Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

31.7.2016

Terveisiä Hillsidelandiasta!

Orivarsa "Frodo" on jo hieman yli viisi viikkoa vanha. Käsittämätöntä, kuinka aika menee nopeasti. Varsakarvan vaihtuminen on kovassa vauhdissa ja tilalle on tulossa varsin silkkistä turkkia. Sää suosi vihdoinkin varsan katsojia ja hevoset viihtyivät ulkotilassa. Yleensä olemme sattuneet liikkeelle kuumina päivinä, jolloin ponit ovat mieluumin sisätiloissa, suojassa ötököiltä. Nyt Frodokin viihtyi ulkona ja esitteli askellajejaan meille innoissaan.

Frodo on äärettömän seurallinen ja olisi ihmisen rapsuteltavana maailman tappiin asti. Tosin tässä kohtaa jo mielellään tekisi vastapalvelusta rapsutteluista ja hamuaakin hampaillaan kaikkea. 

Hieman eilisiä otoksia 30.7.2016 (hieman, on suhteellinen käsite..)































 


26.7.2016

kolmentuhannen iskun reissu


Porvoon hevosklinikalle on tänään suoritettu. Simo kävi ottamassa SI -alueelle shockwave-hoidoista toisen annoksen. Tällaisiin hoitoihin matkustaminen kaksi tuntia suuntaansa on vähän turhan tuntuista. Hoitoon meni noin kymmenen minuuttia. Kymmenen minuutin, 3000 iskun ja 200€ tuhlauksen takia, viikon ainoasta vapaapäivästä meni n. Viisi tuntia. Asia olisi ymmärrettävästi paljon kivempi, jos hevosessa näkyisi selkeästi heti ero. Tiedättekö, kun menette kampaajalle, istutte tunnin ja sen jälkeen olet kuin uusi ihminen. Samanlainen ero hevosessa olisi aivan mahtavaa. Mutta..

Tässä kohtaa ehkä kysytään eniten sitä kärsivällisyyttä. On helppo sanoa "stop" ennen kuin aloittaa koko leikin. Ei ole väärin luovuttaa, ennen kuin aloittaa, jos ajatus tuntuu alkuunsa mahdottomalta. Mutta jos ja kun leikkiin lähtee, kun tekee sen päätöksen, että tämäkin kortti katsotaan, on vain jaksettava odottaa. Aika, käsittämätön sana, sitä tarvitaan nyt, enemmän kuin koskaan. Ja kärsivällisyyttä. Uskoisin, ettei ihmisellä kärsivällisyyttä voi olla rajattu määrä, muuten se voisi olla jo aikalailla lopussa tässä kohtaa. Välillä tosin tuntuu juuri siltä, että viimeisetkin toivon rippeet ja kärsivällisyyden murut ovat loppuun käytetty. Juuri nyt kuitenkaan ei tunnu siltä.

Simo sai tällä kertaa hoidon kummallekin puolelle selkärankaa. Vakilekuri, joka katsoi nopeasti hevosen edelliskerran tutkimukset, totesi, että parasta on tehdä 1500 iskua kummallekin puolelle. Viimeksi Simolta hoidettiin vain vasenta puolta.

Nyt jatketaan näillä, samaan tapaan kuin aiemmin. Jaa siis miten. Simohan ei pahemmin ole täällä mainittu sitten edellisen klinikkareissun. Olemme vähän etsineet suuntaa herra herkkämielen elämälle. Voi kun se uskoisi sanoja, joissa kiellän sen tekevän niitä mustan listan asioita. Herkkämieli ei kuitenkaan juurikaan mieti mitä saa tehdä. Siksi arjen jäsjestäminen herkkämielen mukaan on ollut perheessämme aika hot-juttu.  

