Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

29.9.2016

Laatuponikilpailu pähkinänkuoressa ja kuoren ulkopuolella


Leena Kahisaari
Laatuponikilpailu on nimensä mukaan tarkoitettu poneille. Se on vähän samanlainen kuin suomenhevosille ja puoliverisille järjestettävä laatuarvostelu. Eron ponitapahtumaan tekee vain sen, että tähän ovat tervettulleita kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat ratsuponit, vuonohevosetja welsh part bred-ponit. Ponin tulee olla rekisteröity Suomen Hippos ry:n ja sen omistajanvaihdosten tulee olla ajan tasalla. Järjestäjänä toimii Suomen Welsh-poni ja Cob yhdistys. Tapahtumaan voivat osallistua kaikki 2-5 vuotiaat ponit, sekä varsoneille tammoille annetaan vanhimmissa ikäluokissa vielä tasoitusta. Kaikki osallistumisoikeutta koskevat vaatimukset ja tiedot löytyvät täältä: säännöt

Mitä laatuponikilpailu antaa osallistujalleen?

Vuoden 2015 parhaat estepisteet saanut 3v. poni Gottfrid / Leena Kahisaari
 Erittäin kattavan ja kokonaisvaltaisen arvostelun omasta ponistasi. Tuomareina on pitkän linjan ammattilaiset, yhteensä 4-6  eri silmää arvioi poniasi, itsesi lisäksi (mutta se oma arvio ei valitettavasti vaikuta tulokseen).

Ponin rakenne arvioidaan kahden hippoksen rakennetuomarin voimin. Arviointi on samanlainen kuin hippoksen näyttelyissäkin. Rakennepisteet vaikuttavat lopputulokseen 1/3 -osan, joten ihan hatusta heittämällä, harjoittelematta sitä ei kannata lähteä esittämään. Laatuponikilpailun tuloksethan kulkevat ponisi mukana läpi elämän, ja poni-ihmiset ovat oppineet arvostamaan niitäkin entistä enemmän. Joten lähtökohtaisesti kannattaa lähteä hakemaan pisteitä ponin pankkiin, eikä jättää niitä muille.

Osallistujamäärät ovat nousseet tapahtumassa melko räjähtävästi, etenkin ensimmäisen päivän ikäluokissa, joissa arvostellaan 2-3 vuotiaat ponit.

Leena Kahisaari

Nuoret ponit arvioidaan rakennearvostelun lisäksi irtohypytyksen ja askellajien muodossa. Vaikka tapahtumassa arvostellaankin vain poni, uskokaa tai älkää, on esittämisellä suuri vaikutus lopputulokseen. Hyvin valmisteltu ja esitetty poni kykenee näyttämään laatunsa paremmin siinä pienessä hetkessä, jonka aikana ponia arvostellaan. Tuomarithan eivät arvostele sitä, millä tavalla poni viime viikon keskiviikkona liikkui laitumella, vaan sitä, mitä se poni esittää juuri sillä hetkellä! Jostain syystä tämä pieni yksityiskohta unohtuu melko helposti!

Vaatimustasot jaetaan ikäluokittain sekä sen lisäksi ponien säkäkorkeuksien mukaan. Minishettiksen ei todellakaan tarvitse hypätä saman kokoisia esteitä, kuin saman ikäinen iso poni. Vaatimustasot, esteiden korkeudet ja ohjeelliset estevälit löytyvät täältä: säännöt

Nuoret ponit suorittavat kaikki suorituksensa kerralla (paitsi rakenne) joten estekokeen jälkeen ponin pitää vielä jaksaa väläytellä swungaavaa ravia ja leijuvaa laukkaa, irtona juosten. Käynti esitetään siihen perään vielä taluttaen. Pienellä kokemuksen ja näkemyksen rintaäänellä, suosittelen opettamaan poneja pieniin, yksinkertaisiin äänimerkkeihin, joilla ponin saa liikkumaan vapaana halutussa askellajissa ja tarvittaessa myös kiinni. Estehyppely ja askellajit vaikuttavat lopputulokseen kumpikin 1/3 -osan. Eli jokaisen osan pisteet ovat yhtä tärkeitä.

Koska kyseessä on arvostelun lisäksi pieni kilpailu (joskin palkinnot ovat kaikkea muuta, kuin pienet!) Valitaan tietenkin myös voittaja, yksinkertaisesti sillä, kenen pisteet kaikista osakokeista yhteen laskettuna ovat keskiarvoltaan parhaimmat. 2-3 vuotiaiden parhaimmat kokonaispisteet kerännyt poni kruunataan vielä päivän päätteeksi Junior championiksi.

Kuuluisat kysymykset "voiko shettikselläkin pärjätä?" No tottakai voi! Pienessä koossa voi olla enemmän laatua, kuin kolme kertaa isommassa!

4v. vuotiaiden estevoittaja sekä estechampion 2016
 Toisena päivänä ovat astetta vanhemmat ponit, jotka esitetään joko ratsain tai ajaen. Poneille voi valita joko yhden lajin (askellaji, este, ajo) tai kaksi lajia. Ajokoe on vain pienimmälle kokoluokalle, mutta muihin saa osallistua kaiken kokoiset poni, myös ne pienimmät.

