Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

30.9.2015

Tähtihetkiä


Punainen ferrari osaa antaa aimoannoksen positiivista pilkahdusta juuri silloin, kun se on tarpeen. Johan tässä itsesäälin ja epäonnistumisen suossa rämmittiinkin taas muutamat päivät. Mietin kovasti päivittäin, missä kohtaa käännän perseen puuta kohti. Onko hevosessa taas vikaa ja jos on, niin mitä? Miten se voikaan olla aina jostain kohtaa epäkunnossa. 


 Kun yhden ratsastuskerran taas taistelee, jotta saa hevosen edes liikkumaan pohkeesta harjoitusravia, eikä nostelemaan kinttuja vuorotellen tai kaikkia yhtäaikaa ilmaan pohkeesta, joutuu todella miettimään onko kyse nyt siitä, että hevosessa on vikaa. Painaako sitä jokin mystisyys, kuten satula? Vai löytyisikö syyllinen peiliin katsomalla? Jos vika hevosen paikallaan ravaamiseen löytyisi satulan päältä. Sehän on varsin helppoa tarkastaa: hevonen liinanpäähän ja katsotaan löytyykö menohaluja vai painaako askel..


 Varsin selväksi tuli, ettei hevosen askel ole sen raskaampi, kuin koskaan aiemminkaan. Päinvastoin, askel oli hyvin kevyt ja lennokas. Vikaa on siis etsittävä ratsastajasta. Olen jo aiemmin todennut hevoseni olevan super herkkä. Herkempi kuin yksikään aiemmista hevosista, joilla olen koskaan ratsastanut. Simo reagoi ihan kaikkeen ja ottaa istunta-avut vastaan liiankin terhakkaasti. Positiivistahan se vain on, että hevonen on herkkä avuille ja kuuntelee niitä, mutta samalla se aiheuttaa suuria ristiriitoja avuissani.


 Heikoin kohtani on lyhyet sivut. Se alkaa jo vähän ennen kulmaa, jossa tahtomattani istun liian pystyyn lantiollani ja alan jarruttamaan hevosta. Samalla pyydän sitä eteenpäin jalalla ja hevonen kokoaa vain entistä enemmän ja ylöspäin, jolloin oma istuntani jarruttaa vielä enemmän. Lopulta löydän itseni lähes sään päältä, ennen kuin tajuan rentouttaa istuntani, istua istuinluilleni ja ajatella hevosen takajalkoja, joiden päälle minun olisi istuttava rennosti. Ongelma on varsinaisesti vain ravissa. Minulle jää liikaa aikaa tehdä ja miettiä asioita, jolloin teen liikaa eikä mikään sitten lopulta onnistu ja pysy kasassa. Samalla minulla on tunne, etten saan hevosta avuille, vaan se jää helposti tyhjäksi edestä.


Otinpa ihan asiakseni keskittyä pelkästään istumiseeni. Että pysyisin pystyssä, en menisi sään päälle, enkä liiemmin makaisi selällään ratsuni lautasilla. Yllättävän vaikeaa oli löytää yhteinen rytmi, etenkin, kun istunta on muutenkin vähän toispuoleinen. Olin joko liikkeen edellä tai jäljessä, mutta siinä samassa tahdissa harvemmin. Kun keskittyy yhteen asiaan, repsahtaa kaikki muut. Niinpä kädet seilasi eestaas, kuin soutajilla konsanaan. Keskittymistä auttoi kuitenkin musiikki, jonka nappasin lähtiessäni mukaan. Ajattelin sen rentouttavan hevosta, jos keskittyisi vaikka kuuntelemaan poppia, eikä säikkymään rottia. Eikä se toisaalta ollut ratsastajallekaan häiriöksi.


 Kun sain onnistunutta ravia alle, tajuten todellakin, että takkuileva ravi on pelkästään lantioni asennosta kiinni, sain jopa muistutella itselleni, että olenhan minä sitä centered riding -valmennustakin vuosia saanut. Missä kaikki oppi niiltä tunneilta on? Ja lopulta palaan muistikuvissani niihin tasaisiin, lennottomiin puksuttimiin, joiden selässä ei hölskynyt edes kahvi yli kupin laitojen, kun kahvikuppi kädessä ravailtiin. Täytyy siis opetella uudelleen ratsastamaan, täysin erityylistä hevosta. Lisää kropan hallintaa ja joustoa. Tai jotain sellaista. Muistaen samalla, että allani on vasta nelivuotias hevonen, jolta ei siltäkään saa täydellisyyttä vaatia.

 Simon kanssa totuus omasta kropasta ja sen puutteellisesta hallinnasta on tullut vähän yllättäen. Simo on kehittynyt viimeisten kuukausien aikana ihan mielettömästi. Se on saanut voimaa ja etujalkojaan terveemmäksi, samalla sen liikkeeseen on tullut ilmaa ja joustoa. Se liikkuu aina vain isommin ja voimakkaammin ylös ja eteen.


 Eilisen ratsastuksen paras anti oli kuitenkin laukka. Vaikka hevosella on vielä vähän liikaa vauhtia mukana, on se saanut kuitenkin tasapainoa niin paljon, ettei enää kaarteissa kentän pinta tunnu jalkapohjissa. Laukkaan on tullut samaa tahtia liikettä, kuin raviinkin, mutta saan pidettyä kropan paljon paremmin hallinnassa laukassa, lukuunottamatta nostoja, joissa jään auttamatta jälkeen hevosen ponnistaessa ylöspäin. Vaikka osaankin jo varautua siihen, että ensimmäinen laukka-askel on voimakas pinkaisu kohti yläilmoja, en pääse liikkeeseen mukaan vielä mitenkään.


 Laukassa tuli yksi tahaton vaihto suoralla uralla. Hevonen otti painon siirtoni liian tosissaan ja teki työtä käskettyä - vaihtoi laukan. Koska se ei ollut tarkoitukseni, eikä tilannetta auttanut korjailla kokeilemalla takaisin vaihtoa, otimme rauhassa ravin. Minusta ei ole reilua myöskään heittää vastalaukalla lyhyelle sivulle vain sen takia, ettei istuinluuni pysynyt siellä missä piti, jotta hevosen tasapaino horjuisi ja se korjaisi tekemänsä "virheen". Sillä eihän hevonen varsinaisesti virhettä edes tehnyt, minä tein. Otimme rauhassa ravin kautta uuden laukan, joka tuntui varsin maltilliselta ja hevonen oli varsin kuuliainen. Niinpä päätin kokeilla hevosen herkkyyttä uudelleen, ratsastamalla lävistäjälle.


Pari isompaa puolipidätettä ja vähän reilumpi, selkeä painonsiirto, jotta hevonen varmasti tajuaa, avut ja hops, ensimmäinen yhteinen laukanvaihto puhtaasti. Mikä positiivisinta, vahvemmasta laukasta heikompaan laukkaan. Tämä ratsastaja oli niin ylpeä ratsustaan, että oli miltei haljeta ylpeydestä. Hevonen, jolla ei koskaan olla edes puomien avuilla vaihdeltu laukkaa, tai tehty ylipäätään mitään, joka olisi valmistellut hevosta aiemmin.


