Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

31.10.2014

Minä ratsastajana

Tänään olisi ollut hyvä hetki kirjoitella Simon tulevaisuudesta ja suunnitelmista. Mutta kuinkas kävikään. Kirjoittelen niistä sitten ensi perjantaina. Niinpä ajattelin kirjoittaa itsestäni, ratsastajana.

Rozeroy 2012, Ypäjä nuorten hevosten festivaali

Kuinka matkani esteratsastajasta kouluratsastajaksi meni? 

Kaikki alkaa aina jostakin. Minun hevosharrastukseni alkoi 5-vuotiaana naapuriystäväni kanssa, vanhemmilta salaa. Naapurissamme oli hevosia ja päätimme yksi kesäpäivä kysäistä, saisiko niillä ratsastaa. Yksi kimo Tunja-poni löytyi ratsuksi, sillä muut olivat ravureita.   Tunjan rotua en tiedä, mutta joku risteytys se luultavasti oli, kuitenkin ihan suurikokoinen poni oli kyseessä. 

Hevoskärpänen puraisi pahemman kerran heti ensimmäisen ratsastuksen jälkeen, sillä löysin itseni ponin selästä myös seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana ja siitä lähes päivittäin. Siitä alkoi pienen tytön tarina heppatyttönä. Jossakin vaiheessa vanhemmilleni oli tunnustettava, että vietin aikaani tuolla tallilla naapuri ystäväni kanssa. 

Ratsastin reilun vuoden verran Tunja-ponilla lähes päivittäin, kunnes päätimme, että tytön olisi hyvä harrastaa tallilla, joka on tarkoitettu sitä varten. Täytyi kääntää pää kotirappusilla idästä länteen ja suunnata toiseen naapuriin, jossa oli ratsastustalli. 

Siellä tietenkin harrastus maksoi enemmän, joten minulla ei ollut mahdollisuutta ratsastaa joka päivä. Olin kuitenkin niin innokas, että pelkkä tallilla "lojuminenkin" riitti. Hoidin paljon hevosia, sain kesäisin käydä leirillä ja vietin nuoruuteni tallilla. Ensimmäistä kertaa kisasin vuonna 2000, jolloin sijoituin heti toiseksi estekisoissa. 


Olin jo tuolloin sitä mieltä, että minusta tulee ratsastaja. Rakastin hyppäämistä, vaikka saimme hypätä hyvin harvoin. Ratsut eivät olleet mitään ihmeellisiä, nykyisin kun niitä mieheni kanssa muistellaan, niin hyvällä kuin pahalla. Oikeastaan ne olivat pommeja, joko terveyden tai ratsastettavuuden vuoksi. Silti ne olivat ihania ja rakkaita. 
JoR alue-estekilpailut

Naapurista muutti ratsastustallin, mieheni sisko, pitäjä isompaan maailmaan, olin hetken aikaa ratsastamatta, sillä lähellä, eikä vähän kaempanakaan ollut hevosia. Asioihin tuli kuitenkin nopeasti muutosta sillä uusi ratsastustalli oli tulossa melko lähelle. 

Sieltä löysinkin hyvin pian itseni, lempi hevosia, ja ystäviä. Siellä vietin aikaani paljon, niin paljon, että nukuimme jopa tallin vintillä. Kuvioihin tuli hevosen vuokrausta ja itsenäistä ratsastusta, isosena leirillä oloa ja paljon paljon ratsastusta. Niin esteillä kuin sileälläkin. Ratsastin myös ensimmäisiä kertoja nuoria hevosia sekä poneja. Ja käsittelimme paljon varsoja. Reikäpäässä teimme vaikka mitä. Voi niitä rohkeita nuoruusvuosia!

Ylä-asteen viimeiset vuodet palasin kuitenkin naapuriin pyynnöstä, ratsastamaan yhtä suomenhevostammaa, jolle nykyisen mieheni aika ei riittänyt. Niinpä löysin oikea sydänystävän tammasta. Pieni, kiukkuinen ja haluton tamma oppi pian, että tämän tytön kanssa pääsee mukaville maastoretkille. Sillä oli niin kivaa kanssani, että kuulleessaan askeleeni se juoksi hirnuen portille.

Sain ratsastaa Pörri-tammaa vuoden, kunnes se vietiin altani pois, takaisin toiselle omistajalleen. Olin kuin maani myynyt. Sain kuitenkin uuden ystävän, Pörrin pikkuveljestä, Tikistä. Tiki oli ruunattu, heti Pörrin lähdön jälkeen. Niinpä aloin ratsastamaan Tikiä. Kaunista, lähes täydellistä suomenhevosruunaa. Se ei osannut sen kummenpaa, mutta maastoillessamme se oppi nopeasti laukka-avut, väistöt jne. Se oli lähes täydellinen, ainut vika oli puhkuri. Ajoittain se oli niin paha, että hevonen saattoi hyökätä kiinniottaessa päälle, se ilmoitti siten, ettei kyennyt hommiin. 

Friida 2009
Ratsastin Tikiä ja sen tallikaveria, 3 vuotiasta lämppäriruuna Jaskaa siihen asti, kunnes sain oman hevosen, vuonna 2007. Tiki jouduttiin melko pian sen jälkeen lopettamaan, sillä eläinlääkäri ei enää pystynyt antamaan tepsivää lääkettä, aiva vain pahenevaan puhkuriin. 

Niinpä sain siirtyä ratsastajana seuraavalle tasolle; hevosen omistajaksi.  Ensimmäinen vuosi ratsastettiin ja kisattiinkin vähän. Itse kokeilemalla oppi virheistään, usein kantapään kautta. Matkaan tarttui paljon rohkeutta ja tasapainoa. Sitten kuvioihin tuli ensimmäistä kertaa valmentaja, jonka avustuksella jatkettiin kehittymistä. Ja ratsukkona pääsimmekin talven aikana harppaamaan iso askel eteenpäin. Aloitin samalla myös työt tallilla, joten sain ratsastaa paljon erilaisia hevosia.

Olin esteratsastaja, minulla oli allani estehevonen. Hieman hankala ja tulinen, mutta se hyppäsi vaikka pieniä taloja. Kun eteen tuli muutto Kymenlaaksoon. Tallipaikka oli varattu läheltä rivariamme, joten päädyin "väkisin ja vahingossa" esteratsastajana kouluratsastajien alueelle. 

Nikon-Tiina 2009
Seura tekee kaltaisekseen, vaikka kovasti kamppailin hevosen kanssa vastaan, tuli hevosen terveys esteeksi esteurallemme. Pakollinen koulutuuppaustulevaisuus oli edessämme. Jouduin harkitsemaan omaa tulevaisuuttani ratsastajana. Minulla oli vikainen hevonen, joka ei kestäisi aktiivista käyttöä kauaa, niinpä päädyin kahden hevosen omistajaksi, sillä ostin Nemon rinnalle kasvamaan ensimmäisen oman nuoren hevosen. 

Nuoria hevosia oli työnpuolesta työstetty jo paljon, joten oman nuoren osto oli helppo päätös. 
Olen aina ollut elämän vietävissä, niinpä se vei hevoseni omaan talliin ja minut ratsuttajaksi tallille, jossa oli nuoria  2-5 vuotiaita myyntihevosia. Sain ratsastaa useita hevosia päivässä, vietin 8 tuntia hevosen selässä. 
Pian kuitenkin tuli lähestyvä talvi, erimielisyyksiä työnantajan kanssa ja vaihdoin kerralla alaa pois hevoshommista. 

Jatkoin omien hevosteni kanssa. Varsasta kasvoi ratsu, työstin työni ohella muiden hevosia, valmensin työpaikkojeni entisiä oppilaitani ja pian huomasin, että minulla on päivätyöni lisäksi kädet täynnä hevoshommia. Ratsutin nuoria hevosia, laitoin niitä satulaan ja autoin ongelmahevosten kanssa. Sen minkä kerkesin omien hevosteni lisäksi. 

