Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

31.1.2016

Mitä meille kuuluu?

Toukokuu 2015
 Maata näkyvissä! Kenttä on aivan kohta sulana, tosin kesää on autettu kovasti syömällä lunta! Suola tuo suuri apu jäisiin keleihin. Kysymys vain kuuluu miksi en aiemmin ole älynnyt käyttää tätä ihmelääkettä?

Simo-Petteri ja Kotti ovat saaneet levätä viikon. Simo joutui olosuhteiden pakosta karsinalepoon kahdeksi päiväksi, sillä piikityksen jälkeen ei saa läträtä rapakoissa. Eikös juuri pahimmat vesikelit alkaneetkin samalla, joten pojat saivat olla sisällä. Kotti kävi pyörähtämässä vesileikeissä hetken, mutta jokseenkin onnettoman ja kurjan näköinen möllykkä löytyi vesisateella tarhan portilta, joten päättelin poninkin viihtyvän paremmin kuivassa katon alla. Eikä pojilla mikään ongelma ollut olla kahta päivää sisällä pitämässä sadetta ja pahimpia jääkelejä. Oikeastaan se ajoitus oli varsin mainio, nyt meillä on sula tarha!

Heinäkuu 2015
Loppuviikkokin on mennyt rauhallisesti lomaillen. Simoa saisi jo liikuttaa, mutta jokseenkin liukkaat ovat laannuttaneet pahimmat hoppuilut hevosen selkään. Kenttä ei ole vielä täysin sulanut, vaan sieltä löytyy jokunen jäinenkin kohta. Eipä se haittaa, jos ruuna nyt hetken lepäilee ja liikkuu omineen Kottin kanssa tarhassa. Simon piikityskohdat ovat pysyneet hyvänä. Ei turvotusta tai punoitusta, vain nättiä vaaleanpunaista"possunpinkkiä" ihoa.

Kotti on ollut myötäeläjänä tässä Simon lomalla. Mitä siitä nyt tulisi, jos ei nuori poni saisi viettää lakisääteistä talvilomaa viimeisillä (ainakin toivottavasti) talvisilla keleillä?! Ponille loma tekee hyvää, jopa parempaa kuin Simolle. Poni on tehnyt hyvän työn joulun jälkeen. Sen kanssa valmistaudutaan maaliskuun ruunaukseen. Täytyy olla hyvässä kunnossa ennen sairaslomaa, jotta leikkauksesta toipuminen ja palautuminen treeniin sujuisi hyvin.

Meillä jatketaan treenejä, kunhan saamme kentän kokonaan sulaksi, eli toivon mukaan ensiviikolla. Siihen asti nautitaan ansaituista lomista ja katsellaan haikeana, kuinka laidun sulaa ja ruoho alkaa vihertää. Jos oikein tiiviisti tuijottaa, voi jo nähdä ruohonkorren pilkottavan lumen alta!


27.1.2016

Ripaus lisää toivoa

Jotta kaiken tämän paskan jaksaa päivästä toiseen, täytyy uskoa. Uskoa hevoseen, sen hyvyyteen. Siihen, että joku kaunis päivä, jossain tuolla tulevaisuudessa se lunastaa sen mihin minä uskon. Kieltämättä joskus ollaan oltu niin pohjalla, että hetkittäin olen herpaantunut uskossani hevoseeni. Koska se on kuitenkin ainutlaatuinen helmi, tällaiselle sialle, olen halunnut kaikesta huolimatta jatkaa ja yrittää vielä kerran. Vielä yksi kokeilu sitä, toinen tätä, sillä hevoseni on sen arvoinen, varmasti.


Jos nyt ajatellaan sitten isomman maailman mukaan, jossa hevosia ostellaan miljoonilla, on tämä meidän kulutus ja uhrautuminen tätä hevosta kohtaan ollut varsin pientä, mutta me emme olekaan isossa maailmassa, emmekä miljonäärejä. Jos olisi rahaa edes sen verta, että selvitään seuraavaan palkkapäivään.. Kun siitä vähästä, mitä meillä on, on laitettu valtava osa yhteen ainoaan hevoseen, tarkemmin sanottuna sen hoitokuluihin, on se kieltämättä välillä hieman pöyristyttävää. Kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää tällaista järjen köyhyyttä. Hevosia tulee ja niitä menee. Rahalla saa uusia ja sitä rataa. Hulluinta on laittaa rahaa hullun lailla täysin sekopäiseen hevoseen!

Sen kaiken lisäksi, että hevoseni fyysinen terveys on ollut pieni rahareikä ja ongelma, ei sen pään sisäinen toiminta ole paljon parempi. Huono hermorakenne - heikot hermot.

Arvon ht.net osaa kiteyttää hevoseni suvun perusteella kovin lupaavaksi tulevaisuutta ajatellen. Pieni poiminta kasvatus-osiosta Simon sukutaulua koristavasta orista.

"Weltmeyer on superperiyttäjä: se jättää tahdikasta liikettä, loistavaa kokoamiskykyä ja paljon kusta päähän. "


Takana on pitkä ja piinallinen hoitovuosi. Ehei, älkää pelästykö, en pääse pälkähästä ja jatkamme klinikalla ramppaamista tulevaisuudessakin, mihinkäs kissa karvoistaan pääsisi - klinikan vakioasiakas!

Tiistaina meillä oli ihan normaali kontrollikäynti. Ajokeli klinikalle oli varsin pelottava, rystyset valkoisena rattia rutistaen ja toivoen, että pysymme hurjassa 60km/h vauhdissa moottoritiellä omalla kaistallamme, tai ylipäätään tiellä. Jokusen kymmenen kertaa sen 45minuutin aikana, jona matkamme eteni 51km, ajattelin, että käännymme heti kotiin, kun vain sellainen mahdollisuus tulisi. Mutta lopulta sää selkeni ja tien kunto parani sen verran, että eteen näkyi auton keulaa pidemmällekin, joten en enää nähnyt syytä kääntyä kotiinpäin.

Klinikan pihassa jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, mutta ei se meitä haitannut. Sisälle päästyämme ja loimea riisuessani eläinlääkäri kehui kehui Simon muuttunutta ulkokuorta. Jes!! Niitä sanoja me menimme hakemaan, sitä, että eläinlääkäri kehuu, kuinka hyvä kuntoinen hevosestani on tullut! Ettei positiivinen muutos ole pelkkää kuvitelmaa ja toive ajattelua.

Nopean turinatuokion jälkeen päädyimme hoitosuunnitelmaan, joka oli hyvin selkeä; laitetaan vain lisää voiteluainetta saranoille, eli IRAPit kavio- ja vuohisniveleen, oikeaan jalkaan. Ei sen suurempia tutkimuksia, sillä kerroin hevosen liikkuvan nyt päivä päivältä paremmin. Eikä eläinlääkäri nähnyt syytä olla uskomatta sanoihini.

Niinpä pikavisiittimme sisälsi piikityksen, jonka jälkeen pääsimme taas kotiin päin. Seuraava kerta on huhtikuussa, vain siksi, että meillä on yksi ainoa annos enää jäljellä ja se menee vanhaksi, joten se on pakko käyttää. Niin kallista ainetta ei heitetä roskiin! Samalla otetaan sitten uudet veret, jotta saadaan aineet taas vuodeksi eteenpäin.

Jatkan taas uskomistani hevostani kohtaan! Vielä tulee se päivä, kun se antaa kaiken takaisin. Minä tiedän sen, minä uskon siihen! Odotellessani voi mennä vielä jokunen kymppi tai tonttu. Kuka näitä kuluja nyt laskee?! Mutta vielä se päivä tulee, kum kaikki tämä paska on ollut tämän arvoista ja enemmän!