 Jatkoimme hetken aikaa laukkaamista vasemmassa kierroksessa. Hevonen tuntui super hyvältä. Vaikka sillä on selkeästi oikea laukka vahvempi, ei vasen laukka tuntunut yhtään hullummalta. Osaksi asiaan varmasti auttaa se, että ensimmäistä kertaa kraniohoidon jälkeen hevonen tuntui oikeasti hyvältä - suoremmalta. Aiemmat kerrat se on jopa tuntunut asteen huonommalta, kuin ennen käsittelyä. Mutta nyt sen takaosa kulki suoralla samaa uraa etuosan kanssa, ensimmäistä kertaa sitten aikoihin.


 Ihan mahtava fiilis, kun hevonen vihdoin väläyttelee jotain positiivista ja iloista. Jaksaa taas yrittää vaikeampienkin hetkien läpi, kun saa välillä pieniä ja suuria onnistumisia.


 Illalla pojilla oli vielä hammashuoltoa. Simolla oli hampaat melko hyvässä kunnossa, toki raspaus oli jo ajankohtainen, mutta suu oli muuten pysynyt onneksi ehjänä. Kotilta irroitettiin taas yksi maitohammas poskirivistöltä ja sillä on juuri puhkeamaisillaan muutama hammas. Kummankin suut olivat kuitenkin varsin hyvällä mallilla. 

Pojat saivat samalla myös vuosittaisen rokotuksen. Simolla influenssarokote oli jo kiireellisempi, mutta ajattelin helpottaa elämääni, laittamalla kummallekin rokotteet kuntoon samalle päivälle, jottei eläinlääkäreitä tarvitse jatkossa kutsua yhden rokotettavan takia, vaan molemmat saadaan samalla kertaa. Nyt sitten kevyempää liikuntaa parin päivän ajan, jonka jälkeen täytyisi vähän Kottin treenikalenteria suunnitella. 

Hupsis, pahoittelen kuvien määrää. Niitä vain jotenkin tuli paljon..

27.9.2015

Kuulumisia


Simo-Petteri jatkoi kranio-hoidon jälkeen siitä mihin viimeksi jäimme; maneesiin. Edellisen maneesireissun jälkeen hevonen liikkui liinassa muutaman kerran, mutta pääasiassa se siis lomaili kokonaisen viikon.

Maneesilla oli vielä yksi pelottava kohta, jota puhistiin, pöhistiin ja vähintäänkin jännitettiin, mutta suuremmilta sivuloikilta vältyttiin maastakäsin kävelytyksissä. Varusteet päälle ja.. Tarina voisi jatkua siitä, kuinka treenasimme kaikessa rauhassa ja hevonen oli hyvä. Mutta joskus täytyy olla yllätyskäänteitä. Ennen selkään nousua sellainen tarjoutui, kuin tilauksesta, nimittäin maneesin ovi avautui ja saimme treeniseuraa. Arvatenkin meidän rauhallinen treenihetkemme koki pienen kolahduksen. Simo ei ole tottunut tilanteisiin, jossa kesken työhetken paikalle tulee seuraa. Se on tottunut puurtamaan yksin kaikessa rauhassa. Meille äärettömän hyvää harjoitusta oli rauhallinen seuraneiti ratsastajineen, joka häiritsi herkkämielen keskittymistä ja ohjaustehostimen toimintaa. Mutta herkkämielen on opittava ja totuttava muuttuviin tilanteisiin. 

Simon mielestä kaikki keskittyminen olisi täytynyt saada suunnattua paikalle tullutta tyttöä kohtaan, mutta ratsastaja oli tai ainakin yritti olla, toista mieltä. Ratsastuksellisesti positiivista oli, että sain hevosen kuitenkin jotenkin kuuntelemaan ja tekemään asioita, jotka olivat tasoa sisäänratsutus. Nostimme laukkaa, ravailtiin ja käveltiin. Laukkaa herra herkkämieli tarjotteli joka kolmannella askeleella myös ravissa, sillä sen mielestä laukka nyt vain on jotain tosi kivaa!

Maneesireissu ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta toisaalta se oli kyllä todella hyvä treenikerta hevosta ajatellen. Maneesireissulta pieni fiksaamaton video. Hyvin epätasaista menoa, josta harmonia on kaukana, mutta joskus näinkin.


Kotona treenejä jatkettiin maastakäsin puomeillen, sillä ponit pääsivät irtohyppäämään. Simo ja kavaletit, ihan hauska näky. Toisaalta harmittaa, ettei hevonen ole syntynyt rautajaloin, jolloin voisin kuvitella oikeasti sillä hyppäävänikin. Simolla on esteälyä, hyvä hyppykyky ja intoa hommaan. Mutta Simon jaloilla ei tosiaankaan hypätä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Olen jokaisen hevosen kanssa lopettanut esteet kuin seinään, siinä vaiheessa kun etujaloista on löytynyt jotain hoidettavaa. Vaikka eläinlääkärin sanat olisivatkin lupaavia vielä estekäyttöönkin. Minä haluan pitää hevoset kunnossa, ja jos saan ne pidettyä paremmassa kunnossa sillä, että hyppäämiset lopetetaan, niin sitten tehdään niin. Simolla ei koskaan olla hypätty selästä, mutta vuosi sitten sitä irtohypytettiin muutaman kerran. 


Tänään oli taas ratsastuksen vuoro. Jo heti selkään noustessa oli tunne siitä, ettei tänään olla noustu oikealla jalalla. Ja ravista esiin tuli kaikki vaiheet joihin nelivuotias hevonen lihaksistollaan kykenee. Aiheena oli ihan perusasia - pohkeesta eteen. Siis niin, että käynnistä siirrytään raviin ja ravataan tasaista tahtia eteenpäin. Ratsastajalle ei kelvannut piaffit, ei passaget eikä lisättyravi. Ratsastaja oli tyytyväinen vain siihen harjoitusraviin, joka lopulta kaiken vaativien asioiden tarjoamisen jälkeen löytyi pienen hiekanjyväsen alta. Sitä ennen käänsimme kentän joka ikisen hiekkamurusen. Joskus minusta todella tuntuu, että käsissäni on liian vaikea hevonen. Simo on äärettömän herkkä ja reagoi jokaiseen liikahdukseen, jonka kehollani teen. Sen lisäksi se ottaa vielä ulkopuolelta ärsykkeitä. Toisaalta, ollessaan hyvä se on todella hieno ja miellyttävä hevonen. Mutta huonoina päivinä koko touhu sen kanssa on sieltä ja syvältä. 

