Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

28.3.2015

Nuoren miehen maailmanvalloitus osa I


Simo-Petterin maailmanvalloitus alkoi tänään, sillä menimme oman seuran I-tason kilpailuihin harjoittelemaan omavalintaisella ohjella. Saimme vielä joustoa niin paljon, että pitkän radan ohjelma oli mahdollista ratsastaa. Niinpä valitsimme ohjelmaksi saman ohjelman, mikä kyvyt esiin -tapahtumassa pitäisi mennä, eli nelivuotiaiden ryhmäratsastusohjelman.  Se vaikutti tehtäviltään tähän hetkeen sopivalta, sillä FEI:n nelivuotiaiden yksilöohjelma on mielestäni asteen vaikeampi, tai ainakin pidempi. 

Kisapaikalla oli paljon hälinää ja hevosia, niinpä ratsureimani häntä tötteröllä huiski menemään henkilökohtaisen avustajansa, mieheni kanssa. Ruuna otti heti showmiehen tittelin nimiinsä. Ratsu kuitenkin tasaantui melko pian ratsastettavaan kuntoon, niinpä pääsimme oikeasti verryttelemään vähän maneesiin. Mainittakoon, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hevonen työskenteli muiden hevosten läsnäollessa. Valkea ratsu oli ruunasta todella outo ja vähän pelottava, mutta siitäkin selvittiin. 

Vasta vähän ennen radan alkua annoin luvan päästää ruunan pois liinanpäästä, koko verryttely suoritettiin siis turvallisuus syistä narun jatkeena, jos olisi vaikka sattunut jokin treenihetki kevät juhlaa varten. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ilman ratsastajaa ruuna kävi tutustumassa toki tuomaripöytään kummallakin aivolohkolla. Ratsastaja oli ihan varma, että se tuottaa ongelmia. Ratsastaja oli myös ihan varma, että valkoiset aidat tuottavat ongelmia. Ratsastaja saa hävetä ajatuksiaan ja ennakkoluulojaan!

Rata meni varsin hyvin, aluksi meno oli vähän liian reipasta, askeleen pidennyksissä kolina alkoi ja hevonen rikkoi tahtia laukan rajamaille. Sillä oli niin kova into ja meno päällä. Ratsastajan olisi vain pitänyt hieman rohkeammin tehdä pidätteet, jolloin tahti olisi säilynyt. Toisessa kierroksessa homma pysyi paremmin käsissä, mutta hevonen sai henkisen väsymyksen. 

Laukkaohjelma sujui ihan hyvin, laukat nousi hyvin ja ne pysyivät yllä, väsymyksestä huolimatta. Askeleen pidennykset onnistuivat, mutta hevosella ei ollut enää voimaa tulla takaisin harjoituslaukkaan, ennen ravi siirtymistä. Hevonen alkoi edestä painua alemmaksi ja alemmaksi. Silti se jaksoi tsempata loppuun asti kuuliaisesti ja esitti vielä hyvän käynninkin.

Tuomarin kommentit olivat:
Liikkuu joustavin liikkein. Ravilisäyksissä tahti hukkuu, takoo ajoittain. Tarvitsee vielä tasapainoa lisää. 
Laukka pyörii, mutta ei vielä palaa harjoistuslaukkaan. Takaosa ei siirtymisissä jaksa vielä kantaa. 
Hyvä käynti, liikkuu läpi selän.

Ohjelmassa arvostellaan normaalisti numeroin vain käynti, ravi, laukka, ratsastettavuus ja kuuliaisuus. Mutta tälläkertaa tuomari arvosteli jokaisen tehtävän, niinkuin normaalissa kouluradoissa, eikä askellajeista tullut erikseen arvosteluita. Tiukan linjan tuomari tunnettu tuomari antoi meille 62,5%

Ravi tehtävistä tuli paljon kutosia, yksi 7 sekä 5-5,5 ensimmäisistä askeleen pidennyksistä. 
Laukka tehtävistä tuli myös paljon kutosia, mutta myös 6,5 ja 7. 
Käynti tehtävistä tuli 7,5

Saa kyllä olla nuoreen poikaan tyytyväinen. Nopeasti laskettuna sitä on ratsastettu irtopala leikkauksen jälkeen yhteensä vain kuusi viikkoa! Ehkä me tällä suorituksella uskalletaan lähteä myös kyvyt esiin - karkeloihin! 




Blingbling-täytteinen lauantai


Näissä merkeissä vietetään tämä päivä kera läsipään. On siis aika korkata kilpailukausi, joka meidän osalta menee vain harjoitteluun ja tutustumiseen mm. valkoisiin aitoihin ja tuomari pöytään. Jos hevonen vaikuttaa hyvältä, yritämme jonkin asteisen suorituksenkin tehdä, luokkana pitkän radan nelivuotiaiden ryhmäratsastusohjelma.

Nähtäväksi jää, miten läsipää suhtautuu maneesin muodonmuutokseen!

25.3.2015

Askel eteen, kaksi taakse!

Simo on saanut nautiskella valmennuksen jälkeen elämästään melko leppoisasti. Sillä on ollut ohjelmistossa vain maastoilua sekä kävelytystä. Osittain takaisin tulleiden pakkasten ja lumenkin vuoksi, sillä mahtavat korkkarit kasaantuivat kavioiden pohjiin, kun maanantaina suuntasimme satuloineen kentälle, treeni mielessä. Juu ei, ei ratsastettu! 

Elämä on siis ollut varsin kevyttä ja helppoa. Meillä kuitenkin olisi tarkoitus olla lauantaina harjoittelemassa kilpaulutilannetta kouluaitojen sisäpuolella, joten harjoitellakin ehkä täytyisi. Vain lahjattomat treenaa, juu, mutta ehkä me ollaan kuitenkin niitä lahjattomia. Tai ratsastaja ainakin, hevosen sanokoon omasta puolestaan ihan itse.

Niinpä matkasimme tiistai-iltana maneesilla, vaikka oma kenttäkin olisi taas ollut ihan käyttökuntoinen. Pääsimme lähtemään matkaan vasta kahdeksan jälkeen illalla, jokseenkin yötä myöten taas heppahommissa sai aikaansa viettää. Onneksi lapset osaavat nukkua autossa. 

Maneesilla hevonen otettiin tuttuun tapaan suoraan kopista sisälle, jossa hetken aikaa tallusteltiin ennen varustusta. Selästä käveltiin melko kauan. Teimme ison keskiympyrän B-kirjaimen kohdalle, jossa se tehdään lauantain radassa ravissa ja laukassa, sekä tietenkin myös lävistäjälinjat kävimme ratsun kanssa käynnissä tutustumassa. Hevonen vaikutti varsin hyvältä, todella herkältä painolle ja tarjosi lähes ajatuksesta pysähdyksen hyvinkin ärkäkkäästi. 

Sitten olikin aika aloittaa hommat, siirtyminen raviin sujui ihan hyvin ja muutaman eteen ratsastetun askeleen jälkeen oli aika jo testata jarruja, hidastamalla ravia. Hidastus sujui hyvin, siitä taas pieni eteen ratsastus, kääntyminen lyhyelle sivulle ja siitä se sitten lähti. Mopo hirtti jarrun auki-asentoon, puremalla kuolaimeen kiinni, ja vauhti sen kuin kiihtyi. Onneksi ratsuni ei sentään keksinyt pomppimaan alkaa, pelkkä eteenpäin meno riitti. Kun sitten lopulta sain jarrun irroiteltua hampaiden välistä, ja rauhoitettua hevoseni jonkin moiseen kontrolliin, kävi pian uusi samanlainen reaktio kaarteen tullessa vastaan. Suoralla uralla hevonen alkoi takkuilemaan, eikä olisi halunnut ravata eteenpäin ollenkaan. Se heitti vain takaosaansa sivulle, totesinkin hevosen olevan aivan karmea joten oli otettava liina ja vähän juoksuttaa. 

Liinassa hevonen oli hyvin haluton laukkaamaan, se oli etupainoinen ja laukka tippui jatkuvasti raviin. Se ei ole Simon tapaista, yleensä se vain laukkaisi ja laukkaisi, ja vielä kerran laukkaisi. Kun hevonen oli riittävästi saanut osoittaa, ettei se vauhti sitten kuitenkaan ollutkaan se juttu, oli aika kivuta takaisin satulaan. 

Jo ravin nosto tuotti silkkaa vaikeutta, ja hevonen ilmoitti haluttomuutensa selväti. Hetken aikaa keskustelimme siitä, jatkammeko hommia, sillä olihan hevosen nyt pohkeesta liikuttava edes muutama askel . Kun sitten vauhtiin taas pääsimme, oli alla taas aivan uusi ratsu, joten ravailimme kivasti lauantain rataa läpi. Askeleen pidennykset lähtivät todella hyvin, mutta sitten olisi pitänyt nostaa se laukka. Ensimmäinen nosto kustiin ihan täysin, joten uusi yritys paremmalla onnella. Laukka nousi ja tehtävät tehtiin, myös askeleen pidennykset. Vauhtia ei puuttunut, mutta homma kuitenkin jotenkin pysyi käsissä. Toinenkin laukka löytyi ja askeleen pidennyksetkin jotenkuten. Rata päästiin ratsastamaan läpi kertaalleen, joten kuten. Laukka oli kuitenkin jotain aivan hirveää. Hevonen ravisteli päätään ja yritti paeta kokonaan tuntumalta. Se oli etupainoinen ja aivan karmea. 

Katsoinkin radan jälkeen jo meidän menoa hevosen selästä käsin videolta, sillä halusin nähdä kuinka se oikein liikkui. Epäpuhtaalta se ei vaikuttanut, mutta jotain häikkää hommassa silti oli. Päätin tehdä vielä vähän laukkatyöskentelyä ja etsiä siinä vähän tuntumaa. Kun homma ei kuitenkin ottanut sujuakseen, vastassa oli aina päätään riuhtova hevonen, päätin kokeilla satulan kanssa pientä muutosta, ottamalla vällyä pois välistä. Hevonen parani heti, mutta se ei siltikään ollut hyvä. 

