkein suurin asia. Sen kanssa olisi tarkoitus ensi keväänä olla radalla, joten sen eteen on tehtävä töitä. Arki tuo varmasti mukanaan haasteita ja ongelmia, mutta kova tahto ja sinnikkyys on useinmiten riittänyt vaikeuksien läpi, joten uskon, että Simon kanssa mikään ongelma ei ole este. Haluan harrastaa ja toistaiseksi vain harrastaa. En halua harrastaa hampaat irvessä, vaan nauttien koko perheen kanssa ja tietenkin hevosen. Edessä ei siis tosiaankaan ole mitään hampaiden kiristystä treenien muodossa vaan iloista elämistä hetkessä. Simon kanssa tarkoitus on kasvattaa lihaksistoa ja voimaa,  maastoilla ja harjoitella lisää kouluratsastuksen saralla.  Harjoitella rentoutta ja herkkyyttä, ja yhdessä työskentelemistä nauttien siitä. Unohtaa tulevan kesän kilpailut ja mennä hevosen ehdoilla, katsoen ja kuulostellen. Mikäli hevonen jatkaa oppimistaan samalla tavalla kuin esikoulussaan, uskon, että hevonen kerkeää keväällä kyvyt esiin-tapahtumaan, ilman hampaiden kiristystä. Ja jos ei ehdi, niin sitten ei ehdi. Ei maailma lopu yhden tai kahden kisan takia, ei edes kisakauden. Vaikka en haluakaan harrastaa hampaita kiristellen, haluan silti kehittyä ja oppia, sekä kehittää hevostani. Yritän vain tehdä sen eritavalla, kuin valtaosa nykyharrastajista. Haluan, että olen tyytyväinen hevoseen, sen suorituksiin ja yrittämiseen. Vaikken halua vaatia siltä liikaa, ei se tarkoita pelkkää lömpsyttelyä. Liian ja liian vähäisen välissä on kultainen keskitie. Haluan löytää sen keskitien ja tasapainon pysyä sillä tiellä.




Niinkuin koko harrastus, kaikilla hevosilla, haluan tehdä sitä kultaisen keskitien tuntumassa. Haluan olla onnellinen joka kerta, laskeuduttuani hevosen selästä. Haluan nousta hevosen selkään ilman paineita ja odotuksia jostakin, jota ei kuitenkaan ole. Haluan, että hevoseni ovat onnellisia, ovat hevosia ja nauttivat yhdessä vietetyistä hetkistä.

Kotteron kanssa edessä on tälle syksyä vielä laatuponi-kilpailu. Kahden treenin tuloksena on tieto siitä, ettei vaadittava estesuoritus ole ongelma. Ponilta löytyy hyppykykyä ja tekniikkaa. Pientä hianosäätöä vain.  Tottakai, kun kilpailuihin lähdetään kauas, ja joudumme yöpymään ja tekemään reissun muutenkin pidemmän kaavan mukaan, ei tarkoitus ole lähteä vain ottamaan osaa. Tarkoitus on mennä pärjäämään. Jos poni näyttää, lähempänä tapahtumaa epävarmalta, ei sinne lähdetä. Toistaiseksi kuitenkin näyttää oikein lupaavalta ja aikaakin on vielä reilu kuukausi valmistautua. Muuten, Kotteron tulevaisuudessa siintää jo muut tavoitteet. Ponille on suunniteltu ensivuodeksi ja tulevalle talvelle pientä työskentelyä ohjasajaen, jotta pieni poni saisi riittävän lihaksiston ja kunnon tulevaa ratsutusta varten. Ratsutuksesta ei kuitenkaan ponin kohdalla puhuta vielä ajankohtaisena, sillä olemme päättäneet antaa ponin kasvaa koko ensivuosi rauhassa ja katsoa sitten nelivuotiskeväällä, olisiko poni sillä mallilla.

"salaa toivon, että Kotterosta tulisi yhtä kiva, kuin tämä Pioneerilainen on, Hillside Gimli 4v." Yhdennäköisyyttä ainakin on.
Kottero on perusluonteeltaan vähän arka ja ennakkoluuloinen uusien asioiden suhteen, jonka vuoksi sen kanssa onkin tarkoitus tehdä paljon kaikkea erilaista. Tehdä vähän ärsykkeitä jotta se tottuisi ja oppisi vähän rennommin mielin kohtaamaan uudetkin asiat, jotta tulevaisuudessa toimiva lasten poniura olisi turvallista kaikille.


Nemon kanssa tavoitteet ovat leppoisissa harrastelupäivissä, siinä todellisessa nautinnossa, mitä oma hevonen voi antaa. Rauhallista menoa hetkessä ja katsoa mihin se riittää. Toivottavasti pitkälle!



22.8.2014

Nemoilua, poneilua ja ykkösluokan aloitusta

Kesä loppui kerta heitolla. oku ylempi taho halusi kaataa sankolla vettä taivaalta, ja siinäpä se sitten olikin, liukkaat savimaat, laitumet. Pieni toivonkipini on, että vielä tulisi kuivempia jaksoja, jotta hevoset pääsisivät vielä laitumellekin, mutta tällä hetkellä laidun on niin liukas, ettei sieltä kolme touhoa ehjin jaloin pois tulisi.

Niinpä jouduimme siirtymään tarhoihin. Tähän aikaan vuodesta, ei meillä olla koskaan oltu tarhassa. Yleensä laiduntaminen on saanut jatkua lokakuulle asti, lisäruokinnalla tietenkin. Koko kesä oli yhtä sateen odottelua, sillä pellossa ei enää heinäkuussakaan ollut syötävää. Nyt sitä vettä sitten tuli, koko kuun saldo kerralla.

