Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

31.3.2016

Satulasambaa



Koitti taas aika, kun oli koeteltava onnea ja lottonumeroiden osumista kohdalle. Mikä tilanne on satuloiden kohdalla? Istuuko ne, voiko niitä fiksata sopivaksi vai meneekö satulat uusiksi? Vaikka jollain tapaa osaan katsoa itsekin satulan sopivuutta, haluan, että ammattilainen katsoo ne säännöllisin väliajoin. Olin varannut valjasverstas Bridan käymään meillä, jotta saimme hoidettua kaikki tarvitsemani asiat kerralla, sillä asiointini Bridan kanssa ei ollut pelkästään satuloihin kohdistuvaa. 

Kottin kanssa tarkoitus oli katsoa Wintecien sopivuus ja muokata niitä tarvittaessa, mikäli se on mahdollista. Siksi poni otettiin ensimmäiseksi  käsittelyyn. Aivan aluksi katsottiin koulusatula, sillä se on käytössä meillä aktiivisemmin. Olin vaihtanut siihen valkoisen eli normaali malleista leveimmän. Hetken katseltuamme satulaa, päädyimme vaihtamaan punaisen kaaren eli hieman kapeamman takaisin. Poni ei siis aivan mahdottoman leveä vielä ole. Ratsain satula vaikutti muuten hyvältä, mutta valui hieman vasemmalle, jonka vuoksi eteen vasemmalle puolelle laitettiin 4mm pala korjaamaan valumista. 

Koska itse en tykkää synteettisistä vastinhihnoista, lähti satula vielä verstaalle, jossa siihen vaihdetaan vastinhihnat nahkaisiin. Kottille suositeltiin myös mutkavyötä joka auttaisi satulaa pysymään paikallaan, sillä poni on melko pyöreä muodoiltaan ja satulat liikkuvat väkisinkin sen selässä hieman. Aluksi kuitenkin kokeillaan pärjätä Simon vyöllä, jossa Kottin vyöstä poiketen ei ole joustoja ollenkaan. 


Koulusatulan jälkeen oli yleissatulan vuoro. En ole itse kerennyt kuin kerran kokeilla satulaa selkään, joten sen kanssa tuttavuuteni on hyvin lyhyttä. Satula on rungoltaan periaatteessa samanlainen kuin koulusatula, mutta hienoisia eroja satuloissa toki on. Satulassa oli valkoinen kaari paikallaan, mutta tämän satulan kohdalla se sopi paremmin. Siinä oli ennestään ohuet palat paikallaan, jotka annettiin jäädä. Lisäksi satulaan laitettiin 4mm etupala vasemmalle puolelle, sillä ponista näkyi mittaanakka selvästi symmetrisyyseroa.

Satulassa oli valmiiksi nahkaiset vastinhihnat, mutta meidän s-vyö tarvitsi fiksausta, sillä sen joustot olivat jo hieman löystyneet, jonka vuoksi joustot vaihdetaan nahkaiseksi, jonka on tarkoitus samalla myös vakaannuttaa koko satula. Satulalle itselleen ei tarvinnut siis tehdä mitään kummaa, mutta vyötä vähän fiksaillaan. 

Kottin kohdalla satulat siis saatiin melko näppärästi fiksattua sopivaksi. Sitten olikin Simo-Petterin vuoro. Simolla oli ohjelmassa ensin satulan sopivuuden tarkastus. Zaldi on tuntunut minusta siltä, että se kaipaa jonkinlaista fiksausta, enkä ollut väärässä. Olin kuitenkin ajatellut satulan olevan kapea, sillä tuntui todella tiukalta edestä. Ja sitä se olikin, mutta ei sen takia, että se olisi liian kapea, vaan sen takia, että se oli liian leveä ja painui liian alas edestä. 

Satulan kanssa olen käyttänyt tähän asti romaania, aivan kuten Hipposportissa suositeltiin. Nyt romaaniin kuitenkin laitettiin lisäksi eteen palat, jolloin satula nousi tasapainoon. Vaihtoehtona kavennustakin mietittiin, mutta oletettavissa on, että Simo jossain vaiheessa alkaa leventyä, jolloin satulaa joutuisi fiksailemaan leveämmäksi. Romaanilla täytetty tyhjä tila on edullisempi ja helpompi ratkaisu, sekä helpompi muokkailla tarpeen tullen. 

