Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

29.10.2016

Välillä pelottaa näin paljon rakastaa, jos joudun sut menettää, miten kestän sitä ikävää?

Onni on pieniä asioita.
Kuten sitä, että klinikalta hevosellesi väläytellään positiivisia uutisia. 
Vaikkei kuitenkaan vielä priimaa ollakaan.


Syksy on kurjaa aikaa, sateista ja synkkää. Se on aikaa, jolloin kysytään luonteenlujuutta. Motivaatio laskee kuin lehmänhäntä jokaisesta kolauksesta, jonka harrastuksen parissa koen. Ei tarvita kuin irronnut kenkä, rikkoontunut loimi tai kerran köhäisevä otus. Toisinaan pitsityöt tai postimerkit kuulostavat mahtavalta idealta. Tässä ei tosiaan ole paljon varaa huonoihin uutisiin, oikeastaan ei ollenkaan. Olen hetivalmisnyt rustaamaan ilmoitukset otuksista "ottakaa painonsa arvosta huolta ja ongelmaa itsellenne!"

Mutta lamakausi loppuu aikanaan. Joskus riittää vain uusi loimi, tai huovan kanssa sävysävyä olevat pintelit. Toisinaan tarvitaan jotain suurempaa, jotain parempaa ja tärkeämpää. Jotain, joka kestää myös pesun ja käytön. Jotain, jonka muistaa seuraavan lamakauden aikana, kyllä tästäkin selvitään. Asioilla on tapana järjestyä eikä ikävyys voi seurata elämässä loputtomiin. Ei vain voi!

Simon kanssa vietimme laatuaikaa aivan kaksistaan  Porvoon reissun ajan, joka sujuikin yllättävän hyvin. Hevonen käyttäytyi asiallisesti, sain sen ehjänä ulos trailerista kaksi kertaa (tai oikeastaan kolme..) ja kerran sisäänkin. No problem. Kolme kertaa siksi, että kotiin saavuttua Simo kävi ulkona ja huomasi kelin olevan niin ällöttävä, että ryntäsi takaisin sisälle traileriin.. En voi tajuta, miten missään muualla ei tuullut, mutta kotiin saavuttua oli lähteä koko yhdistelmä lentoon. Karmeaa asua meren lähellä, peltojen keskellä ilman mitään tuulivallia.

Sen lisäksi otus pysyi käsissäni ja nahoissaan, jopa takkien sisälläkin. On myönnettävä, että tämä kaveri tarvitsee paljon rutiinia ja maailmaa, sillä muutoin siitä tulee hieman, no pellon takana kasvanut. Rutiinin puute aiheuttaa ylimääräisiä huolia meille kaikille. Simon todellinen luonne tulee esiin aina uusien tilanteiden kohdalla. Uusia tilanteet ovat aina, jos edellisestä kerrasta on yli kaksi kuukautta. Ja Simo todella on sanan jokaisessa merkityksessä reaktiivinen.

Klinikalla Simo klipattiin vähemmän käytännöllisesti lantionalueelta aivan nahkalle, koska ultraus ei onnistu paksun karvan läpi.Sinänsä ihan pikku juttu, mutta tällaiseen vuoden aikaan ei niin hauskaa. Lantio ei saa saada kylmää, yhtään. Eli hevonen on loimitettava hyvin, koko ajan. Myös liikutukseen. Eihän se sinällään haittaa, sillä loimitettuhan hevosta on koko ajan, mutta tuskaa aiheuttaa ajatus, että nyt on oikeasti pakko suojata otuksen selkä kunnolla. Ei niin huoletonta loimitusta, mitä se aiemmin on ollut.