 
Ponit, joita tallissa on siis tällä hetkellä kaksi, edustavat samaa rotua. Tosin muutoinhan meillä olisi vain kaksi kaviokastakin. Ystäväni teki talvella "heräteostoksen" ja samalla reissulla soitti minulle, että tällainen olisi tulossa, koska oli hyvin tajunnut, että meille forestit ovat aina tervetulleita. Niinpä sovimme samantien, että tamma tulee meille koulutukseen ja ratsutukseen. Ja niinhän se sitten tuli, viikko sitten. Ikää kolme vuotta, kuten Kottillakin. Tosin aivan eri planeetoilta. Sinänsä on kiva, että on kaksi saman lajin edustajaa ja vielä saman ikäisiäkin, mutta toisaalta sitä sitten vertailee niitä kovasti keskenään. Kotti on hyvin kehittynyt ikäisekseen, se näyttää ulkoisesti jo hyvinkin valmiilta ja onhan se koulutuksellisestikin jo melko pitkällä. Tamma taas on vielä kovin varsamainen ja siitä huokuu keskenkasvuisuus kauas.


Kotti pääsi vähän mieltä virkistämään, sillä tammaa varten teimme irtohypytyskujan, jossa Kotti kävi ristikoita pomppimassa ja vähän ilottelemassa kentällä. Sekä piehtaroimassa oikein ajan kanssa. Voi sitä riemua ja nautintoa, minkä poni saa aina piehtaroidessaan kentän hiekalla. Se on ihan eritoista, kuin laitumella tai tarhassa. Tammakin selviytyi estetehtävistä hyvin tyylikkäästi. Sillä on selkeästi hyppylahjoja ja kykyä hommaan.


Tiistaina Simolla ja Kotilla on hammashuolto, joten poni saa vielä lomailla siihen saakka, että suu saadaan kuntoon. Sen jälkeen alkaa kottillakin syyskausi treenien parissa, ennen pakkasia ja liukkautta, jolloin on taas pidenpää lomaa tiedossa.

24.9.2015

Tuote-esittelyssä Eggersmann Mineral Bricks

 Postaus on tehty yhteistyössä  Just Dressagen kanssa.

Namu sinne, toinen tänne. Hevoseni ovat varsin oppivaista sorttia, oppivaisia herkuille. Ratsastajaan totutusvaiheessa olen palkinnut namuilla, kuten kuivatulla ruisleivällä, porkkanalla ja hevoskarkeilla. Hevosnamujen terveellisyys on niin ja näin. Minulla on herkkävatsainen, jolle kaikki ylimääräinen on ylimääräistä, vaikka se kuinka tykkäisi herkutella. Minulla on myös alkuperäisrotuinen poni, jonka kanssa haluan välttää ruokinnasta koituvia ongelmia, kuten kaviokuumetta. Vaikka sokerimäärät valmisnamuissa ovatkin pieniä, verrattuna päivän heinäannoksiin, on se kuitenkin kaikki ylimääräistä. Ratsujeni palkkaaminen on jatkunut oppien edetessä, siitä on tullut välttämätön pahe ja jo selkään noustessa hevonen kysyy selvästi, aiotko maksamatta todella koetella onneasi? Kesäkuumilla mietittiin jo mihin kaikki herkut tungetaan, kun t-paidasta ei taskuja löydy ja ratsastushousujen taskut eivät ole suunniteltu namipusseiksi.

Namuissa, kuten ruisleivässä on huonot puolensa, kun nouset selkään fleecetakin taskut täynnä leivän palasia, kuuluu kriks ja kräks ja muruset liimaantuvat pysyvästi takin sisuksiin. Jos yliarvioit palkan määrän, jää käyttämättömät tivolirahat ensikertaan. Porkkanat ei liiemmin tykkää odotella taskussa seuraavaa urheilukertaa juuri sen paidan kanssa. Hevosnamut tuhoutuvat viimeistään pesukoneessa, jonne vaatteet joutuvat usein. Jotenkin taskut jäävät yhtä usein tyhjentämättä.

Minulla on ollut vast'ikää myös kivennäisongelma. En ole löytänyt kivennäistä, joka olisi helppo syöttää ponille, joka ei saa muuta kuin heinää. Entinen chevinal +, joka oli nestemäinen valmiste, täytyi aina sekoittaa rehuun. Sen annostelu oli myös vaikeaa ja sotkuista. Sitä ennen oli st. Hippolytin gemuse krauter, joka oli kyllä maistuvaa, mutta sen saanti on melko hankalaa. En halua syöttää ylimääräisiä rehuja vain sen takia, että saan välttämättömät kivennäiset mahaan asti.

Sain portaalimme Playsson.netin yhteistyökumppanilta Just Dressagelta kokeiluun kivennäisen, joka on kuin tehty meille. Namupalojen turha syöttö on turhaa, mutta mitä jos namut voisivat olla hyödyllisiä? Ja taskuun jääneet palkkarahat voisi hyvillä mielin syöttää loppuun ruokakupista?

Just Dressagelta tuli kokeiluun Eggersmannin kivennäisvalmiste, jossa on yhdistettynä kivennäinen makupalan muodossa, Eggersmann Mineral Bricks.

Eggersmannin tuotteet ovat minulle ennestään täysin vieraita. Saimme portaalin tapaamisessa maistiaispussit Eggersmann namupaloja, joista silloin valitsin mauksi lakritsin, sillä ajattelin, ettei sitä makua tulisi muutoin testanneeksi. Luuloistani huolimatta hevoset oikein rakastuivat tähän makuun. Tuoksu oli mitä mainioin ja herkut menivät kuin kuumille kiville ja lopulta karsinakarkuri Nemo varmisti karkureissullaan, että sai varmasti oman osansa. Eggersmann namille siis suuri plussa. Kaikkien hevosnamien kanssa ei samanlaista rakkaussuhdetta hevosillani ilmene ja osa ei kelpaa lainkaan.

Aluksi mietitytti miten tämä kivennäinen maistuu ponille, jolle se kivennäisten antaminen on hankalampaa. Poni, vaikka onkin herkkusuu, on hyvin nirso kaveri, sille ei maistu mikä tahansa. Simon kanssa en maistuvuutta pelännyt, sillä uskoin sen olevan sen verran herkkusuu, ettei olisi huolta siitä, maistuuko vai ei. Ensimmäinen kokeilukerta kuitenkin selvensi jo, ettei huolta maistuvuudesta ole. Poni pyöritteli namua hetken aikaa suussaan, kuin tarkistaakseen onko se myrkkyä vai ei, ja lopulta pureskellen nielaisi sen masuunsa ja kerjäsi jo lisää. Simon kanssa maistuvuudesta ei ollut myöskään epäselvyyksiä. Maistuvuus on siis erinomainen myös nirsojen otuksien kohdalla. Suuri helpotuksen huokaus, sillä ponin kivennäisten saanti on nyt turvattu jatkoa ajatellen.

Pakkauskoko tuotteella on 4kg ämpäri. Saatavilla on myös 20kg pusseja. 4kg pakkaus on yllättävän riittoisa yhdelle hevoselle ja ponille. Annostusohje on poneille 50g/pv eli n.3-5 namua, hevosille (yli 500kg) 100g/pv eli 6-8 namua. Nopealla laskulla syöttelin omilleni yhden namun / 100kg, jolloin poni saa kolme ja Simo viisi namua. Namujen koko on hyvin pitkälle tasaista, mutta etenkin paketin pohjalta löytyy myös pienempiä palasia, sillä osa namuista on katkennut, jonka takia namujen syöttömäärä on viitteellinen.  Bricksit ovat pakattu kivaan muoviseen laatikkoon, jossa ne on helppo säilyttää ja tuotteen loppuessa, talliolosuhteissa kaikille kannellisille laatikoille löytyy aina käyttöä. Laatikko on myös helppo ottaa mukaan esimerkiksi pidemmille kisamatkoille, valmennusreissulle tai mihin vain.

