Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

30.11.2014

Blogiin oma joulukalenteri

Joulu on lähellä, jo melkein liiankin lähellä. Lähestyvän joulun kunniaksi blogi saa oman joulukalenterin, jossa aiheena tietenkin hevoset. Joulukalenteria on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, ja ensimmäisen luukku avautuu huomenna! 

Omille hevosilleni kuuluu hyvää. Simo on tarhaillut (hoito-ohjeita luvattomasti rikkoen) omassa tarhassaan, heti tikkien poiston jälkeen. Vaikka hevosella olisi ollut vielä kaksi viikkoa karsinalepoa. Ratkaisuun kuitenkin päädyttiin, sillä hevonen alkoi kerätä aivan liikaa energiaa karsinassa ja sen kävelyttäminen alkoi olla kävelyttäjälle vaarallista. Onneksi hevonen on osannut ottaa rauhassa tarhassaan.

Poni on taas hurjassa kasvuvaiheessa, se on "hivenen" takakorkea. Kasvusta huolimatta, poni on saanut liikkua maastokävelyiden merkeissä lähes päivittäin.


Nemon kanssa olemme varovasti aloittaneet maastoilun. Olemme ohittaneet postilaakko-rajapyykin useaan otteeseen. Herra on innoissaan lähdössä maastoilemaan ja tuntuu nauttivan siitä. Kovin kauan emme kuitenkaan ole vielä päässeet, kotitalon on pysyttävä näkyvissä, ettei Nemolle iske paniikki päälle. 
Kentällä olemme treenanneet pidempää kaulaa. Nemo on aina ollut vähän sellainen kaulan  ruttaaja, eikä se mielellään venytä kaulaansa eteenpäin. Nyt olemmekin aloittaneet tehokuurin teemana pitkäkaula. Hyvin löysällä tuntumalla ratsastan hevosta pohkeesta eteen, niin, että se itse hakeutuisi kaulaansa pidentämällä kohti tuntumaa. Nemolla on onnekseni tarve saada edestä tukea, jonka vuoksi olemme saaneet kaulaa hyvin venymään pidemmäksi, mutta vielä en ole tyytyväinen. Hevonen on totutusta liikkumatavastaan joutunut mukavuusalueen ulkopuolelle ja käyttämään paljon enemmän myös takaosaansa. Se tietenkin auheittaa myös lihaksistoon ongelmia, ja vapaapäivien jälkeen Nemo onkin alkuun hyvinkin könkkö. Mutta lisää treeniä, jotta joskus pääsemme taas vastaavasti lyhentämään kaulaa. 

21.11.2014

Ilmainen slow feeding-keksintö


 Ponin ruokinta on ollut haastellista, koska sillä on hyvä rehunkäyttökyky. Suomeksi - taipumus lihomiseen. 
Tämän hetkiset heinän annoskoot ovat minuuttiruokaa, vaikkei poni ole edes mikään hotkija. Oli tarpeen keksiä käytännöllinen slow feeding-ratkaisu ulos.


 Mikään verkkosysteemi ei tullut kysymykseenkään jo turvallisuuden takia. Vaikkei ponille olekaan kenkiä, ei se estäisi ponia sotkeutumasta verkkoon. En myöskään halunnut mitään ylimääräisiä rakennelmia ja laatikkovariaatioita slowfeed- boxeista. Hevoseni, eikä edes ponini, ei tarvitse mitään ylimääräistä itsensä turmeluvälinettä tarhaansa.


Jäljelle jäi edullisin ja luonnonmukaisin ratkaisu. Luonnon oma tuote, jonka syysmyrky muotoili nykyiseen käyttöönsä: Männyn oksa! Ihan mahtava, ja ponilla asiaansa ajava syömisen hidastin. 


 Kuinka tämä mullistava tuote toimii? Ihan yksinkertaisesti niin, että tarhaan laitetaan heinäkasa ja sen päälle männyn oksa. Sieltä alta poni kaivelee heinänsä täysin onnellisena ja rauhallisesti. Poni on siitä kiva kaveri, ettei se siirtele oksia, niinkuin hevosemme, joten tällä tämä yksinkertainen ja edullinen ratkaisu oikeasti toimii!
Kysymys kuuluu, miksi en keksinytkään aikaisemmin?


 Voisipa elämä olla aina näin helppoa ja halpaa! -Ponit on!

Pahoittelen kuvien laatua, ei todellakaan ole meidän kameran kelit ennen kevään aurinkoa! Mutta ehkä joulupukki olisi kuullut toiveeni uudesta kamerasta.

Torstai - toivoa täynnä?

Simon kuntoutusohjeessa oli maininta rauhallisesta menosta, joka ei sisällä hyppyjä, pomppuja eikä vielä käyntiä enempää vauhtiakaan. Simo oli kuitenkin aivan eri mieltä asioista eilen, mikä oli kyllä odotettavissakin. Sen takia varasinkin jo liinan ja kaikki, että tarvittaessa on vähän pelivaraa.

Aluksi käveltiin vallan mukavasti ilman ongelmia, kunnes jossain rapsahti vähän kovemmin. Hevonen teki odottamattoman hyppyloikan minun oikealta puoleltani vasemmalla sijaitsevalle kyntöpellolle. Samalla loikalla hevosen kevyt takapaa lensi upeasti, osuen oikeaan kylkeeni, jonka eteen refleksin omaisesti kerkesin suojaamaan laittaa oikean käteni. Onneksi pakkasen vuoksi olin pukeutunut paksummin, joten selvisin henkeä haukkoen, ilman luuruhjeita ja pahempaa kipuakaan. Tosin kipu iskeytyi vasta yöllä, suuremmalla volyymilla, jonka vuoksi tänään on ollut tuskaiset olot.

Simo harjoitteli kynnetyllä, jäisellä pellolla kevätjuhlan koreografioita vielä hetkisen, ennenkuin sain kasattua itseni ja saatua hevosen hallintaan. Ja eikun kentälle jatkamaan kävelyä. Hieman on energiaa ja räjähdysherkkyyttä havaittavissa. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin minulle eikä hevosellekaan.


Sitten olikin ponin vuoro. Ponin kanssa on lenkkeilty paljon. Pienen ponin rinnalla tunsin hetken olevani hyvinkin pieni, sillä poni näki naapurimme dogit pellolla leikkimässä ja oli aivan varma että noin isoille otuksille täytyi näyttää kuinka iso hän itse on. Poni on onneksi oppinut kulkemaan ihmisen kanssa hyvin, eikä ongelmia tullut matkaan, mutta olihan se vähän huvittaa kun pieni poni yllättäen kasvoi edestä hyvinkin isoksi ja steppasi vieressäni passage-askelin esittäen itseään koirille. Kävelyretkellä tuli vastaan myös pelottava sauvakävelijä, josta poni oli aivan varma, että se on vähintäänkin nälkäinen sapelihammastiikeri.  Ponilla oli vähän vaikeuksia pysyä pystyssä liukkaalla tiellä, mutta onneksi olen varautunut talveen poninkin osalta: Pienet hokkikengät odottavat laittoa.