Kotti, tuo pieni poniotus saa Simossa aikaan melkolailla suuria tunteita. Poniotuksella on selvästi painikaverin kaipuu. Simo pärjäisi kaikkein parhaiten yksin, niin, ettei näköpiirissä olisi hevosia. Tai ponia. Ainakin sen osalta, ettei seura pääsisi yllyttämään leikkiin tai vain juoksukilpailuun. Hevoselle yksin oleminen on kuitenkin täysin lajin vastaista toimintaa. Ja loppupeleissä, mieli on kehoa tärkeämpi. Mieltä ei saa korjattua rahalla saatavilla hoidoilla. Hevonen tarvitsee seuraa, oli se iso tai pieni. Seurattomuus taas saattaisi sairastuttaa lopulta myös poninkin, eikä pelkästään vain itse potilasta. 

Niinpä olemme saaneet tehtyä näköyhteydelliset aitaukset laitumelle. Kosketuskontaktia hevosilla ei nyt ole, mutta näköyhteys on. Ja kumpikin vaikuttaa tyytyväiseltä näin. Hevoset ovat olleet yöt ulkona hyvillä keleillä. Ensin yöt vietettiin omissa tarhoissa, mutta lopulta uskalsin jättää ne myös laitumille. Sade on huono juttu Simon selälle, joten sateiset päivät ollaan takki päällä ulkona ja yöksi tullaan sisälle. Tai sateen määrästä riippuen loimen kanssa tarhassa. Pieni liikunta on aina hyvästä, jonka takia pyrimme välttämään sisällä oloa. Pahin paarma-aika on kuitenkin pyhitetty karsinalevolle, jolloin hevoset makaavatkin pitkin pituuttaan karsinoissaan. 

Simolle on tosiaan aidattu omia pieniä aitauksia, joissa ei ole houkuttelevan suuresti tilaa ottaa vauhtia kavioiden alle, sillä vauhtilajit ovat nyt kiellettyjä. Niin kuin suurin osa kaikesta muustakin mukavasta. Mutta eiköhän tämä tästä. Pian saisimme alkaa hieman ravailemaan, mutta enpä ole herkkiksellä ratsastanut kuin kerran. Tai siis kävelyttänyt selästä. Joten raviaskeleet saavat vielä odottaa.

Ja eikun suunpielet ylöspäin!

22.7.2016

Varsa se vain kasvaa


Pikku Frodo on kahta päivää vaille kuukauden ikäinen. Vajaassa kuukaudessa varsa on kasvanut ja kehittynyt aivan mielettömästi joka suunnassa. Ensimmäinen vuosi on hevosilla suurinta kasvun aikaa. Hevoset ovat syntyessään saavuttanut lopullisesta säkäkorkeudesta n. 60% ja puolenvuoden ikäisenä n. 85%. 1,5 vuotiaana varsa on saavuttanut n. 95% korkeudestaan ja lopulliseen korkeuteen se kasvaa 4-6 ikävuoteen mennessä. 

Pyrin käymään katsomassa Frodoa ainakin kerran viikossa. Mielellään katsoisin varsaa vaikka joka päivä, mutta valitettavasti välimatkaa on sen verran, ettei se ajallisesti ole mahdollista. Frodohan ei asu meillä, vaan on kasvattajan tallissa n. 40 minuutin ajomatkan päässä. Asumme todellakin kehä 3 ulkopuolella, joten kilometreissä välimatkaa on ihan oikeasti.

Hyvänä puolena harvemmin näkemisessä on se, että todella huomaa, kuinka paljon varsa on viikon aikana kasvanut. Ja kuinka rohkea ja luottavainen se ihmistä kohtaan on. En ole varsalle se "tuttu ja turvallinen" -henkilö. Vaikka haluaisin olla. Olen joka kerta vieras, joka tulee ihastelemaan varsaa, toisinaan yksin, toisinaan koko perheen voimin. Yksinäni ollessa olen rauhallinen ja hiljainen ihastelija, mutta perheen voimin olemme melko räiskyvä ja äänekäs faniclub-joukko, jolta puuttui vain räikät ja banderollit.. #Lapset