Tämänkin ikäisille poneille on rakennearvostelu, joka painaa tuloksissa 1/3 verran. Esteponin ohjelmaan kuuluu rakennearvostelun lisäksi estekoe, jossa on hyvin yksinkertainen, selkeä linjainen esterata. Ratapiirros löytyy tarkempien selitysten kera täältä: säännöt

Estekokeessa ei ratkaise tavallisen esteratsastuksen mukainen paras aika ja puhtain rata, vaan tässäkin katsotaan ponin kykyjä ja laatua. Virheitä ei tarvitse pelätä, sillä niitä sallitaan, ja katsotaan korjaako poni virheet vai tekeekö se samat virheet uudestaan. Hyppykykyjen ja kapasiteetin lisäksi arvostellaan yleisvaikutelma. Tuomarit voivat haluta nähdä radan lisäksi esimerkiksi yhden tietyn linjan uudestaan. Ikäluokkien kesken valitaan vielä koko päivän parhaat  kokonaispisteet saanut poni estecahmpioniksi. 

Ajokokeeseen osallistuvilla on ajokoe estekokeen tilalla, ja siinäkin valitaan parhaat kokonaispisteet saanut poni ajochampioniksi. Ajokoe löytyy linkistä. 

Askellajikokeessa ponit suorittavat askellajiohjelman joka löytyy täältä. Askellajikokeessa arvioidaan ponin liikkeitä ja kapasiteettia askellajiponina.Eikä siis sitä, kuka ratsastaa pyöreimmän ympyrän. Parhaat pisteet saanut poni valitaan askellajichampioniksi.

4v. vuotiaiden askellajikokeen toinen
Tapahtuma on kaikenkaikkiaan erittäin hyvää harjoitusta nuorille poneille, eikä siihen valmistautuminen mitään älyttömyyksiä vaadi. Toki ponia täytyy etenkin käyttökokeita varten kouluttaa ja treenata, jotta se selviytyy vaadituista tehtävistä hyvin. Mutta mikään mahdoton tehtävä se ei ole. 

Ensi vuonna kaikki ponit mukaan! 

28.9.2016

Jokaisella tytöllä pitäisi olla oma laatuponi..

..tai kaksi!
 

Ja ponihan on niin kauan laadukas, kunnes toisin todistetaan!

Frodo on nyt muutaman päivän yli kolme kuukautta vanha. Edessä alkaa olla ruma ankanpoikanen -vaihe, joka kestää seuraavat vuodet. Eli varsa ei ole enää edukseen tässä kasvuvaiheessa. Seuraavan kerran varsan todellista laatua näkee sitten vuosien päästä, kun suurimmat kasvut on kasvettu. Nyt vain odotellaan niitä hetkiä ja nautitaan ihan nätista rumasta ankasta




Viime kerran äijä oli tällä kerralla varsin asiallinen, jopa yllättävän yhteistyöhaluinen. Frodolla oli edessä hännän sekä takapuolen pesu. Varsan ensi hetket menivät vatsan osalta varsin mallikkaasti, eikä varsaa tarvinnut vimmatusti pestä, mutta laitumelta tarhaan siirtyminen, sekä tallin muiden asukkaiden saapuminen pihapiiriin oli saanut varsan vatsan sekaisin. Operaatioon varustauduttiin varsin sotilasvoimin. Ihan ensimmäisenä ponit karsinoihin, Frodo tietenkin jo tottuneena ja kokeneena konkarina menee äitin vieressä olevaan omaan karsinaan. Siellä Frodo on viettänyt pieniä hetkiä elämästään jo useita kertoa. Pieni hetki on yhtä pitkä, kuin ruokakupin tyhjennykset yleensä ovat. Eli lyhyt. 

Frodon karsinan oma lamppu vaati vaihtoa. Mutta hämärään tottuneena ajattelin aloittaa varsan ja pesusienen toisiinsa tutustuttamisen, ennen kuin apukädet joutivat lampun vaihdosta avuksi. Muutaman kerran pyörittiin karsinan ympäri, kunnes todettiin, että eipä tässä kyllä mitään kummoista tapahdu. Ja ennen kuin valoistus saapui karsinaan, seisoi poni paikallaan karsinassa samaan aikaan, kun täti jynssäsi peppua pesusienen kera. Näppärää, näin se homma käy kuin junan vessa! 




Kun poniotuksen takalisto oli kropasta saatu jynssättyä, oli hännän vuoro. Häntä on usein arkapaikka, joten sen upottaminen vesisankoon tehtiin rauhassa. Varsalla häntäruoto tulee vielä hyvinkin nopeasti vastaan, ja siinä vaiheessa kun ruoto kastuu, yleensä saadaan myös pahimmat sähärit, jos niin on käydäkseen. Mutta sinne meni sankkoon häntäruodonpää ja pian oli koko häntä niin syvällä sankossa, kuin olla vain voi. Jestas miten asiallista ja fiksua toimintaa varsalta! Sehän lopulta oli jo nukahtaa koko operaatioon. 

