Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

31.12.2016

Varsan kuuluu olla varsa

Niin vain kävi, että vuosi kahden hevosen kanssa napsahtaa lopulta omaan nilkkaan. Vai miten muuten voi perustella neljää ruokittavaa turpaa? Hupsista ja sitä rataa..


 No eihän tilanne yllätyksenä tullut, tai ainakin ajatuksen tasolla olin jotenkin tietoinen tästä. Mutta toteutus oli täysin muiden käsissä ja luulin homman kariutuvan käsiin ennen alkujaan. Varsa tarvitsee kokoisensa kaverin, jonka kanssa leikki on turvallista ja reilua. Saatavilla olevat omat jässikkäni eivät siihen täysin sovellu koska hokit, pomottava luonne ja voima. Pieni hentoinen varsa ja 500kg sotanorsu, ei niin hyvä yhdistelmä. Siispä kaikkien turvallisuuden vuoksi ja etenkin varsan, täytyi varsalle löytää kaveri. Vain shettikset, russit ja suokit olivat kieltolistalla, kaikki muut sallittiin. Johonkin on vedettävä raja, jotta edes jonkinlainen mielenterveys pysyisi yllä. Varsan kasvulle tärkeää on ympäristö, jossa varsa voi luottavaisesti kasvattaa itsetuntoaan, olematta koko ajan pahnan pohjimmainen. Siihen soveltuu parhaiten saman ikäinen seuralainen. Yhdessä oppien elämän sääntöihin.

Lopulta kaveri löytyi helposti ja nopeasti. Saman ikäinen ja vielä extraplussana saman rotuinen, voisiko foresti-ihmiselle paremmin sattua? Olin varhain liikkeellä jo kesän lopulla, joten asia jäi muhimaan mieliimme ja ajatuksen tasolle. Sovittiin kyllä juu, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. Frodollehan oli varattu pihattopaikka täksi talveksi, mutta kaverina olisi ollut tamma, tottakai sillä tammahan sen Frodonkin piti olla. Mutta eipä ollut. Keväällä olisi kurja paikka erottaa kiireellä kaverukset, jos huonosti kävisi, joten orille oli löydettävä ori kaveriksi. Vaihtoehto olisi myös ollut olla ilman kaveria, mutta varsalle on tärkeää oppia laumakäyttäytymistä ja sosiaalisia kontakteja. Ehkä kaveri hillitsee myös painihaluja ihmisen kanssa, kun saa painia kaverin kanssa.


Olen koko ajan pitänyt Frodo reppulia pienenä ja hentoisena. Mutta kaverin saapuessa, ja saadessani vähän vertailukuvaa varsoista, huomasinkin Frodon olevan pitkälinjainen, jalo ja melkolailla korkea. Kaverukset ovat kuin suokki ja puokki. Toinen on siro ja jalo, toinen pieni ja pyöreä, hyvin ponimainen (no onko yllätys, kun ponista kyse?) otus, joka ei ole ihan niin rohkea, reipas ja utelias.

Jotenkin sitä oman varsan kanssa sokeutui arjen helppouteen ja toimivuuteen. Siihen, että hyvin vähän käsitelty varsa toimii kaikissa tilanteissa, sisälle ja ulos viennissä, kiinni ottamisessa jne. perus asioissa. Niitä ei oikein muista edes arvostaa, ennen kuin kuvioihin tulee kaveri, jolle asiat eivät ole niin selviä. Hetken sitä jo miettii, miksi niin idiootti on, että ottaa ristikseen vieraan varsan, sehän on vain varma työmaa. Mutta oman varsan kasvu ja kehitys kunnolliseksi kansalaiseksi on sen verran tärkeä asia, ettei tätä pahemmin tarvitse miettiä. Varsakaveri oppii kyllä nopeasti elämän perusasiat, kuten riimun laitoin, kiinni antamisen ja kulkemiset tarhan ja tallin välillä. Hetken aikaa joutuu hammasta purren raatamaan, mutta niinhän se on, että lopussa kiitos seisoo!


Menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

21.12.2016

Hyvää joulua!



Joulun alla arki on ollut varsin kiireistä ja tulee olemaan edelleenkin. Silti hevosten kanssa on keretty touhuamaan. Kotti kävi maanantaina esteratsastajansa kanssa Piia Pantsun estevalmennuksessa. Poni oli super hieno! Sitä on ilo käyttää eri valmentajien silmän alla ja on mahtavaa kuulla erilaisia mielipiteitä omasta ponista. Emme kerenneet valmennuksen jälkeen vaihtamaan montaakaan sanaa ratsastajan kanssa, mutta tyytyväisiä tuntui olevan sekä valmentaja, että ratsastaja. Ja kyllä ainakin omaan silmään näytti erittäin hyvältä ja tasaiselta työskentelyltä koko tunnin ajan. Kotti on niin mahtava ja Piiakin sanoi, että Kotti ei kyseenalaista mitään tehtäviä vaan puksuttaa rehellisesti menemään siitä, mistä ratsastaja pyytää.

