Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

30.7.2015

Tänään oli hyvä päivä!


Alkuviikko meni pienen lomamatkailun merkeissä, joten hevoset saivat viettää leppoisaa aikaa useamman päivän. Arki kuitenkin koitti vihdoin ja viimein, laitumelta narun perässä asteli talliin varsin savinen otus. Aamu sujui varsin spontaanisti, sillä univelkoja lyhennettäessä ei herätyskelloja tunneta. Hupsista hei ja kello oli jo varsin paljon herätessäni. Onneksi olen vapaalla koko tämän viikon, mutta mieheni valitettavasti ei. Tapoihimme kuuluu tehdä hevosia yhdessä tai ainakin niin, että molemmat ovat kotosalla, jotta apu on lähellä jos jotain sattuisi. Koska kello tosiaan oli juossut, toisin kuin minä, en kerennyt edes ajattelemaan mitä tänään puuhastelisin, kun olin jo vetänyt ratsastushousut jalkaan ja kantamassa suitsia ja satulaa talliin. Päätin varsin nopeasti ottaa sen kaikkein kuraisimman kaverin Kottin. Poni on onneksi pinta-alaltaan pieni, joten vaikka se olisi kuinka likainen tahansa, saa sen melko nopeasti ratsastuskuntoon. Kentällä oli vielä puomitreenikerralta puomit, joten ajattelin lähteä maastoon. 

Poni viime syksynä
Siinä laitellessani ponia valmiiksi yhdessä mieheni kanssa, muistutin laatuponikisoista, joihin ei oikeasti ole aikaa enää kovinkaan paljon. On siis aloitettava valmistautuminen, jotta poni on tapahtumassa edukseen. Siis täytyy oikeasti alkaa suunnittelemaan ponille viikko-ohjelmaa, josta yrittää pitää myös jollain tapaa kiinni. 

Maastoon lähdettiin varsin innokkaasti ja mieheni lähti mukaan lenkkeilemään. Poni on varsin hidas kävelijä, etenkin aluksi. Se vaatii pitkän vertymisen, ennen kuin se venyttää liikettä lavoista asti. Joka näkyy tietenkin etenkin käynnissä. Otimme ravipätkää, josta pikkuhiljaa innostuimme myös laukkaamaan. Kottilla ei olla maastoiltu vielä selästä kovinkaan monesti, eikä kertaakaan laukattu siellä. Meillä on kuitenkin ihan mahtavat maastot, joita olisi todella kiva hyödyntää. Niinpä meillä oli baana auki, pitkää suoraa edessä. Siinä me sitten laukkailtiin, kunnes yks kaks yllättäen metsän siimeksestä ryntäsi tien yli hirvi, joka jatkoi omaa urheilutuokiotaan viljapellon kautta takaisin metsään. Minä säikähdin kyllä, mutta poni jäi vain ihmettelemään, että mikä tuolle tädille nyt tuli? Niinpä pienen pysähdyksen jälkeen jatkoimme laukkaamista pienen mäen ylle, josta tallustelimme kotiin koko pitkän matkan käyntiä. 

On kyllä kiva, että on ratsuna myös sellainen otus, joka ei ota sykettä korkeammalle, vaikka nenän edestä pomppaa hirven kokoinen otus ohitse. Simon kanssa olisimme olleet varmasti ainakin kuussa, ehkä kauempanakin. Mutta Kotti vain ihmetteli, miksi ratsastaja pysäytti hyvän laukan. 


Mieheni täytyi lähteä töihin, joten muut hevoset jäi tekemättä. Tai niin oli tarkoitus, mutta innostuin kuitenkin vielä harkitsemaan Simolla ratsastusta. Tavoistani poiketen otin ratsuni laitumelta ja lähdin ratsastamaan. Ensin täytyi toki raivata puomit pois kentältä, sillä aamulla kipaa selatessani huomasin, että meille olisi aluemertaruuksissa oma luokka. Ratana on helppo B:3. Hetken harkittuani päätin, että ainakin yritämme mennä sinne. Jos hevonen ei ole valmis, niin sitten ei ole, mutta yritystä täytyy kuitenkin olla. 


Niinpä suunnittelin tämän päiväisen treenin pitävän sisällään jotakin, mitä radalla on vastassa. Ihan ensimmäisenä siellä usein on sisääntulo ja tervehdys sekä liikkeellelähtö. Siinäpä sitä olikin työsarkaa vaikka kuinka. Herra herkkämieli oli myös vapaillut useamman päivän, joten pientä sähläystä oli havaittavissa heti alkuun. Käynti oli hätäistä eikä oikein malttanut juuri rauhoittua. Lopulta vielä niskaan kaadettiin taivaalta vettä saavista, joten fiilis oli varsin "olisi pitänyt vain antaa olla huomiseen". Sadekuuro sai kuitenkin ruunan rauhoittumaan ja kuuntelemaan, joten pääsimme työskentelemään ravissa. Hevonen oli varsin innokkaasti menossa kaasu pohjassa kiihdyttäen, joten siirtymiset olivat varsin hyvä harjoitus. Koska radalle sisääntulo on ravissa ja alkutervehdys kuuluu rataan, teimme ravi - seis - ravi -siirtymisiä. Tai yritimme. Hevoselle ravista pysähdykseen siirtyminen on suht helppoa, mutta pysähdyksestä liikkeelle lähtö ja varsinkin raviin, aiheuttaa närää, etenkin jos olemme vasemmassa kierroksessa. Se jää puskemaan pohjetta vastaan ja ilmoittaa selvästi aikeensa olla kuuntelematta. En tiedä, mikä tässä kierroksessa nyt on oikein ongelma, mutta se ilmenee siis raviin siirtymisessä. Minulla ei tietenkään ollut edes raippaa mukana, sillä hevoselta löytyy eteenpäin pyrkimystä ilmankin ja raipan kanssa minun on hankalampi pitää kädet rentoina. Jouduin kuitenkin laskeutumaan ratsailta ja ottamaan raipan avuksi, jotta saan siirtymiset tehtyä halutusti. Eikä hevonen tarvinnut kuin yhden muistutuksen siitä, miten pohkeeseen vastattiin, kun homma alkoi taas sujumaan. 

Tein pysähdyksiä keskihalkaisijalla sekä uralla, kummassakin suunnassa. Välillä otimme keskihalkaisijalla vähän askeleen pidennyksiä tai ihan vain ravasimme suoraan, jottei hevonen ala ennakoimaan pysähdystä. Suoraan ratsastaminen, ilman aidan tukea onkin hieman haastavaa, joten sitä täytyy treenata. Otimme myös molempiin suuntiin hieman laukkaa, joka tuntui tällä kerralla huomattavasti paremmalta, kuin viimeksi laukatessamme. Ei vielä työstämiskuntoista, mutta asteen verran kantavampaa. 

Lopuksi vielä teimme käynnissä pitkän aikaa takaosan väistätystä ympyrällä ja uralla. Simolla ei väitöjä ylipäätään olla tehty paljoa, mutta nyt alkaa olla aika aloittaa etu- ja takaosan hallitsemista asteittain. Simo hermostuu hyvin helposti kaikesta uudesta ja aloittaa narskuttelun, niin tänäänkin. Lopettelimme kuitenkin vasta sitten, kun hevonen rentoutui ja lopetti narskuttamisen, jottei hevonen yhdistä narskutusta siihen, että täti hyppää alas selästä ja hommat loppuu. 

Kaikesta huolimatta minulle tuli todella hyvä fiilis ratsastettuani Simolla. Vaikka se onkin kisoja ajatellen, jotka kuukauden päästä olisivat, hyvin kesken eräinen, uskon, että saisin sen ratakuntoon tässä ajassa, jos itse maltan mieleni treenatessa. Täytyy vain miettiä tarkasti mitä tekee ja miten sekä muistaa olla tyytyväinen, vaikka kaikki ei menisikään juuri niinkuin kuvittelin. Oma mieleni on kuitenkin tämän tiimin heikoin lenkki, joka horjuu ja ottaa osumaa herkästi. Sitä täytyy eniten vahvistaa.


26.7.2015

Sadepäivän touhuiluja

Olen innostunut yrteistä. Yhteistyö Gneisan kanssa alkoi mitä parhaimpaan aikaan, sillä se tuo vain lisää motivaatiota ja innostusta aihetta kohtaan. Periaatteessa olen yrttien kanssa hyvinkin uusilla vesillä. En ole aiemmin ollut niinkään kiinnostunut yrttejä kohtaan, vaikka olenkin kiinnostunut luonnonmukaisesta ruokinnasta. Aiemmin se on vain ollut sitä, että jätän väkirehut pois ja korvaan niitä heinällä ja öljyllä.


Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa kuivattaa luonnonantimia hevosillekin, sillä pihlajanmarjasato oli hyvä. Kuivatus onnistui jotenkin, mutta en perehtynyt yrttien säilytykseen, jonka seurauksena suuri osa marjoista homehtui. Ikean Sortek-laatikot eivät todistetusti ole hyviä säilytykseen, opin sen kantapään kautta. Marjoja onneksi jäi myös syötäväksi. Ne maistuivat hevosille hyvin, mutta toimivat pienen määrän takia vain hetkellisenä ruokahalun lisääjänä.

Tänä vuonna päätin kokeilla uudelleen. Selvitin vähän yrttien kanssa onnistumista. Säilytys on tärkeä osa onnistumista. Ei missään nimessä muovilaatikkoon! Netistä löytyy erilaisia ohjeita, toisissa suositaan lasi- ja peltipurkkeja, toisissa paperipusseja. Itse kokeilen nyt paperipusseja säilytykseen. Yrtit on kuitenkin säilytettävä kuivassa, viileässä ja valolta suojattuna.


Sen lisäksi, että minulla on nyt jokseenkin toimivampi säilytysjärjestelmä, olen lisännyt onnistumisprosenttia keräämällä paljon eri yrttejä. Kuivumassa on Siankärsämöä, Nokkosta, Voikukkaa, Kanervaa ja Mustaviinimarjan lehtiä. Sekä tietenkin Koivun- ja Pihlajan oksia. Osa Kanervoista ja Herukanlehdistä onkin jo säilytysvalmiita. Luonnonantimia on kuitenkin vielä kerättävä lisää, jotta pitkästä talvesta selvittäisiin mahdollisimman pitkälle myös omien yrttien kanssa.

Jokaisella yrtillä on oma tehtävänsä, aivan niin kuin jokaisella purkillä ja täysirehusäkilläkin. Niitä ei siis kannata syöttää aivan summamutikassa vaan selvittää ensin käyttötarkoitus. Yrttien lisääminen ruokintaan kannattaa tehdä harkitusti ja varovasti, sillä joidenkin yrttien kanssa voi ilmetä reagtioita, aivan kuten rehujenkin kanssa. Varovainen totutus ja hevosen seuraaminen onkin tärkeä osa myös yrttien kanssa. Kaikki kasvit eivät sovi jokaiselle. Tiineiden tammojen kanssa kannattaa olla todella tarkka ja selvittää, mitä yrttejä voi tiineyden aikana käyttää turvallisin mielin. 

Tässä pientä infoa omista keräämistäni yrteistä ja niiden käyttötarkoituksista hevosen ruokinnassa. 

Kanerva
Kanervasta voi käyttää kaiken maanpäällisen osan. Kanerva on tunnettu tehokkaana verta puhdistava rohtona. Se sisältää runsaasti parkkiaineita, jonka vuoksi se sopii ripulilääkkeeksi. Kukkaversot sisältävät arbutiinia, jolla on virtsaneritystä lisäävä vaikutus, sekä virtsatietulehduksia hoitava vaikutus. Myös flavoniglykosidit vaikuttavat virtsaneritystä lisäävästi. Kanervalla on myös rauhoittava vaikutus, jonka vuoksi se sopii annettavaksi esimerkiksi juuri ennen hevosta hermostuttavaa toimenpidettä, kuten kengitystä. Kanervan ravintoarvo ei ole kovin korkea. 

Siankärsämö 
Siankärsämö on kasvikunnan yleislääke. Siitä voi käyttää kukat ja lehdet. Siankärsämöllä on ruokahalua ja ruuansulastusta, sapen eritystä lisäävä vaikutus; mm. akilleiini-karvasaine. Kasvin useat eriainesosat, kuten eteerisen öljyn kamatsuleeni, estävät tulehduksia. Eteerisellä öljyllä on hiivasienten kasvua estävä fungistaattinen vaikutus. Parkkiaineet vaikuttavat supistavasti sekä ulkoisesti ihoon, että sisäisesti suolistoon esimerkiksi ripulitaudeissa. Siankärsämö laukaisee myös sileän lihaksen kouristuksia sekä vähenyää kaasumuodostumia. Se soveltuu myös yskänlääkkeeksi ja ulkoiseen käyttöön mm. rupien ja haavojen hoitoon. 


Mustaviinimarjan lehti
Mustaviinimarjan eli herukan lehdissä on C-vitamiinia n. 310mg/100g. Herukan lehdillä (ja marjoilla) on nestettä poistava vaikutus. Sitä onkin käytetty erityisesti kihtiin ja reumaan ihmisillä. Ne edistävät ruuansulatuselimistön ja munuaisten toimintaa. Lisää sapeneritystä, alentaa verenpainetta ja vahvistaa verisuonten seinämiä sekä supistaa limakalvoja.

Voikukka
Voikukka tunnetaan sappirohtona ja nestettä poistavana rohtona.  Kasvin lehtien sisältämät glykosidit, apigeniini ja luteoliini vaikuttavat virtsaneritystä lisäävästi. Voikukan juuri lisää sapeneritystä, edistää ruuansulatusta ja vahvistaa maksaa. Kasvin käyttöalueita ovat sappirakon toiminnalliset häiriöt, mahan- ja suoliston vaivat sekä ruokahaluttomuus. Juuren vaikutus perustuu sen sisältämiin karvasaineisiin. Kasvin käyttö on turvallista suurinakin määrinä.Voikukasta voi käyttää myös juuret. 

Nokkonen
Nokkonen sisältää mm. erittäin paljon piitä, rautaa ja C-vitamiinia n. 100mg/100g. Nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea. Nokkonen sopii hyvin anemian hoitoon, stimuloimaan munuaisten toimintaa, lisäämään virtsaneritystä ja poistamaan virtsahappoja. Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta ja edistää suoliston toimintaa. Nokkosta voi käyttää hyvin yhdessä voikukan kanssa.
 
Tietolähteenä tekstiin:
Better Choice

25.7.2015

Hei me hypätään! Tai ainakin melkein..

Eilen oli päivä, jolloin sain päästää irti sisäisen esteratsastajani. Se onkin kytenyt sisuksissani piilossa jo kauan, liian kauan. En missään nimessä ole varteenotettava esteratsastaja, ei. Siksi tilanteesta ei ole kuvamateriaaliakaan, heh! Tai oikeastaan siksi, että taustajoukkojani jännitti liiaksi, jotta he olisivat voineet edes linssin läpi katsoa tilannetta. Niin tai näin, oli minulla ja myös ratsuillani todella kivaa. Meidän esteet olivat tasan 10cm korkeita, eli varsin sopivia, siis puomeja!

Joskus keväällä lupasin jollain tapaa itselleni ottaa puomit mukaan treeneihin (todiste!) Mutta miten kävikään? Puomeja on tasan siirrelty vain Kottin irtohypytystä varten. Niitä ei todellakaan olla käytetty muuten.  Jollain tapaa Simon jalkaongelmat ovat saaneet minut varomaan liikaa. Eihän ne puomeissa rasittuisi sen enempää kuin ilmankaan, mutta mitä jos tulee huono askel? Jos astummekin puomin päälle? Minun kouluratsuni, vaikka varsin tietoinen jaloistaan on, ei ole ehkä ihan kaikista nohevin katsomaan mihin ja miten ne maahan laittaa. 

Kenttä oli saanut uutta ilmettä työpäiväni aikaan. Siellä oli käynyt joku minua ja autoani suurempi kaveri hoitamassa lanauspuolen aivan uusille afääreille. Siis paras mahdollinen hetki laittaa areena totaalisen uuteen uskoon ja raahata kentälle puomeja. Mistä ihmeestä sellainen aivopieru päähäni tulikaan? No en tiedä, mutta onneksi tuli. 

Laitoin kaksi puomia toiselle pitkälle sivulle, uran sisäpuolelle. Puomien väli oli hyvin epämääräinen, ehkä 15 metriä. Samaan tapaan kuin alla olevassa kuvassa, mutta vain yksillä puomeilla. Kuva edelliseltä puomitreenikerralta, luntakin on vielä maassa.. Hups.
 