Hännän pesun jälkeen oli vuorossa kuivatus, joka sekin sujui varsin näppärästi, siinä silmiä lepuutellen. Emätammalla alkoi olla jo hiukan halukkuutta tallista ulos, mutta Frodo oli oikein tyytyväinen saadessaan kaiken huomion. Ja koska varsa niin kauhistuttavan asiallisesti karsinassaan tapitti, päätimme nautiskella hetkestä koko huvin edestä. Siispä harjasin varsan. Olikohan varsan ensimmäinen harjaus? No, mutta sama meno jatkui, miltei jo kuorsauskin alkoi kuulua.

Harjauksen jälkeen, ei muuten ollut laajasti harjaus pinta-alaa, kuuluu hoitotoimenpiteisiin luonnollisesti myös kavioiden puhdistus. Onhan niitä (etu)jalkoja nosteltu pariin otteeseen kohtalaisella tuloksella laitumella. Mutta, että sain kaviokoukun kanssa kaikki jalat käydä läpi ja aikaa kului ehkä minuuttu ensimmäiseen jalkaan ja loppuihin tasan sen mikä likaisen, kengättömän kavion puhdistukseen menee. Käsittämätöntä! Jos kaikki koulutus sujuisi yhtä mutkattomasti, olisi homma lasten leikkiä. 





Ennen talliin ottoa ja onnistunutta pesuoperaatiota, varsa väsytettiin kuvaamalla, tai siis kuvia varten juoksuttamalla. Tietenkin, kuinkas muutenkaan sitä olisi saanut karsinassa lähes kuorsaamaan. Hieman oli nahkean oloista turvan nosto ruuan ääreltä. Nahkeinta äidiltä, hyvänä kakkosena mummo ja Frodo reppana jäi tässä kohtaa (vain hiuksen hienosti) pronssille. Mutta kyllä se muutaman askeleen silloin tällöin pyrähti. 





On se vain kaunis vaikka kuinka olisi rakeisia kuvia!

26.9.2016

Onnen kyyneleet

Aulangolla pidetyt laatuponikilpailut ovat tältä vuodelta ohitse. Yli tuhat kuvaa sekä jokunen video odottavat käsittelyä, joten laatuponikisoista tulossa vielä aivan oma postauksensa myöhemmin. Tässä kuitenkin pieniä fiiliksiä meidän osalta! Kiitos meidän mahtavalle tiimille!



 Gottfrid oli nelivuotiaiden esteiden voittaja sekä paras New Forest -poni. 
Sen lisäksi se oli myös estechampion 2016


Sen lisäksi Gottfrid sijoittui askellajikokeessa toiseksi, häviten niukasti voittaja Forestille, joka on samasta isästä kuin Kotti. Kotti oli myös laatuponikilpailun menestyksekkäin New Forest, jonka vuoksi se voitti New Forest -kiertopalkinnon, joka on kiertänyt jo vuodesta 2000.

Kaikki lähtee isäorin omistajasta (oik.) sekä kasvattajasta (vas.).  Laadukas poni tarvitsee lisäkseen vielä koulutuksen ja ratsastajat niin tulos on tämä!

24.9.2016

Maailman mahtavin mies varmasti on, vastustamaton!


Viime vuoden saldo ei ollut ollenkaan huono!
Sunnuntaina koittaa matka maailmalle, Hämeenlinnaan laatuponikilpailuihin. Niihinhän on valmisteltu ponia jo kauan. No totuus on toisenlainen, sillä eihän ponia valmistella yhtä päivää varten, vaan koko loppuelämää, jonka osana on mm. tämä yksi päivä. 

Valmistelut ovat menneet aika nappiin niin esteiden kuin koulupuolenkin osalta. Toivotaan, että Kotti suorittaa tasollaan myös kahden startin päivänä. Nähtäväksi jää, jaiks! Me olemme kuitenkin tehneet kaikkemme ja katseet ovat jo siirretty kuukausi sitten, mestaruuksien jälkeen, ensi kaudelle.


Ponin ratsastettavuus on parantunut, ainakin sileällä. Esteillä voisi todeta, että poni on tosiaan ymmärtänyt mitä on miehiään. Selkeästi esteratsu, rohkea ja päättäväinen sellainen. Ja kyllä sitä menoa ilolla ja pelolla katsoo, kun kaksi eri lajin aluemestaria laittavat hynttyyt yhteen esteradalle, mahtavaa! Oli kyllä ehdottomasti oikea päätös etsiä ponille ratsastaja esteille, sillä minun kanssa mentäisiin vieläkin puomeja, silmät kiinni pelosta.


Laatuponikilpailuiden jälkeen alkaakin ansaittu rentoutuminen ja huoltotauko. Hevosilla on edessä madotusta, rokotusta, hampaiden raspausta sekä kengitystä. Pakko muuten mainita, että kengityspalvelu on ulkoistettu, mutta mikä vielä parempaa, löysimme mahtavan kengittäjän, joka kävi laittamassa Simolle irronneen etukengän takaisin. Itse en kerennyt töistä kotiin riittävän nopeasti, mutta kengittäjämme oli ihan itse saanut otettua hevosen tarhasta talliin ja kengitys oli loppumetreillä minun saapuessa paikalle. Aika mahtavaa! Ei sillä, ei meidän aiemmassakaan kengityksessä valittamista, mutta että ulkoistettu palvelukin pystyy tällaiseen palveluun!