Ennen valmennusta ponilla oli edeltävällä viikolla satulan sovitusta. Satula.comin satula-auto oli käymässä näillä nurkilla, joten he kävivät myös tsekkaamassa ponin koulusatulan. Samalla vihjaisin, että estesatula voisi olla ajankohtainen asia myöskin, joten auton kyytiin lähti ponikokoisia satuloita. 
Itse en tähänkään tapahtumaan päässyt töiden takia osallistumaan, mutta kattavalla persustuntumalla ja jaetulla tiedolla satuloiden sovitus sujui ilman minuakin. Olenko siis pian tarpeeton? Koulusatula, jonka syksyllä heiltä löysimme oli passeli muuten, mutta hiukan liian leveä. Siispä se lähti kavennukseen. Estesatulaksi löytyi vaihtoehto samasta merkistä, Prestigen Roma, joka jäi ponille soviteltavaksi. Toistaiseksi näyttää todella hyvältä, huomattavasti paremmalta kuin wintec, ainakin ratsastajan persukselle. Mikäs esteponi se sellainen on, jolta ei löydy lajiin vaadittavaa satulaa? Kaiken kiireen ja touhun keskellä saimme vihdoin ponille myös ponibreeders oikeuden ostettua. Nyt kilpailuun osallistuminen ei jää enää vain ajatuksen tasolle.

Kottille tämän vuoden treenit on tässä. Nyt se saa rentoutua ja levätä loppuvuoden. Tuleva vuosi alkaakin sitten ponin kohdalla uusin kujein ja armottomalla kuukauden treenijaksolla maneesilla. Jaiks! 


Simo on hermoillut varsan perään. Se on ottanut Frodon omaksi varsakseen ja paijannut sitä päivät pitkät aidan yli. Siksi rautias läsipää sai olla rauhassa useamman päivän. Eilen se sitten joutui satulan alle, eikä se niin mainittavan upea tapahtuma ollut. Herkkämieli kiukutteli, hyppi ja pukitteli, oikein koko rahan edestä ja hieman enemmänkin. Varsan tulo on selvästi stressannut herkkämieltä hieman liiaksi, joka nyt purkautuu näin, jokseenkin tämä oli aavistettavissa. Pääosin herkkämieli kuitenkin kuunteli ratsastajaa hienosti ja liikkui upeasti, mutta tuollaiset kiukuttelut saa loppua heti alkuunsa! Simolle joulun pyhät tarkoittavat treeniä, jotta se saadaan takaisin normaaliin arkeen kiinni, ennen kuin uusia stressin aiheita ilmestyy näköpiiriin; hyvinkin pian. Tuo otus elää niin omalla planeetalla, etten oikein aina tiedä, onko tässä mitään järkeä. Mutta jollain tapaa uskon, että kyllä tämä tästä taas jollain ihmeellä tasoittuu.


Frodo on kotiutunut erinomaisesti. Sitä on käsitelty Frodon mittapuulla todella paljon, sillä se joutuu taluttaen tarhaansa ja takaisin. Riimun laitto ja taluttaminen sujuvat todella hyvin. Pieni poni kulkee oikein hienosti narun päässä ensimmäisenä ulos ja viimeisenä sisään. Ensimmäiset käytävällä käsittelytkin on jo koettu, kun Frodo pääsi kokovartalo hierontaan (=harjaukseen). Ruoka maistuu ja elämä on ihan kivaa. Mutta kivempaa siitä on tulossa joulun jälkeen, jolloin Frodo saa ikäisensä ja kokoisensa lajitoverin, oikean painikaverin. Ja pian meillä onkin talli täynnä foresteja!

Nyt hiljennymme joulun viettoon, joten hyvää joulua jokaiselle blogin lukijalle!  

Joulun jälkeen lupaan aktivoitua tämän blogin puolella. Tänään on vuoden lyhin päivä, siispä pian ulkonakin pystyy kuvaamaan ja harrastamaan oikeasti kunnolla! 

17.12.2016

Matkalla maailmalle


Maailma pyörähti ympäri, ainakin Simo-Petterin pienen pallon osalta. Tavallinen perjantai aamu, kuuden jälkeen ulos ja niin edelleen, tai niin ainakin Simo luuli. Minä olin pitänyt tiedotuksen kyllä ajantasalla ja varmasti ainakin sata kertaa sanonut, että nyt on se päivä! Pitkin viikkoakin olin jo huomautellut, ettei varmasti asia ole pimennossa. Ihan samalla tavalla, kuin muistuttelen kotiväkeä syntymäpäivästäni, hääpäivästä ja muista oleellisesti huomiota tarvitsevista päivistä. Mutta menikö viesti perille?

Se on vähän sama kuin sanonta : laita mies edeltä, mene itse perässä.

Poikkeuksen aamuun teki jo treenihetki. Simo satuloitiin ennen yhdeksää, ja selässäkin oli ratsastaja pian sen jälkeen. Ihan vain varmistaaksemme, että hevonen on mieleltään suhteellisen kaikkensa antanut, ei pysty ei kykene yhtään enempään. Koska tunnetusti höyryveturi puhkuu höyryt korvista ulos, kun tapahtuu jotain uutta.

Juuri ennen lähtöä otin tallista Kottin riimun varuiksi mukaan. Poni näki tilanteen ja reagoi siihen yllättävällä tavalla "iu" ja pukkilaukkaa pitkin tarhaa. Varmaan luuli pääsevänsä taas hyppäämään, tai jotain. Mutta sinne jäivät tarhoihinsa, kun auton nokka kääntyi kohti Ylämaata traileri perässään. Varsin tietoisena siitä, että nyt tulee talliin uusi kaveri. Olinhan kertonut siitä niin paljon!