Lopuksi oli vielä Nemon vuoro. Aamulla tarhatessa Nemo esitti taitojaan taitoluistelun parissa hyppien ja pomppien vierellä koko tarhamatkan. Ratsain oli samaa virettä havaittavissa, hevosella oli menopäällä, mutta jarrut hieman hukassa. Alussa jouduimmekin tekemään paljon siirtymisiä, jotta hevonen malttaisi odottaa ja kuunnella. Kenttä oli hiukan pinnalta jäässä, mutta herkkä jalkainen Nemo ei reagoinut kentän pohjaan millään tapaa, onneksi. Nemo on heti täysin jalaton, jos pohja on liian kova.

Kun jonkinlainen yhteisymmärrys välillemme vauhdin suhteen oli saatu, jatkoimme työskentelyä laukassa. Koska hevonen oli räjähdysherkällä päällä, ja itselläni oli tunne, ettei olisi aamulla pitänyt sängystä nousta, työstimme paljon laukan kokoamista ja vähän piruettilaukan alkua. Nemo on yllättävän nopeasti kuntoutunut näin hyväksi; sitä voi koota todella paljon ja tehdä oikeasti raskasta työskentelyä, vaikka hevonen oli alkuvuodesta ihan hirveä. Hetken työsketelimme kumpaankin suuntaan laukkaa, joka oli todella kivasti ylöspäin menossa. Loppuravailuissa oli taas meno "luvattoman" lujaa, mutta parempi niin. Tämän hevosen kanssa on meno harvoin liian menevää.

Ensimmäiset pakkaset saavat aina  hevosteni mielen vireäksi, usein liiankin vireäksi.



20.11.2014

Päivä pyörähdys Viikissä

Keskiviikkona oli taas aika käydä pyörähtämässä Viikin hevossairaalassa. Aika oli varattu yhdeksi, joten aamulla ei tarvinnut olla niin aikaisin menossa.Nemo ja poni pääsivät tarhoihin yli-ison heinäkasojen äärelle ja Simo varustettiin kuljetusta varten. Ja simomaiseen tapaan oli reippaana lähdössä matkaan.


Viikkiin saavuttiin hyvissä ajoin puolituntia ennen aikaamme, mutta pääsimme heti sisälle. Tällä kertaa siellä oli paljon muitakin potilaita työn alla, mutta Simon oma lääkäri oli vapaana odottelemassa meitä. Paikalla oli myös Simon leikannut kirurgi David Argülles, jonka kanssa yritin kapula-englannilla keskustella hevosen toipumisesta ja tämän hetkisestä terveydentilasta. David muisti hevosen polven suuren irtopalan johdosta. Hän tarkasti hevosen haavat ja halusi nähdä hevosen liikkeessä. 


Simo liikkui hyvin. Jalat olivat kuivat ja haavat hyvännäköiset, mutta hyalyronihappoa täytyi laittaa niveliin.
Rauhoituksen jälkeen kasvissyöjästäni tuli lihansyöjä. Lääkärissä oli paljon potilaita ja hoitajia, jotka ohi kulkiessaan ärsyttivät Simoa, joka oli sitä mieltä että niistä voisi maistella palan jos toisenkin. Tikkien poisto onnistui kuitenkin hyvin. 

Hapon laittoa varten Simo sai yleisöä, paljon. Sekös ärsytti pientä miestä ja koetteli kärsivällisyyttä, joka lopulta loppui. Tarvitsimme huulipuristinta apuun. Lopulta haponkin laitto sujui hyvin ja pääsimme varustamaan hevosta kotimatkaa varten.

Kirurgin mielestä hevonen vaikutti oikein hyvältä. Pariviikkoa kävelyä ja karsinalepoa, jonka jälkeen hevosta voi alkaa palauttelemaan työntekoon. Kuuteen viikkoon ei ole kuitenkaan lupaa riehua eikä harjoitella joulujuhla liikkeitä, joten rauhassa on otettava. 

Kotimatka sujui hyvin, hapon vuoksi hevonen sai vielä 24h ehdotonta karsinalepoa, mutta tänään iltapäivästä pääsemme jo jaloittelemaan. Vihdoin loppui loputtomalta tuntunut pinteleiden kääriminen ja jalkojen paketointi. Yhteen jalkaan meni viisi pinteliä, ja pahimmillaan niitä korjailtiin kaksikin kertaa päivässä. Nyt se loppui! 

Toivottavasti meidän ei tarvitse enää matkustella klinikalle tämän hevosen kanssa, kuin vuosihuoltoon. Kiitos Viikin väelle hyvästä palvelusta ja hoidosta! 

16.11.2014

Onnenkeiju - ole hyvä, lennä ja tee tai'at!

Unelmia ja haaveita, niitä nuorenhevosen omistajan pää on täynnä. Minä unelmoin siitä, että hevoseni olisi terve ja sen kanssa saisimme ehjiä, kokonaisia kisakausia. Unelmoin hevosen ensimmäisestä koitoksesta valkeiden aitojen sisällä. Siitä, kun sen kanssa viisivuotiaana kisaamme kansallista ikäluokkasarjaa. Samaa sarjaa myös seuraavat kaksi vuotta. Unelmoin siitä, että hevoseni olisi terve, jotta pääsisin sen kanssa tavoittelemaan unelmiani. Ennen kaikkea unelmoin niistä eteen tulevista onnenhetkistä. 

Kuinka vaikeaa unelmien täyttyminen voi olla? 
Ei kai se vaikeaa ole, onhan elämässäni monta unelmaa täyttynyt. Se vaatii vain työtä ja suunnitelmallisuutta, sekä joskus teelusikallisen tuuria ja onnea.

Simon toipuminen on kovassa vauhdissa. Hevonen on ottanut karsinalevon rennosti, ehkä jo siksi, että olemme pitäneet huolen sen viihtyvydestä. Simolla on karsinassaan tekemistä koko päiväksi, heinien lisäksi se on saanut paljon jyrsittäviä kuusen- sekä koivunoksia. 


