Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

30.5.2015

Takaisin satulaan tai jotain sellaista


Tutun ja turvallisen hevosen selkään on ihana nousta. Mutta mitä jos rakkauteen on tullut ryppyjä? Mitä jos tutusta ja turvallisesta on paljastunut uusia puolia, vähemmän tuttuja ja turvallisia? Asioita voi joko miettiä päässään ja ruokkia pelkoaan tai jättää miettimättä. Minä pyrin jättämään sen märehtimisen, en halunnut ajatella mitään, en ainakaan ruokkia kolhun saanutta mieltäni. Mutta itse pystyn vaikuttamaan vain omaan tekemiseeni ja ajatuksiin. Sitten on ne ulkopuoliset ruokkijat, jotka ruokkivat sitä sinun pelkoasi. Jos jokaisen ulkopuolisen kanssa käydyn keskustelun viimeiset sanat on "hoida henkinen puoli kuntoon.." Alkaa siinä jo vähän omakin usko loppua siihen, etten ehkä olekaan tässä kamppailussa se voittaja. Voittaako pelko sittenkin mieleni?

Satuloin hevoseni Simon eilen illalla. Olin niin täynnä itsevarmuutta. Niin onnellisena menossa ratsastamaan vihdoin hevosellani, jonka selässä en ole käynyt sitten tapaturman. Ilma oli kaunis, kaikki oli juuri niinkuin pitikin. Hevonen oli rauhallinen, selvästi tietoinen siitä mitä tuleman pitää, eikä se hermostunut tallissa varustaessani, missään kohtaa. Sen sydän ei ottanut kierroksia edes tiellä liikkuvasta autosta. Hevosen mielentila oli siis mitä parhain, nousta selkään. Kun ratsu, vähemmän reipas, oli valmis, oli aika marssia kentälle. 

Kauhukseni sain todeta, että ajoitus oli jollakin todella huono. Joko minulla tai traktoreilla kuskeineen. Tietenkin siihen kentän vierelle kerkesi kurvata traktori ennen kuin kerkesin könkätä edes itse kentälle. Yksi traktori olisi ollut vielä jotenkin ok. Hevonen sieti sen ja minä luotin siihen, että se ei tuota ongelmia. Mutta mitä vielä, tien päästä lähestyy toinen traktori. Ei voi olla totta! Pettymys oli niin suuri! Kaksi traktoria on tähän hetkeen liikaa, ainakin minulle. Jos hevonen ne vielä sietäisi, minä en. 

Niinpä naama nurinpäin tallusteltiin takaisin kotipihaan. Simo vaikutti niin rauhalliselta, että päätimme kokeilla kuitenkin edes selässä istumista. Tai ylipäätään sitä pääsenkö selkään.  Ja sinnehän pääsin. Simo-Petterin selässä käytiin siis jo oikeastaan eilen, mutta silloin seisottiin vain paikallaan, sillä jokainen hevosen jalan tasapainoittaminen tuntui siltä, että kohta singahdetaan johonkin suuntaan. Siispä suu täyteen salmiakkia, jotta poika pysyy paikallaan.

Tänään kokeilin paremmalla onnella ratsastusta tai sen ajoitusta. Vihdoinkin, pääsin hevoseni selkään ja ratsastamaan. Tosin tässä kohtaa ei kai voi puhua ratsastuksesta vaan matkustamisesta. Jalka ei todellakaan kestä vielä toimia niin kuin kuuluisi. Se ei vaan kanna, vaikka kuinka yrittäisin. Kevensin siis mahtavasti vinoon ja niinpä ratsunikin liikkui vinosti ja yhtä jäykästi kuin ratsastajansa. Mutta ei se fiilistä lannistanut, meillä oli todella hauskaa.Tai ainakin minulla.

Menimme vain vähän käyntiä ja hidasta ravia. Jouduin keskittymään koko ajan siihen, ettei jalkaan tule väärästä suunnasta rasitusta, ts. Ei rasitusta mistään suunnalta. Hevonen oli oikein asiallisesti, vaikka kentän vierestä kulkikin autoja ja kauempana suhisi traktoreita. Varsin mallikelpoinen suoritus, hevosen osalta.


Ja ratsastaja, se oli onnensa kukkuloilla päästessään rakkaan rautiaansa selkään. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, se täytyy kokea!