Varsastani tuli kouluratsu, olihan se suvultaankin sitä. Sen kanssa pääsin kokemaan kaikki peruskoulutuksen vaiheet askelaskeleelta ja oman työni jälkeä sain ihastella viimeisen koulustarttimme tuloksella, jolloin viisivuotiskeväällä saimme aluetason helppo A radasta 72,8% ja pääsimme debytoimaan kansallisissa, omalla, itse työstetyllä hevosella.

Jatkokoulutettava 4v. cob-ruuna Luka 2014
Matkan varrella oma talli oli laajentunut ja kolmas oma varsa oli kasvamassa, Simo. Sitä ennen tallissa oli pyörähtänyt yksi poni ja se rakas Pörri-tamma, jonka jouduin lastaamaan viimeiselle matkalleen, kesäihottuman takia.
Kolmannen varsan hankinta hetkellä olin jo vannoutunut kouluratsastaja. Oli selvää, että meille hankitaan liikeihme, ei estehevosta.

Koko sen ajan, kun vaihdoin päivätyöt hevosalalta muualle, olen työstänyt "vapaa-aikani" muiden hevosia. Matkan varrelle on mahtunut paljon huippukivoja hetkiä nuorien ratsun alkujen kanssa ja vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita "pikkupirujen" kanssa. Kaikista on kuitenkin tullut vallan kelpo ratsuja. 

Kuinka ratsastajan matka jatkuu?

Sisäänratsutettava 3v. sph Obbis, 2014
Haaveenani on aina ollut ratsuttajan ura. Mielenkiintoni on nuorissa hevosissa, sillä niiden kehitystä ja kasvua on ilo seurata. Nyt minulla on Simo, koululupaus liikkeidensä puolesta. Kun se irtopalaleikkauksesta toipuu, sen kanssa tavoitteet ovat tietenkin radoilla. Siinä on se minun viimeinen juna kilparatsastajaksi. Pikkuluokkiin saa toki lähes jokaisen hevosen, mutta haluaisin päästä ainakin kerran pyhän yrjön lopputervehdykseen. 
Lajinani on siis toistaiseksi ainakin kouluratsastus, minusta ei ole enää hyppäämään kerrostaloja, pää hajoaisi sellaisilla radoilla. 


Aion kehittää itseäni niin pitkälle kuin pystyn, sehän onnistuu parhaiten ratsastamalla mahdollisimman paljon, erilaisilla hevosilla. Ja tietenkin se valmentaja. Aion kuitenkin pysytellä parhaani mukaan nuorten- ja remonttihevosten parissa. Mieli nöyränä jatkan hyvin alkanutta ratsastaja-uraani.

Tie ratsastajaksi on kuitenkin vasta aluillaan!

Ponille tavoitetta

Poniori Kotteron kanssa on mietitty tulevaisuutta, lähinnä sen tiimoilta, milloin poni ruunataan ja mitä sen kanssa ennen sitä tehdään.

Olin jo laatuponikilpailun aikaan soittamassa ruunaajalle, kun päätimme ettemme kisoihin lähde. Silloin ruunaajaan ei saanut yhteyttä. Kotteron kanssa olemme kotiruunauksen kannalla, mikäli se vain tuon kokoiselle ponille onnistuu. Se on kaikilta osin terve poni, joten uskon kotiruunauksen onnistuvan.

Ruunaus ajatukset kuitenkin saivat vielä jäädä myöhemmäksi eläinlääkärin loman takia. Niinpä jäimme harkitsemaan ruunausta uudelleen. Poni on hyvin asiallinen, kivan näköinen rotuponi. Miksi emme käyttäisi sitä keväällä poniori-päivillä? Ei siitä tarkoitus ole mitään jalostusoria tehdä, mutta eihän meillä ole mitään menetettävää, vaikka harrastuksen tiimoilta kävisimmekin aivan uuden kokemuksen hakemassa.


Itselleni nuorten kanssa on ulkopuolisen mielipide, siitä omasta kullannupusta tärkeä. Se kehittää omaa silmää ja asioihin saa eri mielipiteitä. Omiin hevosiin, niiden kykyihin ja laatuun sokeutuu, jos ei saa muualta mitään näkemystä. Oripäivät ovat varmasti hyvä tilaisuus ja kokemus käydä näyttämässä ponia. Vaikka siellä arvostellaankin ori jalostuksen kannalta, siten onko siinä jotain jalostamisen arvoista vai ei, saa sieltä realistisen kuvan omasta orista orina. Vaikka en uskokaan että ponissa olisi jotain, mitä ei voisi joltakin muulta new Forest orilta saada, ei se haittaa minua. Enkä usko, että tilaisuus venyisi meidän osallistumisen takia liian pitkäksi, kyllä sinne sekaan yksi Kottero mahtuu.

Ponioripäiville on kuitenkin vielä miltei puolivuotta ja siinä ajassa kerkeää tapahtua mitä vain. Mutta varmaa on ainakin se, että jos Ypäjä keväällä meitä kutsuu, ei sinne lähdetä huolimattomasti valmistellun ponin kanssa.

Kuinka ponia sitten valmistellaan?
Rakenne ponilla on se, mikä sillä on. Sille ei ihmeitä pysty tekemään. Rakenteessa ei mitään vikaa ole, mutta ainahan se jokaisella voisi olla vähän sieltä täältä parempi. Täydellisyyttä ei kuitenkaan kukaan ole saavuttanut vielä tähän mennessä. Ponin vahvuus on ehdottomasti sen ylälinja ja pään ja kaulan liittymä. Poni on rotumääritelmän mukainen.

Perusluonteeltaan poni on äärettömän kiltti. Se on vähän sellainen villahousu uusien asioiden kanssa, eikä se vielä ole löytänyt sisäistä luottamusta ihmiseen. Positiivisella vahvistamisella uskon sen rohkeentuvan kevääseen mennessä. Luonteen tärkein piirre on kuitenkin se kiltteys ja yhteistyö kyky, pienestä arkuudesta voi helposti oppia pois.


Ponilla on luonnostaan hyvät kaviot, joita hoidetaan säännöllisesti. Kavioaines on erinomaista ja kaviot ovat symmetriset ja hyvän muotoiset.

Kotterolla on kolme laadukasta askellajia, jotka ovat kaikki tasaisen vahvoja. Sillä ei ole mitään häikäisevää "wow" fiilistä aiheuttavaa liikkumista, mutta ei tämän rotuisten kuulukaan mitään liikeihmeitä olla.

Poni tarvitsee kuitenkin paljon treeniä, jotta se voi esittää parastaan. Ensimmäisenä on tietenkin peruskunto. Ilman sitä ei millään muulla ole väliä. Kuntoa kasvatetaankin lenkkeilemällä maastossa. Samalla ponilla kehittyy kuin puolivahingossa myös koordinaatiokyky, lihaksisto ja vahva käynti. Käynti on askellajeista hankalin työstää missään vaiheessa, mutta se on helppo pilata hyvinkin nopeasti. Käyntilenkit, rennolla mutta eteenpäin pyrkivällä käynnillä ovat mitä parhain keino käynnin kehittymistä varten. Kävelykone ei aja samaa asiaa, pelkkä askelten määrä ja aika ei riitä, käynnin on oltava hyvää ja aktiivista, ei löntystelyä yli-tai alitemmossa.

Poni tarvitsee kunnon lisäksi paljon lisää voimaa. Voima, voima, voima. Sitä hoetaan joka paikassa, lähes poikkeuksetta mm. Puoliveristen laatuarvosteluissa haluttiin nähdä lisää voimaa. Tuomareille sana - lisää voimaa, on helppo sanoa, sillä sitä ei kenelläkään voi liikaa olla. Ja jos ei muuta parannetavaa löydy, on ainakin voiman osalta aina parannetavaa.

