Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

31.10.2015

Maailma matkaa radallaan

Joskus matkustan mukana, joskus en. 


Siinä missä muut miettivät, kuinka mennyt kausi meni, minä mietin kuinka se ei mennyt! Sehän on tullut jo selväksi, ettei se juurikaan mennyt kuin kuuluisassa strömsössä, ei fyysisesti eikä henkisesti. Jos pilkottaisiin mennyt vuosi yhdeksi sanaksi, se sana olisi raha! Sen asian kohdalla ei voi sanoa niin, ettei sitä mennyt. Sitä nimittäin on juurikin mennyt!

Kaikki alkoi yhdestä pienestä asiasta. Siitä lumihiutaleesta, joka alkoi vyörymään alas vuoren rinteeltä, keräten mukaansa kaiken eteen tulevan. En todellisuudessa edes tiedä, mikä on se lumihiutale. Se ratkaiseva hetki, kun jakajan kädestä pompsahtaa huono kortti. Missä mentiin vikaan? Orivalinnassa, vai kenties jo tammassa? Varsa-aikana vai paljon myöhemmin? Oliko ruokinnassa vikaa, tai kenties liikunnassa? Vai onko kenties kuitenkin käynyt jokin tapaturma, jota ei olla huomioitu riittävällä laajuudella?

30.10.2014 joka tapauksessa auton keula osoitti ensimmäisen kerran Viikin hevossairaalaa, jonne oli varattu aika irtopalojen poistoon. Mutta kuinka ollakaan, operaatio siirtyi viikolla eteenpäin. Se mikä ei voinut olla totta, oli kuitenkin totta! Mä en niin kestä, kun se mahdoton hetki iskee päin kasvoja juuri ennen työvuoron alkua, kun tarkastan loton ja saan jättää terveiset pomolle!!


Niinpä ruunan kanssa matkustettiin Viikkiin toisen kerran, jolloin käytössä oli järeämpää kalustoa ja huippukirurgia ulkomailta. Heppa jätettiin Helsingin yöhön ja itse jäätiin odottelemaan. Olin ottanut jo selvää hinnasta. Kolmen nivelen tähystys ei maksa kolminkertaisesti. Lisänivelet tuo vain muutaman satasen hintaan lisää, per nivel. Olin myös etsinyt tietoa kuntoutuksesta. Siitä kuinka kauan joudun pitämään karsinassa ja tarhassa ja miten nopeasti päästään takaisin töihin. Vai päästäänkö koskaan. Takapolvi oli tuhoon tuomittu juttu, pahin mahdollinen paikka. Ainakin, jos nettiviisaiden sanoihin oli uskominen..

Mitäs siinä enää sitten tehtävissä, jos irtopala on niin suuri, ettei ensimmäinen eläinlääkäri voi uskoa sen edes olevan irtopala ja leikkaava kirurgi muistaa hevosen operaation jälkeenkin irtopalastaan, siitä suurimmasta.. Muistaen myös kauhistella sen kokoa. Leikkauksen jälkeen oltiin hyvillä fiiliksillä. Olihan hevonen saatu "kuntoon". Tai ainakin poistettavat palat pois. Ja elämä on kuntoutuksen jälkeen hyvin.. Diipadaapa ja sitä rataa..


Mutta meille ei riittänyt palojen poisto. Lienee kovinkin alkukantaisella tasolla vaistot, sillä vaikka irtopaloja oirehdittiin minimaalisen pienesti, eikä ne olleet saaneet tuhoa aikaan nivelissä, oli ne kerenneet kuormittaa muita jalkoja jo liikaakin. Oi miksi? Miksi herra herkkämieli ei voinut aloittaa irtopalojen oirehdintaa huomattavasti aiemmin? Ja niin, siksi sitä ei todellakaan kuvattu aiemmin, kun mikään fysiikan laki ei puoltanut palojen olemassa oloa. Ei niin mikään!

Auvoisa elämä palattomana ei sitten mennytkään niin suunnitellusti. Etujalkojen nivelet olivat saaneet liian kovan kuormitunsen osakseen, jonka vuoksi löysimme itsemme taas klinikalta. Kerran, toisen kerran.. Kolmannen ja lopulta en enää jaksa laskea montako kertaa siellä olemme käyneet. Ensin laitettiin muutamaan otteeseen kortisonia, mutta siitä ei tuntuvia apuja saatu. Oli vaihdettava hoitotaktiikkaa toisenlaiseen lääkkeeseen. IRAP-piikityksillä saimme jo näkyviä tuloksia aikaan. Mutta hevosen kunto ei ollut priimaa, noin muuten. Se ei ollut koko alkaneena vuonna sellaista, jota olisi toivonut. Ja lopulta tuli ne viimeiset herätykset, josta päädyttiin mahan tähystykseen ja lääkekuurin kanssa kotiin.

Että mönkään meni sekin tieto irtopalojen hinnasta. Enää ei edes puhuta kolminkertaisista summista, se kuulostaa jo liian hyvältä ollakseen totta!

Tarinan sanoma on se, että se mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ei todellakaan ole totta!

Hyvää alkavaa marraskuuta kaikille!

27.10.2015

Mennyt eilinen, enkä silti tiedä mitä huomenna vastaan tulee


 Eilen oli kauan odotettu hieronta. Hierojaa ei niinkään odotellut hevonen, eihän se ymmärrä sellaista odottaa, vaikka sille toki kerrointa selvästi, että olen hierojan paikalle kutsunut. Omistaja sitä enemmän odotti ja tarvitsi, sillä lihasten hoitaja osaa kertoa, oliko epäilykseni oikea vai lähdinkö hakemaan syy-seuraussuhdetta aivan väärästä paikasta.

Olen avautunut blogissani menneistä viikosta hyvin vähän. Vaikka toisaalta olisi ollut ehkä hyväkin jäsennellä päiväkirjassani, jota tämä blogi ennen kaikkea on, ongelmakohtia, koin kuitenkin asioiden olevan niin "levällään" ettei valkoiselle olisi saanut mustalla mitään selkeää ja ymmärrettävää. On siis aika selvittää vähän niitä oireita ja ongelmia. Kaikki lähtee päivästä, joka seurasi hyvin menneitä kilpailuja.

1. Hevonen tuntui hyvältä ratsastaa muuten, mutta vasen laukka oli huonoa. Huonoa sillä tavalla, ettei se pyörinyt kunnolla,  vaan ennemminkin töksähteli. Tuntui siltä, ettei hevonen saanut sisätakajalkaansa alle.