Ultrauksessa näkyikin varsin kivan näköistä kuvaa, melko tasaista ja siistiä oli kaikkialla. Ihan ei vielä aivan täysin siistiä ollut, mutta eipä tässä ollakaan kuin kolmisen kuukautta hevosta hoidettu. Siihen aikaan nähden toipuminen näinkin hyväksi on jo lähes ihme. Etenkin, kun herra ei ole sitä varovaista ja tiukkalinjaista hoitosuunnitelmaa täysin noudattanut. Mutta sitä en kertonut eläinlääkärille. Joka tapauksessa tällainen maallikkokin näki eron. Kun silmä etsii ja etsii monitorilta  vaurioalueita, eikä niitä löydy. Melko huojentunut olo, kun harteilta tippuu muutama satakiloa kannettavaa klinikan lattialle, pläts. Kaikkein parasta on kuulla eläinlääkärin suusta, ettei ole enää ollenkaan huolissaan hevosen kuntoutumisesta.

Vielä lisää toipumisaikaa kahden kuukauden verran, mutta niin, että hevonen liikkuisi kolme kertaa viikossa ratsain "löysin ohjin" ravia 15-20 minuuttia seuraavan neljän viikon ajan. Ja toiset neljä viikkoa liinassa aktivoiden takaosaa kunnolla käyttöön. Alkuun toki aloitellaan pienemmällä määrällä, sillä eihän Simolla juurikaan olla ratsastettu, saati ravailtu kuin pieniä pätkiä. 

Jos motivaatio ei tälläisilla uutisilla palaa, niin ei sitten millään!



23.10.2016

Voiko kipinää sytyttää, vaikka toivo tää häviää?



Simo-Petterille on varattu klinikka-aika huomisaamuksi. Meitä selän kanssa hoitanut eläinlääkäri ei ole paikalla. Minulla on vapaata töistä vain muutamia hassuja arkipäiviä, eikä välimatkan vuoksi klinikalle kerkeä työpäivän jälkeen tai ennen. Oli siis otettava se aika ja eläinlääkäri joka oli vapaana, tällä kertaa taas jo muissa vaivoissa tutuksi tullut Leena Karma.

Simolla on kontrolliaika selän ligamenttivaurioiden vuoksi. Vaiva diagnosoitiin heinäkuun alussa ja sitä on hoidettu kolme kertaa shocwavella. Sen lisäksi hevonen on ollut aikalailla rajoitetulla liikunnalla, sillä siltä kiellettiin oikeastaan kaikki, mikä kuuluu hevosen elämään. Etenkin Simon elämään. Simo on onneksi pääosin noudattanut määräyksiä ja pitänyt jalat maan tasalla. Mutta se on kuitenkin hevonen, eläin, jota ei voi pitää koriste-esineenä kaapissa.


Mitä odotan klinikalta? En yhtään mitään. Tottakai olisi toivottavaa ja hienoa, jos ongelma olisi tällä pois pyyhitty ja ligamentit kunnossa, mutta aikamoinen "euro-jaska" -potti saisi tulla kohdallemme. Tosin olihan se Haminaankin neljä miltsiä antanut, ei tästä aja sinne kuin vaivaisen reilun vartin (tulen palavassa kiireessä!).. Valitettavasti pessimisti ei pety. Tai voihan sekin pettyä. On minulla odotuksia, odotan, että vaiva on mennyt parempaan suuntaan ja olisimme oikealla tiellä. Jotain on pitänyt tapahtua, suuntaan parempaan, myös lääketieteen kannalta katsottuna. Pelkkä oma usko ja tuntoni hevosesta ja sen tervehtymisestä ei vaan riitä, enää.

Simo oli jo onnistunut tiputtamaan toisen etukengän jalastaan, eikä kenkää tietenkään tähän hätään löydy. Ja todennäköisesti se on vääntynyt käyttökelvottomaksi, uskoisin. No huomenna nähdään, kutsutaanko kengittäjää ja osteopaattia vai jotain aivan muuta. Kai sitä toivoa kuitenkin vielä on, siitä paremmasta?


20.10.2016

Kolme pientä porsasta ja sitä rataa..