Kokeillessani ratkaisuja ratsain, oli Simon etuosasta karvat menneet kikkaralle. Sellaista ei Simolla ole aiemmin käynyt, eikä sen tässäkään kohtaa olisi pitänyt niin tehdä. Päädyttiin kokeilemaan täyttötoppausta, sillä satulan toppauksissa oli pieniä epäsymmetrisyyksiä ja osa toppauksista oli melko tyhjänä. Satula näytti muuten istuvan todella hyvin ja Simo liikkui sen kanssa todella hyvin. Pieni hevonen on alkanut kerätä vatsan ympärystä, sillä vyö alkaa olla nafti, etenkin nyt, kun romaanin palat nostavat satulaa entisestään.  Satula lähti siis verstaalle, josta saamme sen huomisiltana takaisin. 


Simon kanssa ohjelmassa oli kuitenkin myös muuta. Olen pitkän aikaa etsinyt Simolle suitsia, mutta mistään ei vielä ole löytynyt juuri sellaisia, jotka haluaisin. Siksipä olen suunnitellut Simolle teetättäväni mittatilaussuitset. Ajatukset lentoon ja suunnittelemaan, kaikki mitä haluan suitsilta. Simosta otettiin mitat ja kerroin millaisia olen suunnitellut. Kaikki lähti leveästä, muotoillusta niskahihnasta, johon halusin muotoillun turpahihnan, joka jättää suunpielet täysin vapaaksi. 

Simon satulan sopivuus tarkastetaan vielä toppauksen muokkausten jälkeen uudelleen, jotta varmistutaan siitä, että se varmasti passaa herkkämielelle tuleviin treenihetkiin. Huomenna valmentaudutaan, lainaamalla valmentajan satulaa.

27.3.2016

Kun äidin on aika väistyä


Kotti on hankittu taloon ensisijaisesti tyttäriemme poniksi. Alkuun minulla ei ollut mitään mielenkiintoa tehdä ponista itselleni kilpakaveria. Ajatus oli vain kouluttaa se itse lapsillemme sopivaksi ns. perheponiksi. En todellakaan arvannut, minkälaisen kultakimpaleen olimme ostaneet, nähdessäni ponia ensimmäisen kerran. Jokaisen ponin myynti-ilmoituksissahan on samat kliseet "kiltti, kaunis, tulevaisuuden lupaus.."
 
Mitä enemmän ratsastan sillä, sitä enemmän se tuntuu juuri minun käteeni sopivalta. Sellaiselta, jonka kanssa voisi suunnitella pitkällä tähtäimellä tulevaisuutta kilparadoille, asettaa vuosille eteenpäin tavoitteita ja uskoa poniin, yhtä kovasti kuin uskon Simoonkin. Mutta..


Olen ensinnäkin liian pitkä ponille. Se vain on fakta, jota en haluaisi myöntää. Pituus ei sinällään ole ongelma, sillä hallitsen kroppani melko hyvin ja toisaalta tästä ei ole suunta enää kuin lyhyemmäksi. Paino taas on asia, johon voin itse vaikuttaa, enkä keiku suositusten ylärajoilla nytkään, vaikken liiemmin katso mitä suuhuni pistän. Suurin syy kuitenkin tavoitteelliselle vuosien tähtäykselle on lapset. He haluavat päästä nauttimaan ponista yhtä lailla kuin äitikin.Vaikka vielä tässä kohtaa lasten ratsastus ei ole ponille juurikaan muuta kuin heinäkasalle pääsyä pitkittävä asia, ei se loputtomiin jatku niin. Ehkä.. Voihan olla, että jokin saa lasteni mielenkiinnon täysin pois ponista, eikä kumpaakaan tule koskaan enempää kiinnostamaan koko harrastus. Se olisi sikäli sääli, että nyt tyttärillämme on todellakin laadukas poni, jollaista toista tuskin koskaan pystymme hankkimaan. Ei tällaisia joka nurkilla pyöri. Toisaalta myös siksi, että tyttärillämme on vanhemmat, jotka todella tietää, mihin asioihin täytyy panostaa, jos haluaa kehittyä ja tulla ratsastajaksi. Sellaisia vanhempia ei esimerkiksi minulle ole suotu. 

