Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

28.8.2016

Poni on Mestari!


Kaakkois-Suomen aluemestaruudet kisattiin Vipelen tallilla, lauantaina. Kottin kanssa osallistuimme nuorten hevosten mestaruuteen. Valmistautuminen sujui varsin vauhdikkaasti, sillä opettelin radan juuri ennen verkkaan lähtöä. Ei sitä kaikkea voi muistaa ja pääasiassa tuotakin rataa on höylätty jo jokusen kerran,  että sikäli sen pitäisi tulla ulkomuistista.

Aamulla ponille letit päähän ja menoksi. Verryttely maneesissa sujui ihan hyvin. Sain ponia ratsastettua reippaassa laukassa eteenpäin ja se tuntui varsin hyvältä. Päätin tällä kertaa olla nöyrtymättä kohtalooni ja olla aina se, joka väistää, vaikkei oikeasti tarvitsisikaan, koska minulla on yhtälailla oikeus olla verryttelemässä pienellä söpöllä ponilla, siinä missä muut hevostensa kanssa. Kentällä, odotellessamme vuoroamme poni kuitenkin kompastui niin pahasti, että olimme mennä nurin koko ratsukko. Tarkastin ponin kunnon ja puhdistin meidät pahimmista hiekoista, ja jatkoimme verryttelyä, kun poni ei näyttänyt olevan pienestä muksahduksesta moksiskaan.

Rata meni itsessään ihan hyvin. Luokkana oli helppo B:3, jossa ei muuta ihmeellisyyttä ole kuin kääntämistä. Siinä toki korostuu taipuminen ja tasapaino. Mutta ei mitään pidennyksiä tai muuta vaikeampaa. Poni suoritti tasaisen varmasti koko radan. Ainoastaan nelikaarisen viimeisen kaaren lopussa, meillä pätki hieman kommunikointi ja poni oli koko lyhyen sivun täysin poissa kuulolta. Siinä olisi pitänyt olla nätti, hallittu laukannosto, mutta kun avut ei mene perille, niin ne ei mene. Onneksi se kesti vain hetken. Papereiden ainoat vitoset tuli siitä. Pienen kommunikointiongelman jälkeen rata jatkui loppuun asti hymy ratsastajan kasvoilla. 


Tulokseksi 65,795% jolla mentiin siinä vaiheessa, luokkamme toisena ratsukkona, kärkeen. Ajattelin sen riittävän ehkä hyvällä tuurilla sijoitukseen, joten varusteet pois ja odottelemaan. Ja sitä sitten odoteltiin ja odoteltiin. Jäljellä olleiden viimeisen kolmen ratsukon kohdalla mietittiin, että tässä saattaa taas käydä perinteisesti - ensimmäinen ei sijoittunut, tai jotain sellaista. Mutta ei. Yksikään nimi ei päivittynyt equipessa yläpuolellemme ja me pienen, yllättäen taas luokkamme ainoan, ponin kanssa voitimme koko luokan.

Nuorten hevosten aluemestaruus kultaa 2016.

Kyllä, kiitos kysymästä, hyvältä tuntuu. Koko kauden Kotti on parantanut tulostaan ja suoritusvarmuuttaan, ja nyt se sitten palkittiin, kauden viimeisissä kilpailuissa. Tähän onkin sitten hyvä lopettaa kisakausi, ensi vuonna jatketaan. 


25.8.2016

Unikulma - takaa makoisat unet

Sänkykaupasta ei löytynyt sänkyjä tänäkään syksynä kokoluokalle poni ja hevonen. Käsittämätöntä, että voit valita jopa höyhensaarien sulkien määrän, mutta et vieläkään saa hevosillesi sänkyjä, joissa ne voisivat vähän oikaista selkäänsä pitkän päivän jälkeen. Onko se nyt niin liikaa pyydetty?

Pikemminkin - hemmoitellut höperöt hepat asuu täällä..

Joka syksyinen kuivikerumba on siis taas käsillä. Jostain syystä aina varastoon ostetut kuivikkeet loppuvat jossakin vaiheessa. Minun on tunnustettava, että olen lähes koko kesän mennyt turvekuivikkeella, hampun loputtua. Koska en saanut aikaiseksi tilata kuormaa kotiin. Aina se yli 300€ summa, joka vilahtaisi tililtä pois, tuntuu niin kauhealta. Lisäksi tässä nyt on ollut näitä muita rahareikiä, kuten Simo ja kuuluisat klinikkareissut, eikä kisareissutkaan ilmaisia ole, varsasta puhumattakaan. Ihan näin asiasta poiketen, meillä oli vielä pieni toivo saada tammavarsa, sillä varsamaksu tuli tammavarsasta! Mutta jokunen oppineenpi kyllä oli vahvasti sitä mieltä, ettei sukupuoli enää tässä vaiheessa vaihdu. Ja oikeassa oli. Pallit ovat edelleen tiukasti kiinni jalkojen välissä. Hyvä niin.