Voima kehittyy siinä muun treenin ohella. Sitä ei saa yht'äkkiä mistään ruoka pussista, vaan se tulee tasaisesti hyvän treenin myötä. Kuten hyvä lihaksistokin. Niiden rakennus ei ole rakettitiedettä, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii. Tuloksia ei nää muutamassa päivässä, eikä viikossa.

Ponia treenataan syksy ja talvi oripäiviä silmällä pitäen. Ensin sille kuitenkin rakennetaan hyvä peruskunto ja pienestä ylimääräisestä mahanpoikasesta olisi eroon päästävä. (joku ei osannut antaa riittävän vähän heinää ponille..) No nälkää poni ei ainakaan ole nähnyt, mieluummin vähän pyöreä - vatsasta kyllä eroon pääsee, kuin ikilaiha, joka ei liho mitenkään edes ihmerehuilla.


Kotteron kanssa oripäivät eivät kuitenkaan ole se elämääkin suurempi tavoite, tavoitteet ovat aivan muualla, tulevaisuudessa. Niitä kohti kasvaessa voi kuitenkin yrittää tehdä asioita niin, että muuallakin voi käydä. Elämässä ei pidä suunnata vain yhteen asiaan, vaan pysähtyä vastaan tulevien risteysten kohdalla.

Kotteron tulevaisuus on lasteni kilpaponina, ruunana, mikäli heitä kiinnostaa poninpallero vielä sitten. Jos ei, niin tyydyn sitten itse kisailemaan. Toivottavasti poni kehittyisi nuoruusvuodet niin, että sillä voisi kisata ikäisiään vastaan 4-7 vuotiaana, ennen kuin joudun yliponi-ikäisenä siirtymään kaikille avoimiin luokkiin.

30.10.2014

Aamukännit Viikissä

Taas oli edessä aikainen herätys, sillä auton nokka osoitti Viikkiä kohti jo viideltä, Simo kyydissä.

Klinikalle saavuttiin sopivasti ajallaan kahdeksalta. Simolle oli varattu aika kintereessä olevien irtopalojen poistoon.

Ilmoittauduimme klinikalle ja saimmekin viedä hevosen karsinaan, odottelemaan omaa vuoroaan. Ennen karsinaan menoa Simo sai käydä puntarilla. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei hevoset 600kg paina automaattisesti. Ja niin vain kävi että tämäkin pikkujätti jäi jopa 500kg alle, tarkalleen 490kg. Simoa jäi karsinaan heti tutkimaan useampi henkilö, jotka ottivat hevosen perusarvot ylös.

Seuraavaksi täytyi viedä CD-levyllä olleet röntgen kuvat kirurgille. Nopea juttu tuokio vastaanotto virkailijan kanssa, jonka päätteeksi lähdimme tappamaan aikaa Helsinkiin, sillä hevonen ei ennen kolmea pääsisi pois. Ei mennyt kauaa, kun perään soitettiin ja kerrottiin kirurgin suunnitelmista: vasemman kintereen pala on ehdottomasti poistettava, oikean puoleinen on vähän hankala ja pieni, mutta yritetään kuitenkin poistaa. Operaatio aloitettaisiin kymmeneltä.

Meidän matkamme jatkui kohti pitkää ja tylsää ajantappamista, kunnes puhelin soi uudelleen.
Kuvia tarkemmin katsottuna, takapolven "kalkkeuma" on nivelessä, eikä se ole kalkkeuma vaan suuri 3cm irtopala. Heillä ei olisi laitteita poistaa polven palaa. Olikin päätettävä mitä tehdä. Kintereestä olisi tänään saanut "varmasti" yhden palan pois, ehkä kaksi ja tähystettyä tarkemmin, mitä polvessa olisi, mutta sille ei voisi tehdä mitään. Vaihtoehto kaksi oli tuoda hevonen ensiviikolla uudelleen, jolloin paikalla on ulkomaalainen huippukirurgi, joka saa kaikki kolme palaa kerralla pois. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulostanut hyvältä, polvessa ei pitänyt olla irtopalaa. Mitä sekin nyt tulisi maksamaan?

Nopeasti kuitenkin päätin, ettei hevoseni kahteen nukutukseen mene, niinpä lähdimme hakemaan hevosta. Simo oli kerennyt menettää kaulasta karvoja pistokohtaa varten, ja saanut rauhoituksen. Kaulasta löytyneen ison pahkuran perusteella, usean piikitys yrityksen jälkeen.

Niinpä saimme tänään lähteä kotiin rauhoitetun hevosen kanssa. Ensi torstaina uudelleen. Toivon mukaan viikon päästä minulla on hevonen, jolla ei ole ylimääräisiä kappaleita jaloissaan.

27.10.2014

Ylläpito, omistajan painajainen?

Kuva Tapio Pyrhönen
Hevosen omistamiseen voi valmistautua monella tapaa. Yksi hyvä vaihtoehto on vuokra hevonen. Jos haluaa vielä astetta enemmän, ennen omaa hevosta, on ylläpitohevonen kaikkein lähimpänä sitä hevosenomistamista.

Omaa hevosta harkitseville suositellaan "kokeiluksi" ylläpito hevosta. Se onkin mahdolliselle tulevalle hevosen omistajalle helppo keino katsoa, riittääkö aika, into, taidot ja ennenkaikkea raha, sillä rahalla voi ostaa taitoja ja osittain myös aikaa. Into täytyy tulla jostain muualta, sitä ei myydä kaupassa.
Jos into lopahtaa tai rahat ei riitä hevosen pitoon ja taitojen kartuttamiseen, saa ylläpitohevosen nopeasti "pois näpeistä".

Hevosen omistajille taas oikeastaan kukaan ei suosittele ylläpitoon antamista. Kaikki kertovat vain kauhutarinoita siitä, kuinka hevonen palasi rikkinäisenä ja hoitamattomana kotiin. Ja hevonenhan ei missään nimessä ainakaan parempana kotiin tule.

Minulla on yksi rakkaista hevosistani ylläpidossa. Olen enemmän kuin onnellinen siitä, että annoin Rozeroyn ylläpitoon. Toki minulla oli erilainen tilanne, kuin valtaosalla, sillä hevonen oli lopetusuhan alla. Se alkoi oireilemaan taas etujalkojaan, hyvin vähäisellä työmäärällä, eikä meillä ollut enää mitään järkeä elättää toista ns.oloneuvosta, varsinkin kun itse halusin oikeasti päästä kehittymään ja kisaamaan. Talli täynnä risaisia hevosia ei ole otollinen tilanne kilparatsastukselle. 

Löysin vahingossa ht.netin markkina palstalta ilmoituksen, jossa etsittiin hevoselle kaveria. vaatimuksia hevosella ei ollut. Hetkeäkään miettimättä laitoin sähköpostia ja samana iltana sovimme katsomiskerran.

Uuno oli sitä mitä he etsivät, rauhallinen ja kiltti. "Pommin varma", leppoisia käyntimaastoja ja köpöttelyä kaipaava ruuna. Niinpä sovimme heti muuttopäivän.

Vein itse Uunon uuteen kotiin. Meillä on kirjallinen sopimus, joka sisältää lähinnä puolin ja toisin irtisanomisajan minimi ajan 3 kuukautta. Sopimuksessa on myös maininta siitä, että hevonen on vikainen, eikä sillä ole mitään arvoa käyttöhevosena.