Hevosen tikit ovat pysyneet hyvin kiinni, eikä haavat ole vuotaneet ollenkaan. Sidetarvikkeemme olivat hyvin vähäiset, ja loppuivat jo alkupäiviin, mutta se ei haitannut, sillä heppatyttö keksii aina keinot. Tein valtavan kokoiset patjat paksusta vanhasta peitosta, jotta jalat saadaan hyvin pidettyä käärittynä. Ihan mahtava idea ja toteutus onnistui vallan loistavasti. Jalat on reidestä kavioon pintelöity hyvin tiukkaan pakettiin, jottei jalkoihin pääse kertymään nestettä. Tämän peiton kanssa koko paketti pysyy jalassa itseasiassa huomattavasti paremmin, kuin tarkoitukseen tarkoitetulla gamgee-vanulla. 

Enää ei tarvitsisi montaa päivää hapantua hevosen pelkästään karsinassa, sillä alkavalla viikolla käymme poistattamassa tikit ja hevonen saa aloittaa jaloittelun. 

Simon tulevaisuuteen kuuluu jaloittelua ja kuntoutusta. Jos kaikki sujuu hyvin, on heppa tammikuussa täydessä terässä treeneihin. Mikä olisikaan sen parempaa aloittaa nelivuotiskausi. 

Mitä odotuksia minulla on ensivuodelle? 
Lähtökohtana minulla on hevonen, jolla on ratsastettu alle 20 kertaa. Siis todella vähän. En silti usko tai pelkää, että olisimme tammikuun lopulla ikäisiämme jäljessä, vaikka osalla saman ikäisistä on jo ratsasteltu yli vuosi. Olen kuitenkin sitä mieltä että laatu korvaa määrän. On turha tehdä vähän sieltä tännepäin ja täältä sinnepäin, jos kerralla voi tehdä asian kunnolla. 

Simo osaa liikkua oikeinpäin käynnissä, ravissa ja laukassa. Siirtyä askellajista toiseen ja kääntyä. Mitäpä muuta kolmivuotiaan tarvitsisi osata? Tarkalleenottaen, mitä nelivuotiaan tarvitsisi osata?

Nelivuotiaiden helpon B:n kouluradassa on yksi pysähdys ravista, lopputervehdykseen. Niiden ei tarvitse pysähtyä tervehtimään radan alussa. Nuori hevonen saa siis ravata keskihalkaisijan rauhassa ilman pysähdystä ja jatkaa tehtäviä. Ensimmäinen tehtävä on 2-kaarinen kiemuraura harjoitusravissa, joka nuorten luokissa on mahdollista keventää. Radalla eteen tulee askeleen pidennys pitkällä sivulla ja liukuva siirtyminen harjoitusravin kautta keskikäyntiin. Keskikäynti esitetään lävistäjällä, jossa hevosen annetaan venyttää pitkille ohjille. Lävitäjän jälkeen liukuva siirtyminen harjoitusraviin. Ravissa jatketaan puoliympyrälle, jossa istutaan satulaan. Puoliympyrän jälkimmäisellä puoliskolla nostetaan harjoituslaukka. Harjoituslaukassa esitetään pitkällä sivulla askeleenpidennys, jonka jälkeen suunnan muutos lävistäjän kautta ravissa jossa esitetään askeleen pidennys. Taas laukannosto kaarevalla linjalla, tällä kertaa kulmaaa apuna käyttäen. Harjoituslaukassa puoliympyrä ja pitkällä sivulla askeleen pidennys. Loppuradalla harjoitusravissa puolikas ympyrä, jossa hevosen annetaan venyttää ja sen jälkeen lopputervehdykseen. Nuorten hevosten kanssa kaikki siirtymiset tapahtuvat liukuvasti pisteiden välillä, ei pisteessä. Rata on itseasiassa ensimmäisen laukannoston jälkeen yhtä askeleen pidennystä, ja tämän kesän suoritukset ponin kanssa olivatkin hyvin vauhdikkaita loppuradasta. 

Tuomarit olisivat halunneet nähdä vielä pidempää askelta, rajansa kaikella.

Tiivistettynä 4 vuotiaalta vaaditaan:
* Harjoitusravia keventäen, suoralla uralla sekä puoliympyrällä.
* Askeleen pidennys ravissa suoralla uralla sekä lävistäjällä. 
* Siirtymiset harjoitusravi - askeleen pidennys - harjoitusravi
* Keskikäyntiä, lävistäjällä venyttäen.
* Laukannostot kaarevalla linjalla, harjoitusravista.
* Laukassa askeleen pidennys suoralla linjalla.
* Siirymiset harjoituslaukka - askeleen pidennys - harjoituslaukka
* Pysähdys ravista.

Tärkeintä nuoren hevosen kanssa on tahti sekä askellajien laatu sekä kuuliaisuus.

Ei siis mitään ydinfysiikkaa. Perusasioita, joita Simon kanssa kerettiinkin jo tänä vuonna treenata hyvin. Toki hevonen tarvitsee paljon toistoja, rutiinia ja varmuutta, mutta sitä kerkeää hyvin ensivuoden puolella tekemään. 

Treenaaminen koostuu myös tottakai muustakin, kuin yllä mainitus radan osista, mutta mitään vaativia tehtäviä, väistöjä tai muita temppuja nelivuotiaan ei tarvitse osata. Niitä kyllä aloitellaan harjoittelemaan, sillä viisivuotiailla eteen tulee radalla väitöä ja vähän vastalaukkaa. Mutta hevosen ei todellakaan tarvitse tammikuussa osata sen ikäluokan ratojen asiat.

Simon kanssa työnteossa painotetaan ensin paljon maastoilua. Paljon mäkitreeniä ja olisihan se kiva päästä vähän hangessakin kahlailemaan. Maastoilu on varmasti toteutettavissa, mutta hankitreeniä en voi luvata, jos lunta ei vain tule. 


Koska Simon röntgenkuvat näyttivät irtopaloja lukuunottamatta puhtailta, on treenaamista nyt hyvällä omalla tunnolla mahdollista laajentaa myös estepuolelle. Olen aina pitänyt esteet tämän hevosen kanssa poissa kokonaan treeniajatuksista, sillä varsa ajan jalka-asennot ovat hyvin tuoreessa muistissa. Sen lisäksi paremmassa muistissa on ulkoisesti "täydellinen" Uuno. Mutta rtg-kuvissa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, joka vaikuttaisi esteiden hyppelyyn, on esteet ehdottomasti mukana treeneissä. Täytyyhän kouluratsunkin saada välillä pitää hauskaa.

Puolen vuoden päästä on toukokuu. Mitä teemme seuraavat 6kk?
Ensimmäisenä kuukausi palautellaan hevosta käyttöön kävellen, siitä pikkuhiljaa kohti normaalia käyttöä. Kuntoa ja voimaa kasvatetaan maastoilemalla 2-3 kertaa viikossa ja kentällä pyörähdetään  kerran tai pari viikkoon. Töitä tehdään 4 kertaa viikkoon, kahden päivän jaksoisssa. Valmennuksiin pyrimme lähtemään heti, kun hevonen on täysin käyttökunnossa. 