Bricksien käytännöllisyys on omaa luokkaansa. Ne on helppo annostella jokaiselle hevoselle myös laumassa eläville, esimerkiksi laitumella tai pihatossa.  Suoraan kädestä annettuna jokainen saa varmasti omat kivennäiset syötyä. Ja niiden kanssa ei tarvita turhia hyvän mielen kauroja, joiden sekaan piilotella kivennäishippuja.

Bricksit ovat mainio ja helppokäyttöinen kivennäisvalmiste, joka maistuu hyvin. Se toimii kivennäisenä ja namupalana yhtä aikaa, eikä sen rinnalla tarvitse syöttää muita kivennäisvalmisteita. Brickseillä saa hyvin pidettyä hevosen kivennäisten ja mineraalien saannista huolen.


Bricksit ovat täysin kauraton tuote, koostumus:



Tuotteen näppäryys, riittoisuus ja hinta ovat ihan omaa luokkaansa. Just Dressagelta 4kg ämpärin hinta on 16,90€ Tilaamaan pääset tästä! Just Dressage myy myös muita Eggersmann tuotteita, Playsson.netin tiimibloggaajalla Hannalla on kokeilussa Eggersmann Struktur Equicahmp, jonka tuotetestauksia pääset lukemaan Prinsessan päiväkirjat -blogista.


Eggersmann on saksalainen hevosrehujen valmistaja, joka on yksi alan markkinajohtajista sekä Saksassa että Euroopassa. 

22.9.2015

Kaiken takana on arki


Koko viikon odotettu maneesilla käynti koitti viimein torstaina. Sillä kotikentän ollessa vielä pieni, on päästävä joskus vähän suuremmille apajille päästelemään höyryjä. Hevosen valmistelu matkaa varten sujuu nopeasti, kamat kasaan ja menoksi. Ottaakko kylmäsuojat mukaan vai kylmääkö vasta kotona? No otinpa kuitenkin. Loimiakin sai varata jo villaiseen Thermatexin kaulakappaleeseen asti, siltä varalta, että hevonen saattaisi vähän hiota.

Maneesilla tajusin, että tutussa paikassa olemme käyneet viimeksi huhtikuussa ja ylipäätään reissussa Vaurion valmennuksessa. Klinikkamatkoja ei lasketa, siellä ei nousta selkään. Hevonen olikin yllättäen jännittynyt ja sain kävellä kierrostolkulla maneesia ympäri, ennen kuin saimme edes kuljetusvarustuksen purettua. Tulipa ainakin lämmiteltyä ratsastajan osalta.

Kaikki sujui hyvin, hevonen satuloitiin ja kiipesin selkään. Vähän jännittyen liikkeelle lähdittiin, ja hevosen perfektionisti luonne punki taas esiin, kun osa maneesin kouluradan kirjaimista roikkui hieman vinosti.. Alkukäyntien aikaan merkitystä herätti hevosen piereskelyt. Se ei todellakaan kuulu tämän hevosen tapoihin. Hevonen oli siis jännittänyt kovasti vatsallaan. Alkoi jo vähän harmittamaan, että suostuin odottamaan egygardia pari viikkoa, vaikka sen olisi voinut postin kautta saada vähän nopeammin. No tehty mikä tehty. Tarvitaan kuitenkin selkeästi myös enemmän rutiinia maneesilla käynteihin, ettei niistä tule tällaista jännitysmomenttia hevosen arkeen.


Piakkoin, kun pääsimme kummassakin kierroksessa ilman sivuloikkia jokaisen repsottavan kirjaimen ohitse, lähdimme ravailemaan. Jännittynyt hevonen yleensä rentoutuu, kun saa muuta ajateltavaa kuin ympäristön. Alkuun hevonen tuntui jo siltä, ettei se ravaa puhtaasti, mutta rentoutuessaan alkoi tahtia löytyä ja hommakin sujua. Ihan vain uraa pitkin ravailtiin kumpaankin suuntaan ja suuntaa vaihdeltiin lävistäjän kautta, vähän askelta pidentäen. Ravi tuntui hyvältä kumpaankin suuntaan. Normaalisti hevonen alkaa suuntaa vaihtaessa temppuilemaan, mutta nyt se tikitti singerin tavoin samaa ravia kumpaankin suuntaan, kyseenalaistamatta.

Välikäyntien jälkeen oli laukan vuoro, sillä koko reissun tarkoitus oli päästä laukkaamaan enemmän isommassa tilassa. Laukannosto ja baanailemaan, ensin oikeassa kierroksessa, jossa hevonen selkeästi jaksaa kantaa itseään paremmin. Koska suunnitelma oli veden pitävä; nostetaan laukka ja laukataan vain eteenpäin, niin me myös sitten teimme. Laukkasimme eteenpäin ihan korrektin oloista laukkaa. Suunnanvaihto ravin kautta, jossa yritin vain ratsastaa hevosta eteen, ettei tulisi tilannetta, että jarrutan liikaa. Toinen laukka heti perään, nosto ja eteenpäin. Hevonen oli jo sen verran väsynyt, että laukka oli senkin takia huonompi ja heikomman oloinen, mutta hevonen tykkäsi mennä, joten se sai mennä.  Vasemmassa kierroksessa laukka on takkuillut nyt kovasti, joten positiivista oli, että hevonen sen nosti asiallisesti ja laukkasi eteenpäin.


Lopuksi yritin vielä saada ratsastettua vähän isompaa ravia eteenpäin, jossa hevonen jaksoi vielä hyvin kantaa itseään. Kaikki postauksen kuvat ovat loppuravailuista.


Läpimärkä hevonen sai päällensä takkia ja jalkoihinsa kylmäystä. Suojitusta poistaessa hevonen kääntyi yht'äkkiä takaosallaan ja samalla potkaisi, osuen suoraan mieheni jalkaan. Onneksi oli kylmäsuojat mukana, sillä toinen takasuojista päätyi hevosen jalan sijasta mieheni jalkaan. Simo ei normaalisti potki ollenkaan, eikä sillä nytkään ollut mikään tarkoitus potkaista ihmistä. Se kuuli maneesin ulkopuolelta ääniä, jonka vuoksi kääntyi ja samalla takakintulla huitaisi taaksepäin juuri, kun mieheni oli ottamassa samaisesta kintusta suojaa pois. 

Loppuviikko Simon kanssa sujui maastakäsin liinassa hölkkäillen ja vapaata viettäen. Lauantaina ja sunnuntaina Simolla oli siis täysin vapaata. Perjantaina ruunan rupsukka koki elämänsä rakkauden ja samalla unohti, että puolitoista vuotta sitten on tehty operaatio -ruunaus. Viikonloppu on täysin hössötetty tamman perään. Simolle tekeekin oikein hyvää, että tallissa on välillä vieraita hevosia, se kun on niin kuplan sisällä kasvanut kaveri, että maailman avartaminen on ihan paikallaan. Tamma sai siis ruunan ihan sekaisin.