Siellä se lauma odotti ja oli selvästi tietoinen, että nyt tapahtuu jotakin, mutta mitä? Eipä ainakaan porukan pienin voinut tietää, mitä tuleman pitää. Viimeiset rallit mummon kanssa, iloa ja intoa puhkuen, valmiina elämän mittaiseen seikkailuun.

Pieni ori asteli tallista ulos hieman haparoiden ja pienen rohkaisun jälkeen olikin jo kopissa. Tottakai ensin tutkittiin, että on varmasti turvallista nousta liikkuvan karsinan huomaan, hulluahan se olisi hypätä silmät ummessa tuntemattomaan. Ei sellaista tee edes rohkeista rohkein.

Kotimatka sujui liukkaassa, mutkaisessa kelissä varsin leppoisasti. Varsa oli rauhallisesti trailerissa koko matkan. Ja kotona ulos astui rohkea poika täynnä seikkailumieltä. Ensimmäinen matkustus sujui hienosti!

Koti-ikävä iski hieman myöhemmin.

Alkuun tilanne oli hieman ongelmallinen. Varsa käveli nätisti omaan tarhaansa, mutta vierustoveri oli halukas liittymään samaan tarhaan heti paikalla. Eikä kai mikään yllätys ollut, että kuusi vuotta mutkattomasti palvellut paimen sanoi sopimuksensa irti juuri tähän hetkeen! Arg! Niinpä koko lauma joutui heti seuraavaksi talliin. Frodon karsina on keskellä, joten sillä on kaveri kummallakin puolella. Se siis pystyi myös karsinassaan tutustumaan uusiin naapureihinsa. Tai olisi pystynyt, mutta itseasiassa heinä oli kiinnostavampaa. Sekös pisti Simon ja Kottin mielen kireälle. Simo etenkin olisi niin kovasti halunnut päästä tutustumaan varsaan pintaa syvemmältä, oikeastaan sen ulkoinen habituskin muuttui aika varsamaiseksi, isossa koossa vain.

Pojat pääsivät ulos heti, kun tarhaan oli saatu hieman puuainesta hidastamaan langoista läpi menoa. Frodo sai heti ensimmäisenä päivänään paljon käsittelyä, riimun laittoa ja pois ottoa sekä talutusta edes takaisin tarhan ja tallin väliä. Eihän sitä voinut talliin riimu päässä jättää. Matkalle tarttui lainaan Frodon käyttämä riimu, sillä oma ei vielä ollut kerennyt saapua perille. Mutta piankos puhelimeen tuli saapumisilmoitus ja Frodokin pääsi liittymään äijäkerhoon nahkariimullaan. Onneksi tilasin kaksi eri kokoa..

Langat ja laudat notkuen tutustui Simo uuteen ystäväänsä, jolle pikku hiljaa alkoi iskeä ikävä, äänestä päätellen. Vähän väliä kyseltiin, missä äiti on? Eikä äiti vastannut. Koti-ikävää yritettiin lieventää ruoalla. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja uskon, että pojilla on sen verran paljon kerrottavaa, ettei hetikään ole ikävälle sijaa. Kunhan eivät kummituksilla heti ensimmäisenä yönä toista pelottelisi.


Täytyy kyllä todeta, että uusi maailman matkaaja on todella rohkea ja reipas, sekä erittäin sopeutumiskykyinen. Koko lauma on vihdoin koossa, ensimmäistä kertaa. Hetken aikaa. Frodo näyttää niin pieneltä "ison" Simon rinnalla. Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että oikeasti Simo on melko pieni hevonen. 

Edessä on monia vuosia työtä ja tuskaa. Toivottavasti myös paljon iloa ja onnea, ennen kuin varsa on edes siinä iässä, että sen kanssa aloitetaan ratsuilut saati päästäisiin radoille. Frodo on kaikkein nuorin otus, joka minulla on ollut. Simo on tullut yksi vuotiaana ja Kotti kerkesi kasvattajalla kahden vuoden ikään. Nyt opetellaan uusiin arjen rutiineihin ja syödään hyvin, kesää odotellen.

9.12.2016

Vielä kerran kuulumisia Hillsidelandiasta


Sillä seuraavan kerran Frodoa tavatessamme on kotimatkan aika! Niin se aika rientää hurjaa vauhtia ja viikon päästä tallin tyhjä karsina saa arvoisensa asukkaan. Itsenäisyyspäivänä ikuistetut ensimmäiset talviturjakkeiset kuvat Frodosta ovat tässä.




Mummun kanssa leikki maistuu.. 










Taustalla emänemänemä Kotimäen Lumiere
 









Kylläpä on ihanaa saada pieni mussukka pian kotiin! <3

5.12.2016

Valmennus päivä 2

Kotti keväällä 2016
Uudella innolla sunnuntain pakkasaamussa valmennukseen. Huhhei -15 astetta, ilmankos auto vähän yskähdellen käyntiin lähti.. Mutta poni ei. Aamulla seitsemän jälkeen se kömpi karsinan pohjasta murinaa pitäen, että joko nyt muka ulos pitäisi lähteä. Ehkä hieman eilisen valmennuksen väsyt painoivat jaloissa, jonka vuoksi halusinkin laittaa sen ulkoilemaan tarhaansa, ennen valmennukseen lähtöä. 