Alamme olemaan menossa jo vahvasti kohti treenikautta ensi vuodelle. Viimeinen kuukausi on otettu jo aika rennosti maastoillen ja esteillen, ja siitä on tosiaan ollut suuri apu ponin voiman kasvatuksessa, joka automaattisesti myös parantaa kaikkea muutakin. Vielä on kuitenkin pinnisteltävä yksi pitkä päivä, joka alkaa jo aamuyön puolella. Onpa muuten mahtavaa päästä vihdoinkin saman ikäisten ponien kanssa arvioitavaksi ja näkemään, missä jamassa muut ovat, sillä hevosten kanssa on hieman hankala verrata omaa poniaan, vaikkakin ihan mahdollista sekin. Tsemppiä kaikille poneille viikonlopun koitoksiin!

Kävi miten kävi, voittajat ei pelkää hävii!

23.9.2016

Kysyitkö hevoseltasi?


 "Jos sää oli märkä, kylmä ja tuulinen, ne koskivat "loimi päälle"-symbolia. Jos taas aurinko paistoi täydeltä terältä, hevoset osoittivat "loimi pois" -symbolia. Ne, joilla ei ollut loimea, koskivat symbolia "näin on hyvä""


Hevoset ovat hyvin fiksuja ja oppivaisia eläimiä. Mutta kaikesta naksuttelusta huolimatta, uskon, että hevoset kyllä ovat kertoneet meille jo muullakin tavoin, ottavatko takkinsa mieluummin selkään vai loimitelineeseen, meidän olisi vain opittava lukemaan niitä paremmin. 

Edesmenyt Nemo kertoi selvästi, haluaako takkinsa päälle, päivän kelistä riippuen. Jos sitä lähestyi tarhassa loimella, se joko lähti vihaisesti kohti - joka selvästi tarkoitti "kiitos, mutta ei kiitos!" tai vaihtoehtoisesti jatkoi oleskeluaan onnellisena paikallaan jotta loimittaja sai laittaa takin niskaan. Siispä tulkitsin sen vastaukseksi "kyllä kiitos, takki kelpaisi!"

Loppujen lopuksi, meidän on vain opeteltava lukemaan hevosiamme. Toiset puhuvat selvästi, toiset epäselvästi, mutta meidän tehtävä on silti kuunnella hevosiamme.

Mummi rokkaa, äiskä vaan kokkaa!


Pitkästä aikaa uusia kuvia Frodoliinista, josta on kasvanut jo hurjan iso ja kiltti poika! Frodo perheineen on siirtynyt jo pois kesälaitumilta. Ei niin yhteistyökyvykkäästi, kuulemma, en kyllä voi kuvitella meidän kiltin orin pystyvän yhteistyökyvyttömäksi! Mitä omistaja ei näe, sitä ei ole tapahtunut..

Varsa on kasvanut niin kovasti, että on tullut aika laittaa varsariimu narikkaan, odottelemaan seuraavaa pikkuista, ja Frodo on saanut siirtyä jo semikokoisen otuksen riimuihin. Varsariimu oli pieni ja näppärä, ei kiliseviä solkia, eikä mitään muutakaan erikoista. Toisin on shettiskoon riimussa, josta löytyy kaikki mausteet. Ja soljet pitävät ääntä, niin kuin metalli yleensä, jos siinä on liikkuvia osia. Varsan elämässä tuollaiset ovat outoja ja vieroksuttavia asioita, niinpä riimun laitto ei olekaan enää samanlaista harmoniaa, kuin hiljaisen varsariimun laitto. Näppärästi nousee pystyyn Frodokin, mutta onneksi on sen verran vähän kokoa, ettei aivan pilviin asti yllä.. Riimua pukiessa saa siis olla jo aika apina, jotta saa varsan puettu nyloniin. Luulen, että pieni söpöläinen haluaisi lampaankarvaisen kirkkaan pinkin riimun, sillä näillä asioilla on suuri merkitys yhteistyökyvykkyyteen.. Mutta se saa odottaa!




Mennessämme viimeksi katsomaan Frodoa, se oli nukkumassa mummon jalkojen juuressa. Emä oli paljon kauenpana. Sain mennä rapsuttelemaan varsaa kaikessa rauhassa, ennen kuin herra lopulta päätti nousta ylös tervehtimään saapunutta väkijoukkoa. Mummoheppa on Frodon bestis, Frodo on koko ajan mummon kimpussa, äidistä ei niinkään välitetä, paitsi silloin kun vatsa huutaa hoosiannaa ja maito on saatava tisseistä heti kaikki tänne nyt! -menetelmällä, jolloin äiti joutuu ulisemaan kivusta. 

Riimun laitto episodin jälkeen meillä oli Frodon kanssa kävelyharjoitukset, joihin nuori mies oli vähän vastentahtoinen. Käsittämätöntä!! Lisäkäsittely ei olisi ollenkaan pahitteeksi, sillä nyt alkaa olla käsillä ajat, jolloin varsalle on lässytyksen ja ihailun sijasta vilautettava pari sanaa sääntövihkosta. Ihan vain muutama ensimmäinen perusasia sääntövihkon etusivulta, kohdasta käyttäytyminen..




