Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

31.8.2015

Laatuponikilpailut, täältä tullaan!

Kottin koko vuoden kohokohta, päätavoite on aivan käsillä. Laatuponikilpailut. Niihin on valmistauduttu enemmän tai vähemmän huolettomasti. Ponin laatuahan siellä arvioidaan, tai ainakin pitäisi, ja laatua en treenaamalla voi muuttaa kolmivuotiaan kohdalla. Se joko on laadukas ja väläyttää parastaan ollen edukseen tai sitten ei. Yksi päivä muiden joukossa, johon ei oikeastaan voi vaikuttaa kovinkaan paljoa etukäteen. 


Laatuponikilpailut ovat viime vuosina saaneet kovasti kritiikkiä. Joko arvosteluista, jossa on enemmän katsottu ponien söpöysastetta kuin laatua, tai järjestämisestä - kuka osasi varautua siihen, että rakenne arvioitaisiinkin tiellä poikittain ja liikkeet suoralla uralla, kun se normaalisti pitäisi tehdä kolmion muotoisella alueella, jossa on tilaa joka suuntaan. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, on ponin rakennearvosteluun seisottaminen hankalampaa, kuin miltä näyttää. Vähäisellä tilalla se on vielä vaikeampaa, jopa mahdotonta.

Kuinka sitten saada poni esittämään parastaan täysin vieraassa paikassa? Kolmivuotiaalle koko päivä on todella raskas. Kuljetus, uusi paikka, paljon hälinää ympärillä, tapahtuman tunnelma ja kaikki ovat ponia kuluttavia asioita. 

Kottin kanssa minua huolettaa eniten kuljetus. Vaikka se onkin matkustellut jonkin verran, se ei missään nimessä ole hyvä matkustaja, sillä se on kaikkea muuta kuin rento astuessaan traileriin. Meillä on tänä kesänä ollut yksi lastausharjoitus, jossa poni kyllä tuli koppiin vallan mainiosti, mutta sai jo pienen paniikin, kun yläluukun pressua laitettiin kiinni.

Olen kuskannut ponia sekä väliseinällä, että ilman. Ilman väliseinää ei ole vaaraa, että poni hyppäisi tiukan paikan tullen etupuomin yli ruokintapöydälle. Sen lastaus olisi jollain tapaa helpompaa, etenkin kopista pois ottaessa, sillä poni mahtuu kääntymään hyvin ja tulemaan etuperin kopista pois. Mutta siinä piileekin se ongelma. Mitä jos riimu pettää kesken matkan? Poni pääsee irti ja kääntyy trailerissa. Pahimmassa paniikissa yrittää hypätä pois takaluukusta! Ja näin on myös jokusen kerran käynyt, valitettavan huonolla lopputuloksella. ilman väliseinää kopin matkustustila on myös todella leveä, jolloin poni joutuu tasapainottamaan itseään ilman seinän tukea. Pitkällä matkalla jo itsessään se on todella kuluttavaa.

Väliseinä siis ehdottomasti vai? Mitä jos se sitten hyppää etupuomin yli? Tai yrittää ali? Kuljetusta täytyy siis selkeästi vähän treenata ennen kisamatkaa ja taktiikkaa hioa toimivaksi. Jostain syystä luotto ei ole ole täältäpäin, ponia kohtaan, tässä asiassa kovin korkealla. 

Rakennearvostelua varten täytyy vähän harjoitella edustavaa seisomista ja liikkeiden näyttöä.  Ponin täytyy pienessä hetkessä näyttää parastaan, sitä lennokasta ja joustavaa raviaan. Seisoa ryhdikkäänä ja tasapainoisena, ei etujalat mahan alla. Ja olla rodunomaisesti ylväs.

Irtohypytys ja askellajiarviointi on asia, jolle en oikein voi tehdä mitään. Poni on saanut treenata itseään laitumella liikkuen vapaasti ja kasvattaen samalla tasapainoa ja lihaskuntoa. Hyppäämisestä poni tykkää todella kovasti, mutta liika intoilu saattaa kostautua. Täytyy siis ottaa vielä parit treenikerrat irtohypytyksen kanssa, jotta ylimääräinen intoilu olisi karistettu matkasta. 

Ennen kilpailua täytyy huoltaa ponia muutenkin. Kotti siirtyi eilen laitumelta tarhaan, sillä päätin Simon kohdalla, ettei se mene enää laitumelle tälle vuodelle, jotta saan vahdittua sen syömistä. Kottin kanssa laidunelämässä alkoi pelottaa sokerit, sillä laidun on jo melko loppuun kaluttu ja yöt ovat todella kylmiä. Laidunliikunta oli ainut asia, mikä puolsi ponin oloa laitumella, mutta nyt liikutetaan sitten enemmän käsipelin. 



Ruokinnassa ollaan siis siirrytty täysin kuivaheinään, jolla saa hyvin kontrolloitua poninkin kohdalla syömistä. Pieni hoikennus ei varsinaisesti pahaa tekisi, mutta ei poni nyt laihdutuskuurillekaan vielä joudu, ainoastaan lisäkilot ovat nyt ehdottomasti kielletty. 

Kavion huolto on edessä, sillä täytyyhän ponilla olla kengät jalassa. Se on vähän arka anturoistaan, enkä voi ottaa riskiä, jossa liikkuminen jäisi kiinni siitä, ettei sillä ole kenkiä jaloissa. Kengitys on onneksi helppo hoitaa kuntoon, sillä kengät ovat jo valmiinan odottamassa pikku kavioita. 

Ratsuilut jäävät nyt odotteleen myöhäisempää ajankohtaa. Niitä jatketaan sitten laattareiden jälkeen uudella innolla, nyt keskitytään vain noihin ongelmakohtiin eli lähinnä kuljetukseen.

Meillä on vielä miltei kolme viikkoa aikaa treenailla kuljettamista ja esiintymistä. Ilmoittautuminen on tehty, joka tuotti muuten pienimuotoisen ongelman. Tapahtumaan on kaksi eri kutsua omilla sivuillaan. Toisesta löytyy viimeiseksi ilmoittautumispäiväksi 30.8, toisesta 3.9. Maksut on maksettava ennen ilmoittautumista, mutta kutsun laatia oli laittanut toiseen kutsuun lyhyen tilinumeron, johon maksaminen ei onnistu minun käyttämästä pankista. Onneksi toisesta kutsusta löytyi Iban-numero, mutta kummastakin kutsusta puuttui tilin haltijan nimi! Pieni paniikki illalla yhdeksän aikaan alkoi iskeä, kun nettipankki valitti nimi ongelmaa. Enkä uskaltanut jäädä luottamaan siihen, että toisen kutsun viimeinen ilmoittautumispäivä on virallinen. Yleensä olen tällaisten takia ilmoittautunut ajoissa, mutta nyt aikapula ja koneelle pääseminen ei vain antanut periksi yrittää ilmoittautua aiemmin, jolloin olisi kehdannut soittaa jollekin ja kysyä apua. Sunnuntaina lähempänä kymmentä illalla, en enää viitsi häiritä tuntemattomia. Onneksi kuitenkin sain lopulta maksun menemään ja ponin ilmoitettua skabaan mukaan.

Pienesti alkoi jo epäilyttämään, kuinka tapahtuma tänä vuonna järjestetään, kun kutsuissa on jo niin paljon huolimattomuutta. No, jospa tässä olisi ollut tapahtuman kaikki kömmähdykset ja itse kilpailu olisi suunniteltu ja toteutettu huolella loppuun asti. Ei sillä, ei meitä haittaa, vaikka sielläkin kömmähdyksiä olisi, sinnehän mennään vain kartuttamaan ponille toivon mukaan hyviä kokemuksia ja avartamaan maailmaa. 

Toivottavasti tapahtuma on kaikille mukava ja hauska kokemus!

30.8.2015

Slow feeding verkot - suosituksia kestävistä tarvitaan!



Diagnoosi - lievä mahahaava. Hoito - heinää! Siispä slow feeding verkko ostoksille. Yritinkö päästä helpolla? En! Halusin vain verkot nopeasti, sillä paranemisen tärkein asia on muuttaa olosuhteita optimaalisiksi paranemiselle. Eli hevosen on saatava heinää yön pimeinä tunteita ja päivällä, kun olen töissä. En todellakaan ravaa tallissa joka toinen tunti antamassa heiniä! Jos nenän eteen laittaa illalla paalin, on se yön aikaan tuhlattu kuivikkeiksi pissin ja kakan alle, eipä niitä sitten aamun pikkutunneilla syödä!

Mistä saan verkot nopeasti? Posti, Itella tai  mikä se nyt tällä hetkellä taas onkaan, on maan sisällä niin hidas, että ulkomailta dhl-kuljetukset kerkeävät ennemmin rappusten eteen, kuin se Suomen posti lähetys. Tilaaminen ei siis ensimmäisenä ollut ratkaisu.

No mites paikalliset hevostarvikeliikkeet. Paikalliset = 100km säteellä. Kauppa se on joka kannattaa, se on täällä päin puljuilla motto, mutta vasta sijalla kaksi. Sillä ykkösenä on motto "jos voit pitää puljun kiinni, pidä!" Sen harvan kerran, kun olen yrittänyt käydä asioimassa liikkeissä aukioloaikoina, ovat ne 99% olleet kiinni. Siispä en ihan hevillä lähde ajelemaan turhan takia mihinkään.