Kotiin lähdettiin kurjin fiiliksin, mikäs nyt oikein mättää? Onko hevonen jostakin kipeä, sillä eteenpäin pyrkimyksen puute ja alta pois pakeneminen viittaisi kipuun. Mistä hevonen olisi kipeä, jaloista? Selästä? Korvakarvoista? Päätimme katsoa huomenna tilannetta uudelleen, kokeilla toisella satulalla, hevonenhan kuitenkin parani, kun satulaa muutettiin.

Videota vähän eiliseltä, ei tosiaankaan meidän päivä, vai voiko jo sanoa yö?




Tänään saikin sitten aamulla pettymykseksi todeta lunta ja pakkasta, joka kuitenkin muuttui sulaksi kentäksi ennen miehen töihin lähtöä. Eihän meidän tarvinnut kuin hetki katsoa, onko samanlaisia ongelmia toisellakin satulalla. Hetki käveltiin ja sitten vain kokeiltiin ravia. Minulla oli heittoistuin olo, sillä jalustimet olivat aivan liian lyhyet, mutta se hevonen. Hevonen oli aivan eri, se liikkui innoissaan ravissa eteenpäin, muttei karannat alta, saimme todella hyvät lävistäjät askelta pidentäen ja ratsuni liikkui iloisesti eteenpäin, tuli pidätteistä takaisin ja lähti pohkeestä mielellään etenemään. Mikä kaikkein parasta, hevonen ei ollut laisinkaan niin etupainoinen kuin eilen. Oliko siis vika kuitenkin satulassa? 

Nyt kun tätä on pidemmälti pohtinut niin kyllä. Hevonen on koulusatulan kanssa ollut helposti pohkeen taakse, paikalleen junnaamaan jäänyt ja se kulkee usein mielellään vinosti. Kaarteista otetaan lisävauhtia ja kaikki oireet täsmää, vain tuon satulan kanssa. Tokikaan estesatulan kanssa emme ole paljoa kentällä työskennelleetkään, mutta sen verran, että voin todeta, ettei sen kanssa ole samoja ongelmia.

Edessä on siis auttamatta taas satularumbaa. Yritän saada meidät mahtumaan satula-auton satulan sovitukseen reilun viikon päähän. Ajattelin samalla ottaa Kottinkin ehkä mukaan, jotta saisi sillekin kunnollisen satulan kerralla, nykyisessä intialaisessa, vaikkakin uusi on, on intialaisen satulan tyyppivika mm. epäsymmetrisesti kasaan kursittu. 

Jokatapauksessa oli huojentavaa huomata, ettei hevosessa ehkä ole korvakarva kipuja tälläkertaa. Koulusatulan sopivuus on ollut kyllä kysymysmerkki jo edellisen sovituskerran jälkeen, silloinhan sitä ei edes sovitettu ratsain, kun sovittajalla ei ollut aikaa eikä oikeastaan mielenkiintoakaan. Vaihtoehto kaksi on pakata ratsun alut kyytiin ja suunnata sinne, minne aina ennenkin; HippoSporttiin.

Nyt kuitenkin yritämme pelata estesatulalla, siihen saakka, että koulusatulasta vaihtamalla tai muokkaamalla saa sopivan. Sopivan niin, että hevonenkin on sitä mieltä!

Meidät löytää nykyisin myös facebookista!

24.3.2015

Täysin terve vai tiedostamaton vika?

Toisilla ratsut ravaa klinikalla kilpaa kellon kanssa, toiset käyttävät tohtoria vain pakollisiin rokotuksiin. Mikä tässä yhtälössä mättää? Miksi toisten hevoset ovat terveempiä kuin toisten? Vai ovatko ne?



Minusta on hevosenomistaja historian aikana tullut jokaisen hevosen kanssa entistä herkempi. Herkempi reagoimaan pienempiin ja pienempiin viesteihin, joita hevoseni minulle antaa. Se näkyy lisääntyneissä klinikkalaskuissa ja eläinlääkärin käytössä. Olen saanut oppia kantapään kautta, kuinka tärkeää on vastata hevosen viestiin heti, eikä olettaa sen vain olevan vähän kunnioittamaton ja ruotuun laittoa vailla oleva testailija. Hevoset ovat pohjimmiltaan rauhaa rakastavia, ei niitä kiinnosta miettiä, kuinka ne voivat laistaa töistä tekemällä pieniä kujeita, olemalla laiskoja tai juoksemalla tuhatta ja sataa, jotta kyydissä olijaakin hirvittää. Äkkinäiset käytöksen muutokset ovat helppo huomata. Jokainen huomaa kun kiltistä tulee vihainen, sosiaalisesta eristäytynyt tai käyttäytyminen muuttuu konkreettisesti nopeasti. Mutta mitä, jos kaikki etenee pikkuhiljaa, mitä jos hevonen on kipeä jo silloin, kun opettelet sen "normaalitilan" tunnistusta?

Ensimmäinen oma hevoseni Nemo viesti minulle paljon, mutten osannut reagoida oikein. Aina löytyi selitys hevosen temppuiluille mm. Nuori, temperamenttinen, kaura keittää, milloin on jumissa, vapaa päivän jäljiltä tmv. Osa hevosen oikuttelusta voinee selittyäkin noilla, mutta jälkeen päin ajateltuna ja pohdittuani syy-seuraus suhteita olen melko varma, että hevonen yritti jo silloin huutaa vain apua. En osannut niihin reagoida, sillä elämä oli alkumetreiltä asti vähän vuoristorataa. Ja hevosenhan piti olla terve, olihan se läpäissyt tarkastuksen. Elämä Nemon kanssa on ollut aina yksi murheen kryyni. Nyt kun ongelmista ainakin murto-osa on tiedossa, ja niitä hoidetaan, on elämä varsin hyvällä mallilla, siitä huolimatta hevonen päästetään kesän jälkeen ikuisille viherniityille.



Seuraavan hevoseni kohdalla hevonen oli kaksi vuotias minulle tullessa. Omasi puutteellisen orileiman ja oli muutenkin hyvin jäljessä ikäisiään kehitykseltään. Hevonen oli kiltti ja rauhallinen, "liian lujaa" mentiin vain harvoin. Uunon kanssa ongelma oli aina eteenpäin pyrkimys. Siihen ei reagoitu "hälyyttävänä" sillä hevonen oli muutenkin hyvin leppoisa ja rauhallinen, mutta se myös liikkui hyvin ja suoritti mielellään, rauhallisesti. Uunoa kuitenkin tutkittiin paljon, sillä hevonen ei lähtenyt lihomaan millään ja karvakin oli heikkolaatuista. Osittain täysiveritaustalla pyrittiin selittämään ongelmaa, eikä hevonen vieläkään mikään lihava ole. Hevosesta ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa. Klinikalla alettiin ravailemaan hevosen äkillisen suorituskyvyn laskun myötä. Vasta muutama viikko aiemmin hevonen oli parhaassa vireessä, suoritti ja ylitti kaikki odotukset loistaessaan kouluradalla yli 70% veroiseen suoritukseen helposta A:sta. Ykskaks yllättäen ratsulta hävisi tuntuma ja siitä tuli epävakaa kädelle. Mitä paremmalta se alkoi maasta näyttää, sitä huonommalta se alkoi tuntua selkään. Ratsastajana tein kaikkeni korjatakseni hevosen puutteet ja heikkoudet ja samalla piilotin hevosen pienet viestit epäpuhtaudesta. Hevonen tuntui huonommalta päivä päivältä selkään lopulta maastakäsin juoksuttaessa hevonen pääsi vihdoin näyttämään ongelmansa, sehän ontuu vasemmassa laukassa!

Uunon kanssa tilanne meni nopeasti huonoksi, ensin se super hyvän tuntuinen, seuraavana päivänä vähän huono vasemmassa laukassa. Kolmantena päivänä se tuntui laukassa aivan järkyttävältä joten päätimme sen juoksuttaa. Juoksutuspäivän jälkeen hevonen alkoi näyttämään epäpuhtaalta myös oikeassa laukassa sekä ravissa.

Hevonen hoidettiin, sen etujalan nivelet piikitettiin, sillä ne olivat kipeät. Röntgen paljasti karun rakenteellisen virheen, jota hevosesta ei voinut nähdä ulospäin. Vai voiko? Oliko sen karhuntassun mallinen ruununraja viesti, johon olisi pitänyt reagoida jo ostohetkellä? Hevosta ei varsana kuvattu, sillä kokeneemmat sanoivat, ettei tässä vaiheessa vielä voi mitään löytyä, irtopaloja sillä ei uskottu olevan. Myös takajalasta löytyi ongelma, nimeltä kinnerpatin alku. Minulla oli viisivuotias hevonen, joka tekee kinnerpattia!?! Kumpi oli syy ja kumpi seuraus - kipeytyikö etujalat kintereen takia? Tämä oli se teoria, jonka klinikalta sain. Mutta mitä jos asia onkin toisin? Jos kinnerpatti tulikin etujalkojen takia? Vastausta tuskin koskaan saan. Jokatapauksessa etujalan alanivelet olivat väärässä linjassa.


Hoitojen jälkeen hevonen oli jo parempaan päin, kunnes sen laukka alkoi taas takkuilemaan, jolloin tilanne oli jo ihan selvä. Tarina ei kuitenkaan ole vielä kertonut, johtuiko hevosen eteenpäin pyrkimyksen puute oikeasti etujalkojen rakenne virheestä? Nyt Uuno saa vietellä leppoisia päiviä ylläpitokodissa, jossa se viihtyy vallan mainiosti. Tuleeko hevonen ikinä kestämään mitään maastoköpöttelyä kovempaa käyttöä on arvoitus, jonka tulevaisuus meille joskus kertoo. Uunon kaikki ratkaisevat ongelmat johtuivat kuitenkin kasvuhäiriöstä, jolle kukaan ei voi tehdä mitään. Ilman kinnerpattia ongelmia ei ehkä olisi koskaan tullut, mutta koska viisi vuotiasta ratsunalkua siunattiin patilla, ei etujalat kestäneet ylimääräistä kuormitusta. Surkeiden sattumusten summa.

Kolmannen oman hevosen kanssa alkaa olla jo hysteerinen. Pienikin huono askellus, liian kiukkuinen katse tai väärä korvan asento saa aikaan puhelun klinikalle, hevosessahan on pakko olla jotain vikaa! Ja sitähän aina on myös löytynyt. mm. pieni vinous, liiankin suoraksi kehutulla hevosella kieli irtopaloista. Itse vinouteen minulle kuitenkin ensin suositeltiin röntgentä halvempana vaihtoehtona hierojaa. Hieroa ei kuitenkaan olisi pystynyt selvittämään todellista syytä, vain mahdollisesti hoitamaan seurauksia, en tyytynyt siihen.