24.1.2016

Pienen ponin suuri saavutus

Tänään koitti kisapäivä, johon olimme valmistelleet hevosia koko kuluneen viikon. Viikon treenit menivät hyvin, niistä lisää joskus myöhemmin, lukuunottamatta Simon kohdalla eilistä, jolloin hevonen vain pukitteli vasenta laukkaa pyydettäessä. Tilanne saatiin kuitenkin korjattua ja homma toimi jotenkin..

Kotti oli luokan ensimmäisenä. Verryttelystä toisen,  vuoden vanhemman oriin kanssa ei oikein tullut mitään. Kotti häselti uuden tuttavuuden perään koko ajan. Suorastaan raivostuttavaa, mutta toisaalta täysin odotettavissa oleva asia. Saimme verryttelyssä otettu hieman ravia, joka ajoittain tuntui ihan hyvältä, ajoittain ei. Kottia ei onneksi pahemmin jännittänyt maneesi, se uskalsi liikkua siellä varsin hyvin. Poni oli toista kertaa ratsain maneesissa, tai ylipäätään vieraassa paikassa, joten kokemusta rikkaamaksi tästä reissusta oli tarkoitus tulla.


Radalla ponin kanssa oli varsin miellyttävää olla. Se oli 75% avuilla, ei varsinaisesti jännittänyt ja suoritti tehtävät varsin tasaisesti. Lyhyt rata tuntui ponille riittävän kokoiselta.

Rata alkoi vähän huonosti, en saanut käännettyä täysin linjaan ponia, mutta pikku vikoja. Rata lähtikin sitten varsin kivasti rullaamaan omalla painollaan. Käyntiohjelmassa poni jännittyi, maneesissa odotteleva seuraava ratsukko sai ponin mielenkiinnon kohdistumaan sinnepäin, jonka vuoksi poni hätiköi jo raville. Rataa jatkettiin pienestä rikkeestä huolimatta laukkaosuuteen. Oikea laukka nousi  mallikkaasti ja sujuikin hyvin loppuun asti, kunnes maneesin päädyssä kaviosta lensi hiekkaa peltiseen seinään ja sen lisäksi hiekkapaakku lensi nenämme edestä! Kuinka se on edes mahdollista? Joka tapauksessa siitä keskiravin tynkää lävistäjälle, joka ei sitten lähtenyt, kun poni niin hätääntyi hiekka episodista. Vasen laukka nousi huonommin. Poni otti taas hätäisiä "valmistelu" askelia, mutta laukka itsessään oli ihan ok. Askeleen pidennys ei onnistunut ollenkaan, sillä poni ei uskaltanut mennä kohti tulevaa hevosta vastaan ja lopulta laukkakin sortui raviksi ennen aikojaan. 

Sitten vain etsimään rauhallisempaa ravia, josta rentous kerkesi hävitä täysin. Lopputervehdykseen, pysähdys hieman vinoksi ja kiitos ponille.  


Poni on kaiken kaikkiaan edistynyt tämän lyhyen vuoden aikana todella paljon. Se kykeni suorittamaan melkolailla tasaisen radan, joka nelivuotiaaksi kääntyneeltä ponilta on todella paljon vaadittu. Vaikka meillä jokunen rikko matkaan tulikin, suoriutui poni todella hienosti, yli odotusten. Tulokseksi varsin mallikkaat 63,600% josta onkin mukava lähteä jatkamaan vuotta ja parantamaan tulosta. 

Pääasiassa seuraavaan kertaan täytyy saada rauhallisuutta, poni oli varsin hätäisen oloinen pienien jalkojensa kanssa. Isompia, rennompia ja rauhallisempi askelia etsimään, etenkin raviin. Koska jokaisessa asiassa täytyy olla tavoite, on ravin rauhallisuus meidän seuraava suunnistettava etappi. 

Sitten olikin Simon vuoro. Simo odotteli ensimmäisen verryttelyryhmän ajan ulkokentällä, jossa se oli ollut varsin rauhallinen jopa laiskan oloinen kaveri. Tullessaan odottelemaan maneesin oven lähelle, oli herra herkkämieli päättänyt vetää väärän moodin päälle ja hyppiä pariin otteeseen pystyssä. Maneesissa hevonen kuitenkin oli suhteellisen rauhallisen oloinen, joten pienen kävelyhetken jälkeen nousin selkään. Käynnissä hevonen tuntui olevan ihan ok, joten ravivaihdetta päälle. Hevonen lähti hyvin raviin! Jee!! Ravissa se oli hivenen normaalia enemmän jännittynyt, alkuun Simo on siis aina hieman jännittynyt, mutta nyt hieman enemmän. Se kuitenkin vastasi eteenpäin pyytävään ja pidättävään apuun ja alkoi siinä jo hivenen rentoutua ja tuntua hyvältä. Otin oikeaa laukkaa, jossa radan pituus konkretisoitui - aivan liian lyhyt hevoselleni. Meidän oma kenttä on huomattavasti pidempi kuin lyhyt koulurata. Askeleen pidennykset eivät kerenneet alkaakaan, kun hevosta oli jo otettava kiinni. Oikeassa laukassa saimme kuitenkin varsin mallikkaita laukka-askelia ja hevonen tuntui hetkittäin jopa super hyvältä. Sitten oli vasemman laukan vuoro. Ristilaukkaa, ei nosta, pukkia, nostaa ja vaihtaa ristille tai nostaa ristilaukan ja vaihtaa myötälaukkaan, jonka jälkeen pukkia. Vasen takajalka ei päässyt laukkaan ollenkaan mukaan. Hevonen ei saanut sitä kroppansa alle, jonka takia se kiukustui ja pukitti. Lopulta pukkia alkoi tulla jo ihan joka asiasta, eikä enää ravikaan sujunut. 

Radalle ei siis päästy lähtemään ollenkaan. Harmitti ja vitutti, mutta toisaalta tämä olisi pitänyt tajuta. Edellispäivänä hevonen jo pukitteli paljon ja vasen laukka oli ongelma. Silloin on jokin pahasti pielessä, kun herra herkkämielelle ei laukkaaminen maistu. Koska olimme luokkamme viimeisiä ja aikaa seuraavaan luokkaan oli reilusti, sain jäädä radalle hevoseni kanssa jatkamaan pukittelukohtauksen poistamista. Avuksi otin mieheni liinan päähän ja homma aloitettiin aivan alusta, käynnistä ja ravista, jotka liinan päässä maistuivat jo jotenkin hevoselle. Lopulta vielä juoksutin hevosen, jotta sain laukat kumpaankin suuntaan ulos. Vasen laukka ei rullannut hyvin liinassakaan, mutta hevonen sentään laukkasi eteenpäin. 

Onneksi Simolle on tiistaille klinikka-aika varattu, joten vikaa päästään etsimään heti ja hieroja on tulossa vihdoinkin keskiviikkona, joten eiköhän hevonen taas kuntoon saada. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! ;) 

Hyviä puolia Simonkin kisamatkasta löytyi. Se käyttäytyi varsin asiallisesti maneesissa, joka oli hyvin pimeä ja päädystä löytyi pelottava kasa estemateriaalia. Ravi löytyi alussa heti ja lukuun ottamatta vasenta laukkaa ja sen jälkeen alkaneita ongelmia, oli hevonen oikeasti todella kiva. Noin niin kuin vieraassa paikassa ratsastukseen.. 

Kotimatkalle pääsimme, kun olimme saaneet hevoset traileriin. Kotona ne menivät suhteellisen kivasti, mutta Kotti sulkeutui omaan kuplaansa lastauksessa, eikä tahtonut ottaa ulkopuolisesta maailmasta mitään vastaan. Toisin sanoen, se olisi jäänyt seisomaan niille sijoilleen, jos sen olisi siihen jättänyt. Lopulta kupla saatiin hetkellisesti puhkaistua, jotta poni kerkesi astella koppiin mallikkaasti. 