Mutta mikäs se pelastaakaan tilanteen? No Agrimarket, tai vielä parempaa, nykyisin S-rauta, saa bonukset päälle! Soitto liikkeeseen, "löytyykö teiltä?" ja ei muuta kuin matkaan. Talla pohjassa ajelin liikkeeseen, josta olen monet kerrat lähtenyt "viimeisen kerran", koska asiakaspalvelu on yhtä toimivaa kuin hevospiireissäkin, eli sitä ei ole. Mutta, kun eihän minun tarvitse tehdä muuta kuin ottaa hyllystä tavara, jonka pystyn ottamaan ilman trukin käyttöä ja jaksan nostaakin. Enhän ole raskaana, joten saisin hyvin nostella myös niitä 30kg rehusäkkejäkin.. Mutta siis heinäverkot, eihän ne paljoa edes paina ja hintakin kohtuullinen n. 25€. Silmäkoko 3cm*3cm, joista jossakin sanottiin sen olevan hyvä koko säilöheinälle, kuivalle isompi olisi parempi. Mutta juuri tämän verkon tuoteselostuksessa lukee "sopii hyvin kuivaheinän syöttöön", siispä ei ongelmaa, kun tuote lupaa soveltuvansa juuri siihen, mihin sitä aion käyttää. 

Kassalla kiitos ja hei! Unohdin sanoa näkemisiin, sillä en ajatellut olevan ihan heti liikkeessä uudestaan. Vasta sitten tilipäivän jälkeen, kun se klipperin osto olisi ajankohtainen.. 

Torstaina kävin verkot, virittelin karsinaan omansa ja tarhaan omansa. Simo Petteri katsoi puhisten vieressä, kun täytin valkoisen verkon heinällä ja kiinnitin sen tarhassa olevaan puuhun. Mainittakoon, että tarhaa remontoitiin viikko sitten juuri tätä varten, jotta minulla oli tarhassa jotain, mihin kiinnittää verkko. Ensimmäiseen iltaan verkkoon ei koskettu, katsottiin vain murjottaen, kun heinät syötettiin valkoiselle paholaiselle. Karsinasta löytyvä verkko oli ihan toista luokka Simon mielestä, se oli ruokabaari, johon pystyi tekemään tuttavuutta hartaasti ja nautiskellen. 

Perjantaiaamu koitti. Kipin kapin katsomaan, onko ruoka maistunut verkosta. Koko verkko oli viimeistä heinänkortta myöten tyhjä. Ja tarhankin verkko alkoi tuntumaan kaverilta. Elämä oli hetken raiteillaan - hevosellani koko ajan tekemistä ja mahassa täytettä. Voiko todella päästä näin helpolla?? 

Sitten koitti se lauantai. Olin aamupäivän töissä, mieheni oli siivonnut karsinat ja laittanut hevoset ulos. Täyttänyt tarhan verkon ja hoitanut kaiken, mitä aamuisin tehdään. Tulin työpäivän jälkeen iloisesti kotiin, on niin kiva nähdä hevonen tarhassa syömässä, vaikka edellisestä ruokinta kerrasta on jo tunteja. Sitten tallille tekemään tallit valmiiksi sisälle ottoa varten, laittamaan siis heinät, vedet ja muut ruuat valmiiksi. Ja ehkä täyttämään verkon myös tarhaan, jos se olisi tyhjä. 

OMG!! En uskonut silmiäni, nähdessäni tarhassa olevan verkon. Haistatin, sätin itseäni ja vielä kerran haistatin. Miksi menin halpaan? Miksi menin kauppaan, josta olen päättänyt poistua viimeisen kerran jo edelliset kymmenen kertaa sitten? Ja sitten lopulta, kun tulin järkiini, muistutin itseäni, ettei se kauppa tätä verkkoa valmista, ainoastaan myy. Ja onhan minulla kuluttajansuoja, voin siis ottaa heti maanantaina yhteyttä, reklamoida ja saada rahani takaisin. 

Verkko oli yhtä isoa reikää ja suorastaan mureni käsissä heti seuraavista solmuista. Ajattelin, että onneksi tämä on vain tarhassa, yöksi saan kuitenkin toiseen verkkoon heinät. Mutta mitä vielä? Samaisessa kunnossa oli myös tallista löytynyt verkko, ihan reikäisenä ja purkautui koko ajan lisää ja lisää. V-käyrä oli työpäivän aikana suorastaan jo ylikuumunut, mutta nyt se paloi täysin kiinni. Miksi, oi miksi en kysynyt käyttökokemuksia tänä netin ihmeellisenä aikana, kun niitä varmasti olisi saanut? Ja saikin, heti kun illalla menin keskustelupalstalle facebookkiin ja kysyin mielipiteitä ja sitä, onko muille käynyt vastaavasti ko. verkkojen kanssa. Oli käynyt ja oli palautettu liikkeeseen. Ja kyllä, minäkin palautan. 50€ köyhempi en aio tästä hukkaostoksesta olla. En, sillä tiedän, ettei kyse ole siitä, että hevonen olisi ne tahallaan rikkonut esimerkiksi repimällä tai kuopimalla. Ei, sillä ne hajoavat ihan sillä, että vetää useampaa heinän kortta kerralla pienestä aukosta. Ne eivät siis kestä laisinkaan sitä käyttöä mihin ovat tarkoitettu. 

Mistä minä sitten saan kestävät verkot? En aio jatkossakaan nousta kesken unien ruokkimaan hevostani. Haluanko sijoittaa seuraavaksi 50€ per verkko, kokeillakseni kestävätkö ne käyttöä? En todellakaan, silloin haluan niiden olevan jo idiootti varmoja kestävyydeltään.

Kokemuksia hyvistä, kestävistä verkoista siis tarvitaan, nimenomaan slow feeding verkoista. Sain suosituksia Hööksin 8,5€ verkoista, joissa on 5cm aukot, onko blogin lukijoilla kokemuksia näistä? Nyt hyvät kokemukset pikaisesti, olisivat tarpeen!

29.8.2015

Liebster awards * 2



Olen maailman huonon vastaamaan haasteisiin, koska aika on rajallista ja kun se hetken bloggaamiseen saatu aika on käsillä, kirjoittelen ensin ne itselleni tärkeät asiat, eli sen mistä koko bloggaamiseni koostuu ja mitä varten sitä teen. Kirjoitan siis sillä ajalla niitä meidän touhuja, omia mietteitäni ja kaikkea sitä, mikä on sitä minua, minun tekstiä ja tuotosta, minun blogini sisältöä. Nyt olen kuitenkin saanut jo kaksi kertaa Liebster Awards -haasteen, joten nappasin itseäni niskasta kiinni ja vastaan näihin kumpaankin kerralla. 

Kiitokset haastaneille Sannan hevoselämää ja VuonoPutte

Haasteen säännöt ovat kutakuinkin tällaiset
1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 eri kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Award-haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille
Sannan hevoselämää -blogista tuli ensin haaste, joten laitan hänen kysymykset ensin. 


1. Lempi TV-sarjasi?
Tämä on tosi vaikea, sillä meillä ei ole televisiota. Tai on, mutta keväällä hajosi jokin osa antennista, joten televisiota ei pahemmin olla katsottu. Ennen sitä meillä kerkesi toimiva televisio olemaan pari vuotta. Minulla ja miehelläni ei olisi televisiota ollenkaan, mutta isovanhemmat olivat sitä mieltä, että lapsen on saatava katsoa lasten ohjelmia, jonka vuoksi ostivat meille toosan.  Ilman televisiota on helppo elää, kun se on ns. pakollista, mutta jos tuo laite toimisi, kyllä sen äärellä istuisi ennemmin kuin lähtisi esim. kaatosateessa ulos tai siivoamaan. Katsomme joitakin sarjoja netin kautta, Syke on yksi niistä harvoista sekä Criminal minds. Sydänmailla oli mahtava sarja myöskin, jonka aihealue oli tietenkin hevoset. Siinä sarjassa katsomista vetosi myös se, että entisenä Pollux-kerholaisena olin lukenut ko. sarjan kirjoista ensimmäiset kymmenen.
 
2. Kauanko olet ratsastanut?
Olen ratsastanut aivan pienestä tytöstä asti. Ensimmäisen kerran taisin olla viisivuotias, joten nyt kun lähenen pian 25  18-vuotta, niin se tekee jo liki.. No jos sanotaan, että oma hevonen on ollut kahdeksan vuotta ja sitä ennen asuttu talleilla enemmän ja vähemmän. Mutta riittävästi tai edes lähellekään sitä, en ole ratsastanut.

3. Millainen kamera sinulla on, ja oletko tyytyväinen siihen?
Meillä on Canon eos 700D, mutta putkena on vain perus kittiputki. Kameraan olen todella tyytyväinen, mutta putkiostoksille täytyy jossakin vaiheessa lähteä, kunhan rikastun. 

4. Paras asia kesässäsi?
Jaa-a. Olen pyrkinyt elämään elämäni niin, että minulla on aina hyvä mieli ja jokainen päivä on paras, sellainen, josta olen onnellinen. Paras asia oli varmaankin koko perheen lomaretki Ruotsiin tai Tykkimäelle. Jasitten ihan vain se normaali arki perheen kanssa.  
 