On kuitenkin ihanaa, että vaikka en varsalle se tutuin henkilö olekaan, sain mennä riimun kanssa suoraan varsan luo ja laittaa riimun päähän, huomatakseni, että se on todellakin kasvanut. Viimeksi riimun laittaessani kaikki soljet olivat säädetty niin, että riimu on pienimmillään ja silti melko valtava varsalle. Nyt jouduin jo jättämään riimusta viimeiset reiät käyttämättä, sillä pää on kasvanut niin kovasti, että valtava riimu alkaa olemaan jo säätövaransa kanssa kohti puoliväliä menossa. Ihaninta riimuttamishetkessä oli kuitenkin se, että sain todellakin mennä suorilta jaloin varsan luokse, sanoa hei, antaa ison halauksen ja laittaa riimun päähän. Tuosta noin vain.



Frodo, joka on asunut koko elämänsä laitumella, jossa on kesäpihatto, ei ole eläessään käynyt tallissa. Mutta nyt siihen sai tulla poikkeus, sillä varsan on hyvä tottua kaikkeen, myös karsinassa olemiseen. Minun hevosharrastuksessani on tähän mennessä kaikki varsat olleet talliasukkeja. Ne syntyvät talliin yöllä. Jos ne vahingossa syntyvät laitumelle, ne ahdetaan äkkiä sisälle. Ensimmäiset vuorokaudet varsat ovat sisällä emänsä kanssa. Mahdollisesti käyvät ulkona pikaisesti, siis oikeasti n. 15 minuutin ajan, jaloittelemassa ja jatkavat sitten karsinaelämää. Minulla ei ole ennen ollut omaa varsaa, eikä myöskään mitään osuutta hevoshistoriassani olleiden varsojen elämään. Frodolla on varsaksi aivan mielettömät kasvupaikat. Se sai syntyä raittiissa ulkoilmassa, tamman itse valitsemassa paikassa, taivasalla tai katto pään päällä. Frodon emä synnytti varsansa kaikessa rauhaisuudessaan, ilman ihmissilmiä. Yön tarkastuskäynnillä pieni varsa oli jo iloisesti jaloillaan, varsin reippaan oloinen ja kuivaksi nuoltuna.

Tarhassa oli tarjolla paljon tilaa, joten varsa sai liikkua monipuolisessa maastossa heti ensihetkistä lähtien. Tai olla liikkumatta ja nököttää sisätiloissa, ötököiltä suojassa. Jo aivan pienestä varsasta lähtien liikunta on tärkeä osa varsan kasvua ja elämää. Luuston ja lihasten kehittymisellä on jo varhain tapahtuvalla liikunnalla suuri merkitys. Säännöllinen ja runsas liikunta on välttämätöntä luun mineralisoitumiselle. Liikunta on tärkeä turvata jo kolmen viikon ikäisille varsoille. 



Minun varsallani on ollut tuuria elämässään, heti varhaisesta vaiheesta lähtien. Juhannus on Suomessa yleensä sateinen ja kylmä, mutta tänä vuonna se oli kuiva ja lämmin, joka mahdollisti sen, että varsan on hyvä syntyä pihattotyylisessä asumismuodossa. Mitä enemmän varsa saa liikkua haluamansa määrän ulkona ja levätä tahtoessaan sisätiloissa, sitä parempi se on varsalle. Päiväsaikaan ulkoilu on paarma-aikana yhtä tuskaa. Meillä kotona hevoset ovat kiehumispisteessä ja viettävätkin mielellään aikaa viileässä karsinassa. Varsalla on aivan samalla tavalla tuskaiset olot ötököistä ja siitä huomaakin hyvin, kuinka tärkeää sää- ja ötökkäsuoja todella on. Varsa viettää mielellään aikaansa pahimpaan ötökkäaikaan sisällä, vaikka yksin. Frodo ei pahemmin äidin tukea tarvitse siihen, että viettää aikaansa suojassa.