28.5.2015

Jalat maassa, pää pilvissä

Varoitus! Sisältää vain kuvia!









Kesä!

26.5.2015

Kukkulan kuninkaita

Jollakin tavalla päästy normaaliin elämään kiinni. Olenhan pystynyt jo muutamana iltana auttamaan  tallihommissa sekä siivoamaan siellä. Tykkään pitää tallin tiptop kunnossa. Jokaiselle tavaralle on paikkansa, ja jos ei ole, ei tavara silloin talliin kuulu.

Eilen sitten tein sen; Nousin takaisin satulaan. Tai ensin täytyisi sanoa, että luovuin kepeistä, mutta vain hetkeksi. Könkkäillen mennään eteenpäin, kirjaimellisesti askel kerrallaan. Ja samalla tavalla noustiin myös selkään. Samaan aikaan, kun puhuin puhelimessa kunnostani kesän ratsutusprojekti- omistajan kanssa; "kykenenkö tänä kesänä ollenkaan.." Vedin heppapöksyt jalkaan ja siitä se sitten lähti. Housut menivät varsin helposti jalkaan, mutta heppakengät olivatkin toinen lukunsa. Turvonnut jalkapöytä, joka ei kestä vääntöä mistään suunnalta, ei ole aivan helpointa laittaa kapeaan johdpuriin. Totesin kyllä ratsastelun jälkeen, kenkää pois ulvoen vetäessä, ettei se laitto ollutkaan se vaikein osio.


Ratsuksi valitsin ponin. Siispä satula selkään ja kentälle. Pienen juoksutuksen kautta selkään nousuun. Sain jopa "edunvalvojaltani" luvan, kun sanoin ponin tarvitsevan rutiinia selkään nousuun. Ja siihen kykenisin ihan hyvin. Niinpä löysin itseni lähes täysissä ratsastustamineissa into piukeana ponin kylkeä taputtelemasta sieltä täältä ja vähän hyppyjä yhden jalan varassa, kummallakin puolen. Poni seisoi paikallaan varsin mallikkaasti, vaikka ötököitä oli tuhoton määrä. Selkään menin penkin päältä. Arvatakin voi, ettei jalka kestä nousta maasta asti. Poni seisoi nätisti paikallaan, kun kipusin selkään. Olin sitten satulan sovituksen jälkeen, ensimmäistä kertaa ponin selässä.

Teimme yhden ison käynti ympyrän, avustajan läsnäollessa. Avustaja oli minua, ei niinkään ponia, varten. Ja koska poni osasi olla varsin mainiosti ja pääsin selästä alaskin, oli hommat ponin osalta tehty. Jalkani huusi hoosiannaa ja kaikesta ajattelusta ja innostumisesta huolimatta, oli luovuttaja Simon selkään kiipeämisestä. 

Sen sijaan Simo pääsi satulan sovitukseen ja juoksutukseen. Sovitukseen sikäli, että fiksailin satulaa sopivaksi romaanin avulla. Nyt on käytettävä sitä penkkiä minkä käsiinsä saa. Valinnan varaa ei liiemmin ole. Onneksi satulan sai selkään edes jollakin tavalla, hetkelliseen ratsastukseen, sopivaksi. Töitä täytyy siis pääasiassa tehdä maastakäsin, niin kauan, kuin oma penkki on korjauksessa. 

Simo pääsikin sitten satulan fiksailujen jälkeen vähän hölkkäilemään. Edellispäivävänä se oli ottanut Nemon kanssa omaehtoisen tehotreenin, joten mitenkään vetreän oloinen poika ei ollut, päin vastoin. Noviisille maastoilu olisi parempi suorittaa helpommassa maastossa, ei ehkä taimikko ryteikössä. No, virheistä oppii, ehkä hevonenkin? Siis pieni verryttely hölkkä, joka todellakin oli hevoselle tarpeen.. Ei liiemmin vetreää liikettä näkynyt, eikä ollut pahemmin intoakaan liikkua. 

Mutta kuka oikein valtasi kukkulan? Todistettavasti toinen ruunikoista, toisen valtauksesta ei kukaan saanut todisteita, muutamaa silmäparia enempää. 



PS. Tallikissamme halusi antaa meille hääpäivälahjan.