5. Kaksi hyvää leffaa?
 Niin paljon, kuin mekin mieheni kanssa olemme katsoneet elokuvia leffateattereissa ja vuokraamalla, olen maailman huonoin muistamaan elokuvien nimiä. Ihan samalla tavalla, kuin en pysty nimeämään näyttelijöitä, artisteja tai muitakaan, koska en vain muista nimiä. Itse ilkimykset ovat olleet aika mahtavia ja viikkoa ennen häitämme oli hyvä aika katsoa 21 tapaa pilata avioliitto.

6. Mitä harrastat?  
Kahden lapsen, kolmen hevosen ja miehen kanssa elämisen lisäksi? Käyn töissä.. Bloggaamisesta on tullut koko ajan suurempi harrastus ja yritän hilata kroppaani välillä lenkille. Pääasiassa kuitenkin aika kuluu töissä ja hevostellessa. 

7. Luetko paljon?
En. Luen naurettavan vähän, sillä olen maailman hitain lukija. Jostain syystä pystyn kirjoittamaan paljon nopeammin, kuin lukemaan toisen tuottamaa tekstiä. Luen siis vain muutamia vakio blogeja ja itselleni todella tärkeistä asioista tietoa, kuten nyt mahahaavasta olen pyrkinyt etsimään kaiken saatavilla olevan tiedon jne. Mutta en lue kirjoja tai muuta sellaista, ellei sieltä tule tärkeää tietoa, jota todella tarvitsen. Tietokirjallisuus on asia erikseen, lähinnä aiheina hevoset. 
  
8. Minne matkustit viimeksi ollessasi ulkomailla?
Kävimme perheen kanssa Ruotsin risteilyllä, eli Tukholmassa. En ole koko elämässäni käynyt muualla kuin Tallinnassa ja Ruotsissa pääasiassa. Muutaman kerran Venäjällä ja yhden ainokaisen kerran oikeasti kauempana Teneriffalla, silloin ennen kuin meillä oli yhtä ainoatakaan hevosta..
 
9. Oletko varusteratsastaja? 
Jollain tapaa kyllä, mutta oikeastaan en. En osta turhakkeita, enkä mitään vain muodin vuoksi. Ostan varusteet tarpeeseen, mutta siinä kohtaa olen tarkka mihin rahani laitan. Maksan housuista mieluummin pari sataa, jos tiedän, että sillä investoinnilla minun ei tarvitse olla vuoden päästä risaisissa tai kulahtaneissa housuissa. Toki pidän huolta, että minulla on istuvat ja tyylikkäät vaatteet, koska tämä on harrastus ja varusteet ovat osa sitä. Haluan harrastuksen olevan kivaa joka sortilla, jonka vuoksi myös varusteet on oltava mieleiset. 

10. Mikä on parasta hevosissa? Entä ratsatuksessa?
En osaa sanoa mikä hevosissa viehättää. Parasta niissä on kuitenkin rehellisyys ja luonnollisuus. Ne eivät esitä mitään, mitä eivät ole. Ne eivät valehtele tai yritä miellyttää, vaan ovat juuri sellaisia kuin ovat, jokainen niistä on erilainen, oma persoonansa. 
Ratsastuksessa parasta on varmasti ne flow-hetket, onnistumiset ja ne ahaa- elämykset. Kun vuosikausia opettelet jotain, joka tuntuu vaikealta ja sitten yks kaks huomaat, että näin helppoahan se on.

11. Missä haaveilet asuvasi jossakin vaiheessa elämää?
Olen haaveillut jostakin lämpimästä, jossa olisi kiva talli, laitumet aidattuna valkoisilla puuaidoilla. Maneesi, iso kenttä ja kaikki mukavuudet. Maasta tai muusta ei niin väliä.  Sellainen kartanon oloinen talo ja kaikki.. Toisaalta minulla on kyllä nytkin jo monen ihmisen unelma, oma talli ja talo, "punainen tupa ja perunamaa".

  Tässä tulevat toisen haastajan Vuonoputen kysymykset

1) Minkälainen ensikokemuksesi oli hevosista?
 Ensimmäinen hevoskokemus tuli kaverini johdatuksesta, sillä hän päätti, että nyt lähdetään naapuriin ratsastamaan. Ja mehän menimme. Siellä oli valkoinen, miltei hevosen kokoinen poni nimeltä Tunja, jonka selkään pian kiipesin. Sillä tiellä olen edelleen.

2) Kuinka usein olet viikossa hevosten parissa?
Joka päivä vähintään pakolliset hoitotoimenpiteet. Aamulla hevoset on laitettava ulos, ruokittava ja juotettava. Illalla ne on otettava sisään ja hoidettava. Päivällä siivotaan talli ja ruokitaan lisää. Siihen menee nopeasti jo jokunen tunti. Sen lisäksi usein vielä liikutellaan ja tehdään muutakin kuin pakolliset toimenpiteet.

3) Suosikki hevosrotu? Perustelu.
Olen ehdottomasti puoliveri ihmisiä. Koska tykkään suosia kotimaista, on FWB se minun juttuni. Toki nyt Simo on laskenut rodun osakkeita alaspäin terveyden osalta. Puoliverinen on kaikkein eniten jalostettu ratsuksi, jonka takia se on luonnollinen valinta minulle, joka haluan edetä mahdollisimman pitkälle. Ensimmäistä hevosta hankkiessani en harkinnut edes muita rotuja ja siitä se on sitten jatkunut tähän päivään.

New Forestit ovat kyllä hyvänä kakkosena. Niiden monipuolisuus, luonne ja sopiva koko kokoperheelle ovat tässä elämän ruuhkavuosissa varsin mainioita. Rotu on jollain tapaa vienyt jo mukanaan.

4) Pahin tipahtaminen/loukkaantuminen hevosten kanssa?
Pahin oli varmastikin tuore Laakson kisoissa käynyt onnettomuus, joskin siitä selvittiin melkoisen vähällä. Omasta mielestäni pahemmin loukkaannuin, kun tipuin neljä kertaa peräkkäin saman viikon sisällä valmennuksissa, joiden seurauksena häntäluu murtui. Vasta syntyneen vauvan kanssa ei oikein ollut optimi tilanne, sillä se vaikeutti arkea todella paljon.

5) Jos sinulla olisi tilaisuus lähteä ulkomaille työskentelemään hevosten pariin, lähtisitkö?
En, sillä en osaisi ajatella sellaista tilaisuutta näin perheen äitinä. Toisekseen minulla on hitaan lukutaidon lisäksi vielä huononpi kielitaito, joten ulkomailla olemisesta ei oikeastaan tulisi yhtään mitään. Kokemuksena sellainen varmasti olisi mahtava.

 6) Onko sinulla omaa hevosta, jos on milloin ja mistä ostit sen? Jos ei, aiotko koskaan hankkia?
Jokunenhan noita löytyy. Nemo ostettiin vuonna 2007 maahantuojaltaan Pölösen Oivalta. Asuimme silloin Pohjois-Karjalassa ja tämä hevosmyyjä oli alueella kovinkin tunnettu. Kokemuksesta viisastuneena loput hevosemme onkin ostettu suoraan kasvattajilta kouluttamattomina.

7) Oletko kiinnostunut enemmän ravi- vai ratsastusurheilusta?
Ratsastusurheilu on se minun juttu. Vaikka olenkin pyörähtänyt ravipuolella, ei se ole minua varten. Inhoan lajien vastakkain asettelua ja sitä, että ratsuihmisiä pidetään "ratsu hömppinä" ja ratsupuolen hevosurheilua väheksytään. 

8) Oletko ikinä kilpaillut?
Jonkun verran kyllä sekä esteitä että koulua ja itseasiassa myös matkaratsastuksessa, koulua kansallisella tasolla, esteitä aluetasolla ja matkista seuratasolla. Nykyisin kuitenkin enimmälti vain kouluratsastuksessa. 

9) Oletko koskaan joutunut luopumaan tärkeästä hevosesta?
Olen monesti, mutta edessä vielä paljon tärkeämmästä hevosesta luopuminen, kuin mihin koskaan olen aiemmin joutunut. Mutta se on ollut alusta asti tiedossa, että joskus näistä joutuu myös luopumaan.

10) Onko ratsastus/hevosen omistaminen kallis harrastus?
Se varmasti vähän riippuu mihin vertaa. Tottakai tämä on kallis harrastus, mutta tätäkin voi harrastaa monessa eri hintaluokassa. Kilpaileminen ja valmentautuminen on sellaisia kuluja, jotka tuovat harrastukseen todella paljon ylimääräisiä kuluja, mutta ilman niitäkin pystyy omistamaan hevosen tai ylipäätään harrastamaan tätä lajia. Tähän harrastukseen saa laitettua rahaa vaikka kuinka paljon, mutta se ei ole välttämättömyys. 

11) Mikä on unohtumattomin kokemuksesi hevosten parissa?
Unohtumattomin kokemus on varmasti se ensimmäinen oma hevonen. Se päivä, kun minusta tuli hevosen omistaja. Seuraava on varmasti sitten se oman hevosen kanssa saatu luokkavoitto kisoissa, luokassa jonka korkuisia esteitä en ollut koskaan aiemmin hypännyt edes kotona. Unohtumattomia kokemuksia hevosten kanssa on paljon ja niitä tulee koko ajan lisää. 


Haastan seuraavaksi vain muutaman bloggaajan.