Tuleeko minusta karmiva poniäiti? Toivottavasti ei, tai jos alan sellaiseksi jossain vaiheessa elämää horjua, saa jokainen anonyymikin laittaa tämän äidin ruotuun ja palauttaa maailman arvot takaisin, kiitos! Tottakai elättelen toiveita, että pääsisin itseltäni täysin pois jääneet ponivuodet elämään vanhemmalla iällä, tyttärieni kanssa. Ja tottakai kannustan lapsiani siihen, että he harrastaisivat hevosia, sillä se on yksi parhaimmista harrastuksista, mitä voi olla. Hevoset opettavat niin monimuotoisesti elämän eri osa-alueita, henkisiä sekä  fyysisiä taitoja. Miksei sellaiseen harrastukseen lapsiaan kannustaisi kuka tahansa? 


Mutta painostaa ei saa. Lapseni saavat harrastaa oman halunsa mukaan. Hyvillä keleillä, silloin kun planeetat ovat otollisia, ja juuri silloin kun huvittaa. Meidän vanhempi tytär on vasta 4,5vuotias, mutta hän on kovin innostunut hevosista, oikeastaan ollut koko elämänsä. Ja istuisi ponin selässä vaikka koko päivän, jos saisi. Viime ratsastuskerralla harjoittelimme kääntämistä. Tässä kohtaa kaikki tapahtuu vain käden kautta, eli ohjalla, sillä pohkeilla tai painolla on turha sekoittaa lapsen päätä, kun raajat eivät vielä yllä sinne minne pitäisi, eikä asioista saa tehdä liian monimutkaista. 

Ja Kotti on aivan mainio. Nelivuotias, juuri ruunattu poniotus ottaa pienen ratsastajan hyvin arvokkaasti selkäänsä ja yrittää kaikin tavoin olla mieliksi, erittäin hyvin siinä onnistuen! 

Jokaisen ponin pitäisi kokea pienen tytön rakkaus!

25.3.2016

Kottin treenejä




 Pikku G valmistautuu askel kerrallaan kevään koitoksiin. Poni on valmis lähtemään hallimestaruuksiin parin viikon päästä, mutta sinne todella lähdetään vain ponin kanssa. Kotti on ollut hyvin säästeliäästi treeneissä. Ruunauksen jälkeen sillä on ratsastettu kentällä kolme kertaa, niistä viimeisimmältä kerralta on postauksen kaikki kuvitus. 

Koulutreenien lisäksi ponia on viihdytetty kavalettien parissa juoksuttaen sekä eilen maastoillen. Maastossa poni onnistui tiputtamaan minut selästään, tehden laukassa täyden stopin ja kääntyessään samalla 180 astetta takaisin kotiinpäin. Matka kuitenkin jatkui varsin rattoisasti pilvilinnoista tippimisen jälkeenkin. 


Ravissa ponilta alkaa löytyä jo hieman voimaa kantaa itseään ja liikkua läpi kropan, mutta laukka on vielä melko raakaa, joskin saimme viimeisissä treeneissä varsin mukavasti onnistuneita nostoja. Samalla kuitenkin mukaan mahtui myös huonompia nostoja, lähinnä väärän laukan muodossa.

Laukassa ponin heikko tasapaino tulee selvästi esille. Se ei vielä kykene laukkaamaan tasapainossa lyhyen sivun kaarteita, jolloin laukasta häviää hetkeksi hyvä tahti ja poni kanttaa sisällepäin. Kotti sai takajalkoihinsa kengät, jonka myötä sen laukkaaminen parani huomattavissa määrin.




Kottin kanssa painitaan siis ihan normaalin nelivuotiaan ongelmien kanssa. Reseptiin täytyy siis lisätä ripaus lisää voimaa ja tasapainoa, tahtia ja tuntumaa sekä iloista mieltä ja pitkää pinnaa. Aihio on kuitenkin mitä mahtavin. Kokoaan lukuunottamatta poni on täyden kympin paketti. Sillä on palikat kohdallaan niin kropassa kuin pään sisälläkin. Se on luonteeltaan sopivan herkkä ja vastaanottavainen, hieman liian helposti huolestuva ja jännittyvä, mutta siitäkin huolimatta aina jollain tapaa avuilla ja ihmisen vietävissä. On ollut täysin tuurista kiinni, että juuri tämä yksilö on päätynyt meille, minun ratsukseni.