Olimme neljästään minä, kaksi lastani ja poni, sekä se hiivatin pakkanen. Mutta kuinka kaikki osasivatkin olla niin kiltisti. Lapset eivät inahtaneetkaan koko valmennuksen aikana, eivätkä sen koommin liikkuneet katsomossakaan. Istuivat nätisti paikoillaan Kottin villaloimiin käärittyinä.  Ja poni, jolle lastaus on ollut aina hieman varauksellinen asia, suorastaan juoksee koppiin niin, etten meinaa perässä pysyä. Näitä lasten kanssa, ilman miesvahvistuksia, reissuja olemme Kottin kanssa tehneet kuukauden sisään jo useamman kerran ja aina vain paremmin ja paremmin kaikki alkaa sujumaan, rytmitykset lasten ja ponin laiton välillä jne. Niin paljon asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi.

Tänään päätin tehdä itsenäisen verryttelyn vain maasta kävellen, ajatuksena säästellä ponin voimia. Se oli varmasti hyvä ratkaisu myös pakkasen vuoksi, sillä muutoin olisin jäätynyt selkään. Minä kun en siedä kylmää, yhtään.  Kerkesimme hetkisen kävellä lämpimiksemme kun edellinen ratsukko oli lopettelemassa. Joten kipusin ponini selkään.

Aloittelimme taas valmennuksen siirtymisillä käynnin ja ravin välillä. Tänään meiltä vaadittiin astetta enemmän. Ponin tasaiseen muotoon kiinnitettiin huomiota, toden teolla. Se ei saanut tulla edestä tuntumaa vastaan, vaan sen täytyi pysyä pehmeänä, samassa muodossa, jossa se liikkui muutoinkin. Siirtymiset ovat niitä asioita, joissa kouluradoilla voi nostaa pisteitä roimasti. Tai tiputtaa niitä. Nopeita, lyhyitä pätkiä ravia ja käyntiä. Heti käyntiin siirryttyä valmistelemaan uusi ravi. Ratsastettava pohkeella kohti kättä ja siirtymisessä käynnistä raviin pidettävä tuntuma yllä. Kotti suorittikin siirtymiset todella hyvin, ravissa yritin pitää huolen, että ravi on koko ajan menossa eteenpäin hyvällä tahdilla. Kottilla oli puhtia ja intoa huomattavasti edellispäivää enemmän. Se oli paljon vetreämpi ja pehmeämpi kauttaaltaan.

Ravailujen jälkeen teimme pienen käyntilevon, josta jatkoimme siirtymisiä laukassa. Ensin ravista laukkaan ja laukasta raviin, melko rauhallisella tahdilla, ympyrällä. Laukassa täytyi ajatella nostavansa ponin sisäpuolen roikkuvatsaa ylöspäin. Heidillä oli siihen ystävällisempi argumentointi, mutta minusta osuvampi ajatus oli se, että nostan roikkuvan vatsan ylös, sisäpuolelta. Ja sehän toimi. Kottin laukka parani ehkä sata astetta. Siirtymisissä laukasta raviin havaitsi Heidi heti meidän ongelman, poni siirtyy raviin väärässä askeleessa, jonka takia siirtyminen on töksähtävä, eikä siitä voi saada tasapainoista. Siispä tarkemmin laskettava askelia ja valmisteltava siirtymistä, jotta ensimmäisellä raviaskeleella on mahdollisuus olla täydellinen. Taas tarkkana muodon kanssa. Poni ei saanut lössähtää edestä pitkäksi eikä nousta muodosta pois. Minulla on vähän tavaksi jäänyt päästää tuntumaa pois, kun siirryn askelleissa ylöspäin. Niinpä täytyi todella tsempata ja miettiä, etten vahingossakaan päästä ohjaa löysäksi, vaan pidän saman tuntuman läpi koko siirtymän.

Kun ravi-laukka siirtymiset sujuivat, otettiin mukaan käynti. Laukasta käyntiin ja takaisin laukkaan. No onhan niitä tehty jonkin verran. Mutta nyt niitä tehtiin ympyrällä, puoli ympyrää hyvää laukkaa, josta siirtyminen käyntiin. Hetki käyntiä josta nosto takaisin laukkaan. Taas pyöreys ja pehmeys oli avainsana. Vaikka jouduinkin ottamaan edestä aluksi vähän kovemmin, ei poni saanut tulla kovaksi kädelle. Tehtävät tehtiin kummassakin suunnassa.

Heidin sanoin näitä asioita täytyy vaan aloittaa tekemään ja tutustuttamaan ponia uusiin asioihin mahdollisimman paljon, jotta sen voi tehdä rauhassa ja matalalla kynnyksellä. Jos keväällä huomaamme, ettei olla oikeastaan vielä ikätason tehtäviä tehty, tulee todella kiirus saada poni valmiiksi ja silloin ollaan jo auttamatta myöhässä, jos ponia haluaa reilulla pelillä viedä eteenpäin.

Kotti oli kaikkinensa ehdottomasti paljon parempi tämän päivän valmennuksessa ja sitä oli oikeasti ilo ratsastaa. Hyvällä fiiliksellä eteenpäin ja odottamaan seuraavaa valmennusta. Sitä ennen kuitenkin tehdään paljon treeniä, tekemättä siitä kuitenkaan liian tylsää ja vaikeaa. Kotti on myös menossa tämän kuun lopulla Piia Pantsun valmennukseen esteratsastajansa kanssa! Ihan himmeetä!