Paluu Hevosteluun 
Mira ja Danny 
Pilanpäiten 
I dressyrsadeln -Koulusatulassa 
Moccaillen 
Korvien välistä 
Suurin onni elämässä 

1. Jos saisit muuttaa elämästäsi yhtä asiaa, minkä muuttaisit?
2. Kesä vai talvi? Perustelut.
3. Jos saisit olla joku eläin, mikä olisit?
4. Onko sinulla vapaa-ajan vietto ongelmia?
5. Millaista musiikkia kuuntelet?
6. Jos voittaisit lotossa jotain suurempaa pottia, mitä tekisit ensimmäisenä?
7. Mikä on salainen haaveesi?
8. Millaisena ihmisenä luulet muiden sinua pitävän?
9. Mikä sinua pelottaa eniten?
10. Menikö kesä suunnitelmien mukaan?
11. Jyrsijät vai matelijat?  

27.8.2015

Miten meni omasta mielestä?!

Kauhulla ja toiveikkuudella odotettu päivä läheni ja läheni, lopulta se oli aivan käsillä. Kumpi kiukutteli enemmän hevonen vai allekirjoittanut? Kummalle sitä diagnoosia mahahaavasta lähdettiinkään hakemaan? Hevonen kiukutteli ja oireili paljon. Ja allekirjoittanut vielä enemmän, sillä hevosen 100% varma diagnoosi olisi taloudellisesti tällä hetkellä lähes mahdotonta. Kiukuttelin rahasta, siitä, että vaikka saisinkin diagnoosin, ei minulla olisi ehkä rahaa ostaa lääkkeitä. Vai olisiko? Illat tyhjennettiin lasten säästöpossuja ja ynnättiin kaikki tililtä jos toiselta löytyvät roposet. Budjettiin oli saatava mahtumaan yksi jos toinen gastrogard-tuubi. Kyllä, allekirjoittanut oli ottanut hyvin tarkkaan selvää, kuinka paljon yksi tuubi maksaa ja montako niitä tarvittaisiin pahemman laatuiseen mahahaavaan. Tiedossa oli jo vesilinjan kaurapuuro seuraavaan tilipäivään asti. Vähiten huolestutti etujalan nivelet. 

Simo yksivuotis syksyllä.



Tiistaina aloitettiin piinallinen paasto. Piinallinen ainakin minun mielelleni. Inhimillistän eläimen jossain kohtaa, kuten siinä, että päätin olla ruokkimatta sisälle muitakaan hevosia, jottei Simolle tulisi paha mieli. Nemo söi siis sapuskansa ulkona ja tuli yöksi Simon kaveriksi. Minua ahdistaa pitää hevosta yksin tarhassa, jos muut nautiskelevat laitumesta tai ylipäätään se, että hevosta joutuu pitämään karsinassaan, kun muut saavat olla ulkona. Hevosen omistaminen on joskus rankkaa, erityisen rankkaa se on tällaisissa tilanteissa mielelleni. Hevonen ei pysty ymmärtämään, miksi niin tehdään. Eikä se ymmärrä, vaikka kuinka sanoisin sen olevan vain hevoselle parasta, kuinka kivun syy selvitettäisiin ja sitten aiheuttaja poistettaisiin.

Illalla varmistin vielä budjetin siltä osalta, että minulla on taatusta roposia maksaa nivelten kontrolli, mahan tähystys sekä lääkitys vatsahaavaan. Vielä nopea keskustelu ystävättären kanssa ja budjetin rajoissa kuvattaisiin vielä maha hiekan varalta, jos siis se siihen mahtuisi tai vatsasta ei jostain ihmeen syystä löytyisikään haavaa. Se ei tosin olisi mahdollista, ei millään, sillä mikään fysiikan laki ei anna sellaista mahdollisuutta.

Aamulla matkaan nälkäisen ja äkäisen hevosen kanssa. Nälkäisenä tuo otus onkin aikamoinen ylihysteerinen säheltäjä. Porvooseen matkustettiin jo tutuksi tullutta reittiä ja perillä olimme ajoissa. Hetken odottelun jälkeen pääsimme sisälle ja pian jo ensimmäinen  pieni "rentoutus" annos. Nopea keskustelu eläinlääkäri Leenan kanssa hevosen menneistä kolmesta kuukaudesta. Siitä kuinka se on liikkunut - liikkeidensä puolesta hyvin. Heti alkuun saimme myös kehuja hevosen kunnosta, siitä kuinka se on nyt edelliseen käyntiin verrattuna todella hyvä, mutta ei siis vieläkään normiin verrattuna ihan siellä missä pitäisi. Mutta muutosta oli siis tapahtunut ja paljon!

Ell. Oli sitä mieltä, ettei tänään ehkä taivuteltaisi. Ehkä, sikäli mikäli hevonen liikkuisi ilman taivutuksia hyvin suoralla ja ympyrällä. Koska kyseessä on jo klinikan vakioasiakas, totesi Leena, että taivuttamalla saadaan tälle aina reaktiot, mutta halutaanko me vain ärsyttää niveliä? No ei! Niinpä liikkeet katsottiin ensin ilman taivutuksia ja koska Leena ei niissä nähnyt mitään ongelmaa, ei taivutuksiin lähdetty. Liikkuminen on selvästi parantunut, hevonen on tasapainossa ja käyttää itseään hyvin. Liikkuu elastisesti ja tarmokkaasti. oikeaan etujalkaan laitettiin kuitenkin annos, jota alunperin lähdimme hakemaankin. Siis kavio- ja vuohisniveleen IRAP-annokset tukemaan hyvin lähtenyttä toipumista.

Huh, nivelet oli sitä mitä pitikin. Vaikka Harjun 4-tason kisoissa manasinkin suoja ostoksilla Just Dressagen Matildalle sitä, kuinka sapettaa ostaa hyper hi-teck-suojat, jos hevonen saakin karumman tuomion. Oli siis varsin huojentavaa, että jalat olivat hyvät. 

Harmittaa, kun keväältä ei ole rakennekuvaa. Tämä otettu huhtikuussa satulan sovittajia varten.
Sitten alkoikin se murheenkryyni, mahahaavan etsintä. Keskusteluista kävi ilmi, että ell. Oli tehnyt jo aikalailla saman diagnoosin kuin minäkin, tämä hevonen on mahahaava potilas! Sillä kaikki oireet, hevosen kunto aiemmillä käyntikerroilla ja operaatioiden lääkekuurit ovat varmasti mahahaavan arvoisia, sellaisen todella vakavasti otettavan haavauman. Tosin Leena sanoi myös, että jos tänäpäivänä olisi nähnyt hevosen ensimmäisen kerran, noin hyvä kuntoisena, ei epäilisi ollenkaan mahahaavaa ulkoisen kunnon perusteella.

Eikun poni pakkopilttuuseen, lisää rauhoittavaa ja tähystämään. Kuvaruudulta näkyi todella selvästi kaikki. Hevosen mahalaukun seinämät oli siistit, vaaleanpunaiset kauttaaltaan. Mutta missä ihmeessä on ne haavaumat? Lopulta löytyi 2-3kpl pientä vuotavaa haavaumaa rauhasmahan ja epitelisoituneen mahan rajapinnalla, Margo plicatus, kohdalta, mutta ei ne nyt aivan sellaisia olleet, joita etsittiin. Ell. mukaan ei oikeastaan voisi olla syy oireisiin. Vatsan Ph näyte oli jotain, mikä vähän muutti kantaa, sillä normaalisti sen kuuluisi olla 7. Meidän näytteessä Ph arvo oli 1! Toki se oli vain yhdestä näytteestä, mutta sen myötä jo oli mahdollista, että pienenpienet vuotavat haavat voivat sittenkin olla syynä, ehkä, mutta ei nyt vielä vakuuttavalta näyttänyt. Ja ne sanat "kyllähän se gastrogard kuurin tarvitsee" olivat sellainen syvä äänekäs nielaisu, mutta heti perään kuului "riittänee varmasti yhden viikon täysi annostus ja seuraavat viikot puolikkaalla, katsotaan sitten tilannetta, mihin suuntaan hevonen alkaa muuttumaan ja mahdollisesti sitten jatketaan.. " Huh, okei, sitten kuvataan se vatsa vielä hiekan varalta, kyllä se budjettiin pitäisi mahtu, sillä laskin budjetin Gastrogardin täysannoksella 28 päiväksi. 

Ja niin kaivettiin esiin röntgenlaite ja napattiin hevosesta vielä kolme röntgenkuvaa mahasta. Naps, naps ja naps, sitten vain katsomaan, kuinka suuret hiekkakertymät vatsassa on. Ja olihan siellä! Pienen pieniä, siis merkityksettömiä hippusia muutama. Sellaisia, mitä jokaisella hevosella on ja joka poistuu itsestään. Mutta ei hoitoa vaativia, ei edes ajatuksen tasolla. Toisin sanoen hiekkakuvassa ei ollut löydöksiä.

Simo nyt
Positiivisena asiana täytyy siis mainita, että hevosestani ei oikeastaan löytynyt suurta vikaa! Tai no ne pienet haavaumat, jotka on helppo hoitaa. Mutta kyllä siinä Leenakin piti niitä täysin "mitättömänä" löydöksenä. Vatsan Ph arvo oli mitä oli, mutta se ei oikein ollut merkityksellistä, sillä se oli otettu vain yhdestä näytteestä. Se kuitenkin voi tehdä meidän haavaumista todella kivuliaat, jolloin kaiken kiukuttelun ja oireilun syy voisi olla haavoissa.