Kuivikkeista siis. Oma talli, oma lupa. Saat pedata hevosten, edelleen sängyttömät, karsinat juuri sillä makuualustalla millä haluat (mitä markkinoilta löytyy..). No näinhän se menee, teoriassa, mutta käytäntö on toinen juttu. Ensin puhuu taloudellinen tilanne. Mihin sinulla realistisesti edes ajatustasolla, kuukauden näkkäripaaston jälkeen, riittää rahat? Tätä ajatusta pohditaan niin, että tiedostetaan tarkkaan, kaiken sen päätyvän ennemmin tai myöhemmin lantalaan. Muistaen myös, että olet saanut opetettua hevosesi lisäksi myös ponisi tankkaamaan nestettä vähintäänkin tarpeeksi. Ja valitettavasti se myös tulee lopulta ulos. 

Ponille voisin laittaa vaikka todella niitä höyheniä karsinaan. Se osaisi arvostaa niitä edes ajatustasolla. Mutta hevoseni on hieman toista sorttia. Tai ainakin se osoittaa arvostuksensa hieman eri tavalla. Olen kokeillut kaikkeni, myös sen, että siivoan karsinan arvon ylhäisyyden ollessa siellä, jotta näkisi, ettei ne paskat sieltä ihan itsekseen häviä vaan ruokkivan käden hartiavoimin. Ei auttanut. Edelleen paskotaan juuri siihen kohtaan, missä hätä yllättää ja mielellään pyöritään sen jälkeen kolme kertaa karsinan ympäri, että ne kaikki kikkareet ovat varmasti muhjuna ympäri karsinaa. Kakka siis. Sen lisäksi sinne karsinaan myös pissitään. Mieluiten heti sisälle päästyä, sillä ruunat. Kun maasta saattaa tulla roiskeita kintuille, on parempi odotella ja pidätellä illalla ulkona, tietoisena, että kohta pääsee sisälle lorottamaan ihanan pehmoiseen karsinan kuivikkeeseen. Joskus hätä on todella niin suuri, että se pisu saattanee lopulta tulla jo käytävälle iltaharjailun ja loimituksen aikana.. Ja sitten se joka aamuinen rutiini, aamupisu. Kun avaat ulko-oven, voit kuulla jo rappusillasi tallista kolinaa, kun hevoset nousevat karsinan pohjalta ylös ja aloittavat aamun venyttelyn. Kävelet reippaasti tallia kohti, ja ovea aukaistessa alkaa kuulumaan ihanan helpottava önähdys ja lorinaa, koko rakon tyhjennys päivää varten, kummastakin karsinasta. Jos meillä ihmisillä on tietyt ilta- ja aamurutiinit, on ne myös hevosilla. 

Kaiken pissin ja kakan keskellä, se sänky puuttuu edelleen ja jossain sen hevosen olisi maattavakin. Karsinassa siis täytyy olla tavaraa reilusti, jotta mussukat saavat kunnolla levättyä, kuivalla, pehmeällä alustalla. En ole liiemmin huomannut eroa hevosten makuullaan olossa eri kuivikkeella, pääasiana on ollut vain tavaran määrä. Jos kuiviketta on riittävästi, ne nukkuvat mielellään makuullaan, mutta jos sitä on niukasti, niin siellä seisotaan. Riittävä on suhteellinen käsite. Minä tykkään, että se karsinan pohja on kauttaaltaan peitetty, paksulla kerroksella.

Kuivikkeiden valinta on vaikeinta, sillä on otettava huomioon myös lopullinen sijoitus ja maatuminen. Sekä saatavuus, mielellään kotiin kuljetettuna, sillä jo Roope-setäkin tietää, että aika on rahaa.  Minulla on ollut käytössä paljon eri kuivikkeita. Osa hyviä, osa huonoja.

Tässä kohtaa pitäisi olla kuva kakkakikkareesta, mutta kamera on korjauksessa, varaosat saapuvat vasta 6.9, joten ihan heti en kakkaa tai kikkaretta pääse kuvaamaan. Kelpaako tämä?

Olkipelletti - Voi toimia jollakin, mutta meillä pelletit päätyivät lantalaan kiertoteitse vatsan kautta. En kokeile pellettiä toiste. Hinnaltaan kohtuullista, varsinkin jos sen saisi toimimaan karsinan pohjassa oikeasti. Ähkyriskin takia skipattu totaalisesti. 

Olki - Ihan rehellisesti, kuka väittää, että on käytännöllinen ja helppo siivota? Sotkuisin kaikista ja lisäksi päätyi samaiselle kiertoreitille pellettiversion kanssa. Edullista, kun ilmaiseksi sai. Mutta kulutus valtavaa, sotku hirmuinen ja lopulta myös ähkyriski. Olki ei varsinaisesti kuitenkaan ole minun hevosteni ruokaa. Jotta se kelpaisi kuivikkeeksi, olisi sen oltava kaikilta osin priimalaatuista, jota on vaikea saada.