Ylläpitäjät ovat aikuisia hevosen omistajia ja heillä on vankka kokemus hevosista, sekä oma talli. Uunon pääasiallinen tehtävä on olla seuralainen heidän kaveririippuvaiselle ruunalleen. Ja hyvällä tuurilla vähän rauhoitella adhd-luonteista kaverustaan, omalla rauhaisalla olemuksellaan.

Ylläpitopaikka on lähellä, n. 45minuutin ajomatkan päässä. En olisi hevosta antanut toiselle puolen Suomea, mutta tähän lähelle sen uskalsin antaa. Vaikkakaan en ole hevosta liian usein käynyt katsomassa, tieto siitä, että se on lähellä, riittää hyvin.

Olen toki käynyt silloin tällöin katsomassa, lähinnä kun olen vienyt uudet "villakerrastot" kylmenevien kelien vuoksi. Uuno näyttää oikein hyvältä ja onnelliselta. Oikeastaan se näyttää onnellisemmalta nyt kuin koskaan aiemmin. Se on päässyt elämään ja olemaan rauhassa kaverinsa kanssa, ilman stressiä ja treeniä. Se on jopa vähän pyöristynytkin, ensimmäistä kertaa elämässään!

Kuva Tapio Pyrhönen
Ylläpitäjät ovat pitäneet siitä hyvää huolta. Mm. Vaihtoivat jopa oman kengittäjänsä sen takia, että Uuno saa tarvitsemansa kaviokulman ja kengityksen. Uuno pääsi ehdottomasti hyvään ja oikeaan kotiin, jossa voisin sen antaa olla vaikka lopun elämäänsä.

Minulla on hyviä kokemuksia ylläpidosta, hevosen omistajan näkökannalta. Mutta minä en tietenkään antanut täysin tervettä kisahevosta tai muuten aktiivista käyttöä kestävää hevosta. Ylläpitäjä ei ollut kunnian himoinen, ruusukkeet mielessä kisaratsua etsimässä, vaan he etsivät juuri Uunoa ja Uunon he saivat.

Uuno ja sen tallikaveri ovat parhaat ystävät, kuin paita ja peppu.  Ne viihtyvät hyvin yhdessä ja ovat onnellisia. Paremmin Uunolla ei asiat voisi ollakaan.

26.10.2014

Nemo


Nemo 173cm, olenpas pitkä;) elokuu 2014
Tänään Nemon kanssa työskenneltiin tihkuisessa säässä, ja kentän pohja oli mitä parhaimmassa kunnossa. Sateisen kelin vuoksi, hevonen sai päällensä myös ratsastusloimen.

Nemo oli hyvin pirteällä tuulella, ehkä jopa vähän spooky. Nyt se onkin ottanut taas kyttäilyn arkeensa.

Yleensä tahkoamme enemmän käyntiä ja laukkaa, sillä hevosella on hyvin heikko ja kuluttava ravi. Vaikka toki ravissakin työskentelemme, teemme kuitenkin enemmän käynnissä ja laukassa. Tänään kuitenkin teimme pitkästä aikaa oikeasti paljon töitä ravissa.

Teimme paljon kokoamisia ja lisäyksiä. Raviin on tullut paljon voimaa ja hevonen kykenee jo kantamaan painoaan hyvin takaosalla, myös ravissa. Laukassahan Nemo on kehittynyt hirvittävästi, mutta nyt se alkaa näkyä myös ravissa.

Nemo on luonnostaan etupainoinen ja edestä raskas. Olen aina saanut sen kanssa vinkkejä, kuinka sen takaosaa pitäisi aktivoida. Se ei kuintenkaan ole loppujen lopuksi auttanut, vaan hevosesta on sillä tavoin tullut hätäinen.
Muutin Nemon kohdalla ajatusta, lähes "unohtaen" takaosan, hevonen saa työskennellä sen kanssa rauhassa. Nyt keskityn ratsastamaan sen etuosaa ylös, kevyemmäksi ja nopeammaksi. Tällä ajatusmaailmalla olemmekin löytäneet mukavan tasapainon liikkumiseen.

Nemo on vielä lihasköyhä, mutta se alkaa kehittyä hyvään suuntaan kropaltaankin.

Se alkaisikin olla nyt niin hyvässä kunnossa, että vähän harmittaa, kun sen kanssa ei pääse minnekään. Nyt sillä kehtaisi jo lähteä kouluaitojen sisäpuolellekin. Toisaalta on sen kanssa kiva treenailla vain kotonakin.

25.10.2014

Maneesiin! - ei ehkä sittenkään

Lämpötilan on jo laskenut pakkasen puolelle. Itse tykkään tästä, sillä tarhat pysyvät hyvässä kunnossa.
Meidän tarhan pohjat ovat vanhan tien päällä ja osittain ne ovat mutaiset sadekeleillä. Siksi tällainen pieni pakkanen on meidän tarhojen kannalta parempi, kuin sula maa.

Meillä kuitenkin hevoset ovat tarhassa suurimman osan ajastaan, joten otan mieluummin vähän kovemman pohjan sille ainokaiselle työskentely tunnille päivässä, minkä vietämme kentällä ja kuivat tarhat. Tänä syksynä tarhat ovat pysyneet todella hyvässä kunnossa ja vain muutaman pidemmän sadejakson jälkeen siellä on ollut mutaisempaa.

Tarharemontti on oli suunnitteilla jo täksi kesäksi, mutta sitä ei keretty tehdä ajan ja budjetin takia. Ensi kesälle uusi yritys. Tarhan pohjien kunto on hevosten kannalta tärkeämpää kuin kentän pohjan, sillä hevoset kuitenkin suurimman osan ajasta ovat siinä tarhassa, eivät kentällä.

Meidän kenttä tehtiin joulukuussa, kaksi vuotta sitten. Vaikka se onkin hivenen kapea n. 18 metriä, on sen pohja erinomainen ja haluan samalla tavalla tehdä myös tarhojen pohjat. Kentällämme ei ole vielä kertaakaan seissyt vesi ja se on ympäri vuoden käyttökunnossa. Toki sitä täytyy huoltaa usein mm. lanaamalla, mutta se ei käytännössä vie aikaa viittä minuuttia pidempään, kun sen usein tekee.

Tämä vuoden aikana on kuitenkin ratsastuksen osalta kurjempaa aikaa. Vaikka maa ei vielä ole kovin jäässä ja ainakin meidän kenttä on vielä hyvässä kunnossa, on varmasti edessä vielä oikeasti kovan maan aika, ellei lumi tosiaan tule pian. Täällä sitä ei ole vielä hiutalettakaan satanut. Liikutuksen osalta on siis käytettävä mielikuvitusta.

Simon kannalta leikkaus ja lomat ovat mitä parhaimpaan aikaan, joten sen kanssa ei haittaa vaikka lumen tulo viivästyisikin, se viettää kuitenkin toipilasaikaa. Ponin ja Nemon kannalta asia on vähän toinen.
Ponin kanssa pääsemme maastoon lenkkeilemään ja tutkimaan uusia paikkoja, toiveissa olisi kyllä kärryt, mutta lenkkeily tekee hyvää kummallekin.

Nemon kanssa maastoilu ei onnistu, ensinnäkin jo sen takia, ettei se pysty kovalla hiekkatiellä kävelemään kunnolla eden kesällä, saati sitten talvella. Nemo on niin herkkä kavioistaan, eikä se ole vielä neljän kengättömyys vuoden jälkeenkään yhtään helpottanut. Eikä maastoilu Nemolla onnistuisi muutenkaan.
Niinpä joudumme työskentelemään kentällä.

Käynti työskentely tekee hyvää hevoselle, mutta se on helposti hyvin puuduttavaa, sekä hevosen että varsinkin ratsastajan puolesta. Etenkin jos hevosena on vähän tahmatassu. Nyt onkin hyvä hetki tehdä töitä pysähdysten ja käynti siirtymisten kanssa. Kerrankin on sitä "luvallista" aikaa hienosäätöön niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin pysähdys ja liikkeelle lähtö, sekä unohtamatta tietenkään peruutusta.