Koska minulla ei varallisesti ole mahdollisuus vaihdella hevosia noin vain, on minun otettava hevosen pienetkin vihjeet huomioon ja tutkitutettava hevoseni klinikalla. Seuraan tarkkaan Simon käyttäytymistä, sen mielentilaa ja ilmeitä sekä reaktioita. Seuraan sen liikkumista vapaana, liinassa ja ratsain, usein ratsain näen vain videolta, mutta siinä pystyn katsomaan uudelleen ja uudelleen. Liikkuuko hevonen symmetrisesti? Astuuko se maahan samalla tavalla, muuttuuko sen ilme, korvan asento tai muoto jonkun jalan ottaessa maakontaktia? Simo on päivittäin hyvin tarkassa syynissä, niinkuin toki Kotti ja Nemokin.
Miksi sitten toisilla hevoset pysyvät terveempinä? Käytämmekö me klinilla ravaajat hevosiamme jotenkin väärin? Voi olla, että käytämme. Voi olla myös, että olemme vain oppineet reagoimaan pienempiin ongelmiin ja viesteihin, joka mahdollistaa sen, että hevositamme löydetään vikoja. Koska niitä etsimällä etsitään ja tutkitaan!

On hevosen omistajia, jotka eivät ole koskaan käyneet klinikalla, eivätkä koskaan tutkituttaneet hevosta. Jos jotain pieniä ongelmia on, korjataan niitä vaihtamalla kovempaa kuolainta, apuohjilla ja vaihtelemalla satuloita. Käytetään hierojia, mutta ei kiinnitetä huomiota siihen miksi sille on tarve aina? Hoidetaan ja korjataan seurausta, etsimättä todellista syytä. On omistajia, jotka eivät edes erota sitä, liikkuuko hevonen puhtaasti vai ei. Jos hevonen liikkuu epämääräisesti, se on epäpuhdas eli ontuu! Hevosen ei tarvitse könkätä kuin katkenneella jalalla, ontuakseen.

Näitä omistajia on paljon, liian paljon tällä mantereella. Tiedän omistajia, jotka eivät vie klinikalle koska tieto lisää tuskaa. Niin kauan puksutellaan hevosella, kuin pystytään ja kun aika tulee, hankitaan uusi puksutin alle. Minä tiedän kyllä, kuinka karmivaa ja pelottavaa hevonen on klinikalle viedä. Kuinka sydän kurkussa saa pelätä, löytyykö jotain, jota ei pysty hoitamaan ja hevoselle saattaa joutua sanomaan hyvästit. Mutta se on hevosen omistajan velvollisuus! Meidän kuuluu tutkituttaa ja hoitaa hevosemme!

Hevosten pienetkin muutokset on otettava huomioon, niihin on reagoitava! Viestejä oppii lukemaan kantapään kautta ja tutkimalla hevosta myös muutenkin kuin selästä käsin. Katsomalla hevosen lauma käyttäytymistä, ilmeitä, liikkumista. Miten se seisoo? Onko se iloinen ja utelias vai vaisu? Ulostaako se normaalisti? Käyttäytyykö se karsinassa siivosti?


Tiedätkö omasta hevosestasi, missä kunnossa sen karsina aamuisin on? Tiedätkö mitä se tekee ensimmäisenä tarhaan päästyään? Tai ensimmäisenä kun tallin ovet aamulla avataan?

Kaikilla hevosilla on selvät rutiinit, sillä hevoset rakastavat rutiineja. Meidän hevosilla aamutouhut menevät normaali tilassa näin:
Nemolla on aina pakollinen aamupisu, sillä ulos on inhottava pissiä, saattaa roiskua jaloille. Karsinan oven avatessa se hamuilee ensin käytävän puolelta muutaman heinän korren suuhun, ennenkuin riimu laitetaan päähän. Se tallustelee nätisti tarhaan ja jää nököttämään hetkeksi portin kohdalle, ennen kuin suuntaa etsimään iltapäiväheinistä jääneitä korsija. (Joita ei tietenkään jää, jos hevosella kaikki on kunnossa!)

Kotti paukauttaa muutaman kerran olemassa olonsa merkiksi kaviolla oveen, jonka jälkeen se odottelee oven takana hiljaa. Näin keväällä sieltä kuuluu samalla myös pieni "iu". Tarhassa ponin on päästävä heti riimusta vapautuessaan vähän loikkaamaan sivulle ja laukattava aamujumpaksi muutama laukka-askel.

Simo on sotkija, se pyörii karsinassa muutaman kerran ympäri ja saattaa vähän paukuttaakin tahtia aamutallin tekijälle. Sen täytyy saada katsoa ikkunasta ulos, ennenkuin riimu laitetaan päähän. Tarhaan se kävelee reippaasti ja heti tarhaan päästyä singahdetaan päästä päähän, usein vähän pöristen, ennenkuin rauhotutaan syömään.

Jos hevosten rutiineihin tulee muutoksia, on jokin asia huonosti.

Hevosistaan ylihuolehtivia haukutaan luulotautisiksi ja lopulta syyn löydyttyä huonoksi hevosen omistajaksi. Olisiko siis parempi elää ja olla, vaihdella kuolainta ja pidempää kannusta, käyttää ongelmahevoskouluttajaa ja mainostaa, ettei hevosessani ole mitään vikaa, jotta saisi hyvän omistajan maineen? Vikaahan ei löydy, jos ei etsitä. Sitä ei löydy, jos uskotaan hevosen olevan vain luonteeltaan haastava ja niskan päällä. 

Mutta jos jokaiselle hevoselle annettaisiin mahdollisuus, siihen että niiltä vikaa etsittäisiin, voisin vannoa, ettei yksikään läpäisisi etsintöjä puhtain paperein.  

Ongelmista suurimman osan kanssa pystyy elämään. Niitä useinkin pystyy hoitamaan ja asioita muuttamaan niin, ettei ongelma itsessään vaadi edes kummempaa hoitoa. Esim. Kengityksella on suuri merkitys moneen jalka ongelmaan. Pelkkä ulkoinen "näyttääpä hyvältä" kengitys ei takaa hyvää kengitystä, jos hevosen jaloissa on päällepäin näkymättömiä ongelmia esimerkiksi kavioluun asennossa. Myös ruokinta ja hevosen päivittäisrutiineilla on merkittävän suuri rooli sen terveydessä. Mahahaava on kasvava ongelma, vai onko? Onko se aina ollut ongelma, mutta nyt se tiedostetaan, niitä tutkitaan ja hoidetaan. Ehkä tuorein "muoti" ongelma on kissing spine. Onko jalostus mennyt eteenpäin, huonompaan suuntaan, vai osaako ihmiset tutkituttaa hevostaan enemmän, kun outoja ongelmia ilmenee? Ennen ne on korjattu vain varustemuutoksilla ja kuriin laitolla, nykyisin niihin osataan puuttua myös toiselta näkökannalta.

Pienistä puroista syntyy suuri joki!

22.3.2015

Kyran klinikka - pyörän keksimistä ja salatiedettä

Eilen auton keula kääntyi kohti maailmaa, kahdeksan jälkeen. Kotona olimme reilusti tämän päivän puolella. Matkalla auton mittariin pyörähti reilu 630km ja mukaan lähti paljon lisää kokemuksia, ajatuksia ja intoa. Ratsastus on laji, jossa pyörä on pyörä, eikä sitä tarvitse keksiä uudelleen. Tasosta riippumatta, perusasiat pysyvät samana, niitä vain hienosäädetään paremmiksi.

Seurasin oripäiviä kahden ensimmäisen päivän ajan suorana hevostiimin sivuilta. Oli hienoa päästä näkemään oriiden arvostelut ja palkitsemiset, sekä huomata että oma silmä on harjaantunut näkemään niitä asioita, joita jalostuseläimeltä vaaditaan (ratsuhevonen). Kävimme expo-alueella, oripäivän tapahtumien ollessa käynnissä. Sieltä näki hyvin myös ne oriit. Kurjaa oli se, että expo-alueelle pääsi ilmaiseksi, mutta näki yhtä hyvin maksullisen tapahtuman sisällön. Kurjaa se on lähinnä maksavien puolesta, kun toiset katsoo ilmaiseksi..

Expo-alueelta etsimme "Kotti-pinteleitä" sillä ponin omistaja on vakuuttunut siitä, että poni tarvitsee niitä. Valitettavasti alueelta ei löytynyt poneille mitään, mikä on toki ymmärrettävää, kun hevostapahtuma kyseessä oli, mutta expo-alue oli kuitenkin myös Kyran klinikan aikaan, jolloin alueella oli varmasti myös muita poni-ihmisiä.

Expo-alueelta löytyi kuitenkin fwb-ihmisille vihdoin jotain logo tuotteita, joita voi edes kuvitella laittavansa päälle! Palaute oli siis mennyt perille ja siihen myös noteerattu. Tilaukseen lähti softshell-takki, jonka selässä on iso fwb-logo teksti ja etupuolelle brodeerataan nimi. Täytyi hetki miettiä, laitetaanko oma vai hevosen nimi, mutta päädyin omaan. Sillä uhalla, että hepparessukka saattaisi katkaista koipensa huomenna ja olla mullanalla alta aikayksikön. Omalla nimellä varustettuna takki olisi 'pitkä aikaisempi' -blondin logiikka.

Mukaan tarttui heti pipo, jossa on heijastava painatus edessä. Tiedä sitten, miten kestää pesun, mutta kiva se on päässä, ennenkuin venyy ja vanuu..

Ollaanko aamullapirtsakoita?
Simo sai vielä nivelravinnettakin tulijaisiksi. Sillä on kuivat nivelet, jonka takia eläinlääkäri suositteli syötettäväksi jotakin nivelravinnetta. Hevonen on aikaisemmin saanut glukosamiinia sekä msm jauhetta, mutta niiden avusta tämän hevosen kanssa en ole vakuuttunut. Ainakin monen kuukauden syötän jälkeen tilanne on ollut se, että ne nivelet ovat liian kuivat ja jotain pitäisi syöttää. Niin, mutta sehän syökin jo!