Siinä sitten mietimme jo mitä seuraavaksi, jos siis käykin niin, että nämä mitättömät haavat ovat mitättömiä ja niiden pois hoitaminen ei tuota haluttua tulosta - poista oireilua. Onko hevoseni sittenkin vain paskiainen luonteeltaan? Ei, ei se ole! Ei varmana, kyllä sitä joku painaa. Ehkä ne vatsahaavat kuitenkin? Onhan se niin draamaa rakastava tapaus. Mutta jos ne eivät olekaan syy. Kuvataanko ranka? Otetaanko suolistosta näyte? Rangan kuvaus olisi varmasti yleishyödyllistä, mutta ell. Mukaan hevoseni liikkuu ja käyttää itseään niin hyvin, ettei siellä voi olla syy - seuraus suhteita tässä tapauksessa. Enemmän oireet kuitenkin viittaavat vatsa-suolistoalueelle.

No nähtäväksi jää, miten tässä jatketaan ja miten Gastrogard alkaa vaikuttamaan. Jotenkin salaa toivon, että mitättömät haavaumat olisivat kuitenkin kaikkeen syy. Tosi asiahan on, että minulla kuitenkin vatsahaavatapaus on, mutta kaikesta vuoden sisällä tapahtuneista hoidoista huolimatta löydökset olivat jollain tapaa positiivisesti yllättäviä. Leenan mukaan hevosella on kuitenkin alkuvuonna voinut aivan hyvin olla suuremmatkin vatsahaavat, mutta laidun ja leppoisan puoleinen kesä ovat antaneet niille varsin hyvät olosuhteet parantumiseen. Parantuneet haavaumat kun ei näy missään. Nämä löydetyt taas vaikuttivat melko tuoreen oloisilta. 

Saimme siis 9 tuubia Gatsrogardia. Yksi tuubi on 575kg hevoselle, mutta Simon annostus on seitsemän vuorokauden ajan 500kg mukaan, sillä pieni heppa ei sen enempää antanut painokseen. Loput tuubit syötetään sitten 250kg mukaan, sen aikaa kun ainetta riittää. Kuurin aikana vain kävelyä / kevyttä liikuntaa. Jos hevonen alkaa kuurin lopussa vaikuttamaan paremmalta oireiden osalta, saamme vielä lisäreseptin aineelle. 

Ruokintaan emme tee muutoksia, sillä herkkämieltä on ruokittu keväästä asti vatsahaavapotilaana, eli paljon kuivaa heinää, lusern haketta sekä öljyä ja E-vitamiinia. Ei ollenkaan väkirehuja. Nyt vain täytyy vielä hankkia slow feeding verkot ulos ja sisälle, jotta heinää riittää yöllä koko yöksi ja tarhausajan alkaessa myös työpäivän ajaksi. Viime vuosi oli näppärästi hoidettu ruokintojen osalta, kun itse olin vielä äitiyslomalla ja kotona, mutta nyt työt sotkee hevosten ruokinta välejä. Laitumella tätä ongelmaa ei ole, mutta kesä on auttamatta pian ohi. 

Nivelpiikityksen vuoksi loppupäivä vietettiin karsinassa ja seuraavat kolme päivää tarhassa. Sen jälkeen Simo pääsee vielä laitumelle, jossa tosin hevosia ruokitaan jo lisäheinällä. Nyt vain täytyy sitten tarkkailla, että Simo käy varmasti syömässä kuivaheinää, jotta vatsa ei pääse missään vaiheessa tyhjenemään. Muuten täytyy siirtyä kokonaan tarhausruokintaan. 


22.8.2015

Pientä hymyä lauantaille!

Videopostauksen merkeissä tarjoan teille hymyä huulille. Olin viikonloppuna sairaana, joten muu perheeni joutui hoitamaan hevoset. Tässä heidän taidonnäytteensä iltatallien teosta. Ei tosikoille!

Oma huomioni kiinnittyi siihen, että tämä on osa 1. On siis varmasti sallittua vaatia tältä kaksikolta lisää hauskuutusta. Ja toinen huomioitava asia on, ettei hevosilleni toivottavasti ole syötetty kiinalaisia!



Täällä taas - uuden ulkoasun kera!


 Blogi koki pienen hiljentymisen ja sulkeutui yleisöltä hetkeksi. Syy on hyvin yksinkertainen, sillä meillä oli ulkoasun uudistus, jolle täytyi antaa työrauha.  Edellinen ulkoasu oli omaa käsialaani, mutta se oli ollut jo kauan ja alkoi omissa silmissäni näyttämään pölyiseltä. Vaikka siitä kuinka yritin pyyhkiä pölyjä silloiin tällöin, ei se enää miellyttänyt banneria lukuunottamatta silmiäni. Mutta samalla minun oli myös todettava itselleni, etten ole mikään taidokas tällaisissa asioissa, joten tarvitsin ulkopuolisen apua. 

Blogi solmi jokin aika sitten yhteistyön Lunar Graphics - Veera Junttila -kanssa ja lopputulos on varsin silmiä miellyttävä. Toivottavasti myös te lukijat pidätte blogin muuttuneesta ulkoasusta!





18.8.2015

Itkupotkuraivarit tai jotain sinnepäin!


Tuo timanttiotsapannan kantaja tuottaa suuremman luokan päänvaivaa. Miten se voikin toisessa hetkessä olla täydellinen ja hetken päästä tunkiolle valmista tavaraa? 

Aina täytyisi muistaa syyttää itseä, ei hevosta. Eikä sillä, en minä hevosta syytäkään, mutta vikaa saa varmasti etsiä myös sieltäpäin? Vaikka ehkä itsekkään leiman otsaani otan, tunnen hevoseni ja tiedän, jos ja kun se ei ole kunnossa! Nyt se ei ole. Tai ei se ole ollut pidenpään hetkeen. Jollain tapaa asiat ja tilanne on sivuutettu aina niillä hetkellisillä, jopa viikkojakin kestävillä onnistumisilla. Se tunne, kun hevonen on tuntunut paremmalta, on saanut taas huijattua minua sillä, että kaikki olisikin kunnossa. 

Hirveen hauska vitsi!
Hevonen on ollut nousujohteinen koko tämän vuoden, jollain tapaa. Mutta aina mukana on ollut jokin negatiivinen sävy. Jokin, joka pistää jarrua etenemiseemme. Jokin, joka saa hevosen kiehumaan toisina päivinä, ottamaan kärpäsestäkin viimeisen ärsykkeen ja pistämään hommat ihan ranttaliksi syystä, että ? 

Ja mikä siellä hevosen jaloissa painaa? Jos etujalat kipeytyvät ilman jaloista löytyvää vikaa, on sitä lähdettävä etsimään muualta. Tieto lisää tuskaa ja koska en hevostani saa heti-tänne-nyt vauhdilla klinikalle, on tietoa täynyt etsiä netistä. Epämääräiset oireet -haulla ei löydy yhtään selkeää aiheuttajaa. Sain onnekseni varattua lisäaikaa ensiviikon kllinikka-ajallemme, sen verran, että hevosen maha tähystetään ja selvitetään, löytyykö oikuttelulle syytä sieltä. 

Hevosen älytön hermostuneisuus ei kuitenkaan ole normaalia. Vaikka Simo onkin aina ollut hyvin säpsy ja herkkä reagoimaan kaikkeen, myös laitumella, menee tällainen hermoilu kuitenkin yli ymmärryksen. Mahahaavalla voisi selittää useimmat kaikki oireet. Sieltä vatsalaukusta olisi siis syytä löytyä jotain, jonka voi hoitaa rahalla, tai siis lääkkeellä, mutta joka on paljon rahaa. Mutta mitä jos sieltä ei löydykään mitään? No voin kyllä tuudittautua helpotukseen, sillä kesän aikana kasvanut hermoilu on varmasti tuottanut tulokseksi mahahaavan, mutta toki tilanne voi olla syy seuraus suhteessa toisinpäin, jolloin hermoilu on syy mahahaavaan. Sitä en toivo, vaan nimenomaan toivon mahahaavan olevan syynä seurauksiin. 

No, se selviää ensiviikolla, joten siihen asti elämme epätietoisuuden vallassa tästä asiasta. Voin vain toivoa, että löydöksiä on ja ne ovat positiivisen kaltaisia - hyvä laatuisia ja helppoja hoitaa. 

Ratsastuksellisesti hevonen on ollut vaihteleva. Olemme aloittaneet uuden asian opettelun, laukannosto käynnistä. Nelivuotiaan hevosen ei ole tarvinnut hallita sitä taitoa kouluradoilla, mutta näin syyslukukauden alkuun on hyvä aloittaa viisivuotiaana osattavien asioiden alkeet. En ole koskaan ollut aivan vakuuttunut siitä, että Simo hallitsee laukka-avut. Kyllähän sen saa laukkaan juuri silloin, kun olen halunnut, mutta olen pyytänyt hevosen laukkaan aina siinä kohtaa, kun se on tuntunut siltä, että nyt nousisi laukka. 

Ensimmäinen käyntinosto tuli Simolle hieman puuntakaa, sillä alkuravailujen jälkeen otimme hetken välikäynnit, keräsin ohjat ja pyysin laukkaa. Kahden laukan sekaisen askeleen jälkeen hevonen siirtyi vakuuttavaan laukkaan, jossa sain ratsastettua sen todella hyvin avuille ja kantamaan itsensä edestä kevyenä ja säkä ylhäällä. 