Kenttä on onneksi perustettu hyvin, sillä siihen ei jää pisaraakaan pinnalle kellumaan ja hevoset ovatkin liikkuneet ahrerasti ihmisen toimesta.

Nemolla on käynyt liikuttaja muutaman kerran ja itse olen vastannut lopusta liikunnasta. Ratsastuksen lisääntyessä kaviot ovat alkaneet kulua, ja kuivan kesän vuoksi ne ovat herkällä lohkeamaan. Niinpä kavion huoltoon onkin joutunut panostamaan aikaa viimeisten viikkojen aikana enemmän. Nemolla on muutenkin huonot, epäsymmetriset kaviot, jotka tuottavat päänvaivaa. Nemo onkin kengityslistalla etujaloitaan.

Ratsastaessa Nemo on vielä jäykkä, mutta alkaa jo liikkua eteenpäin ihan mukavasti. Takaosa toimii, mutta etuosa on jäykkä, venymätön ja hidas. Olimmekin yhden kerran jo polvillaan könyämässä uraa, sillä hevonen vain menetti jalkansa laukassa. Onneksi ei käynyt pahemmin, pysyin selässä ja hevonenkin sai itsensä kasattua pystyyn.


Poni on ollut oikein mukava, välillä vähän ponimainen, välillä vähän enemmän. Irtohypytys on kuulunut ponin arkeen kaksi kertaa. Poni hyppää vallan hyvällä tekniikalla, käyttäen selkäänsä hypyissä. Kykyä sillä on, mutta taakse tarvitaan vielä ponnistusvoimaa hieman lisää. Niinpä nyt treenataankin takaosaan lisää voimaa puomien ja kavalettien avulla, ohjasajaen.

Poni kävi eilen myös parturissa. Sen pitkä liehutukka sai lähteä. Nyt ponilta löytyy ratsutukka, ja itseasiassa se näyttää siinä varsin kypsältä ja no, kilpaponilta. Hieman haikeaa oli nyhtää pitkää luomutukkaa pois, mutta jo ihan käytännön syystä harja leikattiin.

Simo-Petteri on myös päässyt vähän irtohyppäämään. Sen tekniikka on parantunut valtavasti ja hyppyihin on tullut voimaa, rohkeutta ja kokoa. Vaikka Simo onkin hypännyt vain kolme kertaa.
Esikoulun kesäloma päättyi ja Simo onkin reippaana aloittanut ykkösluokan. Niinkuin jokainen koululainen, myös Simo aloitti uuden lukukauden reippain, iloisin mielin. Ensimmäiset päivät ovat tietenkin helppoja, vähän muistuttelua mitä se koulun käynti olikaan. Niinpä Simo pääsi liinanpäähän vähän humputtelemaan leppoisasti.



 Simon koulu jatkuu seuraavaksi taas ratsain. Ensin palauttelemme mieleen kesällä opitut asiat ja harjoitellaan vähän säännölliseen työrytmiin siirtymistä.



13.8.2014

Nyt on kauneuskisat kisattu!

Kottero, jonka paremmin kuvaavaksi nimeksi on pikku hiljaa alkanut muodostua Kirppu, sillä onhan se pieni, on kotiutunut oikein hyvin. Lauma käyttäytyminen sujuu laumassa asuneelta nuorelta orilta varsin mallikkaasti. Ja paras kaverikin löytyi jo heti, Simosta.

Kirppu on päässyt käsittelyyn muutaman päivän sisällä useamman kerran. Sunnuntaina, myöhään illalla, kymmenen jälkeen otimme muut hevoset sisälle syömään. Samalla Kirppu pääse talutusharjoitukseen ensin tarhaan. Kun poni ei ollut moksiskaan kavereista, jotka olivat sisällä, lähdimme harjoittelemaan ihmisen kanssa kulkemista.

Tiistain saldo II

Ponilla oli aluksi hieman erimielisyyksiä suunnasta ja lähinnä eteenpäin kulkemisesta. Sillä poni oli selkeästi sitä mieltä, ettei ihmisen kanssa samaan tahtiin tarvitse kulkea. Sama ongelma meillä oli siellä Vermossakin, jonka takia poni ei suostunut kunnolla ravaamaan. Jotta saimme kitkettyä tämän ikävän pysähtymisen ja peruuttamisen painetta vastaan pois, toinen avusti takaa eteenpäin, silloin kun hevonen stoppasi tai edes suunnitteli sitä. Eikä kuutamon valossa kauan tarvinnut treenata, kun asia oli ymmärretty ja ravaaminenkin ihmisen kanssa sujui.

Hevoset saivat viettää ulkona yön, vaikka olimme jo varautuneet pitämään niitä tallissa ja tarhoissa, lähellä liikkuvan petoeläimen takia. Uskoin kuitenkin vahvasti, että viidestä koirasta joku osaa antaa ääntä silloinkin, kun tarve tulisi.

Maanantai iltapäivälle olikin suunnitelmissa vähän jatkoa, eilen treenattuun ihmisen kanssa kulkemiseen. Aamupäivän mietin vaihtoehtoja, miten suorittaa operaatio kopitus kaikkein varmimmin, niin että ponille jäisi hyvä mieli. Aikaa varattiinkin reilusti, koko ilta, siltä varalta että poni olisi ottanut edelliskerran ikävän kokemuksen suuremminkin. Kopista otettiin pois väliseinä, jolloin se ei näyttäisi niin pelottavalta ja tilaa olisi vähän enemmänkin hengittää. Ponille laitoimme suitset päähän, mutta riimu oli suitsien päällä ja liina kiinni riimussa.