Mutta silti, kaikessa tuhmuudessaankin varsa on kyllä mahtava! 




22.9.2016

Kun kuilun pohjalta ylös yrittää, ei voi tietää tyttö tää, missä onkaan määränpää


Kun tarpeeksi odottaa, saa vihdoin taas tuntea sen; eron hevosen ja ponin välillä.

Simon selkään on kiivetty kerta toisensa jälkeen. Ensin ratsastettiin vain käyntiä, mutta nyt ollaan päästy jo raviin! Ja onhan siinä valtava ero; Simon ja Kottin ravissa. Simon ravi tuntuu isolta, leijuvalta ja pehmeältä, vaikka me vain hölkkäillään. Kottilla ei samanlaista tunnetta ravissa ole, mutta sehän on selvää, sillä se on pieni ja poni. Merkityksellistä on vain se tunne, jonka tän hevosen selässä saa - ajatus siitä, että tää matka loppuun kannattaa.

Raviaskelia on otettu useamman kuskin alla, sillä laitoin selkään ensin stunttiratsastajan, ihan siltä varalta, jos vaikka herra hevonen sattuisi kuitenkin suivaantumaan raviaskeleiden ehdotuksista. No turhaanhan minä varaudun pahimpaan. Simo oli varsin mielissään päästessään vihdoikin liikkumaan ratsastajan alla eteenpäin. Ainakin pääpiirteittäin. Vaikeat paikat ovat vaikeita paikkoja, niihin liittyy vaikeiden aikojen aikana paljon kiukkua ja pahaa oloa. Ja korvista kyllä huomasi, kuinka hevonen jäi vähän odottamaan, olisiko nytkin syytä haistattaa ratsastajalle. Eli ruusuisen rennosti ei vielä kenttää ympäri mennyt. Mutta menipä kuitenkin, ainakin eteenpäin.

Seuraavana päivänä oli minun vuoroni kokeilla onneani. Oli 50/50 mahdollisuus, että hevonen on silloin yhtä ihana, tai yön yli mietiskellessään päättänyt tällä kertaa näyttää ratsastajalle närhen munat. Hevonen ei mieti, joo tiedetään, mutta jos se tuntee  kipua tai olonsa epämiellyttäväksi, se kyllä osaa yhdistää syy- ja seuraussuhteet ja näin ollen se tosiaan voisi heittää ratsastajan hetimiten tantereeseen, jos tarvetta olisi. Sillä olisi siihen täysi oikeus.

Et voi tietää, mitä korvieni välissä pohdin..
Vaan eipä ollut. Pitkällisen käyntisessiomme jälkeen, koska en saanut hevostani ravaamaan, nostimme vihdoin ravin. Ja hevonen ravasi, kaikilla neljällä jalalla eteenpäin. Se rentoutui edellispäivän ravailuita huomattavasti enemmän ja sain sitä ohjattua jo haluttuun suuntaan, siis kroppaa. Eteen ja alas. En vielä riittävästi, sillä jotenkin hirvittää antaa ohjia aivan pitkiksi, vaikkakin tuntuma säilyttäen. Meillä on full -koon ohjat, mutta hevosellani on jotenkin ison kokoinen matka säästä suunpieliin, sillä ohjissa loppuu tyystin pituus hevosen venyttäessä kunnolla oikeaan suuntaan, eteen ja alas, turpa luotiviivan etupuolelle. 

Muutaman vapaapäivän jälkeen jatkoimme taas harjoituksia. Ratsastaja selkään ja menoksi. Ja sehän tosiaan menee! Simo on ottanut ratsujutut varsin hienosti vastaan ja tänään ravailtiin jo hienosti eteenpäin niin, että pystyin tarvittaessa hidastamaan tai pyytämään eteen. Tänään tosin piti jo pääosin pyytää hevosta ravaamaan rauhallisemmin. Selvästi oikea kierros on vaikeampi kääntymisen kannalta, hevonen ei veny riittävästi hoidetulta puolelta, eli vasemmalta, jonka vuoksi kääntyminen kropan läpi taipuen on hyvin hankalaa, tai ylipäätään tasapainoinen kääntyminen. Suoralla urallakin hevonen on epävakaampi oikeassa kierroksessa, mutta eiköhän se tästä lähde parempaan suuntaan rullaamaan, kunhan vähän jumppaillaan.


Kirjaimellisesti - Tästä on vain suunta vain ylös päin!

18.9.2016

Enhän tiedä teistä, mutta meille matka on määränpää!


Kotti inhoaa kaikkea kosteaa. Kevään ensimmäiset pesut ovat jo show itsessään, mutta poni ei voi edes pahimmassa painajaisessaan kuvitella astuvansa yhteenkään vesipisaraan. Ei siis kertakaikkiaan! Menimme treenaamaan Harjun kentälle, treeneistä kerron myöhemmin, ja loppuverryttelyksi päätimme lähteä radalle kävelemään. Siellä varsin huutavasti luoksensa meitä kutsui lammikko. 