Puru - Tätä on kymmentä eri laatua. On sitä, mitä sahalta märkänä saa ilmaiseksi. Mitä kuiviketta se on? Kostuketta kyllä. Sellaista ei edes harkita, pienimmässä mielessäkään. Sitten on niitä paaleja, Hirnua ja Pölkkyä. Jo nimensäkin mukaan, Pölkky kuvaa enemmän sitä, mitä tavara itsessään on. Sahanpuru ei missään muodossa hirnu, ei vaikka mitä tekisi. Pölkky oli ja on minun mieleeni. Se oikeasti toimi kuivikkeena, mutta vastaava hirnu on jotain muuta. Puulaadussa tai jossain muussa on huomattava ero, sillä hirnu päätyy yön jälkeen täysin lantalaan, Pölkkyä jää vielä seuraavaksikin yöksi karsinaan. Mutta puru ei varsinaisesti ole maatumisen nopeuslistan kärjessä, eikä edes puolivälissä. Sen valoisuus on kyllä ihanaa, mutta hintaa pikkupaaleilla kuivitetulle karsinalle tulee melko paljon, etenkin kalliimmalla hirnulla, joka on ainoaa, jota täältäpäin nykyisin saa. 

Hamppu - Tätähän saa nyt eri tuoksuillakin! Mutta meillä on ollut viime talvena käytössä ihan se original-versio. Hampun ihanuus on se, että paalit ovat pieniä ja kevyitä. Lava on helppo purkaa pieneenkin tilaan, katon alle suojaan. Lisäksi tavara on kuivaa, jonka vuoksi se ei jäädy talvellakaan. Minulla on kylmätalli. Tarkoittaa siis sitä, että kaikki kostea jäätyy pakkaskelillä karsinan pohjaan. Puru ja hamppu ovat olleet ainoat, jotka on toimineen hyvin talven läpi, kuivikkeena ja pehmikkeenä. Hamppu on kuitenkin kallista, edelleen. Lisäksi ajatus siitä, että tallissani ei ensi talvena ole ehkä kahta turpaa, vaan tuplamäärä, laittaa hieman varpailleen näin kalliin kuivikkeen kanssa. Minä kuskaan lantalaan päivittäin märät pois, jonka vuoksi myös sitä hamppua menee sinne paskan jatkoksi ihan yhtä paljon, kuin mitä tahansa muutakin kuiviketta. 

Turve - Olen kuivittanut karsinat nyt kesän mittaan vapon paaleilla, niillä pienillä 250l.. paaleilla, joita viikossa menee yhtä karsinaa kohti 1,25 kpl. Kahteen karsinaan siis 2,5 paalia. Paalin hinta on n. 15€, joten kuukausi kulut ovat n. 150€. Hamppu alkaakin kuulostaa jo ihan edulliselta.. Mutta nerokkaana lopulta keksin, tai oikeastaan päätin, että jatkamme turpeella ainakin pakkasille asti. Niinpä ostimme kaksi pyöröpaalia turvekuivitusta kotiin kuskattuna. Nyt saan karsinoihin patjaa, eikä käy niin, että kerran viikossa lisätään kuiviketta paali kerrallaan, jolla mennään niin kauan, kunnes tarvitaan taas uusi paali. Kulutus on pienentynyt, kun kuiviketta on karsinassa vakimäärä ja sitä on reilusti. Mutta turve ei toimi talvella, koska se jäätyy. Se jäätyy paaliin ja se jäätyy karsinaan. Siksipä olen päättänyt tehdä kunnon pohjan turpeella ja pakkasten tullen päälle lisätään jotain muuta. Todennäköisesti hamppua. 

Olkipellettirouhe - Saako tätä Suomesta? Rouheversio ei ole hevosista houkuttelevaa syötävää, sillä muhjuuntuneet pelletitkään eivät olleet enää syömisen arvoisia. Virosta tätä saa, mutta minua ei kiehdo sieltä tilata, vaan haluan kotimaista tavaraa. 

Kuivikelaatuja miettiessäni ajatus täysihoidosta houkutteli jo kovasti. Miten näppärää, kun ei tarvitsisi miettiä tätäkään asiaa ollenkaan, tyytyisi vain ajamaan tallin pihaan, jossa hevonen odottaisi jo valmiiksi karsinassaan. Ei kun saappaat jalkaan ja menoksi, siis ratsastamaan. Ja hevonen takaisin karsinaan, auton ratin taakse ja kotiin takan ääreen lämmittelemään. Oi, että se olisi jopa ihan mukavaa ja huoletonta. Todellista hevosen omistajuutta.. Tai sellaiseksi sitäkin, ainakin vielä, kutsutaan. 

Ja jottei liian unelmoinniksi täysihoitotallin asikkuudesta menisi. Oma talli, oma poni. -Parasta, mitä ponityttö voi saada!

22.8.2016

Ypäjä, nuorten hevosten festivaalit


Suunnitelmat tuppaavat aina olosuhteiden pakosta muuttumaan. Niin kävi taas meidän kisareissun osalta. Tarkoitus oli lähteä matkaan jo perjantaina, mutta lauantai aamuna heräsimme omasta sängystämme. Aamulla matkaan, kohti Ypäjää, Paccelli cupin viimeistä osakilpailua. Koko cupissa olin ennen tätä päivää jopa 8. sijalla. Ainoalla ponilla, hevosten joukossa! Huippua. (Tajusimme tämänkin vasta kotimatkalla..)

