Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

29.4.2015

Tuot superlatiivejä mun elämään


Maanantai aamuna todellisuus iski vasten kasvoja. Kun on tammikuusta 2014 saanut olla ja elää, sen oman mielen mukaan, ilman kellon katsomista tai ajantajua, on vaikea muuttaa yht'äkkiä takaisin kello kourassa kulkijaksi. Maistelin todellisuutta joulukuussa, mutta hyvin vähän. Paluu töiden ääreen on siis tapahtunut, eikä kolme peräkkäistä herätystä, vähän viiden jälkeen, ole juuri se juttu minun elämässäni. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun sain lyhennettyä velkalistaa, unipuolella, kiitos kurjan kelin!

Mutta tämähän on ainoastaan tottumisesta kiinni. Olen saanut nukkua miltei puolitoista vuotta aamu-uniani yhdeksän paikkeille, tai vähintään kahdeksaan. Ruudun takana on siis melkoisen univajeen omaava kirjoittaja, joten nyt on pakko pahoitella, jos tekstistä tulee epäselvä ja virheinen. 


Hevosrintama on saanut positiivista lisäystä ratsujen osalta. Ehkä jopa liikaakin, sillä nyt työt alkavat haittaamaan harrastusta. Mutta mahtavinta minulle on se, että nyt on tarjolla nuoria vähän joka suunnalta. Blogi kuitenkin jatkaa aiheessaan tavalliseen tapaan, eli omien hevosten ympärillä. 

Kevät on edennyt muutamassa päivässä aivan mielettömästi. Täällä oikeasti vihertää ja luonto herää henkiin. Ja jossain sataa vielä luntakin! Onneksi ei täällä, sillä Nemo ja Kotti ovat jo käyneet maistiaisia laitumelta. Eli totutus laitumeen on aloitettu, tosin hyvin varovasti ja nyt sateiden takia se on vähän jäänyt, sillä laidun on mielettömän märkä. 

Simo ei ole vielä päässyt maistelemaan muutamaa kortta enempää, sillä meillä oli piikityksen takia kävelyä, enkä sitä rehellisyyden nimissä uskalla laittaa laitumelle, ennenkuin pohja on varmasti pitävä. Narussa ruuna ei osannut käyttäytyä.


Simon kävelytys kesti neljä päivää, johon mahtui ohjasajoa, täysin vapaa päiviä ja maasta, sekä selästä (maasta avustaen) kävelyä. Ennen klinikkareissua Simolla oli vapaa päiviä, joten pikku ruuna alkoi kiehumaan jo liiaksikin. Etenkin kun ruokintaa lisättiin, jotta ruuna lihoisi. Ja lihonnut se kyllä onkin, ihan muutamassa päivässä on selkeästi nähtävillä, kuinka kylkiluut peittyy. Lihotuksen tukena on ollut öljy, sillä muuta ei enää ruokintaan voi lisätä. 


Maanantaina meillä oli ensimmäinen oikea ratsastus, sillä saimme jo ravata. Alkuun vaikutti kyllä siltä, ettei hommasta tule mitään, sillä naapurissa on pientä remontointia, eikä vasaran naputus ole ainakaan tässä kohtaa se rauhoittava asia. Mutta vaihtoehtoja ei ollut, hevosta ei voi juoksuttaa tässä tilassa, sillä siinä se vasta itsensä rikkoisi riehumalla, joten selkään oli noustava. Se oli ainut keino hallita hevosta, sillä maastakäsin ei kovin turvallista ole talutella ratsua, jonka etujalat kauhoo reilusti pään yläpuolella.   

Taluttajan kanssa pääsimme kuitenkin turvallisille vesille ja uskalsimme ravatakin, itseasiassa aika kivaa ravia. Jouduimme tosin pysymään kentän toisessa päässä, sillä Simoa jännitti kovasti portin puolella. Sain hevosen avuille, rennoksi ja se ravaili varsin mukavasti hetken aikaa kumpaankin suuntaan. 


Tiistaina meillä oli ihan mieletön keli! Kaikki postauksen kuvat ovat tiistailta.  Aurinko paistoi, mittarissa oli reilusti yli kymmenen astetta ja hevoseni vaikutti varsin leppoiselta kaverilta. 

Vaikka harvoin mietin mitään, ennen kuin nousen selkään, tein sen eilen. Ajattelin tehdä laukkaa, ja oikeastaan vain laukkaa. Ravia vain pakollisen oppimäärään verran, eli verryttelyn. Mutta se oli vain sellainen ajatus, jonka toteuttaisin, jos kaikki olisi niinkuin niiden pitäisi olla! 


Ja mites muuten ne olisikaan, kuin juuri niin? Hevonen oli ihan mielettömän hyvän tuntuinen ja oli samalla aaltopituudella kanssani, sillä en kerennyt kuin ajatustasolla miettiä laukkaa, kun hevonen jo nosti laukan. 

Teimme ensin vaikeamman suunnan, eli vasemman kierroksen. Siinä laukka nousee heikommin, hevonen kyttäilee, jännittyy ja myös ampaisee tilanteen tullen pois jalkojen välistä. Alkuun ei rentous ollutkaan sitä, mitä olisin toivonut, mutta pääasiassa ihan hyvä. Eihän liikaa saa vaatia tällaisilla hetkillä. 


Ravissa pääasia oli tarkastaa puhtaus. Koska sitä energiaa varastossa oli paljon, tuli muutamia, askeleen kestäviä tahtivirheitä mm. korjatessani hevosta suoraksi jalalla, se hapuili jo laukan nostoa. Sallin ne, sillä tiesin, että kyse on nyt vain siitä positiivisesta eteenpäin pyrkimyksestä ja ylimääräisestä energiasta. Kun saimme hetken laukkailtua, ei enää moisia ongelmia ollut. 

Laukka nousi vasempaan yllättävän hyvin, teimme itseasiassa ensimmäistä kertaa valmisteluja käynnistä nostoihin ja yhden käynti noston saimmekin aikaiseksi, tosin nostossa tuli väärä laukka. Käynnissä ruuna jännittyy niin kovasti, etten tohtinut yrittää uudestaan, joten teimme ravin kautta nostoja.