Kottia rakennetaan hyvin pitkälti Simon jalan jäljissä, tosin uskon, että poni kykenee paljon tasaisempaan ja varmenpaan suorituskykyyn nuorella iällään kuin Simo, joka on henkisestä jäänyt selvästi ikätasoaan alemmille vuosille. Toki jokainen nuori on yksilö ja se on otettava huomioon koulutuksessa.


Meidän lähistöllä liikkuu petoeläimiä sekä hirviä ja kauriita, jotka ovat saaneet kummankin ruunan hyvin valppaaksi ympäristöä kohtaan ja samalla myös todella säikyksi. Sen seurauksena poni on kertaalleen juossut säikähtäessään kahden aidan läpi Simon tarhaan. Ratsastaessa kumpikin keskittyy ulkopuolisiin tapahtumiin normaalia enemmän ja ovat valmiina pakenemaan paikalta tarpeen tullen heti paikalla. 

Kotti on selvinnyt elämästään toistaiseksi ruhjeitta, mutta Simo on luonteeltaan jo muutenkin niin paljon valppaanpi ja pelokas, että se on kertaalleen karsinassakin säihähtänyt hypäten täysin holtittomasti seinää päin. Jossain kohtaa Simon yksi etuhammas on saanut suuren kolhun ja lopulta katkesi. Nyt herra herkkämielen hammasrivistö on vähän vähemmän pepsodent -mainokseen kelpaava, mutta onneksi ruoka maistuu ja hammaslääkäri olikin jo kutsuttu ennen hampaan katkeamista.


Kotti sai myös itselleen estepenkin, jota emme ole päässeet kokeilemaan vielä käytännössä. Wintecin ponisatulan, josta meillä on jo tuo koulumalli, mutta sillä ei kyllä puomeja enempää viitsi hyppiä. Niinpä saamme kohta lisätä taas treeneihin esteilyä, sillä kenttäkin on hypättävässä kunnossa. 


18.3.2016

Vähemmän on enemmän ja sitä rataa..


Olemme Simon kanssa olleet valmennuksessa kaksi kertaa viikon sisällä. Viime viikon puolella meillä oli super onnistunut valmennus. Lopputulemana oli rento, pehmeä hevonen ja ratsastaja, joka oli istunut koko tunnin harjoitusravissa ongelmitta. Käsittämätöntä, mikä vaikutus valmentajalla on omaan ratsastukseeni. Olen tottakai koko ajan tiennyt valmentajan tärkeyden, mutta että tällaisia tuloksia tässä ajassa. Täysin käsittämätöntä!

Viime viikon valmennusta edeltävän ajan olimme Simon kanssa vain enemmän humputelleet käynnissä ja ravissa, kentän pohjan takia. Simo on ollut nyt jonkinlainen diesel-moottori. Ravissa menee aikansa, ennen kuin herra herkkämieli saa vauhdin päälle. Siksipä otimme valmennuksessa melko alussa laukkaa, sillä laukka on se Simon juttu, josta se todella syttyy. Verryttelyihin on siis tehtävä hieman muutosta ja lisättävä laukkaa jo aikaisessa vaiheessa. Tätä olen silloin tällöin jo itseasiassa tehnytkin, mutta usein ongelmaksi on tullut se, ettei hevonen sitten enää pysykään pelihousuissaan ja sen ratsastaminen "työskentely moodiin" on hyvin hankalaa.

Alkulaukkojen jälkeen saimme levähdystauon. Simo on alkanut pelata kielellään. Ennen niin kova narskuttelu on vaihtunut kielen ulos heittoon. Tätä tosin tapahtuu vain, kun hevonen ei ole täysin avuilla ja rehellisesti töissä, jännittäessä ja hermostuessa. Vaihdoinkin kuolaimen hetkellisesti tämän valmennuskerran jälkeen ja varasin samalla hevosille hammashuollon.