Varsan ensimmäinen kosketus tallielämään oli hyvin "julma". Tallin ovesta astuttiin sisään suurinpiirtein äitihevon perässä. Äitihevo jatkoi käytävää pitkin omaan karsinaansa, mutta mitä tapahtui Frodolle? Äitihevon karsinan ovi sulkeutui ja varsalla oli edessään oman karsinan avoin oviluukku, ihan äitihevon karsinan vieressä. Huomioitakoon, että talli on toteutettu foresteille, joten karsinan seinät ja kalteriosuus eivät ole hevoskorkeudella, vaan poneille mitoitettuja, joten näköyhteys äitihevoon oli varsalla koko ajan, vaikka seinä olikin välissä.



Frodo on rohkea pieni poika, joka asteli kanssani karsinaansa reippain askelin. Äitihevo keskittyi nimensä mukaan ruokaan. Yavanna - rakastaa kaikkea mikä kasvaa maasta. Frodo ei niinkään tarjotusta heinästä välittänyt. Se ei panikoinut ollenkaan, eikä hätäillyt, hieman huuteli ja pyöri, mutta melko rauhallisesti asian otti. Ponit viettivät karsinassa vain pienen hetken, jonka jälkeen ne pääsivät takaisin ulos.

Frodo on aivan mahtava otus, se antaa meidän häräkkeidenkin = lasten, silitellä itseään kaikessa rauhassa. Ja kun alkaa väsyttää, niin sitten vain köpsähdetään nukkumaan. Niin meidän hevonen!



20.7.2016

9 vuotta..

..sitten minusta tuli hevosenomistaja.


Vuosi sitten juhlistin tätä päivää viimeisen kerran rakkaan, ensimmäisen oman hevoseni, Nemon kanssa. Tiesin sen olevan viimeinen kerta yhdessä juhlitulle vuosipäivälle. Nyt juhlin Nemon aloittamaa perinnettä Simon ja Kottin kanssa. Simo on ollut minulla pian jo neljä vuotta ja Kottikin kaksi vuotta. Aika kuluu niin nopeasti. Ja itseasiassa onhan meillä se varsakin, Frodo, joka on ihan pian kuukauden ikäinen.

Yhdeksään vuoteen mahtuu paljon. Hevosharrastus on muuttanut omalta osaltani muotoaan monta kertaa. Yhdeksän vuotta sitten olin nuori, joka halusi hevosalalle töihin. Esteratsastus ole se juttu. Ja tänä päivänä, hevosalan ehkä kieroimmat puolet nähneenä, työntekijän merkeissä, en liiemmin enää halua edes harkita alan töitä. Ja ne esteetkin ovat aikalailla maahan kaivettu.

Nemo oli hevonen, joka johdatti pitkän polun läpi tähän nykyiseen harrastusmuotoon. Kouluratsastuksen pariin ja nuoriin hevosiin. Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Minä olen koko sen ajan, pientä pyörähdystä lukuunottamatta, pitänyt hevosiani omassa tallissa. Se on ollut opettavaista, aivan toista, kuin täysihoito tallin asiakkaana oleminen. Hevosista oppii koko ajan lisää. Ei tarvitse, kuin seurata niiden elämää.

Hevosen omistajuuden huonoimmat puolet ovat ystävästä luopuminen. Se tulee jossain kohtaa meille jokaiselle eteen. Sekä klinikalle uhratut rahat, vaikkakin ne ovat ystävän terveyteen satsaamista. Olisihan se kiva käyttää nekin roposet valmennuksiin.

Hyviä puolia onkin sitten kaikki se muu. Elämä hevosen kanssa, iloineen ja suruineen. Toivottavasti seuraavat yhdeksän vuotta tämän nykyisen kolmikon kanssa. 


16.7.2016

Lappeenranta 2/2 Kottin uusi ennätys


Perjantai alkoi sateisissa merkeissä. Eilisen kuumuus oli tiessään ja tilalla viileä ja sateinen päivä. Ponille laitettiin edellisenä iltana eteen nurmihokit, sillä tämän päivän rata sisälsi paljon askeleen pidennyksiä, joihin lisäpito ei ole ollenkaan pahasta. 