2. Seuraavan kerran ostaessasi hevosen liikkumaan, se oli täysin haluton laukkaamaan vasenta laukkaa. Hevonen ilmoitti selkeämpääkin selvemmin, ettei kaikki ole nyt hyvin. Eikä jäänyt ollenkaan epäselväksi, ettei nyt kyse ole vain nuoren miehen omista mieltymyksistä.

3. Lepopäivien jälkeen hevoseen alkoi löytyä taas halua laukata myös vasemmassa kierroksesta,  liinanpäässä. Mutta jokin mätti kuitenkin, ravi ei ollut oma itsensä, se oli lyhyttä ja jäykkää.

4. Selästä käsin ravia ei ollut. Hevonen oli haluton ravaamaan. Ravista ei löytynyt tahtia, rentoutta tai oikeastaan yhtään mitään. Huomasin testata satulan istuvuutta leveyden puolesta, joka osoittautui olevan yksi ongelma, sillä satula tuntui todella kireältä.

5. Liinanpäässä hevonen ei ravaa kunnolla etujaloillaam vaan vaikuttaa hyvin kireältä lavoistaan.

Ensin ajattelimme ongelman olevan takajalassa, josta periaatteessa kaikki lähti purkautumaan. Mutta niin kuin tässäkin kohtaa, ristikkäinen jalkapari oli se, joka näytti ongelman ensin. Ennen hierojan tuloa olin jo reagoinut oireisiin varaamalla satulan sovituksen, jonne menemme 2.11 eli ensiviikon maanantaina. Pääasiassa hevonen on lomailuun ja hölkännyt liinanpäässä sen aikaa, kun odottelimme hierojan tuloa, sillä uskoin vahvasti ongelmien olevan lihasperäisiä. Sen takia minua samalla jännitti hierojan tulo, mutta ennen kaikkea se pelotti. Mitä jos? Mitä jos lihaksistossa ei olekaan mitään selkeää, joka voisi selittää oireet? Jos satula puristaa, siitä on lihaksissa varmasti merkkejä. Entä jos ei ole?

Niin se sitten saapui. Se eilinen, jota odotin kuin kuuta nousevaa. Hieroja saapui ja tilannekartoitus tuli mieheni suusta. Kuinka ollakaan, työt sotki harrastusta, tai jotain sinne päin, sillä hierojan tullessa täytyi minun käydä vaihtamassa työvaatteet tallivaatteiksi, enkä kerennyt sanoa ensimmäistä sanaa hevosen menneistä viikoista.

Vaikka vietin vaatteiden vaihdossa vain sekunnin murto-osan, oli hieroja jo täydessä työssään tullessani paikalle. Mutta koska minun täytyy, niin minun täytyy - toistaa ne mieheni jo kerrotut sanat fiiliksissä,  ongelmista ja oireista. Kaikesta, ihan kaiken varalta. Jos vaikka koen asiat eri tavalla, kuin se hevosen toinen omistaja. Vain koska minusta tuntuu, että se on velvollisuuteni, antaa kaikki mahdolliset eväät, jotta hieroja voi tehdä työnsä hyvin, saadessaan taustatietoa mahdollisimman paljon.

Mitä sieltä sitten paljastui?
Ensimmäinen fiilis oli se, että olin oikeilla raiteilla, jollakin tapaa. Selässä sään alueella oli hoidettavaa,  ja lavoissa. Etenkin oikealla puolella - diagonaalipari vasemman takajalan kanssa, joka oireili ensin. Hevonen oli selkeästi alkanut säästellä oikeaa puoltansa, heittämällä itsensä vinoksi.

Sään alueella oli kireyttä,  joka voi hyvin olla kapean ja etupainoisen satulan aiheuttamaa. Mutta tässä kohtaa piileekin se hevosharrastuksen epämukavampi puoli - voi. Kukaan ei voi sanoa varmuudella onko satula syypää, mutta hyvin todennäköistä se on. Mitä lapoihin taas tulee, on todennäköistä, että satulan painaessa sään alueen lihaksia, on hevonen alkanut säästellä itseään ja kipeyttänyt vuorostaan lavat.

Satulasta sen verran, että oli hevosella selässä, juuri satulan alla, vähän enemmänkin hoidettavaa,  mutta eniten juuri etuosassa. Satula on siis sopimaton, mutta vaihtamalla paranee, eikö? Jotenkin helpottunut fiilis, siitä, että konkreettisia ongelmakohtia löytyi. Hevosesta oli hoidettavaa,  hyvä niin. Nyt en ennen satulan sovitusta laita nuoren herran selkään satulaa, jotta sovitukseen mennään varmasti selällä, jossa ei ole sopimattomalla kipeyttäneitä lihaksia. Työskentelyä tehdään siis maastakäsin. Mutta nyt hevonen saa muutaman vapaapäivän.


Kottin kanssa meillä on edelleen satula hakusessa. Poni on osoittautunut olevan leveydeltään todella leveä, joten auttamatta satulavalikoima pienenee. Kottin kanssa on harrastettu ohjasajoa ja sen ruokintaan on tulossa hieman muutoksia, lähinnä heinäannokseen tiukennusta,  muutahan se ei edes saa. Kotti saa melko paljon syötävää, sillä tykkään, että hevosilla on lyhyet välit ruokailujen välissä ja ruokaillessa syötävää olisi edes hetkeksi. Ponin kohdalla minun on kuitenkin opeteltava antamaan vielä pienempiä annoksia, vaikka nykyisetkin tuntuvat naurettavan kokoisilta.

Mitä tulee kolmanteen asukkiin, tammaan, on sen kanssa päästy jo selkään. Vaikka se vaikutti vielä jokunen viikko sitten täysin utopistiselta ajatukselta, on se ottanut suuria harppauksia henkisesti ja osoittautunut varsin asialliseksi ja yhteistyöhaluiseksi selkään nousun suhteen.

24.10.2015

Kun nuoret kasvaa


Jottei syksyn synkkyys iskisi syvälle sisimpääni, hankin hieman piristystä arkeeni. Olen kauan haaveillut ruskeista saappaista ja nyt vihdoin sain ne hankittua. Löysin aivan ihanat käytetyt saappaat, jotka istuivat omaan jalkaani kuin valetut. Alex bootsin saappaat ovat osoittautuneet todella kivoiksi pehmeän nahkansa ansiosta ja sopivat syksyn sävyihin mahtavasti!

Kun se tumma pilvi kerääntyy pään päälle, se todellakin kerääntyy. Ei riitä yksi ongelmaselkä, mutta sehän olisi pitänyt arvata jo aikoja sitten. Niitä on kutakuinkin kaksi. Toukokuussa hankitut satulat ovat täysin vaihto kunnossa. Mitä oikein on tapahtunut viiden kuukauden aikana? 