Tästä ei ole matka kuin eteenpäin. Ensin selvitellään Simon ongelmat kuntoon ja jatketaan sitten treenejä eteenpäin. Kotti saa hetken huilata ja pääseekin maastoon nollailemaan ajatuksiaan.

20.1.2016

Testiajossa ponikoulusatula Wintec


 Olen koko viime vuoden tuskaillut ponin satuloiden kanssa. Sille on hankittu uutta ja käytettyä, halpaa ja kallista. Onnellisuusuutta on kestänyt vain pieniä hetkiä, sillä nuorilla on tapana kasvaa ja muuttua. Ponin kohdalla muutokset ovat olleet hevosiini verrattuna nopeita ja radikaaleja. Toisin sanoen, satuloita ei ole voinut edes fiksailla vällyillä vähän pidempi aikaiseen käyttöön. Hevosten kanssa taas romaanit, pintelipatjat, pyyhkeet ja muut ovat olleet todella pitkäaikainen apu. 

Kottilla on nyt viimeisten hetkien ajan ollut käytössä Stübben rex 15" satula, 32 leveydellä. Se on ollut ihan ok, paremman puutteessa. Mutta mikään täydellisyys ei sekään selkään ole ja aavistuksen nafti leveydeltään. Niinpä olen satunnaisesti katsellut markkinoita, mitä ponille seuraavaksi kokeilisi. Suurin osa jää juurikin leveydestä kiinni, kun pyöreään selkään ei auta laittaa V-muotoista etukaarta, jota löytyy lähes kaikista satuloista, myös tuosta Stübbenista. Sinne tarvitsisi U-muotoisen etukaaren, mutta toistaiseksi niiden tarjonta on todella rajallista, kun Barnsby ei uudella konseptillaan tuota satuloita meidän markkinoille. Tai ei ainakaan vielä joulukuussa ja vanhoja Barnsbyn riittävän lyhyitä ja leveitä käytettyjä ei vain ole markkinoilla. 


Koska minulla nyt kuitenkin on rajallinen aika, raha ja ennen kaikkea motivaatio, etsiä joka kuukausi uutta satulaa, aloin keskustella Wintecin jälleenmyyjän kanssa satulasta ja sen sovitusmahdollisuudesta. Valitettavasti satuloilla, näin pienillä tuumilla, on rajalliset markkinat, eikä niitä löydy hyllystä. Tilaus tarkoittaisi ostopäätöstä. Käytettynä voin vielä jokusen satasen laittaakin ns. turhaan, jos tiedän, että satulan saa samalla hintaa laitettua kiertoon, mutta uutta en. Siihen tyssäsi haaveet Wintecistä, jossa muokkausmahdollisuus houkutteli kovasti. 

Kauppa syntyy, kun eteen tulee se yksi, joka on kiinnostunut juuri siitä sinun myynnissä olevasta kohteestasi. Tai toisinpäin, tarvitset vain sen yhden myyjän, jolla on myynnissä se etsimäsi asia. 


Niinpä onni potkaisi kerrankin ja löysin Wintecin ponisatulan, koulumallisena. Omilla kriteereilläni, eli riittävän pienellä tuumakoolla varustettuna ja iskin kiinni, kuin sika limppuun. Hintakin oli sellainen, että jos satula olisi jo ollut avoimessa myynnissä, olisi sillä ollut jonoksi asti ostajia. Niinpä perheeseemme sai tulla taas Wintecin satula. 

Minulla on Winteceistä kokemusta useamman satulan kohdalla. Nemon ensimmäinen satula oli ihana vaalean ruskea estesatula, joka oli varsin mukava. Jos unohdetaan ärsyttävät vastinhihnat ja jalustinkoukut. Uunon ensimmäinen satula oli myös Wintecin yleissatula, tosin sillä ei edes koskaan ratsastettu, sillä se oli vain satulaan totutusvaiheessa käytössä. 

Wintec on siis tavallaan tuttu merkki, olen tietoinen sen heikkouksista ja hyvistä puolista. Jollain tapaa olen pyrkinyt kuitenkin välttelemään niitä, sillä niissä on jokunen asia, joista en itse pidä laisinkaan, kuten nyt ne jalustinkoukut. Vastinhihnat on pikku juttu, ne voi vaihdattaa, mutta koukut ovat jo suuremman luokan murheen kryyni. 


Mutta rakkaan ponimme takia (ja kukkaron) olen valmis periaatteitani vastoin toimimaan. Nahkasatula on aina nahkasatula, siksi katselinkin jo Batesin satuloita, mutta niiden hinta on tässä kohtaa ponin ratsunuraa ajatellen vielä turhan kallis. Tähän uudempaan Winteciin, jossa on paloilla muokkaus, en ole aiemmin kerennyt tutustua, se on tervetullut lisä Wintecin muokkausmahdollisuuteen. 

Postista saapui super pieni ja leveä koulusatula, tosin siinä on vasta punainen kaari, joten meillä on vielä vara leventääkin satulaa. Jokunen muokkauspalakin oli matkassa, mutta jo heti ostohetkellä päätin, että jälleenmyyjä saa tulla katsomaan ja muokkaamaan satulan täydelliseksi ponille. 

Tänään sitten -25 asteen kelissä täytyi testailla uutta satulaa, jos vaikka sen saisi mukaan kisoihinkin, mikäli nyt osallistujia tulisi riittävästi. Satula on leveämpi kuin aiemmin käyttämä Stübben. Ei paljon, mutta kuitenkin sen verran, että ponin liikkeissäkin oli huomattava ero lavan käytössä. 

Poni oli varsin mukava ratsastaa, sille on myös tulossa huomenna postissa uusi kuolain. Olen niin rakastunut ja tykästynyt tuohon Simon kuolaimeen, että kokeilemme nyt ponille samaa kuolainta eli Neue Schule Turtle Toppia, sillä nykyinen kuolain on liian liikkuva ponin suussa ja ottaa osumaa kitalakeen ikävästi. 


 
Wintecin hyvät puolet ovat ehdottomasti
- muokattavuus, satulaa on helppo leventää ja kaventaa itse. Myös rungon kaarevuutta saa muokattua toppauspaloilla. 
- Helppo hoitoinen materiaali, synteettisen materiaalin takia satula on helppo puhdistaa. 
- Keveys, nykysatuloiden ehdoton hyvä puoli on keveys. Satulan ei kuulu painaa kymmeniä kiloja! 

Huonot puolet
- Vastinhihnat, alkuperäiset, synteettiset eivät kestä käyttöä. Onneksi ne saa vaihdettua. 
- Jalustinkoukut, niistä puuttuu stoppari takaa, joka mahdollistaa jalustinhihnan irtoamisen. Toisaalta ne ovat myös hyvin tiukat, joten nykyaikainen, venymätön ja pehmeänahkainen hihna ei mahdu liukumaan koukussa. Joten sileänahkainen, venyvä hihna olisi tähän satulaan passeli. 
- Materiaali, synteettinen on kova ja liukas, pakkasilla jähmeä ja taipumaton. 

Näillä mennään!

19.1.2016

Olisihan sillä rahalla saanut niin paljon muuta

mutta minä tilasin silti hamppua!

Gottfrid eli kotioloissa Kotti,  meni ja voitti palkinnoksi laatuponikisoista lahjakortin hamppukauppaan. Sen verran arvokkaan, ettei sitä voinut jättää käyttämättä. Olinhan toki harkinnut hamppukuiviketta jo aiemmin, mutta silloin sain viimeisen potkun persuksille tilatakseni vihdoin kuivikkeet.

Hampusta ollaan montaa mieltä. "Se on kuitenkin kallis, imukyvytön ja työläs. Pöliseekin, vaikka pölyttömänä markkinoidaan. Takuu varmasti myös jäätyy!"  Miksi siis edes kokeilisin? No kokeilinpa kuitenkin, kun siihen mahdollisuus  edullisemmin oli.