Kaikilla tasoilla, oli sitten harjoitus- tai kansalliset kilpailut, näkee luvattoman paljon suorituksia, joissa sujuu hyvin kaikki ravissa ja laukassa tehtävät temput, mutta perus asia, jota harjoitellaan jo ensimmäisellä alkeistunnilla - liikkeelle lähtö ja pysähdys, ovat jääneet treenaamatta. Pysähdys on usein hätäinen seis, jossa hevonen pysähtyy kuin seinään. Katsoessani MM-kisoja, oli peruutukset osittain jopa ala-arvoisia! Ei nyt kuitenkaan ole rakettitiedettä peruutta hevosella. Nämä yksinkertaiset ja luvattomankin helpot asiat, ovat jostain syystä monen suorituksessa se heikoin osa-alua. Nyt onkin hyvä aika treenata niitä.

Sitten on tietenkin aina ne väistöt ja taivutukset. Jos asiat ei suju käynnissä hyvin, ei ne suju silloin paremmin vauhdikkaammassa askellajissa. Niinpä jäisen areenan voi ottaa haltuun tekemällä vaikka sik-sak kuviota pohkeenväistöllä. Tai harjoitella avo- sekä sulkutaivutuksia eri linjoilla.

Ja mikä parasta, nyt saa rauhassa keskittyä helpossa askellajissa etsimään sitä priima istuntaa. Ratsastuksen ohjaajan työssäni, en ymmärtänyt maneesittomilla talleilla sitä, että tunnit peruttiin jäisen kentän takia. Kaikkein parhaimpaan istunnan työstö- ja perusasioiden hiomisen aikaan, vain sen takia että kenttä oli liian kova laukkaamiseen tai ravaamiseen.

Mitä kaikkea muuta hevosen kanssa voikaan käynnissä tehdä? No ihan mitä vain, kaikki samat asiat onnistuu tehdä käynnissä, mitä voi tehdä missä tahansa muussa askellajissa, vain mielikuvitus on rajana. Hevosen kannalta työskentely on pidettävä mielekkäänä, se onnistuu hyvin myös käynnissä!


Lisäksi hevosen kanssa voi liikkua muutenkin kuin ratsain. Vaikka alueena olisikin vain aidattu kenttä. Maasta käsin voi hioa samoja asioita kuin selästäkin, ja usein hevoselle vaikeat asiat ovatkin maasta avustettuna helpommin ymmärrettävissä ja oivallettavissa. Kannattaa kokeilla!



23.10.2014

Tuskalista

Tänään herättiin aikaisin, sillä hevosen kanssa täytyi olla Porvoon klinikalla klo 9.00. Aamu herätykset eivät todellakaan ole minua varten. Ennen lähtöä täytyi laittaa Nemo ja poni ulos, isojen heinäkasojen ääreen ja siistiä vähän Simoa, sekä loimittaa ja suojata jalat matkaa varten.
Simo onneksi lastautui pimeässä pihassa hyvin koppiin, sillä olimme jo siinä vaiheessa vähän jäljessä suunniteltua aikataulua. Eikä ylimääräistä aikaa jäänytkään, sillä perillä olimme 8.55 ja pääsimme heti sisälle.

Simoa alkoi klinikan ovella vähän jännittämään ja sisälle asteltiin hyvin varovaisin askelin.
Tutkimus aloitettiin normaalilla lihasten ja yleiskunnon tarkastuksella, sekä oireiden selittämisellä. Jo tässä vaiheessa eläinlääkäri totesi hevosen olevan toispuoleinen lihaksistoltaan, niinkuin olin itsekin todennut. Mitään selkeää vikaa ei kuitenkaan lihaksistosta löytynyt; ei jumeja, revähdyksiä tai muutakaan. Hyvä, että hieronta on auttanut ainakin ristiselän jumeihin.

Niinpä tutkimukset jatkuivat pikapikaa ulkona, liinanpäässä. Aikaahan meille oli varattu vain kaksi tuntia, sillä halusin viedä hevosen mahdollisimman nopeasti röntgen-kuvauksiin. Normaalisti ontumatutkimuksiin varataan enemmän aikaa. Niinpä hevonen sai juosta ensin liinanpäässä ja tuomio oli sama, kuin omaan silmääni, hevonen ei ole ihan puhdas; se on vino ja hukassa etenkin vasemman takajalan kanssa. Mutta varsinaista ontumista tai tahdittamista se ei nytkään esittänyt, liikkeet eivät vain olleet täysin symmetriset ja yhtä aikaiset. Vika paikannettiin kuitenkin takajalkoihin, etenkin vasempaan. Siinä vaiheessa olin: "huh, ei ainakaan ne hurjan näköiset varsa-ajan etujalat ole syynä!"

Liinassa pyörimisen jälkeen oli taivutuskoe, jossa hetki sitten huojentaneen huokaisun sain vetää takaisin. Ensin vasen takajalka - ei reaktiota. Vasen etujalka - ontuu. Oikea etujalka - totaalisen jalaton. Oikea takajalka - ei reaktiota.
Eläinlääkärikin kummasteli, ettei nyt kaikki inkkarit kanootissa ole, hevonen liikkuu etujaloilla puhtaasti, mutta selvästi takaa ei. Taivutuskokeen reaktiot, etujaloissa 2/5 sekä 3,5/5 taas kertoisi vikaa olevan etujaloissa.

Siinä vaiheessa jo sanoin, että hitto: olisi pitänyt jäädä kotiin ja leikkiä sokeaa hevosen pienelle tahdittamiselle. Eihän tuollainen pieni tai isompikaan tahditus ja ontuminen tunnu haittaavan kouluaitojenkaan sisällä, ainakin tänä vuonna on rauhassa saanut olla ontuva niin suomenmestaruuksissa kuin laatuarvosteluissakin. Kommentiksi vain tulee huomautus "tarvitsee voimaa!"  No, kun kerran leikkiin lähdettiin, niin se täytyy kestää. Takaisin sisälle, röntgeniin.

Simo sai rauhoitusaineen, joka ei tällä kertaa tuonut vihaista lihanhimoista kaksoispersoonaa hevosessa esiin. Niinpä röntgen pystyttiin suorittamaan turvallisesti. Yhteensä 31 kuvaa etu-ja takajaloista. Ja diaknoosin kuulemiseen.

Meidän pieni kokkapolvivarsa

"Etujalan nivelet hyvä asentoiset, nuljuluut hieman "alhaalla", muuten ei erityistä. Mitä se sitten vaikuttaa; ei todennäköisesti mitään, se on vain rakenteellinen ominaisuus. Takajaloista löytyi sinne kuulumattomia löydöksiä. Oikeasta takapolvesta jotain, jotain mitä eläinlääkärikään ei tiennyt, mitä se on. Se oli aivan liian iso irtopalaksi, kun lähistöllä ei ollut mitään, mistä sellainen pala olisi voinut lähteä. Niinpä sen arvioitiin olevan kalkkeuma. Tämä tuskin on ongelmien syy. Ja sitten ne kintereet: molemmissa kintereissä irtopalat. Vasemmassa ehdottomasti poistettavan kokoinen yksilö(t) ja oikeassa jalassa kirurgin päätettävissä; haluaako poistaa, vai ei. Muita löydöksiä ei ollut. Paitsi kasvurajat ovat osittain vielä auki. 

Että sellainen reissu. Matkaamme 30.10. Simon kanssa Viikkiin irtopalojen poistoon, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Ikävää viedä hevonen leikkauspöydälle jo toista kertaa samana vuonna. Mutta asialle ei voi mitään, irtopalat on poistettava, jottei niistä tule jatkossa ongelmia. Onnekseni hevonen kuitenkin sai erittäin vihreää valoa kilpahevoseksi.