Kottin kanssa tilanne oli hyvin selvä. Kolmi vuotiaan kesä - kasvua joka suuntaan. Eikä satulan kanssa ole enää mitään tehtävissä.Punaiset viivat ovat alkuvuodesta mitattuja, mustat eilistä tulosta. Aika selvä tapaus.. Medium levyinen satula ei voi enää mitenkään päin istua selkään! Mustaa valkoisella siitä, kuinka nuori ponin alku voikaan muuttua vuoden aikana. 

Sitten on se epäselvempi tapaus, se joka kulman takaa taas hiipi, varoittamatta. Kuinka ollakaan, se haistoi kukkaron sauman auenneen satulakaupoille ja iski varkain kiinni tilaisuuteen, jota ei edes ollut. Nyt se on pakko järjestää, satulabudjetti x2

Onhan siitä merkkejä ollut. Nyt, kun miettii tarkemmin hevosen käytöstä tai omaa käytöstäni. Otin "huomaamattani" vällyä pois satulan välistä, ajattelematta asiaa sen enempää. Niin, se tosiaan on leventynyt, se lihakseton luikku ruuna. Viisi kuukautta sitten himpun liiankin leveä satula on nyt tilanteessa liian kapea. Ja ettei helpolla päästäisi, myös kovin etupainoinen, jota on korjailtu myös sillä vällyllä, joka ei nyt enää väliin mahdu. Lopputulema on se, että mielessä liikkuu ajatus oliko satula alunperinkään sopiva? Ja katsellessani ruunan rupukastani kuvia, voinen todeta, että hevonen on ainakin kasvanut ja kehittynyt niin paljon, ettei tosikaan. Valitettava fakta on vain se, ettei kapeaa ja etupainoista satulaa saa leventämällä balanssiin vaan rungon profiilin täytyy olla toisenlainen. Ja loppupeleissä hevoseni on herkki, niin herkkä, että se kyllä kertoo koska on hyvä ja koska ei. Tähän asti se on kertonut hyvästä, mutta nyt se on alkanut valittamaan sopivuudesta. Toisin sanoen, satula on ollut sille sopiva, mutta enää se ei ole.

Reippaana tyttönä tsekkasin satulatarjonnan kaikkialta, missä yksityiset myy satuloita. Tarjonta ei kohdannut kysyntääni, niinpä soitin ja varasin ajan Hipposportin satulastudioon. Edellisestä reissusta sinne jäi jotenkin noh, ei niin onnistunut fiilis. Ei sillä, että olisin saanut huonoa palvelua, vaan sillä, ettei hevosen kanssa sinne koskaan päästy, vaan heppa jäi puoleen väliin.. Kai sitä kutsutaan myös rengasrikoksi.


Satuloita lähdetään kuitenkin sovittamaan vain yhden turvan kanssa, Simo-Petterin. Kottilla ei ole satulalle ihan niin älytöntä kiirettä ja sitä voin katsella rauhassa myös yksityisiltä markkinoilta, josta onkin useampi sovitettava satula kiikarissa. Simon kanssa taas satula-asian vitkastelu ei vie ainakaan yhtään eteenpäin, päin vastoin. Lomailu on ihan jees, mutta aina vain lomailu jonkin asian vuoksi ei ole niin jees. 


Simokin mitattiin eilen, mutta en mistään löydä sen vanhempia mittauksia, ne ovat vissiinkin erittäin hyvässä tallessa, että eipä noilla eilisillä mittauksilla oikein mitään tee vielä, kun ei ole mihin verrata. Ehkä ne tässä pomppaavat jostakin esiin.

20.10.2015

Ylhäältä alas ja sielläpä sitä ollaan!


Simo-Petteri on viettänyt kisaturneen jälkeen leppoisampaa aikaa. Heti kisoja seuraavana päivänä oli palauttelua liinanpäässä, lähinnä kävellen. Maanantaina ratsasti sen ja hevonen vaikutti varsin hyvältä, aina vasempaan laukkaan asti. Pyörivästä,  ylöspäin suuntautuvasta laukasta olikin yhdessä yössä tullut tönkköä ja kulmikasta. Vika paikannettiin oitis vasempaan takajalkaan. Oikea laukka oli edelleen oma hyvä itsensä ja vasenkin vertyijokseenkin hyväksi, mutta ei se hyvä missään mielessä ollut.

Päätin antaa hevoselle vähän lomaa. Nelivuotiailla voi laukka hukkua vielä ihan täysin, ei siihen kovin kummoista tarvita. Niinpä Simo vietti vapaan viikon. Aamuisin tarhamatkalla se osoitti tarvetta saada venytellä takajalkojaan. Ei Simolle normaalia missään mielessä. Nemo venytteli useinkin takasiaan,  mutta Simolle se on täysin epänormaalia. Hevonen myös lepuutti yhtenä päivänä vasenta kinttuaan tarhassa, jota se ei myöskään normaalisti harrasta. Uunolla oli aina jompi kumpi kinttu levossa, se ei oikeasti koskaan seisonut kaikilla jaloilla kymmentä sekuntia pidempään. Simon jalan lepuuttus oli tosin hyvin lyhyt kestosta,  mutta viestii siitä, että jokin on huonosti.

loppuviikosta otin hevosen töihin, sillä se tuntui keränneet turhan paljon virtaa. Ajattelimme kokeilla pitkästä aikaa ohjasajoa  joka alkuun sujui varsin hyvin. Tosin minulla ajatuksena oli tehdä töitä käynnissä, mutta hevonen ilmoitti heti, että nyt ravataan,  eikun laukataan! Aluksi hevonen vaikutti hyvin jäykältä, jopa aavistuksen epäpuhtaalta, tosin se myös otti jännitystä ulkoisista tekijöistä, joka selittää tahdittomuutta. Mutta hevonen vertyi todella hyvin ja liikkui ajoittain tosi upeasti. Vasemmassa kierroksesta kuitenkin oli selkeästi havaittavissa haluttomuutta laukkaamiseen, joka lopulta päätyi siihen, että otin hevosen liinanpäähän ja kokeilin laukkaa niin. Mutta ei, ei onnistunut ollenkaan ja hevonen selkeästi kertoi, että nyt vaaditaan liikoja.

Simppa reipas 3-vuotias
 Nopea kelaus Simo-Petterin elämässä taaksepäin, noin kuukauden verran. Samaa ongelmaa oli havaittavissa silloinkin, vasen laukka ei noussut kunnolla ja hevonen oli haluton laukkaamaan. Tilanne parani hieronnalla, sillä hevoselta löytyi lihasjumeja ja hermopinteitä.