 Kun karvaturrit kaivetaan lomien jälkeen, loimien alta töihin, voi todeta taas klipperin äänen olevan varsin loistava saundi. Kuinka nopeasti sileäkarvaisesta otuksesta voikin tulla oikea turjake! Karvat saivat vielä kuitenkin jäädä odottelemaan parempaa hetkeä, kummallakin. Simo klipataan vasta, kun saa klinikalta vihreää valoa treeneihin.. Mutta Kotti joutuu kyllä taas luopumaan turkistaan, hyvinkin pian.

Uudet huovat on nyt koeajettu. En tiedä johtuiko niistä vai mistä, no toisaalta mistäs muustakaan? Mutta ratsut olivat hieman villejä possuja. Kotti enemmän villi, Simo taas enemmän possu. Siispä turvasin taas oman selustani ja laitoin hevoseni selkään mieheni. Joka oli ihan hyvä ratkaisu. Vaikka eihän Simo tuhma ollut, vain muutama pukki alkuun, koska loman loppuminen laittaa kenet vain kyselemään, voisiko töihin paluuta siirtää vaikka viikolla, tai kahdella. Ehkä kuukaudella?



Käynti ja ravi löytyi, muuta ei vaadittu. Ja ihan asiallisestikin hetken kykeni poseeraamaan, siinä irvistelyjen välillä. Mutta kyllä, täytyy ne pintelit saada samaa sävyä huovan kanssa, eihän sitä muuten ole uskottava kouluratsu ollenkaan. Simo kuitenkin aloitti työelämänsä näin syysloman jäljiltä ihan kivasti ja kiltisti. 



Kotti taas kävi jo edellisenä päivänä vähän liikuttamassa lihaksiaan kentällä ratsastajan alla. Ja se tuntui varsin hyvältä, etenkin laukassa. Vaikkakin välillä myös hieman villiltä. Eikä villi meno ollut yön aikana kaikonnut minnekään. Pieni ruutitynnyri ei millään malttaisi lämmittellä kroppaansa ja tai edes kuunnella ratsastajaa, kun pitäisi vain saada mennä eteenpäin. Mahdollisimman kovaa!


Kotti sentään yritti ja onnistui tekemään kelvolliset vastalaukat suoralla uralla sekä yhden kulman läpi, kummassakin suunnassa, vaikka itsensä hillitseminen olikin välillä hieman haastavaa. Laukka-avusta kyllä räjähdettiin laukalle, kirjaimellisesti. Kerkesinköhän aina edes muuta, kuin ajattelemaan.. Poni kuitenkin suoritti hyvin pyydetyt tehtävät, sitten, kun suurimmat höyryt oli päästetty pihalle. Mitään hankalaa ei tietenkään vaadita silloin, kun keskittymiskyky on nolla, mutta perusasiat - siirtymiset käynnin, ravin ja laukan välillä täytyy kuitenkin sujua, menohaluista huolimatta. 



Nousin itse seuraavana päivänä Possu-Petterin selkään. Possu-Petteri possuilikin ihan koko huviretken edestä jo heti alkuun, sillä puskassa rapisi. Eikä siellä varmasti voinut olla muuta kuin rautiaita possuja syövä sapelihammastiikeri. Jonka vuoksi alkuun täytyi hetki kesytellä ratsua liinan päässä ja nousta vasta sitten selkään.

Selkään nousuhan sujui sitten jo hienosti, kun ponin sieluinen hevonen oli kesytetty. Villi mustangi, sieltä esi-isien takaa on meidän arjessa läsnä aina silloin tällöin. Tai sitten olen tuikannut ruokakuppiin villejä mustangeja, sillä olen kuullut, että olet mitä syöt.



Ratsastelu sujuinkin siinä sitten jo mallikkaasti ensin käynnillä. Ihan vain kerran, vaiko kaksi? Jouduin kääntämään ratsuni pienelle ympyrälle, kun herra oli sitä mieltä, ettei tarjoamani suunta kohti sapeluhammastiikerin kitaa kelvannut. Sitten toinen meistä kyllästyi lompsimiseen ja päätimme ravata. Ihan kelvollista ravia, rentona eteenpäin, sen alun mummohölkän jälkeen. Ja olin taas tyytyväinen, hevoseen. Pienistä asioista, kuten pohkeen käytöstä, voi joskus tulla vain niin onnelliseksi.