Laukka on niin suurta hottia pojalle, että toistamiseen ei moista kannattanut edes käynnin kautta yrittää, joten ravin kautta toiseen suuntaan ja vielä parempaan laukkaan. Pakko myöntää, että laukkaan on löytynyt vihdoin tasapainoa ja kantokykyä. Hevonen liikkuu siinä edestä kevyenä, ylös- ja eteenpäin. Siis niin mahtavasti! Koko kesä meillä on Laakson jälkeen ollut laukka ihan sieltä tännepäin menoa, lähinnä hevosen juoksua alta pois samalla, kun itse yritän ja yritän saada hevosta pidettyä edes jotenkin aitojen sisällä. Laukka on ollut maahansidottua ja etupainoista, jonka takia olen vähän jopa vältellyt laukkaamista, etenkin kun hevonen hermostuu siitä niin kovasti. 

Eilen ratsastin ruunan hyvin flunssaisena. Olen ollut koko viikonlopun sairaana, mutta jostain keräsin voimia ratsastaa Simon. Teimme vain alkukäynnit löysin ohjin, jonka jälkeen pyysinkin heti oikean laukan. Ja mitä vielä, poika nostaa sen paremmin kuin koskaan ja laukkaa erittäin hallittua ja mahtavaa nelivuotiaan tasoista laukkaa. Siirtyminen laukasta alaspäin onnistui parin raviaskeleen kautta käyntiin! Hetken tauko ja uusinta yritys, sama toistui, hevonen nosti laukan, rauhallisen laukan, jossa se kuunteli, malttoi ja antoi jopa tuntuman olla täysin vapaa, eikä se kiihdyttänyt tahtiaan. Siirtyminen alaspäin sujui taas pienestä pidätteestä, istunnasta ja raviaskelten kautta "suoraan" käyntiin. 


Selässä tuntui, kuin hevonen olisi ottanut suuria harppauksia muutaman päivän sisällä eteenpäin. Toiseen suuntaan tilanne oli kuitenkin jo aivan toinen. Hevonen hermostui jo siitä, että otan ohjat tuntumalle ja laukka-avun tullessa se stoppasi täysin kiukustuneena. Huoh ja vatsahaava epäilyni vain kasvoi, sillä aina kun käytin jalkaa, hevonen kiukustui milloin potkimaan, milloin repimään ohjia kädestä tai jos päädyimme laukkaan, oli se pään viskelyä sivulta toiselle, jolloin tasapaino horjui ja sorruimme kaahotusraviin. Se siitä fiiliksestä sitten! Mutta toiseen suuntaan ruuna oli kyllä super! Lopetimme muutaman yrityksen jälkeen, sillä hommasta ei tuntunut tulevan mitään ja samalla omatunto sanoi, että on väärin pyytää enempää, jos toisen olo on oikeasti kivulias. Kyllä harmitti suunnattomasti se, että edes menin ja kokeilin toista kierrosta. Olisihan minun pitänyt tajuta lopettaa silloin kuin homma sujui hyvin, eikä sohia tikulla jäätä, vaikka aina toitotetaankin sitä, että asiat olisi tehtävä symmetrisesti. Ne voi tehdä symmetrisesti kahden päivän aikana, ei sen tarvitse olla saman tunnin sisällä tehty! 


Ruuna reipas poseerasi myös kameralle taannoin. Ei se missään lihakkaassa kunnossa ole, mutta selvästi kuitenkin lihonnut kesän mittaan. Ei kuitenkaan riittävästi, etenkin, kun tämän kropanmalli on tyyppiä sotanorsu. 

13.8.2015

Väistää, väistää, väistää tai sitten ei!


 Tänään oli aikainen aamu, sillä jostain syystä olin ylhäällä, vapaa päivänä, jo ennen kuutta. Näin ei todellakaan käy koskaan! Ensimmäisen hevosen selästäkin, oikeastaan ponin, löysin itseni ennen seitsemää! Ponin kanssa kävimme maastossa pienen ravilenkin aamuverryttelyksi. Ennen kymmentä olin jo Simonkin selässä, jota ennen kentälle oli vaihdettu eilinen tehtävä toisinpäin ratsastettavaksi. Edessä oli siis vaikeamman kierroksen tehtävät. 

Aamun viileässä säässä ratsastus oli varsin kivaa, vaikka lämmin tuli silti. Simolle väistäminen on vaikeaa oikeasta jalasta vasemmalle. Oikeastaan kääntyminenkin on hiukan kulmikasta vasemmalle, sillä hevonen ei taivu sisäjalan ympärille, vaan kääntää pepun ulospäin. Ja jos lähdetään pilkkomaan vielä alkeellisempaan asiaan, on meillä asettuminenkin vasemmalle vaikeampaa. 

Vasemman kierroksen ongelmat:
  • Asetus
  • Taivutus
  • Sivuttaisliikkeet vasemmalle
Kun taas oikeassa kierroksessa meillä on ongelmana liika taipuminen ja asetus. Mutta nämä on näitä toispuoleisuus asioita, jotka ei tasaannu kuin treenaamalla.  Ensimmäisenä toki mielessä kävi se, että hevonen saattaa olla jumissa oikealta. Ja olipa se saanut laitumella mojovan potkun oikeaan lapaansa. Ehkäpä on siis aika turvautua hierojan apuun ja katsella sitten taas tilannetta. Alkuvuonna Simo on hierottu kertaalleen ja silloin sillä oli kummatkin lavat ihan jumissa. 

Tehtävä oli Simolle jollain tapaa tuttu eiliseltä, mutta aivolohkot eivät toimi hevosella samoin kuin ihmisellä, joten hommaan tutustuttiin uudessa kierroksessa aivan alusta. Ensin käynnillä rauhassa puomin yli, jonka jälkeen pyysin hevosta vähän väistämään oikealla jalallani. Hevonen tuppaa jo heti siinä kohdassa heittämään itsensä täysin taipuneeksi oikean jalan ympärille, vaikka tarkoitus oli siirtyä sivulle päin. Kun pyysin uudelleen pohkeella, tuli hevoselta vastakaikuna väistö jalkaa vasten. Se oli ihan sitä mieltä, että jos ei kelpaa taipuminen, niin sitten heitetään apuja vasten. Pikku hiljaa sain sitä kuitenkin haluttuun suuntaan, väistämään oikeasta jalasta vasemmalle. Alkuun hyväksyin minkälaisen liikkeen vain, kunhan se oli menossa vasempaan suuntaan. Ihan sama oliko peppu johtamassa liikettä tai hevonen kaulastaan taipuneena oikealle. Tärkeintä oli päästä kiittämään siitä, että hevonen siirtyy haluttuun suuntaan. 

Pienin askelin meillä alkoi homma toimia jo ajoittain niinkin hyvin, että pääsimme taas kaikkien puomien yli käynnillä. Mutta ravin tullessa kuvioihin pakka meni sekaisin ja hevonen alkoi jo hermostua, kun ei hänen jo bravuureitaan, väistöjä oikealle, hyväksyttykään oikeasta jalasta. Selässä tuli kyllä voittaja fiilis eilisestä päätöksestä jättää toinen kierros tekemättä, juuri tällaisen takia. Simoa inhottaa kovasti kaikki mikä on sille vaikeaa ja se hermostuu todella helposti. Se myös menee todella helposti sekaisin, eikä oikein saa ymmärretyksi apuja.

Ravissa ei voitu vielä puhua ristiaskelista eli väistöstä, mutta ainakin jalasta sain vietyä sen seuraavalle puomille ja siirtymään vasemmalle. Enempää ei herkkämielen herkkä mieli tänään kestänyt, joten lopuksi otimme taas vähän laukkaa. Ajoittain tahti tuntui hukkuvan ja keskityin  itse istumiseen, jonka takia hevonen oli siirtyä moneen kertaan raviin. Treenejä täytyy jatkaa väistöjen osalta, mutta nyt hevonen saa niitä sulatella jokusen tovin omassa päässään, ennen seuraavaa väistötreeni kertaa. 



Kun aikaisin aloittaa, voi myöhään lopettaa. Vai miten se meni? Päivä kului leppoisasti leväten, mutta illaksi olikin jo pientä ohjelmaa, sillä Harjun kouluratsastuskilpailut ovat tuoneet paikkakunnallemme myös Just Dressagen ständin, joten sinne oli lähdettävä shoppailemaan Simolle suojia. Vaikka olinkin tehnyt jo ostopäätöksen - koulusuojat, ja tietyllä tapaa olin jo päättänyt mitkä, ja väri ehdottomasti musta. Matkaan kuitenkin lähti aivan jotain muuta, valkeat koulusuojat, jotka olivat kaikkea muuta kuin ne perussuojat joita lähdin hakemaan. Niistä lisää tulossa myöhemmin. 

Maasta se pienikin ponnistaa


Meidän "dressage"-areena on ollut viimepäivinä kaikkea muuta kuin sitä. Kun puomit kerran kannetaan kentän ulkopuolelta aidan sisälle, niin käytetään niitä sitten kerralla kunnolla. Niinpä Kottikin pääsi esteilyn makuun taas pitkästä aikaa. 