Niinpä alkoi operaatio "poni kastaa kavionsa!" Ja Kotti kertoi selvästi mielipiteensä asiasta, jämähtämällä jo ensimmäisen kerran niille sijoilleen, kun horisontissa kostea lammikko kimmelsi iltapäivän auringossa. Ratsain ei voinut kuvitellakaan saavansa ponia lähellekään lammikkoa, joten oli jalkauduttava ja talutettava poni lähemmäs. Aika lähelle pääsimmekin, mutta tarvitsin hieman apukättä, jotta takaa olisi jokin paine, joka houkuttelisi ponia menemään eteenpäin. -Ei toivottua tulosta.

Sattumalta samaan aikaan radalta löytyi tuttuja, jotka tulivat vetoavuksi. Ajatus kaverista lammikon keskellä kuulosti meistä varsin toimivalta, mutta poni oli sitä mieltä, että kaveri saa hukkua ihan rauhassa, hän ei pelasta! Poni ei puhu Suokkia, poni ymmärtää vain toista ponia. Niinpä avuksi tuli astetta vakavammin otettava kenttäratsukko, valkoinen poni, jolta Kotti on ottanut estetreeneissäkin kovasti mallia. Mm. valkoinen laatikko oli ihan ok hypätä, kun ennen treeniä näki valkoisen poninkin selviävän siitä hengissä. 

Valkoinen poni oli päivämme pelastaja, jonka hännässä kirjaimellisesti sai olla kiinni. Koska maastakäsin poni ei tohtinut astua lammikkoon, edes valkoisen ponin pyllyssä kiinni, nousin selkään, sieltä on jokseenkin helpompi kuitenkin hallita Kottia.


Minulla on kerrassaan pyöreät nolla kokemusta hevosen veteen totuttamisesta, sillä Nemo suorastaan rakasti vesilammikkoja, Simokin tykkää vesileikeistä. Niinpä astettava vakavamman kenttäratsastajan neuvot, kärsivällisyys ja kokemus tulivat tarpeeseen, todella! Kun ei naama edellä veteen houkuttanut mennä, kokeiltiin mennä perse edellä. Ja sinnehän mentiin ihan ponin huomaamatta. Kun poni tajusi olevan keskellä merta, se hätääntyi. Hukkumisen ensihetkiin liittyy aina hätä. Ja sen jälkeen lamaannus. Lamaantunut poni suorastaan unohti hengittää, sydän vielä hakkasi, välillä hurjan kovasti, mutta poni oli varma kuolemastaan. 

Lamaannuksen jälkeen poni kuitenkin päätti vielä kerran kokeilla, ollakko elossa vai ei. Ja kyllähän se happi kulki, vaikkei kidukset kasvaneetkaan. Lupa meillä oli ainoastaan mennä vastarannalle, edessä oli siis meren läpi uimista, mutta puolessa välissähän siinä olimmekin jo, siis syvimmässä kohtaa, ehkä juuri Estonian kohdalla.. 


Vastarannalle päästyämme, jotenkin hengissä selvinneenä, olisin ehkä yksin saattanut lopettaa siihen, mutta onneksi meillä oli mukana kokenutta vetoapua, joten taktiikka oli tehdä toistoja, jottei vedestä tule entistä suurempaa mörköä. Veteen mentiin aluksi monta kertaa pylly edellä, mutta joka kerta ajatus oli ponilla jo enemmän valtameren vastarannalle pääsyssä. Lopulta menimme naama edellä vetoponin perässä. Viimeisellä kerralla menimme yksin, vetoponin jäädessä odottelemaan vastarannalle. 

Ihan huippua! Poni uskalsi kohdata pelkonsa, kiitos siitä kuuluu kyllä ehdottomasti upealle apuväelle! Ehkei kenttäponin ura olekaan mahdotonta Kottin kohdalla.. Elmon ratsuksi tästä on vielä hieman matkaa, mutta askel kerrallaan..


15.9.2016

Rohkeus ei ole sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaikkei tiedä selviikö elossa

 Mun täytyy luottaa, et tänään siivet kantaa

Kipusin rautiaan ratsuni selkään ensimmäisiä kertaa, sitten pitkän ajan. Kuntoutus on siis edennyt, ainakin teoriassa, siihen pisteeseen, että voisin ratsastaa hevosta käynnissä ja vähän ravissakin. Mutta käytännössä tilanne voi tietenkin olla toinen. Kaikki mitä näen, on jotain positiivista, mutta ihmisen mieli on harhaan johtava. Jos haluaa nähdä positiivisia asioita, niitä näkee vaikka paskakasassa, mutta jos haluaa nähdä vastakohtia, niitä myös sitten näkee, ihan joka asiassa.

Varmuutta en saa hevosen paranemisesta ennen kontrollikäyntiä. Ja kieltämättä, tässä matkalla olemme 95% noudattaneet hoitosuunnitelmaa. Valitettavasti 5% on sitten hevosen omia päätöksiä, jolloin se on halunnut kapinoida hoito-ohjeita vastaan. Kuinka paljon tuhoa saa aikaan yksi karkureissu, johon kuuluu ravia ja laukkaa häntä tötteröllä, sekä äkkijarrutuksia, pukkeja ja muita? Kyllä minä kirosin ja kielsin, muttei se perkele uskonut.. Saati, että näitä karkureissuja on kaksi. Ensimmäiseen kertaan sisältyi myös esteratsun treenit mm. Hyppäämällä kaksi kertaa lankojen yli.