Siispä ensihätään soitto hierojalle.  Hevonen vaikutti jo viime ratsastuksessa hieman vinolta, joten ehkä uusi kranio käsittely olisi taas paikallaan. Jossakin määrin uskon, että vika löytyy taas takapolvesta, jota  viime hieronnassakin käsiteltiin. Päätin jatkaa heppasen kevyempää oleskelua, eli lomailua tähän päivään asti.

Simo-Petteri antoi valoa tunnelin päähän tänään, sillä se tarjoili liinassa laukkoja kumpaankin suuntaan innokkaasti ja ravaili oikein letkeästi. Vielä se ei vaikuttanut olevan ihan ok, mutta lomailu on sentään vienyt tilannetta parempaan suuntaan, ennen hierojan tuloa.

Mistä se satula puristaa?

Suuren suuri turhautuminen! Satula, satulaton selkä, seuraava kiitos! Siinäpä tämän hetken fiilikset! 


Kottille tuli satula sovitukseen. Hyvänä puolena yksi riitti skippaamaan kaksi muuta sovitukseen tulevaa satulaa. Precense merkkinen penkki tuli ja meni. Leveys oli W eli leveä. Olin ajatellut sovitukseen ottavan myös astetta kapeamman mw satulan, mutta ei kiitos enää! Wide leveydellä oleva satula oli aivan liian kapea! Tämä merkki oli minulle ennestään tuntematon, joten minulla ei ollut lainkaan käsitystä minkälaiseen selkään se voisi käydä. Eikä oikeastaan tietoa siitäkään, mitä se wide vastaa. Jollain tapaa olen tykästynyt minulle tuttuihin merkkeihin jo siitä syystä, että tiedän niiden leveys- ja pituusskaalan ja osaan haalia itselleni sovitettavaksi edes sinnepäin satuloita. 

Tässä satulassa oli todella täyteläiset toppaukset edessä, etugusseti, jotka tietenkin syövät satulan leveystilaa. Satulan leveydeltä puhuttaessa puhutaan rungon leveydestä,  ei toppausten väliin jäävästä tilasta. Runkoleveys olisi voinut jopa ollakin ihan hyvä, mutta toppausten jälkeen satula jäi killumaan aivan liian ylös, eikä laskeutunut ollenkaan paikalleen.


Tästä merkistä ei ole ainakaan satula.comilla saatavilla leveämpää mallina, joten se siitä merkistä sitten. Samalla, kun yksi kokonainen satulamerkki skipataan kaikkien malliensa kanssa, kapeni sovitettavissa oleva lista melko reilusti.



Melkoisen toivoton olotila. Nuorelle halpa satula alkaa olla kohdallani melko klisee. Voiko nuorille löytää halpaa satulaa ollenkaan? Minä en ole löytänyt yhdellekään. Olen vissiinkin haalinut itselleni täysin  väärän mallisia hevosia, tai siis selkiä. Mistä niitä halpoja "nuorten satuloita" oikein löytää? Sellaisia, jotka ovat sopivia?!

Onhan tässä listalla reilusti satuloita, kun budjetin nostaa ylemmäs, mutta siinäpä se ongelma konkretisoituu. En halua ostaa nuorelle taas kallista satulaa, joka puolen vuoden päästä jää odottelemaan seuraavaa taloon saapuvaa ponia, jolle se mahdollisesti ehkä voisi istua joten kuten, edes hetkeksi.. 




15.10.2015

Kottin syyskuulumiset


Kotti poseerasi eilisessä syysauringossa, varsin pulleana otuksena. Ponille on kertynyt taas hetkessä keskivartalopyöreyttä, aivan huomaamatta. Meille on tulossa kaksi satulaa sovitukseen, josko niistä saataisiin apu satulaongelmaan, jotta pääsisimme taas maastoilemaan kunnolla.

Kottin lähitulevaisuus on vielä hieman auki. Ponilla on edessä ruunaus, mutta vielä en ole päättänyt milloin ja miten sen teen. Ensimmäisen orini ruunasin kotiruunauksella joulukuussa, jolloin oli jo pakkaskelit, mutta pystyimme huuhtelemaan haavoja vielä juoksevalla vedellä. Silloin ruunaus sujui kaikkinensa hyvin. Kotiruunauksista minulla oli sitä ennen vain hyviä kokemuksia, joten en edes tullut sen enempää ajatelleeksi, mitä kaikkia riskejä kotiruunaukseen sisältyy. 

Nykyisin kotiruunaus ei kuitenkaan ole enää millään tavalla vaihtoehtona. Ruunauksessa jo itsessään on omat riskinsä, joten en halua niitä lisätä kokeilemalla onneani uudestaan ruunaamalla kotona. Kaiken sujuessa hyvin ja mutkattomasti, on kotiruunaus varsin helppo sekä hevoselle, että omistajalle, eikä siinä aikaa mene tuntia pidenpään. 

Simo ruunattiin klinikalla nukutuksessa vuosi sitten keväällä. Viileä kevät mahdollisti ruunauksen jo silloin, eikä hommaa tarvinnut jättää syksyyn. Simon ruunaus oli kaikkea muuta, kuin mutkaton. Eläinlääkäri kyllä tutki hevosen ulkoisesti mahdollisimman hyvin, mutta eipä se ulkokuori paljastanut sitä, mitä sisältä löytyi. Jälkikomplikaationa haavat jouduttiin kotona vielä kertaalleen avaamaan eläinlääkärin toimesta, eikä toipuminen ollut läheskään niin helppo ja mutkaton, kuin ensimmäisen ruunauksen kanssa. 

Siitä viisastuneena päätin, ettei jatkossa edes ajatella kotiruunauksia. Meillä ei olisi Simoa, jos olisimme sen kotona yrittäneet seisaalleen ruunata. 


 Kottin kanssa "kolmas kerta toden sanoo" olen alkanut vakaasti harkita laserruunausta. Kotti, vaikka terve kaikin puolin onkin, on meille liian arvokasta menettää se ruunaukseen. Joka kerta entistä enemmän alan pelätä sitä, ettei onni ruunauksissa ole myötä. Ehkä siksi olen jokaisen kohdalla vitkutellut ruunausta. Kottin kanssa toki on harkittu myös jalostusarvostelua, mutta omien tammojen ja suuremman kasvattamisinnon puutteen vuoksi, ei hommassa liiemmin järkeä olisi. Paskaa saa niskaansa ilmankin. Laserruunaus on mitä ilmeisemmin kaikkein turvallisin, joskaan ei sekään aivan riskitöntä tietenkään ole. 