Poni tykkää hyppäämisestä ihan mielettömästi ja nyt lähenevät laatuponikilpailut antavat taas hyvän syyn hypyttämiselle. Täytyyhän ponin vähän saada hioa tekniikkaansa ennen näytönpaikkaa. Ja jollain tapaa minua itseäni hieman mietitytti laattareissa vaadittu korkeus, joka Kottin kokoiselle ponille tänä vuonna on 90cm. No ei mietitytä enää, sillä korkeus ei todellakaan ole ongelma. Minun täytyy vain hyväksyä se, että olen tullut vanhaksi, kun pikku ristikot alkavat tuntua jo ylitsepääsemättömiltä!


Edeltävänä päivänä oripojasta otimme kuvia, vaikka poni onkin vähän huonossa kasvuvaiheessa taas. Kuka lienee sille sanonut, että kilpailut lähestyvät, mistäs meillä viime vuonna lähtö jäikään kiinni? Niin siitä älyttömästä kasvupyrähdyksestä. Mutta ponin rakennekuvat ovat siis päivämäärältä 11.8.2015, jolloin kolmivuotias ori näyttää tältä.

12.8.2015

Tällä menolla meistä tulee esteratsukko


Simolla on taas ollut kaksi vapaata, johtuen omista työkiireistä. Viime treenit olivat siis ryppyjen silittelyä, joten tänään hommiin lähdettiin varsin sekavin fiiliksin. Kentälle oli vielä rakennettu "temppurata" kolmivuotiaan sanoin, joten mahdollisuudet fiaskoon olivat enemmän kuin suuret. Laitumelta talliin tuli varsin hikinen hevonen, sillä lämpötila on nyt suhteellisen korkea. Jopa sellainen, että ajan viettäisi mieluummin sisällä viileässä. Mutta uhmasin kuumuutta ja lähdin ratsastamaan.

Kentälle oli tosiaan muodostunut temppurata, johon tutustuimme Simon kanssa ensin maastakäsin, mutta pian nousin selkään. Alkukäyntien aikaan meinasi jo epätoivo hiipiä luoksemme, sillä hevonen otti kertaalleen pienet hatkat. Jatkoimme kuitenkin sitkeästi ensin tehden loivia kiemurauria, jotta saan hevosen päähän jotain ajateltavaa. Pian pääsimmekin jo yhteisymmärrykseen ja puomien pariin.


Meillä oli siis kolme ylitettävää puomia kentällä, joiden välissä oli tarkoitus väistää seuraavalle puomille. Välissä ei ollut mitenkään älyttömästi luppoaikaa, varsinkin kun ratsuna on varsin noviisi väistäjä. Tarkoitus oli siis saada hevonen suorana puomille, johon apuna oli johtavat puomit, sen jälkeen väistöä seuraavalle puomille, väistön jälkeen suoristus, puomin yli ja taas väistö seuraavalle. Tehtävä oli itseasiassa varsin haastava, eikä omaan mieleeni olisi tullut rakentaa meille tuollaista, mutta koska se siellä valmiina oli, lähdimme kokeilemaan. 


Ensin käynnissä rauhallisesti yhden puomin yli, josta väistö oikealle sujui erittäin mallikkaasti - pääsimme toiselle puomille ja vielä sen jälkeen kolmannelle. Hevonen oli selkeästi ymmärtänyt tehtävän annon. Tulimme muutaman kerran käynnissä, jonka jälkeen kokeilimme myös ravissa. Ensimmäisellä kerralla halusin tehtävän pitää helppona ja väistättää hevosta vain ensimmäiseltä puomilta seuraavalle, jonka jälkeen jatkoimme suoraan. Toisella kerralla väistimme jo vähän toisen puomin jälkeen, mutta vasta useamman kerran jälkeen homma oli niin vakuuttavan tuntuista, että onnistuimme tulemaan kolmannellekin puomille ravissa. 


Ongelmaksi tässä tehtävässä muodostui hevosen ennakointi, se alkoi jo ennen puomia, suoristuksen jälkeen väistämään seuraavalle. Ja tietenkin se, että nyt tuli treenattua toispuoleisesti väistöä vain oikealle. Ajattelin kuitenkin, että tehdään yksi suunta kerralla, jolloin hevonen ei hermostu, jos se tuntee epävarmuutta tehtävästä. Ensi kerralla teemme tehtävän vastakkaiseen suuntaan, eli vasemmalle. 

Lopuksi otimme vielä laukkaa ympyrällä, joka on ihan korrektin näköistä menoa tähän hetkeen. Pari kertaa kentän pohja lipsahti alta, jonka takia hevonen kompuroi. Nyt on ollut niin kamalan kuivaa, että kentän vuoksi tarvitsisi jo sadetta, jotta sen voisi taas lanata. Kuivan kentän lanaamisesta ei ole hyötyä meidän kentällä, sillä pohjamateriaali ei asetu sijoilleen, vaan on yhtä pettävä ja pehmeä. Lanauksen jälkeen pohja on taas todella hyvä, mutta pitkä kuivuus tekee sille huonoa.


 

9.8.2015

Jäitä hattuun kaveri


Niin se ihana läsipääni minulle tänään sanoi. Oli kuulemma saanut liikaa hehkutusta hyvin menneistä treeneistä, joista tietenkin oli kuullut myös tallikaverit. Noloa. Ihan posket punaisena nolostuen Simo-Petteri tänään talsi laitumelta talliin, ja poistuessaan laumasta huikkasi vielä kavereilleen, että tänään näyttää mistä kana pissii. 

Siispä shhh! Ei saa kertoa kenellekkään hehkutuksistani hevosta kohtaan! Some on siitä paha paikka, että kaikki leviää kuin kulovalkealla, vaikka kuinka rajaisi vain ylimmät ystävät näkemään päivitykset. Ei nuoren pojan mieli kestä sitä naureskelua, mitä kaverit harrastavat, kun kuulevat mamman mussukan olleen taas ihan super lööv!

Tarkkaan ottaen en tiedä vieläkään mistä se kana pissii, mutta ei sen niin väliä. Rakkaudessamme oli miltei ryppy, tai sanotaan suoraan, silitysrautaa tarvittiin. Silitysrauta on siita jännä kapistus, että sillä saa aikaan erilaista jälkeä. Pahimmassa tapauksessa sillä saa pilattua koko silitettävän asian. Jos rauta on liian kuuma, se polttaa, jos silitettävä pinta on kuiva, siihen jää kuitenkin pieni rantu. Jos taas liian märkä, kuuluu vain sihahdus ja paksu höyrypilvi nousee ylöspäin. Joka tapauksessa, silityksen jälkeen on silitetty asia aina kuuma. Joskus se jopa polttaa ja parasta olisi, jos sen voisi ripustaa hetkeksi jäähtymään ja muotoutumaan. 


Silitysrauta vertaus osuu aikalailla Simoon tänään. Ensin meillä on varsin mukavaa yhdessä, nousin selkään ja menoksi. Kokonainen kierros kerettiin jo tanssahdella käynnissä löysin ohjin, kun IIK! Yksi oranssi kartio oli tupsahtanut ihan tyhjästä maahan! Eihän se siinä olekaan ollut kuin viimeiset kaksi viikkoa, mutta tänään se oli pelottava. Pääsimme kartiosta jo varsin mukavasti yli, kun sitten jo seuraava peloke ilmestyi näköpiiriin. Tietä pitkin lähestyi jokin aivan kummastuttava kapistus! Miltei sapelihammastiikerin veroinen otus, joka loppumetreillä osoittautuikin lenkkeileväksi ruokkivaksi kädeksi. Mutta se mieli oli jo järissyt niin paljon, että meillä oli todellakin suuri silitettävä ryppy käsissämme. 

Koska heti alku oli hyvin takkuilevaa - pelokkeita täynnä, ja herkkämielen mieli oli järissyt tutustu ja turvallisesta kaikkeen muuhun, oli luonnollisesti alla aikamoinen atomipommmi, joka odotti yhtä pientä rapsahdusta, heinänkorren heilahtamista, ihan mitä vain, jotta sai syyn ampaista alta. Ja se kartio.. Koko pitkä sivu oli tänään paikka, jonne ei ollut asiaa. 

Niinpä yritin rauhoitella herkkämieltä pääty-ympyröillä ja lävistäjillä. Alkuun ravi oli hyvin jännittynyttä ja lyhyttä, mutta korkeaa. Sellaista, josta tunsi, kuinka hevonen vain nousee ja kokoaa energiansa ylös, ei eteen. Ja rentous todellakin oli tipotiessään. Pikkuhiljaa ruuna kuitenkin antoi vähän viitteitä siitä, että voisi huokaista syvään ja rentoutua, mutta mitä tekee ratsastaja? No käyttää pohjetta, jotta liike suuntautuisi eteenpäin! Kuinka idioottimainen temppu se voikaan olla. Juuri sillä hetkellä, kun olen saamassa ratsuuni jonkinlaisen tuntuman, jotain kontaktia, menen ja pilaan sen ottamalla "ilon irti" ja pyytämällä sitä pohkeella vähän eteenpäin. Ei, ei, ei! Jos ei ole saanut käyttää jalkaa yhtään ennen tätä, ei sitä ollut vielä lupa käyttää silloinkaan. Ja siitä se sitten ampaisi, lävistäjän alussa eteenpäin, vetäen puomit kentän reunasta sieraimiinsa. 