25.5.2015

Kun puhelin soi..



Puhelin, tuo arkipäivän kapistus on varmasti kaikille tuttu. Myös ei-hevosihmisille. Sen soiminen, milloin vain ja missä vain -on normaalia. Siihen yleensä vastataan, silloin kun se soi. Nykyaikana, kun lankapuhelin löytyy useammin museosta kuin käytöstä, näkee ennen vastaamistakin sen kuka yrittää tavoitella. Kun nykyaikaisen puhelimen, tutummin kännykän näytöllä näkyy nimi, joka ei normaalisti soittele, kuten se naapurin Pekka, tiedät jo vastaamatta mitä asia mahdollisesti koskee!

Kun hypätään ajassa kaksi vuotta taaksepäin, aurinkoiseen lauantai päivään. Tarkalleen 25.5.2013. Se on meidän perheessä merkittävä päivä, monella tapaa. Vähintään yhtä monella tapaa se on myös jäänyt mieleen. Se on meidän hääpäivä, siis päivä jolloin allekirjoittanut sai olla oikeasti koko päivän prinsessa ja huomion keskipiste. Ja kuinka se sujuikin lähes täydellisesti, siis koko päivä.

Koska "Tahdon" -jälkeen juhlittiin ja sieltä jatkettiin rakkaani kanssa matkaa, viettämään hääyö hotelliin, Helsinkiin asti, oli meillä tietenkin hevosille buukattu hoitajat. Oli myös tehty erittäin selväksi, että hevoset on otettava sisälle reilusti ennen kahdeksaa. Siksi, että Nemon sisäinen kello on tarkka ja hevonen ottaa muuten vallan omiin kavioihinsa..

Juhlapaikalta lähti ensin hevosten hoitajat, suurin piirtein ajoissa hoitamaan hevosia. Me lähdimme hitusen myöhemmin täysin toiseen suuntaan. Kovin kauas ei keretty ajaa, silloin moottoritie ei vielä ollut kuuma, ainakaan uunituoreesta asfaltista. Juhlapaikkamme sijaitessa Haminan keskustan tienoilla, emme kerenneet edes motarilla kiihdyttää vauhtia sallittuun, kun se pirun kapistus soi. Koska numero oli vain numeroita, ei nimeä, oli siihen vastattava. Kuka nyt lauantai iltana, seitsemän jälkeen soittelee? No sehän se, miehet valtion leivistä, joka kyselee onko meiltä jotakin kadoksissa.. Niinkuin mitä? Vaikka kolme kaviokasta kaveria?

Voin kokemuksesta kertoa, ettei niin miellyttävä puhelu hääpäivän päätteeksi! Ja ne pikku pirulaiset olivat päättäneet sen lisäksi, että langoista läpi olivat tulleet, lähteä myös avartamaan maailman kuvaansa kotipihan ulkopuolelle. Tilasikohan naapurin maanviljeliä kyntöapua hevosiltamme?

Käännytäänkö kotiin päin? Kun matkaa kotiin on reilun tunnin ajomatkan verran. Kuinkas kauas hevoset tunnissa kerkeää? No ainakin näillä leveysasteilla Venäjälle! Siinä vaiheessa tämä prinsessa ruusunen tokaisi, että ampumalupa myönnetty, mutta kotiin ei käännytä! Hevosten hoitajat olivat sinnepäin jo matkalla, lähes perillä ja rajan partio oli paikantanut hevosemme ja pitivät niiden olinpaikkaa silmällä, että hoitaja poppoo karkulaiset löytää. Nemon sisäinen kello on ohjelmoitu niin, että sisällä ollaan viimeistään kello 20:00 ja niin vain kävi silläkin kertaa, että juuri kun kello oli lyömässä kahdeksaa, lähti lauma hevosia kotia kohti ja hoitaja poppoo löysi jokaisen kaverin omasta karsinastaan, heille jäi vain ovien sulkeminen. Varsin fiksuja hevosia! Jokainen selvisi siis ilman luotia kotiin asti, ehjin nahoin!