Lepohetken jälkeen jatkoimme työskentelyä harjoitusravissa. Tällä kertaa istuin satulassa jo melkolailla hyvin. Minulta ei loppunut happi - en siis puristanut ja jännittänyt itseäni satulaan kiinni, jolloin muistin hengittää koko ajan. Täytyi ratsastaa pohkeesta kohti kättä. Käsi määräsi ohjalla kaulan pituuden, leikkien sivuohjaa. Sivuohja vertaus sopi mieleeni täysin, sillä ymmärsin idean todella hyvin. Hevonen sai tulla raskaaksi kädelle, jos se itse alkoi painaa. Minä en saanut vetää hevosta kuolaintuelle. Pohkeella ratsastus korjasi hyvin sekä painamisen, että tyhjäksi jäämisen. Jään  vain helposti varmistelemaan hevosen kuolaintukea elämällä kädellä suun mukana. Nyt olikin tarkkaa pitää käsi koko ajan satulan etupuolella, pitää ohjat kädessä ja käsi paikallaan rentona. Ohjia ei saanut lyhentää tai pidentää määritellystä pituudesta. Minulla oli vain pohje, jolla ratsastin hevosta takaa eteen, niin että se hakeutui tuntumalle, jonka paikallaan oleva käsi tarjosi. Kun hevoselle oli määritelty raamit, jotka se lopulta hyväksyi, oli meno varsin miellyttävää. Kevyttä, helppoa ja iloista.

Ja sama meno jatkui laukassa. Mikään ei saanut muuttua askellajin lisäksi. En saanut antaa hevoselle enempää ohjaa, sillä koko paketti olisi levinnyt käsiin. Vain pohje, jota hieman raipalla avustettiin alkuun, jotta saimme täsmällisiä nostoja ja laukassa oli tärkeää jatkaa ratsastusta pohkeesta ohjalle. Minulla on paha tapa antaa liikaa tilaa sisäohjalla, jolloin koko paketti lähtee painumaan ulospäin ja parhaimmassa - pahimmassa - tapauksessa nousee väärä laukka, vain sen takia. Laukkaympyrällä haettiin hevoseen tasapainoa ja suoruutta, jottei se kanttaa sisällepäin.

Simo oli pehmeä, yhteistyöhaluinen, eikä se koskaan ole tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt. Ja minä istuin melkolailla ongelmitta koko tunnin satulassa, myös laukasta raviin siirtymisissä. Ja mieli korkealla uuteen viikkoon,  täynnä ahaa-elämyksiä ja oppia. 

Kaikki ei aina mene kuin elokuvissa. Vaikka kuinka yritän yksinäni toimia samoin, kuin valmennuksessa, ei homma vaan suju yhtään niin jouhevasti. Itselleen täytyy toki armollinen olla ja huomasin hevosen kyllä tulevan paljon kevyemmin pohkeesta kohti kättä, pehmeästi. En silti ole aivan tyytyväinen omineen ratsasteluihini. Niinpä päätin tehdä radikaalin suunnitelman muutoksen. Me treenataan vain valmennuksissa. Muun aikaa me sitten höntsäillään, hölmöillään kavalettien seassa ja pidetään vain hauskaa, ilman paineita onnistumisista, ilman dressage-moodia ja hikipisaroita puurtamisesta. Ilman kummankaan mielen lannistusta epäonnistumisilla. 

Niinpä uuteen valmennukseen lähdettiin meiningillä "ei me olla tehty juuri mitään järkevää, mutta haittaakos?" Ja valmentaja ymmärsi heti pointin; vähemmän on enemmän. Silloin, kun treenataan, niin tosissaan treenataan kunnolla ja ennen kaikkea oikein. On turha puurtaa ja väkertää puoli huonosti kaksi kertaa, kun kaiken voi tehdä kerralla kunnolla. Kumpikaan ei rasitu turhaan ja mieli pysyy hyvänä, kaikilla. Saimme siis luvan jatkaa humputteluja valmennusten välipäivinä. 

Edellisenä päivänä meillä oli takana iloiset kavalettitreenit, ensi kertaa sitten.. No kauanhan siitä edellisestä kerrasta taas oli. Hevosella oli mieletön meno päällä ja iloinen elämän asenne vielä valmennuspäivänäkin. Puomeilu ei siis ole yhtään huono juttu. Niinpä tänään pääsimme aloittamaan varsin jouhevasti alkukäyntien jälkeen ravityösketelyä. Hevosen diesel-moottorista ei pahemmin ollut tietoakaan, vaan se oli niin menossa. Alkuun teimme pääty-ympyröitä, perusasioita eli asetusta, taivutusta, tasapainoa. Korvat samalle tasalle, sisäohjaan tuntuma, lavat ulospäin ja ravi säilyy. Kummassakin suunnassa teimme hetken aikaa ravityöskentelyä, joka sujui lämmittelyraveiksi yllättävänkin helposti. Ei takkuilua, ei ohjien kiskontaa. Ei kielellä leikkimistä tai sitruunan syöntiä. 