Nyt kokeiluun lähti purnukka tähän astisista kokeiluista kalleimpaan (tämän hevosen kanssa) kuuluva nestemäinen Blue Chip joint-rlf. Joka sisältää glukosamiinia, ruusunmarja uutetta, hyaluronihappoa, msm, yoccaa, Orgaanista mangaanikelaattihydraattia sekä C-vitamiinia. Saa nähdä onko tämä sitten se meidän arjen pelastus.

Päivän kohokohta oli tietenkin se klinikka! Ei tuntunut paljon painavan kuunteluoppilaana olemiseen hinta, jolla olisi kahden hengen lipuilla saanut useamman valmennuksen itse hevosen selässä, joltakin toiselta. Mutta silti Kyraa oli päästävä kuuntelemaan. Ei sen takia, että saisi salattua sisäpiiritietoa siitä, miten sen maagisen rajan ylittää tavisratsastajasta gp-ratsastajaksi, vaan siksi että.. Että näkee, ettei mitään salatiedettä ja in-side juttuja ole siellä huipullakaan. Ratsastus on samoja asioita, samoja apuja ja perusratsastusta siellä gp-tasolla kuin ratsastuskoulun he c -tunneilla.

Kyra painotti mm. Sitä, ettei kokoaminen ole asia, joka tulee kuvioihin vasta ykskaks yllättäen vaativalla tasolla, vaan nuori hevonen rakennettaan omaan ikäänsä sopivalla kokoamisasteella, alusta asti. Mutta pääasia oli minun ymmärryksessäni se, että helppo c -tason ratsukin on koottu, sen tason mukaan mitä sillä tasolla vaaditaan, eli hyvin vähän = vain tasainen tuntuma ja muoto. Hyvin vaatimattomasti, mutta kuitenkin niin että asiana se kokoaminen on jo silläkin tasolla.

Hyvin havainnollistavana tekijänä oli kaksi aivan eri ikäistä ratsua, jotka ravasivat ja laukkasivat ympyrällä rinnakkain. Vanhempi oli koottu passageen ja piaffiin asti, kun viisivuotias vieressä ravasi omalle tasolleen sopivassa kokoamisasteessa.

Kyra painotti paljon myös käsiä, sitä kuinka paljon ratsastajat tekevät liikaa kädellä. Ja sitä kuinka uraantuneita ratsastajat asian havainnollistamiseen todella ovat ja kuinka vaikea on lähteä uraituneita tapoja, yksinkertaisella tavalla, kuten käsiä levittämällä, muuttamaan. Apuna havainnollistamiseen Kyra käytti ns. Kauhukahvaa (kohta Suomen mantereelle rantautui varmasti tähän "suunaniteltu" must have, remmi.) siihen asti jokainen vähemmän true rider voinee käyttää alaturparemmiä ;) Jokatapauksessa, ohjat laitettiin tulemaan satulan etukaaren ja remmin välistä ja käsiä levitettiin niin, ettei ohja tule suoraa linjaa kädestä kuolaimeen, jolloin sitä ei pysty samalla tavalla käyttämään. Tarkasti mietittynä ja muisteltuna, eräs omista valmentajistani on jo kauan aikaa sitten pyytänyt ratsastamaan ohjat ristissä, joka havainnollista samaa asiaa ja auttoi saamaan ahaa-elämyksen siitä, miten käden tulee joustaa lapaluista asti. Ja että tuntuman hevosen suuhun täytyisi olla äärimmäisen tasainen.

Kyra havainnollisti myös pohkeen käyttöä, sitä kuinka sillä ei saa jäädä painamaan vaan nopeasti naputella. Hyvänä havainnollistavana neuvona hän vertasi pohjetta raippaan. Eihän raipallakaan jäädä painamaan, vaan kosketetaan nopeasti, jos ei reaktiota synny, napautetaan uudelleen. Pohkeen kuuluisi naputella yhtä nopeasti. Tähänkin löytyi pieni kikkakolmonen, nyt tarvittiin kaksi turpahihnaa, tai jotain muuta remmiä, jolla jalustinhihna sidottiin aivan jalustimen yläpuolelta, satulavyöhön kiinni. Oikeastaan tällä "kikalla" sai vähän siirrettyä jalkaa oikeampaan paikkaan, sinne eteenpäin aktivoimaan ja nostamaan etuosaa sekä samalla rauhoittamaan vähän levotonta jalkaa.

Kyra painotti myös hyvin koko klinikan ajan itsestäni ehkä oleellisinta asiaa. Sitä, ettei pelkkiä takajalkoja pidä aktivoida ja ratsastaa, unohtaen etujalat. Suurimmalla osalla kuitenkin todellinen ongelma on se, että hevoset ovat etupainoisia ja aktivoimalla vain takajalkoja vilkkaammaksi, etupainoisuus lisääntyy. Sen sijaan, että meidän pitäisi muistaa ja luottaa ratsastaa niitä etujalkoja ja etuosaa eteen ja ylös. Hevosen kuuluu kantaa ratsastaja, nostaa säkä ja olla kevyt edestä. Se ei onnistu, jos ratsastamme vain takajalkoja aktiiviseksi ja etuosasta vain kaulaa ja muotoa "pyöreäksi!" Omalta näkökannaltani tässä oli se klinikan tärkein asia, jota jokaisen ratsastajan olisi ajateltava. 

Täytyipä vielä tekstiin tulla muokkaamaan tai oikeastaan lisäämään tämä eniten porua aiheuttanut asia, unohtakaamme ulko-ohjan tuki!  Kyra korosti sitä, ettei ulko-ohjalla saa pitää yhtään sen enempää painoa, tukea, tuntumaa -mitä nimitystä nyt ihmiset sitten käyttääkään, vaan kummatkin kädet on oltava saman arvoiset, yhtä tuella, yhtä kevyet ja yhtä merkitykselliset. Minä en näe tässä mitään uutta, mutta somessa klinikkaa näkemättömät nostivat asiasta melkokovankin ihmettelyn. Onhan päivän selvää, että kummassakin kädessä ja jalassa on oltava ns. saman verran hevosta ja hevosen on hyväksyttävä tuntuma myös sisäohjasta ja myös jäätävä sisäohjalle, ulko-ohjasta myödättäessä, samalla tavalla kuin ulko-ohjalle sisältä myödättäessä.

Klinikan anti ei siis ollut varmasti kenellekään mitään uutta ja ihmeellistä. Kyra osaa vain avata ja perustella asioita niin laajasti ja havainnollistavasti, että se saa ajattelemaa asioita uudelleen. Ratsastus on kuitenkin kokoajan samaa, hevosille ei tule uusia käyttöohjeita tasolta toiselle siirryttäessä, niitä vain nostetaan enemmän eteenpäin menon sijasta ylöspäin, kaasulla ja jarrulla leikitään äärirajoilla. Mutta ratsastus on kuitenkin samaa - jalasta eteen, pidätteestä takaisin. Perusratsastusta, jota harjoitellaan jo ensimmäisellä ratsastuskerralla, ei mitään salatiedettä!

Suurin anti kuitenkin Kyran klinikoissa aina on se, että jos vanha tapa ei toimi, uskalla kokeilla erilaista lähestymistapaa!

20.3.2015

4-vuotiaiden kouluratsujen tapahtumat


Nuorten hevosten festivaalit 2012
Siinä, missä ensimmäisen nuoren hevoseni Uunon kanssa tuskailin, ettei nelivuotiaille kouluhevosille ole oikeastaan mitään, sai estehevoset hypätä säännöllisesti noviisia ja kerätä hyödyllistä kokemusta kohti tulevaisuutta. Kouluhevosille ei oikeastaan annettu mahdollisuutta rakentaa tulevaisuutta vakaalle pohjalle. Nuorille 4-6 vuotiaille avoimet B:3 luokat, siellä täällä, ei ole mielestäni nelivuotiaille reiluja ohjelmia. Kertoohan sen jo sekin, että nelivuotiaille on ihan omat ohjelmatkin. Viisivuotiaalta vaaditaan radalla jo paljon, sitä ennen hevosen olisi hyvä saada kokemusta, muuten saa haukattua ison palan itseluottamusta kerralla hevosesta pois. Liian paljon uutta ja jännittävää kerralla on tuhoon tuomittua.

Tänä vuonna tilanteeseen on tullut muutos! Nelivuotiaille kouluhevosille on jopa oma koulu cuppi, mikä on ihan mahtava asia. Mitään vakava mielistä kilpailua ei tämän ikäisten hevosten kanssa tarvitse harrastaa, mukaan voi mennä asenteella, joka vie hevosta vain eteenpäin. Sehän se tarkoitus kuitenkin pohjimmiltaan kaikessa on. 

Tässä vähän listaa, joka auttaa hahmottamaan, mitä kaikkea nelivuotiaille kouluhevosille on tarjolla. Minä en tee erikseen estepuolen hevosille, mutta sen voi tehdä vaikka joku estepuolen nuoren hevosen omistaja. Linkitän mielelläni tekstiin estehevosten kissanristiäisten yhteenvedon, jos jollakin sellainen on/tulee olemaan! 

Kyvyt esiin
Ratsujalostusliitto järjestää joka vuosi kyvyt esiin- tapahtuman. Viime vuonna mukana oli ensimmäistä kertaa myös nelivuotiaille jotain kivaa, sekä este- että kouluhevosille. Nelivuotiaille hevosille kouluohjelma on helppo ryhmäratsastus-ohjelma. Ryhmäratsastusluokat ovat erityisen hyviä tilaisuuksia jännittäville hevosille, sillä kaveri on mukana. 

Kyvyt esiin tapahtumaan on enää hetki aikaa ilmoittautua, paikkakunnat ja päivät löytyvät täältä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on kaikkiin paikkakuntiin 27.3.2015

4-vuotiaiden luokka, Lappeenranta 2014
Ratsujalostusliiton päivät
Tässä, joka vuosi järjestetyssä tapahtumassa on paljon luokkia, joista löytyy jokaiseen ikäluokkaan sopivia tehtäviä, niin este- kuin kouluratsuille. Siellä on mahdollisuus harjoitella vähemmän tosissaan kisaamista ja näyttää nuorelle maailmaa. 