Liina oli lähinnä sen takia naruna, että tarvittaessa olisi vara päästää narusta reilummin. Poni tuli hyvin kopin lastaussillalle asti. Mutta siihen se sitten pysähtyi. Aluksi taktiikkana oli laittaa pieni paine liinasta, mutta poni ilmoitti heti, ettei ymmärtänyt myödätä, vaan painoi vastaan. Ponilta kiellettiin peruuttaminen paineesta, sillä sitä se ei saisi tehdä missään tilanteessa. Toinen olikin taas ponin takana ja avusti ponia takaa eteenpäin ainoastaan silloin, kun poni alkoi peruuttaa.

Koska tarkoitus oli tosiaan saada poni koppiin nätisti, ei muita apuvälineitä ollut käytössä. Nopeasti huomasimme, ettei paine taktiikka toiminut ja liinan solkikin oli jotenkin jäänyt riimuun kiinni huonosti. Joudun tulemaan ponin luo, korjaamaan ongelman. Samalla lähdimme yhtämatkaa kohti koppia. En varautunut ponin pysähtymiseen, mielessä ei käynyt yhtään kertaa sitä, että poni saattaisi pysähtyä. Yht'äkkiä huomasimme, ettei meillä ollut enää tilaa ottaa askelia. Olimme kopissa! Koppi laitettiin kiinni, ponin kanssa hetki nautiskeltiin kopin antimista, sillä joku koppitonttu oli vienyt sinne vähän nameja. Poni seisoi rauhassa, sai kehuja ja oli selvästi itseensä tyytyväinen ja ennenkaikkea rento. Luukut avattua käännyimme ponin kanssa kopissa ympäri. On se sen verran pieni, että se mahtui vallan mainiosti tulemaan etuperin kopista ulos.

Hetken päästä teimme toiston, kävelin ponin rinnalla ja poni tallusteli koppiin kuin vanha tekijä! Taas palkaksi vähän herkkuja, mutta tällä kertaa emme edes luukkuja turhaan kiinni laittaneet. Poni pois kopista, nyt tosin peruuttaen, ettei kääntymisestä tule tapa ja sitten tarhaan. Aikaa meni yhteensä varttitunti.

Sen jälkeen kyllä harmitti, että lauantaina poni täytyi kirjaimellisesti survoa lopulta koppiin. Jos hetken, pienen hetken olisi malttanut, rauhoittanut tilanteen ja antanut ponille tilaa, se olisi varmasti tullut. Onneksi poni osoittautui anteeksi antavaksi. Tässä kohtaa en ponia fiksuksi voisi sanoa, sillä fiksu hevonen ei lauantain lastauksen jälkeen olisi jalallakaan mennyt lähelle koppia. Koko Vermon kotimatkan mielessä pyörikin, että tässäkö se sitten oli. Poni tulisi kotiin ja olisi siellä lopun ikäänsä, niinkuin Nemo.

Olen niin tyytyväinen siihen, ettei poni ollut moksiskaan lauantain kopittamisesta ja antoi meille toisen mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä. Tätä mahdollisuutta ei ole vara tuhlata.

Maanantaina oli vielä edessä ponin siistimistä. Ensin vuorossa oli kaviot, joihin mieheni kiinnittää aina huomion ensimmäisenä. Entuudestaan oli tiedssa, ettei kavioien hoito olisi helppoa. Päätimme kuitenkin ensin yrittää hyvällä, ennen rauhoittamista.

Kokemusta nuorten, heikolla kavionhoito kokemuksella olevista hevosista on kertynyt paljon. Montakaan kertaa ei ole tarvinnut miettiä, kumpi olisi häviöllä, jos väkisin alkaisimme tekemään. Paljon onkin joutunut käyttämään mielikuvitusta, jotta kaviot on saatu hoidettua. Paras ja yleensä toimivin tapakin on löytynyt.

Treeniä vielä ennen tositoimia

Nuorilla on usein huono tasapaino. Ne eivät pysty, eivätkä varsinkaan jaksa seisoa paikallaan kolmella jalalla. Niillä on usein taipumus seilata puolelta toiselle, sillä tallikäytävän näkymä on tylsä ja kiinnostusta pitää etsiä milloin mistäkin. Sen sijaan, että väkisin yrittäisi pysyä paikallaan ja pitää hevosen koipea jalkojen välissä, täytyy ketterästi liikkua vähän jalan mukana. Tallin käytävät ovat yksinkertaisesti  liian ahtaita paikkoja tällaiseen, ja vaara jäädä seinän ja hevosen väliin on suuri. Parhaaksi tavaksi onkin todettu, hoitaa asiat tarhassa. Siellä on hevoselle usein enemmän katseltavaa, jolloin ne eivät tympäänny paikallaan seisomiseen ja unohtavat kiinnittää huomion kengittäjään. Siellä on myös tilaa etsiä hevosen hyvä tasapainoa ja seurata melko vaarattomasti mukana. Hevonen on narunpäässä kiinni, mutta saa katsella rauhassa maisemia ja kääntää päätään, ilman sidottuna olemisen tunnetta. Yleensä mukana on vielä jotakin, millä kiinnittää varmasti huomio pois jalassa roikkuvaan ihmiseen - ruokaa!

Niinpä tapa osoittautui Kirpunkin kanssa varsin toimivaksi. Niin toimivaksi, että etujalat oli huollettu tuota pikaa, eikä mitään ongelmaa ollut. Näin oli taas yksi positiivinen kokemus lisää ponin elämässä.


Illalla oli vielä pesu. Joka olikin tarpeen, sillä poni oli hyvin likainen. Hetken aikaa se olikin sitten varsin puhdas.