Kipasta löytyy ensivuodelle jo kilpailuja. Simon kanssa ensimmäisiin kilpailuihin tähtäämme Lappeenrantaan 23.-26.7.2015, jossa todennäköisesti on myös ensivuonna ainakin yksi luokka nelivuotiaille. Sitä ennen hevoselle on kuitenkin käytävä näyttämässä kisatilannetta joissakin pienemmissä kisoissa. Mutta eiköhän seuramme järjestä ensivuonnakin alkuvuodesta kivoja kisoja, joissa Simokin voisi pyörähtää, avartamassa maailmaa.

21.-23.8.2015 on nuorten hevosten festivaalit, jonne tähdätään myös ehdottomasti. Siellä olisi myös kolmivuotiaille luokka, mutta mikäli poni ei ota yllätyssuurta kehitysharppausta kevään aikana, ei sen selkään nousta ensivuonna. Mutta Simon kanssa festareille ehdottomasti haluamme, mikäli ja toivottavasti hevonen vain pysyy terveenä.


 Laatuarvostelut ovat festareiden jälkeen, mutta varsinaisesti laattarit eivät ole meidän tavoitteena. Sinne lähtö ei kuitenkaan ole poissuljettu. Keväällä huhtikuun lopulla olisi myös kyvyt esiin -tilaisuus, jonne nykyisin pääsee vielä 4-vuotiaatkin. Tässä kuitenkin on vain ryhmäratsastus-luokka ja itse en varsinaisesti näe ryhmäratsastuksessa pelkästään positiivisia puolia. Huonolla tuurilla nuori hevonen joutuu täysin epäreiluun tilanteeseen, jos parina/pareina on hyvin eri tempoa liikkuvia hevosia.

Mutta innolla kohti ensi kesää olemme menossa!

13.11.2014

Valmentaminen ja valmentautuminen

Kuinka tärkeää ratsastajalle on valmentautuminen?

Uuden opettelu, taitojen kehitys ja ennenkaikkea ylläpitäminen on tärkeää. Se tehdäänkö se ratsastustunnin vai valmennuksen merkeissä, ei ole merkityksellistä. Enemmän kyse on siitä, miten ratsastaja oppii parhaiten ja mikä ratsastajalle sopii parhaiten. Tärkeintä kuitenkin on se, että ratsastaja ymmärtää idean ja saa siitä suuntaa, mihin päin lähteä omaa ratsastustaan muokkaamaan. Ja ne salakavalat
virheet ja ikävät tavat esimerkiksi istunnassa on hyvä pitää loitolla käymällä jossakin tunneilla.

Itse käyn paljon valmennuksissa. Tänä kesänä muutin valmennuskuvioitani, sillä halusin kokea jotain aivan erilaisia näkökantoja. Soitin valmentajalle ja kerroin, että haluan oppia ratsastamaan. Sanoin hänelle puhelimessa, että taustalla on vuosien valmentamista, ratsutusta ja sen lisäksi harrastusta hevosen selästä käsin kohta 20 vuotta. Kerroin kisanneeni kansallisella tasolla oman työni tuloksella. Mutta silti, halusin oppia oikeasti ratsastamaan.Valmentaja oli puhelimessa häkeltynyt, mitä oikein hourin. Jos minulla on tuollainen tausta, osaan ratsastaa, mutta jotenkin sain hänet ymmärtämään, etten nyt tarkoita ratsastajan pinnallisia taitoja siitä kuinka ratsastetaan piruetit ja piaffit, halusin jotain syvällisempää oppia. Halusin oppia vaikuttamaan hevoseen tehokkaammin, samalla pienemmillä avuilla.

Kaikki lähti siitä, että sain pintaraapaisun ponimme Gottfridin isän, Pioneerin omistajalta. Hän kävi meillä vierailulla ja sain aivan uuden näkökannan ratsastukseeni. Valitettavasti pitkän välimatkan vuoksi, en voi häntä apunani käyttää muuten kuin puhelimen välityksellä. Tästä kuitenkin sain suuren innon ja motivaation lähteä syventämään taitojani. Hirveä tiedonjano päällä etsin valmentajia. Oikeasi minulle kävi kaikki maan ja taivaan väliltä olevat potentiaaliset ehdokkaat, olivat he koulutuksen saaneita tai ei. Ja sitten löytyi ratsastaja Nea.

Nea  kävi meillä viikottain kesän ajan. Hänen avullaan syvennyin herkän ponin kanssa ratsastuksen maailmaan aivan toisella tavalla kuin ennen. Kerroin heti, etten halua pelkästään sanaa "käytä istuntaa". Halusin, että minulle selitetään atomitasolla, miten käytän ja miksi ja mihin se vaikuttaa. Sama koski jalkaani, käsiäni ja koko kroppaani. Olinkin ensimmäiset viikot aivan hukassa, sillä aloin ajattelemaan kaikkea mitä tein hevosen selässä. Mietin koko ajan jalkojani, ettei ne purista, lonkat on varmasti auki, reisi pitkänä. Koko vuosia rakennettu paletti oman ratsastukseni kanssa meni sekaisin. Tunsin olevani aloittelija ensimmäisten tuntien aikana.

Sinnikkäästi etsin uudelleen tasapainoa ja raajojani, kunnes lopulta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Ratsastus alkoi tuntua taas helpolta ja vaivattomalta. Nean avulla sain omaan ratsastukseeni paljon vinkkejä, joilla pystyn vaikuttamaan hevoseen tehokkaammin, mutta samalla hellemmin. Minulle on aina, koko hevoshistoriani avulla painotettu istuntaa, sen merkitystä ja vahvuutta. Ennen tätä kesää, en kuitenkaan ole saanut keneltäkään avaimia siihen, miten käytän istuntaani. Syynä on ehkä ollut se, etten ole uskaltanut tai ymmärtänyt kysyä. Tarvitsin ulkopuolisen kannustusta ja havainnointia siitä, mitä kaikkea minulta puuttuu, ennenkuin tajusin lähteä niitä tosissani etsimään.

Vähättelemättä yhtäkään valmentajaani tai opettajaani, on tärkeää käydä eri silmien alla. Kukaan ei pysty opettamaan tai avaamaan kaikkia ratsastukseen tarvittavia asioita ja taitoja. Se johtuu jo siitä, että ihmiset ajattelevat asiat eritavalla, toinen oppii voltin ratsastamisen sanalla, ratsasta ympyrän muotoinen kuvio. Toinen tarvitsee siihen havainnollistamista ja idean hakua kulman ratsastuksen kautta.