Maanantaina, eli eilen jatkettiin työntouhuja taas liinassa, sillä ajattelimme kahden vapaan tehneen tehtävänsä energiatasoille. Täytyi todeta, että tamman vahtiminen on todella vienyt pojasta voimia, sillä liinassa ravaili hyvin löysän oloinen hevonen, ilman ainuttakaan pukkikoikkaloikkasta tai muita ilon purkauksia. 

Koska etenkin vasemman laukan kanssa on ollut ongelmia, soitin hierojallemme ja hälytin hänet avuksi. Tänään oli siis Simo-Petterin lihashuollon vuoro. Heti alku tsekkauksen jälkeen todettiin, ettei hieronta riitä, vaan tyydytään hoitamaan hevosta kranio-sakraaliterapialla. Laakson mukkelismakkelista selvittiin ilman suurempia ongelmia, mutta hevosen kropassa se kyllä näkyi. Olisi pitänyt vain heti tyytyä hoidattamaan hevosta hierojankin avulla, mutta mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan. Ongelmat taipumiseen, suoruuteen ja laukannostoihin löytyivät kaikki kropasta. Hevosen rangassa oli lantion seudulla nikamissa mutkia, jotka hieroja sai suoristettua hyvin. Niskasta ja kaulasta löytyi myös jumeja, sekä vasemmasta takapolvesta.  

Hevonen saatiin hoidettua hyväksi, mutta oletettavissa on, että uusi hoitokerta on vielä paikallaan n. kolmen viikon päästä. Huominen on pyhitetty vapaaksi, mutta torstaina saamme taas jatkaa hommia. Innolla odotan sitä hetkeä, kun pääsen hevosen selkään ja testailemaan, näkyykö hoitojen vaikutukset konkreettisesti hevosessa. 


Hammashuolto ja vuosirokotus on myös varattuna nuorisolle. Kotti saa lepäillä ja palautua kisareissusta tämän viikkoa. Poni onkin osoittautunut hyvinkin vaisuksi ja väsyneeksi, mikä on hyvin ymmärrettävää. Ponin syksyssä on edessä vielä suuri päätös siitä, ruunataanko se nyt vai vasta myöhemmin. Täällä arki rullaa siis omalla painollaan eteenpäin. 


 Ja koska tykkään vertailla hevoseni kehitystä, on aika palauttaa mieleen, miltä ratsuni "kolmiloikkaaja" näytti tammikuussa. Jos ei muuta, niin ainakin suitsien vaihto saa hevosen näyttämään fiksummalta!

20.9.2015

Hopee ei oo häpee!



Aulangolla järjestetyt laatuponikilpailut olivat vähintäänkin mukava reissu! Sen lisäksi, että kerkesin ohimennen tavata muutaman playsson.netin tiimibloggaajan, Miran ja Marjutin sekä Kottin kasvattajan,  oli reissussa paljon muutakin mukavaa. Sanotaan, että voittajan on helppo hymyillä, mutta vaikkei champion ponin kanssa kotiin tultukaan, ei hymy hyytynyt kasvoilta.

Aamulla lähdimme kahdeksan jälkeen matkaan, kahden kavioeläimen voimin. Poni oli pesty edellispäivänä korvista hännänpäähän ja kaikki oli tiptop. Perjantaina saapui myös Simolle seuraneiti, ettei herkkämielen tarvinnut olla yksin.. Kun tamma tuli taloon - vaatisi jo ihan oman postauksensa. Oletettavissa oleva asia kuitenkin tapahtui, ori ja tamma vierekkäisissä karsinoissa. Kilpailujen vastainen yö meni siis flirttailuksi, eikä reissuun lähtenyt ihan kaikilta osin hyvin levännyt poni.

Lastaus sujui hyvin, vaikka itse valvoin yön miettien sitä, kuinka saamme hevoset koppiin parhaiten. Mukaan lähti siis Vaurion klinikalta kyytiin hypännyt mehtiläinen, joka oli nyt menossa takaisin kotiinsa. Hyvä puoli oli siinä, ettei ponin tarvinnut matkustaa yksin. Yön aikana Suomen läpi meni myrsky, josta saimme vielä aamulla tuntea kopin kanssa ajaessamme. Tuuli ja etenkin kovat puuskat ovat pahinta myrkkyä yhdistelmille. Mutta matka sujui varsin mallikkaasti, sillä kopissa olevat kolmivuotiaat osasivat olla kunnolla.

Perille saavuimme hyvissä ajoin ja saimme vielä onneksemme kummallekin kaviokkaalle karsinapaikat, ai miten niin Mattimyöhäinen? Hävettää myöntää, mutta kyllä, se maneesitallin kovaäänisin kiljukaula oli  meidän pikku Kotti.. Mutta missä on ääntä, siinä on laatua! Vai miten se menikään..


Rakennearvostelu oli ensin. Se oli valtavan isolla kentällä, joka oli myös myrskyssä ja sateessa ottanut osaansa. Hivenen kostea pohja, mutta eipä se haitannut, muuta kuin esittäjän pyhäkenkiä. Poni ei malttanut pysyä paikallaan, joka ei ollut millään tapaa pohjan vika. Aina, kun se pysähtyi paikalleen, seisoi se etujalat rungon alla, eikä ollut todellakaan edustavimmillaan. Askellajit esitettiin suoralla uralla, joka oli meille suuri helpotus, sillä olemme harjoitelleet etenkin suoralla uralla esittämistä. Pikapikaa teimme vielä suunnitelmaan muutoksen, sillä minun oli tarkoitus esittää poni rakennearvostelussa, mutta tallikäyttäytymisen vuoksi totesimme kuitenkin miehen olevan vahvempi pitelemään oria, jos tilanne sen vaatisi. Kotti käyttäytyi kuitenkin hyvin, huutamista lukuun ottamatta, mutta minkäs sille voi, jos on paljon asiaa?

Rakenteesta ei ollut odotettavissa mitään superpisteitä, mutta ihan positiivisella mielellä sai rakennepaperiakin katsella. Ei super hyvä, mutta ei huonokaan. Rakenteen keskiarvoksi jäi 7,5 


Rakennearvostelun jälkeen oli pitkä tauko, joten poni karsinaan ja katsomaan muiden irtohypytyskoetta. Aikataulut venyivät, kun osa poneista ja suurin osa esittäjistä eivät olleet lainkaan kartalla tehtävistä. Moni poni koki epäreiluja tilanteita avustajien vuoksi, milloin jätettiin avustamatta ponia ollenkaan, jolloin ne pysähtyivät viimeistään okserille, tai painostettiin liian kovasti. Avustajilta puuttui siis selkeästi tilanteiden lukutaito ja hevoset jännittyivät, kun eivät tienneet mitä niiltä vaadittiin ja ne joutuivat todella epäreiluihin tilanteisiin.