Ravailujen jälkeen otimme taas vähän laukkaa. Laukassa meillä on vielä vauhtia liikaa. Vauhti korvaa puutteellisen kantovoiman ja tasapainon. Ensimmäistä kertaa sain oikeasti vaikuttaa, sekä valmentajan, että hevosen luvalla laukan vauhtiin, ottamalla pienillä pidätteillä vauhtia pois ja samalla tukemalla pohkeilla hevosen kylkiä, ikään kuin kannatellen vauhdin myötä tippuneiden viimeisten tasapainon rippeiden takia hevosta pystyssä. Pitkän sivun alussa en saanut päästää hevosta pois lyhyellä sivulla ja ympyrällä saadusta temmosta. Simolla on taipumus vähän hyökätä pitkille sivuille valtavilla laukka-askelilla, mutta nyt laukan oli pysyttävä samainlaisena. Ja minä olin se, jonka kuului ja joka sai vaikuttaa siihen, ilman, että herne meni palkoineen ja juurineen sieraimiin. 

Kummassakin suunnassa laukasta löytyi varsin "maltillinen" vaihde, jossa hevonen kantoi itse itsensä, ilman, että se kävi ottamassa kulmissa maasta tasapainoa päänsä kanssa. 

Kun alkulaukat oli saatu onnistuneesti päätökseen, oli välikäyntien aika. Nyt oli viimein se päivä, kun jouduin puuttumaan vaatetukseeni heittämällä kesken ratsastuksen toppatakin pois. Tällä kertaa oli kuitenkin huomattavasti viileämpi päivä, kuin edellispäivänä, jolloin oli yli kymmenen astetta lämmintä. Kevät on siis oikeasti täällä.

Ja sitten olikin taas töiden jatkamista. Tänään aiheena oli kolmikaarinen kiemuraura, koska Simon on opittava vaihtamaan suuntaa rennosti, tasapainoisesti ja pysyen avuilla. Ja koska ratsastajan on todellakin uskottava, että vähemmän on enemmän, eikä suuntaa vaihtaessa tarvitse muuttaa yhtään mitään muuta, kuin suunta. Vuorossa oli siis taas harjoitusravia. Tänään se tuntui aivan karmivalta, mutta lopulta löysin syyn housuista. -Syyhän ei tietenkään voinut olla minussa! Mutta joka tapauksessa, uudet Montarin grippipöksyt ovat liian terhakkaat pitämään persus paikallaan, eikä ne silloin salli "peurannahka" satulassani hölskymistä, joka taas estää minun pysymisen rentona. Gripit vaatii siis hieman kulutusta, jottei ne ole yli-innokkaasti pitämässä tädin persettä satulassa, kun täti on juuri saanut luvan hölskyä siellä just niin paljon kuin hölskyttää, kunhan pysyy rentona! 

Löysin kuitenkin yhteisen sävelen hevoseni kanssa harjoitusravista, vaikka ulkopuoliset tekijät yrittivät pistää kynsin ja hampain vastaan. Kolmikaaristen ratsastus oli varsin mukavaa. Oli kiva taivuttaa pehmeää ja rentoa hevosta puolikas ympyrä. Suoristaa ja mitä sitten tapahtui? Hevoseni muuttui kirahviksi, ja valmentaja muistuttaa takajalkojen aktivoinnista, jotta ravissa säilyisi tahti. Samaan aikaan piti pitää pehmyt tuntuma, tasainen käsi, asettaa, taivuttaa ja istua. Puolikas ympyrä menikin jo, sitten sai taas suoristaa ja tehdä viimeinen kaari ennen uraa, joka sujui taas täydessä balanssissa. Ai miksi meidän tosiaan tarvitsee treenata tätä suuunnan muuttelua?! 