Kotti on kasvattanut pörröisen, paksun talviturkin, mutta sen iho hilseilee aivan mielettömästi. Vaikka jossain määrin harkitsin ponin klippaamista syksyllä, on se nyt todennäköisesti jopa pakollista, jotta iho saadaan pestyä kunnolla. Karvan paksuuden takia ei pesu turkkeineen onnistu, sillä shampoota ei saa ihoon asti ja ponin kuivumisessa menisi aivan mielettömän pitkään ja pesukin menisi aivan hukkaan. En vain millään raaskisi klipata noin mahtavaa turkkia ja aloittaa älytöntä loimitusrumbaa vielä tässä vaiheessa. 

Kottin loppuvuoteen olisi toivottavaa löytyä vielä sopiva satula, jotta saisimme ratsutreenejä eteenpäin. Kotti on ikäisekseen varsin hyvällä mallilla. Se liikkuu ratsastajan alla kaikissa askellajeissa, nostaa oikeat laukat ja toimii myös maastossa oikein hyvin. Kilometrejä alla on hyvin vähän, mutta turha sitä on prässätä liikaa. Ensivuodelle on kuitenkin tavoitteena nuorten hevosten koululuokat, joita Simon kanssa piti tänä vuonna mennä. Kotti on onneksi henkisesti paljon kypsempi, joten sen suhteen en usko olevan estettä, etteikö ponin kanssa radoille päästäisi. Vaikka poni onkin varsin lahjakas esteille, on meillä tavoitteena tehdä siitä mahtava yleisponi, joka toimii niin nutturan kanssa kouluradoilla, kuin tukkahulmuten esteiden seassa. Ottamatta kuitenkaan asioita liian tosissaan.


10.10.2015

Pieni juttu sulle, suuri juttu mulle!


Meillä oli tänään jännät paikat. Oli kohdattava peikko, joka on kummitellut mielessäni koko kesän. Olen aina löytänyt jonkun syyn olla lähtemättä kisaamaan. Ensin oli satula, sitten oli jotain muuta, kuten laskukausi treenien parissa, huonosti meille sopivat luokat tai jotain muuta. Luokkien kohdalla en tietenkään itse voi vaikuttaa, ja todettava on, ettei hevoseni mahdu lyhyelle radalla. Vaikka kotikenttä ei täytäkään pitkän radan mittoja, on lyhyellä radalla ratsastus kisatilanteessa vielä liian haastavaa ja se olisi väärin hevosta kohtaan. Nyt on tarkoitus saada vain hevonen liikkumaan radalla eteenpäin ja siihen tarvitaan tilaa, jottei ulkoiset tekijät, kuten kouluaidat luo liikaa henkistä jarrua. Hevosen pitää saada tunne, että sillä on tilaa ja mahdollisuus edetä. Simon kohdalla on vielä tietenkin liikkuminen yksi suuri vaikuttava tekijä. Se liikkuu pieneksi otukseksi hyvinkin isosti, eikä se tässä koulutusvaiheessa ole lyhkäisten ratojen ratsu.

Saimme onnekseni vielä järjestettyä miehellä vapaata, jottei yksin tarvinnut reissuun lähteä. Valmistelut menivät myöhäiseksi. En illalla kerennyt tekemään mitään, joten aamulla täytyi puunata varusteet ja hevosta letittäessäni pienesti kädet tärisi. Mitä jos se sikailisi taas?

Kisapaikka oli tuttu, siellä olemme käyneet ennenkin. Tänään oli Ravijärven ratsastajien seuramestaruus. Mietin pitkän aikaa, olisikinko osallistunut seniorimestaruuteen, mutta radalla oli mm. peruutus, jota emme ole Simon kanssa ikinä tehneet, enkä nähnyt suurta syytä tehdä pikakoulutusta yhtä kisaa varten. Onneksi seuramme osaa ottaa jokaisen ratsukon huomioon ja tarjoaa mahdollisuuden ratsastaa vapaasti valittavan ohjelman. Hetken aikaa mietin, minkä ohjelman menisin, mutta päädyin kuitenkin jo vanhaan tuttuun kouluratsastusohjelma 4-vuotiaille hevosille, helppo B, pitkällä radalla. Olen mielettömän kiitollinen, että saan ratsastaa pitkän radan ohjelman, vaikka kaikki muut luokat ja radat suoritetaan lyhyellä radalla. 

Paikalla olimme täydellisen sopivasti. Yhtään hukka-aikaa ei jäänyt, mutta ei tullut kiirekään. Suunnitelma oli selvä, hevonen juoksutetaan verryttelyalueella ja nousen selkään vasta, kun kumpikin  aivolohko on nähnyt tuomaripöydän. Juoksutustaktiikka oli enemmän se, että hevonen olisi radalla mieluummin löysä, kuin pinkeä. Se mikä oli erittäin positiivista, ei pieni ferrari ottanut älytöntä ylilyöntiä mistään. Ei edes ohitse laukkaavista ratsukoista. Ehkä se on henkisesti hieman kasvanut? 

 Maneesiin päästiin heti, kun viimeinen suoritus oli loppunut ja rataa pidennettiin. Simo sai kävellä henkilökohtaisen avustajansa kanssa maneesin tuomaripäädyssä kummassakin kierroksessa, jotta molemmat silmät rekisteröivät päädyssä olevan normaalista poikkeavaa. Hevonen ei tosin ollut moksiskaan maneesin muuttuneesta ilmeestä. Sitten olikin aika kivuta selkään, josta otin heti vähän ravia ja laukkaa. Hevonen vaikutti hyvin asialliselta jopa vähän väsähtäneeltä, joten totesin olevani valmis aloittamaan suorituksen. 

Radalle lähdettiin ravissa keskihalkaisijaa pitkin. Raviohjelma sujui varsin hyvin, vaikka 2-kaarisen kiemurauran lopulla hevonen vähän jäi katselemaan tuomaripöytää, mutta rohkaistui pohkeesta menemään eteenpäin. Ensimmäinen askeleen pidennys jäi vähän vaisuksi, tokikaan emme ole niitä nyt kotonakaan saaneet täysin rullaamaan lennokkaasti. Keskikäynti oli positiivinen yllätys. Simolla on kyllä laadukas, hyvä käynti, mutta se mielellään kiirehtii ja alkaa hätäillä, etenkin ohjia kerätessä. Nyt siinä kohtaa ei ollut mitään ongelmaa. Hevonen olisi saanut venyttää paremmin eteenpäin, mutten uskaltanut sitä käynnissä pyytää yhtään, jottei tule niitä hätäisiä puoliravi askelia. Käynnin jälkeen hevonen alkoi tuntua jo melko raskaalta, vaikka laukkaohjelma oli vasta edessä. 