Ensin otin tulevaisuuden lupaukseni, tulevan esteratsuni Kottin hommiin. Kotti on nähnyt puomit ja esteet useasti irtohypytyksessä. Poni tykkää hyppäämisestä ihan hurjan paljon, mutta välillä into vie hommasta järjen. Ratsain tämä oli kuitenkin ihan ensimmäinen kerta. Kotti on laukannut nyt ratsastajan kanssa muutamaan otteeseen, joten nyt oli varsin sopiva aika ottaa puomit kuvioihin mukaan. Kottin tulevaisuus ei ole määritelty pelkästään kouluratsuksi, päin vastoin. Muut ratsuni ovat enemmänkin terveytensä vuoksi jääneet esteilystä pois, Simoa lukuunottamatta. Minä olen ratsastajana ponille liian suuri, varsinkin esteille, siksi olenkin alkanut etsiä poni-ikäistä ratsastajaa, jolla olisi taustatuki, joka mahdollistaisi myös kilpailemisen. Pieneltä paikkakunnalta sellaisen löytäminen on vain kovin hankalaa ja ponihan ei kotoa mihinkään lähde. 

Ensikertalaiseksi Kottin kanssa meni varsin hienosti. Aluksi menimme puomien yli käynnissä, jonka jälkeen ravissa. Käynnissä poni meni muitta mutkitta puomien yli, mutta ravissa se ensin epäröi hieman ja hidasteli ensimmäiselle puomille. Kannustusten saattelemana se kuitenkin rohkaistui ja jatkoi hienosti seuraavalle puomille. Tulimme kummassakin kierroksessa puomien yli muutaman kerran ravissa. Joka kerralla poni mietti hetken ensimmäisen puomin kohdalla, mutta rohkaistui menemään yli. Lopulta tulimme vielä kumpaankin suuntaan laukassa niin, että poni vallan innoistui pomppaamaan puomin yli. Varsin hieno ensikertalainen, jonka jälkeen tovi räävittiin sitä, miksei hevosten kanssa ole yhtä helppoa? Nousta selkään ja tehdä asiat ja sen jälkeen hommat olisi selvät.. 

Loppuhoidoksi poni sai ensimmäistä kertaa kylmäsuojat jalkoihinsa. Hivenen isokokoiset ponille, mutta tulipa kylmättyä jalat kauttaaltaan. Vähän soviteltiin myös kenkiä, sillä loman alussa ensitennarit poistettiin, toisen hukkuessa laitumelle. Nyt kaviot alkavat vaatia kenkiä. Onneksi passitin mieheni kenkäkauppaan, josta hän toi useampaa sorttia kenkiä, lähinnä Simolle.  Mutta ponille tarkoitetut kengät olivatkin aivan liian pienet, joten kokeilimme "ylisuuria" Simon kenkiä, jotka olivatkin varsin hyvän kokoiset ponille. Poni saakin seuraavaksi tennarit, jotka ovat samaa kokoluokkaa Simon tennareiden kanssa. 

Ponin jälkeen oli sitten Simon vuoro. Simo oli hankkinut itselleen varsin hyvän savinaamion, joten puhdistuksessa meni hieman aikaa. Ratsastin Simolla edellispäivänä myös laukat ulos. Tällä hetkellä varsin raa'an oloista, hyvin tasapainotonta, tosin sitäkin tahdikkaampaa. Simo jätti taas mahdottoman hyvän fiiliksen tovin ratsastushetkestämme.

Simo on puomityöskentelyssä vain yhtä kertaa Kottia kokeneempi, joten hyvin uusilla vesillä tämänkin pojan kanssa olimme. Sen lisäksi hevosten laudunlohko on nyt kentän vieressä, joten meillä oli kolme katsojaa ja häiritsijää vieressä. Niinkuin oli Kottinkin kanssa, mutta Kotti on Kotti, sitä ei häiritse edes vattupuskassa rapiseva ihminen, toisin kuin herkkämieltä. Haasteensa treenille loi siis kolme tolloa aidan toiselta puolen, joten jännitysmomenttia oli ilman puomejakin ihan riittävästi. 

Simon kanssa toistimme pitkälti samaa kaavaa, kuin Kottin kanssa. Ensin käynnillä puomien yli, jonka jälkeen ravissa. Simon kanssa teimme puomittomalle pitkälle sivulle ympyröitä sekä suunnanvaihtoja. Hevonen pysyi yllättävän hyvin avuilla suunnanvaihdoissa. Yleensä se kiihtyy suuntaa vaihtaessa, puree kuolaimeen ja sitten mennään. Nyt se malttoi pysyä hienosti nahoissaan, vaikka selvästi sillä välillä teki mieli ottaa hatkat. Ja puomitkin ylittyivät kumpaankin suuntaan hyvin mallikkaasti, siis oikein hienosti ravissa. Mitään vaikeaahan meidän puomitehtävässä ei missään nimessä ollut, mutta meidän tasoisille "estehirmuille" tuokin on jo ihan riittävä suoritus. 

Laukkatyöskentelyn jätimme välistä, sillä hevonen alkoi melko pian väsyä, jolloin kuvioihin tuli kuolaimien narskuttelu. Herkkämielen mieli ei jaksa vielä pysyä työntouhussa kovin kauaa.  Mutta se ponin jälkeen tapahtunut rääpiminen "miksei hevosten kanssa ole yhtä helppoa?" Hitto! Minun hevoseni oli varsin hieno, asiallinen ja juuri sellainen niinkuin piti.  Jouduin syömään sanani. Hevoseni on yhtä mutkaton kuin poni, jos en itse tee asioista mutkikkaita. Ongelmien alku ja juuri on minussa, ei hevosessani.


Sain viimeinkin myös arvottua arvonnan voittajan. 
Alla sijoittuneet, voittajalle laitettu sähköpostia, vastausta toivotaan 5 vuorokauden sisällä.

1. JenspaJ jennajjepsutin@hotmail.com 
2. Polina Nevaeva polina120708@gmail.com
3. MariaGlow maria . purmonen (at) gmail . com 
4. Moona Espo13 moona.espo@hotmail.com 
5. sinis salminensini3@gmail.com 
6. Aliina Halme aliina.halme@gmail.com

22.7.2015

Kahdeksan vuotta kavioliittoa


 Se alkoi 20.07.2007 - ikimuistoinen päivä, jolloin en ollut varmastikaan ainoa, joka solmi jonkilaisen liiton. Minä solmin kavioliiton, ison tähtipäisen ruunikon kanssa. Hevosen, joka on ehdottomasti elämäni hevonen, vaikka ei täyttänytkään kuvitelmia omasta hevosesta. 
 

Tuon hevosen kanssa tuli yhdessä elämisen riemua täyteen kahdeksan vuotta. Se on 1/3 elämästi, hevosen elämästä huomattavasti enemmän. Olemme kasvaneet ja oppineet yhdessä paljon. Niin paljon, etten voi kuvitella kenenkään muun nelijalkaisen opettavan yhtä laajalla kirjolla asioita, opettamaan sitä, millainen eläin hevonen on. Jokainen hevonen opettaa kyllä, mutta tällaisen opettajan saappaat ovat auttamatta liian suuret, kenelle tahansa. 


Kahdeksan vuotta pitävät sisällään paljon iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Ne ovat kuitenkin olleet elämä suurimmat vuodet. Niiden aikana on tehty valintoja, jotka käsittävät koko elämäni. Niiden aikana on perusttetu perhe, muutettu pois lapsuuden maisemista. Niiden aikana on menty naimisiin, siis kahden ihmisen väliseen avioliittoon ja solmittu uusia  kavioliittoja. Niiden aikana on ennen kaikkea tehty elämässä suurimmat valinnat. Ja tuo sama hevonen on pysynyt rinnallani jokaisessa päätöksessäni, elämässäni.
 

Nemo <3

Onnenhippuja


On iloittava silloin, kun siihen aihetta on. Vaikka ilot ovat joskus pieniä ja merkityksettömiltä tuntuvia asioita. Olen päässyt takaisin rakkaan ruunani selkään, tai oikeastaan takaisin omaan satulaani. Ensimmäistä kertaa nousin hevosen loman jälkeen, eilen sen selkään. Kävelimme kaksi kierrosta hevoselle henkisesti helpompaan suuntaan, jonka jälkeen otimme myös pienen pätkän ravia. Ihan vain vähän ja ihan vain sen verran, että hevonen pysyi koko ajan mieleltään positiivisena. 