Ponilla on arpaonnea. Seuraavan kerran laitan arpajaisiin ponin nimen, niin varmasti voitamme. Vai mitenkä voi muuten olla totta, että ponin starttivuoro oli taas luokan ensimmäisenä. Vai onko taustalla kuitenkin ajatus, ettei poni pärjää hevosille, joten sen voi laittaa paheena pois ensimmäisenä ja katsoa, miltä rata tuomaripöydän takaa tämän päivän valaistuksessa näyttää. Pientä närää aiheuttaa myös kommentit, joissa todella ihmetellään "ai, voiko tähän luokkaan osallistua ponitkin, vai mikä tuo pieni hevonen on?" Joo,  ei voi. Kunhan vähän kevennellään ensimmäisenä ikään kuin näytiksi, kuinka rata suurinpiirtein menisi. Tiedättekö, kuin telkkarissa. Juontaja sanoo ensimmäisen ratsukon kohdalla, että nyt päästään katsomaan miten rata menee.. Jotain kunnioitusta poneja kohtaan olisi suotavaa. Nuori poni on ratsu siinä missä samanikäinen jalostuksen ihmetuotekin. Varsinaisesti ponin erottaa hevosesta vain koko. Miksei se siis saisi todella osallistua nelivuotiaiden luokkaan?

Ypäjälle tultiin ajoissa, joten kerkesimme katsomaan 6v. Ensimmäisen päivän ponibreederssistä, koulupuolelta. Ja jäi meille vielä hieman liikaakin odotteluaikaa, joka olisi pitänyt käyttää lämpimästä, ampiaisten täyttämästä ilmatilasta huolimatta ponin lämmittelyyn. No, ensikerralla, jokaisesta päivästä oppii jotain uutta! Pitkän kuljetuksen jälkeen poni olisi vaatinut paljon kävelyä ja kunnolla laukkaa alle, mutta pelkäsin sen nuutuvan ennen suoritusta, jos niin olisin tehnyt. Tänään tuli todistettua, että ponilla on kyllä kuntoa ja jaksamista, vaikka muille jakaa, sen verran hienosti se kuskasi jo ratsastajaansa esteiden välissä, pienellä ponimaisella statuksella.

Meidän luokka oli siirretty ulkokentältä maneesiin. Viesti edellisiltana tästä asiasta ei paljon lämmittänyt. Poni liikkuu paremmin ulkona. Verryttelyalue maneesissa oli aivan kamalan pieni kuudelle ratsukolle. Ainakin, kun epäreilut tilanteet hevosta kohtaan ei tässä iässä vielä ole kovin mukavia juttuja. Kuten laukasta pysähdyksiin, kun eteesi tulee tallustelemaan ratsukko. Ponin itsetunto ei kestä vielä moisia, vaan siitä puskee läpi epävarmuus, samalla siitä tulee kauhean hätäinen säheltäjä, joka ei oikein tiedä kuuluisiko sen kuunnella ratsastajaa vai vain väistellä muita hevosia.

 Tuomaripöytiä oli joka nurkalla ja ponia ne hieman pelotti. Kotti ei ole koskaan välittänyt tuomareista, pöydistä tai mistään muustakaan kisaradalla, mutta verryttelyssä kadotettu rento mieli ei yht'äkkiä tule takaisin ja näin siinä sitten käy. Kierretään ja kaarretaan pelokkeita. Onneksi sain riittävästi aikaa näyttää pöytien todella olevan pelkästään pöytiä, eikä sapelihammastiikereitä, jotka vaanivat pyöreän täyteläistä poniotusta.

Rata lähtikin sitten käyntiin, ilman mutkia. Tällä kertaa käänsin ponin ajoissa linjalle. Vielä radallakin poni painoi vasten sisäjalkaa aina pöytien kohdalla, jonka vuoksi joudun ratsastamaan sitä ajoittain todella paljon ohjalla, että pysymme suoralla tiellä. Ravin askeleen pidennykset tuntuivat satulassa lähtevän oikeasti ihan ok. Mutta papereissa ja videolla ne eivät sitten lähteneetkään. En tiedä kuvittelinko ponin rullaavaan ravia hyvin eteenpäin, vai mikä oli. Joka tapauksessa  ne ei kuitenkaan lähteneet toivotulla tavalla, tai edes sillä tavalla, kuin luulin niiden lähteneen. Toki tuomareilla ei ole vertailukuvaa ponista aiemmin, joten se on jopa saattanut olla oikeasti parempi nyt, kuin koskaan aiemmin, mutta kuvaajan mielestä kuitenkin pidennykset jäi laimeiksi. Siihenkin toki vaikuttaa huono kuvakulma. Mikä parasta, meidän kamera sanoi itsensä irti kisoja edeltävänä iltana ja näistä kisoista materiaali jäikin sitten aika heikoksi.

Käynnissä oli yliastuntaa ja se oli sikäli ihan ok. Mutta aktiivisuus puuttui. Laukannostossa taas ennakointia ponin osalta. Mur. Täytyy tyytyä nostamaan se seuraavan kerran hieman liian ajoissa, jottei tule miinuksia ratsastettavuuteen. Nyt sitä miinusta taas ropisi, kun laukannosto näytti hapuilulta.  Toinen laukka nousi hyvin. Ja sujui muutenkin ihan ok. Mielestäni sain ponilla esitettyä selvästi kahta eri ravin ja laukan vaihdetta, harjoitusaskellajit ja askeleen pidennykset. Sain myös ponin takaisin pidennyksistä, mutta se ei ollut tuomareiden mielestä riittävän selkeää. 