Tiistai-aamu valkeni kurjasti, kaatosateella. Siinä vaiheessa jo mietin, että tässä se nyt sitten oli. Näyttely olisi maneesissa, joo ei kiitos!

Aamu oli kiireinen, oli ratsutettavan ponin hieromista ja sen jälkeen ponin lähtö kotiin. Ja kun poni oli saatu kotimatkalle, oli aika katsoa kelloon ja todeta, että aikaa oli vain kolme tuntia ja mitään en ollut saanut vielä näyttelyn osalta valmiiksi. Kaiken lisäksi, juuri kun olin ottamassa puhdasta, mutta märkää ponia talliin kuivumaan, jotta saan sen puunattua, se päättikin ottaa mutakylvyn. Voi hiivatti sentään! Ei sitten parempaa aikaa ja paikkaa keksinyt mutakuorinnalle.

Ei auttanut kuin ottaa shampoot ja vedet ja lähteä pesemään ponia. Märkää ja mutaista ponia.
Onneksi kerkesin saada ponin pestyä. Kaivoin kaapista Simon hingneck loimen, jotta saisin ponin edes jotenkin vähän kuivattua. Loimi oli aivan valtava ja kaulaosaa täytyi taitella, jottei se mennyt aivan silmille asti. On se pieni.

Poni antoi loimittaa ja piti loimenkin nätisti päällä, vaikka arveluttikin vähän jättää se loimipäällä karsinaan. Mielessä oli jo kauheat kuvat siitä, kuinka se yrittää repiä loimea pois ja juuttuu siihen kiinni. Onneksi niin ei käynyt. Poni seisoi loimi päällä oikein nätisti ja rouskutteli tyytyväisesti uudessa karsinassaan heinää.

Sitten vain säihkeainetta purkillinen ja babyoilia turpaan. Ja sainkin olla tyytyväinen lopputulokseen. Kerkesin hyvin tehdä kaiken yksin, miehen ollessa töissä. Aikaa ei kyllä ylimääräiseen sitten jäänytkään. 

Ravikin löytyi

Sitten vain säihkyvä poni koppiin, jonne se kirjaimellisesti juoksi ja matkaan. Meidän ryhmän mittaus oli laitettu alkavaksi kello 15.00 ja pyydetty olemaan paikalla hyvissä ajoin, poisjääntien vuoksi. Olimme paikalla 14.55 ja ajattelimme olla ripeitä paikan päällä. Äkkiä mittaukseen, jossa kuulemmekin, että aikataulu on vähän venynyt. No, mitäpä se vartti sinne tai tänne haittaa? Ponin mittaus osoitti, että poni todellakin pieni. Se oli edestä 129,5cm ja takaa 131cm. Mutta mittaajan mielestä erittäin hyvässä kasvuvaiheessa!

Sitten vain odottelemaan vuoroa. Ulkokentällä saimme treenata vielä esiintymistä ja tutustua samalla areenan puomeihin. Poni vaikutti varsin tilanteen tasalla olevalta, se oli rento ja esitti hienoa ravia. Ulkona.
Käyttäytymisestä se saikin odottaessaan paljon kehuja, kuinka kaksi vuotias ori voikaan olla noin hienosti.

Huh, hienosti se olikin ja onneksi, sillä odottelua ei ollut hiukan, vaan puolitoista tuntia! Paikalla sattui olemaan myös muutama kiimainen tamma, josta poni kyllä otti vähän eloa elämäänsä, mutta onneksi asiallisissa rajoissa.

Kun vihdoin koitti meidän vuoro, oli poni jo käynyt kaikki vaiheet läpi innostuksesta tylsistymiseen ja väsymiseen. Maneesissa se kaikesta ennakkoluuloisuudestani huolimatta oli oiken hienosti. Vaikka esiintymisestä jäikin pois se säihke, sillä tuollainen odottelu vie kyllä nuorelta voimat ja kiinnostuksen, jaksoi se silti vielä yrittää.

Poni sai kehuja ylälinjasta, rotuleimasta ja siroista linjoista. Se oli hyvä kuntoinen ja hyvässä kehitysvaiheessa, mutta vielä kaitarunkoinen. Käynnistä poni sai maininnan, että se olisi ahdas edestä. Itselleni kyllä jäi nyt suu ammolleen, sillä en yhtään ymmärrä, mistä kohtaa se on ahdas, päin vastoin. Ja ravissa oli maininta lennokkuudesta ja joustavuudesta, eikä poni edes enää esittänyt ravia, vaan ravasi vain. Kirjallista arviota emme saaneet, sillä kaikki hoituu nykyisin heppa-järjestelmästä. Eli tulokset Hippoksen toimintalinjan mukaan näkyvät ehkä ensi jouluna. Kuitenkin II, johon on nyt tyytyminen!

Taidon näyte vielä Vermon näyttelystä

Nyt poni saakin olla vähän aikaa ihan rauhassa, ainoastaan sen verran toimia ihmisen kanssa, että yöksi pääsee sisälle ja aamulla ulos.

10.8.2014

Uusi tulokas - Gottfrid

Lauantai aamuna, aikaisen herätyksen saattelemana koko perhe reissuun. Auto starttasi n. kello 7.00, joka on hyvin aikaista meidän perheelle, etenkin lapsille, jotka rakastavat aamulla nukkua pitkään. Auto ja koppi oli laitettu edellisinä päivinä valmiiksi. Koppi koki samalla vuosi huollon, sisätilojen pesun sekä maalauksen ja desinfioinnin. Sen verran paljon nyt vieraita hevosia tullut mukana kisoihin kuskattua, että nyt oli aika hoitaa kopin sisätilat kuntoon.