Eipä siinä kerennyt sen koommin ajattelemaan muuta, kuin sitä kuinka kotoisalta satula tuntui. Aivan liian lyhyillä jalustimilla, joita kyllä pidensin jo ennen selkään nousua viidellä reiällä. Täytyisi vielä toinen moinen tiputtaa alaspäin, jotta olisi edes lähellä sopivaa pituutta. Mutta en halunnut aloittaa jalustimien säätelyä, lyhyt jalustin on ihan kiva ainakin loman jäljiltä olevan nuoren kanssa. Vaikka jalka ei pääsekään tippumaan alas, jolloin satulan polvituki ottaa vastaan ja samaisesta syystä satulassa ajautuu liian taakse istumaan. Mutta hevonen, se oli kiva. Se tuntui samalta kuin vuosi sitten, jolloin olin sen kanssa yhtä hymyä. Silloin se parani päivä päivältä, oli loman jälkeen asteen enemmän ratsu ja sai hymyn huulille, aina! 


Viimeisen kuukauden aikana niin ei ole ollut. Vaikka hevonen onkin parantunut tietyiltä osin, en ole nauttinut sen selässä olemisesta. Enemmänkin se on ollut tunnemyrskyä ja miettimistä siitä, missä mättää? Jokin ei ole hyvin, jos tämän pojan kanssa ei hymy  naamalle tule. Niin se vain on, tämä on hyvän mielen hevonen ehdottomasti. Kun hevosella on kaikki hyvin, hommat sujuvat leikiten. Selässä ei tarvitse miettiä kikkakolmosia selvitäkseen suoritettavista tehtävistä. Jokin on ollut huonosti, mutta mikä? 

Olen kokenut jo aiemmin hevosen herkkyyden. Herkkyyden sopimattomalle satulalle. Satulassa ei tarvitse olla paljon vikaa, kun hevonen protestoi. Mutta se protestoi tällä kerralla eritavalla kuin viimeksi, enkä ihan taas osannut lukea riittävän ajoissa. Toisaalta jäin myös miettimään oliko vika todellakin vain satulassa vai oliko kyseessä jotain suurempaakin ongelmaa. 


Tänään nousin herkkämielen selkään uudelleen. Ajatuksena oli taas vain pysyä mukavuusalueella, siellä missä hevonen pysyy jotenkin rentona tai ainakin on pahemmin jännittämättä. Ilman konflikteja, ihan vain humputtelua. Sitähän saa harrastaa tämän ikäisen kanssa vaikka kuinka paljon. Aloitimme taas henkisesti helpompaan suuntaan, joka on siis fyysisesti vaikeampi. Mutta henkinen puoli ennen kaikkea, jotta hevonen pysyy rentona. Käyntiä ensin niin, että hevonen rentoutuu ja jää vähän odottamaan ratsastajaa. Positiivisena huomiona mainittakoon, että ennen itseään vain koonnut ja luotiviivan taakse pyrkinyt hevonen on vihdoin oppinut vähän venyttämään. Jokin oppi on mennyt kuitenkin liian pitkälle, sillä ruuna venyttää koko ylälinjaasa, myös ylähuultansa. 

Riittävän rennon käynnin löydyttyä lähdimme kokeilemaan ravia. Raviin siirtyminen oli hiukan työlästä. Tämä paikalleen tysähtäminen raviin lähdössä ja etenkin kulmassa ilmeni lainasatulan kanssa. Voisin kuvitella sen painaneen hevosta ja nyt epämielyttävä tunne yhdistetään juuri tähän tilanteeseen? Joka tapauksessa pienellä työllä - yhden pitkän sivun pituisella viiveellä, pääsimme haluttuun askellajiin. Ensin hyvin varovaiset askeleet, aivan kuin hevonen kuulostelisi painaako johonkin, jonka jälkeen ravi lähti rullaamaan varsin kivasti. 


Siinä me sitten ravattiin ja kuulosteltiin toisiamme. Miltä se hevonen tuntuu, liikkuuko se puhtaasti, onko sillä sytytyslanka palamassa? Hyvin liikkui, varsin tahdikkaasti, enemmän kuitenkin eteenpäin kannustettavana mallina, kuin jarrutettavana, joka on ihan hyvä asia. Sillä turha jarruttelu saa sen niin helposti hermostumaan. Kuolaimeen ei purtu, vain kerran kuului pieni narsk, mutta se jäi yhteen ainoaan kertaan. Hevonen oli siis mieleltään varsin hyvä ja mikä parasta, se ei hakeutunut kuolaimen alle.

Vaihdoimme rauhassa suuntaa, sillä edessä oli ensi kertaa selästä, vaikeampi suunta. Oikea kierros on Simolle ollut aina se vaikeampi paikka, siinä se ottaa helpommin ärsykkeitä ulkopuolelta ja hyppii uralta sivulle päin. Siispä taas ensin käynnissä kenttää ympäri. Oli odotettavissa, että pois hävinnyt maa-kasan paikka tuotti pientä jännitystä, eikä uralle asti ollut sillä sivulla asiaa. Mutta varsin hienosti nahoissa pysyttiin, vaikka vähän jouduimmekin kenttää kaventamaan. Siispä raviin, johon siirtyminen onnistui hyvin. Hevonen pysyi rentona ja ravasi poukkoilematta myös pelottavat kohdat. Eikä se aloittanut jännitysnarskutusta kuolaimella. Eli varsin onnistunut ratsastustuokio.


Ennen kuin saan oman blogini arvonnan suoritettua, kerrottakoon toisesta arvonnasta. 
Blogini tekee jatkossa yhteistyötä Lunar Graphicsin kanssa. Jokainen, joka asioi Lunar Graphicsin kanssa tämän kuun aikana, osallistuu arvontaan! Lisätietoja voit lukea täältä.

19.7.2015

Kesäpäivä hevostellen

Miten sunnuntain voisi viettää paremmin, kuin hevostellen? 
Etenkin, kun kerrankin aurinko paistaa ja on lämmintä. 
Varoitus! Meni överiksi kuvien määrän kanssa..


Kotti, kolmivuotias Foresti, virallisesti tyttärieni poni, on viettänyt kesälomaa kuluvan kuukauden. Ennen lomalle jääntiä otimme kerran selästä laukat kummassakin kierroksessa. Poni jäi siis lomalle varsin raakana laukan osalta. Käytännössä tuossa kohtaa ei osata vielä muuta kuin mennä eteen, vaihtaa askellaji riittävästä kannustuksesta laukkaan, mutta laukka-apuja ei voi vielä ymmärtää.

Loma oli kuitenkin tarpeen, vaikkei poni henkisesti sen enempää, kuin fyysisestikään ole rasittunut. Mutta tarvitseeko lomalle jäädä vasta sitten, kun kroppa ja mieli on jo ihan loppu? Yleensä nuoret vain paranevat lomaillessa.


Tänään Kotti pääsi lomailemisen parista töihin. Ensin oli edessä melkoinen puunausurakka, josta neljän käsiparin avulla selvisimme melko nopeasti. Poni sai otsiksensa nutturalle, sillä minulla sattui olemaan yksi ylimääräinen ponnari. Satula selkää ja kentälle. Maisema oli kentällä muuttunut Kottin silmille, jota en edes muistanut, ennen kuin olin jo selässä. Poni katseli hetken aikaan hämmästyneenä, miten maailma näyttääkään avarammalta, mutta ei ollut muutoksesta moksiskaan. Kävelimme kuitenkin kumpaankin suuntaan, jotta molemmat aivolohkot saavat maailman suuren mullistuksen rekisteröityä vaarattomaksi, ennen työskentelyn aloitusta. 

Ihka ensimmäinen ikuistettu laukka-askel!
 Muutaman varsin kivan ravikierroksen jälkeen otimme laukkaa, ensin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäinen laukka nousi hyvin, mutta se oli väärä laukka. Joten uusintayritys rauhassa. Vähän kannustusta, yksi pidäte ja myötäys - myötälaukka, jota innostuimmekin laukkaamaan useamman kierroksen uraa myötäillen.


Suunnanvaihto käynnissä ja hetken hengähdystauko ennen oikean kierroksen askellajien läpikäyntiä. Ensin ravia. Poni ymmärtää hyvin eteenpäin ajavan pohkeen ja vastaa siihen varsin nopeasti. Joskus se kuitenkin jää haahuilemaan hyvin temmotonta ravia, jota aktivoin äänellä, eli maiskuttamisella. Koen turhan pohkeiden käytön vain turruttavana tässä kohtaa, kun alla on varsin kokematon poni.