Suoritus oli ihan kelvollinen maneesiin. Ainut mikä oli hyvin outoa, oli ponin mahdoton vispaaminen hännällään. Yritin keksiä sille syytä, mutta mitään järkeen käypää en keksinyt, paitsi sen yhden hirvikärpäsen, jonka kaivoin ponin lautasen päältä pois suorituksen jälkeen. Ponihan on ihan turkasen herkkä kaikille ötököille, joten se voisi olla mahdollinen syy. Mutta mene ja tiedä sitten. 

Mikä parasta, ponilla on ollut jokaisessa kilpailussa eri tuomarit. Tällä kertaa jopa kolmen tuomarin verran, joten olen saanut aika kattavan kuvan ponin puutteista ja hyvistä puolista. Ne ovat aikalailla jokaisessa kilpailussa olleet linjassaan. 

Ravi  6,7 Tahdikas, hieman kiireinen, hieman jännittynyt hetkittäin, saisi kantaa paremmin. Pidennykseen selvempi ero ja työntö. 

Käynti 6,8 melko rento, saisi olla energisempää + parempi takaosan työntö. 

Laukka 7,0 Tahdikas, saisi kantaa paremmin ja suuntautua paremmin ylämäkeen. Saisi olla suorempi. 

Kuuliaisuus 6,7 Ravissa saisi taipua paremmin, saisi olla suorempi ja vakaammalla kuolaintuella. 

Yleisvaikutelma 7,2 Melko tahdikas poni, liikkeeseen kaipaa lisää voimaa ja tasapainoa. Siististi esitetty. 

Kokonaistulos 34,4 pistettä, 68,800%

Ensimmäisen ratsukon kohdalla se auttamatta tarkoittaa luokan hetkellistä johtoa. Meidän kohdalla sijoituksilla killuttiin ihan luokan loppumetreille asti, neljänneksi viimeisen ratsukon kohdalla tipahdimme pois sijoittuneista, jonka vuoksi pystyimme kotiin lähtemään vasta hyvin paljon omaa suoritustamme myöhemmin. Lopulta jäimme vielä cupin pistesijoille, sillä 10 parasta saa aina cup pisteitä. Luokassamme oli 21 ratsukkoa ja poni oli siis 10. joten ei huono sijoitus laisinkaan, tällaisessa seurassa.  

Paccelli cupin lopullinen sija oli kyllä pienoinen yllätys. Ponin kanssahan emme ole osallistuneet kaikkiin osakilpailuihin, sillä alkukaudesta en uskaltanut vielä Laaksolle lähteä kilpailemaan. Poni oli 8./25 jääden vain kahden pisteen päähän sijasta 7. ja kolmen pisteen päähän sijoista 5. ja 6. 

Ei ollenkaan huono ponin kisauran aloituskaudeksi!

Ypäjän kisarata on laadultaan heikko ja kuvattu vielä pystysuunnassa, mutta kaikkein näppärintä katsoa mobiililla tai tabletilla. Eikös kaikki nykyisin niitä eniten käytäkin? ;) 


18.8.2016

Pikku Frodo on jo iso poika - vain kuvia!

Voiko maailmassa olla suloisempaa otusta, kuin pieni varsa?























Frodo edestä, Frodo takaa.. Illan hämärässä ei oikein onnistunut kuvaaminen, mutta.. Varsa on vain niin söpö. 

17.8.2016

Mihin pyrkiä hevosen selässä?


Ei määrä, vaan laatu. Sitähän toitotetaan joka tuutista, että määrää tärkeämpää on laatu. Mitä se sitten tarkoittaakaan ja kuinka se siirretään käytäntöön? Jos en vain saa ratsastettua hevosta hetkessä, tai toisessa, laadukkaaksi. Ja pian vierähti tunti, toinen..

En ole aikaisemmin pahemmin suunnitellut, mitä teen ratsuni selässä tänään. Fiiliksen kautta ratsastamalla olen päässyt tähän pisteeseen, tuonut ratsuni siihen, mitä ne nyt ovat. Kun olen noussut selkään, niillä kävellään ensin löysin ohjin. Löysin ohjin siksi, että hevoset saavat vielä hetken "omaa aikaa", mahdollisuuden huokaista syvään ja rentoutua. Siinä löntystellessämme yhdessä, olen pääosin antanut hevosteni olla rauhassa, määrätä tahdin ja vauhdin. Sitten tulee se tyypillinen ohiien keruu ja työn alku. Käynnin kautta raviin ja niin edelleen. Jokainen asia, jota pyydän on seuraus siitä, miltä hevonen on tuntunut. Hidasta ja löysää hevosta ratsastetaan nopeaksi ja aktiiviseksi, kun taas vastakohtaansa päinvastaiseen suuntaan. En ole lähtenyt ratsastamaan hevosteni mukana sinne, mitä hevoseni tarjoavat, vaan pyytänyt niiltä päinvastaista asiaa. Juuri niin fiiliksen mukaan, miltä hevonen on tuntunut.