Vaikka irtohypytys onkin helppo juttu, täytyy sitä harjoitella kotona, niin ponin kuin ihmistenkin! Mukana on oltava avustajia, jotka osaavat lukea tilannetta, ei pikku tyttöjä, jotka näpräävät kesken kaiken puhelinta ja ponit jäävät tilanteita ratkomaan ihan yksin!

Meillä oli ponin kanssa pieni ongelma jo ennen koko reissuun lähtöä, sillä Simo päätti täräyttää henkilökohtaisen avustajansa jalan paskaksi ja torstai iltana keppien varassa kulkevan miehen takia jouduimme jo hetken miettimään pääsemmekö reissuun ollenkaan. Meillä oli siis avustajapula. Emme pienellä varoitusajalla saaneet ketään mukaan, joten lähdimme kolmen terveen jalan voimin. Tiesimme kuitenkin ponin olevan tehtäviensä tasallaja kykenevämme sen esittämään kaksin.

Maneesiin oli hyvin rajattu kuja, jota pitkin hevoset esitettiin. Ensin irtohypytys ja sen jälkeen vielä askellajit vapaana. Kottin kanssa esiintyminen sujui varsin mallikkaasti, se hyppäsi hyvin sujuvasti ja odotti esteiden noston ajan asiallisesti toisella puolen maneesia. Näppärä poni imi esteille itse hyvin, joskin pientä väsymystä oli jo havaittavissa, olihan se jo vuorokauden kertonut kuuluvasti koko maailmalle olevansa kylän kuumin ori. 

Hypyistä jäi siis puuttumaan se viimeinen piste iin päälle, mutta toisaalta suoritus oli hyvin tasainen, kun ylimääräiseltä kiehumiselta vältyttiin. Mielestäni vähän kuitenkin liiankin tasainen, sillä ponilla olisi kyllä kykyä vielä parempaan suoritukseen. Askellajikoe sujui myös hyvin, sillä Kotti on koulutettu varsin näppärästi esittämään askellajit käskystä. Kun pyydetään laukka, silloin laukataan ja ravia pyydettäessä ravataan, jos sorrutaan laukalle, pysähdytään vihellyksestä ja uusinta yritys. Ravi jäi myös löysäksi, siitä jäi puuttumaan ilmavuus, mutta eihän nuorelta ponilta, pitkän matkan jälkeen, tällaisessa tilanteessa voi odottaa täysin priimoja suorituksia. 

Suorituksen jälkeen taas karsinaan odottelemaan pisteitä, jotka tulivat todella nopeasti! Tulospalvelun nopeudelle siis suuri plussa. Ja oli heti selvää, ettei kotiin lähdetä ihan heti. Vaikka tiesin ponin suorittaneen hyvin ja tiesin sillä olevan kykyä, en uskonut tuomareiden näkevän siinä noin pienessä hetkessä niin paljon hyvää. Enkä ihan ensimmäisenä uskonut ponin pisteitä luettaessa, niiden olevan meidän Kotteron pisteitä. 

Rakennearvostelun tuomareina oli Anna Pajanen ja Marjo Sutinen

Tyyppi 8 Hyvä rotuleima, seisoo etujalat rungon alla.
Pää ja kaula 8 Ilmeikäs pää, hyvän muotoinen kaula
Ylälinja 7,5 Lihaksikas
Etuosa 7,5 Pitkä lapa, hyvä säkä, syvä runko
Takaosa 7 Lihaksikas, luisu lautanen
Etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 7 Painuneet polvet, lyhyet vuohiset
Takaosa ja liikkeiden säännöllisyys 7 Pitkät sääriluut, lyhyet vuohiset
Käyntiliikkeet 7,5 Tarmokas, voisi olla matkaavoittavampi
Raviliikkeet 8 Jäntevä, tahdikas
Yleisvaikutelma 7,5

Irtohypytystuomareina Salla Varenti ja Irina Kokko

Hyppytekniikka 9,3 Hyvä jalkatekniikka, ponnistus voisi olla terävämpi
Kapasiteetti 9,5 Vaikuttaa kyvykkäältä
Keskiarvo 9,4
Yleisvaikutelma (luonne ja kehitysnäkymät) 9,2  Tehtäviensä tasalla oleva urheiluponin alku. 

Askellajituomareina Anne-Mari Pekonen ja Osmo Metsälä

Käynti 8 Tarmokas, saisi olla irtonaisempaa ja matkaa voittavampaa
Ravi 8 Tahdikas, saisi työntää paremmin takaa ja olla lennokkaampaa
Laukka 9,5 Lennokas, pyöreä, matkaa voittava. Tasapaino vaihtelee vielä. 
Keskiarvo 8,5
Yleisvaikutelma 8,8 Energinen, urheilutyyppinen, jolla erittäin hyvä laukka. 

Kottia onnittelemassa Raatilan ratsutilan Sanna
 
Näillä pisteillä poni oli laatuponikilpailun kolmivuotiaiden kakkonen ja paras New Forest.  

Kotiin ei siis lähdetty ennen palkintojen jakoa, joten myöhäiseksi meni päivä. Meidät voitti Shetlanninponi Sammaliston Kristalli vain 0,013 pisteen erolla, joten ei kovin pahasti kakkoseksi jääty. Kotimatkalle pääsimme lähtemään vasta kahdeksan jälkeen ja kotona olimme yhden maissa yöllä. Onnellisena päivän saldosta ja hyvästä ponista! Tänään jokseenkin nuutuneen oloinen poni ei enää jaksa innostua talliin tulleesta tyttösestä.

16.9.2015

Vähän flow'ta synkkään syksyyn


Jos joskus, niin etenkin eilen  meillä oli hyvin ristiriitainen treenihetki. Heti alkuun maastakäsin kävellessä kenttää ympäri, oli planeetat lähteneet väärälle kiertoradalle. Joku kurjimus oli eilisen ponin irtohypytystreenin jälkeen jättänyt yhden tolpan hieman vinosti seisomaan kentän ulkopuolelle. Hevoseni on todistettavasti perfektionisti, eikä voinut sietää moista epäjärjestystä! Ongelmasta pääsimme, kun hevosen henkilökohtainen avustaja tajusi, mistä kana pissii ja korjasi tolpan suoraksi. 

Toissapäivänä hevonen oli hieno, aina siihen asti, että pääsin kehumaan kovasti ja annoin jopa herkkupalankin. Jostakin syystä hevonen päätti, että nyt on akan aika tulla alas, eikä se liikkuminen kanssani enää maistunut. Pohkeelle kuuromykkä hevoseni jämähti seisomaan. Ongelmasta pääsimme kuitenkin lopulta yli, mutta tälle päivälle päätin ottaa kaapissa pölyttyneet kannukset matkaan. Minun jalalleni ei mykäksi tulla, vaikka mikä olisi. Kannukset ovat tämän hevosen kanssa olleet aina kaapissa. Niitä ei ole käytetty missään, milloinkaan. Ainoastaan Laakson kisoihin täytyi kannukset kyytiin napata, mutta niitä ei silloinkaan käytetty. 