Kun ravista löytyi riittävä tempo, joka pysyi hyvin yllä, otimme laukkaa. Tässä kohtaa ponin koulutusta nostan laukat samoissa paikoissa. Vasemmassa kierroksessa laukkaamme talon/tallipihan päädystä kohti porttia, sillä portin vetovoima antaa viimeisen kannustuksen laukannostolle. Se ikään kuin vetää puoleensa. Tällöin laukkaamme avonaisemmalla pitkällä sivulla ensin, joka antaa ponille enemmän tilaa ja rohkeutta, kuin pellon puoleinen, näkyvyydeltään huonompi pitkä sivu. Oikeassa kierroksessa nostamme laukan portin päädyssä, jolloin talli ja piha-alueet vetävät puoleensa, antaen henkistä tukea ja samalla meillä on taas ensimmäiset laukka-askeleet sivuilta vapaammalla pitkällä sivulla.

 
Oikeassa kierroksessa Kotti nosti kerralla myötälaukan, mutta nosto oli niin hutera, että otimme vielä toiston. Jotta kumpaankin kierrokseen saimme melko varmalta tuntuvan noston ja hyvää laukkaa alle. Laukan jälkeen olen ottanut nopeasti käyntiin ja antanut ponille myös palkkaa namin muodossa. Tästä on jo hyvin vähäisillä laukkaamisilla alkanut tulla ponillekin opittu tapa; laukan jälkeen käyntiin, joten tällä kerralla päätin murtaa kaavat ja jatkaa vielä ravailua jokusen kierroksen. Se olikin ponin mielestä aivan tuskaista, sillä herkkupala olisi pitänyt saada heti laukan jälkeen. 


Ratsastukseni jälkeen Kotti loppuverrytteli omistajansa kanssa, varsin rauhallisesti kävellen ja tehden omistajastaan taas maailman onnellisimman pienen tytön. 


Poni on vielä perusasioiden osalta täysin keskeneräinen. Se ei kulje itseään kantaen, päin vastoin, välillä häntäkin on koipien välissä visusti. Se jännittää ja jännitys purkautuu lähinnä siten. Vaaditaan siis lisää toistoja, rohkaisuja, kehumista ja kannustusta, jotta ponin itseluottamus kasvaa ja se uskaltaisi luottaa tekemiseensä. Ennen sitä kuljemme välillä pää pystyssä, häntä koipien välissä ja teemme vain tuttuja ja turvallisia asioita. 

Ai onko tullut massua?
Sitten olikin Simon vuoro. Lautumella kivasti pyöristynyt poika oli varsin innokkaasti lähdössä töihin. Lomailun vuoksi pientä sähläystä ilmeni monesti ja täytyipä taas yksi punkkikin poistaa ruunasta, vaikka varsin herkullisen palan oli itselleen löytänytkin. Vihdoinkin sain satuloida hevoseni pitkästä aikaa omalla satulalla. Rehellisesti sanottuna kaipasin jo siihen istumaan. Halusin päästä kokeilemaan, onko erossa olo kullannut muistot vai onko satula todella niin ihana kuin olen päähäni sen ihanaksi pinttänyt. Arvatkaa vain pääsinkö testaamaan satulaani? 

Vyö on nafti. Sain sen juuri ja juuri kiinni. Luin väitteen, ettei hevoset pysty pullistelemaan, ai eivät vai? Jos vyö ei meinaa tulla kymmentä senttiä lähemmäksi vastinhihnoja, miten sen voi lopulta saada melko syvälle vastinhihnoihin, käyttämättä yhtään voimaa tai vipuvaikutuksia, ilman että se on edes kireä? Jollakin tavalla se hevonen saa ympärysmittaansa tahtoen suurennettua juuri sillä hetkellä, kun vyötä ollaan laittamassa kiinni. Oli se sitten pullistelua tai jotain muuta, hevonen kuin hevonen pystyy sen tekemään. 

Täytyypä todeta, että micklemit ovat todella huonot juoksutukseen.
  Juuri kun olin laittamassa suitsia, alkoi katolla ropista ihan kunnolla. Eikös sadekuuro yllättänyt, mutta hei, me ei olla sokerista! Kentälle mars, kera mieheni, sillä minun täytyi vielä käydä vaihtamassa ratsastuskengät ja kypärä päähän. Varuiksi otin vielä liinankin matkaan. Alkuun hepparukka koki järkytyksen tutulla kentällä, mutta melko nopeasti kävelyttämisen myötä oli ihan hyvän oloinen, ajatellen selkään nousua. Jalustimet alas, vyötä vähän kireämmälle ja häslääjä ruuna oli läsnä. Totesin paremmaksi kuitenkin ensin hieman vielä juoksuttaa, ennen selkään nousua. Ilman vieressä ollutta taluttajan tukea, kentän ulkopuolinen muutos oli hevoselle liian pelottavaa. Aluksi ympyrällä liikkumisesta ei tullut yhtään mitään, kun ei vaan voinut uskaltautua kulkemaan avoinaiseksi muuttuneella sivulla. Kun muutos jollain tapaa hyväksyttiin, oli kriittisin paikka kiertää ympyrää keskellä kenttää, jossa muutos konkretisoituu parhaiten; osa ympyrästä on aukealla ja osa menee pusikon taakse piiloon. Vaikein paikka oli juurikin tulla avonaisesta tilasta "suljettuun" tilaan. Joten ei ollut asiaa selkään tänään. Siinä sitä herraa sitten pyöriteltiin rentoon mielentilaan jokunen tovi, kunnes lopulta venytettiin ylilinjaa ylähuulta myöten. Ehkäpä sitten huomenna saan kokea satulan ihanuuden.. 


Loppuhoidoiksi ruuna sai "jäähierontaa" jalkoihinsa. Ostin rikki menneiden pakastettavien suojien tilalle uudet, astetta hifistellymmät Horsewaren ice-vibe -suojat, joilla on useampi käyttötarkoitus. Minun piti suorittaa niiden sisäänajo ja totutus jo hevosen lomaillessa, mutta jotenkin se vain jäi, joten nyt aloitellaan uudelleen suojien käyttö.  Pelkäsin Simon saavan tärinästä tai sen tuomasta äänestä jonkinasteisen ongelman, mutta epäilyksistäni huolimatta hevonen tapitti vain paikallaan ja selkeästi nautti saamastaan huomiosta. Ihan aina en vain vielä ymmärrä tuon otuksen mielenmaailmaa.



15.7.2015

Mitäs ne lomalaiset?

Hevoset ovat saaneet viettää kesälomaa! Nemo on viettänyt koko kesän varsin onnellisesti. Ilmat ovat olleet mitä mahtavimmat. Hevoset eivät niinkään välitä helteistä, sillä ne tuo mukanaan kiusoja, kuten paarmoja. Nemo on hyvin herkkä ötököille, etenkin paarmoille, jolloin olo on kovin tuskainen ja se juoksee ennemmin sähköaitojen läpi, kuin jää niiden syötäväksi. Tänä kesänä ei ole tarvinnut montaa kertaa ottaa hevosia sisälle päiväksi paarmojen takia. Yöt Nemo kuitenkin viettää karsinassaan Simon kaverina, sillä herralla on pakonomainen tarve päästä sisälle lepäämään, joko luvan kanssa tai omalla luvalla. 


Kotti on jo hieman kyllästynyt lomailemaan. Se olisi jo mielellään lähdössä välillä toiminnan pariin. Kropasta kyllä näkee, että luonnonantimia on nautiskeltu enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä se sitten talven aikaan vähän tiivistyy keskivartalon kohdilta.. Kotti viettää yötkin ulkona, sillä sen lisäksi, että se syö siellä, se myös liikkuu siellä paljon, jolloin vältymme suuremmalta lihomiselta.

Simo jäi lomalle samantien edellisen treenipostauksen jälkeen. Vaikka mieli teki vielä saada yksi kunnon onnistuminen, päätin kuitenkin vetää homman heti poikki. Alkuun lomalainen olikin vähän kiukkuinen, ennen kuin tasaantui. Stressitason laskussa meni oma aikansa, eikä hevonen puheesta oikein ymmärtänyt, että nyt saa huilata ihan ajan kanssa. Simo päätettiin pitää lomalla siihen saakka, kunnes saamme oman satulan takaisin. Tänään sain aamulla puhelun Satulavyön edustajalta, joka ilmoitti satulan saapuneen Suomeen ja olevan matkalla kotiin. 


Laumaelämä on varsin rauhallista. Välillä syödään, välillä lepäillään ja välillä leikitään. Nuoret pojat pitävät kuntoa yllä ja vahvistavat toisiaan pienillä painituokioilla pitkin päivää.