Mukaan lähti myös ponille riimu, jos toinenkin kaiken varalta, sekä liinoja ja muita hyväksi todettua tavaroita.

Perille Vermoon saavuttiin kymmenen jälkeen. Paikalla oli itse asiassa melko vähän porukkaa. Viimeksi massa tapahtumassa ekr:n kisoissa oli niin paljon enemmän, että tämä alkoi vaikuttaa melkein "laimealta". Syynä ilmeisestikin oli se, että sunnuntaiksi oli tulossa enemmän. Huh, onneksi siis olimme lauantaina!

Nopea kierros tapahtuma-alueelle, Vermon raviradan keskinurmelle, jossa oli monta näyttelykehää sekä eri rotuyhdistysten ja varustekauppiaiden ständejä. Olihan siellä paljon kaikkea kivaakin, mm. edullisia loimia. Mutta nyt pidin niskakarvoistani kiinni ja vältin höpöhöpö-tuotteiden ostamiselta. Niin paljon on tullut tehtyä huonoja ostoksia hinnan perusteella. Kun merkittömillä halpisvarusteilla ei olekaan käyttötakuuta ja loimet hajoavat päreiksi jo ennen kuin kerkeävät hevosten niskaan. Varustehuone on nyt siisti, ilman yhtään ylimääräistä huonoa ostosta, niin haluan sen sellaisena pitääkin. Poni saa sitten kerralla kunnollista päälle, tai on ilman.

Sitten olikin itse pääasia, ponin etsiminen. Tätä poniahan emme olleet koskaan nähneet, vaan kaupat sovittu vain kuvien ja lähinnä suvun perusteella. Nuorista kun ei koskaan voi ennustaa pitkälle. Ne voivat vaikuttaa oikein hyviltä ja olla puolen vuoden päästä jotain aivan muuta. Niinpä nuorten hevosten kohdalla olemme enemmän katsoneet sukua kuin sitä, miltä varsa näyttää.

Poni löytyikin nopeasti ja ensisilmäyksellä tuli tunne "hui, onpas se pieni!" Mutta niin, sehän oli koko ajan tiedossa, että poni on pieni. Jotenkin vain isojen kavereiden jälkeen tuollainen oikeasti poni, tuntui todella pieneltä. Poni oli oikein nätisti karsinassaan, hyvin levollinen ja rauhallinen sekä kiltti. Se ei ollut moksiskaan siitä, että täysin vieraat tulevat hipelemään ja pällistelemään.

Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimmekin ponin kanssa ulos, sillä kohta olisi kuitenkin meidän vuoro. Poni ei sen enempää vaikuttanut ulkonakaan hermoilevan, tuntui varsin jähmeältä ja raviin saaminen olikin työtä.
Pikku hiljaa kaveri kuitenkin alkoi heräilemään ja katseli ympärilleen varsin kiinnostuneena. Edelleen poni vaikutti kiltiltä, vähän jännittyneeltä ja siltä, että se on tosiaan ollut laitumella kesän, mutta oikein asialliselta.

Vermossa kaikki saman ryhmän ponit ovat kehässä yhtäaikaa, ja tietenkin minulle sattui se kohtalo, että olen koko ryhmän ensimmäinen. Voi kunpa olisin ollut edes toinen, mutta ensimmäisenä olemiselle ei nyt mitään voi. Poni liikkui jähmeästi kehässä, sillä sitä jännitti, eikä sillä ollut vetoapua. Raviin saamiseen tarvittiin apuakin, eikä se häikäissyt siinä ollenkaan.  Tuomarina oli brittiläinen, jonka kanssa kommunikointi tapahtui englanniksi. Ja sitten vastassa olen minä, joka ei oikeasti osaa sanaakaan. Jostakin kaukaa aivojen sopukoista kuitenkin ymmärsin ja osasin vastatakin tuomarille englanniksi, mikä on suoranainen ihme.

Poni oli koko ajan asiallinen, vaikka kehässä oli neljä muuta oria, ja arvostelu kesti melko kauan, jaksoi tämä kaveri olla asiallisesti koko tilaisuuden ajan.

Lopputuloksena oli kakkospalkinto ja valitettavasti oman ryhmän viides. Tuomari kuitenkin kehui ponia erittäin hyväksi, tulosta laski hevosen laimea ravaaminen. Mutta konkreettisesti hän ei löytänyt ponista mitään vikaa. Olinkin palkintojen jaon ainut, jolle tuomari jäi juttelemaan tuloksesta. Tuomarin kehut lämmittivät niin kovasti, että vaikka ei menestystä enemmälti tullut, olin erittäin tyytyväinen ostokseeni. Aina ei vaan voi häikäistä.. Kunniakierroksella olimme luonnollisesti perällä, jolloin vetoapua löytyi edestä. Voi kunpa sitä ravia olisi silloin arvioitu!

No, pääsimme sitten "aikaisin" lähtemään kotimatkalle. Edessä oli lastaus, jossa oli hieman ongelmia. Sen verran ikävästi poni jouduttiin laittamaan koppiin, että huomisilta menee kyllä leppoisamman kopittelu opettelun parissa, jotta tiistaina pääsisimme näyttelyyn autolla. Nopeampi vaihtoehto, kuin kävely, mikä sekin kyllä on pakon edessä mahdollista. Tänään illalla harjoittelemme talutusta ja vähän luottamusharjoituksia maastakäsin, jotta lastaus teoriassa edes olisi mahdollista. Ja esiintyisi edukseen Hippoksen näyttelyssä.

Kotimatka sujui hyvin, poni oli aivan huomaamaton, ei heilunut ollenkaan, tai ainakaan se ei tuntunut millään tapaa ratin takana.