Tallissamme on aiemmin käytetty turvetta, jota on ostettu paaleissa. Sen käyttö talvella on täysin mahdotonta, sillä turve jäätyy sekä paaliin, että tallin lattialle, jolloin se ei ole kuivikkeen roolissa ollenkaan. Sen takia meillä on ollut käytössä myös puru, jota sitäkin on ostettu paaleissa. Periaatteena kuivikkeissa on ollut se, että sen on oltava kuivaa! Märkää saa lantalasta, siispä ison irtokasan ostaminen ei tule kuuloonkaan, sillä katon alla meillä ei sellaiselle ole tilaa, taivasalla se kastuu ja jäätyy. Puru on kuitenkin hidas maatumaan, mikä hankaloittaa loppukäsittelyä ja ammoniakin käry on joskus niin karmaisevaa, etten kykene siivoamaan kahtaa karsinaa kerrallaan, vaikka meillä on todella hyvä ilmanvaihto tallissa. Olkipellettiäkin kokeilimme, mutta pelletit hävisivät hevosten suuhun ennemmin, kuin lantalaan, samoin kävi myös oljen kanssa.

Hamppukuivikkeet tulivat pihaan ja olivat katon alla ennen kuin kerkesin kissaa sanoa. Kun karsinaan laitetaan pissille pehmoiseksi laskeutumisalustaksi jotain näin kallista, en tohtinut tehdä kaikille hevosille hamppukarsinaa. Koekaniksi pääsi tietenkin mamman mussukka Simo-Petteri. Simo on pojista se vähemmän siisti kaveri. Simo on koko hevosenomistajahistoriani sotkuisin otus. Se paskoo mihin sattuu, jopa ruokakasaansa. Rakastaa piehtarointia karsinassaan ja pyörii ja hyörii ympäriinsä.

Simolle laitettiin tyhjään karsinaan viisi paalia, koska olin nuuka ja karsina näytti varsin hyvin kuivitetulta sillä määrällä. Ensimmäisen yön jälkeen jouduttiin vielä lisäämään paali. Karsina oli alkuun varsin työläs puhdistaa, sillä kuivike ei pysynyt paikallaan vaan oli yhtä höttöä. Pikkuhiljaa kuivike kuitenkin alkoi patjaantumaan, jolloin karsinan siivous helpottui huomattavasti.

Pian Simon jälkeen Kottikin pääsi nautiskelemaan hamppupedistä. Kotti on Simon vastakohta, se tuskin edes hengittää karsinassaan. Kottin kanssa hamppukuivike on varsin hyvä, riittoisa ja edullinen. Poni kuluttaa noin paalin kuukaudessa, jos sitäkään. Simo taas senkin edestä.

Simon karsina jouduttiin tekemään alusta asti uudestaan. Vähemmän on enemmän ei päde hamppuun. Olisi pitänyt laittaa kerralla enemmän kuiviketta heti aluksi, jolloin ensimmäisestä patjasta olisi tullut hyvä. Ja olisi pitänyt olla kärsivällisesti hämmentämättä karsinan kuivitusta pohjia myöten joka päivä. Hamppukarsinan idea on häiritä patjaa mahdollisimman vähän.

Hamppupaalit hupenivat varastosta, sillä Simo kulutti noin kaksi paalia viikkoon. Kun kuivikevaraston pohja alkoi pilkottaa, aloin miettiä jatkoa. Laitanko rahaa 350€ hamppuun? Sillä rahalla saisi jo vaikka miten paljon muita kuivikkeita. Onko hamppu todella sen arvoista?

Pieni mietintä tuokio ja muistelu jäätyneen turvekasan hakkaaminen,  johon saattoi mennä jopa kokonainen työpäivä.. Puru, jota kuluu paali per karsina viikkoon. Saatavuus vaihtelee, eikä se paalitavarana halvemmaksi tule. Saati, että joutuisin sen  hakemaan kaupasta itse, usein jo pari päivää myöhässä ja siivoilisin hevosten karsinoita talikollinen kerrallaan, koko päivän ajan..

Tilaus lähti. Tällä kertaa köyhdyin koko summan edestä. Mutta hampun hyödyt ja helppous ovat sen arvoisia. Perheellisenä kaikki tallilla säästetty aika on aikaa, jonka voin antaa perheelleni, lapsilleni. Äiti ja isä viettävät tallilla jo ihan riittävästi aikaa ilman työlästä kuivike operaatiotakin. Hamppu on valoisaa, etenkin siistin hevosen karsinassa.  Simon karsinassa sen vaaleus ei pääse pitkään hohkamaan.. Paalit ovat kevyitä, kulkevat myös tällaisen hentoisen naisen käsissä ilman lisävarusteita. Karsinan siivous on helppoa ja nopeaa, kun pyrkii mahdollisimman vähän häiritsemään patjaa. Kuivike ei pölise. Paalia levittäessä toki pölyä nousee ilmaan hieman, mutta sen jälkeen kuivike ei enää pölise. Pääasia on kuitenkin se, että sen loppusijoittaminen on  helpompaa kuin purun. Hamppu maatuu nopeasti, eikä lantalaan hirveästi itse kuiviketta edes mene. Sen lisäksi hamppu ei jäädy. Se ei jäädy paalina muovien sisään, eikä se jäädy karsinan pohjaan. Kovettuu toki pinnalta, mutta pelkällä talikollakin saa pinnan rikki, jonka alta hamppupatja on täysin sula ja pehmeä. 

Meillä siis jatketaan hampun kanssa, oli kallista tai ei.  


Onko sinulla kokemuksia hamppukuivikkeesta? 

17.1.2016

Vuoden ensimmäinen valmennus


On ollut todella turhauttavaa perua kerta toisensa jälkeen valmennustunti. Jos tilanteesta tarvitsee etsiä positiivisia puolia, on syy ollut aina jossain muussa kuin hevosessa. Talvi tuli kerralla, sen myötä 30 asteen pakkaset ja myrskyt. Ja aina se pakkasukko kävi kylässä sinä päivänä, kun meillä piti olla valmennus. Viime kerta oli jouluaaton aattona. Eli jo miltei kuukausi sitten. 

Tänään, vihdoin ja viimein oli suhteellisen suotuisa keli, itseasiassa todella hyvä, vaikka pakkasta olikin miltei 20 astetta. Hevonen on liikkunut viimeisen valmennuksen jälkeen hyvin, mutta ratsain melko vähän, koska kelit olivat mitä olivat. Olen vakaasti harkinnut ja päättänyt, etten ensi vuonna katso moista on-off ratsastusta, vaan turvat karvoineen saavat löytyä pahimpien kelien aikaan maneesitallilta, kuukausi tai pari pahimpiin jää-/pakkaskeleihin, olisihan se lomaa koko perheelle siitä normaalista arjesta.. 

Pääasia menneissä treenihetkissä on kuitenkin ollut se, että hevonen on liikkunut mielellään. Se on suorastaan ollut mainio, kun ensimmäinen vauhtivaihde ollaan saatu päälle. Olen kuitenkin myös pistänyt merkille, että pitkä, mutta reipas verryttely kaikissa askellajeissa, etenkin ravissa ja laukassa on saanut hevosen positiiviselle tuulelle. 


Tänään olin ajoissa matkassa, että kerkeän kävelyttää Simoa pitkään, ennen valmennuksen alkua. Positiivisena mieleen jäi ensimmäinen ravin nosto. Se on ollut vielä toistaiseksi kohta, jossa on ongelmia, ei kiukuttelua, mutta enemmänkin kuuroilua. Tänään kuitenkin hevonen lähti heti pienestä ajatuksesta raviin. Ravi oli heti alusta lähtien niin menevää, että hevonen tarjoili laukkojakin. Minun kullannuppuni on tullut takaisin! Simo on pohjimmiltaan eteenpäin pyrkivä ja menee mieluummin liian lujaa. Syksyn ongelmista aletaan siis vihdoin päästä eroon ja tilalle on tulossa kovaa vauhtia se Simo, jota se hevonen todella on. 