Ravi oli upea, megamagea, sellainen, jota sanat ei riitä kertomaan. Minulla oli hetken aikaa fiilis, että nyt se edellisen postauksen oravanpyörä pysähtyi. Allani oli hevonen, joka liikkui, se liikkui tasapainossa, isosti itseään kantaen. Se liikkui niin isosti, että mukana oleminen tarvitsee selkeästi treenaamista. Kumpikin kierros sujui ravissa kohtuullisen hyvin, joten oli aika ottaa vähän laukkaa. Mutta hevonen, se selkeästi on tervehtymään päin.

Jokin ratsastuksessani muuttuu, kun alan suunnittelemaan laukkaamista, sillä hevonen alkaa jännittämään, häseltämään ja ennakoimaan. Vika on siis minussa, sillä hevonen ei voi ymmärtää puhettamme, jossa kerron, että kohta voisin laukata. Vaikka kuinka haluaisin uskoa, että hevonen sen ymmärtää, ei se vain mene niin. Minä teen jotain, jota en vain ole vielä ymmärtänyt. En rehellisesti sanoen tiedä, mitä itsessäni muutan. Tämä on kyllä todella herkäksi todettu hevonen, joten pienikin puristus, istunnan muutos tai pidätys saa sen hermostumaan, jos se on sen mielestä ns. turha tai ymmärtämätön apu. Sen seurauksena ravista saatiin pari askelta tyylipuhdasta passagea, ihan tahtomattamme.

Laukannostot eivät sitten sujuneet ollenkaan. Yritimme ensin oikeassa laukassa, jossa hevonen nostikin koko ajan vasenta laukkaa. Vaikka nostot pääosin olivat ihan hyviä ja suuntautuivat voimalla ylös eteen. niin että välillä tuntui jo omassakin kropassa, ne olivat aina väärään laukkaan. Lopulta hevonen hermostui ja sinkosi aivan pienestä istunnan korjauksesta. 

Eilen
Oli aika tulla alas selästä ja ottaa tilanne haltuun maastakäsin. Mahahaava diagnoosia ennen hevonen alkoi olla vaikea juoksuttaa, sillä viimeistään laukannostossa se suuttui todella ja hyökkäsi korvat luimussa kohti. Juoksutus ei siis tuntunut varmalta avulta ongelmiimme, mutta pakko oli yrittää. Ja pian henkeä haukkoen katsoin, kuinka uupeasti hevoseni ravasi ja tarjosi laukkoja ympyrällä. Laukka näytti muuttuneen todella kovasti. Se ei ole enää maha alhaalla juoksua, vaan hevonen kantaa itseään, käyttäen vatsalihaksiaan. Sen huomasi myös suuremmasta ilmavuudesta, etujalkojen koukistuksesta ja koko hevosesta. Laukka oli tasapainoista, rytmikästä ja valtavan voimakasta. Kumpaankin suuntaan hevonen oli yhtä upea. 

Sitten takaisin selkään, sillä periaate on, että hommat lopetetaan onnistumiseen. Niinpä ensin rento kierros ravissa ja laukannosto. Taas niin valtavalla ilmalla ja voimalla, että tarvitsen todella toistoja toistojen perään, että pysyn itse mukana ja se laukka, se todella tuntui joltain aivan muulta, kuin minun muruni laukalta. Se oli tasapainoinen, hallittavissa ja laadukasta.
Toukokuulta 2015
Koska olin jo onneni kukkuloilla, en sieltä alas tahtonut, joten oli aika lopettaa tältä päivältä. Ihanasti ajattelin mieheni kuvaavan, mutta kentän laidalta kuului alkuravien aikana "tästä on akku loppu!!" Jes, tosi kiva, kun juuri nyt oli sellainen fiilis, että tämä olisi todella pitänyt saada ikuistettua!

14.9.2015

Kun omat taidot ei vain riitä


Pienen pippurisen läsipään elämäntehtävä on olla mahdollisimman haastava tapaus. Olen jo monesti sanonut, että Nemo on ollut elämäni suurin opettaja, ja niin varmasti onkin. Hevonen on opettanut minulle nimenomaan kokonaisuudessaan paljon, niin paljon, ettei muut siihen pysty. Se on valottanut ja avartanut maailmankuvaani ja todistanut, että asiat voi tehdä toisin. Mutta ruokinnan puolella Nemo ei varsinaisesti ollut paras opettaja. Se oli hyvä rehunkäyttäjä, pysyi siis hyvässä lihassa vain näkemällä ruokaa. Sen lihaksisto oli hyvä ja kaikinpuolin vatsan toiminta varsin hyvä. Sillä ei varsinaisesti ollut ruuansulatusongelmia, paitsi ihmisen aiheuttamana mm. liian vähäisen korsirehun vuoksi, josta siitäkin ongelmasta pääsimme muuttamalla omaan talliin. Nemon kanssa vältimme ähkyt ja diagnosoidut mahahaavat, ei sillä, etteikö mahahaava pahimmassa oikutteluvaiheessa olisi ollut pois suljettu juttu, näin jälkeenpäin ajatellen. Hyvin vahvasti se pois suljettiin haukkumalla minut vain huonoksi ratsastajaksi, joka ei osannut laittaa pelleilevää hevostaan kuriin. Voi kunpa olisi ollut selkärankaa silloin, tai edes jollakin tavalla luottoa omiin tekemisiini, mutta menneitä on turha voivotella. 

Siispä Simon elämäntehtävä on selkeästi olla opettajana, pintaraapaisua syvemmälle. Välillä todella mietin, onko tästä koskaan pois pääsyä. Voinko joskus herätä onnellisenä siitä, että minulla on ihana harrastus kera ihanien hevosten, jotka voisivat kokonaisvaltaisesti hyvin. Pelkkä kinttujen terveys ei riitä. Ei riitä, että hevosen vatsahaava on hoidettu, kun lihaksistossa puskee jo seuraava ongelma. Sen jälkeen varmasti jo suustakin löytyy taas hoidettavaa ja.. Olo on kuin olisi ongelmien oravanpyörässä, joka ei koskaan pysähdy. 


Kinttujen hoitoon olen alkuvuoden satsannut rahaa, aikaa ja opettelua. Kun pelkkä klinikalla pyörähdys kolmen kuukauden välein ei ole kovin kauas kantavaa toimintaa, vaan välissäkin olisi tapahduttava asioita, jotka edesauttavat paranemisprosessia. Sen lisäksi, että tein elämäni ensimmäisen otsapantaostoksen tänä vuonna, tein myös elämäni ensimmäisen kylmäyssuoja ostoksen, joka osoittautui täysin fiaskoksi, niin kuin slow feeding-verkot. Finntackin pakastettavat kylmäsuojat kestivät kerran pakastamisen, ja sitten kuului räks ja plob. Mönjät olivat hevosen vasta klipatulla piikityskohdalla ärsyttämässä ihoa ja suojat ns. entiset. Mutta en vaipunut epätoivoon, vaan totesin, ettei köyhän olisi taaskaan ollut vara ostaa halpaa. Niinpä sitten sormet syyhyten etsittiin netistä lisää kylmäystuotteita ja jotenkin posti toi meille Horsewaren ice-vibe kylmäsuojat. Vannoin tuotteen maksavan itsensä takaisin, sillä voisin jättää törkykalliin nivelpulverin pois ärsyttämästä mahaa ja tyhjentämästä kukkaroa. 