Tässä se on

GOTTFRID



Kaksivuotias, (s.2012) new forest- ori Gottfrid, jolle ei vielä ole omaa lempinimeä keksitty, sillä Kottero on ehkä liian pitkä meidän suuhun. Katsotaan, keksitäänkö sille joku kiva uusi nimi.

Kotteron isä on Stackarps Pioneer, joka olikin suurin syy, miksi edes kiinnostuin ponista. Sillä haaveena on ollut aina oma pioneerilainen nyffi ja tälle kesää tamman astutus jäi kaiken kiireen keskellä liian myöhäiseksi. Kotteron emänisä on Bazuun SWE. Poni onkin suvullisesti oikein miellyttävä. Kun olimme jo päättäneet kaupoista, oli saman yhdistelmän viisivuotias nyffi Lappeenrannassa kansallisissa kisoissa, viisivuotiaiden luokassa ja sijoittui siellä kaikkien hienojen puoliveristen keskellä.

Tässä onkin sitten projektia tulevaisuuteen, saa nähdä minne sen kanssa vielä päästään!

Pojat

Hevosten kuulumiset ovat jääneet kokonaan kertomatta. Oikeastaan jo ihan yksinkertaisesta syystä, niille ei pahemmin ole taphtunut mitään.

Simon lomailu katkesi hetkeksi, sillä se pääsi viikolla yhtenä päivänä vähän hölkyttelemään liinanpäähän. Taka-alalla oli ajatus, että tästä se nyt sit saa taas jatkua, pienimuotoinen työnteko. Jo käytävällä harjatessa haaveet työputkesta oli haudattava. Hevonen oli niin takakorkea ja kolhon näköinen, että edessä on vielä lisää laidunlomaa. Kaikesta huolimatta kävin juoksuttamassa ruunan silti. Ennen sitä, oli kuitenkin, yllätys-yllätys, kavion huoltoa. Tällä kertaa päätin, että poistamme kengän, jonka kaveri oli taas hukkunut laitumeen. Sillä uusi poni oli tullossa aivan pian, eikä hevonen näytä siltä, että sillä vielä työputki jatkuisi, sai se luvan olla ilman kenkiä.

Juoksuttaesa Simon kasvu tuli vielä konkreettisemmin esiin. Vaikka kävimme ihan vain hölkyttelemässä, oli hevonen selvästi täysin tasapainoton ja hukassa, etenkin laukka oli täysin kohellusta. Laukka on aina ollut Simolle helppoa, mutta nyt se ei sitä todellakaan ollut. Ravissa hevonen sekoittui jalkoihinsa koko ajan. Lomaa, lomaa, lomaa. Onneksi on vielä kesää jäljellä ja tilaa laitumella etsiä hukattuja jäseniä. Katsellaan sitten taas parin viikon kuluttua, miltä ruuna vaikuttaa.

kuva kesältä 2013

Nemo, tuo vanhahöppänä, on saanut liikuntaa ja alkaa vaikuttaa jo mukavalta. Yhtenä päivänä jopa kahden ratsastuskerran verran. Nemolle on löytynyt toinen ratsastaja, mikä onkin erittäin kivaa, sillä ruuna tosiaan tarvitsee liikuntaa. Nemo onkin liikkunut mukavasti ja paranee vain liikunnan lisäännyttyä.

Lauma lisääntyi yhdellä jäsenellä lauantai iltana. Simo sai toimia testihevosena, kuinka ärhäkkä tapaus uusi tulokas oli. Kun kaikki kuitenkin vaikutti ihan leppoisilta, pääsi koko lauma samaan laitumeen. Hetken aikaa kuulosti, kuin sikaa tapettaisiin, sillä ori piti ihan hervotonta ääntä. Kaikki kuitenkin asettuivat nopeasti ja Nemo sai pidettyä itsensä tilan herrana edelleen.

Ponista tulee ihan postaus,  jossa lisää tästä upeasta nuoresta ja koko reissusta.

6.8.2014

Kuinka yhdistää äitiys ja hevoset?

Minulla on kaksi pientä lasta, joista vanhempi pian kolmivuotias. Nuorempi on vasta maaliskuussa syntynyt, eli melko pieniä vipeläjiä kummatkin.

Moni on kysynyt minulta arkielämässä, kuinka pystyn lasteni kanssa tekemään vielä hevosenikin ja jollain tapaa tavoitteellisesti. Olen kauan miettinyt asiaa, kuinka pystyn tähän. Kuinka pystyn viettämään päivässä aikaa vähintään tunnin pelkästään hevosen selässä, yleensä kuitenkin huomattavasti pidempään ja sen lisäksi vielä hoitamaan kaiken muun tarvittavan hevosten kanssa.

Esikoisemme 9kk ikäisenä
Sorruin ikäväkseni lukemaan hevotallinetin foorumilla topicia, jossa joku kysyi, voiko pienen lapsen kanssa tavoitteellisesti ratsastaa tai ylipäätään pitää hevosta. Siellä oli sitten vastaukset sitä luokkaa, että ihan pahaa teki. Mutta pääpaino oli siinä, että äiti pilaisi lapsen tulevaisuuden ja kehityksen ollessaan tunti tolkulla poissa kotoa, ja ehdottomasti ei missään nimessä äiti saisi tehdä muuta kuin olla äiti.