Laukka oli varsin hyvää. Vikalista siinä on vieläkin sama kuin aina; etupainoista, tasapainotonta, säätely järjestelmä ei ole priimaa.. Mutta se oli hyvää tähän hetkeen, näillä treeneillä. Itseasiassa parasta mitä koskaan, ja sen näkee laukka kuvistakin.




Laukan jälkeen teimme ihan vähän vielä ravissa askeleen pidennyksiä ja mikä mahtava takaosan työskentely tuolla hevosella onkaan. Se on vasta kuitenkin neljä vuotias! Pahoittelen kuva paljoutta, mutta noista en vaan saa silmiäni irti!



Suunnan vaihdos ja samat jutut helpompaan suuntaan, eli pari kierrosta ravia, jotta saimme näytettyä vasemmalle silmälle kentän ulkopuoliset möröt, ja sitten laukkaa. Tähän suuntaan hevonen oli huomattavasti rennompi ja takaosan työskentely etenkin ravissa on aivan mieletön.


Laukat nousi todella hyvin. Itseasiassa tähän kierrokseen taisimme nostaa vain kolme laukkaa, sillä hevonen oli niin hyvä. Kysehän oli kuitenkin ensimmäisestä kunnon ratsastuksesta vapaiden jälkeen, edellispäivän hölkkäilyn lisäksi. Joten liikunta-aika oli hyvin lyhyt ja tehokas. 



Oikeassa kierroksessa lyhyet sivut ovat se heikko lenkki. Hevonen valuu niin mahdottomasti edestä alas, että oli pakko päästää välillä ohja kokonaan pois, jotta hevonen kantaisi etuosaansa. Nyt se nimittäin vain painoi ja nojasi käsiini ja oletti että kannattelen sen tasapainossa ohjilla. Hyvin nopeasti, melkein turpa maassa käyneenä totesi, että parempi olisi tehdä kummankin vain omat työt, eikä olettaa ratsastajan kannattelevan.






Kaiken kaikkiaan hevonen oli ihan super! Ei riitä sanat kertomaan, kuinka mahtava tämä ötökkä on. Se on antanut ratsastukseeni aivan uusia ulottuvuuksia, sen lisäksi että osaa kiristää kukkaron saumoja ratkeamiseen asti. Mutta tässä on se palkkio, tämän takia sitä jaksaa yrittää ja toivoa parempaa tulevaisuutta.










Se on vain sellainen positiivisuuden tuoja! Ilmoittauduimme ensimmäisiin oikeisiin kilpailuihinkin. 3-tasolle, Laaksoon 10.5. Jaiks! Toivottavasti sama fiilis saataisi sinnekin.

25.4.2015

Apuvälineiden viidakko

Ehdotin facebookissa eräälle kaverilleni tuntuman mittaaja, ihan vain vinkiksi sellaisen olemassa olosta. Piakkoin väline tyrmättiin "ammattilaisen" puolesta täysin, tai viimeistään siinä vaiheessa sana sai hakaset.

Niinpä sainkin kuningasidean, kasata apuvälineitä yhteen, tehdä cocktailin, jolla jokaisesta meistä voi tulla seuraava olympiavoittaja! Mutta shhh, älä vain sano ääneen kenellekään, äläkä missään nimessä kerro, että oikeat ammattilaiset ja huippuratsastajatkin turvautuvat apuvälineisiin, sillä sehän olisi suorastaan naurettava ajatus!

Satulaliima

Liimaa itsesi satulaan, siis ihan oikeasti! Satulaliima on mitä mahtavin keksintö, etenkin jos käytössä on vähemmän rasvanahkainen ja pitävä penkki, eikä housuistakaan löydy grip-paikkoja, joka tätä menekkiä kuolettaa liiman sukupuuttoon! Satulaliima on salattu ja vaiettu apuväline, ethän oikeasti voi kertoa kenellekään liimaavasi itseäsi penkkiin, mieti nyt miltä se kuulostaa?! 

Liima ei oikeasti liimaa sinua yhtään mihinkään, vaan sen tarkoitus on lisätä kitkaa ja tarttuvuutta. Se siis ihan oikeasti auttaa esimerkiksi liukkaan (kuten vanhat Kiefferit ja Stübbenit) satuloiden kanssa, vahingoittamatta niitä tai housuja ja on helposti poistettavissa pyyhkimällä kostealla. Mutta muistutuksena, liima ei estä sinua tippumasta tantereeseen, tekee siitä korkeintaan vain vielä koomisempaa!! 

Muista pitää liima piilossa, ettei tallikaverit vain huomaa, kuinka huijaat ja istuntasi etenkin harjoitusravissa paranee silmissä. Muuten saattaisi olla, että vältyt niiltä kateellisilta "wau, kuin sä noin nopeesti oot oppinu istumaan?" kysymyksiltä ja ihannoinnilta.

Kauhukahva


Kauhukahva on tunnetumpi ja vähemmän salattu kuin liima. Viimeistään viimeisen Suomessa nähdyn Kyran klinikan jälkeen, kaikkien huulilla oli sana kauhukahva! Monelle se on tuttu jo ratsastuskoulusta, sillä nykyisin kauhukahva on lähes poikkeuksetta jokaisen tuntiratsun satulassa. (On toki vielä ratsastuskouluja jotka eivät moiseen humpuukiin sorru!) Mikä sen tarkoitus sitten on? Siitä on paljon salaliittoteorioita! Yksi voinee olla se, että siitä saa pidettyä alkeistunneilla kiinni, kun tasapaino on vielä vähän niin ja näin. Mutta mitä Kyran klinikalla nähtyjen ratsujen satuloissa se teki, se on ehkä unohtunut sieltä alkeistunnilta siihen satulaan.. 