Tänään pojilla oli manikyyri, jossa kohtalaissesti osasi kumpainenkin käyttäytyä. Mitä nyt Simo keksi nostaa aina vastakkaista jalkaa pyytäessä, koska Simo. Ja sitten unohdettiin aivan kokonaan, että takanakin on kaksi jalkaa! Eikä toinen vain meinannut millään nousta. Mutta muutoin ihan asiallisesti.. Kesäkengät laitettiin, vaikka juuri vaihdoimme kuljetuskalustoon talvirenkaat, tosin siksi, että kesäkumit on ilmeisesti melko loppuun ajetut, kun "metallilangat" törröttää kivasti renkaasta ulos. Kuulemma runkovika, miettikää, siis renkaassa!! Eikä ne ole vasta kuin kymmenen vuotta ajetut, vasta pakasta vedetyt. Miten nämä renkaatkin on huonontuneet vuosi vuodelta, kyllä ne kivenmurikat olisi kestäneet toisen moisen. 

No mutta kolmannen porsaan tarinoita joku toinen kerta, 
sillä minun täytyy nyt jatkaa keittopuuhia, juuri sille kolmannelle possulle.

14.10.2016

Koska mä vaan niin tykästyin

Siksi meillä on siis huopamarkkinat tsekkaa täältä!

Kun olin shoppailumatkalla vanhemman tyttäreni kanssa, tuolloin 4,5vuotias neiti, lupasin ostaa jotain kivaa tyttären ponille. Tottakai me olimme käymässä heppatavarakaupassa, missäs muuallakaan sitä voisi shoppailla? Kaupastahan löytyy kaikkea kivaa. Itse haalin ne tarpeelliset tuubit ja tötteröt, siis ne asiat, jonka vuoksi perheen ainoa mies ylipäätään meidät kauppaan laskikin. Yleensä hän käy itse ne tarvittavat hyötytavarat, jottei lähtisi shoppailut lapasesta, mutta tällä kertaa me jollain ihmeen tavalla pääsimme tyttäreni kanssa kahdestaan. Suomen heppatavarakaupat sorsivat poneja ja niiden pieniä omistajia. Mitään aivan tolkutonta hömppää ei osteta, vaan ainoastaan jotain, millä olisi todella myös käyttöarvoa. 

Lähes maansa myyneenä vastasi tyttäreni kysymykseen löytyikö mitään? "No ei, ihan paska kauppa!" Kunnes hän nosti katseensa hyllyn päälle, jossa lepäsi kaksi ponikokoista huopaa! Ja mitä vielä, kun vaihtoehtona oli pinkin sävyinen tai mintunvihreä, ei ollut vaikea arvata lähteekö pinkkiin taittava väri mukaamme. 


Niinpä jouduin vähän pakostakin ostamaan lähes törkyhintaisen huovan, koska tuossa tilanteessa ei lapselle vain voi sanoa ei! Ja sain samalla ensikosketuksen LeMieuxin huopiin. Törkyhinta huovissa on nykyisin lähes jokaisessa. Jos mietitään, mitä varten huovat satulassa oikeasti ovatkaan, on nykyinen käyttötarkoitus jo kaukana siitä. Tiedätkö sinä, miksi huopia oikeasti käytetään, tai siis käytettiin? Minä olen siltä ajalta, jolloin satulan alle saatettiin taitella myös räsymatto, sellainen, mikä huussin lattialla oli ensin nähnyt elämäänsä. Ei paljon pröystäilty blingeillä ja kauden väreillä. Voi mihin suuntaan tämä koko harrastus on muuttunut, ennen ihasteltiin hienoja hevosia ja hyvää ratsastusta, nyt ratsukon sopusointuisia varusteyhdistelmiä.