Ja minä, vähemmän lomalainen tein suunnittelutyötä ja heilutin lapiota. Tai oikeastaan katsoin ikkunasta, kun traktori kuskeineen teki työtä käskettyä. Kentän laajennus on ollut suuri haaveni, sellainen kaukainen ja siitä olen ääneen puhunut sanoilla "joskus, sitten kun rikastun" Eli ei koskaan. Suurimmaksi huoleksi osoittautui  koirien haudat. Rakkaat jahdit ja vahdit ovat haudattuna vanhan pajun juureen, kentän vierelle. Paikkaan, jonne suunnittelin alunperin Nemonkin hautaa. Mutta tämä kaukainen laajennushaave esti sitä. Meillähän on kapea kenttä, aidasta aitaan lyhyt sivu on tasan 18 metriä eikä yhtään enempää. Se on liian vähän, etenkin isoliikkeisille nuorille hevosille. Olenkin haaveillut leventämistä ihan vain viidellä metrillä, jolloin tilanne olisi jo huomattavasti parempi. Vaikka kyse on todella lyhyestä pätkästä, on sillä näissä leveyksissä suuri merkitys. Kentän vierellä oli suuri kukkula, joka oli siis nykyisen kentän entinen pintamateriaali, joka kuorittiin pois. Kasa saatiin viikonlopun aikana hävitettyä meidän tiluksilta lopullisesti, jonka vuoksi aloimme harkita vähän kentän laajennusprojektia lisää.

Minä olin koko ajan suunnitellut tuhoavani myös koirien hautapaikat ja vanhan pajun. Vähän kaivurihommia siis ja viisimetriä lisää leveyttä on tuossa tuokiossa valmista. Mutta mieheni keksi paremman idean. Idean, jossa koirat saavat olla rauhassa haudoissaan ja vanha pajukin jatkaa kasvuaan. Jos kerta kenttään täytyy saada lyhyttä sivua pidemmäksi, niin tehdään niin. Mutta pidennetään kerralla kunnolla. Miksei sitä kenttää voi jatkaa puun ja epämääräisen kivikasan ympäri? Näin saamme lyhyen sivun pidemmäksi ja toiseen päätyyn todella paljon lisätilaa, jolloin hyppääminenkin on helpompaa.

Toki tähän tarvitaan vieläkin sitä puuttuvaa rahaa, sillä vaikka pintamateriaalikasa on poissa, täytyy pohjalle tehdä tasoitus ja ojitukset, sekä tarvittava maanpoisto osista, joihin sitä ei vielä ole tehty. Sen lisäksi tarvitaan kangasta, salaojitusta ja hiekat. Ja kaikki se maksaa, sillä omaa tavaraa tai koneita ei löydy. Siispä leveämpi kenttä on melkolailla vain haave tälle vuodelle. Mutta ensikeväänä saa säästössä luvan olla kolikoita sen verran, että kenttä saa lisää kokoa!

Hevosten lomaillessa on varustauduttu talveen mm. Heinien osalta. Talven heinät on osittain jo omassa varastossa ja loputkin ovat jo turvallisesti katon alla. Vaikka heinäkuu on heinänteko kuukausi, on näillä leveysasteilla parempi saada heinät kuun alussa, heti juhannuksen jälkeen paaliksi. Meillä on ainoastaan kuivaheinää, sillä en pidä säilöntäaineista hevosen ruokinnassa. Tänä vuonna saimme pitkästä aikaa varastoon myös pieniä kanttipaaleja, jotka ovat ihan superluxusta käsiteltävyydeltään ja säilytyksen osalta. Heinää on talveksi varattuna reilusti, sillä en tykkää säännöstelystä.


Kesän vaikein paikka onkin arvioida tulevan talven heinänkulutus. Paljonkas ne hevoseni tarvitsevatkaan evästä talveksi. Arvioinnista tekee vaikean jo se, että laidunkauden alku ja loppu voivat heittää helposti kahdella kuukaudella puoleen jos toiseen. Joskus hevoset ovat päässeet huhtikuussa laiduntamaan ja olleet lokakuun loppuun asti. Toisinaan laoiumelle pääsee vasta kesäkuussa ja poiskin joutuu jo elo-syyskuun aikana tulemaan. Se tarkoittaa aivan toisenlaista heinän kulutusta. Lisäksi kulutukseen vaikuttaa hevosmäärä. Liika heinä ei onneksi ole koskaan pahitteeksi.

7.7.2015

Tuotetestauksessa Better Choice - Better Detox 1


Teemme yhteistyötä Gneisan kanssa ja saimme ensimmäisenä kokeiluun Better Choice Better Detox -kuurit. Gneisa myy luontaistuotteita hevosille, lemmikkieläimille sekä ihmisille.


Better Detox 1 kuurista kerrotaan seuraavasti: Yrttisekoitus elimistön hyvinvointiin, sekä aktivoimaan aineenvaihduntaa. Yrtit vilkastuttavat munuaisten toimintaa, puhdistavat virtsatiehyitä sekä verta, liuottavat mahdollisia virtsakiteitä ja avaavat kuona-aineille poistumiskanavia. Poistaa turvotusta kehosta sekä jaloista ja helpottaa siten myös jäykkyyttä ja liikkumista. Sisältävät aineenvaihdunnalle tärkeitä aineita, kuten luonnon c-vitamiinia, rikkipitoisia aminohappoja ja luonnollisia mineraalisuoloja.

Sisältö on 100% mainittu tuoteselosteessa, Better Detox 1 kuuri sisältö: 
kultapiisku, piikkiorakko, katajanmarja, maarianverijuuri, nokkosenjuuri, peltokorte. 
Pakkauskoko 750g.
 Hinta Gneisalla 27€ 
Tilaamaan pääset tästä
Huom. Kuuri ei sovi kantaville tammoille!

Elimistöön kerääntyy kuona-aineita, jotka pääasiassa poistuvat itsestään ulosteen, virtsan ja hien mukana.  Kuona-aineista kärsii etenkin suolisto, maksa, munuaiset ja iho.  Miksi sitten puhdistuskuureja syötetään, kuona-aineethan poistuvat normaalisti itsestään?
Meillä Simon kohdalla puhdistuskuuria on suositeltu, sillä hevonen on ollut vuoden sisällä kahdessa nukutusta vaativassa operaatiossa ja niiden jälkeen pitkällä lääkekuurilla. Maksa ja munuaiset ovat olleet todella kovilla. On mahdollista, että osa myrkyistä onkin jäänyt kehoon, eikä poistunut sieltä. Detox kuureilla tehostetaan elimistön toimintaa, jolloin kehoon jääneet myrkyt saadaan pois.

Puhdistuskuureja suositellaan syötäväksi kerran vuodessa, jonka ansiosta keho puhdistuu, olo kevenee, elinvoima lisääntyy ja mieli virkistyy. Näin sanotaan ihmisten puhdistuskuureista. Varsinaisesti hevoselta on hankala saada suoranaista vastausta siihen, onko olo nyt kevyempi? Mutta ainahan voi jotain päätellä positivisesta ilmeestä ja asenteesta, jolla herkkämieli tulee taas portille norkoilemaan pääsisikö hommiin, sen sijaan että laukkailisi karkuun.

Kuuri  kestää noin kuukauden. Annostusohje on 1dl / 500kg, kaksi kertaa päivässä, kostetutettuna rehun seassa.


Simo on hyvin nirso, nirso kaikelle uudelle. Se venyttää ylähuultaan aina, jos iltamössöön on laitettu jotain uutta. Mitä paremmin piilotettu, sitä enemmän ylihuuli venyy ja mieltä osoitetaan iltasafkan pilaamisesta mm. paukuttamalla yön ajan karsinan seinää. Eikä tämäkään kuuri tehnyt poikkeusta. Minun nenääni varsin miellyttävä, mietotuoksuinen yrttisekoitus, joka näytti varsin herkulliselta. Tuoksu toi mieleen kurkkupastillin tai jonkinsortin flunssalääkkeen, joskin hyvän sellaisen. Simo oli toista mieltä ja alkuun näytti jo epätoivoiselta, eikö hevonen syö sitä ollenkaan?! Kuppi kuitenkin tyhjeni joka yö. Aamut olivat alkuun Simon mielestä ihan liian kiireellisiä yrttinaposteluun, kun laitumelle oli päästävä, joten herra herkkämieli kävi jatkamassa aamusapuskaansa aina treenien jälkeen, jolloin vähän malttoi syödäkin.

Pian yrttien makuun kuitenkin totuttiin ja ruoka yrtteineen alkoi uppoamaan. Joskin katajanmarjat löytyivät aina kupista tai lattialta. Niitä hevonen ei suostunut syömään ollenkaan. Aivan kuten kaikkien muidenkin uusien makujen, myös tämän kanssa tarvittiin vain vähän kärsivällisyyttä ja aikaa, jotta makuun tottuu.