Simon kanssa olemme tehneet asian kerrallaan, nyt kun eteenpäin pyrkimystä löytyy, pääsin oikeasti vähän ratsastamaan ja vaikuttamaan hevoseen. Niinpä tänään otettiin taas yksi "uusi" asia kuvioihin; asetus. Koska aiemmat valmennustunnit ovat menneet siihen, että saan hevosen eteenpäin, ei sen kanssa ole voinut kiinnittää muuhun huomiota. On kuin rakentaisimme hevosta alusta asti uudelleen, pala kerrallaan. Niinpä tänään oli aika pureutua enemmälti asetuksen saloihin. Kulmat tulivat vastaan nopeasti ja ympyrät päättyivät ennen kuin ehtivät alkaa. Tai siltä se alkuun ainakin tuntui. Oli todella vaikea saada hevonen asetettua sisällepäin, niin että se oikeasti on kaulasta ja niskastaan rento ja suora ja koko paketti turvasta häntään pysyisi kasassa, että hevonen vain myötäisi niskastaan ja kääntäisi päätään hieman sisälle. Tasapaino, tuntuma, käden joustavuus, rentous ja eteenpäinpyrkimys, kaikki piti yrittää säilyttää samalla, kun vaati hevoselta sille vaikeaa asiaa, asetusta sisälle päin, lapoja ryhdikkääksi kropan alle -> ulospäin, sillä toistaiseksi ne ovat usein sisälle päin, niinkuin koko hevosen painopiste. Täytyi siis horjuttaa koko hevosen tarjoama liikkumatapa päinvastaiseen suuntaan.

Hetkittäin onnistuimme hyvin, hetkittäin vähemmän hyvin. Pääasia kuitenkin oli, että hevonen jaksoi yrittää ja saimme onnistuneita hetkiä, sellaisia, joista sain kiinni sen tunteen, miltä hevoseni kuuluisi tuntua, jolloin on helpompi lähteä etsimään samaa tunnetta myös yksin ratsastaessa. Tärkeää oli joustaa ja antaa tilaa ulkokädestä, joka on jollakin tapaa vaikeaa omalle koordinaatiolleni. Kuvittelen joustavani, mutta oikeasti vienkin kättä enemmän ulospäin kuin kohti hevosen suunpieltä, jolloin ulkokäsi ei kuitenkaan jousta, vaikka kuvittelen tekeväni niin. 

Ravissa hevonen liikkui hyvin elastisesti läpi kropan, se oli todella pehmeän tuntuinen, rento ja jäntevä. Laukassa pääsimme myös työskentelemään asetusten parissa. Laukassa hevonen kuitenkin alkoi väsähtää ja muutama kiukuttelupuuskakin kävi kylässä, mutta niistä päästiin yli hyvin nopeasti. 


Taina kehui tänään Simon positiivista asennetta ja liikemekaniikkaa, joka on pienessä hetkessä parantunut paljon. Hevosen tasapaino on kasvanut ja se löytää jo jaloilleen hyvin paikkansa kroppansa alta. Kehitystä on siis tapahtunut. Siitä päästiinkin jo seuraavaan asiaan, sillä olen huomannut hevosen lapakuoppien häviävän ja päätinkin kysäistä samalla Tainalta, mitä mieltä se on satulan leveydestä. Minulla on ollut pieni aavistus siitä, että se alkaa olla hieman kireä ja samaa mieltä oli Tainakin. Ennen kuin saan satulan levitykseen, on ensiapuna otettava vällyä pois välistä, eli romaani ja aloitettava soittelemaan heti huomenna satulan levennys mahdollisuuksista.

Kaiken kaikkiaan hevonen oli todella hyvän tuntuinen. Se jaksoi koko tunnin ajan yrittää, liikkui eteenpäin ja oli varsin hyvän tuntuinen. Meillä on vielä yksi valmennus ennen viikonlopun kisoja, mutta toistaiseksi olemme lähdössä sinne varsin positiivisin mielin. 


13.1.2016

Tavoitteet Kottille vuodelle 2016


Nelivuotiskausi alkaa minulle olla jo tuttuakin tutumpi. Minulla on ollut monena vuonna käytössä 4-vuotias ratsunalku. Vaikka viime vuosi ko. ikäluokan kanssa toteutui hieman suunnitelmista poiketen, ei se pääasiassa eronnut muista kovinkaan paljon - samat vaatimukset vuoden opeille oli myös Simolla, vaikkei sitä radoille suunnitelmien mukaan saatukaan. 

Onkin taas aika kerrata, mitä Kottin kanssa edessä olisi tänä vuonna; helppo B tasoa. 
Kotti eroaa kaikista aikaisemmista tämän ikäluokan hevosistani siinä, että esitän sen mieluummin lyhyellä radalla, kuin pitkällä. Simon kanssa viime vuonna ei voinut harkitakaan lyhyitä ratoja, sillä hevonen ei niihin olisi millään mahtunut, mutta Kotti sen sijaan on niin pieni liikkeiltään, että pitkät radat tuntuvat tässä kohtaa kidutukselta kaikkia kohtaan (tuomarit, hevonen, ratsastaja)

Kottin kanssa tutustutaan siis pääasiassa helppo B -tason ratoihin. Tutuimmaksi tulee nelivuotiaiden kouluratsastusohjelma, jota on tarjolla useimmissa nelivuotiaiden luokissa. Ensimmäisen kerran tähän rataan tutustutaan jo reilun viikon päästä, valkeiden aitojen sisällä. 


Rata on varsin helppo. Siinä ei ole liiemmin muuta, kuin eteen ratsastusta. Radan haastavuus ei ole itse radassa, sillä tällä radalla on vain viisi arvostelukohtaa. Siinä arvioidaan hevosen jokainen askellaji erikseen, sekä kuuliaisuus ja yleisvaikutelma. Hevonen on siis saatava esittämään parhaimmat puolensa, laadukkaat, tahdikkaat liikeet ja kapasiteetti. Tykkään tuosta radasta todella kovasti, se on nelivuotiaalle hyvä rata, sillä se on helppo ja tehtävät tulevat rauhallisessa tahdissa.

Kottin ikäisille on tarjolla kouluratsastuksessa sarjakilpailu; Paccellicup, jossa edellä mainittu rata ratsastetaan pitkällä radalla. Minua kiehtoisi ottaa cuppiin osaa Kottin kanssa, sillä Simon kanssa emme päässeet verryttelyä pidemmälle. Kottin kanssa näihin osallistutaan vain ponin kokemuksen vuoksi. Kaikki kokemukset, erilaiset kisapaikat ja tapahtumat ovat tulevaisuutta varten hyviä kokemuksia. Kottin suurin tavoite on kuitenkin siellä tulevaisuudessa; toimiva ja varma lasten poni.  

 Paccellicup on pääsääntöisesti 3-4 tasolla kilpailta sarja. Sen ympärillä on siis paljon muutakin hälinää ja tapahtumaa, joka asettaa oman haastavuutensa. Siksipä yritän täyttää tapahtumakalenteria pienemmillä kisoilla tähän alkuvuoteen. Vaikka olemmekin menossa hetimmiten 2-tason kilpailuihin, tiedän, ettei siellä ole suurempaa hälinää ja kisat itsessään ovat hyvin pienet. Tähän aikaan vuodesta aniharva osallistuu kisoihin, joten se on mainio paikka käydä keskeneräisen ponipalleron kanssa harjoittelemassa vieraissa paikoissa olemista.

Seuramme järjestää varmasti taas alkuvuodesta 1-tason kilpailuja, joissa on mahdollisuus mennä omavalintainen rata. Siellä onkin hyvä käydä kummankin kanssa hiomassa kauden ratoja kuntoon ja hakemassa lisää kokemusta kisapaikoista.