Oma motivaationi kasvoi ratsastukseen tänä kesäpä paljon. Sen lisäksi motivaatio kasvoi taas valmentamiseen. Oma valmentaminen on jäänyt vähemmälle toisen lapsen myötä. Toisaalta sen takia, etten ole kokenut saavani mistään ideaa. Nyt kuitenkin olen taas täynnä intoa ja ideoita, täynnä sitä opettamisen halua ja intoa, tiedon jakoa. Uusien avaimien kera on kiva lähteä työntouhuun, valmentamaan.

Olen muuttunut hyvin itsekriittiseksi ja analyyttisemmaksi. Analysoin kaikkea tekemistäni ja se on ollut myös suuriapu omaan ratsastukseeni ja kehittymiseeni. Uskon tästä olevan apua myös opetustyössäni.


Nyt onkin aika pistää vähän kalenteriin vauhtia, siispä jos etsit motivoitunutta, innokasta ja näkökantoja avaavaa opettajaa, ota yhteyttä. Kuljen helposti Lappeenranta-Virolahti-Kotka akselilla, edullisesti!  Valmennan harrastuksekseni eritasoisia ratsukoita. Pohjalla pitkä harrastushistoria sekä ohjaaja opintoja Harjusta ja Ypäjältä. Myös ratsutukset! Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä mkriding@hotmail.fi




11.11.2014

Pilvet jotka välillä pimentävät kuun, koristavatkin sen vain entistä kauniimmaksi.

Omien hevosteni kanssa on epäonnea ollut matkassa enemmän kuin tarpeeksi. Ensin estehevoseksi ostettu Nemo. Jonka kanssa elämän ongelmat alkoivat jo miltei ensihetkistä. Sen jälkeen Uuno, jonka kasvua varsasta ratsuksi ja siitä edelleen urheiluhevoseksi odotettiin. Kaikki ne syötetyt ja odotetut vuodet ja valmennuksiin käytetty aika ja raha, valuu kuin pohjattomaan kaivoon. 


Jokaisella hevosella on oma tarkoituksensa ja paikkansa.

Välillä elämä potkii kohtuuttomasti, aivan kuin kertoen, ettei tämä ole minua varten. Ja mitä minä teen, jatkan sitkeästi, kolhuista huolimatta. Odottaen sitä aikaa, että onni kääntyisi puolelleni. Matkan varrella on kasvatettu voimakas selkäranka, jossa ei enää pienet vastoinkäymiset tunnu missään. Elämässä on joutunut tekemään suuria valintoja ja luopumaan monesta tärkeästä asiasta.

Kun pienen elämän aikana on kokenut niin paljon ikävää, osaa iloita niistä pienistäkin positiivisista asioista. Siitä normaalista elämästä, joka monelle muulle on mitään sanomatonta arkea. Osaa iloita siitä, että hevoset ovat kutakuinkin terveitä ja pääasiassa kaikki kuitenkin on hyvin.


Kaiken epäonnen jälkeen aurinko paistaa joskus tähänkin risukasaan. Oli erittäin raskasta keväällä luopua hevosesta, jonka on itse rakentanut varsasta asti, vuosien ajan. Hevosesta, josta tiesit kaiken ja vielä enemmän. Kun  itsekäs päätös hevosesta luopumiseen oli tehty, jäi talliin tyhjä paikka ja olin ilman hevosta. Ensimmäistä kertaa hevosteni kanssa ajattelin itseäni. Sitä mikä on parasta minun oman ratsastukseni kannalta.

Päätin heti, etten ala syöttämään kahtaa oloneuvosta, enkä suostu pelkästään harrasteluun kävelyhevosilla. Kahden oloneuvoksen ylläpitämisessä ei ole yhtään mitään järkeä, ei pienintäkään! Mieluummin tallissa tyhjä karsina kuin täynnä oloneuvoksia.

Kesä meni kivasti ratsutellessa muiden hevosia, aion ensikesänkin viettää samalla tavalla - ottaen yhden tai kaksi ratsun alkua ratsutettavaksi. Samalla tietenkin syksy painoi päälle. Etsimme hevosta tai ponia, vaihtoehtona oli oikeasti kaikki maan ja taivaan väliltä. Kunnes lopulta löysimme Gottfridin, nyffiorin jonka ostimme itsellemme.

Mutta mitä minulla nyt on?  Talli täynnä oloneuvoksia?

Ei. Minulla ei ole tallissa oloneuvoksia. Minulla on tallissa kolme projektia, joiden kanssa on todella mielekästä työskennellä. Minulla on entinen oloneuvos, joka sitä ennen oli kouluratsuksi vaihtanut entinen estehevonen. Sama hevonen on tällähetkellä minun aktiivisin treenikumppanini ollut viimeiset kuukaudet. Oloneuvokseksi nimetty Nemo on elämänsä kunnossa. Ihmeaineet (msm), aika ja sopivassa suhteessa liikunta auttoivat hevosen saamaan elämänsyrjästä kiinni.

Nemo paranee päiväpäivältä. Saan olla kiitollinen siitä, että voin ratsastaa sillä ja nauttia työskentelystämme. Sen kanssa harrastaminen on todellakin harrastamista, rentoutumista ilman paineita.

Sen lisäksi minulla on Simo. Simo, joka on tällä hetkellä sairaslomalla, mutta toipuminen on hyvällä mallilla ja hevonen on pian treenissä. En malta edes odottaa, kun pääsen sen kanssa taas työskentelemään. Simon tulevaisuutta olemme miettineet useana iltana, lähinnä tulevan kauden valmennussuhteita.

Simon ja Nemon lisäksi tallissamme on Kottero. Kaksivuotias poniori, jonka kanssa on tavoitteena ponioripäivät, mutta kolmivuotiskausi pitää myös paljon muutakin sisällään. Ponin kanssa tähdätään laatuponikilpailuihin. Kolmivuotiskauden on kuitenkin tarkoitus valmistella ponia nelivuotiskaudelle ja tulevaisuuteen.

Toisaalta kyllä, tällä hetkellä tallissani seisoo "oloneuvos" Simo, mutta sen seisominen on lähinnä kuin rahan laittamista pankkiin. Simo palaa töihin entistä ehompana ja hyvin levänneenä. Ja kyllähän tallissa seisoo myös kaksivuotias poni, jolla ei voi mitään tehdä, jos tekeminen on pelkästään ratsastusta. Ponilla ei ole aikomus vielä vuoteen nousta selkään, sen sijaan sen kanssa tehdään paljon kaikkea muuta. Sen kanssa harrastetaan.


Mennyt vuosi on ollut tapahtumarikas. Alkuvuonna tilanne näytti toivottomalta, mutta eilen ratsastellessani oloneuvokseni kanssa, tajusin, että asiani hevosten saralta ei voisi olla paremmin. Minulla on tallissani kasvamassa kaksi lupaavaa nuorta, sekä opetusmestarina toimiva Nemo. Voisiko siis asiat olla paremmin?