Ensimmäinen laukannosto onnistui todella hyvin, mutta hevosella ei ollut enää voimia kantaa kunnolla, jonka vuoksi etenkin kaarteet ja kulmat meni totaalisesti kuolaimen alla, jonne se painuu heti, kun alkaa lihakset väsyä ja voimat hiipua. Laukka onneksi pysyi hyvin yllä ja oli silti menossa eteenpäin. Ravissa pidennys lävistäjällä onnistui mielettömän hyvin. Hevonen ei hetkeäkään herpaantunut edes ajatuksen tasolla hapuilemaan laukkaa, vaan oikeasti pidensi askeltaan. Olisin vain toivonut lävistäjän vielä jatkuvan ja jatkuvan. Mikä parasta, sain sen hyvin takaisin harjoitusraviin ja vasen laukka nousi myös heti pyynnöstä. Siinä oli ihan sama juttu, hevonen painui edestä alas, eikä siis esittänyt sitä laukkaa, mihin se kykenisi. 

Loppuun vielä vähän lisää ravia, nyt täytyy todella aloittaa treenaamaan sitä, että kuolainta ja tuntumaa seurataan ja ravissakin vähän venytettäisiin kaulaa eteenpäin huomattavasti paremmin. Lopputervehdykseen ja pysähdys tasajaloin. Täti selässä oli kuin lottovoittaja, niin onnellinen hevosestaan, joka osasi käyttäytyä ja olla asiallinen. Itsensä voittaminen on parasta!


Kaikkea ei voi saada kerralla. Suorituksen olisi voinut tehdä tuhat kertaa paremmin, olisin voinut vaatia hevosta kantamaan laukassakin etuosaansa paremmin ja estää sen valumisen edestä. Mutta tällä hetkellä se ei minusta tuntunut tärkeimmältä. Tärkeintä oli saada henkinen voitto ja onnistumisen tunne. Kerätä sitä luottamusta ratsuani kohtaan takaisin. Ja ihan vähän saatoin jopa radan jälkeen mainita jotain 5-vuotiskaudesta..  

Mutta nyt vain treeniä, treeniä ja treeniä. Lisää maailman matkailua, voimaa, varmuutta ja luottamusta ratsuun, suunnittelematta sen kummemmin tulevaa. 

9.10.2015

Äidin valinta, itsekäs ja väärä?



Lähes neljä vuotta äitinä. Tarkkaan ottaen juhlimme esikoisen syntymäpäiviä huomenna. Äitiys muuttaa ihmisiä ja elämää. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Meidän kohdalla elämä on toki muuttunut, mutta en koe itse muuttuneeni. Toki kasvan ja koen elämän joka vuosi erillaisin silmin, mutta en varsinaisesti lapsen,tai sen toisenkaan jälkeen kokenut, että olisin muuttunut kovasti. Ehkä siksi, että tärkein asia on pysynyt elämässäni koko ajan, hevoset.

Hevoset ja äitiys koetaan jollakin tapaa mahdottomaksi. Eritoten olen huomannut, että toiset hevosharrastajat, äidit, jotka ovat tehneet toisenlaisen ratkaisun, ovat katkeria niille, jotka eivät tee samaa ratkaisua. Jotenkin tuntuu, että voit ottaa vain toisen, joko lapset tai hevoset. Mutta molempia et voi saada, tai olet jotenkin huono äiti.


Minulla on sekä lapset, että hevoset. Kummatkin täysipainoisesti elämässäni. Eikä mitä tahansa hevosia, vaan nuoria hevosia. Ratsastus koetaan jollain tapaa riskialttiina lajina. Se alkaa jo siitä, kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa. Saat kuulla ulkopuolisilta kysymyksiä, joihin he ovat jo itse vastanneetkin. Ethän vain hevostele? Miksi en hevostelisi? Yhtä hyvin voin loukata itseni kaatuessani liukkaissa rappusissa. Ei ne hevoset itsessään ole vaarallisia, eikä hevoset ole yhtä, kuin ratsastus. Toki jätin ratsastuksen, sitten kun en vatsaltani päässyt hevosen selkään. Vauvamaha oli kyllä sen verran pieni, että asiakkaat luuli minun jäävän kesälomalle, kun olin jäämässä äitiyslomalle. En halunnut olla itsekäs tai kapinallinen, harrastaessani hevosia loppuun saakka. Minusta vain tuntui  siltä, että pystyn siihen. Ja niin pystyinkin.

Minulla on ollut paljon nuoria hevosia, ei pelkästään omia vaan myös vieraita. Ensimmäisen lapsen jälkeen minulla oli kolmivuotias fwb ori, joka aloitti uhmaikänsä juuri silloin, kun olin saanut itseni takaisin ruotuun. Valmennuksissa hypittiin tikkuna pystyyn ja tehtiin mitä ihmeellisimpiä koikkaloikkasia. Pääasiassa pysyin kyydissa. Sitten on ne neljä harmillista kertaa, kun kävi toisin. Ensimmäisellä kerralla tunsin hieman kipua häntäluussa, niin käy, kun mätkähtää maahan persus edellä. Toisella kerralla, saman vartin sisällä, tuntui niskassa. Sekin johtuu siitä, että maantauduttiin estetolppaan jalat taivasta kohti. Sitten tuli se toinen valmennus ja hevonen otti kirjaimellisesti hatkat kaksi kertaa. Ja maahan mätkähdettiin molemmilla kerroilla persus edellä. Silloin, ajaessani kotiin mies etupenkillä, pieni nyytti takapenkillä, persus hyvinkin kipeänä, ajattelin, kuinka näppärää olisi, jos mieheltäkin löytyisi tähän yhdistelmään vaadittu kortti. Ihan kaiken varalta..


Pieni nyytti oli jotakuinkin kolmen kuukauden ikäinen, kun äiti oli toimintakyvytyn. Häntäluu, kuinka turha kapistus onkin, saa helposti ihmisen sänkykuntoon. Kyllähän sitä liikkumaan pystyi ja makoilemaan, mutta ehei tullut kuuloonkaan, että olisi istunut saati nostellut nyyttiä syliinsä.

Kun homma lähtee käsistä, se lähtee ihan kunnolla. Tai niin ainakin minulla. Olen neljän vuoden aikana ratsuttanut useamman nuoren, aivan ensimmäisestä selkäännousu kerrasta lähtien. Sinänsä jännää, että ennen esikoista olin tehnyt hyvin vähän nuoria hevosia ja nyt kahden lapsen äitinä, lista on jo melkomoisen pitkä.