4.12.2016

Valmennus päivä 1


Aika on taas rientänyt, enkä ole ajatustakaan kerennyt blogilleni uhrata. Mutta kaikki se hyvän asian puolesta, sillä illat on tehty foresti -yhdistyksen lehteä. Se kieltämättä on vienyt kaiken ajan, joten siihen päälle ei kyllä muuta koneella istumista ole mahtunut. 

Kotti on palannut estetreenien pariin hyvällä motivaatiolla. Se alkaa jo ihan oikeasti näyttämään ratsulta, joka tietää, mihin kohtaan koivet laitetaan puomirivistöillä. Sen lisäksi ponilla on maastoiltu, käyty hangessa ja nautittu yhdessä olosta. 

Meillä oli nyt lauantaina ja sunnuntaina kaksi päiväiset valmennukset Heidi Svansborg-Lodmannin silmän alla. Viime kerralla menimme vain yhtenä päivänä, mutta pikku hiljaa on poninkin vaatimustasoa lisättävä, niinpä päätimme aloittaa sen tästä. Valmentaudutaan kahtena päivänä. 

Lauantaina poni oli pörheä ja energinen ja suurin osa energiasta käytettiinkin ylimääräiseen höyryämiseen, joka kostautui puolen tunnin yksityisvalmennuksen loppupuolella. Voimat loppui. Teimme ensin alkuverryttelyksi nelikaarista kiemurauraa. Nelikaarista siksi, että poni on ihan oikeasti pieni, valtavan suuressa maneesissa, jonka vuoksi kaaret ovat ponin kokoiselle nelikaarisellakin hyvin laajoja. Tärkeää oli taas taivuttaa kunnolla sisäpohkeen ympärille ja suunnan vaihtuessa pysyä tasaisena. Ravin tahdin kanssa meillä ei ole ongelmaa, ponilla on todella tahdikas ja luonnostaan tasainen ravi, mutta ongelmat ovat kunnon taipuminen sekä suoristuksessa tasaisena pysyminen. Ennakointia, aikaisemmin valmistelua, huolelliset pehmeät avut ja rauhassa tekeminen. Niillä päästiin aika hyvään alkuun. 


Kun poni oli suhteellisen hyvin lämmennyt kumpaankin suuntaan, jatkoimme siirtymisillä. Ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Perusasioita. Ponin suurin eteenpäinpyrkimys oli jo jossain muualla kuin tehtävissä, joten käyntiin siirryttyä ongelmamme taas paljastui. Poni jää pohkeen taakse, eikä ole enää terävänä avuille. Lyhyet nopeat siirtymiset, muutama käynti askel ja takaisin raviin, selkeä pohje ja tuntuma. Ihan kelpo suorituksiin päästiin, mutta jotenkin vähän eteenpäin potkittavaa mallia oli koko ratsu. Tukkoisen oloinen. 


Pienen lepotauon jälkeen otimme laukkaa. Laukassa ponin eteenpäinpyrkimys taas heräsi ja hetkittäin se tuntui todella hyvältä. Aivan vauvamaista kokoamistyöskentelyä haettiin ympyrällä. Että saan laukkaa lyhyemmäksi, säilyttäen samalla eteenpäinpyrkimyksen. Vatsalihakset, pohje, kunnon tuntuma. Ponille asia ei nyt varsinaisesti ole uusi, sillä sen laukkaa on säädelty paljon, mutta haasteen asiasta teki se, että poni oli jo aikalailla kaikkensa antanut. Eikä enää oikein jaksanut.



Valmennuksen loputtua kävelin Kottin kanssa maastakäsin loppukäynnit ja poni oli kyllä täysin perässä vedettävää mallia. Saattoi toki tukkoisuuteen vaikuttaa myös alku viikolla hangessa tehty treeni ja sen jälkeiset hyppelöt, joissa etenkin ajatuspuoli joutui todella tekemään töitä. Olen niin onnellinen meidän esteratsastajasta ja sen työskentelystä ponini kanssa. Mikä lottovoitto oli löytää EK equestrian tmi:n avustuksella ratsastaja ponillemme.

Poni oli ihan ok, se olisi voinut olla huomattavasti parempikin ja olisi jäänyt harmittamaan sen vaisu suorittaminen, jos olisimme olleet vain yhtenä päivänä valmennuksessa. Mutta meillä oli tulossa onneksi vielä seuraavana päivänä valmennus, joten pystyin näkemään tämän vaisun suorituksen positiivisiakin puolia paremmin. 

Siirtymiset sujuivat hyvin, vaikka poni välillä vähän mykäksi jäikin. 
Laukan "kokoaminen" oli todella hyvällä mallilla, ikäistensä tasoista. 
Taivutukset kaarteissa oli parempia kuin koskaan aiemmin.