Vein mieheni tänä vuonna päivän ennakkoon "ulos" syömään. Oikeastaan kävi niin, että lähdimme hakemaan Mäntsälän suunnalta Simolle lainasatulaa, että poika pääsee edes vähän työn pariin ja minä takaisin selkään. Kyllä, seppä soitteli juuri ja ilmoitti satulan olevan, no priima ulkoisesti. Täysin naarmuton ja todellakin uuden veroisessa kunnossa. No hei, mitä voi odottaa satulasta joka on neljä kertaa ollut hevosen selässä? Joo paitsi, että sitä sisäistä kauneuttakin täytyy arvostaa ja se ei todellakaan ollut uuden veroisessa kunnossa, ehei! Päinvastoin. Positiivisuutena sanottakoon, ettei se runko kuitenkaan katki ollut! Satula tarvitsee siis uudet sisuskalut, elinsiirron Espanjalaisesta satulatohtorista asti, kuulemma. Saako se edes sairaskuljetusta helikopterilla? Tuskin. Siispä tarvitsin jonkun penkin tälle ajalle, sillä vaihdossa tästä uudesta unelmasta lähti ne kaikki muut satulat.

Niinpä matkasimme sukulointi reissulle, ja samalla otin kunnian itselleni, viemällä rakkaani siskonsa herkkuja notkuviin pöytään! Kuinka kätevää! Vuosipäivää juhlistettu ulkona, tosin päivän ajoissa, mutta onko sillä merkitystä? Kotimatkalla pysähdyimme abc -huoltoasemalle syömään. Itseasiassa kahdelle, sillä ensimmäisessä oli niin älyttömän pitkä odotusaika. Eikö ihmiset osaa tehdä pyhänä itse ruokaa?

Kahdessa vuodessa moottorien asfaltti on kuumunut kilometri tolkulla. Se on jatkunut paljon pidemmälle, tai siis lähemmäs kotiamme! Mutta siellä samaisessa kohdassa, kuin päivää vaille kaksi vuotta sitten, soi taas se samperin kapistus!

Hyvät puolet oli siinä, että olimme auton nokka kohti kotia ja moottoritie tosiaan vei paljon lähemmäs, kuin aiemmin. Mutta miksi, oi miksi se ei valmistunut alkuperäisen aikataulun mukaan ja ole jo kotinurkille asti valmis? Ehei, ei se ole vielä lähelläkään kotiamme. Ainakin siinä vaiheessa sen huomaa, kun kotiin on oikeasti KIIRE!

Puhelu kertoi, että pieni ja pyöreä on aidan sisällä. Kaksi muuta on pihamaalla, mutta eivät anna kiinni. Eikä soittajalla kyllä liiemmin "näin otat karkurin kiinni" -kursseja ole suorituttana. Tai ainakin luulen niin. Talla pohjassa, pyhäpäivänä, on vähän haasteellista ajella. Siellä sunnuntai mummeleiden seassa, saattaa olla myös poliisisetä. Nopea keskustelu kuskin kanssa siitä, onko poliisisetä ymmärtäväinen ja tilannetajuinen vai ei.. Pikainen puhelu vielä naapurille, jos näkisivät hevosia ja saisivat koordinaatteja annettua olinpaikasta..

Kotiin saavuttiin, lähes ennätysajassa. Pihalle oli juuri kerennyt naapurit, jotka osasivat sanoa, että nyt ne lähti pinkomaan tuohon metsän suuntaan, heti kun hevoset olivat tajunneet heidän aikomuksensa. "Karkuun!" Niin kävi, että kaksi älypäätä ottivat varsin tehokkaan metsätreenin (korvike kesäkelissä hankitreenille), ja niin muuten otti miehenikin, juostessaan hevosten perässä. 

Kuinka näppärästi pääsen pinkomaan yhdellä jalalla? Varsin ketterästi! Eikä joka askeleella paina kipeä jalkakaan. Niinpä kävin nappaamassa sen kolmannen sankarin, ponin, kiinni ja vein karsinaan. Se ei ollut älynnyt, mistä raosta kaverit pujahtivat ulos. Vaikka forestit ovatkin monessa asiassa fiksuja, ei ainakaan tällä pojalla juokse korvien välissä ihan aina kovin tehokkaasti. Mutta onneksi se näkyy vain tällaisissa tilanteissa, siis positiivista tyhmyyttä, voisi olla sen tieteellinen nimitys, ehkä.