Paccelli Cup
Pacelli cup on 4-vuotiaille (ja 5-vuotiaille varsoneille tammoille) avoin, neliosainen kouluratsastuscup, joka kilpaillaan he B tasolla, luokkina 4-vuotiaiden ohjelmat. Sarjan osakilpailut ovat Laaksolla, Pornaisissa, Lappeenrannassa sekä nuorten hevosten festivaaleilla, Ypäjällä. Ensimmäinen osakilpailu on 10.5, kilpailuihin ilmoittaudutaan kipan kautta, kilpailuun vaaditaan kansallinen kisalupa. Varmasti hyödyllinen nuorille hevosille. Kaikkii osakilpailuihin ei ole pakko osallistua.

Nuorten hevosten festivaalit
Nuorten hevosten festivaalit ovat suuri tapahtuma, jossa on usealle päivälle luokkia kaiken ikäisille hevosille, koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Sieltä löytyy ryhmäratsastusluokka nelivuotiaille sekä kolmivuotiaille hevosille, sekä muita nelivuotiaille sopivia luokkia. Festivaaleilla on hyvä käydä tekemässä viimeiset "tositreenit" ennen laatuarvostelua. 

4-vuotiaiden luokka, Lappeenranta 2014
Laatuarvostelu
Laatuarvostelu on kattava arvostelutilaisuus nelivuotiaille koulu- ja estehevosille. Hevonen arvostellaan myös rakenteellisesti sekä kouluhevoset myös hyppäävät pieniä esteitä. Kouluradat ovat samoja, joita koko kauden tapahtumat ovat tarjonneet. 

Lisäksi nelivuotiaille kouluhevosille on silloin tällöin omia avoimia luokkia, entisen kansallisen tason yhteydessä. Tänävuonnahan nelivuotiaskin hevonen voi kilpailla kansallisella 3-tasolla, joten ratsastajan on hyvä hankkia kansallinen A-lupa, jos mielii nuoren kanssa kilpailemaan. 

Jos tästä jäi jokin oleellinen tapahtuma välistä, niin vinkatkaa! 

19.3.2015

Läsipään ensimmäinen valmennus

Simo-Petterin kanssa matkustimme ensimmäiseen valmennukseen tiistai-iltana. Varasin valmennus-ajan sunnuntaina, lyhyellä varoitusajalla, jottei yö unet menisi monelta yöltä jännityksestä. Tuossakin oli jo liikaa öitä! 


Valmennuspaikkana meillä oli Harjun oppimiskeskuksen tilat, tällä kertaa vanha, iso maneesi, jossa on peilejä vähän siellä täällä, joka nurkalla ja sivulla. Aluksi Simoa jännittikin todella paljon, kun joka nurkalla näkyi komistus ja sisäkatsomon ikkunat heijastuvat valoja. Kaikki oli uutta ja outoa. Vielä enemmän kuitenkin jännitti ratsastajaa. Osaako se sivistymätön ruuna käyttäytyä?

Maastakäsin taluttelu kumpaankin suuntaan, sai suurimman jännityksen pois. Vielä ratsainkin kävelimme kummatkin kierrokset, jotta jokainen heijastava pinta tuli näytettyä kummallekin aivolohkolle. Sitten raviin!

Ihan aluksi kerroin ongelmasta, joka on satunnaisen säännöllisesti hukassa olevat jarrut ja "hirven ravi".  Myös pohkeen taakse jääminen on samaan sarjaan kuuluva ongelma. Yleensä ne seuraavat peräkkäin toisiaan. Niinpä aluksi jäimme isolle soikiolle, Simolle selvästi vaikeampaan päätyyn, jossa tarkoitus oli työstää ravia, pohkeesta eteen ja istunnalla hitaammaksi. Tarkoitus oli saada ravi aivan käynti siirtymisen rajalle, niin että hevonen tuli puolipidätteestä ja istunnasta hitaampaan, polkevaan raviin ja reagoi pohkeesta heti eteen. Kuitenkin niin että tasapaino säilyi, ilman suurempia ylilyöntejä. Jarrun ja kaasun kanssa tasapainoiltiin kultaisella keskitiellä, leikkisästi. Tehtävä oli varsin hyödyllinen meille, sillä tässähän se ongelma tuli huomattua, ei meillä ole ongelmaa, silloin kun hevonen on ohjan ja pohkeen välissä! Haastavuutensa laji ottaa siinä, ettei hevonen useinkaan ole siellä jalan ja käden kultaisessa keskiössä. Minun tulisi luottaa ratsuuni ja siihen, että se todella kuuntelee jo pelkästään istuntaani. Se hidastaa heti kun tiivistän vähän istuntaani, mutta vastaavasti se myös lähtee eteen, ihan pienestäkin pohkeesta. Sen lisäksi minun pitäisi vain rueta ratsastamaan jalat lähempänä kylkeä, hevosen on alettava sietää pohkeeni siellä, missä sen kuuluu olla, jolloin voin käyttää jalkaanikin kontrolloidummin ja kevyemmin. Välillä tuli pieniä sätkyjä, hevonen reagoi liikaakin, mutta sehän on vain positiivista, että sieltä reaktio tulee!

Seuraavaksi jatkettiin koko uraa pitkin, loiventaen lyhyet sivut puoliympyrän muotoon. Ajatus oli vähän työntää sisätakajalkaa ulospäin ja ajatella vähän väistöä. Simosta se kuitenkin oli liian haastavaa, josta seurasi ensin vain lisää vauhtia ja lopulta liikkuminen takkuili ajoittain pahasti pohkeen taakse jäämisellä. Pitkällä sivulla sain ratsastaa vähän reilummin eteen, mutta vain hevosen raamien verran, takomista ei sallittu. Välillä menimme kyllä auttamatta liian lujaa, sillä Simo on hyvin menevä kaveri ja sille on helppoa mennä liian lujaa ja venyttää jalat täysmittaiseksi. Totuus kuitenkin on, ettei hevosella ole tarvittavaa voimaa ravata tuollaista ravia, jonka takia saamme aina metronomin hevosen takomisesta. Ihan pieni rauhoitus ja hidastus riitti siihen, että kaikki jalat mahtuivat yhden hevosen alle. Minulla tosiaan on ollut liian paljon hitaita ja työläitä liikkujia, joita ei ole voinut ottaa kiinni.. 

Kun kumpaankin suuntaan saimme haluttua tulosta, hevonen liikkui eteen pohkeesta, tuli istunnasta harjoistusraviin ja ymmärsi idean siirtää painoa ulospäin, saimme hetken hengähtää. Ravista löytyi ajoittain todella hyvä flow, olimme hetkittäin kuplassa, jossa kaikki oli täydellistä ja ruusuista. Mutta sitä kesti aina askeleen tai kaksi.. 


Seuraavaksi oli vuorossa laukkaa. Tässä kohtaa hevosessa alkoi jo vähän väsymyskin painaa. Tahtirikkoja tuli ja hevosen ilmeestä alkoi näkyä jo pientä "nyt riittää!" - asennetta. Töitä kuitenkin jatkettiin, uraa pitkin laukkaamista. Pitkällä sivulla eteen, lyhyille sivuille vähän kiinni, istumalla tiiviimmin satulaan. Laukassa piti hakea ylöspäin suuntautuvaa fiilistä, säkä ylös! Kumpaankin suuntaan hetken aikaa, jotta saimme hyvää laukkaa esille, jonka jälkeen ravissa pieni hetki isolla keskiympyrällä, hakien hevosta vähän pidemmälle ohjalle, venyttämään. 

Simo oli varsin fiksu ja jaksoi väsymyksestä huolimatta tsempata vielä loppuun asti. Itseensä tyytyväinen hevonen oli valmennuksen jälkeen sitä mieltä, että olisi ansainnut vähintäänkin kuninkaallista palvelua ja paljon kehuja, joita se sitten myös saikin. Itse sain paljon ideoita ja eväitä omaan tekemiseeni. Vinkkejä istuntaani ja apujen käyttöön. Tästä jatketaan viikko itsenäisesti vähän palautellen ja hellien hevosta ja sen mieltä, sillä eilen se olikin hyvin kiukkuinen ja osoitti maastokävelyllä mieltään useaan kertaan mehevillä pukeilla ja pystyyn hyppimisellä. Laitoinkin mieheni maastoilemaan, sillä olin melko varma, että hevonen vähän itseensä edellispäivän valmennuksesta otti ja saattaisi olla "pikkutuhma".  Mutta reilun viikon päästä taas uudestaan! Sitä ennen meillä on pientä kivaa, johon kuuluu nelivuotiaiden ryhmäratsastusluokan ohjelma ja kouluaidat

Lauantaina kuitenkin suuntaamme nokan kohti Ypäjää, Kyran klinikalle, josta toivottavasti saamme taas paljon lisää ideoita ja ajateltavaa. Loppuviikko seurataankin ahkerasti myös oripäiviä netistä, minua itseäni kiinnostaa eritoten kolmivuotiaiden ja 4-5 -vuotiaiden ratsastusosuudet.


Tässä vielä videota valmennuksesta, 17 minuutin verran!




Kotti, lentävä englantilainen

Kuvakaappaus videosta
Pikku G pääsi taas irtohyppäyksen pariin, sillä sää tiedot ovat luvanneet pakkasta, joka kovettaisi kentän pinnan soveltumattomaksi tähän hommaan. Kuja oli tällä kertaa laatuponi-kisoissa vaaditun mukainen, jossa Kotti kuuluu ryhmään II (130,1-140cm). Tämän ryhmän poneilla kujan välit ovat ponnistuspuomi - 2m ristikko - 5m pysty - 9,2m okseri, jonka enimmäiskorkeus 90cm.

Kottista oli taas hurjan hauskaa, välillä aivot jäivät narikkaan ja innostus vei voiton. Kujan katkonaisuuden vuoksi poni päätti välillä jättää kokonaan puomin ja ristikon välistä ja sujahtaa kujan aukosta suoraan pystylle. Eihän sitä innostuksesta voi rangaista.