Kauhukahva on nimestään huolimatta myös paljon muuta, kuin kahva, josta kauhun suurina hetkinä otetaan viimeisin keinoin kiinni, ennen tantereeseen tömähdystä. Minulla on satuloissa kahva, jota en oikeastaan ole koskaan käyttänyt. Se on sellainen henkinen juttu, sen täytyy olla siinä, jos sattuisi se tilanne, että sitä tarvittaisiin. Joskus siitä saa otettua tukea, silloin kun hevonen vetää kaulaansa kirahviksi ja yrittää saada minut pois satulasta. Oikeastaan sen voisi sanoa olevan vara vatsalihakset. Kun omat voimat loppuu hevosen kiskomiskamppailussa, saan siitä vähän lisää voimaa pitäessäni vastaan, laittamalla käden tai molemmat kiinni kahvaan. Nopeasti hevonenkin huomaa, ettei vetäminen olekaan se juttu. Olin onnistunut hetken jo elämään ilman kahvaa, kunnes tänä vuonna, ensimmäisiin kilpailuharjoituksiin oli kahva varmuuden vuoksi laitettava. Siitä se ei ole pois lähtenyt..

Monilla nuorilla hevosilla käytetään kauhukahvan sijasta jalustinremmiä kaulalla. Se on taas siinä sitä varten, ettei sieltä nuoren selästä saa tulla alas, vaikka mikä olisi. Siihen saa myös kivasti käden, jolloin ohjastuntuma pysyy tasaisena, joka nuoren kanssa on vaikeammin tehty kuin sanottu, silloin kun joku ongelmatilanne tulee. Itse koen kuitenkin sen alaturparemmin satulassa kiinni, helpompana kuin jalustinremmin. Makuasioita. Ja markkinoillahan on ihan oikea kauhukahvakin, mutta tällainen köyhä tyytyy turparemmiin.

EC Hand Tuntuman mittaaja


Tämän blogitekstin alku ja juuri. Hölynpöly laite, sillä hevonenhan kertoo koska tuntuma on hyvä. Vai kertooko? Erehdyin sanomaan vielä turtuneista tuntiratsuista. Moniko tuntiratsu on hipaisuherkkä ja reagoi oikeasti siihen höyhenen kevyeeseen puolipidätteeseen? Yritäpä niillä sitten opetella sitä höyhenen kevyttä, tasaista kättä, kun saat kantaa ohjan toisessa päässä kymmenen kiloa hevosen suunpieliä, ilman että vauhti ainakaan hevosella hyytyy. Tee siinä nopeita, PIENIÄ puolipidätteitä, tunne se kolme grammaa kädessäsi, ei yhtään enempää. Ja lopputunnista valittelet väsyneitä ja kipeitä käsiä. Kuinka ne voi kipeytyä ohjan painosta? 

Halpa ja ennen kovasti käytössä (kyllä sitä vieläkin nettikeskustelun mukaan käytetään)`oli villalanka. Villalanka laitettiin kuolaimen ja ohjan väliin. Jos lanka katkesi, olit A. Hevosen selässä ilman ohjaa. B. Liian kova kädestäsi. Ongelmia muodostuu tässä yhtälössä helposti siitä, ettei ohjan katkeaminen, oli se sitten oikeasti itse ohja tai se villalanka, ole kovin turvallinen ja kiva juttu. Ja toisaalta solmit uutta lankaa vähän väliä. Villalangassa on myös se huonopuoli, että hyvällä tuurilla se saattoi kestää tasaista painetta pitkäänkin, mutta huonolla tuurilla katketa ihan pienestäkin paineesta. 

Ei hätää, sillä villalankakausi on selätetty, nyt on käytössä turvallisempia ja tarkempia mittareita. Tuntuman oikeaa painoa kun et voi oppia vain ratsastamalla ja odottamalla, koska se hevonen "nyökkää". Hevonen voi nyökätä oli tuntuma hyvä tai ei. 

EC hand laitetaan kiinni ohjaan, kuolaimen ja käden väliin. Ohja on kuitenkin kokoajan kiinni kuolaimessa ja käsi saa olla normaalisti ohjassa. Ei siis haittaa ratsastusta ollenkaan, eikä tee sinusta yhtään sen pehmeämpää kädellä kuin normaalisti olet. Mittari vain kertoo, onko tuntuma vihreän "hyvän maun" vai punaisen, liian kovan puolella. Samalla pystyy havainnoimaan todella helposti puolierot käsissä. Oikea kätisillä hevonen "painaa" usein vasempaan ohjaan, vaikka oikeasti kyse on vain siitä, että vasen käsi on heikompi ja tuntee samantasoisen painon paljon painavampana.
Tuntuman mittaaja on todella kätevä ja kertoo suoraan, onko kätesi liian kova. Ainut miinuspuoli tässä oli se, että minusta se salli vähän turhankin suuren paineen, ennenkuin laite meni punaisen puolelle. 
Istuintuki
"Laita ne kädet 90 asteen kulmaan" Ja kuulet tuon hokeman tasan miljoona kertaa tunnilla, joka tunti. Ja vaikka mitä tekisit, ne ei vaan pysy siellä! Auttaako silloin sanominen, vai pitäisikö jotain muuta kautta lähteä tilannetta purkamaan? No ei tietenkään, silloinhan opettajalta loppuisi pian asiakkaan!!

Perfection Sit of Sweden tarjoaa markkinoille jokaisen kouluratsastajan "pakko saada" -apuvälineen. Koska hyvä, ryhdikäs istunta on ratsastuksen A ja O, on siihenkin keksitty pieni apuväline! Istuintuki, josta minulla ei ole oma kohtaisia kokemuksia, joten ne jää nyt mainitsematta tässä. Olen kuitenkin ollut kuulolla käyttökokemuksia jaettaessa. Tämän kanssa täytyy muistaa vatsa- ja selkälihakset, ettei käy niin, että olet kohta selkä notkolla ja se siitä hyvästä ryhdistä! 
Ennakkoluuloja ei tämänkään tuotteen ympäriltä puutu, mitä jos tippuu? Niin, ihan oikeasti, apuvälineistä huolimatta, se on edelleen mahdollista! Täytyy siis kaikista kikkakolmosista huolimatta muistaa ratsastuksen perussäännöt 1. Nouse ratsaille, 2. Pysy siellä! 
Käyttäjien kokemukset kertoivat sen, että tippuessa tuki kyllä näppärästi lähtee irti, eikä sen huolen takia kannata jättää kokeilematta. Toki kannattaa pyrkiä välttämään tippumista vaikka vaihtamalla vähän rauhallisempaan hevoseen, jos niin kovin huolettaa. Kokemukset osasivat kertoa myös, että tuesta oli paljon apua. Tämän köyhälliskeksintö, tässä varakkaiden harrastuksessa on se raippa. Mutta jokainenhan ymmärtää, ettei kyynärkulman kuulu olla taaempana selkärankaa, vaan kylkien vieressä jolloin raippa ei kaikkein optimaalisin tähän ole. Sen lisäksi, että katkeavatkin helposti..