Lopulta, kun aikansa pinkoo varsin haastavassa maastossa, alkaa se kiinni jääminenkin maistumaan. Onneksi! Ja niin vain tälläkin kertaa jokainen selvisi elossa karsinaansa asti. V-käyrä meinasi kyllä käydä, itse kullakin, hieman punaisen puolella, mutta.. 


Päivän saldona on ainakin nyt jokin penkki hevoselle. Aviovelvollisuudet, kuten hääpäivän herkkutarjoilu, suoritettu. Lisäpisteitä kerrytetty vaimolle, ennakkoon muistamisesta! Ja hevoset, ne ottivat omaehtoisen tehotreenin, sen lisäksi, että olivat tuntitolkulla? leikanneet pihanurmea. Siis nurmikin leikattu. Tai ainakin mehevimmät palat sieltä täältä.

21.5.2015

Kevät on varsojen aikaa

Kolmivuotis kesällä
Keväällä 2011 alkoi tämänkin nuoren miehen tarina ja elämä. Huomenna pieni läsipää täyttää neljä vuotta. Ihastelin neljä vuotta sitten kasvattajan facebook-seinällä kuvaa 10 -tunnin ikäisestä orivarsasta, jolla  merkit olivat kohdillaan. Vähän myöhemmin ihastelin varsasta kuvia, kun se laukkaili ulkona emänsä vierellä. Silloin ei tietenkään osattu arvata, että samainen poika kirmailisi meidän mailla tulevaisuudessa. 

Olemme hevosten ostossa olleet usein hyvin spontaaneja. Vaikka mitään hätiköityjä ostoksia emme ole koskaan tehneet, emme myöskään ole harkinneet asioita kauaa. Emme ole keväällä miettineet, että syksyllä voisimme hankkia varsan. Emmekä kolunneet markkinapalstoja viikko tolkulla läpi. Emme harrasta sellaista, silloin hevosen ostosta tulee enemmän suoritusta ja "pakko löytyä" -puuhaa. Lopulta siinä menettää toivon löytää se unelmien hevonen ja samalla luoton rehellisen myyjän olemassa oloon. 

Simon osto tuli aivan puun takaa minulle. Tarkkaan en edes muista, mistä koko idea edes lähti, ostaa nyt varsa. Mutta aika varmasti voisin syyttää siitäkin miestäni. Hän on se, joka on jossain kohtaa sanonut "olisikon luotto kasvattajallamme mitä varsoja?" Ja koska minua ei tarvitse kahtaa kertaa pyytää kysymään, on tulos tässä.
Iso poika jo!
Kun jollain tapaa "päätös" varsan hankkimisesta oli tehty, oli samalla päätetty myös väri. Koska etsimme kouluvarsaa (kuka lie senkin päättänyt, silloin olin joka lajin ratsastaja) oli selvää, että varsan on oltava musta. Ja musta varsa löytyi. Katsoimme mustan unelmamme sukua. Youtubesta löytyi paljon videoita isästä ja muista sukulaisista. Eihän mustasta, niillä aineksillä, voinut tulla muuta kuin upea. Musta meille! Juuri kun sain laitettua viestiä kasvattajalle, että musta vaikuttaa varsin lupaavalta, saimme paluu viestin, jossa myytävänä oli vain kolme hevosta. Mutta ei mustaa. Musta oli menossa parempaan paikkaan. Sen elämä oli vasta alussa, mutta niin lopussa.

Olimme tietenkin siinä vaiheessa jo selvillä siitä, että varsa on nyt saatava. Olihan tallissa paikkakin vapaana. Niinpä täytyi valita kolmesta. Esittelytekstit olivat varsin mairittelevia: Yksi on kaunis kuin karkki, muttei niin liikkuja. Yksi on ruma kuin ankanpoikanen, mutta kasvatushistorian yksi hienoiten liikkuvista ja yksi on kahden väliltä, liikkuu paremmin kuin karkki ja on nätimpi kuin ankanpoikanen. 