Koska ratsuni ovat nuoria, vasta aloittelemassa uraansa ratsuina, ei niiltä pyydetä vaikeita kouluratsastuskuvioita. Suorat linjat suorana, kahden ohjan ja pohkeen välissä. Kaarevat taipuen ja asettuen, sen hetkisen tason mukaan. Kuviokelluntaan kuuluu isot kaaret ja ymprät, hevosille reilut ja selkeät tehtävät, joissa ajatus on aina eteenpäin.


Simon kanssa meillä jäi ratsutreenit varsin hyvään vaiheeseen, kunnes homma loppui. Minulla on pieni toive päästä treenaamaan hevosta taas joulukuuksi. Siihen vaaditaan vain rikkeettömästi sujunut kuntoutuminen, alkaen ensi viikosta. Tehokasta, laadukasta työskentelyä, käynnissä. Myöhemmin hieman ravissa ja hyvällä tuurilla lokakuussa jo laukassa. Kolmen kuukauden teema on eteen alas, selkä pyöreänä. Lyhyissä pätkissä, pitkillä palautumisilla. Ajatuskin kokoamisesta on ehdottomasti kiellettyä.

Kottin kanssa ratsutreenit ovat jopa Simoakin pidemmällä. Onhan Kottilla koulupuolen lisäksi treenattu paljon maastossa ja esteilläkin. Ponin viimeisimmät estetreenit pitivät sisällään tehtäviä, jotka itseltäni olisi jäänyt ratsastamatta, millä tahansa hevosella. Poni suorittaa tehtäviä varmuudella ja ne suunnitellaan (tai ratsastaja suunnittelee!) ne ponin tasoon ja ennen kaikkea ponin itsevarmuutta kasvattaviksi. Poni on aika mestari. On ilo katsoa kentän laidalta, kuinka kovasti poni kehittyy esteiden saralla. Kuinka 1-2 kertaa viikossa, täsmällistä, laadukasta treeniä n. 20 minuutin ajan, saa ponia kehitettyä niin paljon. Mukaan mahtuu 5-15 hyppyä, mutta hyppyjäkin tärkeämpiä kavaletteja ja puomeja, paljon.

Maastoratsastus on painottunut tähän asti aivojen nollaukseen. Siellä ei vaadita muuta kuin eteen ajavat ja jarruttavat avut. Välillä saa hetkittäin olla jopa poissa avuilta, hetken. Maastossa on mahdollisuus treenata tosissaan kouluratsastustakin, joka tulee myöhemmin kuvioihin, mutta toistaiseksi siellä vain käydään poistamassa treenien tuoma kireys kropasta ja etenkin mielestä.

Kouluratsastus on tähän mennessä ollut perusratsastusta. Apujen läpi käyntiä, sitä, että poni ymmärtää ja reagoi apuihin eteen ja taakse, aina pysähdykseen asti. Peruutus tulee kuvioihin myöhemmin, sitä opetellessa on tärkeää oppia se oikein, alusta alkaen. Vertauksena Simo opetteli peruuttamaan askel kerrallaan kevät talvella. Hitaasti, mutta varmasti. Ponin tehtävä on ollut vaihtaa askellajit käynnistä raviin ja ravista laukkaan. Pääasiassa myös taaksepäin laukasta raviin ja ravista käyntiin. Käynnistä ei olla vaadittu laukkaa, eikä laukasta käyntiä. Ravista pysähdys ja pysähdyksestä raviin ainoastaan silloin, jos kisaradalla on sellainen tehtävä edessä. Väistöjä ponin kanssa olemme tehneet vain minimaalisesti muutaman kerran, sen verra, että poni ymmärtää jotenkin alkeellisella tavalla, että liike voi eteenpäin liikkumisen lisäksi mennä eteen ja sivulle.



Pääasiassa kaikessa tekemisessä on kuitenkin se, että saan ratsastettua hevosen avuille. Aina ei planeetat ole kohdallaan, jolloin on hieman turha yrittää tehdä mitään. Esimerkiksi Kotti on vapaapäivien jälkeen niin löysä pötkylä, että tärkeintä on saada se vain reagoimaan jalasta eteen. Mitään sen enempää siltä on turha vaatia. Estetreenien jälkeen taas ponilla on vauhti päällä, jolloin tärkeintä on saada se odottamaan ja malttamaan. Jokaisella ratsastuskerralla tärkeää on, että poni on ohjan ja pohkeen välissä. 


Lyhyt treenihetki laadukkaasti, tehokasta työskentelyä, siihen minä pyrin.

13.8.2016

Ypäjä kutsuu


Kotti on palautunut erittäin hyvin Laakson lauantaisesta kisareissusta. Aiemmin poni sai kisojen jälkeen kokonaisen viikon pelkkää laidunlomaa, mutta näin syksyn lähestyessä myös kisakauden viimeiset koitokset ovat niin lähekkäin, ettei viikon lomailu laitumella ole mahdollista. Toisaalta laidunkaan ei enää näin loppukesästä mitään tuoreinta herkkua ole, vaan hevoset tulevat mielellään myös sisälle syömään kuivaa heinää, jolloin jo ponin lihavuusasteen vuoksi on parempi pitää pientä liikuntaa myös ihmisen toimesta. Laitumella ollessaanhan poni liikkuu todella paljon, mutta karsinassa vietetty yö tarkoittaa pelkkää paikallaan oloa.