Kottin suurin tavoite tälle vuodelle on kuitenkin laatuponikilpailut, joissa Kottin on jo aika esiintyä ratsain. Osallistumme ehdottomasti askellajikokeeseen, mutta haaveissa olisi myös osallistua estepuolelle. Sitä varten on kuitenkin vaihdettava kouluratsu ja -ratsastaja viihteelle, esteiden pariin ja käytävä muutamat harjoituskilpailut esteiden parissa.

Kottin kanssa on kuitenkin tärkeintä pitää homam mielekkäänä ja hauskana. Ohjelmassa on paljon maastoilua, lomailua ja nuoren pojan elämää. Sekä ruunaus, jonka ajankohdaksi olen päättänyt helmi-maaliskuun. Se on hyvä aika ruunata poni, kun ei ole vielä kisakausi kunnolla startannut. Ruunien kanssa on niin paljon rennompaa kulkea kisapaikoilla, kuin orin. 


Mutta aika näyttää, mitä saamme Kottin kanssa tänä vuonna aikaiseksi!

10.1.2016

Takaisin harrastelemaan


Olen mukavuuden haluinen ja silloin, kun kyse on harrastuksesta, haluan sen olevan mielekästä. Tai ainakin edes teoriassa sen pitäisi voida olla mielekästä. Siksi en kiusaa itseäni vuoden kylmimmillä keleillä, sillä huonon ääreisverenkierron omaavana jo pienempikin pakkaslukema saa raajat irtoamaan. Olen pitänyt hyvin kauan itselläni ratsastuskoulun rajat harrastuksessa: -15 tai enemmän, perutaan ratsastushetki. Tänään kuitenkin alkoi tuo -20 asteen lukema tuntua varsin lämpimältä, joten löysin itseni ratsun selästä, kaksi kertaa. 

Ensin oli Kottin hetki. Koska keli tuntui niin lämpimältä, niin sutaisin oikein pintelit jalkaan. Väriksi valikoitui tällä hetkellä talon ainoat ehdat pintelit, minäkö muka kouluratsastaja?! Kotti näytti pinteleissään varsin komealta, kertakaikkiaan. Kirosin aivopieruani siinä vaiheessa, kun tuli hetki poistaa varusteet, nakit yhtä valkoisena kuin ponin jalkaan käärityt pintelitkin.





 Ponin kanssa aloittelimme reippailemalla käynnissä kenttää ympäri. Pojat ovat olleet lomalla miltei koko alkaneen vuoden. Noustessani selkään, tunsin kuinka poni odotti hetkeä, jolloin keskittymiseni herpaantuisi ja se voisi vaikka heittää hetkeksi viihteelle. Niin ei onneksi käynyt, vaikka poni oli vielä ensimmäiset ravi askeleetkin hyvin viritetty jousi. 


Ravissa teimme siirtymisiä keskiravin ja harjoitusravin välillä, (tekstissä harjoitusravi on ravin tempo, ei ravia jossa istutaan alas satulaan!) Kottin ravi on kovin hätäistä, eikä sitä tietenkään helpota se, että lähden omalla kevennykselläni helposti siihen hätäisyyteen mukaan. Ponilta kuitenkin löytyy todella hyvin vaihteita raviin, joka on hyvä asia. 

Laukassa paikansimme ongelmaksi siirtymiset. Sekä ravista laukkaan, että laukasta raviin, siirtymiset ovat heikkoja. Ravista laukkaan siirtyessä poni ottaa helposti kiihdytyksen ennen nostoa. Suurin ongelman aiheuttaja on varmasti nyt takakengättömyys, sillä silloin poni ei saa ponnistavaan jalkaan riittävää tukea ja pitoa maasta, mutta halusin silti paneutua asiaan tänään enemmän. Ongelma on suurempi vasemmassa kierroksessa. Siispä teimme paljon nostoja, osa sujui todella hyvin, mutta välillä tuli todella huonoja nostoja. Laukasta raviin on samanlaista ongelmaa, poni ei tule riittävästi takajalkojen päälle siirtymisessä, jonka takia raviin siirtyminen tulee etuosa edellä ja sen vuoksi ensimmäiset raviaskeleet ovat hapuilua tasapainon ja tahdin kanssa. 


Menimme ponin kanssa kertaalleen myös kisoissa olevan radan läpi. Vaikkei se nyt varsinaisesti hyvin mennyt, on Kotti huomattavasti tasaisempi suorittaja, kuin Simo. Kotti puurtaa omalla tasollaan tasapaksua menoa, kun taas Simo säväyttelee wow-efektejä, mutta toisinaan pistää ranttaliksi koko homman. Mitään suuria rikkoja ei tullut, mutta meno on hätäistä. 



Kottin ja lämmittelytuokion jälkeen oli herra hapannaaman vuoro. Simon selässä on käyty viimeksi vuoden ensimmäinen päivä. Sen jälkeen hevonen oli epäpuhdas takaa ja ne pakkaset. Epäpuhtaus johtui kengättömyydestä, niin kuin vähän arvelinkin. Matalat kannat ja arat anturat olivat saaneet tarpeekseen kovasta maasta. Heti kenkien laiton jälkeen hevonen oli taas puhdas liikkeiltään, mutta en päässyt sitä kelin takia ratsastamaan. 


Ajattelin Simon olevan katapultti, joka pelleilee koko ratsastuksen ajan, se olisi varsin luonnollista ja odotettavaa. Nuori hevonen, pakkaset ja vapaat = ei niin mahtava yhdistelmä. Tai niin voisi luulla. Mutta minä sain hetken Uunoa. (Uuno - Rozeroy "Rosenstolz-Royal Olymp" ensimmäinen nuori hevoseni).

Olen katsellut kipaa ja viisivuotiaiden ratoja. Siellä on keskiaskellajien lisäksi kootut askellajit. Koottu on toki nuorten hevosten kanssa hieman eri juttu, kuin avoimissa luokissa, mutta askellajeista on löydyttävä selkeästi kolme eri vaihdetta harjoitus-keski-koottu. Simon kohdalla olen pakkaspäivinä pähkäillyt kohtia "koottu", etenkin laukka. Ja miten ikinä saisin sen laukasta käyntiin, tänä vuonna ratakuntoisesti? 

Simon kanssa aloitettiin työskentely hyvin rauhallisesti. Hevonen ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä katapultiksi, joten tovin kävelyjen jälkeen otin ravia. Niin, tai siis ajattelin ottavani. Hevoseni ilmoitti syöneensä päiväheinien sijasta viisi kiloa sitruunoita. Sitten, kun sitruunoiden pahin vaikutus lakkasi, saimme ravin päälle, jonka jälkeen tein useamman siirtymisen käynnin ja ravin välillä. Kun Simon diesel moottori käynnistyy hapannaamaisuudesta eteenpäin liikkumiselle, se on todella kiva ja avuilla oleva. Mutta sitten tulee se välikäynti, jolloin hevonen vetää vatsan pohjalta sitruunan hapot takaisin nenukkiinsa ja olemme taas alkutekijöissä. Hirveän kiva hevonen, mutta ei kestä lepotaukoja!


Nyt ongelmamme on muuttanut muotoa, jollain tapaa positiivisemmaksi. Hevonen ei enää *kopkop* heittäydy potkimaan tai pomppimaan, se ei reagoi kiukkuisesti pohkeeseen. Sen lisäksi pohjetta saa käyttää, se saa osua kylkeen ja välillä sitä joutuu oikeasti käyttämään. Nyt hevonen on enemmänkin ikiunessa, se vetää itsensä lukkoon avuilta, korvat luimuun ja happaman ilmeen naamalle. Aivan kuin sillä olisi suojamuuri, jonka läpi se ei ota apuja vastaan ja vain tallustelee sitä tahtia eteenpäin, mitä huvittaa. Positiivista siis sinällään, ettei se heittäydy tuhmaksi, vain kuuroksi. 