Nyt olen kuitenkin käynyt hevoseni selässä neljä kertaa. Ensimmäinen kerta oli juuri niin kuin ponikirjoissa. Not! Simo-Petteriä alkoi hiukan jännittämään kentän ulkopuoliset asiat. Voi luoja tuota hevosta. Ajatus rentouttavasta käyntityöskentelystä selästä käsin on jossain valovuosien päässä. Herra hevosella oli maatukikin vieressä, henkinen ja fyysinen sylkykuppi, jonka möröt söisivät ensimmäiseksi, muttei sekään tuntunut täysin auttavan.

Saimme tehtyä selästä käsin kaksi isoa ympyrää, takaosaa väistättäen niin, ettei hevonen hypännyt kuuhun asti. Varsin voitokas fiilis. Olin hieman kaavaillut toisenlaista ratsautumista, mutta Simo-Petteri ei petä koskaan!

Toisella kerralla olin jo varustautunut henkisesti paskaan lopputulokseen, joten odotusten täyttöön ei paljon vaadittaisi. Simo petti taas. Okei, ei mitään ponikirjan unelmia vieläkään, mutta hevonen oli paljon parempi, rennompi ja fiksumpi. Rääkättiin taas kahden ison ympyrän verran, ratsastaja selässä. Koska kyse on kokonaisvaltaisesta kuntoutumisesta, sisältää se fyysisen kuntoutumisen lisäksi henkisen puolen. Hevonen on saatava taas tykkäämään hommasta, se on saatava haluamaan ratsastajan selkään ja tekemään töitä iloisesti sekä halukkaasti. Liikaa ei saa vaatia, eikä ahnehtia. Jos ja kun hevonen tuntuu vielä hyvältä, on osattava lopettaa, riittävän aikaisin. Hevoselle on taas opetettava, että ratsastaja on ihan kiva juttu, eikä ratsastaja ole syy siihen, että hevosella on ollut paha olla. 

Kolmannella kerralla otimme todellisen edistymisaskeleen. Ratsastin, vaikutin ja hallitsin hevosta itse, selästä käsin. Jopa ilman taluttajaa, ilman liinaa. Ilman mitään apuja maasta. Ainoastaan kerran päätin olla tiukempi ja vaativampi, että hevonen todella taipuu ja asettuu oikeaan suuntaan, siihen pisteeseen asti, että hevonen otti etuosaansa vähän pörhäkäksi. Mutta tilanne hallittiin varsin päättäväisesti. Minulla oli päättäväinen fiilis.

Neljäs kerta, on sekin nyt koettu. Minulla ei ole mitään, ennen kuin minulla on jalat, joilla ratsastaa hevosta. Jos en saa niitä, minulla ei ole yhtään mitään, muuta kuin jännitystä ja pelkoa, koska hevonen päättää, että hommat ois nyt sit siinä. Minulla ei tosiaan ollut jalkoja, joten minulla ei ollut mitään, jota olisin voinut ratsastaa kohti kättä. Siihen päälle tuulinen keli ja kaikki muu. Noh, hevonen kyllä käveli taluttajan vierellä,minä selässä, ihan hyvin, ei sitä käy kieltäminen. Mutta minun olisi pitänyt uskaltaa ratsastaa. Ottaa ne jalat, joilla ratsastan, ottaa se hevonen avuilleni. Mutta en pystynyt. En uskaltanut. Hevonen viesti minulle koko ajan, ettei ollut halukas sellaiseen yhteistyöhön. Saatoinhan tulkita väärinkin, voi olla, ettei olosuhteet, kuten tuuli, pelota hevostani ollenkaan, vaan minua.


Joka tapauksessa, me. Minä ja hevoseni yhdessä, tarvitsemme hyviä kokemuksia toisistamme. Ehkä jopa enemmän minä, kuin hevoseni.


12.9.2016

tanssi kanssain, nelijalkain!

Satularumba vaihtui valssiksi, ennen kuin alkoikaan.

Kottilla on ollut tammikuusta lähtien Wintecin pony dressage, koulusatula. Penkin koko on ruhtinaalliset 15" ja leveyttähän satulasta saa säädettyä näppärästi ja edullisesti kaarilla. Satulaa voi myös muokkailla muokkauspalojen avulla jonkin verran. Satula oli ponille varsin hyvä, mutta kesän kuluessa poni kehittyi, monelta osin. Satula ei. Satula oli ratsastajalle aavistuksen, jos toisenkin, pieni. 15" satula ei ole aikuisen ihmisen satula, mutta jos ponin selkään ei pidempää laiteta, niin silloin mukaudutaan olosuhteisiin.

Ponin kehittyessä kesän aikana, myös loimimitta kasvoi, ja satulansija! Niinpä alkoi projekti "hieman suuremman satulan etsintä!"
 


Tarkoitus oli käyttää poni satula.comin pisteellä nh-festareilla, mutta maneesiin siirretty luokka hankaloitti asiaa, ja loputa se jäi kokonaan. Keskustelinkin facebookin kautta satula.comin kanssa ja päädyimme kokeilemaan muutamaa satulaa. Amerigoja suositeltiin jopa 17" kokoon asti. Mutta päätin aloittaa edullisemmasta päästä.