Tästä päästäänkin jo pariviikkoa sitten lupaamaani postaukseen Simon tavoitteista. Malttakaa hetki!


8.11.2014

Muru on kotona!

Miten ihanaa olikaan saada hakea perjantaina Simo kotiin!


Matka takaisin treeniin on vasta aluillaan, mutta pahin on vaihe on ohi. Koko homma lähti siitä, että hevonen muuttui yht'äkkiä vinoksi ja tahditti askeleen-pari silloin tällöin ravi lisäyksissä, liinassa.

Päätin silloin, että hevonen tutkitaan heti, eikä myöhemmin. Vaikka "oireet" sopivat moneen, nuoren hevosen yleiseen ongelmaan, halusin selvittää, ettei kyse ole mistään normaalia poikkeavasta. Niinpä matkasimme Porvoon klinikalle tutkimuksiin, kaiken varalta 22.10.14.
Röntgenissä paljastui irtopalat kintereistä ja oikeassa polvessa oli jotain, mitä epäiltiin kalkkeumaksi. Irtopala se ei voinut olla, sillä se oli VALTAVA möhkäle, eikä hevonen kävelisi sillä jalalla, jos se olisi pala.

Niinpä hevosesta löytyi vikaa ja varasinkin heti seuraavalle viikolle 30.10.14 Viikkiin operointi ajan. Ja sinne lähdettiin. Vaihtoehtona oli myös Tampere, sillä se on tunnetusti Suomen parhain paikka tehdä näitä leikkauksia. Tampere on kuitenkin sen verran kaukana, ettei meillä näin pian sinne ollut mahdollisuutta lähteä. Ja minä halusin ylimääräisista paloista heti eroon.

Kirurgin tutkiessa kuvia, hän totesi "kalkkeuman" olevan nivelessä ja vahvasti totesi sen olevan irtopala. Ongelmaksi muodostui polven operoinnin välineet, sillä niitä ei Viikissä ollut. Jouduin nopeasti päättämään mitä tehdään. Hevoselta olisi voinut poistaa kintereen palat ja katsoa, mikä siellä polvessa oikein on. Mutta jos se olisi pala, joutuisi hevonen uudelleen operoitavaksi.

Siihen en halunnut ryhtyä. Niinpä Viikissä oli huippukirurgi David Argülles, torstaina 6.11.14 jolloin Simo operoitiin.

Vein hevosen jo keskiviikkona. Simo pääsi tallikäytävälle, jossa oli muitakin saman kohtalon kokevia kavereita, huomisen operointia odottelevia. Jätin hevosen rouskuttelemaan heiniä karsinaansa, sinne se jäi tyytyväisenä, autuaan tietämättömänä mikä seuraavana päivänä odotti. Minulle luvattiin soittaa heti kun hevonen on herännyt.

Ennen karsinaan menoa oli edessä tietenkin punnitus. Hevoselle lisättiin ruokintaa viime käynnin jälkeen, silti se oli tällä kertaa huomattavasti kevuempi 484kg. Kuusi kiloa viikon aikana pudotettu. Sen lisäksi hevosella oli nyt vielä kuljetusvarusteetkin päällä. Taas koin konkreettisesti kuljetuksien haittapuolen, se kuluttaa ja stressaa hevosta, vaikkei se sitä ulkoisesti näytäkään. 

Sitten alkoi piinallinen odotus. Tiesin hevosen olevan viimeinen sen päivän operoitavista joten jouduin oikeasti odottelemaan piinallisen pitkän päivän. Lopulta puhelin soi.

Hevonen oli heräämössä hereillä. Olisi siellä vielä muutaman tunnin, ennen karsinaan siirtoa. Tähystys oli sujunut hyvin. Hevoselta oli poistettu vasemmasta kintereestä kaksi osainen irtopala ja polvesta valtavan kokoinen irtopala. Oikea kinner oli myös tähystetty, mutta sen pieni irtopala ei ole lähelläkään niveltä, ja se sai jäädä sinne, sillä siihen ei päästy käsiksi. Siitä ei kuitenkaan hevoselle ole haittaa. Hevosen nivelpinnat ovat vaurioitumattomat ja hevosen tulevaisuus urheilukäyttöön tämän puolesta hyvä. Sen jälkeen oli ilo odotella huomista!


 Niinpä perjantaina aamulla tuli puhelu, joka varmisti että hevonen voi lähteä kotiin. Se kävelee hyvin, eikä sillä ole tullut komplikaatioita yön aikana. Olipa ihanaa nähdä urhea pikkumies perjantaina elossa. Takajalat ovat ylhäältä asti paketoitu, mutta hevonen vaikutti pirteältä. Kotimatka sujui hyvin ja hevonen pääsi omaan karsinaansa.

Mukaan saimme irtopalat muistoksi. Sen sijaan jonkinmoinen erhe ja unohdus puolin ja toisin; emme saaneet mitään jalkojen "paketointi" välineitä. Niinpä meidän oli lähdettävä heti apteekkiin hakemaan sidetarvikkeita. Pientä improvisointia tarvittiin, sillä eihän apteekista nyt mitään hevoskokoista löydy. Onneksi kaverilta löytyi ylimääräinen paketti gamgee-vanua, joka ei tosin riittänyt kuin yhdeksi illaksi. 

Siteet tarvitsee vaihtaa kolmen päivän välein, mikäli ne pysyvät hyvin. Simo kuitenkin sai piehtaroidessaan jo apteekkireissun aikana toisen jalan siteet pois ja jouduimme heti hommiin.

Jalat on klipattu kokonaan ja siellä on muutama tikki kummallakin puolen jalkaa, kintereen kohdalla ja oikeassa takapolvessa on tikkejä. Odotin jotain pahempaa, kun koko jalat oli paketissa. Sen lisäksi vasempaan sääreen oli heräänössä tullut jokunen ylimääräinen naarmu.

Simo on nyt kaksi viikkoa täysin karsina levossa. Kipulääkityksessä vielä kolme päivää. Kahden viikon päästä käymme toivottavasti viimeistä kertaa tänä vuonna, klinikalla poistattamassa tikit ja tarvittaessa lisäämässä hualyronihappoa niveliin.  Sen jälkeen karsinaloma jatkuu vielä kaksi viikkoa, mutta hevonen saa käydä hieman jaloittelemassa pienillä kävelylenkeillä.




Onnistunut sunnuntain paketointi. Ainakin vielä tänä aamuna siteet olivat jotenkuten paikoillaan.

5.11.2014

ihana, ihana Nemo

Nemo on saanut ja joutunut viettämään useamman vapaa päivän. Tiistaina uhmasin sadetta, tuulta ja pimeyttä, marssimalla pikkunorsun kanssa kentälle.