Nuoret hevoset tulivat elämääni jäädäkseen. Minulla on unelma hevosesta, jonkalaisen joskus haluan. Mutta minulla ei ole varaa ostaa sellaista, vaan se täytyy tehdä itse. Tallimme on nytkin täynnä, keski-ikä on 3,5 vuotta. Simo on tallin vanhin, ja jollain tapaa myös henkisesti kaikkein epäkypsin. Kotti taas on osoittanut olevansa painonsa arvosta kultaa ja ansainnut suuren luottamuksen kohdalleen. Kotti on hyvin asiallinen ja ikäisekseen mielettömän kärsivällinen ja yhteistyökykyinen. Simo on kaikkea muuta, se on sähelö, söhelö ja sen hermorakenne, onko sillä edes sellaista?


Sain osakseni henkisen syytöksen kesällä. Miksi olen näin itsekäs äiti ja leikin hengelläni nuorten hevosten kanssa. En tiedä, se ehkä tuli katseransuolaiselta äidiltä, joka lastensa syntymän jälkeen jätti oman elämän ja harrastuksen, tai sitten ei.

Lähtökohtaisesti hevonen on aina hevonen, ikään katsomatta. Se vanha pystyyn kuollut kopukka voi yhtälailla säikähtää, hypätä pystyyn ja kiekaista ratsastajan kanssa ympäri. Paitsi, että se ei ehkä olisi yhtä vetreästi takaisin jaloillaan, vaan jäisi siihen ratsastajan päälle.

Toisaalta pidän itse tärkeänä sitä, että tiedän hevosen historian, eikä väliin jää mystisesti seitsemää hiljaista vuotta, joista kukaan ei tiedä, mitä eläin on sinä aikana kokenut. Teen itse nuoret alusta asti. Silloin tiedän, mitä ne osaa, mikä on niille ok ja mikä vaatii lisää töitä. Silloin niiden kanssa toimiminen on hyvinkin turvallisella pohjalla, niiltä ei vaadi sitä, mihin ne eivät kykene. Enkä kyllä itse koe nuorten hevosten olevan sen vaarallisempia, kuin vanhempienkaan. En usko, että Simosta tulee koskaan pystyyn kuollutta, kaikki käy -tyyppiä. Toki se varmasti tasoittuu iän ja harmaiden karvojen myötä, mutta reaktiivisuus siitä ei varmastikaan koskaan häviä. Kotti taas on varsin rennosti asioihin suhtautuva ja ennen kaikkea se luottaa ja turvautuu tiukan paikan tullen ihmiseen.


Tallin kolmas asukas, poni, isolla P:llä ja tamma isolla T:llä. Tutummin siis pt, on vielä kovin vieras. En ole päässyt vielä sen sielunelämään kiinni, vaikka olen sitä kohta kuukauden katsellut. Jollain tapaa se on osoittanut olevansa herkkis, sähäkkä ja reaktiivinen, mutta toisaalta se on myös osoittanut tasoittuvansa rutinoituessaan uusien asioiden kanssa. Sitä katselen vielä tovin jos toisenkin, jalat visusti maan tasalla. Kokemuksesta olen todennut, että ne kyllä kertovat itse, kun ovat valmiita siihen, että selkään on ihan ookoo nousta.

En koe vaarantavani omaa terveyttä, enkä olevani itsekäs jatkaessani harrastusta, vaikka minulla onkin kaksi lasta, jotka tarvitsevat äidin. Jos jossain vaiheessa alkaa touhu tuntua liian vaaralliselta, tai pelkokärpänen puraista, täytyy harrastusta miettiä uudelta kannalta, mutta juuri nyt, juuri tässä hetkessä, tämä on sitä mitä minä haluan ja pystyn tekemään. Sitä, mistä minä nautin. 

7.10.2015

Syksyn treenejä rataharjoituksen merkeissä



Syksy on mitä mahtavin aika kuvata Simo-Petteriä. Sen väritys sopii jotenkin erityisesti syksyn sävyihin. Tämä syksy on ollutkin aikalailla nättiä, joten kuviakin on tullut räpsittyä ratsastuksista mukavia määriä.

Edellinen syksy oli vähän ikävämpää aikaa. Näihin aikoihin hevonen alkoi tuntua huonommalta. Se ei ollut kolmivuotiaalle Simolle normaalia, sillä hevonen oli ennen sitä tuntunut aina vain paremmalta. Niinpä meidän klinikkakierre sai alkunsa, vuosi sitten. Jos hevoselle laitettaisiin arvo sen mukaan, miten paljon siihen on rahaa uponnut, joutuisin miettimään miten meidän perheellä on ollut varaa siihen. Mutta kaikki se raha, joka vuoden aikana on mennyt, on todella ollut kannattavaa, sillä nyt hevonen alkaa tuntua hyvältä.





Itse painin suuren istuntakriisin kanssa. Olen paikantanut meidän ongelman aiheuttajat ja kulmakivet minun lantiooni. Sen lisäksi olen myös vino, jonka toistaiseksi olen jättänyt omaan arvoonsa. Lantio ensin menosuuntaan ja sitten hiomaan muuta!

Simon kanssa olemme ottaneet rutiiniksi juoksutuksen ennen selkään nousua. Hevonen on paljon rennompi heti, kun saa ensin jolkotella liinanpäässä ja tutkia kaikki mörköpaikat. Välillä oikein riehutaan, pukitellaan ja potkiudutaan, välillä otetaan iisimmin. Ja koska se on ollut nyt suuri apu meidän treeneihin, erehdyin ilmoittamaan meidät kisoihin. Oma seuramme järjestää seuranmestaruudet, joihin olin tottakai menossa, mutta mieheni ei saanutkaan vapaata, joten lähtö kisoihin ei onnistu. Jokusen hetken mietittyäni, voisihan sitä lähteä kaksin Simon kanssa. Kisapaikalla varmasti apua sen verran saan, että hevosen saa turvallisesti pois trailerista ja pääsen selkään. 



Niinpä ilmoitin meidät luokkaan, jossa saa ratsastaa omavalintaisen ohjelman, joten oli aika tehdä pieni treeni ja katsaus sen osalta, mitä meidän tarvitsee vielä treenata ennen kisoja. Menemme taas nelivuotiaiden kouluratsastusohjelman, helppo B. Olen ratsastanut sen ohjelman jo kertaalleen kisoissa, joten on hyvä saada vertailukuvaa, onko hevonen kesän aikana kehittynyt.


Maanantaina ratsastin myöhään illalla, ja kesken ratsastuksen tulikin jo hyvin pimeää. Simon kanssa hämärä ei tuottanut ongelmaa. Vaikka alkujaan ajattelin hevosen pöllöilevän pimeässä. Uunon kanssa hämärä oli ehdoton nounou. Se ei ilmeisestikään nähnyt hämärässä niin hyvin, jonka vuoksi se ei liikkunut eteenpäin, kompasteli ja tuntui hyvinkin vastenmieliseltä. Simo sen sijaan mennä porskutti vain eteenpäin. Teimme paljon siirtymisiä käynnistä raviin ja ravista laukkaan. Sillä halusin hevosen reakointia nopeammaksi. 


