Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

16.7.2016

Lappeenranta 1/2



Meidän osalta Lappeenrannan kansalliset kouluratsastuskilpailut on taputeltu. Gottfrid starttasi kahtena ensimmäisenä päivänä, jolloin luokkia oli nelivuotiaille. Ensimmäisenä päivänä oli nelivuotiaille avoin helppo b kenttäratsastusohjelma nuorille hevosille.

Päivä oli ihan mielettömän kuuma ja Lappeenrannan raviradan nurmella se todella on kuin sauna, ihan käsittämätön, etenkin mustassa kisatakissa. Onneksi varasimme ponille energy boostin mukaan, jonka tyrkkäsimme suuhun kisapaikalla.

Verryttelyssä Kotti tuntui hyvältä, hieman hankala saada pohkeen eteen, mutta muutoin ihan kelvollinen. Verryttelyyn varasin paljon aikaa ja käytin lähes koko ajan pelkkään käyntiin. Hetkinen lämmiteltiin myös ravisss ja laukassa, mutta siinä kuumuudessa ei paljon ponilta voinut liikoja vaatia, jos mieli sen jaksavan vielä radallakin.

Radalle menimme neljäntenä. Kerkesin ravata Kottin kanssa radan kerran ympäri, kun pilli jo soi lähtömerkiksi. Kotti on onneksi nähnyt jo niin paljon ratoja, ettei sitä ihmetytä autot tai muutkaan omituisuudet radan vieressä. Radalle harjoitusravissa, ilman pysähdystä. Poni ravasi aavistuksen tahmeasti, mutta tahdikkaasti.

C pisteessä vasemmalle, poni taipui hyvin ja säilytti tasapainonsa. Keskiympyrä ravissa,  hyvä tasainen taivutus ja tahti. Lävistäjä keskiravia olisi saanut olla energisempi ja selvepi. Kolmikaarinen kiemuraura onnistui aika hyvin, kaaret olivat suhteellisen tasaiset, poni taipui ja suoristui hyvin kumpaankin suuntaan, sekä tahti säilyi. Lävistäjälle, jossa x:n kohdalla noin 5 metriä käyntiä. Siirtyminen hieman käyntiin onnistui hyvin, mutta raviin siirtyminen vaati ylimääräistä herättelyä. Sitten radan viralliseen käyntiosuuteen puolikas lävistäjä keskikäynnillä. Poni onnistui jotenkin ihmeenkaupalla säilyttämään energian käynnissä saaden siitä jopa 6,5 pistettä kummaltakin tuomarilta. Käynnistä siirtyminen raviin ja siitä oikea laukka. Laukka nousi hapuillen ja kättä vasten. Ärh. Keskiympyrä laukassa ihan ok, tosin poni tuntui koko ajan siltä, että laukka hyytyy ihan just.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että lävistäjälle käännettyäni hapuilimme raviaskeleen kautta takaisin laukkaan. Lävistäjän jälkeen siirtyminen raviin taas hieman kättä vasten ja vasen laukka, joka nousi pikkaisen paremmin kuin oikea. Laukka rullasi ihan hyvin ja jotenkin tuntui, että poni skarppasi esellisen laukan rikon vuoksi. Keskiympyrä ja lävistäjä ongelmmitta ja ravilla lopputervehdystä kohti. Vielä ennen pysähdystä siirtyminen käyntiin, jossa aika tuntui pysähtyvän. Viimeiset askeleet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Pysähdys suoraan, tosin jalat eivät olleet tasan.

Radalla jokainen kohta arvosteltiin ja näissä me ollaan Kottin kanssa otettu aina ala-arvoisia prosentteja. Nyt kuitenkin keräsimme kasaan jo ihan siedettävät lukemat 63,958% ollen tuloslistalla neljänsiä. Poni oli koko radan rento, tasainen ja tahdokas, sekä muutamaa heikkoa kohtaa lukuunottamatta hyvä.

Kauniisti esitetty, melko tasapainoinen poni. 
Puhtaat tahdikkaat askellajit, lisää lennokkuutta.  

Video on ajoittain raskasta katsottavaa tärähtelyn vuoksi.

2 kommenttia:

  1. Kottin käynti ja ravi on kyllä parantunut huimasti sitten ensimmäisten kisojen! Muutoinkin mainio, tasainen ja itsensä kivasti kantava poni, vaikka vähän alas vielä valuukin..mutta ei mitään "vikaa", mitä ei ikä ja voima korjaisi :) Hieno peli!

    Ja tuo ratavideo..ei se ollut raskasta katsottavaa, vaan toi lähinnä hymyn huulille; mahtava mies sulla, joka samaan aikaan kaitsee pienet lapset, elää radalla mukana (ja osaa ohjelman..) ja vielä kuvaa päälle! Aivan täydellistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kotti on kyllä kehittynyt kovasti ja myöskin rentoutunut radalla alkukauteen nähden, jolloin pystyy toki esittämään paremmin askellajit. Voiman puutetta vielä on ja nuorella nopeasti keskittyminen herpaantuu / tylsistyy, kun verryttelyn lisäksi joutuu vielä skarppaamaan radallakin. Tuo matalaksi ja edestä kuolaimen alle valahtaminen on vielä vähän työn alla, mutta eiköhän sekin parane, kun saa lisää voimaa ja kantokykyä. :)

      Mun mies on sankari, oikea moniosaaja. Tuon kaiken lisäksi toimii vielä näppärästi lapset kainalossa hevosen hoitajana. Sellainen täydellisyys, mistä jokainen hevosnainen unelmoi! ;)

      Poista