Mutta muista, että apuvälineitä saa käyttää vain piilossa, ettei joudu naurun alaiseksi, sillä tosi ammattilaisethan ei moisiin hömpötyksiin kajoa, ja nämä ovat tarkoitettu vain meille wnb true ridereille, jotka voi sitten blogissaan mainostaa ja kertoa käyttökokemuksiaan, jos siis uskaltavat! Vaaranahan on joutua naurun alaisiksi tosi ammattilaisten silmissä! Joten omalla vastuullanne, kokeilkaa tai olkaa kokeilematta!

Apuvälineet eivät kaikessa hienoudessaan kuitenkaan tee sitä työtä, joka täytyy tehdä oppiakseen ratsastamaan. Ne kuitenkin auttavat havainnollistamaan ja antamaan "ahaa" -elämyksiä, joista koko ratsastuksen oppimisessa on kyse. Kyraa lainatakseni "Et voi tietää miltä mansikka maistuu, jos et ole maistanut sitä!"

Kuinka monta ongelmaa voi omistajalla olla?

Monta! Jos ongelmat rajoittuisivat vain yhteen aihepiiriin ja vielä yhteen alalokeroon: Hevoset -> terveys, olisi homma vielä jotenkin hallinnassa. Mutta omistajuus tuo ongelmia elämän joka osa-alueelle.
Aika, raha, terveys (eritoten mielenterveys). Mainitsinko jo rahasta? Sen lisäksi on vielä siihen pääasiaan, eli hevoseen liittyvät ongelmat.

Mutta jottei elämä käy tylsäksi, neljän hevosen omistajana ongelmat voi laittaa potenssiin neljä.


Nemo on juuri nyt kaikista huolettomin hevonen. Se on varsin tyytyväinen elämäänsä ja kulkee nätisti maastossa, jossa rauhallisia lenkkejä harrastamme. Nemolle sopii tallista löytyvät satulat, kaikki ne jotka alkavat P-kirjaimella. Se odottelee ja katselee päivät pitkät laitumelle, mittaillen mielessään kuinka paljon ruoho kasvaa päivän aikana. Aamuisin se jännityksellä odottaa "joko, joko?" Hetkeä, jolloin pääsee nautiskelemaan siitä mistä eniten tykkää, laiduntamisesta.

Tallin ulkopuolella asuva nuorikko Uuno on kehitellyt itselleen pienimuotoista satula ongelmaa. Onneksi toistaiseksi tilanne ratkesi vielä romaanilla.

Ja sitten se tallin nuoriso, joilla tilanne ei ratkea romaanilla. Jos ponista ei muuta vikaa löydä, niin ainakin yhden löytää. Liian lyhyt satulansija! Niin lyhyt, että minulle myydään joka toisesta liikkeestä sanaa "ei ole!" Ainiin, löytyyhän niitä, kun budjetin nostaisi reippaasti yli kolmen tonnin. Sitten löytyisi jo vaihtoehtojakin, ainakin kaksi eri merkkiä. Mutta tässä kohtaa kai on turha muistutella siitä hevosen omistajan yhdestä ongelmasta, rahasta.

Ihan hetikään ei tule mieleen, kuka olisi ostanut sisäänratsutettavalle, pikkuponille ensisatulaksi lähemmäs neljän tontun satulaa. Saa tulla hihkaisemaan, jos joku tuntee.. Kuinka voikin olla hankalaa! Ja minulla ei ole edes vaatimuksia mallin, värin, merkin tai nahan laadulla. Kunhan olisi vain sopiva ponille! Satulan etsintä jatkuu, epätoivoisesti. 



Simo-Petterillä ongelmia on myös satuloiden saralla. Etupainoisesta estesatulasta tuli jo takapainoinen, vaihtamalla romaania takapalattomaan. Kultainen keskitie olisi kai ohuella täytteellä, takaa täytetty romaani. Mutta kun me ei nyt varsinaisesti mikään vakavasti otettava esteratsukko olla, käytännössä koskaan! Eiköhän ne pienetkin haaveet treeniä monipuolistavista pikku pompuistakin ole nyt viimeistään haudattu ja syvälle. (Helpotus huokaus!) 

Mutta mistä ihmeestä me koulusatula saadaan? Sen lisäksi, että ponille ehdoteltiin näitä törkykalliita satuloita, on niitä ehdotettu myös Simolle ja sille sentään sovitukseenkin asti tulossa. Sen lisäksi että sopivan satulan ostaminen on työlästä jo ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä, on se lähes mahdotonta kun yhtälöön lisätään häiriötekijät. Mitä ne sitten ovat?

Kun tällaisena harrastajana, etenkin satula-asioissa, silloin kuin kyse on suuresta lovesta perheen taloustilanteessa, haluaisi turvautua ammattiapuun, saat nopeasti huomata olevasi itse kuitenkin se kaikista ammattilaisin. Tai sitten näkemykset harrastajan ja ammattilaisen välillä eroavat niin kovasti, että puhumme kuin eri kieltä! Ja minähän en puhu ruotsia enkä liiemmin englantiakaan. Jos nyt kuitenkin Suomalaisista asiantuntijaliikkeissä asioin, haluaisin suomenkielistä palvelua. Sitä että leveä selkärangan tila tarkoittaa oikeasti leveää, yli kämmenleveyttä, ei kahtaa senttiä. Valtava säkätila tarkoittaa avointa säkää, ei vain pientä cut back -leikkausta. Lyhyt tarkoittaa oikeasti lyhyttä, maksimissaan 42cm ei 52cm. 