Itse olen äitinä hyvin rento. Lapsiani ei hyysätä eikä palvella. Heitä ei ylisuojella kolhuilta, ja he saavat toteuttaa itseään melko vapaasti, he saavat itse tehdä. Mitään vapaan kasvatuksen lapsia nämä eivät todellakaan ole ja käytöstavatkin ovat hallussa. Lapset ovat meillä tulleet siihen meidän arkeen, sen hetkiseen elämään. Me emme ole muuttaneet arkeamme lasten elämäksi. Tässä onkin ehkä se suurin syy siihen, miten pystymme hevosiamme treenaamaan.

Jo kuukauden ikäisenä ensimmäinen lapsemme oli mukana maneesilla, jossa kävimme lähes päivittäin. Lapsi kulki kisoissa ja jokapaikassa mukana, missä kävimme. Nykyisin mukana kulkee kaksi lasta, samalla tavalla. He ovat jokapäivä mukana tallilla, pienempi yleensä nukkuu vaunuissa, tai leikkii omilla leluillaan, isompi on enemmän tai vähemmän äidin ja isin apuna.
KL-mallina suokkien SM kisoissa, Harjussa

Emme pelkää lastemme likaantuvan, sillä suihku ja pesukoneet ovat sitä varten, että likaiset  vaatteet saadaan pestyä. Lapsemme eivät pelkää likaantuvansa, sillä he tietävät että suihku puhdistaa.



Toki lasten kanssa on oltava varoinen, silloin kun hevosia on lähettyvillä. Mutta vanhempi lapsemme osaakin jo olla turvassa aitojen toisella puolen, sillä aikaa kun hevosia esimerkiksi siirretään laitumelle tai tarhaan. Lisäksi aidat kulkevat niin, ettei hevoset pääse tarha/laidun matkalla karkuun lasten lähelle, vaan kaikki on aidattu turvallisuuden vuoksi.

odotus palkittu.
Kentän laidalla on pitkä penkki perhettä varten, yleensä kuitenkin vanhempi tytär leikkii kentän ulkopuolella heppaa ja laukkaalee sekä hirnuu siellä. Ja pitkä odotus palkitaan aina sopivan hevosen kohdalla, jolloin tämä ratsastamaan innokas tytärkin pääsee ratsastamaan.

Lapsillani on toki myös isä, joka kotona ollessaan huoltaa lapsia yhtälailla. Yleensä ratsastukset ajoitetaan niin, että mieheni on kotona ja voi olla lasten kanssa. Ihan aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Lapsemme ovat kuitenkin jo pienestä pitäen oppineet itsenäiseen touhuamiseen, sillä heitä ei ole paasattu koskaan. Sen vuokse kekseliäisenä he kyllä osaavat viihdyttää itsään kentän laidalla ilman tivoliakin.

Sen lisäksi että lapsemme kulkevat mukana tallilla he kulkevat myös isän kanssa mukana metsällä. Kaiken lisäksi he vielä tykkäävät siitä. Siinä missä muut istuvat sisällä jonkun pelikoneen tai telkkarin ääressä, meidän lapset haluavat lähteä mukaan ulos talleille. En usko, että lapsemme tulevaisuus on sillä pilattu, että he kulkevat mukana harrastuksissa, saavat paljon raitista ilmaa ja liikuntaa, sen sijaan että äiti ja isi istuisivat lasten kanssa television ääressä sisällä.


Ja muistutukseksi vielä, meillä on nuoria hevosia ja harrastetaan "katsomon hyssyttely" lajia, kouluratsastusta. Nuoret hevosemme oppivatkin heti ratsun uran alkuvaiheessa yllättäviin ääniin ja siihen, että kentän ulkopuolellakin on elämää.

Kaikkein tärkeintä lapsen kasvatuksessa on kuitenkin aito rakkaus ja läsnä olo! 

4.8.2014

Loppuvuoden tapahtumia

Uunon lähdettyä toukokuun alussa, pelkäsin tämän kisakauden ja koko hevostelun lopahtavan tältäkin vuodelta siihen. Onneksi niin ei kuitenkana käynyt, sillä kesän ratsutettavasta ponista kuoriutui varsin mallikelpoinen poni, jolla pääsimme ekr:n kisoihinkin. Sen lisäksi ponista tuli tärkeä osa omaa ratsastustani, sillä sen kanssa on kierretty hikipäässä valmennuksia viimeiset kaksi kuukautta. Poni onkin lähdössä viikonpäästä kotiinsa ja kyllähän sitä ikävä tulee.

Kuvannut JB kuvaus

Kuvannut JB kuvaus


Sen sijaan, että hevostelusta tulisi vain omassa pihassa hääräilemistä ja odottelua ensivuodelle, on syksyksi paljon touhua. Ensimmäinen suuri muutos on varmasti taas uuden ponin omistus. Ei vuottakaan, ettei tallissamme olisi vakiintunut ori määrä. "Huolestuttavinta" tässä on se, että nimissämme on kohta viisi kaviokasta. Heh, ja minä kehtaan silti sanoa, ettei minulla ole heppaa sinne tai tänne.

Lähimmät tapahtumat ovat kuitekin jo aivan tällä viikolla, nimittäin 9.8.2014 Kansallinen poninäyttely.
Jossa tuleva ponimme on edustettuna. Ja kaiken lisäksi esitän sen vielä siellä itse, vaikkei se alkuperäinen suunnitelma ollutkaan. Olen aina muistanut kaikille sanoa, että asioilla on aina tarkoituksensa. Niin ehkä tässäkin. Samalla reissulla käymme siis ponin myös kotiin.

Seuraavaksi viikoksi onkin taas menoa, sillä ponin kanssa olemme Virolahdella Hippoksen näyttelyssä 12.8.2014. Harmikseni siellä on tuomari, josta en pidä yhtään. Asialle ei kuitenkaan enää voi mitään. Onneksi takana on edeltävältä viikonlopulta erituomarin näkemys ponista, niin hyvässä kuin pahassa.