Poni päätti aamulla rikkoa kentän aitoja, joten meillä oli vain puolikenttää aidattuna. Hui, kylläpä oli pelkokerrointa ratsastajalle ja oikeastaan hevosellekin riittämiin.

Nemon tempauksien vuoksi en ratsasta koskaan portti auki tai aidattomalla alueella. Rajattu alue tuo turvan ja mielen rauhan siihen, että hevonen varmasti pysähtyy jossakin vaiheessa ja pysyy rajatulla alueella.

Nyt kuitenkin pimeys tulee liian nopeasti ja hämäräsokeana ratsukkona emme pysty ilman valoa ratsastamaan. Enkä ole vielä kerennyt uusia kentän valaistusta. Jäi siis kentän aitojen korjaus toiseen päivään.

Nemo käveli kentälle reippaassa tahdissa. Yleensä sitä joutuu odottamaan, kun se hitaasti ja rauhallisesti tallustelee kentälle. Puuttuvat aidat aiheutti Nemolle sydämen tykytyksiä, jotka kuuluivat kauaksi, se on niin tarkka näistä asioista.

Käynti oli hyvin reipasta, mutta hevonen oli hyvin jäykkä kaulasta ja niskasta. Se oli kuin tiilimuuri vasempaan käteen. Käynnissä ratsastin hevosta pehmeämmäksi edestä ensin asetusta vaihtamalla kumpaankin suuntaan. Nemolle vasta-asetus (liikkeestä poispäin) on hyvin vaikeaa, sillä se on aina menossa turvan suuntaan lapa edellä.

Kun hevonen antoi edestä periksi ja oli suostuvainen asettumaan kumpaankin suuntaan, työstimme käynnissä pitkät sivut avotaivutusta. Hevosen eteenpäin pyrkimys oli kerrankin hyvä, joten sain (ja uskalsin) tehdä ulko-ohjasta riittävän vahvat puolipidätteet. Kerrankin selässä oli tunne, että näinhän tämä sujuu, helposti ja paineetta. Yleensä tahmeasti kävelevän Nemon kanssa on työlästä lisätä mukaan taivutuksia ja pidätteitä, kun vauhti tyssää kokonaan.

Ravissa jatkoimme avotaivutuksia vähän aikaa, kunnes päädyimme hevosen jännittyessä taas irroittelemaan jäykkää niskaa asetuksilla.

Koska hevonen tuntui niin iloiselta ja menevältä nostimme vielä laukatkin, vaikka yleensä usean seisomis päivän jälkeen hevonen on liian jäykkä kunnon laukkaan.

Nemo nosti laukat hyvin pontevasti, eikä niissä tuntunut laisinkaan vapaa päivät. Laukka tuntui hetken jopa mielettömän hyvältä. Laukkasimme kumpaankin suuntaan vain uraa pitkin, kenttää ympäri.

Laukkojen jälkeen raviin löytyi ilmaa. Hevonen liiteli kenttää pitkin ja tuntui lähes täydelliseltä, siltä Nemolta johon reilu seitsemän vuotta sitten rakastuin.

Ja minä olin jo kevättalvella miettimässä tämän otuksen pois laittoa!

Kylläpä tuli hyvä mieli ratsastaessani tänään tuota otusta, mahtava hevonen! Eteenpäinpyrkimys on ihana asia. En aio enää koskaan hankkia hevosta, jolla ei ole luontaista eteenpäin pyrkimystä. Niillä ratsastaminen on kuin puun syöntiä.

Nemo on luonnostaan vähän tahmea. Se syttyy vain esteet nähdessään, mutta tänään ehkä tuuli ja sade auttoivat asiaan, käyttäkäämme siis luontoäidin antimia hyväksi.

Uuno on maailman tahmaisin tassu, eikä siihen saanut liikettä oikeasti millään, kukaan. Se vaan on luonnostaan sellainen leppoisan rauhallinen ja hitaan oloinen, mutta hyvin se kerkeää elämään mukaan silläkin tavalla.

Tänään oli Simon vienti Viikkiin, maalaispoika pääsee maistelemaan Helsingin yötä tai oikeastaan kahta. Tosin maistelua se ei ole, kun pojan täytyy paastota nukutusta varten. Simolla on Torstaina operointi, mutta vein sen jo tänään,, sillä lapsille ei saatu toistamiseen hoitajia. Ei niiden kanssa viideltä aamulla lähdetä mihinkään, eikä varsinkaan vietetä tolkuttoman pitkää päivää Helsingissä.

Apua, miten selviänkään ilman kullannupun kotona oloa? Ei minun kullanmurujen kuulu olla kotoa pois, sitä vartenhan ne minun ovat, että saavat olla minun hellässä huomassa!

Toisaalta, eipähän minun tarvitse paastottaa hevostani. Vihaan pitää hevosiani nälässä ja näillä ahmateilla on aina nälkä. Viime viikon paastotus oli jotain aivan hirveää, ei ole minun laji tuo ruuatta pito.

Käymme Simon vasta perjantaina kotiin, sillä huomisen leikkausjono oli pitkä, ja Simo on jonon viimeisenä, onneksi kirurgi suostui vielä senkin ottamaan päivän päälle. Simon operointi on illalla, jonka jälkeen se on vielä heräämössä ja eläinlääkärit valvovat sitä vielä herättyäkin usean tunnin. Olisimme päässeet pojan kanssa kotimatkalle vasta illalla yhdeksän jälkeen. Ei kiitos, en halua ajaa pimeässä. Siospä Perjantaina käymme aamusta pojan kotiin. Saapa olla tarkkailussa pidempään.

2.11.2014

Hienoihin hevosiin ei kyllästy koskaan


Edellisen tekstin vastapainoksi on hyvä laittaa jotain kivaa.

Tässäpä siis sadepäivän viettämiseen katseltavaa.
Omien hevosten sukulaiset kiinnostavat itseäni luonnollisesti, joten tässäpä esimakua niiden merkeissä.

Simon emän isä, kouluori Weltmeyer




Uunon emänisä Royal Olymp vuonna 2011



 Ja sitten ratsastukseen, jota voisi katsoa aina uudelleen ja uudelleen. 

Charlotte ja Valegro, mikä upea pari!

  

Tähän olisin vielä loppuun halunnut laittaa linkin myös dokumenttiin joka kertoi Totilaksen "elämän kerran" mutta se on jostain syystä poistettu kokonaan, joten tyytykäämmä nyt sadepäivän kulutukseksi näihin.

Tervemenoa kisoihin 2015!