Minulla on ehkä joku pakkomielle rumiin varsoihin. Mitä ränsyisempi, sen parempi. Aina niistä on hevosia lopulta kuoriutunut ja kauneushan on katsojan silmissä. Niinpä selatessani "varsamarketin" tuotevalikoimaa, oli läsipää ehdoton suosikki. Mutta ystävällinen kasvattaja ei tietenkään halunnut myydä "sikaa säkissä." Olin kuitenkin ajoissa kyselemässä hevosta, sillä meillä oli yli kuukausi aikaa, ennen kuin olimme matkalla trailerin kanssa hevoskaupoille, kisamatkalle. Jolloin samalla reissulla saimme käydä katsomassa varsoja ja päättää ostammeko vai emme. Arvatkaa vaan, oliko ostopäätös tehty kuukautta ennen hevosen näkemistä? 

Kuukauden ajan etsin Simon, jota kasvattaja oli kutsunut Blondiksi, (en yhtään osaa arvata syytä, miksi..) sukulaisia youtubesta. Etsimme netistä tietoa suvusta ja oikeastaan kaikki tieto, mitä löytyi, koluttiin läpi.

Sanciscosta löytyy yllättävän vähän videoita, joka tietenkin harmitti. Varsan ostajana ja omistajana sitä toivoisi sukulaisita löytyvän ainakin kymmenittäin videoita. Edestä, takaa ja sivulta. Alta ja päältä, joka paikasta ja puolelta, huoh tätä nettiaikaa.


Kuukausi on pitkä aika, siinä kerkeää tekemään mitä vain. Tämä varsan tuleva omistaja ei kuitenkaan kerennyt edes riimua hankkimaan tulevalle hevoselleen. Ehkä siksi, että oli hankala ajatella, minkä kokoinen yksilö oli kyseessa, enkä suoraan sanottua kehdannut kasvattajalta strategisia mittoja ja turpakarvan pituuksia kysellä. (Sen sijaan Kottia ostaessa kyselin arviota selkämitasta, loimitilausta varten.) Nuorten hevosten festivaalit tapahtuma säilyy varmasti aina yhtenä suosikkina, Simon hankinta reissun takia.

Kävimme katsomassa Simoa ensimmäisen kisapäivän jälkeen, kasvattajan luona. Se oli edellisenä päivänä pyydystetty poikajengistä, laitumelta, lehmän värisen hevosen kanssa. Toinen lajin edustaja oli jo myyty, joten sitä oli helppo käyttää Simon kaverina esittelyssä, siihen kun ei saanut ihastua. Täytyy myöntää, että rumahan se rautias varsa oli! Mutta eihän tässä niin kaunista itsekään olla.. Varsa oli siis myyty!


Simo-Petterille mietettiin parempaa lempinimeä, sillä Blondi ei missään nimessä ollut edustava nimi. Oli ehdotuksiä Läikästä, sillä orivarsalla oli musta läikkä selässä. Mutta loppupeleissä Simo siitä tuli ja myöhemmin Simo-Petteri. Varsin edustava nimi siis!
Syksyllä 2012
Simo oli pieni, vähän hassun hurjilla jaloilla varustettu liikkuja. Varsa, jolla oli pitkät vuohiset ja kokkapolvi toisessa etujalassa. Voimaton ja lihakseton, aina väsyessään koko kokkapolvinen jalka tärisi. Vähän kerrassaan varsa vahvistui ja jalka suoristui polvesta. Nykyisin sitä ei enää huomaa, paitsi röntgen kuvista, joihin on jäänyt kasvuvaiheessa merkintä niistä. Röntgenkuvat on kuin menneisyyskirja, sieltä näkee paljon. 

Lähes kolmivuotisen yhteisen historian aikana, meille on kerennyt sattua ja tapahtua kaikenlaista. On ollut ilon ja onnen hetkiä ja välillä vuodatettu kyyneliä. Kaikenkaikkiaan tuo nelivuotias poika on antanut meille paljon, ottanut ehkä enemmän, mutta toivottavasti yhteinen taipaleemme on vasta alussa ja syntymäpäiviä juhlistetaan kymmenen vuodenkin päästä, yhdessä!
Simo syksyllä 2012
Varsakuvia pikku-Simosta on katsottavissa kasvattajan sivuilla : Kylänpää

18.5.2015

Kesän kiusoja


Vuoden ensimmäinen epämukava löydös tehty. Punkki, se pieni pirulainen oli kyllä varsin laatutietoinen, sillä päätti kokeilla onneaan Kottin kainalosta. Onnela ei kuitenkaan meidän ponin kainalosta löydy, sen sai punkkikin lopulta tietää.