24.11.2016

Lähes kunnon kansalainen


Meillä on edelleenkin varsa, josta ei ole blogin puolella mainittu aikoihin. Ajatella, viisi kuukautta tuli täyteen ja pian se pieni karvainen otus saapuukin jo kotiin,  Finnairin mainoksen tapaan jouluksi kotiin! Tosin katsoessani mieheni kanssa yhteistä vapaata päivää, jolloin hakea varsa kotiin, on vaihtoehtoja melkolailla vähän. Varsan kanssa on kuitenkin varattava se kokonainen päivä, eikä sen haku yksin onnistu. No onhan tässä vielä jokunen viikko aikaa..

Tänään kuitenkin varsalle on laitettu passianomus, jotta siitäkin saataisiin kunnon kansalainen, eikä pelkkä hulttio. Nimi ehdotuskin on ainakin näin alkuun kelvannut, koskaanhan se ei ole varmaa, ennen kuin passi on painettuna käsissä. Hippos kun osaa olla sellainen laitos, ettei järjen häivää! Mutta eipä tässä löydy mitään järkevää syytä, miksei nimi kokonaisuudessaan läpi menisi. Frodo ei ole se virallinen nimi, sillä astetta kovemmalla jätkällä täytyy olla astetta kovempi nimikin. Ylpeänä kannamme edessämme Hillside -etuliitettä, sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan voitokkaita poneja. Ja perinteisiin kuuluvasti täytyy teemaa ylläpitää, josta myös nimi Frodo tulee. Se käy kyllä hyvin yhteen oikean nimenkin kanssa Hillside Forgotten Gold, eli siis meidän Frodo.


Tänään kävi siis tunnistaja. En päässyt paikalle, koska työt sotkee harrastusta näin joulun alla enemmän kuin muina vuoden aikoina. Joulu on sesongeista suurin, oikea kulutusjuhla. Niinpä kävin tsemppaamassa varsani eilisiltana tämän päivän tapahtumiin.

Näytin sille riimua. Frodo on viimeksi ollut riimu päässä..? Sanotaan vaikka niin, että ainakaan ei ole päässä painaumia  eikä varsaa ole riimuttamisella tylsistytetty. Mutta toisaalta nuoret paranee lomaillessa ja sama selvästi pätee tähänkin. Riimua, sen helisevä solkia tai pään yli pujotettavaa niskaosaa ei pelätty ollenkaan. Sen kuin sujautti vain päähän, niin kuin mille tahansa hevoselle. Tietenkin myös harjasin varsani, jotta on siistin näköinen otus, kun vieraita tulee. No eipä se kyllä likainen ollut, siisti otus kun on.

Jalkoja en nostellut, enkä tehnyt mitään koulutuksellisesti uutta tai kehittävää. Tai no jos atomeiksi pilkotaan asioita, niin pyysin varsaa väistelemään harjauksen yhteydessä. Mutta sehän on itsestään selvyys, eikä se uutta ollut.

Frodo oli kuulemma ollut oikein kiinnostunut tunnistajasta ja käyttäytynyt kuin iso heppa konsanaan, oliko yllätys? No ei tietenkään, meidän varsahan osaa käyttäytyä!

Niinpä olemme nyt virallisesti paperillakin varsan omistajia. Tai lapset ovat..


22.11.2016

Meillä laukataan!


Jokainen hevonen on oma yksilönsä, joten se mikä pätee yhteen ei päde toiseen. Ihmisen tehtävä on opetella tuntemaan hevosensa niin hyvin, että tiedostaa, mikä on juuri kyseiselle hevoselle normaalia ja mikä ei. Minun hevosiini pätee molempiin se tosiseikka, että ne tykkäävät liikkua ja mennä mielellään eteenpäin. Kun vauhdin hurma ei miellytä, on jotain todella pahasti vialla. Aina ei kyse ole terveydestä, vaan se voi olla myös ulkoisia tekijöitä. 

Simon kohdalla meillä on ollut vauhdin hurma kadoksissa lähestulkoon vuoden verran ja kyse on valitettavasti ollut terveydestä. Hevosta on säästeliäästä ja todella varovasti liikutettu ohjeen mukaan. Olen ollut ennemmin laiska, sillä olosuhteet eivät ole antaneet minulle ihan säännöllisesti aikaa, jotta voisin liikuttaa molemmat hevosistani. Niinpä Simon kanssa on otettu rennosti, eikä turhaan stressattu hevosen liikuttamisen kanssa. Noin kolme kertaa viikossa liikkumista ihmisen toimesta.

Tänään satuloin vaihteeksi mussukkani, sillä se on vaikuttanut hyvin rauhalliselta ja lauhkealta eläimeltä pidemmän aikaa, oikeastaan heti, kun saimme luvan liikuttaa sitä säännöllisesti. Vaikka alla olikin useampi vapaapäivä, päätin nousta ratsuni selkään. Ei kai se paha voi olla?! Tovi, jos toinenkin käveltiin. Otimme vähän väistöjä ja lopulta ravia. Ravissa oli menohaluja, aina lyhyen sivun jälkeen hevoseni oikein ampaisi eteenpäin ja lopulta en enää saanut sitä pidettyä tasapainossa ravilla. Niinpä horjahdimme laukkaan! Hevosesta se oli varmasti se itse tarkoituskin, niin kovasti se tykkäsi mennä. Eikä siinä heti tehnyt mieli estää hevosta laukkaamasta, kun se vihdoin sitä itse tarjosi. Hetkittäin oli fiilis, ettei mopo ehkä ollut käsissäni koko aikaa ja hevonen oli valmis tekemään vähän iloliikkeitä taivasta kohti, mutta sain kuitenkin pidettyä punaisen ferrarini nahoissaan.