Meidän suurin tavoite on laatuponikilpailut, joihin on reilu kuukausi aikaa. Sitä ennen ponille on saatava vielä lisää kuntoa ja voimaa, jotta se jaksaa pitkän kisapäivän kokonaan. Sinänsä kaksi osakoetta samana päivänä on melkolailla rankkaa, etenkin nelivuotiaille poneille, joilla harvemmin muutenkaan on treenattu samalla tavalla kuin ikäisillään puoliverihevosilla. Ja puoliveriset suorittavat (tai ainakin suoritti aiemmin) kokeet eri päivinä. Poneilta siis vaaditaan todella paljon. On toki mahdollista mennä vain toiseen lajiin, mutta minusta monipuolisen ponin täytyy kyetä suorittamaan perustehtävät kummallakin puolella, eikä tässä vaiheessa eriyttää vain toiseen lajiin. Kotti on tasaisen vahva ja kyvykäs kummassakin lajissa, joten en millään pystyisi valitsemaan vain toista niistä.


Kotti sai kisojen jälkeen kahden päivän tauon, mutta sitten odottikin jo työmaa Harjun maneesilla. Maneesissa oli lyhyen radan mittainen koulurata, jonka nähdessään ponista oli selvästi luettavissa hämmennystä, sillä Harjun maneesi on sille ainoa paikka, jossa sillä on vain hypätty ja poni on jo aivan täpinöissään saavuttuamme Harjuun, sillä se tietää mitä tehtäviä on edessä. Ja esteistähän tämä kaveri tykkää. Hetken järkytyksestä toivuttuaan oli meillä kuitenkin mukiin menevä esterata kasattuna, jossa mukana oli ensimmäistä kertaa erikoisesteitä. Sininen vesimatto pääsi okserin alle. 

Rion kenttäratsastusta seuratessa Kottistakin on tullut melkoinen kenttäponi, sillä pelokkeet esteen alla eivät tuottaneet ponille minkäänlaista ongelmaa. Sen lisäksi tehtävien korkeus alkaa olla lähellä vaadittua 70cm, jota Kottin kokoinen otus joutuu hyppäämään. Kottihan kuuluu sarjaan 130-140cm ponit ja on lähempänä sitä 130cm. Tarkkaa mittaa emme ole vielä ottaneet, sillä siihen ei ole ollut tarve. Poni kisaa avoimia nuorten hevosten luokkia, eikä siellä tarvita mittaustodistusta. Sitten, kun ponilla koittaa ajat poniratsastajan alla, täytyy poni käydä mittauttamassa, mutta siihen menee vielä jokunen vuosi. 


Estetreenien jälkeisenä päivänä poni palauteltiin vielä maastokävelyllä ja kentällä kevennellen takaisin työn äärelle. Samalla tuli tutustuttua syksyn luontoääneen ja koneisiin, sillä puimuri tuli juuri kenttää lähimmälle pellolle. Ponia ihan hieman jännitti, hetken aikaa, sillä kone piti melkoista melua, mutta rohkea poni selvisi siitäkin mainiosti. Seuraavana päivänä edessä olikin todellinen työpäivä, sillä oli ponin omistajien ratsastuspäivä. Pienet tytöt ratsastivat ponilla hienosti puomien yli käynnissä, sekä pitkän sivun mittaista pujottelurataa. Poni yritti tunnollisesti tehdä vaaditut tehtävät, sillä haistoi taskuissa olevat palkkio omenat.

Ensiviikolla olemme matkaamassa Ypäjälle. Nuorten hevosten festivaaleilla on ponille tarjolla vain yksi ainoa luokka. Varsinaiset festivaalit. Kolmivuotiaillekin on enemmän luokkia tarjolla, murh. Ponit ja suokit oli taitavasti eroteltu jo kutsussa ulos nelivuotiaiden ryhmäratsastusluokasta. Ei sillä, että olisimme tämän kokoisen otuksen kanssa lähteneetkään 170cm eteen tai taakse humputtelemaan, mutta kyllä niihin aiemmin on suokeilla ja poneilla saanut osallistua, eikä niistä ole ollut harmia radalla, kokonsa tai liikkeidensä puolesta. Päin vastoin. Se tasainen liikkeiltään ja etenkin mieleltään, oleva suokki on ollut ihan hyvää seuraa rauhoittelemaan ikäisiään hermoheikkoja puoliverisiä.


Ypäjän jälkeen suuntaamme aluemestaruuksiin, jonka jälkeen tuleekin lähes kuukauden tauko ja sen jälkeen  laatuponikilpailut. Meillä on siis kaksi koitosta vielä edessä ennen todellista tavoitettamme. Toivottavasti saan Ypäjällä ponin hyväksi radallakin, sillä aluemestaruuksissa on aivan toinen rata, jota tietenkin täytyy myös ratsastaa eri tavalla, kun arvostelukin on aivan toisenlainen. Joka on toisaalta hyvä asia, sillä ponille tekee hyvää mennä muitakin ratoja.

Nyt täytyy vain viikko hioa ponia parhaimpaan terään, jotta Ypäjällä suoriuduttaisiin hyvin ja pidettäisiin tulostasomme samalla tasolla.