Alla kuvasarja punkin poistosta, olkaa hyvä!






Onko teidän hevosilla tavattu tänä vuonna punkkeja?

Playsson.net ~ Come together


Nyt se on avattu ja meitä voi jatkossa seurata myös uuden portaalin kautta. Playsson.net -portaalin sisältö on  on suunnattu erityisesti aikuisharrastajille, kilparatsastuksesta kiinnostuneille, hevosalalla työskenteleville ja opiskeleville, mutta myös kaikille muille hevosharrastajille. Tutustu portaaliin tarkemmin tästä linkistä. PLAYSSON.NET Odotan innolla mitä kaikkea uutta tämä tuo tullessaan.

MKriding -blogi jatkaa samanlaisena kuin tähänkin asti. Blogi siis kertoo edelleenkin omasta harrastuksestani, hevosistani ja erityisesti nuorista ratsun aluistani. Samalla etsien vielä sitä todellista suuntaa ja persoonallisuuttaan. Ennen kaikkea kirjoitan blogiani edelleen erityisesti itselleni ja jatkan blogini kanssa sitä omaa juttuani. Tämä on edelleen se minun blogini, käsialani ja ajatukseni. Kirjoitan siis aiheesta ja aiheen vierestä, treeneistä, hevosista ja kaikesta joka koskettaa minua jollakin tapaa,aiheena hevoset. Blogi löytyy jatkossakin samasta osoitteesta.


Mistä tämä blogi kertoo ja kuka sitä kirjoittaa?

Blogin takana on 24-vuotias äiti, vaimo ja kouluratsastaja. Ihminen, jolle läheisimmät ovat kaikki kaikessa ja ystävät arvokkaita. Omia hevosia on useampi, jotka asustelevat omassa tallissamme. Suurin mielenkiinto on nuorissa nelijalkaisissa, niiden kouluttamisessa ja kehittymisessä. Luonteeltani on määrätietoinen, periksiantamaton ja omasta mielestäni myös jollakin tavalla hauska persoona.

Hevosia löytyy laidasta laitaan;
Pieniä hevosia pienille ratsastajille ja suuria hevosia suurille ratsastajille. Nuoria hevosia nuorille ratsastajille ja vanhoja hevosia vanhoille ratsastajille. Terveitä hevosia terveille ratsastajille ja vikaisia hevosia vikaisille ratsastajille. Kilttejä hevosia kilteille ratsastajille, tuhmia hevosia tuhmille ratsastajille. On kokeneita ratsuja kokeneille ratsastajalle ja kokemattomia ratsuja kokemattomille ratsastajille. Ja niille ihmisille, jotka eivät ole hevosta ikinä nähneet, löytyy meiltä hevosia jotka eivät ole ihmistä ikinä nähneet!

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat! Kommenttiboxi on edelleen avoin kaikille, joten keskustelua saa jatkaa siellä ja ottaa rohkeasti kantaa. En pure, enkä potki. Sylkeä saatan, mutta älä huoli, näyttö estää sen päätymistä naamallesi! ;)

Hyvää alkanutta kevättä kaikille, toivottavasti viihdyt blogissa!

 HOXHOX. Portaalin avajaisten kunniaksi JUST DRESSAGE antaa 10 % alennusta koko seuraavasta tilauksesta! Tarjous voimassa 31.5.2015 saakka, myös tilaustuotteista. Tarjous ei koske rehuja, lisäravinteita tai alennustuotteita. Alennuksen saat käyttämällä verkkokaupan kassalla koodia JDale0515.

16.5.2015

DIY Jalustinpussit, suojelemaan aarrettasi!



Uusi satula edustaa naarmutonta lajinsa edustajaa, tai tässä kohtaa voidaan jo puhua menneessä muodossa, ainakin toisen satulan osalta. Sitä haluaisi pitää vitriinikaapissa, piilossa kaikelta pahalta. Koska kyse on kuitenkin käyttötavarasta, ei sitä vitriiniin voi hukata. Käyttökulumia voi kuitenkin ehkäistä ja satulaa pitää naarmuttomana helposti ja halvalla. 