Ja sitten vielä ne ratsastajan mukavuudet. Koska olen jokseenkin rakastunut satuloihin, joissa tunnen oloni hyväksi ja helpoksi, en halua vaihtaa sviittiä C-luokan hyttiin! Satulasta on siis ratsastajallekin löydyttävä ominaisuuksia, kuten isot, siis oikeasti isot polvituet, ei mitään pieniä lärpäkkeitä, joita suurennuslasilla katsellaan. Pehmeä, kapea penkki! Koska kuitenkin olen hyvin pieni ja kohtalaisen kapea ihminen, tahdon hyödyntää nykytekniikkaa ja satuloiden kehittymistä, penkki istuin mukavuudeltaan kapea, lonkat ei millään tahtoisi venyä hevosen selässä liikaa sivusuunnassa, vaikka maasta spagaatin saan tehtyäkin. Eikä liukasta nahkaa, vaikka satulaliima onkin keksitty. 

Kun on kerran, jos toisenkin, istunut hyvässä satulassa, ei halua enää turruttaa takapuoltaan huonossa. Niin se vain on. Ehkä olen hieman kranttu ja vaativa, mutta kyse on kuitenkin harrastusvälineestä, jolla koko harrastuksessa on merkittävä rooli. Satulan on istuttava ensisijaisesti hevoselle, mutta kyllä sen on myös istuttava ratsastajan takapuolen alle, muuten sillä satulalla ei oikeastaan tee yhtään mitään. 

Ja koska Simo-Petterin ongelmat eivät tietenkään rajoitu vain sopivaan koulusatulaan, vaan jatkuu myös sinne terveyden puolelle, on tänään otettu se viimeinen oljenkorsi käyttöön. Se ihme aine, jolla Nemo on parannettu monesta ongelmasta. Se aine, jolla on parannettu moni muukin, jo monttutuomion saanut hevonen. Toivottavasti se ihmeaine nyt auttaisi meitäkin. Cavalor Arti Matrix. Pulveri, jolla omistajan mieli saadaan hyväksi ja tili tyhjäksi. Jokseenkin kai voisi kuvitella sen olevankin lumelääkettä ja humpuukia, mutta, kun omin silmin on nähnyt toisten hevosten kuntoutumisen todella huonosta jamasta, on siihen pakko uskoa. Sen lisäksi se on todettu toimivaksi myös omalla hevosella. Kilohinta on vähintäänkin kohtuuton, mutta tässä kohtaa täytyy muistaa eläinlääkärin sanat "mitä kalliimpi, sen parempi. Pätee etenkin nivelravinteissa.." Se olikin ehkä sitten lopulta se viimeinen syy, miksi tämä pötikkä ostettiin. Nivelravinne meillä oli jo käytössä, Blue Chip Joint RLF, mutta olikohan se kuitenkin liian halpaa? Kuukausi hinnaksi tuli päälle 60€. Halusin olla säästäväinen omistaja, nyt sätin itseäni, miksi ihmeessä en ostanut Arti Matrixia aiemmin? Aineen vaikutukset alkavat näkyä "vasta" kahden viikon kuluttua. Toisaalta ne siis näkyvät hyvinkin nopeasti, mutta meidän tilanteessa vähän liian hitaasti. Olisin halunnut nähdä tuloksia jo seuraavassa kontrollissa, sillä tuloksiin kyllä uskon. Ehkä se sitten kuitenkin on uskomuslääkettä..


23.4.2015

Periks ei anneta, et voi, ei kannata!

Kun klinikalle lähdetään iloisesti kontrolliin, sillä hevonen on ollut niin hyvän tuntuinen ja puhdas! Eihän silloin voi olla ongelmia. Mutta kun sieltä palataan itku silmässä, ei kaikki ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan.


Laitoin toissa iltana Facebookiin päivityksen.


Suuri osa ystävistä kuvitteli, että nyt tämä perheellinen pääsee miehensä kanssa, ilman lapsia johonkin. Mutta mussukka oli tietenkin läsipää. Lähdin klinikalle yksin, sillä mies oli töissä ja lapsille kotona kerrankin hoitaja. Näin tapahtuu vain kerran vuodessa!

Simo lastautui vallan mainiosti kotipihassa. Menetin useana yönä yöunet sen takia, että mietin strategioita kuinka saan sen yksin koppiin ja ulos. Uunon kanssa yksin kulkeminen oli helppoa, mutta Simo on sen verran hätäisempi tapaus, että takana olisi hyvä olla puomin kiinnittäjä, ihan varuiksi vain. Yksin se ei sillalta marssi koppiin, tosin en ole kyllä kokeillutkaan sitä, mutta..

Matka sujui hyvin. Vaikka näinkin edeltävinä öinä myös painajaisia siitä, kuinka traikun pohja tippuu, auton kone leikkaa kiinni tai rengas irtoaa. Viimeinen ei olisi edes ensimmäinen kerta. Niin ei onneksi käynyt, vaikka olinkini saada kaksi kertaa liikenteen todellisia "sankareita" keulaani. Sekään ei ensimmäinen kerta. Jokseenkin hevosyhdistelmä huokuu liikenteessä pakollista ohittamista, vaikka rajoitusten mukaan ajaisikin. Ei väliä, vaikka tilaa ei olisi ohittaa, sillä kyllähän heppatyttö hevosineen painaa jarrun pohjaan.

Olin pessyt Simo-Petterin etujalat edellisenä iltana ja käärinyt ne bottien alle. En usko meidän tapauksessa bottien auttavan, mutta ne ovat tallin isoimmat patjat. Eikä niistä luultavasti haittaakaan ole. Puunasin hevosen illalla lähtökuntoon, ettei sitten aamulla tarvitse. No karsina oli tehnyt tehtävänsä, vaikka hutaisin harjalla aamullakin, oli hevonen hävettävän paskainen takakintuistaan. Valkoinen vielä korostaa kaikkea likaista. Onneksi sentään etuset olivat hohtavan puhtaat.