Asenne ponilla on kohdillaan, etujalkojen tekniikka vielä tosin vähän roikkuva, mutta eiköhän nekin nouse sieltä, kunhan ponin mielestä ollaan oikeilla korkeusilla. Sitä ennen hankinta listalla on kuitenkin suojat. Suojien ostoon täytyy paneutua ajan kanssa. Kottin varusteostokset ovat aina haasteellisia, sille ei sovi mikään shettis/pikkuponi tavara, mutta vähän isommalle tarkoitetut varusteet ovat sitten jo liian isoja. Sama homma oli loimia metsästäessä, metrin selkäpituus on otollinen shettisloimille, mutta eihän sellaiset tämän kokoisille mahdu muuten.



Kottin kanssa on jatkettu myös vähän ratsuoppeja. Vähän lisää ravityöskentelyä, vai voiko vielä työskentelystä puhua? Olemme saaneet ratsastettuna hyvälle alulle ravia. Vasta kaksi kertaa olemme ravanneet selästä käsin, mutta poni oli jo tällä uudemmalla kerralla aivan toinen. Raviin löytyi ajoittain varmuutta, asennetta, joka huokui ponista. Se tiesi mitä vaadittiin ja se uskaltautui antamaan itsestään enemmän. Voitiin siis ainakin puhua jo ravista, eikä haparoivista juoksuaskelista. Kolmivuotiaaksi poniksi Kotti on varsin hyvällä mallilla, meillähän ei ole mikään kiire, jonka takia ponia on työstetty selästä vain satunnaisesti. Se kuitenkin tuntuu omaksuvan asiat nopeasti.

Kotti on toki saanut treenata ratsun uraa, hieman eri kaavalla, omistajansa kanssa. Talutusratsuna poni toimii mainiosti. Poni toimii mainiosti myös hoitotilanteissa. Pieni ihmisen alku saa hoitaa ponia niin tarhassa kuin tallissakin. Poni seisoo paikallaan, katsoo koko ajan mitä seuraavaksi ja valitsee yhdessä hoitajansa kanssa harjakorista harjankin. Jotenkin niin uskomattoman kärsivällinen ja ihana poni! Eihän tällaisia rahalla saa, ainoastaan tuurilla!



Simolla on ollut takanaan maastoilua, josta on huolehtinut hevosen toinen omistaja. Vähän kunto-/voima harjoittelua intervalli- ja mäkitreenin avullu. Jonka jälkeen kentällä etsiskelin jarruja pienen ikuisuudelta tuntuvan hetken. Jokseenkin maastovauhti, vaikka rauhallinen olikin, on turhan reipasta kenttätyöskentelyyn, jäi päälle. Jarrujen puuttumiseen saattoi olla myös syynä suitsissa kokeiluna olleet klipsit, jotka pois otettuamme homma taas sujui. Mitä siitä opimme? "Älä edes kokeile kikkoja, joita ei kisoissakaan saa käyttää!" Klipsit lukitsivat kuolaimen, joka jo muutenkin on hyvin tasapainossa ja vakaa, ihan mykäksi.

Tiistaina me olimme ihan ensimmäistä kertaa valmennuksessa. Siitä lisää toisen kerran, mutta ihan huippua oli ja hevonen oli no, Super!


14.3.2015

Kottin kevät terveiset!

Kotti pääsi eilen kuvaukseen, tarkoitus oli ottaa edustavia rakenne kuvia, mutta kuinkas kävi? Ensin ponia puunattiin ja kuurattiin miltei tunnin verran, sillä edellispäivän piehtarointi kentällä ei oikein ollut edustavan näköistä. Pölyistä, karvaansa heittävää ponia on kohtuullisen hankala saada puhtaaksi, saati edustavan näköiseksi. 


Lopputulos oli kuitenkin varsin miellyttävä, olihan ponin puunaamiseen käytetty showshinea enemmän kuin purkillinen, ja painoakin tippui käytävän lattialle ainakin kahden kilon edestä. Eikun kentälle ottamaan kuvia, ja mitä poni tekee ensimmäisenä?

Kiitos tytöt kuurauksesta!

"Ota nyt niitä real-life kuvia!"

Ja sitten alkoi hirmuinen rallitus, ponilla oli kivaa! Ajatus edustavista kuvista jäi tosiaankin ajatuksen tasolle, mutta kuvia tuli silti otettua, tässä "edustavimmat" !






AURINKOISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

13.3.2015

Puomeja, puomeja, puomeja!


Vihdoin ja viimein koitti se "kesäkauden" -avaus, nimittäin puomit löysivät olemassa olonsa merkityksen. Edellispäivänä jo valmiiksi tehty tehtävä (täällä), odotti innokkaita ratsukoita estetreenien alkeiden pariin. 

Ensimmäisenä oli vuorossa kaikkein kokenein konkari Nemo, jolle esteura on taakse jäänyttä elämää. Mutta mikään ei estä meitä puomeilemasta, kunhan se tapahtuu hallitusta, eikä Nemon entiseen tapaan hyppäämällä maailman korkeinta estettä. Niin, paitsi ne oudot pahkurat kintereissä, hevonen on siis reagoinut liikutukseen myös huonosti, sillä kintereihin, kummallekin puolelle oli tullut selvästi erottuvat turvotuspahkurat. No, liikunta laittaa nesteet kiertämään..


Nemo on aina ollut huolimaton jaloistaan, nimenomaan puomeilla. Aamun valjetessa, yöllinen pakkanen oli saanut pinnan kovaksi, eikä aurinko yrityksistä huolimatta, saanut kenttää vielä täysin sulaksi. Niinpä jouduimme Nemon kanssa toteamaan pohjan olevan liian kova. Hetki kuitenkin käveltiin ja ravailtiin, sekä puomien ylikin marssittiin varsin innokkaasti. Pieni halu syttyi Nemollekin, mutta fyysiset rajoitteet estivät meitä tutustumasta ja nauttimasta puomesta sen enempää. 

Mitä kintereihin tuli, hevonen liikkui normaalisti, pahkurat olivat ja pysyivät, mutta mitään muutoksia niissä ei tapahtunut. Hevonen saa nyt levätä muutaman päivän pidempään. Se kuitenkin liikkuu mielellään ja Nemomaisella tavallaan puhtaasti, joten mistään hälyttävästä tuskin on kyse. 

(Miten ihmeessä sana kinner, taivutetaan monikossa oikeaoppisesti? Kintereihin, kintereisiin? Vai jotenkin aivan muulla tavalla?Kielipoliisit, auttakaa!)

Tuo heinän korsi oli koko reissun ajan suunpielessä :)
Seuraavaksi oli sitten nuoremman ja vetreämmän kaverin vuoro. Simolla oli takana maanantainen maneesireissu, tiistailta vapaa ja keskiviikolta maastakäsin kävelytys. Oli siis varsin otollinen hetki kokeilla ratsastajan todellista tasapainoa ja lähteä ratsastamaan, ilman alkuvetristelyä ilman ratsastajaa. 

 Ensin etsimme rentoa käyntiä. Hevonen ei ollut missään vaiheessa viulun kireä, vaan sopivan hereillä, mutta rentous puuttui. Positiivista kuitenkin oli huomata, että hevonen ei tosiaankaan ottanut räjähdysvaihetta missään vaiheessa, edes alkumetreillä päälle. Kun totesin hevosen kestävän ilman väliloikkia, maan tasalla  ravissakin, oli aika siirtyä raviin. 


Ravi oli taas haparointia alkuun, enkä itse uskaltanut käyttää jalkaa napakasti, sillä halusin välttää mahdolliset protestoinnit ja siitä syntyvät loikat. Niinpä tyydyin siihen, että ravi käynnistyy rauhallisesti. Halusin myös välttää "hirvi juoksuun" siirtymisen, jota hevonen tekee, kun lähtee kiirehtimään ja juoksemaan vain kovempaa ja kovempaa. 

Kun ravi tuntui kivalta, ja hallintalaitteet olivat mukana, oli aika tulla puomeja, joita toki tutkimme jo käynnin aikana. Simo tuli varsin nätisti ja ymmärsi idean vasemmassa kierroksessa, jossa tulimme puomit ensin. Simosta kuoriutui estehevosen ainesta esiin ja se innoistui puomeista niin kovasti, että laukka vaihdekin tuli mukaan kuvioihin. Ensin virheellisesti, hevosen omaehtoinen nosto väärään laukkaan, seuraavalla kerralla ratsastaja oli skarppina ja avusti hevosta laukka-avuilla, jolloin saimme puhtaan laukan. 



 Suunnan muutos ja oikean kierroksen pariin. Simolle se vaikeampi kierros, joka tuotti myös hieman hankaluuksia puomeilla. Ruunalla oli oma käsityksensä ravipuomi työskentelystä, jota sen mielestä oli harrastettu jo ihan riittävästi ja olisi ollut aika nostaa tehtävän vaativuutta esteiksi. Innostusta oli mukana jo niin paljon, että laukka oli kuvioissa hyvinkin innokkaasti ja kuvaajaamme piti jo kerran monottaa päin, kun ratsun mielestä liian lähelle meidän tilaa tuli. Muutaman iloisen laukka-loikankin sain tuntea, mutta onneksi ratsuni on pehmeä loikkija, jonka selässä kohtuullisen hyvin pysyin. 



Kun olimme saaneet onnistuneet, hallitut ylitykset myös oikeassa kierroksessa ja kaikilla oli hymy naamalla, oli aika lopetella siihen. Fiksu nuori hevonen, joka osoittautui hyvin tarkaksi jaloistaan ja inostui kovasti tehtävästä. Puomitreenit tulevat jatkossa olemaan meidän treeneissä mukana useammin. Puomeihin tarvitsee vain laittaa vähän lisää maalia, sillä ulkosäilytys on tehnyt maalipinnoille tehtävänsä. Varastossa onneksi odottaa pinkkiä, turkoosia ja violettia maalia, eiköhän niillä alkuun pääse!


Simon taidon näytettä päätyi myös videolle, linkki videoon



Viimeisenä, muttei ollenkaan vähäisimpänä oli Kottin vuoro. Koska Kottilla on ikää vielä liian vähän, oli tehtävä muutettava kolmivuotiaalle sopivaksi, eli irtohypytykseksi. Tein Kottille helpon, mutta hyödyllisen tehtävän, ei pelkkää läpi juoksua, vaan poni joutui vähän miettimäänkin. Innostuksen lomassa ponilla jää aivot narikkaan ja se hyppii ja pomppii tehtävät miten sattuu, kunhan yli pääsee. Se mm. jättää askelia välistä ja tekee hervottoman pitkiä ja laakeita loikkia. 