Ennen omaa verryttelyäni katsoimme Gottfridin isän, Stackarps Pioneerin suorituksen. En ole aiemmin oria nähnyt livenä, joten oli todella kiva nähdä se nyt. Kotti on selvästi perinyt isältään pään ja kaulan, sekä ylälinjan. Mutta muutoin se on enemmän Bazuunin, eli emänisän näköinen. Bazuunilaisia poneja näinkin jo torstaina ja niissä on selkeästi samaa näköä Kottin kanssa. 

Verryttely oli melko lyhyt ja ytimekäs. Kävelytin Kottin taas huolella, sillä se on selkeästi kaikkein paras tapa saada poni esittämään parastaan - verrytellä hyvin käynnissä. Vähän ravia, sekä molemmat laukat ja sillä selvä. 

Radalla saimme tänään odotella eilisenkin edestä, ennen kuin saimme lähtömerkin. Todella turhauttavaa, kun poni on viritelty verryttelyssä hyväksi ja odotellessa kerkeää jo paras vire laskemaan. Mutta olosuhteillehan ei mitään voi, ja ponin sai onneksi nopeasti herätettyä teräväksi ennen radalle menoa. Ongelma vain tulee voiman puutteessa ja väsymisessä, jonka seurauksena poni painuu edestä todella matalaksi ja ajoittain kuolaimen alle, jos sen kanssa joutuu kauan odottelemaan. 

Ponin ehdoton vahvuus on tahti. Kottilla on luonnostaan tahdikkaat askellajit, ja se tikittää singerin lailla ravia eteenpäin. Ensimmäinen askeleen pidennys ravissa jäi vähän vajaaksi, mutta toinen onnistui hyvin. Käynti oli tällä kerralla parasta, mitä poni on esittänyt, siinä oli riittävästi energiaa ja eteenpäin pyrkimystä. Laukannostot sujuivat paremmin kuin edellisenä päivänä, vaikka olisivat saaneet olla vielä aavistuksen terävämpiä. Ja vaikka kuvaaja väittikin meidän nostaneen väärän laukan, nosti Kotti aivan oikeat laukat. Ratsastaja vain pudotti ohjan kädestään juuri askeleen pidennyksen alussa, kun poni alkoi pärskiä. 

Toinen laukka sujui nostoa lukuunottamatta paremmin. Loppuradan raviosuudessa hukattiin vielä toinen jalustin, jonka etsiminen keventäessä vei kaiken huomion. Lopputervehdykseen suurinpiirtein kunnialla ja ehjin nahoin.


Kotti oli radalla hyvä, se teki mitä pyydettiin. Ainoastaan ratsastaja teki typeriä virheitä, kuten ohjan tiputtamisen ja jalustimen hukkaamisen. Poni ei kuitenkaan niistäkään ollut moksiskaan, vaan jatkoi tehtäviään niin kuin kuuluikin. Vielä pieniä parannuskohtia, joita täytyy hioa ennen seuraavia koitoksia, kuten nuo laukannostot. Kottille laukannosto on vaikea, ja vaikka se  kotona suorittaakin ne varsin kuuliaisesti, menee se jännittävämmässä paikassa vähän lukkoon, jolloin se jää haahuilemaan noston kanssa. Kottihan on rentoutunut radoilla jo todella paljon alkuvuoteen verrattuna. Nyt se kykenee jo suorittamaan ja kuuntelemaan ratsastajan antamia apuja, sekä reagoimaan niihin, mutta nostot ovat vielä se heikko kohta, johon täytyy saada sujuvuutta.

Ravi 7,1 Energistä, tahdikasta, tasapainoista. Saisi venyä enemmän.
Käynti 7,0 Puhdasta, saisi olla matkaa voittamampaa. 
Laukka 7,2 Tasapainoista, energistä, rytmikästä.
Kuuliaisuus 7,1 Suorittaa täsmällisesti, alun ravissa etupainoinen. 
Yleisvaikutelma 7,1 Hyvin valmisteltu, liikkuu koulutuskaavan mukaisesti. 