Klinikan pihassa sain hevosen kätevästi ulos, yllätyin itsekin. Ehkä Simo-Petteri ymmärsi, kun sanoin, ettei nyt auta pelleillä. Suitset päähän, narut kaulalle ja takaa luukut auki. Hännästä vetämällä ratsureiman sai ohjattua suoraan ulos. Simo on siitä kätevä, että se tulee ulos aina kerralla sen verran, että näkee trailerin ulkopuolelle ja pysähtyy katselemaan mihin tultiin. Tässä vaiheessa on näppärää ottaa ohjat käsiin ja ohjata edestä hevonen kokonaan alas sillalta.

Sisällä saatiin heti ensimmäisenä pieni rauhoitusannos, sillä kerroin ettei hevonen pysy hanskassani yhtä hyvin kuin miehelläni, etenkin kun takana on kolme vapaa päivää. Keskustelimme eläinlääkärin kanssa Simon kuluneista viikoista, siltä miltä se on tuntunut, eli erittäin hyvältä! Eläinlääkäri oli huolissaan hevosen hoikkuudesta. Vielä enemmän, kun kerroin millainen Simon ruokavalio on. Heinää 10-15kg kuivana. Jokainen heinänkorsi imuroidaan huolella. Krafftin lusern  haketta n. 2kg. Öljyä se ripaus, joka tässä vaiheessa on puolesta desistä desiin. Kivennäisenä monivitamiinitiiviste sekä kalkki. Suolaa kivestä ja elektrolyyteistä. Ja hevonen on tuossa kunnossa, sillä kylkiluut paistaa. Mietittiinkin siinä tulevaisuuden vaihtoehtoja. Koska ruokinta on jo äärimmäisen hyvä, etenkin mahahaavaista ajatellen. Simo sai laidunkauden loppuun aikaa näyttää, tuleeko vatsan ympärille muutakin kuin kesäkarva. Jos ei, on syksyllä edessä mahan tähystys. Toisaalta ruuna ei muuten vaikuta haavaiselta, sillä ei ole mitään haavaisen oireita, paitsi tämä hoikkuus. Jota puoltaa kuljetukset ja karvan vaihto.

Sitten marssimmekin jo ulos taivutuskokeeseen. Ensin liikkeet suoralla, ilman taivutusta. Ei ontumista. Sitten taivuttamaan. Oikea etujalka oli jo taivutuksessa hankala, ja reaktio 3/5 vasen oli tällä kerralla taivutuksessa parempi, mutta reaktio 3/5

Kyllä mieltä masensi. IRAP ei ollut tehonnut odotetusti, mutta miksi se kotona oli jo niin hyvä? Eikun uusi annos ja kontrolli kahden viikon päähän. Joskus IRAP tehoaa vasta toisella, kolmannella tai jopa  neljännellä kerralla. Meillä siis on hetki vielä toivoa? Mutta, kun se liikkuu kotona hyvin! En olisi sitä tällä liikkumisella vienyt edes klinikalle, eihän siihen olisi ollut tarvetta, mutta tämä oli kontrollikäynti.

Jos IRAP ei tehoa toisella kerralla on edessä uusi röntgen kuvaus ja jalkojen ultraus. Jos kuitenkin sieltä löytyisi jokin selkeä syy. Vai onko meillä vain taivutuksiin näin vastaava hevonen. Toisethan reagoi aina taivutukseen. Tai sitten kaikista pahin, onko meillä rustovaurioita? Niitä ei näe kuin tähystämällä ja sitä emme lähde tekemään. Jos hoidot ei tepsi ja hevonen alkaa liikkumaan huonosti treeneissä on tilanne melko selvä, siinä ei enää tähystyksiä tarvita!

Mutta, niin kauan on toivoa, kuin arki sujuu hyvin. Sehän on tärkeintä. Klinilalla tehdyt tutkimukset ja löydökset ovat löydöksiä, mutta jos ne eivät haittaa arkea, ei niillä ole liiemmin merkitystä.

Tässä kohtaa on kai muistutettava, että Simon etujalkoja ei alettu hoitamaan epäpuhtauden takia, vaan siksi, että syksyllä taivutuksissa niissä oli reaktiot (samat kuin nyt!) ja halusimme ne hoidattaa pois, ettei ongelmia jatkossa tulisi. Simo ei ole ollut epäpuhdas edestä koskaan. Ja myöhemmin tapahtuneet kaksi tahdittamista lisätyssä ravissa laitettiin kavioiden piikkiin, sillä se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Vielä ei olla siis kuilun pohjalla, vaikka välillä jo mietin, joudunko kuoppaamaan syksyllä yhden sijasta kaksi. Välillä harmittaa jo sekin, että lähdimme sohimaan muurahaispesää tikulla ja veimme hevosen tammikuussa varmuuden vuoksi tarkastettavaksi, syksyn reaktioiden vuoksi. Olisimmeko yhtään huonommassa jamassa nyt, vaikkei jalkoja olisi koskaan hoidettu? Sitä emme saa koskaan tietää, mutta nyt niitä ainakin hoidetaan jo ennaltaehkäisevällä hoitomuodolla. Vain tulevaisuus näyttää miten tässä käy, mutta nyt meidän treenit jatkuvat taas normaalisti seuraavaan kontrolliin asti. 


19.4.2015

Taas yhtä rataa kokeneempana


Lauantaina oli taas kilpailut, tasolla 1. Paikkana oli Ravijärven hevostila, samainen paikka, jossa Simo-Petteri käy maneesilla treenailemassa ja jossa edellisetkin kisat olivat.