Esteitä oli vain kaksi, reilun kuuden metrin välillä. Ennen estettä, niiden välissä ja esteen jälkeen oli puomi n. 3 metrin päässä esteistä, auttamassa ponia rytmittämään laukkaansa ja löytämään ponnistuspaikkansa paremmin. Onnistuiko se? Välillä kyllä, välillä poni teki hervottomia loikkia, lähtiessään jo puomilta esteen ylitykseen. 

Lopuksi puomit otettiin pois ja Kotti sai hypätä ristikkoa suurempaakin, välillä väliin ottaen askeleen, välillä tullen innarilla. Kykyä pitkiin loikkiin ponilla kyllä on. Kaiken kruunasi, kun sai piehtoroida, ennen kunnollisia hyppysuorituksia märässä hiekassa. Videolla vain alku, jossa Kotti purkaa kevät intoaan muuhun, kuin työntekoon. Sallittakoon se nuorelle orille! 




11.3.2015

Kouluratsut vaihtaa viihteelle, ensi kertaa tänä vuonna


 Tarvitseeko huomisen treeniä valoittaa enemmän? Karsinakylttien tekstit taitaa nyt olla ainakin kohdillaan! 





Huomenna on siis luvassa puomitreeniä, sekä Simolle että Nemolle. Eikä Kottikaan jää tästä kivasta paitsi, tosin Kotti saa vielä ikänsä mukaan tehdä kaiken ilman ratsastajaa. Simolle ja Nemolle on jo kenttä viritetty treenikuntoon, puomikalusto raahattu kentän laidalta aitojen sisään ja tehtäväkin valmiiksi tehty, eikun baanalle! 

Puomeja on kaksi peräkkäin ravivälillä; 1,2 metrin välein, välissä on 6 metriä eli viiden puomin puomiton väli, jonka jälkeen taas 1,2 metrin välillä kaksi puomia. Sivuilla on puomit johtamassa meitä oikeaan suuntaan, lähinnä Simolle avuksi, mutta ei ne pahaksi ole Nemollekaan. Puomien väli on arvioitu aika pieneksi, mutta mieluummin lyhyellä välillä, jossa tehtävä ei mene mahdottomaksi, vaikka virheitä tulisi, kuin liian pitkällä välillä, jolloin virheen kohdalla olisimme pulassa. Tuosta on helppo Simon rohkeuden mukaan pidentää väliä.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, innolla kohti huomista! 



10.3.2015

Nemo, tuo ainutlaatuinen opetusmestari

Nemo, hyödyllinen vanhus on päässyt nyt liikkumaan joka toinen päivä. Se on osoittautunut Nemolle hyväksi liikunta jaksotukseksi, vanhus tarvitsee palautumista jotta työnteko ei rasita liikaa. Nemon työskentelykunto on kasvanut yhtä kohisten, kuin kentän sulaminen. Pohjalla toki on ollut paljon kilometrejä ja hyvä kunto, mutta muutaman kuukauden seisominen saa silti katoa aikaan ja kropalla menee aikaa palautua työkuntoon.

Huhtikuulta 2014
Nemon kanssa on pääasiassa harrastettu vain kevyttä työskentelyä, eteenpäin ratsastaen ja vähän ympyröillä taivuttaen. Hevoselta ei kuitenkaan ole vaadittu mitään sen kummoisempaa, rentoa humputtelua pitkin kenttää ja välillä vähän maastoillenkin.

Ensimmäisen varsinaisen työskentely treenin teimme tuulen tuiverruksessa. Aloitimme käynnissä löysin ohjin köpöttelyn, suunnittelin samalla mitä tänään tekisimme. Hevonen vaikutti kuurolta ja oman kuplansa sisällä olevalta jänikseltä, jota tuuli pelotteli. Oli siis aika aloittaa oikeasti työt ja lopettaa humputtelu. Ohjat tuntumalle ja kupla rikki "poks" siirtämällä sisäjalka vähän eteenpäin ja nappaamalla päälle laukkavaihde. Puolikas ympyrä laukkaa ja takaisin käyntiin. Hevonen oli kerennyt jo puhaltamaan uuden kuplan ympärilleen, jonka takia siirtyminen epäonnistui ravin kautta, tasapainoisesta ja hallitusta laukka-käynti siirtymisestä ei ollut tietoakaan. Uusi yritys ensin käyntiä, jonka aktivointi tuotti tulokseksi hätäisen töpökäynnin. Se ei ollut tarkoitus, käynnin aktivoinnilla en halunnut hevosen kiirehtivän vaan olevan tarmokkaammin hommassa mukana takajaloilla. Hätäisen käynnin rauhoittaminen ja aktivoiminen vei paljon aikaa, yhden pääty-ympyrän verran. Hevonen oli nopea kasvattamaan itselleen kuplan, jonka avulla siitä tuli kuuro-mykkä avuilleni. Aivan kuin sen aivot eivät olisi jaksaneet raksuttaa ilman jatkuvaa herättelyä. Kun lopulta sain käyntiä, jota halusin, onnistui laukan nostokin hyvin.

Keskityin ratsastuksessani itseeni, siihen että käytän jalasta nimenomaan pohjetta en kantapäätä. Siihen etten jätä apuja päälle, vaan käytän ja hellitän. Siihen että käytän apua oikein ajoitettuna ja siihen että olen menossa liikkeen suuntaan ja saan oikeasti lonkat auki, etten jää puristamaan ratsuani jalalla.


Nemo on siitä mahtava kaveri, että sen kanssa ratsastaessa voin keskittyä vaikka pelkästään itseeni. Sen kanssa saan treenata istuntaani, saan kokeilla ja hianosäätää apujani ja saan nauttia välillä vain kyydistä.

Laukka alkaa sujumaan mallikkaasti. Nemon kanssa olemme laukanneet vain lyhyitä pätkiä, vain hyvää laukkaa. Sen laukan laatua parannettiin paljon viime syksynä, vain sillä ettei laukata muuta kuin niitä hyviä askelia, jotka tulevat heti noston jälkeen. Kun laukasta alkoi löytyä vähän pidempiä pätkiä hyvää suoritusta, otimme vastalaukat mukaan kuvioihin. Tällä hetkellä kuitenkin olemme taas osittain alkutaipaleella.

Laukasta käyntiin siirtymiset vaativat vielä hiomista. Muutama hyvä siirtyminenkin tuli, mutta minun täytyy saada pidettyä hevonen ennen siirtymää paremmin kuulolla ja tehdä siirtyminen laukasta käyntiinkin enemmän ajatuksella eteen, kuin taakse.

Kun laukka-käynti siirtymisiä oli hiottu riittävän kauan ja olin tyytyväinen omiin apuihini ja istuntaani, oli aika aloittaa ravityöskentely. Nemo ravaa huomattavasti letkeämmin, kun on saanut alle laukkaa, joten tänään päätimme tehdä meille kummallekin vaikeita asioita; väistöjä!

Koska olin analyyttisesti katsonut väistöjäni Simon kanssa, videolta, oli aika korjata oma tekeminen ensin Nemon kanssa. Harjoitusravissa, kulman jälkeen väistöä pitkän sivun alusta kohti keskipistettä. Tähän auttoi paljon vesilammikko, joka vielä kentän toisen pitkän sivun uralla kummittelee. Nemo kiertää mielellään veden, joten se oli äärettömän hyvä apu saada väistävästä pohkeesta, nimenomaan pohkeesta oikeanlainen reaktio. 

Väistö linjat, olivat oikeasti symmetriset, mutta töherrystaitoni ovat heikot..
 Nemo on oppinut vuosien treenaamisen tuloksena väistämään kumpaankin suuntaan, jotenkuten. Eihän siltä koskaan tule kunnollista väistöä vasemmalle, mutta kuitenkin pientä ristiaskelta ja sivuttaisliikettä. Teimme ensin helpomman suunnan, eli piirrustukseni oikean puoleisen kuvion mukaan, jossa väistö tapahtui siis vasemmasta pohkeesta oikealle. Se sujui varsin mallikkaasti ja helposti. Johtuen varmasti jo siitä, että itse istun enemmän oikealla, vaikka väistössä tarkoitus onkin istua keskellä satulaa, on minun istunnan toispuoleisuus oikealle väistössä enemmän auttavana kuin huonontavana, tekijänä. 

Kun väistöt sujuivat riittävän mallikkaasti oikealle, eli kun sain korjattua omaa istuntaani, saatua "ahaa"-elämyksen ulko-ohjan tuntumasta ja onnistuessani rentouttamaan koko jalan, vaihdoimme suuntaa. Vasemmalle väistö, oikeasta pohkeesta on meille se nounou-juttu. Hevonen on suoranaisena banaanina ulospäin, sen kaula on tuhannella mutkalla, lähes sen otsan tähti on nähtävissä oikealta.. Siinä on "asetusta" kerrakseen, mutta siinä on sitä kyllä jo "vähän" liikaa. Ongelmaksi muodostuu vasen lapa, tai oikeastaan vasen etujalka, jossa on diagnosoitu myös olevan sitä sädeluuontumaa. Yritin saada hevosta suoremmaksi, tekemällä väistöt asettaen hevosta liikkeen suuntaan, ja oikeastaan jättämällä kokonaan suoristamatta kulmasta tullessa, jolloin hevonen oli väistöä varten ns. väärin päin. Mutta parempi niin, sillä se hetkellisesti toimi ja auttoi siihen, että saan hevosen pidettyä paremmin rungostaan ja ennenkaikkea kaulastaan suorana. 

Molempiin suuntiin saimme suhteellisen hyvät, tai Nemon mittapuulla "well done" väistöt, jatkoimme ravaamista hetken. Hevosella oli hyvä draivi päällä, se kantoi itseään ja polki takajaloilla kunnolla kroppansa alle. Päätimme yhdessä tuumin kiertää vielä kerran märkäura ja päädyimme lävistäjälle, jossa vähän lisäsin ravia. Väistöistä saadun ahaa-elämyksen tuntuman kanssa, sain pidettyä lävistäjällä paketin kasassa ja hevonen esitti mitä hienoimman lisätyn ravinsa, tai oikeastaan keskiravin, lisättyä tällä hevosella ei löydy vaihteistosta.