Ja minä kun niin toivoin ja elin uskossa, ettei meidän pienellä, hitaasti kasvavalla ja vähäisellä väkirehulla olevalla läsipäällä nyt ainakaan irtopaloja voi olla, eihän se edes turvota tai muutenkaan oireile niitä; niin, paitsi se epämääräinen tahdittelu ja vinous.. Onneksi kuitenkin tämä on yleistä ja hoidettavissa melko helposti. Onneksi päädyin viemään hevosen röntgeniin, enkä hyvä uskoisesti vain jäänyt katsomaan ja odottelemaan, jos nuorelle hevoselle tyypilliset ongelmat korjaantuisivat itsestään. Tokikaan ei ole varmaa, että irtopalat ovat kaiken takana, mutta hyvin todennäköistä se on. Ei harmita yhtään, että hevosta on säästelty ja pidetty lomalla "liiankin" usein. Nyt vaan palat pois ja poni kuntoon. Kuntoutuksessa menee jokunen kuukausi, mutta onneksi tässä on koko talvi ja kevät aikaa.

Mitä tulee etujalkojen taivutusreaktioihin, ne ovat tyypillisiä nuorelle remonttihevoselle, jolla tasapaino ja kantokyky eivät vielä ole hallinnassa. Ja ne takana olevat irtopalat edesauttavat etujalkojen rasitusta.

21.10.2014

Kouluhepat vaihtaa viihteelle


Sateisesta kelistä huolimatta hepat pääsivät eilen töihin. Synkän sään takia, piristystä oli haettava jostain. Niinpä kentän lanauksen jälkeen päätin laitella vähän puomeja, tarkoituksena tutustuttaa Simo puomien saloihin, ratsain. Jaiks.

Niinpä laitoin puomeja houkuttelevasti, yhden kummallekin pitkälle sivulle, sekä yhden lävistäjälle. Puomeista tein houkuttelevan näköiset, laittamalla estetolpat sekä johteet puomeista. Yksittäiset puomit yksinään eivät ole houkuttelevia, päin vastoin, ne antavat heposti mahdollisuuden kiertää ne.

Kun kentällä oli "esterata" valmis, oli aika aloittaa tarhamöllöjen liikuttelu.
Koska olin delegoinut mieheni vaihtamaan renkaita koppiin, en voinut aloittaa Simon kanssa. Niinpä innokas poni-ori pääsi ensimmäisenä hommiin. Ponilla olikin takanaan vapaita paljon, joten intoa riitti. Tallissa nakkasin ohjasajoa varten varusteet, jonka jälkeen marssimme kentälle. Jo puomit nähdessään ponissa syttyi turbo-vaihde silmiin. Se oli ilmeella; JES!

En voinut tehdä muuta, kuin laittaa portin kiinni ja päästää ponin irti, niin hellyyttävän palavasti se töppöset sauhuten oli jo menossa. Ja niin siinä sitten kävi, että seistä törörin ohjat kädessä keskellä kenttää. Poni sen sijaan piti omaa kivaa, laukkaillen kenttää ympäri, spurttaillen puomeille. Väliin mahtui ilopukkeja ja kiljahduksia, sillä oli aidosti kivaa!

Kun lopulta Kottero päätti, että kentän laidalta voisi löytyä ruokaakin, jatkoimme töitä vähän alkuperäisen suunnitelman mukaan; ohjasajaen. Teimme vain lyhyen loppuverryttelyn hölkkäillen kumpaankin suuntaan. Ensimmäiseksi oikeaksi ohjasajoksi (ei takaa-ajoksi) sujui, kuin vanhoilta tekijöiltä. Poni ymmärsi heti, että kyse on ympyrällä työskentelystä.



Sitten olikin vuorossa Simo, joka oli oikein lupsakalla mielellä lähdössä töihin. Eilisen vapaapäivän jäljiltä ajattelin sillä olevan vähän jotain hampaan kolossa. Niinpä ennen selkään nousua juoksutin Simoa. Olihan siellä, vaikka aluksi näytti, että hammaslankaa on käytetty. Hevosen pieni, patoutunut energia on vähän vaarallisen salamykkäistä. Hevonen vaikutti aluksi niin lupsakalta, että se houkutteli jo selkäänkin. Onneksi maltoin kuitenkin juoksuttaa.

Liinanpäässä hetken hölkättyään rennosti, otti herra pienestä eteenpäin ajavasta käskystä palkokasvin sieraimeen; korvat luimuun ja oikein vihainen ilme kasvoillaan aloitettiin pienen uhmaikäisen temppuilut. Tuli mieleen ne ajat, ennen ensimmäistä klinikkakäyntiä (=ruunaus). Pikkutuhma Simo oli palannut.

Liinanpäässä jatkettiin höyryjen päästelyä, niin kauan, että korvat lopulta seisoivat omin avuin, eivätkä levänneet niskassa. Pikkuhiljaa nöyrä ilme palasi takaisin ja uskaltauduin nousemaan selkään. Ensin kävelimme turvamiehen avustuksella puomien yli. Turvamies oli enemmänkin Simolle henkinen tuki.
Hevonen oli innoissaan uudesta, mutta samalla jännittynyt.

Päätimme kuitenkin jatkaa yksin. Käynnillä puomien ylitys tuntui hevosesta jo tylsistyttävältä, joten jatkoimme ravissa. Voi että, mikä tsemppaus hevoselta, se otti homman niin tosissaan, kuin esikoululainen ekana koulupäivänä. Niin innoissaan se keskittyi puomien ylittämiseen, hipaisemattakaan puomiin.

Simo oli niin superhyvä taas. En uskalla edes miettiä, koska tipumme taas pilvilinnoista. Nyt kuitenkin nautin siellä olosta täysin, niin harvoin olen 19-vuoden aikana siellä saanut olla. Minulla on jo vihdoin oikeus olla siellä.

Nää hommat on otettu tosissaan jo varsasta asti

Sitten oli vielä jäljellä Nemo, jonka kanssa ajattelin myös jatkaa puomeilla. Hyvää tekee sillekin vanhalle estehevoselle..

Nemon kanssa kentälle päästyäni, tuntui että vanhaan raihnaiseen ladaan vaihdettiin moottori. Hevonen oli jo kentän portilla iha tohinoissaan, aivan kuin poni päivällä.

Puomit toivat Nemolle intoa vähän liikaakiin, se Nemo jota reilu seitsemän vuotta sitten koeratsastin, oli taas täällä. Se tunne, kun hevonen näki esteen ja päätti, että "minä vien ja ratsastaja vikisee". Ja niinhän siinä sitten kävi. Hevonen vei, minä vikisin.

Meillä oli oikeastaan todella hauskaa, kummallakin taidot vähän ruosteessa, mutta se ei haitannut iloista menoa. Tuon otuksen kanssa hyppääminen on ollut aina haastavaa, sillä sen kanssa etäisyydet ovat tuottaneet aina ongelmia. Se on niin iso ötökkä, mutta kirpun liikkeillä. Ja sen oma tahto päättää siitä, millä vauhdeilla esteillä mennään ja mistä ponnistetaan.

Samaa vanhaa estehevosta oli ilmassa eilen. Nemo vain on syntynyt estehevoseksi.
Niinpä ajatukseni "hyvää jumppaa ja vetristelyä Nemolle" oli tosiaan vetristelyä, mutta ei ehkä kuitenkaan samalla tavalla kuin ajattelin.

Pääasia kuitenkin oli, että kummallakin ja etenkin hevosella oli hauskaa!  Oikeastaan, kaikilla hevosilla oli hauskaa.