Jos jotain tästä voi päätellä, niin ainakin sen, että hevonen ihan oikeasti on nyt paranemaan päin! 
Edellisestä laukkaamisesta on jo hieman aikaa!

17.11.2016

Poni opettelee uutta


Talven ihmemaa, oli ja meni. Oli ilo saada harrastaa talvisissa maisemissa tätä mahtavaa lajia. Mutta sinne meni lumet ja ihmemaan ainekset, vetenä maan alla. Jäljelle jäi vain synkkyys ja liukkaus, sitä todellista Suomea tähän aikaan vuodesta. 

Ensimmäisten lumien saapuessa minä olin elämässä vielä täysin kesää, hevosten kengityksen suhteen. Hevoseni kengitettiin kuukausi sitten kesäkenkiin. Kenkiin, jotka eivät tue millään tavalla talvisia olosuhteita. Kuka olisi arvannut, että talvikelit tulevat näin pian? No ehkä joku meteorologi, mutta eipä sellaista tästä taloudesta löydy. Ja toisaalta kuivaheinää tehdessä ei niihin pitkiin poutiin ja sadejaksoihin ollut lainkaan luottamista, päin vastoin. Muistellen vielä edellistä vuotta, oli jouluaatonaattona valmennus täysin kesäisissä olosuhteissa, joten miksi kiirehtiä lokakuun puolella talvikenkiä jalkoihin? 


Niinpä jouduimme rustaamaan rautakenkiin itse reijät ja hokit paikalleen. Etujalat on valmiina kummallakin, takajalat ovat ilman kenkiä. Eipä keräänny tieratkaan taakse, mutta takajalatkin tarvitsevat kengät, etenkin Simolla, jonka kavion vääränlaista kulumista on nyt jo tovi hoidettu. 

Talven lomassa Gottfrid on opiskellut uusia asioita, vähän kerrallaan. Koska laukka on ponille kaikkein helpointa ja luontevinta, on sen työstäminen helpointa. Loogista, eikö totta. Niinpä olemme treeneihin ottaneet mukaan laukanvaihdot käynnin kautta. Ponille on aina ollut helppo siirtyä laukasta käyntiin. Se on ollut sille jopa paljon luontevampaa kuin laukasta raviin siirtyminen. Nyt toki olemme vuoden työstäneet vain laukka-ravi siirtymisiä, jonka vuoksi se on ponille jo helppoa ja estetreeneissä poni vaihtaa myös laukat ravin kautta, joten siirtymiset ravin ja laukan välillä sujuvat nopeasti ja helposti. Viisivuotiaalta vaaditaan laukanvaihto vain käynnin kautta, vasta kuusivuotiaalla se vaaditaan laukan sisällä, joka meille tulee olemaan todella hankalaa. Poni on niin pieni, vikkelä ja tasapainoinen, että sen on helpompi mennä pienellä ympyrällä vastalaukkaa kuin vaihtaa myötälaukkaan. Tämä ei todellakaan ole luonnostaan vaihtaja, jota taas Simo on. Mutta se on huolenaiheena vasta sitten, kun on aika siirtyä vaativiin luokkiin, joten sitä on turha tässä kohtaa murehtia. 

On kahdenlaista koulukuntaa, niitä jotka tykkäävät opettaa ensin vahvan vastalaukan ja vasta sitten vaihdot, ja niitä joiden mielestä on ehdottomasti opetettava vaihdot ensin, sillä se ei onnistu enää sitten, jos vastalaukka on vahva. Ja sitten on meitä muita.. Itse tykkään opettaa vastalaukan ensin ja aloittaa vaihtojen työstämisen käynnin kautta.


Meillä vaihdot aloitettiin nyt käynnin kautta, koska se on viisivuotiaiden hevosten vaatimus. Kottille laukasta käyntiin siirtyminen oli siis jo luontevaa ja helppoa, mutta käynnistä laukkaan siirtyminen ei ole niin luontevaa. Kotti jää käynnissä mykäksi pohkeelle ja pohkeen taakse, jonka takia laukannosto on vaikeaa, kun avut ei mene kuuleville korville. Siispä ensin työstämään käyntiä pohkeesta eteen, kohti ohjaa. Hereillä ollessaan poni reagoi helposti ja nopeasti apuihin. Ponin ongelma on vain se, että se helposti ottaa pidättävät avut - siirtyminen laukasta käyntiin - taaksepäin ajatellen, jolloin siirtyessään käyntiin se jää heti pohkeen taakse. 

Jotta siirtymisistä saadaan hyviä, on tärkeää pitää hevonen hereillä ja kuulolla koko ajan. Kotti on nukahtavaa sorttia, se ottaa jokaisen alaspäin siirtymisen lupana nukahtaa, jonka vuoksi se täytyi herätellä ratsastamalla heti siirtymisen jälkeen reippaasti eteenpäin, jotta sille syntyisi askellajeissa alaspäin siirtyessäkin ajatus eteen. Ilman kunnon siirtymää laukasta käyntiin, ei voi saada hyvää siirtymistä käynnistä takaisin laukkaan. 