10.8.2016

Mister universum 2016



Vermon poninäyttelyt olivat suurta juhlaa myös minulle, vaikken itse ottanut tapahtumaan tänä vuonna osaa. Mutta ponieni sukulaiset ottivat, menestyksekkäästi. Jos ei itse pääse mukaan viemään tapahtumaan omia otuksia, on hienoa, että siellä pärjää hyvin omien otuksien puoliveljet ja -siskot, sekä muut sukulaiset. Onpa ainakin orivalinnat osuneet nappiin. Ja mikä parasta, myös tammalinjat. 

Ponieni sukulaisten menestyksestä aloittakaamme Suomen mestaruus hopealla, kenttäratsastuksessa. Anni Huovisen kilpakumppanissa Fangorn -ponissa yhdistyy monta tekijää omiin poneihini. Ensinnäkin kasvattaja Pirjo Penttinen on myös meidän Frodon kasvattaja. Fangornin isä on Bazuun, joka on siis Kottin emänisä. Fangornin emä on tässä blogissakin, Frodon kuvissa esiintynyt mummo, eli Elbereth, joka on siis myös Frodon emänemä. Hienoa työtä poniratsukolta, lämpimät onnittelut sekä ratsukolle, että upeaa kasvatustyötä tehneelle kasvattajalle!

Ja Mister Universum aihetta sivuten, tuli ponieni sukulaisille menestystä Vermon kansallisessa poninäyttelyssä. Poninäyttelyn paras maitovarsa oli New Forest tamma Solranda Clarissa. Tämä hieno neitihän on samasta isästä, kuin meidän Frodo reppuli, eli Vernons Visionista. Sen lisäksi varsoilla on sama emänisä Ellilän Bramble Cocktail, jonka itseasiassa tajusin vasta tätä tekstiä kirjoittaessa. 

Eikä menestys päättynyt pelkästään tähän. Sillä koko näyttelyn parhaaksi, BEST IN SHOW 2016 valittiin New Forest ori Snowberry Aton, jonka isä on Stackarps Pioneer. Pioneerihän on siis myös meidän Kottin isä, joka on varmasti tullut täällä esille jo monen monta kertaa. 

Onnittelut menestyksestä kasvattajille!

Ja lopultakin itse aiheeseen. Mister Universum 2016 -kuvaukset olivat maanantaina. Pojat pääsivät siis hieman poseeraamaan kameran eteen, vaikka eivät niin hirveästi välitä siitä hommasta. Jostain syystä niiden mielestä on aivan turha yrittää olla kuvissa edes jokseenkin edustava. Saattaisihan olla, että mamma suuttuessaan laittaisi vaikka myynti-ilmoitukset. On siis varmenpaa olla kuvissa hieman höntti, niin kukaan ei erehtyisi ihastumaan, saati rakastumaan.. 

Kuvasatoa olikin jo aiemmin hieman esillä meidän facebook -sivuilla. Sinne päivittyy tuoreimmat jutut aina hieman aiemmin, kuin tänne blogin puolelle.  

Tässä ne kuitenkin tulevat, Mister Universum 2016 ehdokkaat

Singleton 
Viisivuotias "Simo-Petteri" on arkena, ja etenkin juhlana, hieman taparurma-altis kaveri. SP rakastaa lakunameja ja tie miehen sydämeen käykin herkkulaatikon kautta. Simo-Petteri on innokas touhuaja, joka on sekä mieleltään, että kropaltaan, täysin varsan kengissä. Simo-Petterin "paras kaveri" -kerhoon kuuluu henkilökohtaiset avustajat, sekä Porvoon hevosklinikan henkilökunta. (Niin vanhat, kuin jo tutuksi tulleet uudetkin. ) Simo-Petterillä on suuren suuri sydän, mutta hyvin heikot hermot, jos niitä ollenkaan edes on. Simo-Petteri on pohjimmiltaan kiltti, mutta muodin huipulla täytyy pysyä trendien mukana - pahat pojat ovat nyt kuuminta hottia, - radiosta kuulimme. 











Eihän kukaan meistä tee työtä palkatta!
 
Gottfrid
Neljävuotias "Kotti" on kaikkea muuta, kuin tavallinen pullaponi. Kottin salainen haave on päästä Elmo Jankarin kenttähevoseksi DD:n tilalle. Unelmia kohti mennessään, Kotti treenaa kovasti sekä kuviokelluntaa, että liitotaitoja. Pienessä miehessä on rohkeutta enemmän, kuin suuressa kylässä. Eikä tästä pakkauksesta puutu itsetietoisuuttakaan. Täydellisyyttä hipova olento on antanut kilpakumppanilleen tasoitusta tähän kilpailuun, heittämällä vaatteet pois. Kertoo selkeästi rohkeudesta ja heittäytymiskyvystä, jota myös olympiatason kenttäratsulta vaaditaan. Pienen kuoren alla on herkkä olento, joka antaa itsestään 100%, jos sen ansaitsee, mutta menee helposti saman verran miinuksen puolelle, jos olet sen arvoinen. Kotti osaa arvostaa itseään ja vaatii sitä myös kanssa olevilta.  









 Tuomariston pyöritellessään valintaansa, kumpi on sinun mielestäsi Mister Universum 2016? ;)