Ongelmaksi muodostuu edelleen ponin leveys. Poni on leveä, joten siihen ei ihan medium leveydet sovi. Pieniä satuloita on kovin vähän leveinä. Toinen kriteeri satulalle oli muokkauksen mahdollisuus. Olen jo saanut todeta, että poni muokkautuu todella nopeasti. Satulan on kyettävä samaan. Niinpä skippasimme kaikki satulat, joita ei voi muokata leveyden puolesta.

Homma aloitettiin ottamalla ensimmäisenä sovitukseen Prestige. Satulana merkki on minulle monella tapaa tuttu. Onhan minulla ollut merkiltä useampi versio Versailles, Doge, Meredith, Roma. Kaikkia satuloita on yhdistänyt yksi ja sama asia, niissä on ollut helppo ja luonteva istua.

Nyt sovitukseen ensimmäisenä tuli leveydeltä 36 ja penkkikoolta 16" Lucky dressage idol D. Lucky dressagea olen kerran aiemmin päässyt kokeilemaan vieraalla ponilla, mutta perusmallia ei meidän koolla löytynyt, joten jouduimme ottamaan deen kera idolin. D tarkoittaa tuplanahkaa. Prestigen satuloita voi muokata +/- 2cm ja niillä on ikuinen runkotakuu.


Sovitellessani ponille uuden karheaa satulaa, se vaikutti yllättävän hyvältä. Olin asennoitunut projektin olevan pitkä ja tuskainen, sillä aiemmat sovitukset ovat ponin kohdalla olleet aikalailla mahdoton tehtävä. Koeratsastus olikin sitten kovin selvä juttu, sillä poni liikkui niin vapautuneesti ja irtonaisesti. Minulle satula on paljon paremman kokoinen, kuin wintecin satulamme, joka toki parantaa jo itsessään ponin liikkumista, kun painopiste on oikealla kohdalla selässä. Satula on aavistuksen jopa leveä, joten pintelipatja pääsi taas pelastamaan tilanteen.

Niinpä meille jää nyt Prestigen satula toistaiseksi vuokralle. Toivon jostain tarjoustalosta löytäväni edullisesti paikattomat ratsastushousut, sillä tuon satulan kanssa silikonipaikat ovat so last season. Satulan nahka on niin pitävä, että siihen oikein liimaantuu kiinni ihan peruspöksyilläkin, ilman liimoja tai silikoneja, kokopaikatkin tuntuvat turhalta. Polvituet ovat tarrakiinnityksellä, joten ne on helppo säätää omaan reiteen sopivaksi, tai ottaa kokonaan pois. 

Satularumban lisäksi poni on maastoillut ja treenaillut esteitä. 

Viikko sitten poni kävi ratsastajineen Mikko Mäentaustan estevalmennuksessa, kirjaimellisesti keskellä yötä. Mikko oli niin perusteellinen ja tarkka jokaisen ratsukon kanssa, että valmennukset hieman venyivät ja ratsastaja jalkautui ponin selästä puoli 12 yöllä. Valmennuksen anti oli varsin positiivinen. Mikon mielestä ponilla voi hyvin aloittaa kokoamista ja lisätä vaatimustasoa perustreeniin. Esteillä tehtävät on pidettävä edelleen selkeillä linjoilla, mutta mukaan voi hyvin ottaa erikoisesteitä. Poni on ikäisekseen erittäin hyvällä mallilla, sillä on hyvä ja varma asenne työntekoon ja hyppäämiseen.
Poni kävi vielä viikolla toisen kerran estetreeneissä ja tilanne vaikuttaa erittäin lupaavalta laatuponikisoja varten. Poni suorittaa vaadittavat tehtävät helposti ja ongelmitta. Loppu on sitten tuomareiden mieltymyksistä kiinni.

Muutoin olemme Kottin kanssa vain maastoilleet, sillä en halua sitä nyt kyllästyttää sileän työskentelyyn kentällä. Olemme maastossakin painottaneet kontrollia ja harjoitelleen askellajin sisällä siirtymisiä, sekä kiipeilty kovasti. Täytyyhän uuden satulan maasto-ominaisuudet testata kunnolla. 

Siinä missä satulan kanssa saa huokaista helpotuksesta, ei kameralle kuulu yhtä hyvää. Huoltoliikkeesta on tullut valitettavia viestejä, jotka alkavat pian kuulostaa jo surkuhupaisilta. "Varaosa kameraanne ei ole vielä saapunut, toivomme sen saapuvan mahdollisimman pian!"

5.9.2016

Ja vesi oli mustaa siellä alhaalla jossakin, ääretöntä surunauhaa


Hän sai maailmas vaihtumaan uuteen. 
Toi talven tilalle toukokuun. 
Hän sai sut uskomaan tilaisuuteen. 
Ja jättämään jonkun muun. 
 





Kaunis mieli kääntää katseensa eteenpäin.
On asioita pyöritelty tarpeeksi ominpäin,
ja huomaa kuinka hyvä olla on juuri näin.
Sydän helpottunut huokaa. 

Kiitos Nemo!
 ~2000-5.9.2015