Niinpä iltapuhteiksi askartelin jalustimille suojat, sillä niistä tulee todella nopeasti rumat jäljet satulaan, etenkin jos sattuvat olemaan vähänkin märät tai hiekkaiset. Minä ainakin olen varsin laiska puhdistelemaan jalustimia jokaisen käyttökerran jälkeen. 

Tarvitset vain: 
  • Kangasta, tähän kelpaa mikä vain, esim. rikki mennyt fleeceloimi
  • Sakset
  • lankaa ja neulan /ompelukone
  • paksumpaa lankaa tai kuminauhaa 
  • jalustimen tai jonkinmoisen mitan jalustimen koosta

Sitten vain askartelemaan. Ensimmäinen vaihe on kankaan leikkaaminen. Tokihan satulassa on kummatkin puolet, eli kaksi jalustinta. Joudut siis tekemään kaiken kaksi kertaa, jotta kummatkin jalustimet saavat omat pussukkansa. Mittaa jalustimen avulla reilun kokoinen pala kangasta, niin että kankaasta saa ommeltua pussin. Sen on siis yllettävä jalustimen sivuilta yhteen ja oltava riittävän pitkä. 



Käännä kangas kaksinkerroin. Saumasta tulee nätimpi, jos sen tekee sisäpuolelle, siispä ompele pitkittäiset reunat kiinni, ulkopuoli vastakkain. Kun olet saanut reunat ommeltua yhteen, on sinulla käsissäsi jo varsin kelpo pussukka.



Ompelukoneettomille pieni vinkki, nopeaan ja vahvaan ompeleeseen on kaksi neulaa, samassa langassa. Pujottelet neuloja vastakkain samoista rei'istä ja jälki on kuin ompelukoneen tekemää (tai ainakin melkein) ja kaiken lisäksi suhteellisen nopeaa.



Kun pussukkasi on vaiheessa "melkein valmis" ja olet tietenkin miettinyt valmiiksi sulkimen. Makuasia, haluatko laittaa paksumpaa lankaa (minulla rikkinäisen loimen häntäremmi) vai kentien kuminauhaa tai jotain vielä hifistellympää suljin konstia. Jokatapauksessa, kiinnitys on ommeltava myös kiinni, niinpä pussin suun reunat käännetään ja tehdään kiinnityslangalle tunneli. Koska minä olen laiska pujottelemaan, ompelin kankaan suoraan langan ympärille.


Pussin kääntö ja tadaa! Sinulla on valmis pussukka jalustimelle. Fleecekankaan kanssa ei kiinnitys tarvinnut mitään ylimääräistä, pelkkä kiristys suuaukosta riittää, ja pussi pysyy hyvin jalustimen päällä. Liukkaamman kankaan tai erilaisen langan kanssa saattanee joutua solmuhommiin.

Aikaa ei kulunut kauaa, ja varsin halvalla pääsee, jos tilkkuja löytyy kotoa. Miksei siis vaalisi kalliin satulan kuntoa, näinkin yksinkertaisin konstein? 


Kuinka sinä suojelet varusteita turhalta kulumalta?

Ruunikkotiimi elementissään

Piehtarointi-ohjeet for dummies, ruunikoiden tahtiin! Käyttäkää vain omalla vastuulla! Meidän mamma ei tule puunaamaan muita puhtaaksi!

Iso poika

Pikku poika
 Ensin kaikista tärkein, etsi kunnon paikka ja käytä siihen riittävästi aikaa! Kun olet löytänyt sen, asetu hyvin. Muista, että tarkoitus on nauttia kokovartalo hieronnasta, älä siis hoppuile!




Laskaudu rauhallisesti maahan. Etuosa ensin. Muista, että nolot mokat muistetaan aina, kaikki näkee ne ja emäntäsi jakaa kuvat julkisesti kaikille! Vältä siis mokaamista!



Ja sitten saa nauttia!





Ja luonnonlait pätevät hevosiinkin; Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä.





Muistakaa nauttia kunnolla ns. koko rahan edestä!






Jos haluat olla vekkuli ja kiusata kaveria, ole nopeampi! Nouse ylös ja anna mennä! 
Mutta hetkonen, mihin suuntaan?








Nouse Ylös. Muista aina loppuravistelut! Ja sen jälkeen, ole cool!



Kuraisia piehtarointeja kaikille!