Tuloksena 35,5/50  pistettä 71% Jolla napsahdettiin hevosten joukossa kolmanneksi! Ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi.


Ja iltapäivän puhelu eläinlääkärille kertoi ponin munuaisarvojen olevan täysin normaalit!  Kottilta on otettu verikokeet ja sitä on tutkittu virtsaamisen vuoksi. Poni pissii normaalia huomattavasti enemmän, joka ei missään nimessä ole täysin normaalia. Lisäkokeita siis tarvitaan, jotta varmistutaan, ettei ponia vaivaa mikään. Poni on muutoin niin reipas ja terve, ettei eläinlääkäri nähnyt syytä, miksei ponilla voisi kisata ja treenata. Kunhan nesteytyksestä huolehditaan kunnolla.

Lappeenranta 1/2



Meidän osalta Lappeenrannan kansalliset kouluratsastuskilpailut on taputeltu. Gottfrid starttasi kahtena ensimmäisenä päivänä, jolloin luokkia oli nelivuotiaille. Ensimmäisenä päivänä oli nelivuotiaille avoin helppo b kenttäratsastusohjelma nuorille hevosille.

Päivä oli ihan mielettömän kuuma ja Lappeenrannan raviradan nurmella se todella on kuin sauna, ihan käsittämätön, etenkin mustassa kisatakissa. Onneksi varasimme ponille energy boostin mukaan, jonka tyrkkäsimme suuhun kisapaikalla.

Verryttelyssä Kotti tuntui hyvältä, hieman hankala saada pohkeen eteen, mutta muutoin ihan kelvollinen. Verryttelyyn varasin paljon aikaa ja käytin lähes koko ajan pelkkään käyntiin. Hetkinen lämmiteltiin myös ravisss ja laukassa, mutta siinä kuumuudessa ei paljon ponilta voinut liikoja vaatia, jos mieli sen jaksavan vielä radallakin.

Radalle menimme neljäntenä. Kerkesin ravata Kottin kanssa radan kerran ympäri, kun pilli jo soi lähtömerkiksi. Kotti on onneksi nähnyt jo niin paljon ratoja, ettei sitä ihmetytä autot tai muutkaan omituisuudet radan vieressä. Radalle harjoitusravissa, ilman pysähdystä. Poni ravasi aavistuksen tahmeasti, mutta tahdikkaasti.

C pisteessä vasemmalle, poni taipui hyvin ja säilytti tasapainonsa. Keskiympyrä ravissa,  hyvä tasainen taivutus ja tahti. Lävistäjä keskiravia olisi saanut olla energisempi ja selvepi. Kolmikaarinen kiemuraura onnistui aika hyvin, kaaret olivat suhteellisen tasaiset, poni taipui ja suoristui hyvin kumpaankin suuntaan, sekä tahti säilyi. Lävistäjälle, jossa x:n kohdalla noin 5 metriä käyntiä. Siirtyminen hieman käyntiin onnistui hyvin, mutta raviin siirtyminen vaati ylimääräistä herättelyä. Sitten radan viralliseen käyntiosuuteen puolikas lävistäjä keskikäynnillä. Poni onnistui jotenkin ihmeenkaupalla säilyttämään energian käynnissä saaden siitä jopa 6,5 pistettä kummaltakin tuomarilta. Käynnistä siirtyminen raviin ja siitä oikea laukka. Laukka nousi hapuillen ja kättä vasten. Ärh. Keskiympyrä laukassa ihan ok, tosin poni tuntui koko ajan siltä, että laukka hyytyy ihan just.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että lävistäjälle käännettyäni hapuilimme raviaskeleen kautta takaisin laukkaan. Lävistäjän jälkeen siirtyminen raviin taas hieman kättä vasten ja vasen laukka, joka nousi pikkaisen paremmin kuin oikea. Laukka rullasi ihan hyvin ja jotenkin tuntui, että poni skarppasi esellisen laukan rikon vuoksi. Keskiympyrä ja lävistäjä ongelmmitta ja ravilla lopputervehdystä kohti. Vielä ennen pysähdystä siirtyminen käyntiin, jossa aika tuntui pysähtyvän. Viimeiset askeleet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Pysähdys suoraan, tosin jalat eivät olleet tasan.