Niinpä jalkoja hoidetaan kylmäämällä ice-vibellä joka treenikerran jälkeen 20 minuutin ohjelmalla. Todella näppärää, sillä tällainen lahopää ei muista koskaan katsoa kelloa ja ajantaju joskus vallan laukkaa. Saa siis huoletta kylmätä jalkoja ilman kellon katsomista, kun ohjelma pitää huolen siitä. 

Koska rasituslämmön minimointi kylmäämällä ei riitä pitämään kinttuja kunnossa, muutenhan tämä olisi liian helppoa, on tehtävä muutakin. Jo Nemon aikaan mukaan on otettu keraamiset kuidut, sillä Nemolla käytettiin Back on Trackin pintelin alusia. Ne on kuitenkin kovin työläät pintelöidä, etenkin kiireessä, joten haaveilin pitkän aikaa suojista. Lopulta vertailtuani tovin jos toisenkin keraamisen kuidun ja magneettien välillä, päädyimme magneettituotteisiin, jotka tosin nekin sisältävät osittain keraamisia kuituja. 

Sen lisäksi, että vannoutuneesti hoidan hevoseni kinttuja ulkoisesti, etenkin etujalkoja, täytyy niveliä hoitaa myös sisäisesti, eikä pelkästään klinikalta saadun piikin muodossa. Nivelravinteita on kahlattu läpi jos jonkinmoista. Niitä on vertailtu paperilla ja osaa on myös testattu. Eri värisiä pulvereita ja nesteitä, naurettavalla hinnalla. No maksaahan se väriaine tietenkin. Lopulta päädyimme Msm-jauheeseen, joka imeytyäkseen tarvitsee rinnalleen C-vitamiinin. Pyrin välttämään teollisia valmisteita, joten c-vitamiinin lähteeksi on valittu ruusunmarja, jota hevonen pystyy hyödyntämään hyvin. 

En sano, että meillä vielä nytkään olisi kaiken kattava jalkojen ylläpito paketti, mutta parempaan suuntaan olemme kuitenkin menossa. Seuraava suurennuslasin alla oleva kohde jaloissa on varmasti kaviot, joihin täytyy paneutua enemmän, kunhan ongelmasta nimeltä vatsa, pääsemme paremmille vesille. 


Koska minulla ei ole todistettavasti päätä opiskeluun, en kykene ammentamaan edes hevostietoutta yhtään sen nopeammin. Tarvitsen aikaa oppimisprosessille ja tiedon sisäistämiselle, jota kaiken aikaa haen lisää. Joudun täten opiskelemaan yhtä aihetta kerralla. Ensin oli jalkojen aika ja nyt kuuma tiedon hankinta on ruoansulatuselimistön ympärillä. 

Ylipäätään ruokinta on minulle jollain tapaa vierasta. Syö se minkä kulutat, jos haluat lihoa syö enemmän, jos laihtua syö vähemmän. Rautainen ohjenuora, jota olen toteuttanut omassa elämässäni ja samalla myös hevosten kanssa. Jos ne laihtuvat, annetaan enemmän heinää, jos lihovat pyritään sitä vähän rajoittamaan tai lisätään liikuntaa. Yksinkertaista. 

Minulla ei ole koskaan ollut hevosta joka elää näin vahvasti vatsan kautta. Uuno, joka pysyi hoikkana aina, söi se sitten mitä ja miten paljon vain, aiheutti toki jonkinmoista stressiä ja sen kanssa koluttiin läpi täysirehut, joista luvattiin näkyvät muutokset parissa viikossa. Yhtä kaikki, rahan tuhlausta. Ei sen koommin halpa kaurakaan auttanut ongelmiimme. Luovutin, hyväksyin tilanteen, että hevonen on laiheliini, joka ei ylimääräistä saa päällensä, teki sillä mitä vain. Nemo taas pysyi hyvässä kunnossa millä vain, sen lisäksi, ettei se koskaan nirsoillut minkään asian suhteen, joka ruokakipoista löytyi. Nemolla olikin suuri valttikortti sen syljen eritys. Hevoselta valui sylki suunpielistä, kun kuuli rehukuppien kolinaa ja voi sitä syljen määrää, kun syksyisin huudeltiin omenoita syömään. Sylki lensi pitkällä kaarella koko matkan, kun hevonen laukkasi omenaämpäreitä kohti. 

Olen myöntänyt itselleni, että nyt tuli aita vastaan. Tarvitsen apua hevoseni ruokinnassa. Tarvitsen apua siihen, että saan pidettyä mahan kunnossa, hevosen terveenä ja suoliston toimivana. En halua joutua kierteeseen, jossa syötän vähän väliä gastrogardia, jos tilanteen voi ennaltaehkäistä ruokinnalla. Hevosen luonteeseen en voi vaikuttaa, se on stressiherkkä ja aina valppaana ympäristöstään, joten mahahaavan uusiutuminen sen puolesta on hyvinkin mahdollista. Mutta jos saan edes muutamat gastrogard-kuurit vähemmäksi sillä, että pyrin ruokkimaan ennaltaehkäisevästi, miksi en tekisi niin? 


Markkinat ovat pullollaan mahahaavaisen tukihoitoon erinäisiä valmisteita. On sekä orgaanisia että epäorgaanisia. Tuoteselostukset varsin myyviä ja minä tunnetusti se, joka lankeaa aina niihin. Minulle voisi myydä vaikka paskaa, jos myyjä sanoo sen olevan aukoton apu ongelmiini. Nyt en kuitenkaan halua tehdä samoin kuin nivelvalmisteiden kanssa, joiden kanssa etsittiin, kokeiltiin, tuumailtiin ja vaihdettiin tuotetta, pääsemättä puusta pitkälle, sen sijaan ärsytimme vain vatsaa vaihtuvilla aineilla. Nyt en halua hakuammunnalla kokeilun ja erheen kautta kulkea polkua, jossa erheet maksavat paljon. Haluan kerralla edes jotenkin sinne päin olevan ruokinnan, jota tarvittaessa voi hienosäädellä. Sen lisäksi, että edessä on syksyinen matolääkintäkin. Siispä yhteys ruokinta suunnittelijaan, joka loihtii Simolle gurmee illallisen tuossa tuokiossa. Tai ainakin auttaa siinä. Ruokinta on siitä haasteellista, että sen ongelmakohdat, kuten jonkin puutos ei näy heti, eikä seuraavana päivänäkään. Siksi onkin tärkeää, että se sisältää kaiken tarvittavan.

Ystäväni säästövinkit muistaen: "mieti jokaisen asian kohdalla, tarvitsenko tätä todella?" Tämän asian tiimoilta totesin nyt todella tarvitsevani. Tässä kohdassa meillä on vasta tilannekartoitus meneillään hevosesta, sen terveydestä ja mm. syömistavoista, joten minulla ei ole vielä ruokalistaa valmiina. Mutta hyvällä tiellä ollaan jo, sillä apua on haettu.