Tässä vaiheessa vuotta, kun olisi aika alkaa suunnittelemaan ensivuotta, täytyy miettiä, tuleeko sitä ollenkaan kisojen kannalta. Ei sen takia, että hevoseni on kuntoutuksessa kuukausia, vaan sen takia, että tämän perheen rahahanat loppuvat jossakin kohtaa. Ne loppuvat heti, mikäli SRL:n uusin, täysin päätön ehdotus starttimaksun kaksinkertaistaminen toteutuu. Silloin loppuu minun haveet kisaamisesta!

Alun perin starttimaksu, 2€ piti olla väliaikainen ratkaisu. Väliaikanen mihin? Nyt tuntuu jo, ettei kellään ole edes muistikuvaa, mitä varten tuo starttimaksu edes tuli. Tuliko se sitä varten että yksi ratsukko oli väkisin saatava sponsoroitua tavan harrastekisaajan pussista MM-kisoihin? Vai siksi että piti kehitellä joku niinkin heikosti toimiva asia, kuin Kipa.

Tässä kohtaa saa jo miettiä, että mihinkä se kaikki muu raha on oikein mennyt, kun niillä ei ole saanut kustannettua, aina kaatuvaa kipaa. Ja missä oli sen GP-ratsastajan sponsorit, kun niitä on jo tuntiratsastajillakin nykyisin?

Aina niin rahan nälkäinen SRL saisi esittää julkikseksi rahavirtansa. Mihin he oikein tuhlaavat kaikki ne eurot? Missään se ei ainakaan näy tavan harrastelevalle kilparatsastajalle, päin vastoin.

Mitenkäs lupaukset kilpailumaksujen halventumisesta sitten toteutuisivat, kun SRL on haukkana kaksin kertaistamassa omaa osaansa, pelkästään jo jokaisesta startista? Otetaanko tämä kisaajille luvattu halventuminen sitten järjestäjän pussista?

Nopea lasku esimerkki konkretisoimaan asiaa. Nykyisin starttimaksu on siis 2€, ensi vuonna 4€ (jos tämä älyttömyys menee läpi!)

Ratsastajalla on käytössä kaksi hevosta, joilla hän ratsastaa kahdessa luokassa kummallakin.
Yhden päivän kisoissa starttimaksut ovat tähän mennessä olleet hevosta kohti 2 x 2€ = 4€
Kahdelle hevoselle se on tehnyt 4€ x 2 = 8€

Kahden päivän kisoissa starttimaksuista koostuu 8€ x 2 = 16€

Mutta aina niin ratsastajan etuja ajava SRL haluaa köyhdyttää ratsastajaa ensivuonna näin:
Yhden päivän kisoissa starttimaksut  hevosta kohti 2 x 4€ = 8€
 Kahdelle hevoselle se on tehnyt 8€ x 2 = 16€

Kahden päivän kisoissa starttimaksuista koostuu 16€ x 2 = 32€

Siihen päälle tulee tottakai vielä ne oikeat kulut, joilla ne kisat järjestetään eli lähtömaksut ja ilmoittautumismaksut. Tuo 32€ on puhdasta extraa, josta kukaan kisaaja ei oikeasti tulisi koskaan hyötymään yhtään mitään! Unohtamatta niitä muita maksuja, kuten seuran jäsenyys, kisaluvat, matkat ja majoitukset yms.

 Mikäli tuollainen ehdotus näkisi päivän valonsa, saisi kisat jäädä meidän osalta kokonaan ja SRL menettäisi lopullisesti yhden jäsenen. Ja asian tiimoilta keskustelua seuranneena, en olisi ainut. Toisaaltaa, kukaan ei onneksi ole puoltanut asiaa missään, joten tuon ehdotus ei tule päivän valoa näkemään, toivottavasti!

Täällä lisää aiheesta:
Hevostiimi
SRL

T. Hyvin närkästynyt ratsastaja! 

1.11.2014

Pyöreä poni pyöröaidassa

Kotterolla on ilmennyt pieniä vaikeuksia luoksetulossa, mm. kiinniottamisen yhteydessä. 
Niinpä poni opetteli luokse tuloa pyöröaitauksen merkeissä, jonka teimme kentälle.

Minulla oli varattuna porkkanapaloja nameiksi, sekä rapiseva paperi. Jo tarhassa opetin ponille, rapisevan paperin ja porkkanan yhteyden, jolloin meidän oli helppo jatkaa pyöröaitauksessa.

Poni ymmärsi hyvin, että rapisevasta paperista seurasi porkkanaa, jolloin se jo kuullessaan rapinan, kääntyi kohti ja tuli luokse. Joten yhdistin vihellyksen rapinaan, sillä haluan että hevoset tulevat vihellyksest luokse.

Poni vaatii vielä paljon toistoja, mutta alku on jo hyvällä mallilla - se tulee luokse vihellyksellä, mutta vielä vähän haparoiden, jolloin jouduin motivoimaan ponia rapinan avulla. Mutta lähtökohtana meillä oli se, että poni kääntyi ihmisestä poispäin, joten jo se, että se kääntyy ihmistä kohti, on suuri muutos positiiviseen suuntaan,

Kottero ymmärsi myös hyvin suunnanvaihdon pyöröaitauksessa, itseasiassa olin yllättynyt, kuinka hyvin poni kuunteli, sillä se on osoittanut hyvinkin ihmisestä välinpitämättömiä merkkejä. Poni vaihtoi heti suuntaa, kun minä halusin.

Eilen poni sai jolkotella omaan tahtiin kentällä, ja sillä olikin niin hauskaa, että se oli vallan litimärkä tuolla talviturkilla. Tänään olikin lievästi hapoilla oleva poni, jolle teki varsin hyvää työskennellä ja hölkkäillä vähän pyöröaitauksessa. Lopuksi poni sai vielä hieronnan, josta se nautti oikein kovasti.

Tästä jatkamme vielä pyöröaitauksen merkeissä harjoittelemalla luokse tuloa, niin että se varmasti sujuu.

Ponilla meni eilen monta tuntia kahden kuivatusloimen alla ja aamulla se näytti lyttääntyneen turkkinsa kanssa aivan uitetulta koiralta. Olen harvoin näin nuoren kohdalla klippaamisen kannalla, mutta tässä kohtaa sitä on oikeasti pakko miettiä, tekisikö ponille jonkin siistin vauhtiraidan, sillä talvella se vain vilustuisi, jos se joutuisi märkä turkki päällä seisomaan useamman tunnin.

Onneksi klippaushaaveita hidastaa klipperini, joka irtisanoi pitkän yhteistyömme loppukesästä, eikä sitä saatu kuntoon. Nyt onkin etsinnässä uusi kone, mutta olen niin kranttu, etten tyydy mihin tahansa turhakkeeseen ja Simon leikkaus syö klipperi budjetin. Poni saa siis toistaiseksi pitää turkkinsa.