// pahoittelen postauksien kuvakatoa, valitettavasti synkät ja pimeät päivät eivät ole kameraamme varten!

Kiitos Heidi!

Blogi sai uuden bannerin. Kiitos siitä ddreamteamm

Blogissa tapahtuu muutenkin tulevilla viikoilla vähän syyssiivousta. Toivottavasti muutokset miellyttävät lukijoita.


20.10.2014

Lauantain superhepat

Lauantai oli superpäivä ratsujen kanssa.
Pakkanen jäädyttää jo kentän yöksi, mutta onneksi aurinko sulattaa sen päiviksi.

Nemo keväällä 2014
Ensin oli vuorossa Nemo. Laitoin ensimmäistä kertaa kannukset jalkaan, sitten yhden vuosisadan. Nemolla kannuksia ei ole käytetty moneen vuoteen. Tänään kuitenkin halusin laittaa ne, kahdesta syystä. Nemo on vähän hidas ja laiska jalalle, joten sen kanssa jalka jää helposti vähän liiaksikin kiinni. Kannuksen kanssa jalan jäädessä hitaaksi ja vaikuttamaan, löytää nopeasti itsensä hiekan seasta. Halusinkin katsastaa tilanteen oman jalkani kanssa, olenko jalkani kanssa kuinka nopea. Toinen varsinainen syy oli katsoa, onko kannuksesta hevosen reaktioihin vaikusta.

Lopputulos kumpaankin oli - ei.

Olin oikeastaan yllättynyt siihen, ettei kannus saanut hevosessa pahempaa reaktiota tai herneen vetoa sieraimeen, vaikka muutaman kerran oikeasti käytin kannusta. Reaktio nopeutta ei kannuskuitenkaan lisännyt, päin vastoin. Hevonen heittäytyi jopa täysin mykäksi jalalle ja jännittyi. Niin perinteistä Nemoa. Ja vuosia sitten olen ratsastanut sillä aina kannuksen kanssa.

Teimme paljon väistöjä, jonka vuoksi ajatus koko kannuksista lähtikin. Väistöt ovat Nemolle vaikeita, siis pohkeen väistö. Hevonen ei ole niistä koskaan suoriutunut kunnialla, sen sijaan kaikki muu piruetteihin asti kyllä sujuu.
Vaikka olemmekin seitsemän vuoden aikana vähän edistytty väistöjen suhteen, ei ne vieläkään ole väistöjä. Hevonen ei vaan pysty ottamaan ristiaskelia ja olla samalla suora. Voit valita päivästä riippuen ristiaskeleet, taipuneella hevoselle (taivutus suunta riippuu päivästä sekin) tai suoran hevosen, joka 60 metrin aikana on päässyt metrin sivuttaissuunnassa, ottamatta yhtään ristiaskelta.

Väistöt ovat siis ikuisuusprojekti, jos niitä tahtoo suorittaa oikea oppisesti.

Väistöjen jälkeen jatkui treenaaminen siirtymisten muodossa. Nemon kanssa laukka on ollut kehitystyön alla, niinpä teimme paljon siirtymisiä käynti-laukka ja ravi-laukka välillä. Laukassa työskennellään vain hyvän laukan verran. Huonoa laukkaa on turha laukata. Teimmekin paljon; askel ravi tai käynti + kolme askelta laukkaa. Nemolle laukasta takaisin tulo on helppo pysähdykseen, mutta käyntiin ja raviin siirtymisiin ei,sillä se menettää helposti tasapainon. Nopeilla siirtymisillä askellajien välillä hevonen sai pidettyä itsensä kasassa, niin kauan, kunnes voima loppui.

Nemo oli kuitenkin oikein hyvä, vaikka se kaiken kaikkiaan kannusten mukana olon takia olikin vähän puissa. Se suoritti rankan työskentelyn kunnialla, ottaen huomioon hevosen kunnon ja työskentelyn kuukausi takaperin.


Simo ennen syyslomaa

Hyvin sujuneen Nemon jälkeen oli ilo korvissa jo ennen kuin otin ratsu kakkosen hommiin.
Simo on liikkunut liinan päässä varovasti ja sitä on hierottu ja venytelty paljon. Edellisenä päivänä olin käynyt postista back on trackin loimen; mitäpä en rakkaan höpönassun takia tekisi? Toisaalta Botin tuotteet ovat itselläni toimineet hyvin, esim. Hanskojen ansiosta pystyn talvellakin aamuisin laittamaan käden nyrkkiin. Ennen niiden käyttöä ei onnistunut, ennen iltapäivää, kun sormet olivat päivän vetristäytyneet.

Simo sai satulan selkään ja matkasimme innoissamme kentälle. Ensin höyryt pois liinan päässä. No niitä ei pahemmin ollut, hevonen oli asenteella; teen mitä pyydän, hyppää selkään vain.

Teimmekin tälläkertaa liinan päässä töitä Simon vaikeampaan suuntaan, eli oikeaan kierrokseen. Vaikea suunta ei ole muuten, mutta se puomien kohta on jäänyt hevoselle ongelmaksi. Emme olekaan tähän suuntaan ratsain menty sen jälkeen kun Simo vaikutti huonolta ennen lomaansa. Sen takia aloitimmekin vähän varmemmin ja teimme liinan päässä hommia. Siirtymisiä ravi-käynti välillä ja muutamia pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä.

Puomien kohdan ongelmillekin löytyi syy; Niiden takaa hyökkää milloin mitäkin - kissat, naapurin koirat ja jopa linnut. Kyllähän siinä on jo paljon pureskeltavaa ja pelon aihetta. 

Mahtava hevonen. Olin niin tyytyväinen hevoseen ja siihen tunteeseen, kun ladan jälkeen hyppää Porchen kyytiin. Simo tuntuu niin mahtavalta, tällaisia hevosten pitäisi olla.

Simon harvakseltaan tapahtunut tahditus on hävinnyt. Se ei ole tahdittanut askeltakaan sen jälkeen kun klinikalle ajan varasin. Lähdenkin hyvillä mielin hevosta sinne viemään, kun varsinainen sinne lähdön syy on poistunut, joka todennäköisesti johtui juurikin kasvavan nuoren lihas ongelmista. Toivossa on hyvä elää.

17.10.2014

Nemo -elämänsä kunnossa


Nemon viikko-ohjelmaan on kuulunut noin kuusi kertaa liikuntaa. Herra N onkin petrannut ratsun saloissa kovasti, ja alkaa olla jo minunkin mielestäni ihan miellyttävä ratsastaa. Syksyn viilenevät kelit ovat tuoneet hevoseen eteenpäin pyrkimystä ja hevonen on muutenkin liikkunut nyt paljon puhtaammin ja vetreämmin. Hevonen on muutenkin muuttunut paljon positiivisempaan suuntaan liikkumisensa suhteen. Laitumellakin se laukkaili nuorten matkassa ja leikki niiden kanssa innoissaan, mitä se ei vielä pari kuukautta takaperin tehnyt.


Jokin aika sittenhän lisäsin ruokintaan MSM-jauhetta, jonka vaikutuksesta mihinkään en ollut vakuuttunut. Syöttömäärä jauheella on 15ml, joten vaikuttaisiko sellainen määrä tuon kokoiseen eläimeen mitenkään, oikeasti? No minulle on sikäli aivan sama, mistä tällainen suuri muutos hevosessa johtuu, sillä muina vuosina viilenevät ilmatkaan ole hevosta näin hyväksi saanut. Tärkeintä on, että hevonen saataisi pysymään tässä kunnossa ja kyllä, aion jatkaa pulverin syöttöä, ihan varmuuden vuoksi.