Radalla jokainen kohta arvosteltiin ja näissä me ollaan Kottin kanssa otettu aina ala-arvoisia prosentteja. Nyt kuitenkin keräsimme kasaan jo ihan siedettävät lukemat 63,958% ollen tuloslistalla neljänsiä. Poni oli koko radan rento, tasainen ja tahdokas, sekä muutamaa heikkoa kohtaa lukuunottamatta hyvä.

Kauniisti esitetty, melko tasapainoinen poni. 
Puhtaat tahdikkaat askellajit, lisää lennokkuutta.  

Video on ajoittain raskasta katsottavaa tärähtelyn vuoksi.

7.7.2016

Varsan elämää



Syntyessään ihmisvauva ei tiedä maailmasta tuon taivaallista. Sen tärkein tehtävä on hengittää, syödä, nukkua ja paskoa. Vauvaa ei kiinnosta uutiset ja maailman taloustilanne. Sitä ei juuri kiinnosta edes sairaalahuoneen sisustus tai äidin levähtänyt meikki. Eikä se tiedä, että laki määrää turvavyöpakon autoissa. Eikä se oikeastaan tiedä edes mitä laki on.

Hevosvarsa ei ole yhtään sen tietoisempi maailman kulusta syntyessään, kuin ihmisvauvakaan. Vaikka varsat nousevat jaloilleen nopeammin kuin ihminen ja liikkuvatkin vuorokauden ikäisenä emänsä veroisesti, ei elämän tärkeät taidot tule varsan tietouteen automaattisesti. Varsa on kuin vauva. Äiti on tärkein, sillä se tarkoittaa ruokaa. Levähtämään mennään heti, kun väsyttää. Omia raajoja ja rajoja kokeillaan äidin vierellä ja salakavalasti koko ajan pesäeroa kasvattaen. Hevosvarsan kehittyminen aikuiseksi on nopeampaa, kuin ihmisvauvan. Käsittämätöntä, kuinka se voi kasvaa ja kehittyä niin nopeasti.


Valitettavaa on myös se, ettei varsa tiedä mitään ihmisen keksimistä rajoista. Kesyhevosen evoluutio ei ole vielä ohjelmoinut varsoihin automaattisesti "varo, sähkölanka" -ominaisuutta. Vaikka tamma pysyisikin pyhällä hengellä kasassa pysyvän aidan sisällä, varsa ei sellaista osaa tehdä. Ei, vaikka aita olisi kasassa muullakin, kuin pyhän hengen voimalla.

Hevosen ensimmäinen reagtio ei koskaan ole taaksepäin. Jos hevonen säikähtää, se ei lähde peruuttamaan, vaan juoksemaan. Se voi tehdä äkkikäännöksen, jolloin se lähtee takaisin tulosuuntaansa, mutta vauhtia- ja pyrkimys tilanteesta pois on suuri. Se on ohjelmoitu pieneen varsaankin. Eikä ole yksi kerta, kun lankoja saa korjailla, kun pieni varsa on mennyt langoista läpi, saadessaan napsun..

Varsat oppivat nopeasti, jos niille antaa mahdollisuuden. Ne ovat kuitenkin uteliaita ja haluavat tutustua maailmaan emän antamien rajojen puitteissa. Hevosäideissä on yhtä paljon eroja kuin ihmisäideissä. Toiset antavat lapsilleen vastauksen kaikkeen, ns. Curling- ja ylisuojelevat äidit. Toinen ääripää on vapaata kasvatusta kannattavat äidit, joiden lapset saavat potkia kassajonossa vanhusta, sylkeä ihmisten päälle ja vetää vierasta turpaan, jos niin haluaa. Hevosten kohdalla äitihevo antaa lapsensa kokeilla aitalangan tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta menemättä itse aidan ja varsan väliin. Jolloin on ihmisen tehtävä opettaa varsalle elämän perusasian nro. 1 Aidalla on tarkoitus - sen sisällä on pysyttävä!