7.9.2014 Emile Faurie-klinikka - taviksesta tähdeksi. Jonne menen ehdottomasti kuuntelu-oppilaaksi. Viimevuoden Kyran klinikka oli niin hyvä ja antoisa, että tännekin on pakko lähteä.
 
Nuorten hevosten festivaalit jätämme välistä, ainakin omilla hevosillamme. Pitkän harkinnan ja miettimisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että reissu on liian rankka kolmivuotiaalle. Kivahan sinne olisi ollut lähteä, mutta huonolla tuurilla olisi vielä hirvittävän kuuma ajokeli, (mitä Ypäjällä ei kyllä ikinä ole, paistaako siellä ollenkaan aurinko, kun aina siellä ollessa täytyy vetää villapaitaa päälle kesälläkin), ja hevonen tuskin pystyisi esittämään parastaan pitkän kuljetuksen jälkeen.

Sen sijaan katseet on käännettykin jo lokakuulle. Sillä silloin on taas uusimman tulokkaan aika näyttää kykynsä. 4.10.2014 Laatuponikilpailun merkeissä. Sitä ennen kova työmaa kotona, jotta poni on varmasti tapahtumaan hyvin valmisteltu.

Loppukuusta onkin taas Helsinki international UB Horse show, jonne olisi tarkoitus joku päivä mennä, vielä ei kuitenkaan ole varmuutta mille päivälle.

Marras- ja joulukuu onkin rauhaisaa aikaa tapahtumien osalta. Silloin onkin pääpaino treenata tulevaa vuotta varten, jolloin suunnitelmissa siintää vaikka ja mitä.

3.8.2014

Blogi kirppis!


Blogi kirppistä päivitelty.
 Lisää tavaraa on tulossa, 
siispä jos olet vailla jotakin, kysy!

mm. loimia, vöitä, juoksutusvarusteita ym.

2.8.2014

Mitä kuuluu Nemolle?

Hiljaiseloa blogin puolella elänyt Nemo, on ollut koko kesän laidunlomalla.
Eilen kuitenkin päätin lopettaa Nemon loman, sillä ratsutettavana olevan ponin kotiin lähtö koittaa pian ja Nemo pääsee valmennusratsukseni hetkeksi. Niinpä kuntoa on alettava kasvattamaan kenttätyöskentelyyn. Laidun on onneksi pitänyt huolen hevosen peruskunnosta.


Nemon ruokintaan lisäsin MSM-jauheen. En tiedä auttaako se oikeasti millään tapaa, ainakin sitä on kovasti kehuttu. Purkki ei kuitenkaan ole hinnan kiroissa, joten jos siitä edes omistaja saa apua mielelleen, on se sen arvoista.


Nemo oli hyvin haluton. Hyvä että sain sen karsinasta ulos, varusteet päällä. Samanlainen työ sen kanssa on kyllä laitumellekin lähtö, sillä se ei millään haluaisi viileästä ja rauhaisasta tallista kuumaan, paarmojen syötäväksi.

Alku olikin hyvin kankeaa, joten päätin herkistellä hevosen heti alkuunsa työn pariin. Paljon siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin raviin. Hevosen oli reagoitava heti, ei kohta. Kun hevosen reaktiokyky nopeutui, vaikeutimme tehtävää niin, että siirtymiset pitkällä sivulla tehtiinkin avotaivutuksessa. Kumpaankin suuntaan, kohtuu hyvin ja ripeästi hevonen reagoi. Vaikka reaktio ei ollutkaan räjähtävä, vaan nopea siirtyminen "laiskaan" raviin, oli siihen tyydyttävä.


Siirtymisten jälkeen jatkettiin vähän lisää taivuttelulla, isolla kahdeksikolla. Niin isolla, että se vei tilaa koko kentän. Muutimme pikkuhiljaa hieman kahdeksikkoa, niin että päädyissä ratsastettiin kokonainen ympyrä ja suunta vaihdettiin lopulta aina lävistäjällä, jossa  otettiin keskiravia.

Nemo tuppaa innostumaan kaikessaa, mistä siltä vaaditaan sen mielestä koko osaaminen. Kuten pirueteista, laukan vaihdoista ja keskiravista. Pohjimmiltaan Nemo onkin sellainen show-mies. Niinpä se ottikin oikein tosissaan keskiravit ja esitti oikein hienoa ravia. Toki jäykkää, mutta tällä hetkellä siltä ei olisikaan voinut parempaa pyytää.


Keskiravit lähtivät lävistäjällä jo liiaksikin, joten oli taas aika vaihtaa vähän tehtävää. Keskiravin sijaan tehtiinkin siirtyminen neljäksi askeleeksi käyntiin.

Nemo on hevonen, joka todella ennakoi ja tekee päätöksiä itse. Se on aina ollut sellainen, sen takia olemme tulleet hylätyiksi esteradallakin. Sillä hevonen vain veti väärällä esteelle, enkä mahtanut silloin yhtään mitään. En mahtaisi ehkä vieläkään, jos samanlainen tilanne tulisi eteen.
Sen takia hevoselle onkin mm. vastalaukat olleet kiven takana, sillä se on oppinut vaihtamaan aina myötälaukkaan suunnan vaihduttua.

Niinpä hevosen kanssa ei voikaan samaa tehtävää tehdä kauaa, sillä hevonen alkaa itse tekemään päätökset.

Kun haluttu lopputulos oli saavutettu, hevonen oli melkein saanut diesel-moottorinsa päälle ja oli herkkä avuille, päätimme lopettaa tältä päivältä.