Kisapaikkana se on yksi lämminhenkisimmistä, sinne saavuttaessa tunnelma huokuu "me-henkeä". Samainen tervetullut sävy on kaikkia kohtaan, ketään ulkopuolistakaan ei katsota nenänvartta pitkin. Kisapaikkana on iso maneesi, jossa mahtuu hyvin olemaan myös pitkä rata. Maneesista löytyy katsomo, jossa pienimmätkin voivat turvallisesti suorituksia katsoa. Kisoissa on äänentoistolaitteet, kanttiini täynnä herkkuja ja aikataulut, jotka pitävät hyvin. Parannettavaa olisi ainoastaan kelissä, sillä lähdettyämme matkaan, aurinko meni päiväunille ja paikanpäällä oli varsin kylmää.

Tällä kertaa olimme liikkeillä vähän turhankin aikaisin, hevosen letittäminen ja jalkojen pesu sujui odotettua nopeammin. Jopa niin nopeasti, että ennen lähtöä ruuna sai uuden tennarin vasempaan etujalkaansa, sillä kenkä oli vähän vääntynyt. Simo sai viikolla uudet kengät testaukseen, hyvin ohuet ja sileät rautakengät, jotka hyvin helposti kuluu ja väänty.

Simo osasi olla asiallisesti kopissa odottamassa vuoroaan, onhan sitä klinikkareissuilla treenattu kovasti, joten saimme katsella rauhassa muita luokkia ja ratoja. Aiempiin kisoihin verrattuna tuomari oli vaihtunut. Positiivisuuden tässä tuomarissa näin sen pisteytyksessä. Pidän tuomareiden tiukkuudesta, mutta raviohjelmissa ja helpoissa luokissa saisi olla kannustava tuomari ja etenkin tällä tasolla pisteet herua helpommin hyväksytyn suorituksen paremmalle puolelle.

Kun Simon aika tuli poistua kaksiostaan, oli se varsin asiallisen oloinen. Vähän spooky, mutta sellainen se oli edellisenäkin päivänä, jolloin sitä vain hetki kävelytettiin maasta. Säpsyily ja pöllöily voi liittyä myös väsymykseen. Liian paljon, liian vähällä lomalla. Jo pelkästään kuljetukset Porvooseen ovat rankkoja, viikolla oli yksi oikea työskentely päivä ja maneesilla käynti, vaikkei fyysisesti niin rankka ollutkaan. Nuoren pää ei vaan kestä, se tarvitsee myös lepoa ja lomaa!


Hevosen henkilökohtainen maa-apu, tuki ja turva, talutteli ratsureimaa kuljetusvermeet päällä, verryttely alueella. Ihanat kanssakilpailujat ottavat meidän töhötohelon ihanasti vastaan, vaikka se vähän häiritseekin muiden keskittymistä ja verkkailua.

Hetken käveltyään, oli satuloinnin aika. Mielestäni satuloin jo taakse, mutta korjasimpa satulaa vielä myöhemmin taaksepäin. Pikkuhiljaa alkaa ärsyttämään odottelu. Satula-auton odottelu, jolta odotan vastausta kysymykseen, ovatko vielä edes tulossa tännepäin? Ihanaa asiakaspalvelua..

Verryttely oli jännittävää, sillä se oli ulkokentällä. Melko lähellä oli autotie, josta suhahteli mitä ihmeellisimpiä ajoneuvoja ohitse. Sitten oli niitä muita ratsuja, jotka suhahtelivat maneesista talliin tai koppiin, minne ikinä olivatkaan menossa. Mutta kuitenkin niin, ettei meillä ihan koko aikaa ollut kaveria kentällä. Hevonen selkeästi rentoutui kaverin ollessa hyvin näköpiirissä ja alkoi jännittämään liikaa, kun kaverit hävisivät näköpiiristä, jonka vuoksi jalkauduinkin selästä useamman kerran verryttelyn aikana. Ulkona menimme lähinnä käyntiä, liinan päässä. Ihan vähän saimme raviakin, mutta ei oikeastaan mainitsemisenkaan verran.

Maneesiin pääsimme heti, kun rata pidennettiin. Meidän luokka oli kilpailun ulkopuolinen ja radan sai valita vapaasti. Koska radan pidennys oli taas mahdollista, halusin ratsastaa radan pitkällä ohjelmalla, vaikka siitä on lyhyen radankin versio. Menimme siis FEIn helppo B -ohjelman, kouluratsastusohjelma nelivuotiaille.

Maneesissa kerkesin verrytellä hevosta ravissa ja laukassa. Tuomari olisi antanut meidän verrytellä pidempäänkin, mutta minulle riitti kummankin laukan läpi käynti. Vasemmassa laukassa oli ongelmia nostossa, sillä ensin tuli useampaan kertaan vain oikeaa laukkaa. Mutta löytyi se vasenkin laukka.

Radalle lähdettiin ravissa, keskihalkaisija tuli paljon suoremmin kuin viimekerralla, jolloin kiemurtelimme kuin mato. Tuomaripöytää ei ihmetelty taaskaan, hevonen oli ihan sitä mieltä, että olkoot siinä, kun pöydänkin jaksaneet raahata. Ensimmäinen pitkä sivu samaa harjoitusravia, tahti säilyi hyvin, hevonen oli aavistuksen pohkeen takana ja olisi saanut liikkua energisemmin eteen. 2-kaarinen kiemuraura sujui varsin hyvin, suunnan vaihto ei tuottanut ongelmaa ja itse olin linjoihin oikein tyytyväinen, vaikka usein juuri tämä kohta on radassa tuntunut vaikealta, kun kaarista täytyy tehdä niin isot. Ensimmäinen askeleen pidennys jäi vähän vaisuksi, etenkin alku, jossa jouduin muistuttamaan vähän raipalla. Käynti oli ok, hevonen olisi saanut venyttää huomattavasti paremmin ja takaosa seilasi puolelta toiselle, jolloin linjakin hukkui välillä, mutta diagonaalin loppupisteeseen pääsimme varsin onnistuneesti!