Kun saimme kolmikaarisen sujumaan ihan miellyttävästi vasemmassa kierroksessa, oli vaihdettava suuntaa ja tehtävä sama oikeassa. Ratsuni kääntyi selvästi vasemmalle paljon paremmin tasapainossa, sillä oikeat kaaret ei meinanneet sujua ollenkaan, mutta vasemmalle se sujui hienosti. Pitkällä sivulla kokeilimme keskiravin poikasta, josta tulikin laukka. Laukka tuli toisellakin yrittämällä. Kolmannella alkoi sujua jo mallikkaasti, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen oli ongelma ratsastajalle. Hevonen tulee takaisin paljon vähemmilläkin pidätteillä. Ja lopulta se herne sitten menikin nenukkiin, kun täti ei osannut päättää haluaako se kaasua vai jarrua, katsos kun kahta ei voi saada. Vai voiko? 

Ihan vain muutama kiukkupukki, ei sen pitkävihaisempaa tällä kertaa, joten hommat jatkui pienen iloittelu laukkapätkän jälkeen vielä ravin ja laukan kanssa. Laukassa teimme lisää puolipidätteitä, hevosen on kannettava itsensä. Täsmällisiä nostoja, jotka tänään sujuivat hyvin. Rauhallisia siirtymisiä takaisin raviin jne. Kaikkea sellaista, mitä viisi vuotiaan Simo-Petterin treenihetkeen tässä vaiheessa elämää kuuluukin. 

On kai taas turha sanoa, että hevonen on edistynyt hurjia harppauksia. Vielä joulu- ja tammikuussa painittiin vähän jokaisen siirtymisen ja pohkeen käytön kanssa, eikä hevoseen voinut vaikuttaa ollenkaan. Ja mitä me nyt maaliskuussa teemme? Paljon siirtymisiä, hevosen ollessa avuilla koko ajan.

Tästä jatketaan taas seuraavaan viikkoon intoa täynnä. Joskus on vain luotettava siihen mitä tekee, vaikka välillä tuntuisi vaikealta. 

17.3.2016

Pikku G:n paluu treeniin


Kottin lomat on lusittu tältä erää. Pieni ponipallero ilmoittikin ensimmäisenä tarhapäivänään olevansa elämänsä kunnossa ja riemua täynnä. Ratsastaessakin ponilla on niin kovasti intoa ja halua mennä, että sen kyydissä on välillä kovin työlästä olla. 


Kottin kanssa ollaan vasta palailemassa takaisin treeneihin, joten liikutus on ollut kevyttä ja helppoa, askellajien läpikäyntiä. Laukassa nostoihin tarvitaan hiomista, jotta ne ovat täsmälliset, eikä muutaman spurttiaskeleen kautta. Oikea laukka nousee paremmin kuin vasen, mutta muutoin se on huomattavasti tasapainottomampi ja heikompi. Ravista löytyy hyvä tahti ja sitä voi säädelläkin jonkin verran. Pääpiirteittäin liikkuminen alkaa olla suurimmaksi osaksi pohkeesta kohti kättä, ylälinja jollain tapaa pyöreänä. 


Meillä on vielä aikaa hioa ja hienosäätää asioita Paccellicuppia varten, joka starttaa tänäkin vuonna Äitien päivänä. Laatuponikilpailut järjestetään tänäkin vuonna Aulangolla, Hämeenlinnassa, joten siltä osin meidän osallistuminen on ainakin ratkaistu.


 Poni on saanut ruokintaansa hampun siementä, joka näkyy todella hyvin sen harjassa. Kahdessa viikossa ponin kynitty kuontalo - kiitos Simon, on kasvanut jo hyvän pituiseksi ja paksuna takaisin. Harja on muutenkin saanut paljon paremman ulkonäön, se ei ole enää niin kuiva ja käppyrä, täynnä sähköä.   


 Ponilta puuttuu vielä kengät jalasta, sillä niitä emme yksinkertaisesti ole kerenneet laittaa. Treeneihin paluu sujui kyllä hyvin avojaloinkin, vaikka poni onkin hieman arka anturoistaan. Ponilla on siis edessä kengitys ja kummallakin pojalla hampaiden raspaus, sillä edellisestä kerrasta on jo puolivuotta.