Kuuri ei tee näkyviä taikoja, ei sellaisia ihmeitä, että voisit huomata valtavan eron yön jälkeen. Eikä se ole tarkoituskaan. Tarkoitus on tehdä hyvää sisäisesti. Better Detox 1 on munuaisten puhdistuskuuri. Meidän kohdalla näkyviin tuli myös ulkoiset reaktiot, sillä aineenvaihdunnan kiihdyttyä hevonen hikoili paljon. Sen karva näytti koko ajan sotkuiselta, sillä se oli hiestä märkänä. Myös virtsaamista esiintyi enemmän kuin normaalisti. Nestetasapainosta on siis kuurin aikana pidettävä todella tarkasti huolta. Ihan kuuminpaan kesäaikaan ei siis välttämättä kannata tätä kuuria syöttää. Minun onnekseni kuurin aikana oli varsin kohtuulliset lämpötilat.

Simon kohdalla meitä on vaivannut etujaloissa todella paha rupi ongelma, josta ei oikein saanut selvää, mitä se edes on. Kummankin jalan vuohisluun päälle, klippauskohtaan, josta IRAP piikitetään, on tullut klippauksen kokoinen rupilaatta, joka muistuttaa kyllä eniten kuivunutta savea. Lähinnä se on kuitenkin jotain rivin kaltaista, joka puskee ulos kohdasta, josta ihoa on herkistetty paljon puhdistuksella ja desinfioinnilla, ennen nivelpiikityksiä. Ruvet tulivat pikkuhiljaa piikityksien jälkeen. Niihin vastattiin hexocil-pesuilla, sitä mukaa kuin laatat kasvoivat, mutta niistä ei liiemmin apua  ollut. Ensimmäisen Detox kuurin loppupuolella saimme kuitenkin vaivasta yliotteen. Sitä on vaikea sanoa, auttoiko Detox-kuuri, Hexocil pesut, vai kumpikin yhdessä, mutta pääasia on, että ongelman kanssa alamme olla voiton puolella.

Better Detox 1 kuurin jatkoksi suositellaan Better Detox 2  - maksan puhdistuskuuria, joka Simolla on nyt päällä. Siitä lisää myöhemmin!

(C) Ritva Waris-Worlin

Heinäkuun tarjouksena Gneisalla Back on Track satulahuovat vain 60€

4.7.2015

ARVONTA - PALKINTONA KIRJA : RATSASTA PAREMMIN


OSALLISTU ARVONTAAN!
PALKINTONA TINA SEDERHOLMIN KIRJA - RATSASTA PAREMMIN

"30 harjoitusta ratsastustekniikan parantamiseksi Kirja neuvoo muun muassa ratsastajan avut, oikean istunnan ja laukannoston sekä antaa ohjeita koulu- ja esteratsastuksen tekniikan hiomiseen. Jokainen harjoitus alkaa yksinkertaisesta versiosta ja vaikeutuu asteittain. Runsaasti kuvitettu teos sopii kaikentasoisille harrastajille aloittelijoista kilparatsastajiin. Tina Sederholm on valmentanut ratsukoita yli 20 vuoden ajan ja opettanut maineikkaassa Waterstockin valmennuskeskuksessa Isossa-Britanniassa. Hän yhdistää opetuksessaan kilparatsastuksen vaatimukset perinteisiin hevosmiestaitoihin."


Arvonta on suunnattu blogin rekisteröityneille lukijoille, joten toimi seuraavasti!

1. Olet lukija / rekisteröidyt lukijaksi
2. Kommenttia alas, jossa ilmenee toimiva sähköpostiosoite
3. Tee se 15.7.2015 mennessä!

Esimerkki:
- olen lukija
- toimiva sähköpostiosoite

Huom! Lukijat eivät automaattisesti ole arvonnassa mukana, vaan tämän postauksen alle täytyy kommentoida, jotta olet mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti.

Jos arvontaan saadaan paljon osallistujia, laitetaan vielä lisäpalkintoa kehiin!
Yli 200 osallistujaa - Back on track selänlämmitin hevoselle - kirjan lisäksi!

2.7.2015

Kun hiekkaa maistelin


Olen oppinut tippumaan jaloilleni, sen jälkeen kun on viikon sisällä tippunut neljä kertaa suoraan persuksille ja murtanut häntäluun. Kiitos, ei kiitos toista kertaa. Sitä taiteilee itsensä kissamaiseen tapaan kaikin keinoin, jotta alas tultaisiin jalat edelle, usein siinä hyvin onnistuen.

Eilen minut yllätettiin liikennihdällä, eikä minulla ollut mahdollisuuttakaan pysyä selässä, sen jälkeen, kun jalustinkoukun stoppari petti ja jalustin hihnoineen irtosi satulasta. Kirosin. Kirosin sitä, että tulen polvilleni alas, kivituhkapintaiseen hiekkaan. Kuinka kävi rakkaille Pikeureilleni, jotka ikiliasta ja vanhanaikaisista lahkeista huolimatta olivat yhdet lempihousuistani? Ikä oli polven kankaalle tehnyt tehtävänsä, se ei kestänyt enää hankausta kivituhkassa, jota ei muuten kestänyt polvinahkatkaan. Riksraks polvet auki sekä housuista että jaloistani. Hitto, kun pääsikin yllättämään koko elukka, hevosen kokoinen, ehkä selkälinjaltaan korkein tiputus minulle ikinä.

Ei muuta kuin uusinta yritystä, selkään noustaan uudelleen, vaikka itku meinasi tulla housujen takia. Niin rakkaat ne ovat. Löydänkö koskaan yhtä kivoja? Ne oli kesäspeciaali mallit, joita vastaavia en ole markkinoilla nähnyt. Blogiin tulee siis jatkossa polvet auki kuvia, sillä kyllähän ne housut pelittää, toimiipa tuuletus paremmin. Ja hei, minähän olen maalla, saan siis huoletta käyttää vähän risaisia vaatteita. Ja olenpa jo jonkin tovin haaveillut uudemmista pöksyistä, en vain ehkä vielä raaski sellaisia ostaa, sillä hyväksi havaittua merkkiä ei kannata vaihtaa. Seuraavan kymmenen vuoden housusijoitus on kuitenkin piakkoin edessä.

Ennen maastoutumistani kerkesin ratsastella Kottin. Se olikin varsin mahtava hetki, sillä otimme ravikierrokset kumpaankin suuntaan. Poni tuntui hyvältä, se vähän jo kiihdytteli pitkän sivun alkuun, joten kannustin hieman lisää. Yksi askel hienosti, toinen hieman epäröivästi, mutta suurten kannustuskehujen avulla jatkui kolmas, neljäs ja viideskin askel ihka oikeaa laukkaa, koko pitkä sivu. Meidän pieni ponipallero otti suuren harppauksen ratsukoulussa. Palkinnoksi poni sai tädin pois selästä ja namia suuhun. 


Tänään sitten jatkettiin ponin kanssa ja samalla kaavalla, ravikierrosten jälkeen laukkaa. Ensin oikeassa kierroksessa, sillä sitä menimme edellisenäkin päivänä, sitten vasemmassa. Ja kummassakin suunnassa nousi puhtaat, varsin laadukkaan oloiset laukat. Mahtava poni. Nyt se olisi kutakuinkin askellajit läpikäynyt ja joutaakin sitten lomalle, sille oikealle kesälomalle. 

Simo-Petterin kanssa palailtiin tänään vapailta. ei niin hyvällä menestyksellä. Joskin loppupuolesta heppa oli varsin kiva, mutta herra herkkämieli veti heti alkuun palkokasvia sieraimeensa ja kävi vähän muutenkin ylikierroksilla. Liekö paarmat saaneet hevosen niin kiusaantuneeksi. Tilannetta korjattiin pian hieman juoksuttamalla maastakäsin, jossa poika pääsi vähän purkamaan paineita. Lopulta sain ihan kelvollista, oikeastaan todella kivaa ravia aikaan, siihen on siis tyytyminen. Huomenna jatketaan, jos saisi edes vähän parempaa työskentelyä aikaan, saisi sekin kaveri jäädä ainakin pariksi viikoksi ihan vain laiduntamaan. Olisiko se kuitenkin vain kyllästynyt? Sehän on vasta neljä ja loppujen lopuksi sitä on tehty aika paljon nyt viimeiset neljä kuukautta. Toisin sanoen, hautasin kisat ainakin heinäkuulta, todennäköisesti myös koko syksyltä. Kyllä me keretään sitten ensivuonna, tai seuraavana. Tai joskus paljon myöhemmin. Hevonen tarvitsee nyt vain lomaa, vähän treeniä ja henkistä hyvinvointia. Pitäisikö kutsua psykologi tai joku, olisikohan siitä apua? Tai ehkä vain vaadin liikaa. Olen hyvin perfektionisti ja tiedostamattani vaadin joskus liian täydellistä. Löysennän nutturaa huomiseksi!