Nemon kanssa olemmekin työstäneet paljon avotaivutuksia ja vastalaukkaa. Hevosen laukan laatu on parantunut huomattavasti, vastalaukka on kyllä sellainen lääke laukkaan, että suosittelen kaikille! Kesäponin kanssa laukka muuttui parin kuukauden aikana aivan mielettömästi ja se muuten poiki ponille laatuponikilpailun kolmannen sijan kummassakin lajissa! Onnea omistajalle ja etenkin tälle upealle pikkumustalle cobille!  Ihanaa että ratsutettavani pärjäävät jatkossakin, jotain on tehty oikein. Tästä hehkutuksesta jatkan vielä toiseen ratsutettavaani, hevoseen, joka oli minulla 8kk ajan sisäänratsutuksesta laattareihin asti, jonka tavoitteet olivat kantakirjaus. Hevonen kantakirjattiin eilen Harjussa ratsusuunnalle. Onnea kovasti omistajalle ja hevoselle! Ihan mahtavaa.


*Paluu maan pinnalle*
Nemo on siis nyt todella kivassa vaiheessa. Pelottaa hiukan tämä talven tulo ja maan jäätyminen, että kuinka käy hevosen liikkumisen. Missään nimessä sitä ei nyt saa jättää tarhaan oleilemaan ollenkaan, jotta vetreys säilyisi; "maastoon!" Joo, kiitos, mutta ei kiitos. Itsesuojeluvaistoni ja tarve lasteni takia pysyä hengissä, estää minua lähtemästä hevosen kanssa postilaatikkoa pidemmälle. Nemo on ilmoittanut monta kertaa, hyvin selvästi, ettei ole maastoratsu. Jos reaktiot pieniin vihreisiin miehiin olisi vain käännös kotiin, ja tuhatta ja sataa, olisi se vielä ok. Mutta reaktiot ovat luokkaa - loikkaan pystyyn ja kaadun selälleni ojaan, tai teen jotain muuta typerää. Joo, ei kiitos!

Toivottavasti siis kelit jatkuisivat pitkälle tällaisena, jotta kenttä olisi sulana, tai tulisi sitten nopeasti lunta!
Saa nähdä, näillä mennään mitä on annettu.


15.10.2014

Nokka kohti Porvoota

Punainen pippuri eli Simo on aiheuttanut harmaita hiuksia. Niin paljon, että jouduin turvautumaan hiusväriin ja sain tänään varattua klinikalle ajan ensiviikolle.

Olen maksanut oppirahani kalliisti ja nyt olen jo vainoharhaisen tasolla hevoseni suhteen. Varsinaisesti meillä ei ole mitään virallista, konkreettista vikaa. Tai onhan siinä vinoutta, ristiselän jumia ja ajoittaista, hyvin harvakseltaan tapahtuvaa tahditusta lisätyssä ravissa. Siinäpä ne oireet sitten olikin. Hyvin yleistä nuorella, tasapainottomalla ja vielä voimattomalla hevosella.

Eniten itseäni huolestuttaa vinous, vaikka se yleistä onkin, hevoset ovat toispuoleisia, niin kuin ihmisetkin. Simo on kuitenkin aina ennen ollut hyvinkin suora ja muuttunut vinoksi yht'äkkiä.

Vaikka voisinkin yrittää katsoa lähteekö hevonen treenillä ja hieronnalla paranemaan, haluan varmistua, ettei ongelmat ole jostain suuremmasta asiasta. En halua piilotella oireita, ennen kuin tiedän ettei niiden takana ole mitään vakavampaa.

Niinpä varasin ajan Porvoon klinikalle, jotta saan "tuska-listan" ennen kuin aloitamme talvikauden treenaamiset, kohti ensivuotta.
Toivottavasti hevosesta ei mitään suurempia vikoja löydy. Tiedossa on alusta asti ollut vähän hassu asentoiset etujalat. Pitkät vuohiset ja varsa-aikana hurjalta näyttänyt kokkapolvi on nykyisin jo suoristunut varsin näkymättömiin, eikä enää väsyessäkään tule esiin. Vähän hajavarpaisuuttakin löytyy, mutta ei mitään silmiin pistävää vikaa. Ihan normisettiä, mitä jalostus on tuonut tullessaan.

Toisaalta Uuno oli täydellinen etujaloistaan. Ulospäin. Jos olisi tajunnut, jos olisi ollut joku tarve, olisin sen aiemmin käyttänyt kuvissa. Mitään elettäkään, ei yhtään mitään, ennen kuin hevonen on täysin pois pelistä. En ikinä olisi voinut uskoa sen jaloista löytyvän mitään niin konkreettista vikaa, kuin mitä siellä oli. Siispä päätin ottaa turvallisemman tien tulevaisuuteen selvittämällä nyt, mitä kaikkea huomioon otettavaa hevosesta löytyy.


Simo sai loppuviikosta rokotuksen, sillä olin laittanut kalenteriin ylös jossain vaiheessa muistutuksen. Soitin eläinlääkärin, nakattiin rokote kaulaan, jota Simppa ei edes tapansa mukaan huomannut ja annoin passin kouraan eläinlääkärille. Hetken aikaa siinä katseli passia ja hymisi "hetkinen.." Itse olin siinä vaiheessa jo fiiliksissä, että ei kai taas ole mennyt vanhaksi joku?! Laskettiin, laskettiin ja vielä kerran laskettiin päiviä, kun ei täsmää sitten mitenkään. Kunnes tajuttiin, että olin nyt puolivuotta liian ajoissa. Minä hölmö kutsuin puolenvuoden tehosterokotteen, vaikka hevonen olikin jo saanut sen puolivuotta sitten. Nyt ei olisi tarvinnut rokottaa vielä ollenkaan. Ompahan ainakin rokotettu.

Simo on muuten työskennellyt vähän liinanpäässä, mm. Puomitreeniä, jotta takapää saisi voimaa, sekä käyty maastossa kävelemässä, maastakäsin. Olin valmis jo aloittamaan taas selästä työskentelyn, mutta varustaessani tsekkasin puolivahingossa satulan istuvuutta. Ei istu, ei. Ei sitten mitenkään päin. Takapalallisella romaanilla kyllä saa siitä vielä hetkellisesti käytettävän, mutta kyllä edessä siintää satulan vaihtokin.

Nykyinen satula ei vielä vuottakaan ole, mutta se ostettiinkin silloin Uunolle. Onneksi se palveli kesän kesäponilla, sekä sen lisäksi myös Nemolla ja Simolla. Joten ihan hukka ostokseksi se ei onneksi jäänyt.

Eilen kuitenkin päätin vähän selästä kokeilla, miltä hevonen tuntuu. Ja tuntuuhan se, aivan mahtavalta! Ei harmita ollenkaan, että olen malttanut pysyä poissa selästä, sillä niin hyvältä se tuntui.

Tahdittamistakaan ei ole enää näkynyt muutamaan työskentely kertaan askeltakaan. Pikku hiljaa tässä jatketaan työntekoa ja ensiviikolla klinikalla terveystarkastuksen kautta suurempiin suunnitelmiin kohti tulevaisuutta.

1.10.2014

Irtohypytys

Nuoret pojat, Simo ja Kottero pääsivät lomapäivän päätteeksi vähän hyppimään.

Kummallakin riitti intoa ja halua, Kotterolla jopa niin paljon, että kerta kerralta uudelleen, itse laukkasi kenttää ympäri kujaan ja tuli esteet. Hassu poni! Tässä vähän koostetta illan pomppuiluista.






Okserin alla uiskentelee Ankka!

Pieni karvaturri




Laatuponikilpailu jää nyt tältä vuodelta meiltä käymättä. Harmittaa kovasti, mutta ensi vuonna uudella yrityksellä. Annetaan ponin kasvaa rauhassa. Kottero saa siis viettää vielä melko leppoisaa elämää.
Simon kanssa pyritään jatkamaan rauhassa ratsun hommia.