 Tästä jatketaankin treenejä kohti hallimestaruuksia, jonne lähdemme ainakin Kottin kanssa. Simon kanssa sinne lähtö on vielä vaakalaudalla. Hallimestaruuksien jälkeen on seuraavalla viikonlopulla tarjolla Mikkelissä 3-tason kilpailut, joihin Simon kanssa olen kaavaillut lähteväni. Mutta en ole varma, kestääkö sen pää kahta kisaviikonloppua peräkkäin. 


 Saattaa olla, että harkitsen vielä Kottinkin kanssa hallimestaruuksiin osallistumista. Se on vasta neljä, joten sillä on kahtena seuraavana vuonna mahdollisuus osallistua nuorten hevosten mestaruuteen. Eikä meillä ponin kanssa ole sen suurempaa kiirettä kuin Simonkaan kanssa. Joten saapa nyt nähdä, miten treenit lähtee sujumaan. 



16.3.2016

Terveisiä kuralandiasta


 Horse Fairista kannoin kotiin kavalettipaloja, mutta niiden käyttöönotto tapahtui vasta tänään. Meillä on kenttä ihan mielettömän hyvässä kunnossa, siis täysin sula. Muutama isompi kahluuallas toisella pitkällä sivulla erotti vesipedot maahiiristä. Täytynee kai myöntää, että Simossa on ainesta, niin uimariksi kuin innokkaaksi estehevoseksi, tai ainakin into on kohdillaan ja muullahan ei ole merkitystä. 

On kai myönnettävä, että eilen koeajoin hevoseni puomien läheisyydessä, juoksuttamalla liinassa. Ihan vain varmistaakseni, että jonkinlaista esteälyä löytyisi. No, eipä juuri löytynyt.. Mutta kukapa se ensi kertaa pitkään aikaan olisi samaisessa kunnossa, kuin kauan treenannut? Niinpä minä en lannustunut ja uskoin hevoseni suoriutuvan kavalettipäivästä kunnialla.

Simo oli messissä täysin mukana. Olisin halunnut kaksi peräkkäistä kavalettia, sillä tavalla kivasti, niin kuin kaikissa opetusvideoissa ja tehtävissä on - toinen pää ylhäällä -meiningillä, tiedättekö? Mutta armas puomien nostelija kannusti minua sanomalla, että sellainen olisi tällaisille kouluhörhöille yhtä haastavaa kuin gp-ratakin. Kovin kannustavaa.. Siispä jouduin tyytymään yhteen kavalettiin, josta varioitui epäsymmetrinen ristikko, sillä gp-radalle meitä ei vielä mukamas voinut päästää. 

Ilo on siis otettava irti siitä, mistä sen saa. Ja senhän todellakin voi saada yhdestä "esteen" kaltaisesta puomikasasta!  

Testiajolla, askelmerkit kohdilleen ja sillai.. Kyl te tiedätte..
Koska aina täytyy varmistaa..
Että askeleet todella käy..
Ja sit mennään, vauhdit päälle vaan!
Vesieste, olennainen osa kenttäratsun elämää!
Lähesty itsevarmasti ja rohkeasti
Välillä höyryjä pois, ratsastajasta..
Huomasittekos, mulla on uusi tukka?!
Sen saa lähes pystyksi!
Kenttäratsut menee veteen laukassa tietty!

Ja sit jatkuu..
Välillä täytyy muistella mikä todella olen..
Mut sit, out of control-moodi päälle
Jokainen jalka on yhtä arvokas!
Koskaan ei voi liikaa varmistella
Helppo juttu mulle, kuis sulle?
Ihan tosiaan tässä aletaan olla menossa kohti esteuraa..
Tai sitten ei..
Ja voit tuntea kuinka ilmojen halki käy lentäjän tie.
Ja taas höyryjen purkua











Joskus voi vain nauttia kyydistä, auringosta, keväästä. Hevosesta!

Vieläkö mennään, vieläkö mennään? Jos vielä mentäis?

Snorkkelit valmiiksi, kohta sukelletaan!

Ei sen elämän tarvitse olla aina vakavaa!

 Näistä fiiliksistä huomenna todellisen lajin pariin ja valmennukseen. Hauskaa oli niin hevosella kuin ratsastajallakin. Meillä on vielä hieman treenattavaa, ennen todellista lajin vaihtoa.