Omat nuorukaiset pääsevät siis viettämään oikeaa kesää ja samalla saan keskittyä enemmän rodeoratsuihin, joista olisi kesän mittaan tultava yhteiskuntakelpoisia ratsuja niistäkin.



1.7.2015

Elämänvalintoja

Mitä mä teen? Miten pelko lähtee? 


Aikaa olisi vielä ruhtinaallisesti kolme päivää päättää, lähteäkö 11.7 a) Kisoihin b) Linnanmäelle vai c) Aqua park'kiin. Ja mitä minä teen? No en ainakaan suurimmalla huudolla ole kisavalmisteluja tekemässä. 

Tilanne on kuitenkin se, että lapsilla on isovanhemmat vahtina, joten mihin vain lähtisimme, pääsisimme mieheni kanssa kaksin. Tahtoisimmeko siis viettää tämän ainutlaatuisen ajan hevoskisoissa hikoilemassa? Vai kenties lähteä vähän huvittelemaan? Toisaalta kisoissakin olisi kiva käydä, sitä vartenhan kisalupa on maksettu. Mutta. 

Meidän satula ei ole vielä tullut. Kerkeäisikö kisoihin? Tuskin. En halua lähteä tuolla lainasatulalla, sillä hevosen täytyy saada vain hyviä kokemuksia reissuista, etenkin kisareissuista. Tuolla se ei onnistu. Toisaalta, siinä missä muut ovat ottaneet metrin harppauksia kilometri tolkulla kehittyessään, me ollaan menty millimitalla sentin verran. Jotenkin tuntuu, että hevonen on mennyt oikeastaan vain taaksepäin. Se on huonon tuntuinen, hermoileva ja herkkämielinen. Vaikkakin suurimman osan ajasta kuitenkin varsin hyvä. Mutta se päällimmäinen fiilis monesta treenistä on kuitenkin ikävä.

Sitten on vielä se hevosen nuutuminen. Jos sattuu hellepäivä ja on edessä älytön kisamatka. Meillä on detox-puhdistuskuuri päällä. Hevonen tarvitsisi nestettä paljon. Mutta se ei juo. Simo on niin huono juomaan vieraassa paikassa, että kotiin tultaisiin nestehukkaisena ja kuivuneena. Onko kisaaminen sen arvoista? Yksi cuppi sinne tai tänne. Tai oikeastaan jo toinen.. Saammehan me yrittää onneamme vielä Lappeenrannassa, jos en keksi sitä ennen mitään, jolla voisin evätä lähtöä. Onhan siellä se lentokenttä vieressä, aika pelottava tilanne, jos kone laskeutuu tai nousee juuri, kun olen selässä. Itseasiassa ehkä jopa katastrofaalinen. 


Silti, vaikka minulla on vaakakupissa niin paljon negatiivisia asioita kisoihin lähtöön ja oma mielikin on 95% päättänyt olla lähtemättä, se 5% haluaisi sinne. Se oikein toivoisi, että tulisi viileä keli, soitto satulasta ja hevonen tursuisi laitumella riittävän pyöreäksi omalle silmälle, saahan se nyt soijaöljyäkin, että kisoihin pystyisi ja kehtaisi lähteä. Jos vielä ratsastuksellisesti saisin näinä kolmena päivänä pelkkää onnistumista. 

Jos Laakson kisat olisivat menneet edes jotenkin suunnitelman mukaan, en harkitsisi muita vaihtoehtoja. Kisoihin mentäisiin, sinne ei lähdettäisi vain harjoittelun kannalta. Mutta, kun kakki ei mennyt niin. Oikeastaan mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Välillä jo mietin, etten kisaa enää ollenkaan. Eihän se tee treenaamisesta tai ratsastamisesta ylipäätään, yhtään sen huonompaa tai merkityksettömänpää Enhän minä ratsasta ja harjoittele vain kisatakseni, vaan ratsastamisen ilosta. Siksi, että se on harrastukseni, jota välillä piristää maisemanvaihdos kisapaikoilla. Ei, kisaaminen ei ole harrastukseni, se ei ole välttämätöntä, oikeastaan se alkaa olla jo vähän merkityksetöntä. Tulokset on jaettu jo ennen luokan alkua, ainakin suuressa osassa kisoista. Nuorten luokissa on vielä jokin mahdollisuus pärjätäkin, jos alle sattuu poikkeuksellisen hyvin liikkuva hevonen. 

Valitettavaa, mutta kouluratsastus on arvostelulaji ja tuomaripeliä. Kun ontuvalla hevosella saa yli 60% suorituksia, ei se minusta ole enää "arvostellaan se hetki" -arvostelua, vaan jokin pönkittää numeroita ylöspäin, ilman että se olisi ansaittua juuri sillä hetkellä.  Ja näin on käynyt ihan huipputasolla, ei pelkästään niissä pikkukisoissa, joissa itse pyörin. Ontuvalla hevosella kuuluisi saada hylätty! Koko laji ajautuu vain syvemmälle suohon. Arvostetaan kuolaimen alla liikkuvia hevosia enemmän kuin luotiviivalla tai hieman sen edessä liikkuvaa. Vaikka kouluratsastussäännöissä selkeästi on selvitetty, että luotiviivalla tai hiukan sen edessä on optimaalisin. Sen sijaan, jos sinulla on sääntöjen mukaan optimaalinen kaulan ja pään asento, saat paperiin merkinnän "liian avoin muoto." Ja ne etujalan viskaajat, ne ovat kuuminta hottia. Ei ole merkitystä sillä missä takajalat tulevat vai tulevatko ollenkaan. Onko selkä ylhäällä kannettuna. Merkitystä on vain sillä, kuinka etujalat huitoo, mitä korkeammalle ja sivulle, sen parempi. Takajaloista ja selkälinjasta viis. Jos hevosesi liikkuu optimaalisesti etu- ja takajaloilla yhtä aktiivisesti, nostaen jalkoja yhtä korkealle, saat paperiin merkinnän "ei peräänannossa" Ja jos samalta ratsukolta löytyy vielä optimaalinen muoto, on tulokset 5,5 pintaan ja alla lukee "puutteellinen kokoaminen ja koulutustaso.

Simo noin vuosi sitten. Ensimmäisiä kertoja selässä.
Haluanko siis todella kilpailla lajissa, jonka lähtömaksut ovat päätä huimaavia? Yli 40€ luokka, saadakseni paperin, jossa lukee "Ihan kiva ja laadukas rotunsa edustaja, mutta tämä luokka on avoin nuorille hevosille," Ai, anteeksi, en huomannut lukea säännöistä kohtaa, jota rehellisesti todella etsin, että avoin nuorille hevosille tarkoittaa todella vain hevosia, eikä silloin ole asiaa osallistua welsh cobilla. Minä todella etsin ja etsin kohtaa, soitin ja varmistin asian kilpailuista vastaavalta henkilöltä. Hän kyllä sanoi, että nuorten hevosten luokkiin saa osallistua myös ponit.

Simon kohdalla ei tätä ongelmaa ole, sehän on oikean rodun edustaja, joskin väärän värinen ja pieni. Mutta kuolaimen alla se tykkää liikkua, enemmän kuin kuolaimella, siis varsin lupaava tulevaisuus kouluradoilla, tällä arvostelulinjalla. Ei kai tarvitse mainita, että minusta on suorastaan kuvottaa, että hevonen on kuolaimen alla. Vielä kuvottavampaa se on, jos siitä palkitaan kisaradalla. Ja vaikka kuinka kovasti treenaammekin herkkämielen kanssa luotiviivan yläpuolella kulkemista, ei se etenkään laukassa ole sille helppoa. Hevoseni siis tarvitsee aikaa, se ei ole valmis kisoihin vielä, sillä se ei kanna itseään turpakarvoja myöten kaikissa askellajeissa, siellä missä sen kuuluisi niitä kantaa. Eiköhän siis ole parempi vain vielä treenata kotona ja jättää Hyvinkään kisat välistä ja mennä viettämään laatuaikaa rakkaan kanssa kaksistaan. Kun vain sattuisi olemaan riittävän aurinkoinen keli.