Taas, kun vauhti vaihteen saa lopulta päälle, on meno varsin mukavaa. Paitsi, kun tuli se hetki, jolloin piti nostaa laukka. "Jaa, niin mikä?"  Liian viisaita hevosia, liian hitaalla ajatuksella. Nyt, kun sitä pitoa on kavion alla, sitä voisi hyödyntää muuallakin, kuin tarha temmellyksissä. Ohjelmassa oli kadonneen askellajin etsintää. Laukka, se oli hukkunut jonnekin, mutta arvatkaas mitä, se löytyi ihka ensimmäisen liikkeessä tehdyn pukin jälkeen! (Kyllä, pukki se on pienikin pukki!) Ja tämä tasapainon taidonnäyte tuli vielä videollekin. Mutta tähän riittänee nämä ratsastajan kanssa tehdyt takajalan kevennykset. 


 

Kun se laukka sitten löytyi, oli olo kuin Uunon selässä. Sen lisäksi, että allani oli klipattu tylsän värinen rautias. Uunossa hienointa oli ja on, sen rauhallisuus. Sen askellajit eivät koskaan ole kiireiset, koskaan sen pöytäkirjassa ei lukenut hätäistä tai kiireistä. Toisin kuin Simolla. Sen lisäksi, että olin juuri aiemmin miettinyt, onko hevoseni tänä vuonna ikäistensä tasolla, saadaanko laukkaan rauhallisuutta = tasapainoa ja voimaa riittävästi. Vauhti korvaa puutteet.

 Ja sitten se ratsureimani, rautias Simo-Petteri näyttää, että se on todellakin kääntynyt viisi vuotiaaksi. Laukassa oli aivan käsittämätön muutos, sillä kiireisestä ja hätäisestä, juoksen minkä jaloistani pääsen, laukasta ei ollut tietoakaan. Tuntui aivan siltä, kuin olisin istunut Uunon selässä. Laukassa oli niin paljon Uunoa, niin paljon rauhaa ja rentoutta. Niin paljon vaihteita. Hevoseni tarjosi minulle rennot, rauhalliset keskilaukat ja tuli takaisin harjoituslaukkaan. Leikin harjoituslaukalla vielä vähän kohti koottua laukkaa ja selässä tuntui siltä, että jos olisin istunut käyntiin, olisi hevonen siitä käyntiin siirtynyt, tasapainossa. 


Koska flow tunteet saavat nälkäiseksi, otimme laukkaa toiseenkin suuntaan. Tein välillä siirtymisiä raviin ja otin laukkaa uudelleen. Härnäsin itseäni, sillä ajattelin, että onneani kestäisi vain yhden tai kahden laukan verran, kunnes joku puhkaisisi kuplan. Kupla ei kuitenkaan puhjennut. Vaikka nostelin laukkaa ties kuinka monta kertaa, tein erinäisiä kuvioita, otin pätkän vastalaukkaa ja vaikka mitä, pysyi laukan flow yllä. 

Laukkaamisen jälkeen leikin vielä ravin kanssa, sillä hevonen tuntui tosi hyvältä. Ravista löytyi todella hyvin kolme vaihdetta, hevonen kokosi helposti, lähti keskiraviin ja tuli tasapainossa myös takaisin harjoitusraviin. Olin varmasti ratsastellut reilun tunnin verran, mutta mitä pidempään ratsastin ja mitä vaativampaa vaadin, sen paremmin hevonen alkoi kulkea, eikä sitruunoista ollut enää mitään tietoa. 


Mahtavia hevosia!

7.1.2016

Kaikkea kivaa ja kuulumisia!

Jotenkin vapaat päivät, jolloin olisi aikaa kirjoittaa, ovatkin kaikkea muuta, kuin kirjoitusrikkaita. Siksipä en olekaan vielä täällä maininnut meidän uudesta, aivan mielettömän ihanasta ulkoasusta, jonka meille taituroi Kisamatkalla -blogin Senni!

En käsitä, kuinka Senni sai ohjeella "täysin vapaat kädet" taituroitua banneriin yhden lempikuvani, Simon silmän! Tässä on vihdoin ulkoasu, johon olen tykästynyt täysin. Se on raikas, yksinkertainen ja ajaton. Minä tykkään ja uskon, että tämä tulee pysymään blogissa pidempään, kuin mikään aiemmista. Mitä mieltä te olette? Ps. Senni tekee ulkoasu ja grafiikkaa muillekin, tsekkaa täältä.

Blogin lukijoille minulla on ilo ja kunnia tarjota 15% alennus Equestrial.netin Kouluratsastuksen ABC -videosarjasta. Siitä on tulossa myöhemmin myös kirjoitusta ja mielipiteitä blogiini. Lämpimästi suosittelen kaikille, kaiken tasoisille ratsastajille, lajiin katsomatta. Kampanjakoodi on voimassa kuukauden, hintaa sen avulla videosarjalle jää vain 15,70€. Havainnollistava tietopläjäys on joka sentin arvoinen. Alennuksen saat käyttämällä ostoksien yhteydessä kampanjakoodin Playsson

 
Kun virallisuudet on hoidettu alta pois, on aika aloittaa turinointi!
Pieni hyppy ajassa taaksepäin. Edellinen postaus tuli reaaliajassa, mutta nyt kerron ennen tuota postausta tapahtuneesta maneesireissusta. 1.1.2016 siis vuoden ensimmäisenä päivänä lastasimme kummatkin pojat kyytiin ja lähdimme maneesille. Simo ja Kotti eivät ole aiemmin reissanneet yhdessä, joten pieni jännittys oli havaittavissa, minulla. Kottin edellinen reissu oli laatuponikisoihin, minua jännittikin eniten se, kuinka Kotti lastautuu maneesilla. Kotti ei ole vielä varma lastautuja ja se jännittää matkustamista, etenkin vieraassa paikassa lastautuminen on ollut hieman hankalaa. Simo taas on kovin rutinoitunut matkustaja.

Kotona laitoimme traileriin ensin Simon ja sen jälkeen Kottin, joka kerran kysäisi, voisiko jäädä kotiin, mutta päätti kuitenkin tulla matkaan mukaan. Kotti on lastatessa sellainen, ettei sitä saa painostaa, vetää perässä tai ahdistaa. Sille täytyy antaa hetki aikaa, olla vierellä ja kulkea yhdessä rinnakkain, niin pitkälle kuin se on mahdollista, mutta ponin edelle ei saa mennä, muutoin se stoppaa ja peruuttaa pois.

Matka maneesille sujui hyvin. Pojat joutuivat odottelemaan hetken aikaa trailerissa, sillä maneesilla oli nuorten hevosten kokoontumisajot, emmekä tohtineet häiritä siellä ollutta nuorta ratsua.

Trailerista purkaminen on oma juttunsa. Kottin kanssa suurin ongelma on takapuomi, joka on liian korkealla. Se stoppaa kyllä, jos poni on rauhallisena, mutta jos se sattuisi panikoimaan ja laskisi samalla takaosaansa, se pääsisi puomin alle. Simo taas on hyvin hermostuvaa sorttia, jos se ei pääse heti nyt pois, kun poni on poistumassa. Niinpä päätimme laittaa Simolle liinan, sillä Simo tulee kyllä trailerista maltilisesti pois, jos vain saa tulla. Mieheni aukaisi molemmat takapuomit ja pojat saivat tulla yhtä aikaa trailerista ulos. Kumpikin tuli varsin rauhallisesti, joten se oli ihan toimiva idea! Minä autoin poikia edestä ja mieheni hoiti takaosan.