Kuinka tulikin taas sellainen hetki, jolloin teki mieli nielaista oma toimintansa takaisin. Jos olisi ollut taaksepäin kelausnappi, se yksi sadasosasekuntti, se olisi voitu pyyhkiä meidän ratsastuksista tänään pois. Hitto, kun kadutti, pilasin koko paketin. Vain koska ravissa kuuluu liikkua enemmän eteenpäin! Niin, ehkä kuuluukin, mutta ei tässä kohtaa, ei vielä, ennenkuin rakkautemme on taas sileä, rypytön. 

Meni tovi jos toinenkin, ennen kuin kolmemetriset puomit saatiin sieraimista pois. Ja ravia oli lupa mennä enää oikeassa kierroksessa, vain ympyrällä.. Siinä sitä sitten mentiinkin lopulta jo varsin sujuvasti ja melko rennosti, pidemmässä muodossa ja riittävästi eteen. Ja se meidän aikaisempi ongelmakohta, käynnistä raviin siirtymiset, ne voidaan unohtaa ongelman kohdalta, sillä siirtymiset sujuvat. 

Nyt olisi ollut tarpeen hevosen kokoiset pyykkipojat ja naru, jokon sen olisi voinut hetkeksi ripustaa jäähtymään ja oikenemaan. Välillä kävi jo epätoivo mielessä, kun kello juoksi yli puolituntia, mutta lopulta me saimme ryppyämme hieman sileämmäksi, joten päätimme lopettaa. Loppukäynnit sai kuitenkin mennä jo ihan uralla, kummassakin suunnassa, joten eiköhän me tästä ojasta vielä nousta. 



Tänään on tasan vuosi siitä, kun talliin tuli ori Gottfrid

Kottin kanssa tätä kavioliiton vuosipäivää juhlistimme missäs muuallakaan kuin maastossa kirmaillen. Jos lähes jokaisen hevosen kohdalla on ollut pieniä hetkiä, jolloin on miettinyt, miksi ihmeessä on tuonkin otuksen hankkinut. Ja sitä, kuinka nopeasti siitä pääsisi eroon, jos nyt ilmoitusta laittaisi? Ei Kottin kanssa sellaista hetkeä ole tullut. Se on yksinkertaisesti ollut poni, joka on tasan sitä, mitä myyjä sanoo ja paljon enemmän. Se on poni, joka sopii meidän käteen kuin nakutettu. Siitä voisi jopa sanoa, että se on kuin ihmisen mieli (eli meidän tapauksessa vissiinkin kovin kieroutunut, eikai muuten näitä otuksia edes katselisi?) 

Kotti on ollut kaikkea sitä, mitä me ponilta olemme halunneet. Käsiteltävyyteen ja koulutukseen olemme toki itse olleet osallisia, mutta noin kilttiä ja ihana luonteista hevosta ei pelkällä koulutuksella saa aikaiseksi, se on luontaista ja siitä olemme kiitollisia.   


8.8.2015

Näin meillä tänään



Tähän päivään kuuluu jotain uutta. Teimme meidän ensimmäisen videopostauksen blogiin. Vähän harjoittelua tarvitaan vielä lisää, mutta jostainhan täytyy aina aloittaa! 



7.8.2015

Hyvä heppa, parempi mieli!



Jos joskus, niin nyt! Nyt meillä natsaa herkkämielen kanssa kemiat yhteen. Päivä päivältä enemmän se tuntuu arvokkaammalta, se tuntuu minun hevoseltani. Joka päivä se on parempi ja saa minut hyvälle tuulelle. Joka päivä sillä on iloinen ja onnellinen ilme, se tulee laitumelta mielellään hommiin ja yrittää antaa parastaan, aina vain enemmän. Samaan aikaan kuitenkin meitä ympäröi tummat pilvet. Kolmen kuukauden kontrolliaika lähestyy. Mitä jos hevonen on huono? Jos se reagoi voimakkaasti taivutuksiin. Olemme lopettaneet arti matrixin käytön, sillä vaikka siitä ehkä olikin apua, on se a) aivan liian kallista pulveria b) mahalle ja elimistölle muutenkin hyvin raskasta tavaraa.

Kun perhe ei kylve ylimääräisessä rahassa on pakko kuluja leikata jostakin. Kun tekee riittävän kauan selvitystyötä, löytää tuloksia, joista selviää, että pelastuspulverin molekyylimuoto on väärä - hevonen ei pysty hyödyntämään ainetta. Toisessa artikkelissa viitataan samaan sanomalla, että pulverit hoitavat vain omistajan mieltä ja kukkaron linjoja kapeammaksi. Tällaisia tekstejä löytyy itseasiassa netin syövereistä paljon. Osa on vain mielipiteitä ja mututuntumaa, mutta osaan löytyy myös täyttä faktaa ja tutkimustuloksia. Mutta kai se on tässäkin kohtaa todettava, että meitä on eri juniin. Toiset uskovat pulvereihin, toiset ei. Kumpaan junaan minä hyppään? Täytyi todeta, ettei liki 300€ pulveripönikkä ainakaan puoltanut hyppäämistä kannattajien junaan. Hevosella on kuitenkin käytössä jo regenevatiivinen hoitomuoto, joten se kyllä toimii jos on toimiakseen, ei siihen tarvita tuotetta, jonka sisältöä ei edes ilmoiteta purkin kyljessä! Mutta jollain tapaa uskon silti lisäravinteiden edesauttavan terveyttä, joten päätin kokeilla nyt MSM-jauhetta yhdistettynä ruusunmarjaan. Ruusunmarjasta sanotaan sen olevan jopa tehokkaampaa kuin glucosamiini, jota vuosi sitten hevoselle syötin.

Jaloista olen yrittänyt pitää huolta aktiivisella kylmäämisellä, eikä hevonen ole liikkunut ollenkaan huonosti, jonka ansiosta olemmekin voineet pitää klinikkakäynneiltä kolmen kuukauden tauon. Toivoa siis sopii, että kaikki olisi jollain tapaa kunnossa.


Viimeiset ratsastustreenit ovat olleet varsin onnistuneita. Olen tehnyt nyt parin päivän verran putkeen, jonka jälkeen on taas vapaa päiviä. Se tuntuu sopivan nyt tähän laidunkauden loppuun, sillä vapaapäivisinkin hevonen kuitenkin liikkuu paljon, joten ensimmäinen työpäivä ei mene pelkkään höyryilyyn. Olen myös löytänyt herkkämielelle sopivan työskentelyajan, se on hyvin lyhyt ja intensiivinen reilu vartti. Ei turhia alkuravailuja ja lämmittelyjä, vaan käynnin jälkeen heti töihin, paljon kehuja ja välillä mikrotauko leipäpalan kera. Simo liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja isosti, mutta se ei jaksa kantaa itseään kovin kauaa, jonka vuoksi turha ravailu vain vie voimia työskentyajasta.

Treeniaiheinamme on ollut käynnistä raviin siirtymiset. Niitä olemme nyt tehneet vain siihen asti, että saamme onnistuneen ravisiirtymisen ilman vastustelua. Tänään sellaiset tulivat heti ensimmäisestä nostosta. Lisäksi olemme alkukäyntien ja loppukäyntien aikana tehneet pohkeenväistöjä uralta keskelle ja takaisin uralle. Tänään teimme ensimmäisen väistön myös ravissa! Laukka on ollut pääasiassa vain mielenvirkistystä hyvin sujuneen alkutreenien palkinnoksi, sillä hevonen niin kovin siitä tykkää. Nyt kuitenkin sain tehtyä onnistuneen alkutyöskentelyn, jote päätin kokeilla vähän laukassakin työskentelyä. Laukannoston ajoitin ympyrän keskivaiheelle, joka on hevoselle vieraanpaa, sillä olen usein nostanut uralla, joko lyhyellä sivulla tai pitkän sivun alussa. Se toki johtaa ennakointiin, etenkin jälkimmäisessä kierroksessa, jonka vuoksi nostot ovat vain siirtymisiä. Uudessa nostopaikassa hevonen kuitenkin oli paremmin avuilla ja näin ollen nostoon saimme ilmaa ja voimaa. Se oli nosto, ei siirtyminen! Laukaata löytyi kummassakin suunnassa hyvä tasapaino ja muoto. Hevonen ei valunut edestä alas, niinkuin yleensä ja itse pystyin keskittymään jo istumiseen. Olen niin paljon laukannut kevyemmässä istunnassa, ettei persus tunnu millään tahtovan laukassa pysyä satulassa, oikeasti. Näennäisesti kyllä, mutta tunnen itse, kuinka kaikki paino onkin jakautunut jalkoihin, eikä satulan istuimeen. Teimme vielä laukassa lävistäjät kummassakin suunnassa. Ja loppuverryttelyksi pystyimme ravaamaan pitkin ohjin rauhassa, ilman kiihdyttelyjä!

Hevonen on kasvanut henkisesti kesän aikana ihan mielettömästi! Se ei hermoile enää turhista ja on muutenkin paljon rennomman oloinen, jotenkin niin paljon kypsempi. Ehkä tämä vuosi olikin tarkoitettu vielä kasvuun ja lomailuun, ei kisaamiseen. 

* Tekstin tänään on oikeasti eilen. Kirjoittaja ei kerennyt oikolukea ja viimeistellä kirjoitustaan eilen, joten tein sen vasta tänään *