Raviin siirtyminen ja valmistelu laukkaa varten. Laukka nousi varsin pehmeästi ja siististi, ilman turhia pään kiskomisia. Askeleen pidennyksessä oli alkuun hieman pohkeen takana, mutta vauhtiin päästyämme askelkin piteni. Siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan meni pitkäksi ja raviin siirtymisestä tuli huono. Lävistäjän askeleen pidennys ravissa sortui laukkaan, hyvin pienen tasapaino horjahduksen vuoksi, mutta sain hevosen nopeahkosti takaisin raviin, josta vähän vaatimattomammin jatkettiin. Harmitti kovasti, sillä kummatkin askeleen pidennykset kustiin, toinen pohkeen taakse jäämällä, toinen selvällä rikolla. Vasemman laukan nosto myöhästyi, sillä se olisi pitänyt nousta ennen C-kirjainta. Simolle vasen kierros on ollut nyt vaikeampi ja etenkin vasemman laukan nosto. Tässä radassa se tulee vielä hyvin nopealla tahdilla, heti suunnan vaihdon jälkeen. Itse nosto, vaikka myöhässä nousikin, oli varsin ok. Puoliympyrä meni vähän pitkäksi, myöhästyneen noston ja huonon kulman takia. Askeleen pidennys oli ok, mutta takaisin siirtymisessä olikin ongelmia ja raviin siirtyminen oli todella huono, hevonen painoi seinää vasten. Puoliympyrässä hevosen olisi pitänyt venyttää eteen, mutta mainittavaa muuttumista muodossa ei ole nähtävissä, se ei siis rehellisesti seuraa kättä! Lopputervehdykseen mentiin hyvillä mielin, pysähdys onnistuneesti. Ratsastajan olisi pitänyt vain hetki malttaa, että hevonen saa korjattua jalkansa tasapainoisiksi. Nyt viimeinen korjausliike tapahtui tervehdyksen aikana. 


Lopputervehdyksen jälkeen, tuomari tuli antamaan Simo-Petterille namia ja hieman juttelemaan mm. Radan arvioinnista, sillä hänellä ei ollut nuorten hevosten arvosteluun vaadittavaa kouluttautumista. Totesin, ettei se haittaa, sillä pääasia oli saada tulla ratsastamaan ja näyttämään hevoselle kisa-areenoita. Simo-Petteri sai kuitenkin tuomarilta kovasti kehuja laadukkaista askellajeista ja tahdikkuudesta.

Vaikka radalla olikin vähän pohkeen takana oleva ratsu, oli rata kuitenkin kaikkinensa ihan ok. Harmittaa tuo yksi rikko ja myöhästyneet siirtymiset, sekä kuolaimen alle painuminen. Laukassa Simolla ei kuitenkaan ole vielä voimaa kantaa itseään ja ravissa se jää mielellään killumaan aavistuksen pohkeen taakse.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, seuraavat kilpailut ovat 3-tasolla, 10.5 Laaksolla. 


17.4.2015

Viisi hammasta kevyempänä


Tänä aamuna, lähes ennen auringon nousua, saapui eläinlääkäri helpottamaan ponin tuskaa. Hampaat eivät halunneet irrota ilman apua. Onneksi toimenpide on hyvin helppo, ensin puudutusaine vaikuttamaan, tahnaa joka kuulemma maistuu vesimelonilta. Ponin mielestä varsin omituisen makuista mönjää, jonka jälkeen rauhoittava annos ja hommiin. 

Hampaat irtosivat hyvin helposti, kaikki irrallaan olevat neljä etummaista hammasta. Sen jälkeen katsastettiin vielä ponin takahampaiden laita, suunavaajan avulla. Takahampaistakin yksi lähti varsin pienellä käsin heiluttelulla, mutta muut hampaat olivat visusti kiinni. Nyt toivottavasti taas ruoka maistuu paremmin ja elämä on kivempaa! 

Eilen meillä oli vähän erilainen päivä. Mieheni kävi tekemässä kentälle radan, ponin pientä mieltä järkyttämään. Mukaan mahtui myös mm. vesimatto, jossa oli vettä. Poni ei ollut koskaan tällaista nähnyt, muttei sanonut siitä oikeastaan mitään. 


Mahtava poni, jotain on tehty oikein. Vielä viime syksynä poni ei tullut edes liinanpäässä ihmisen luokse ja jännitti kaikkea uutta! Tätä me treenasimme vasta ensimmäistä kertaa, joten suoritus on varsin hyvä.

Lahjattomat harjoittelee

Hirvittävän hauska ja mukava maneesilla käynti, eilen yhdeksän aikaan illalla. Hevonen oli niin kiva ja hyvä, pehmeä ja yhteistyöhaluinen. Aluksi oli pientä jännittyneisyyttä ilmassa, jonka seurauksena ratsastaja loikkasi alas ja siirti satulaa aavistuksen taaksepäin, sillä se painoi vähän lapoja. Sen jälkeen loppu olikin todella kivaa. Ravissa saimme paljon hyviä lisäyksiä, tahti säilyi ja rikoilta vältyttiin. Laukka oli hyvää, saimme vähän työstettyä siirtymisiä laukan sisällä. Vasen laukka on selvästi vaikeampaa, mutta kuvissa se näyttää paremmalta kuin tuntuu. Toisaalta kuvissa oikea laukka näyttää vaatimattomammalta, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö? Vielä toki hyvinkin etupainoinen, mutta huomattava parannus edellispäivän treeneihin.

Maneesilta kotiin ajeltiin niin onnellisena, koko porukka! Olin nero ja otin kylmäyssuojat mukaan, jolloin saimme ne laitettua jalkaan heti treenin jälkeen, jo kotimatkalle. Kylmänä ne pysyivät hyvin muovipussissa. 

Alla kuvia, niitä on paljon ja maneesin hämäräkuvaus tarvitsee paremman putken, jonka vuoksi laatu on mitä on! Älä scrollaa alaspäin, jos et kestä katsoa! Kuvia on paljon, koska tämän blogin pääajatus on kuitenkin toimia ns. päiväkirjana, jonka takia halusin laittaa kaikki edes jotenkin onnistuneet otokset tähän!


 






Ja satulan siirron jälkeen












Ai miksi mun hepalla on etujaloissa ongelmia??













Jiihaa, tästä on hyvä lähteä lauantain kisoihin!