Sitten olikin aika mennä maneesiin ja siitäkös ilo irtaantui. Kotti on ollut muutaman kerran maneesissa, mutta kesäkelissä rakennukset kumisevat eritavalla kuin talvipakkasilla. Sen lisäksi Simo seuraneiti lisäsi kierroksia kumpaankin poikaan. Molemmat hölkytteli vanhan vuoden viimeiset energiat ilmoille, mitä ihmeellisimmin loikin. Kivaa niillä oli, vaikka Kottia hieman välillä jännittikin. 

Kun liinassa oli riittävästi puhistu, hypitty ja harrastettu kuviokelluntaa ilmassa, oli aika aloittaa ratsastaminen. Kottin ihka ensimmäinen ratsastus maneesilla, jonka sai korkata mieheni, sillä itse ratsastin ensin Simon. Simon kanssa teimme käynnissä ja ravissa töitä, lähinnä siirtymisiä. Kauaa en ratsastanut, sillä hevonen tuntui hyvältä ja oli aika nousta vielä Kottinkin selkään. Kottin kanssa teimme rataharjoituksen, lähinnä ratsastin kerran kisoissa olevan radan läpi, nähdäkseni suurimmat ongelmakohdat. Kokonaisuus vaatii vielä rentoutta ja tasaisuutta, mutta ponihan on juuri kääntynyt nelivuotiaaksi, joten siltä ei voi vielä täydellisyyttä vaatia. 

Kaiken kaikkiaan pojat olivat reissussa asiallisesti, joka oli se suurin asia, jota lähdimme treenaamaan. Sen lisäksi Kotti oli jopa se, joka asteli traileriin ennen Simoa ja kotimatkakin sujui varsin hyvin. 

Nyt hevoset saavat nautiskella kirpeistä pakkasilmoista kaikessa rauhassa. Tämän päivän valmennus peruttiin, koska minun kroppani ei kestä tuota kylmyyttä. Tällaisina päivinä onkin hyvä kasata vähän kalenteria, Simolle ja Kottille on rakennettu kisakalenteria, joka näyttää varsin kivalta.

5.1.2016

Talvipäivän riemuja

Kotti, Kotti, Kotti..
 

Käsittämätöntä, että maksoin juuri tuon pienen ponin vuosimaksun, kilpailemisoikeuden. Vastahan se oli kaksi vuotias ja lastasimme sitä ensimmäistä kertaa kyytiimme Vermossa. Niin se aika vain rientää, ja pieni ori varsa on päässyt jo nuoren ponin ikään. 


Kotti sai etujalkojensa alle hokkikengät. Poni on ollut syksyn ilman kenkiä, sillä se ei ole niitä liiemmin tarvinnut. Kun maa jäätyi joulun jälkeen, alkoi ponin herkkiä kavion pohjia ärsyttää. Niinpä liikkuminen muuttui rennosta askeleesta kuumilla hiilillä kävelyksi, joten oli aika pistää tossut jalkaan.  Kovan potkimisen vuoksi ei Kotti saanut vielä takajalkoihin kenkiä. Takajaloistaan poni ei olekaan ollenkaan niin herkkä, kuin etujaloista. Katsotaan, jos selviäisimme tämän talven vain etukengillä. 

Vuoden ensimmäinen viikko alkoi eilen. Kottin kanssa se alkoi talvimaisemissa treenaillen. Kun ollaan ratsastamaan lähdössä, ei katsella pakkaslukemia, sillä muutoin henkinen puoli voi ratsastajalta pettää. Alkulämmittelyt pojat tekivät kentällä aamutunnit tarhaten. Talliin tulikin melko hikisiä poikia, kun kentällä oli niin kivaa telmiä aamuheinien jälkeen.

Meillä on ponin kanssa tavoite tässä kuussa, joten treenata täytyy. Harkitsen jo vakavasti ottavani Kottin tämän viikon valmennukseen Simon sijasta, mutta saa nyt nähdä. Kottin aika tulee vielä. Koska olemme nyt valmennuksissa pysyneet aiheessa nimeltä siirtymiset, ei Kotti päässyt luistamaan aiheesta sen paremmin, kuin Simokaan. 

Eroja näissä kahdessa ratsussa on paljon, se vaatiikin ehkä ihan oman palstatilan blogistani. Kottin kanssa siirtymisissä suurin ero on se, että Kotti tekee pienestä avusta ison reaktion. Pienestä puolipidätteestä se stoppaa täysin ja pohkeesta se ottaa takaosan allensa ja on valmis ponkaisemaan kahden askeleen verran kuuhun. Poni on siis vielä epävarma siitä, mitä siltä pyydän, jonka takia se ei suoriudu tehtävistä vielä rennosti. 


Teimme aivan aluksi käynnistä pysähdyksiä. Siinä missä Simo on aina tullut luonnostaan tasajaloin pysähdyksiin, on Kottilla jalat siellä täällä. Tässä vaiheessa jalkoja ei korjata vielä mihinkään, sillä poni vain hämmentyisi asiasta entisestään. Tärkeintä on, että se tässä kohtaa vain pysähtyy ja lähtee pohkeesta liikkeelle. Poni on Simon tavoin herkkä painoavuille. Se pysähtyy istunnasta hyvin. 

Pysähdysten jälkeen teimme muutaman käynti-ravi -siirtymisen. Ravista käyntiin siirtyessä Kotti jää mielellään seisomaan paikalleen tai ottaa puolihölmöljä käyntiaskelia, sellaisia, joissa käynti ei etene, vaan jää pohkeen taakse, odottamaan pysähdystä. Tätä asiaa lähdin vähän korjaamaan tekemällä nopeita siirtymisiä, ravista käyntiin yhdeksi askeleeksi ja takaisin raviin, jotta ponilla säilyisi eteenpäin pyrkimys myös taaksepäin siirtyessä. 

Otimme myös laukkaa. Puolierot laukassa korostuvat talvikelillä. Vaikka liukkautta ei varsinaisesti ole, on kenttä kuitenkin kesäkelissä pitävämpi pohjainen. Oikeassa kierroksessa Kottin kanssa onnistui laukkaaminen kenttää ympäri, myös lyhyet sivut. Mutta vasemmassa laukassa se ei onnistunut. Kottin tasapaino ei riitä pitämään pakettia turvallisesti kasassa lyhyillä sivuilla, tai lähinnä kulmien kaarteissa, joten vasemmassa kierroksessa laukkasimme pitkät sivut.

Laukka on Kottin vahvin askellaji. Siinä on laatua. Ravi ja käynti ovat vielä toistaiseksi hyvin vaillinaisia ja Kottilta puuttuu niissä itsevarmuus. Laukka on ponille helppoa, jonka vuoksi se uskaltaa rohkeammin käyttää itseään. 

Laukan jälkeen raviin  ei meinaa löytyä tahtia ja eteenpäin pyrkimystä. Ponin jalat jää kyllä rullaamaan eteenpäin, mutta sen muu kroppa ja mieli jää hidastamaan, jolloin ravista tulee hätäistä hipsutusta lyhyin askelin. Kotti ei saa kroppaansa tasapainoon laukan jälkeen ja ravista häviää viimeisetkin laadun rippeet. Niinpä eilen teimme laukan jälkeen vielä ravissa ensin kunnolla eteenpäin ratsastusta, ajatuksella, jossa ponin mielikin lähtisi rullaamaan jalkojen tahtiin, eikä se jäisi hidastamaan menoaan. Kun raviin löytyi hyvä keskiravin vivahde, teimme vielä loppuun muutaman nopean siirtymisen käyntiin, niin että saimme tasapainoisen käyntisiirtymän aikaiseksi, jonka jälkeen lähdimme kävelemään loppukäynnit maastoon. 


Tänään on kulunut 1/3 vuosi siitä, kun päästin irti rakkaimmasta hevosestani. 
 Aika kuluu, mutta muistot säilyvät.