Kyllä tuli hyvä mieli, Nemo on harvemmin se oikea hyvän mielen ratsu, mutta nyt se taas oli. Hevonen antoi kaikkensa, mitä tein jotain oikein, tai ainakin sain muutettua omaa ratsastustani niin, että hevonen todella halusi esittää parastaan, se oli herkkä ja kuulolla. Olin kyllä tyytyväinen, sekä hevoseen että myös itseeni! Tällaista lisää, kiitos!

Positiivinen työn aloitus

Pahoittelen laatua, säästämme sähköä, emme käytä valaistusta.
Ohi on! Tällä kertaa kävelykuuri, joka oli itseasiassa melko helppo jakso. Tai ainakin minulle, sillä passitin mieheni kävelyttämään ruunaa maastakäsin.

Maanantaina oli kulunut 10 päivää. Pakko kävelyä oli suoritettava vähintään viikon ajan, joten nyt olimme jo hyvin paljon pidemmällä. Niinpä suuntasimme maneesille, sillä totesimme sen olevan paras paikka nousta ratsun selkään ja ottaa tarvittaessa vähän vauhtiakin alle.

Maneesi on hyvä paikka, kun täytyy mennä paljon suoraa, laajoja kaaria ja hyvällä pohjalla. Meidän kentältä puuttuu vain tila, se on pienempi kuin maneesi, jota käytämme, vaikka muuten täydessä kesäkunnossa onkin. Maastoilu on tässä kohtaa turhan riskialtista, ja lisäksi routakuopat hidastavat omaa haluani lähteä katkaisemaan ratsun jalkoja.

Maneesilla Simo oli alkuun hetken todella jännittynyt, mutta maasta kävellessä alkoi hyvin rentoutua. Jatkoimme selästä käsin käynnillä kävelyä, kumpaankin suuntaan. Hevonen vaikutti hyvältä, pöllöily energiaa ei ollut, joten otin vähän ravia. Aluksi ravi oli taas hapuilua, mutta pikkuhiljaa yhteissävel alkoi löytyä. Maneesin pohjassa oli pientä epätasaisuutta toisessa päädyssä, josta nuori tasapainoton ratsuni nosti laukan. Koska laukka oli hallittua ja rauhallista, annoin pojan laukata. 


Käytössä oli taas taktiikk; musta-valkoista. Koska Simon ratsukilometrit rajoittuvat vain sisäänajoon, on taas tauon jälkeen hyvä palata asioissa ihan ruohojuuritasolle. Pohkeesta eteen, pidätteestä seis. Simo on varsin nopeasti ymmärtänyt käynnin, tai sen ettei nyt saa mennä kovempaa, paitsi omalla luvalla. Raviin siirtyminen oli taas ensin hyvän houkutuksen ja rohkaisun takana. Vaikka hevonen selvästi tiesi, että nyt pitäisi ravata, jokin lukko sen päässä kuitenkin kertoi, ettei ihminen annakaan ravata. Simo on hyvin oppivainen ja omaksuvainen, hyvällä tuulella ollessaan se kääntyi vaikka kaksin kerroin, jos ihminen niin pyytää.  

Ja kun ruuna vihdoin huomasi, että tänään on ravikin sallittua, en voinut sallia sitä, että estäisin pojan laukkaamasta, kun  laukka mukaan vahingossa tuli. Se olisi ollut minun puoleltani suuri virhe!

Työskentelimme ravissa suoralla uralla, kumpaankin suuntaan. Hevonen on vino, mahdottoman vino. Sen takaosa on koko ajan asteen enemmän oikealla. Nyt ei kuitenkin ollut suoristamisen aika, ei nuorelta voi kerralla vaatia kaikkea. Nyt oli aika saada taas hevonen rohkaistua pohkeesta eteen, menimme sitten vähän vinosti tai emme. 


Pikkuhiljaa ratsu vakautui tuntumallekin, hetkeksi, kunnes takaosa oli työskennellyt liikaa ja väsymys iski ja voimat loppuivat. Oli aika pienelle välitauolle. Aikaisemmin ruunan kanssa on työskennelty putkeen, käynti, ravi ja laukka. Työskentely jaksot ovat olleet lyhyitä, muutama laukkakierros kentän ympäri, vähän ravia pohjalle. Nyt on kuitenkin aika aloittaa työskentelyn jaksotusta, kaikkea ei tarvitse laittaa vartin sisään ja tehdä yhtä pötköä, vaan välissä voidaan vähän hengähtää ja työskentelyä jatkaa. Tähän on auttanut paljon pohjalla oleva käynti työskentely, jossa peruskuntoa sai kuin varkain, asteen paremmaksi. 

Pienen tauon jälkeen oli aika ottaa vielä laukkaa, tällä kertaa ihan suunnitellusti, myös toiseen suuntaan. Vasen laukka on jäänyt vähemmälle, olen sitä pitänyt itsestään selvänä ja työstänyt vähän enemmän tarkoituksella tai sattumien kautta oikeaa laukkaa. Nyt oli jo korkea aika katsoa, löytyykö hevoselta enää vasenta laukkaa ollenkaan. 


Löytyi, hyvin löytyikin. Ensimmäinen nosto tuotti väärän laukan, mutta nostosta kuitenkin tuli reagtio - laukka! Uudella yrittämällä nousi kaksi kertaa myös haluttu laukka, joka itseasiassa tuntui nyt huonommalta. Tai ainakin hallintalaitteet hukanneelta, sikäli kun laukassa ei varsinaisesti vikaa ollut. Oli kuitenkin mahdottoman mukava huomata, että ratsuni on loman aikana oppinut jotakin, se ymmärsi heti laukkapohkeen ja sen mitä sillä halutaan. Aikaisemminhan laukka on tullut kyllä pohkeesta, mutta noussut vasta miettimisaskelten jälkeen, nyt se nousi heti. Itse vain täytyy vielä enemmän rueta miettämään tämänkin ratsun kanssa ajoitusta, koska käytän pohkeen, jotta saan annettua hevoselleni parhaat mahdolliset pyynnöt, joiden perusteella hevosen olisi selkeää toimia. Nyt se on vähän mennyt niin, että apu annetaan pisteessa x, oli ratsun jalat missä kohtaa vain ja odotellaan, kohta toistetaan ja odotellaan. Ehkä siksi, ettei ratsu ole vielä ymmärtänyt täysin laukkapohkeen tarkoitusta, ehkä siksi, että oma mieli jäkittää vastaan. Ensikerralle ratsastajan on siis petrattava niin, että laukka-apu tulee silloin, kun halutun laukan sisäjalka on noussut maasta, eli on ilmassa.



 
Kun laukkatehtävät oli suoritettu hevosen osalta kunnialla, ratsastajaan ei voi olla tyytyväinen, oli aika loppu hölkän. Ravi tuntui hetkittäin todella hyvältä, kaikki palikat olivat siellä missä kuului ja ratsastajakin pääsi vähän rentoutumaan. Minähän en jännitä! Mutta kroppa ei aina ole samaa mieltä. 

Kun hölkät olivat hölkätty, oli vielä hyvä hetki kävellessä kokeilla vähän väistöjä. Tässä kohtaa oli taas ratsastajalle saarnan paikka, koska ja miten sitä pohjetta käytetään?! Tai mikä ylipäätään on pohje, se kengän kantapääkö? Jonkun nimeltä mainitsemattoman allekirjoittaneen täytyisi ehkä palata koulun penkille, anatomian tunneille! Kolmivuotiaskin tietää mikä on pohje ja missä on kantapää! Kuinka voit opettaa muita, jos itsekin olet näin alkeellisten virheiden seassa? Teoria on niin paljon helpompaa, kuin käytäntö.. Mutta me suoritimme siis ratsastajan toimesta kantapääväistöä, pääasia on kuitenkin sama, hevosen oli liikuttava sivuttaissuunnassa, ratsastajan jalasta. 


Ratsastajan olisi vain tehtävä huomattavasti vähemmän ja selkeämmin jalallaan. Väistöt ovat kieltämättä minulle ehdoton heikkous, ja myös kaikille aikaisemmille hevosille, en tiedä onko vika siinä, että hevoset ovat saaneet minulle huonot väistökokemukset vai olenko minä se, joka on saanut hevosista huonoja väistäjiä. Niin tai näin, ei valmentajanikaan viisi vuotta sitten saanut hevostani väistämään askeltakaan vasemmalle, jolloin vika ei varmasti ollut ratsastajan avuissa. Väistöt jo sanana saa minut paniikkiin, sillä ne todennäköisesti epäonnistuvat. Mitä enemmän niitä on yrittänyt treenata hevosella, jolle väistöt ovat olleet myrkkyä, sitä enemmän siitä on tullut myös itselleni todella vaikeaa. Istun aina vain enemmän väärään suuntaan, pidätän väärällä kädellä ja käytän jalkaani heti liikaa. Aivot sanovat minulle, ettei onnistu vaikken ole edes vielä yrittänyt. 

Suurimmaksi ongelmaksi muodotuu oma mieli, joka on vastaan kaikkia väistöön liittyviä onnistumisia. Simo on onneksi ensimmäinen oma hevoseni, jolle väistöt tuntuvat jokseenkin helpoilta. Ehkä se on ensimmäinen hevosistani, joka on saanut jokseenkin jaloistaan terveet paperit, olisiko syy kuitenkin loppupeleissä siitä? Jos en olekaan aivan toivoton tapaus, mutta aikaisemmat hevoseni eivät vain oikeasti terveyden vuoksi ole olleet kykeneviä väistöihin? 

No oli niin tai näin, Simon kanssa pääsimme sivuttaisliikkeiden salattuun maahan, onneksi taltioituna visusti videokuvalle, josta todella näen, mitä kaikkea on korjattava ennen seuraavaa selkään nousua. Ratsastajan säheltämisestä huolimatta ruunani astuu sivulle, rauhallisin ristiaskelin. Ei ole vielä väliä, kuljetaanko oikein vain väärin, mennäänkö perse edellä vai ei, pääasia oli saada liikettä sivusuuntaan, ja siinä onnistuimme! Kummankin heikkoudet korostuvat videolla, ratsastaja on toispuolinen niinkuin hevonenkin. Tässä on kuitenkin meidän tämän hetkinen lähtötilanne, tästä treenataan sitten vain paremmaksi!