Frodo Reppulin äiti oli sitä mieltä, että ihmisten on syytä osallistua varsan koulutukseen heti varhaisessa vaiheessa, että saamme varmasti mieleisemme varsan. Niinpä pikku Äijälle oli opetettava aitalangan tarkoitus. Eikä aikaakaan, kun lankaan laitettiin sähköä ja varsa joutui sen kokemaan pienessä kropassaan. Muutama pieni isku langasta riittää, jotta suurimmat menohalut vihreämmälle ruoholle kaikkoaa. Jokusen kerran lankaa korjailtiin.. Langassa pysyminen on hengissä pysymisen ehto.Liikennöidyllä tiellä ei tarvita edes huonoa tuuria ikävien asioiden sattumiselle. Sen sijaan tarvittaisiin älyttömän hyvää tuuria, ettei mitään satu. Auto ja varsa on ehdoton nounou yhdistelmä.


Kun varsa oli oppinut perusasia nro 1. Suhteellisen hyvin, oli aika viedä tuore perhe isolle laitumelle. Siihen kuitenkin tarvittiin peruasia nro. 2. Opettelua, sillä vapaamman kasvatuksen varsa ei liiemmin ole äidistä riippuvainen. Kun äidin persuksessa ei kuljeta liimattuna, täytyy harjoitella kulkemista narun jatkeena.. Tai jotain sellaista, mihin liittyy naru, jonka toisessa päässä on varsa ja toisessa ihminen.

Evoluutio on vieläkin jäljessä, vaikka eletään jo vuotta 2016! Varsoissa ei edelleenkään ole sisäänrakennettua narun kiinnityskoukkua! Siispä tämän varsan kohdalla jouduimme vielä lattamaan erillisen adapterin, jotta naru saatiin varsaan kiinni. Adapterina toimi pienen pieni musta riimu. Frodon, jonka lempinimen -lempinimi on Äijä, jostain käsittämättömästö syystä.. Kahleistaminen riimuun sujui nimestä huolimatta aikaslailla oppikirjamaisesti. Varsa kainaloon ja turpahihnan pujotus pienen turvan ympärille, sekä niskahihnan kiinnitys. Helppoa kuin heinän teko kesähelteillä!

Seuraavaksi naru kiinni ja menoksi.. Tai no, hetki keskusteltuamme päätimme mennä suurinpiirtein samaan suuntaan äitin ja mummon kanssa. Ja tadaa! Lopulta koko kolmipäinen katras oli laitumella!



Varsa ja riimu täytyi erottaa toisistaan, sillä varsalla olisi ollut mahdollisuus jäädä siihen kiinni. Erotus tehtiin silläkin uhalla, että emme ehkä saa toista kertaa riimua päähän yhtä jouhevasti. Ja paskat.. Henkinen valmistautuminen on onnistumisen tärkein edellytys. Maalaa siis piruja seinille ja varaa seuraavaksi päiväksi töistä iltavuoro/saikkua/vapaata. You name it. Ole valmis sotaan. Ja homma sujuu paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla. Jopa se talutus takaisin talliin tehdään juoksujalkaa rinnakkain, kuin näyttelykehässä konsanaan. Vain tuomarit puuttuivat.

Varsin fiksu ja oppivainen otus, ei äijä laisinkaan! Tai no, jos ei oteta huomioon niitä viestejä kasvattajalta, joiden kuvissa varsa kamppailee heinäsäkkejä vastaan, eikä ole ainakaan yhtään alakynnessä! ;)

Simon klinikkareissulla mukaan tarttui matolääkkeet varsalle. Niiden annolla ei kuitenkaan ole kiire, sillä varsa on tilalla, jossa hevosten vaihtuvuus on pientä, eikä tilalla ole muita varsoja. Siispä ensimmäinen madotus on n. Kahden kuukauden iässä.



Postauksen kuvat ovat  29.6.2016