Kotti on nöyrä ja oppivainen, jonka vuoksi sitä ei tarvitse muistutella samoista asioista montaa kertaa ratsastuksen aikana. Ja toisaalta se on eteenpäin pyrkivä ratsu, jonka vuoksi sen ratsastaminen on kevyttä ja helppoa itselleni, tykkään enemmän menevistä ja eteenpäin pyrkivistä ratsuista. 

Ensin teimme kunnollisia huolellisia siirtymisiä kummassakin laukassa uraa pitkin. Käynnistä laukkaan, hyvää laukkaa hetki, pieni kokoaminen ja siirtyminen käyntiin. Kiireellisesti ei tule hyvää, ja näin ensimmäisten harjoittelujen aikana on turha laskea askelia. Siispä kävelimme pitkän pätkän, niin että sain ratsastettua hyvin ponin hereille ja sain onnistuneen siirtymisen takaisin laukkaan. Siirtymiset sujuivat hyvin uralla kumpaankin suuntaan, vaihdoimme tehtävän lävistäjälle. Lävistäjän alkupuolella siirtyminen käyntiin ja loppupuolella toiseen laukkaan. 


Vähän kerrallaan käyntipätkää lyhennetään. Yhdellä ratsastuskerralla se on täysin tarpeetonta, sillä meillä ei ole kiire saada ponia vaihtamaan nopeasti kahden käyntiaskeleen aikana. Pääasia on, että siirtymiset ovat sujuvia ja tasapainoisia, jolloin käyntipätkän lyhentäminen käy kuin itsestään. 

Siirtymiset lisäävät myös ponin voimaa ja kykyä kantaa itseään, sekä tasapainoa, josta kaiken sujuminen on lopulta kiinni. Ilman tasapainoa ei ole yhtään mitään muutakaan. Meillä jatkuu treenit ja huomenna poni pääseekin taas oman lajinsa pariin, esteille.


 

13.11.2016

Kadonneen mussukan takaisin saamisen riemua!


Meillä Isänpäivää vietettiin kuin mitä tahansa normaalia päivää. Aamulla hevoset ulos, päivällä lisää ruokaa turvan alle ja illalla ne otetaan vielä sisälle, päivällä siivottuun talliin. Hevosten ruokailujen välissä kävimme myös liikuttamassa ne. Tällaiset mahtavat talviset kelit ja yhteinen vapaapäivä, mikäs sen parempi tapa viettää aikaa kuin näin?  

Oma talli on valinta, joka on tehty. Eikä se ollenkaan kaduta. Minusta on ihanaa, että hevoset ovat omassa pihassa, vaikkakin se tarkoittaa myös jatkuvaa kotona oloa ja niiden hoitamista. Mutta onhan tämä ihan toista kuin käydä kerran päivässä vieraalla tallilla hoitamassa omaa hevostaan, joka on oikeasti yhtä vieras itselle kuin naapurikarsinan kaveri. Ja toisaalta meidän perheessä iskä on kunkku joka tapauksessa, aina. Ei siihen yhtä päivää tarvita. Iskää juhlitaan ja rakastetaan 365 päivää vuodessa.



Simo-Petteri on päässyt klipperin hellään huomaan ja ihan itse sain kokonaan ajella karvat hevosestani. Yleensä tällaiset toimenpiteet tekee perheen kunkku, sillä jotenkin se vain sujuu siistimmällä jäljellä hänen tekemänään, mutta nyt sain hoitaa koko homman ihan itse. Aikamoista suhraamistahan se oli, siistin jäljen saamiseksi. Miten se näyttääkin niin paljon helpommalta? Mutta kaikkinensa olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Nyt kun hevosen liikkumista ihmisen toimesta on aloitettu harrastamaan ahkerammin, on tärkeää saada hevonen heti treenin jälkeen kuivaksi, jottei se kylmetä itseään ulkoillessa. Ilman karvoja kuivuminen on nopeaa ja hikoilukin vähenee.



Simo on liikkunut hyvin sekä liinassa, että ratsastaen. Sen ylimääräiset hölmöilyt ovat vähentyneet liikunnan säännöllistymisen myötä, jonka takia siitä on tullut taas ihan kiva hevonen kaikkinensa. Ratsastaessa se sietää jo ratsastamista jalalla ajoittain todella hyvin. Välillä vielä herne saattaa mennä nenäonteloon hetkeksi, mutta enenevissä määrin hevonen on parempaan suuntaan menossa. Se jopa jo ravaisi ratsastajan kanssa mieluummin kuin kävelisi, joka tämän otuksen kohdalla on varma merkki siitä, ettei asiat voi olla enää kovin huonosti. 

Koko kauden poneilu on tehnyt itselleni tehtävänsä. Minä heilun ja hölskyn kuin perunasäkki läsipäisen ruunani selässä, jonka askellus on hieman erilaista kuin ponin. Etenkin keventäessä olen koko ajan menossa aivan liiallista vauhtia, hevosen liikkeeseen mukautuminen on vaikeaa. Mutta eihän tähän auta muu, kuin ratsastaa useammin ja yrittää keskittyä siihen isomman otuksen liikkumistapaan, nyt kun ei tarvitse kokoajan olla selviytymässä seuraavasta askeleesta tai alati tulevista kiukunpuuskista.




Mussukka on siis vähän kerrallaan palautumassa omaksi itsekseen, 
maailman ihanimmaksi hevoseksi!