Huopa tuntuikin älyttömän hyvältä ja istui hyvin jopa pieneen winteciin. Ensimmäinen pesu jännittää aina, se on vähän sama, kuin polttaisi nuotiota seteleillä. Toiset huovat kestää sen, toiset ei. Valitettavasti tässä kohtaa hinta ei korreloi millään tapaa pesun kestoa. Inhoan tuotteita, jotka haalenee ja vaalenee heti tai edes seuraavan kolmen vuoden aikana pesussa. Ja olen laiska ihminen, pesen kaikki varusteet nahkaisia lukuunottamatta, koneessa. Konekierroksen jälkeen käsissäni oli puhdas, väreiltään yhtä kirkas huopa, joka säilytti muotonsa ilman märkänä muotoilua, koska tässäkin asiassa olen laiska. Haloo, minulla on kaksi lasta, ja pyykkiä on perheessä ihan riittävästi. Edes hevosten varusteissa en vaan jaksa muotoilla ja prässätä! 

Huopa on käynyt pesussa useasti ja aina se on yhtä terhakkaasti vastassa, kuin juuri siitä ihanan tuoksuisesta pussista, pakasta vedettynä. Oletteko huomanneet, että heppatavarakaupossa tuoksuu aina ihan mielettömän hyvälle ja se tuoksu kantautuu kotiin asti, kun ostaa kaiken jotain mukaansa?


Pieni huhu kertoi, että LeMieuxin pintelit voivat maksaa jopa enemmän, kuin tämä minun ensimmäinen  huopani, jossain kristalliautossa se varmaan Euroopan tuolta puolen kuskattiin.. Mutta mitäpä hevosihminen ei tekisi oikean värisävyn takia?

Minulla ei ihan sellaiseen riitä rahat, joten päädyin tilamaan loimia ulkomailta. Tai siis yhden loimen ja kaksi huopaa. Mutta sehän kivasti voidaan sanoa monikossa loimia. Ulkomailta, koska kaikki on siellä huomattavasti halvempaa ja 25€ hintaero on roima, etenkin kun ostat kaksi huopaa, tai useamman. Se on vähä niinkuin kolme kahden hinnalla. Tottakai poni sai oman huovan ja Simo sai omansa. Väreissä on vähän ongelmia, sillä käyttämäni halpahallit ovat värien osalta aika suppeita. Mutta sain mielestäni ihan näppärät värit, jotka luonnossa näyttävät paljon paremmalta, kuin nettikaupan kuvassa. Simokin kuntoutuu ihan silmissä, kun kuuli saaneensa uuden huovan! Koskahan sen koeajaisi..

Simolle terracotta, ponille peacock, näihin vaan tarttis löytää ne pintelit ;)

13.10.2016

Askel taaksepäin on kuitenkin askel eteenpäin

Aamulla satoi lunta. Pääsisikö huomenna jo hankitreeniin?


No tuskinpa tällä kertaa. Mutta Kotti pääsi maastoon, kylmästä kelistä huolimatta. Lomailu on tehnyt tehtävänsä. Väsyneestä ponista on alkanut tulla virkeä ruutitynnyri, joka ihan kohta hajoittaa itsensä omaehtoisella liikunnalla tarhassa, jos ei pääse käymään lenkillä ihmisen kanssa.

Poni on lomaillut laatuponikisojen jälkeen koko ajan, lukuunottamatta yhtä maastoilua viimeviikolta. Pitkän lomailun jäljiltä on turha kuvilla tekevänsä mitään reippaampia lenkkejä kipeyttämättä ponia. Siksipä ohjelmassa on ollut käyntiä. Poni on ollut hieman eri mieltä maastoilun tarkoituksesta. Onhan se nyt suuri vääryys, kun hyvät sänkipellot huutavat laukkapyrähdyksiin, ja suorat tienpätkät suorastaan väkisin laittaisivat kaviot laukan rytmiin, eikä poni pääse toteuttamaan luonnon kutsua.