Eilen kiskoin saappaat jalkaan, koska minun olisi aika vihdoin opetella ratsastamaan myös saappailla. Saappaat jalassa oli tarkoitus tehdä rataharjoitus, joten alle nopea verryttely kaikissa askellajeissa. Laukassa hevonen sitten innostui niin kovasti, ettei olisi ollut halukas ollenkaan kävelemään ja ravikin oli alkuun vain kyselyä "koska laukataan?" Video on meidän radasta, joka kuvaajan ajatusvirheestä katkeaa käyntiosuudeksi pois. Hevosen hätäisyys näkyy ravissa ja ensimmäinen laukannosto kustiin täysin. Mutta ei mitään suurempia ongelmia tuntunut olevan missään kohtaa, täytyy vain saada hevosta rennommaksi ennen radalle menoa. Saas nähdä kuinka meidän käy. 



Niin paljon, kuin olenkin meidän laukkaa kehunut, täytyy sitä kehua taas lisää. Se on parantunut ihan mielettömästi muutaman viikon aikana. Ja koko ajan hevonen tuntuu vain paremmalta ja paremmalta. Vaikka se ei pysykään tasaisena edestä, se kuitenkin kantaa takaosallaan hyvin ja laukasta alkaa löytyä voimaa.


Kiitos bloggerin, kuvien ja tekstien välit eivät suostuneet yhteistyöhön!

4.10.2015

Huoh, poni!



Kotti pääsi vihdoin ja viimein palailemaan lomilta töihin. Se sai laattareiden jälkeen levätä, enkä nähnyt syytä aloittaa syystreenejä ennen hammashuolto.  Näppärästi ajattelin, että hoidetaan välttämättömät paheet pois, jotta voidaan sitten ilman katkoja treenata. Blondin logiikka on pettämätön! Tai niin ainakin uskoin.

Niinpä tänään kaivoin hyvin levänneen ponin tarhasta iloisena. Harjatessa sai todeta, ettei hevosistani yksikään ole syksyllä vaihtanut samalla mittakaavalla karvaa, kuin yltiökarvainen poni. Satula selkään, pienellä varauksella siitä, meneekö vyö kiinni. No menihän se, kun käytti vähän kikkoja, eli jalustinhihnan päätä apuna.  Siinä sitä sitten ihmettelin ja mallailin. Juu-u, onhan tuo otus hivenen kesän aikana kasvanut. Pikkaisen tiukalta tuo näyttää, mutta.. Suitset päähän ja menoksi. 

Kottissa tykkään erityisesti siitä, että sen voi turvallisin mielin ottaa viikkojen loman jälkeen ja nousta suoraan selkään, ilman hölmöilyä liinanpäässä. Se ei sinkoile, näe mörköjä tai leiki katapulttia, vaan pysyy varsin asiallisesti nahoissaan,  vaikka karvat siitä putoileekin.. 

Niinpä kapusin pienen ratsun selkään ja heti satulaan päästyä testailtiin satulan leveyttä tarkemmin. Juu ei. Ei se poni siitä kentälle marssimisesta yhtään kaventunut, voitteko kuvitella? Suomennettuna satula on auttamatta aivan liian kapea! Olihan tämä odotettavissa, mutta näin nopeasti satulasambaan en uskonut joutuvani. Mutta pakko mikä pakko.

Yön pimeinä tunteina on aikaa selailla satulamarkkinoita.  Mihin kaikki poni satula ovat hävinneet? Ylipäätään satula markkinat tuntuvat menevän niin, että sitä mitä etsit, ei ole tarjolla, mutta sen sijaan kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä löytyy naurettavan paljon. Oli kyse sitten ponin satulasta tai hevoskoisesta koulupenkistä, silloin, kun sille tarvetta olisi, ei niitä markkinoilla ole ainuttakaan..

Kottin kohdalla tilanne on vielä hitusen hankalampi, sillä poni on vasta kolme. En todellakaan osta toista uutta satulaan,  jota kerkeän käyttämään sen kymmenen kertaa, ennen kuin taas ollaan uusimassa.  Niinpä satulaostoksille on laitettava ehdoton maksimi budjetti. Tai jotain sen kaltaista. Ehdoton tarkoittaa kohdalla yleensä sitä, että löytyy se superhelmi, joka ylittää budjetin roimasti, mutta se on kaikilla mausteilla täydellinen. Yksi tällainen käytetty helmi jo löytyikin, Childerikin satula. Mutta siitähän kannattaisiko maksaa, sehän ei arvoaan menetä koskaan, jos nyt ponisatuloita voi arvossaan pitää ollenkaan, kun markkinat pienille satuloille ovat hyvin rajalliset.

Käytettyjä satuloita myyvä satula.com ei petä koskaan. Olen asioinut heidän kanssaan usean satulan kera. Yhtään kauppoja ei ole syntynyt, sillä sopivaa ei ole löytynyt, mutta aina heiltä on saanut näppärästi ja nopeasti seuraavan satulan sovituksen.  Heillä on myös ehkä Suomen suurin (täysin oma kohtainen kokemus, ei faktatietoa..) valikoima oikeasti pieniä satuloita.  Löytyy 14" lähtien ja jo 15" koossa on oikeasti paljon valinnanvaraa. Mikä parasta, heiltä voi myös vuokrata satuloita,  joka on suuri plussa etenkin Kottin kohdalla, sillä poni kasvaa ja muuttuu niin vauhdilla.

Niinpä laittelin heille viestiä, sillä löysin useamman kiinnostavan satulan, jotka mahtuivat minimaalisen budjettiini. Katsotaan, josko heiltä löytyisi sopiva satula. 

Meillä on siis tarpeettomana toukokuussa ostettu uudenkarhea satula, jolla ratsastettu maksimissaan 10 kertaa! Sopii oikeasti lyhyeen selkään, johon mahtuu allekirjoittaneenkin perus, jalat ei niinkään..


Lippo Roberto Jr.
Estesatula, joka on Pessoan valmistama merkki.
15" Penkki, hyvin laakea, flättärimalli.
Leveys Medium.
Satulasta on lateksitoppaukset,  hyvä selkärangantila. Värinä musta. Siivillä jalustinhihnoista pientä kulumaan,  mutta muutoin täysin uudenveroinen. Lisätietoja saa sähköpostilla mkriding@hotmail.fi
Kottin kanssa treenejä jatketaan maastakäsin ja satuloita sovittelemalla. Toivottavasti sille löytyisi pian sopiva satula, jotta pääsisimme maastoilemaan ja jatkamaan hitusen treenejä kentälläkin.