Jokaisesta varastetusta askeleesta iskee verottaja joka pitää täällä Suomen maassa huolen, ettei tavallinen duunari pääse koskaan pois elämäntavastaan "kädestä suuhun". Niinpä käyntilenkki sai peruutusharjoituksista näppärää vaihtelua.

Poni on kerännyt energiaa, eikä oikeasti meinaa pysyä nahkoissaan. Jos se olisi hevonen, en kuuna päivänä lähtisi moisten lomien jälkeen nelivuotiaalla maastoon! Kuvitelkaa, uskon pitäväni hanskassani 400kg, mutta 500 kiloinen olisi jo liikaa. Aikamoista, olen minä melko vahva!

Kai talvisia kuva kuitenkin saa jo laittaa, kohtahan on joulu?..

En sallinut yhtäkään askellusta ravia, jota poni mielellään oli tarjoamassa kuin varkain. Ihan kuin en huomaisi, miten jalat vipeltää suuren vatsan alla. Jokaisesta tarjotusta raviaskeleesta seurasi pysähdys ja peruutus. Peruuttaminen on Kottille uusi asia. Se on peruuttanut ainoastaan estetreeneissä, suurinpiirtein samasta syystä -> liiallinen kiire. Ponin pitää oppia malttamaan myös silloin, kun ei oikeastaan malttaisi. Peruutus on liikkeenä suhteellisen hankala, sillä siinä kuuluisi ajatella eteenpäin vaikka jalat liikkuvat taaksepäin. Usein näkeekin hevosia, jotka tosiaan ajattelevat peruutuksessa taaksepäin, jolloin peruutus on kaikkea muuta kuin oikeaoppisesti suoritettu. Peruutuksen tarkoitus ei ole se, että hevonen liikkuu taaksepäin, kuolainta vasten. Vaan hevosen olisi säilytettävä sama eteenpäinpyrkimys, rentous ja halukkuus, kuin liikkuessaan eteenpäin.

Siksi en ole halunnut nuorilla hevosillani harjoitella liian hataralla pohjalla peruutusta. Jos kuolaintuntuma ja peräänanto ei ole vakaalla ja vahvalla pohjalla on turha yrittää peruuttaa.

Poni on kehittynyt syksyä kohti kovasti joten sen kanssa pystyi jo hieman harjoittelemaan peruutusta. Kottille se olikin todella paljon luontevampaa kuin Simolle, joka ei kyennyt peruuttamaan ollenkaan keväällä. Se toki Simon kohdalla johtui varmasti myös selän ligamenteista. Peruutus oikein tehtynä on tehoskasta treeniä ja oikeasti myös todella raskasta. Eikä siihen selästään kipeä hevonen kykene.

Maasto on mahtava paikka harjoitella kouluradoilla vaadittavia asioita, kuten väistöjä, peruutusta, laukanvaihtoja ja siis ihan oikeasti kaikkea! Siellä yleensä eteenpäinpyrkimystäkin löytyy jo valmiiksi, jolloin hankala ja helposti eteenpäin menoa syövä liike sujuu helpommin. Niinpä maastoretket ovat mahtavia hetkiä tutustuttaa nuorta uusiin asioihin. Kottihan on käytännössä täysin maastoilulla treenattu ja koulutettu. Kentällä olemme vain hienosäätäneet maastossa opittuja asioita.


Ylempi kuva maaliskuulta, ennen ruunausta. Alempi kuva kesältä. Onpas se saanut paljon syvyyttä runkoon, kai sitä läskiksikin joku voisi kutsua ;)
Kottin kanssa peruutukset tehdään rauhassa. Vaikka taustalla oli ideana olla verottajana luvattomasta hoppuilusta, ei peruutusta toteuteta vauhdilla ja kiireellä rangaistuksen omaisesti. Ensin pysähdytään ja seisotaan hetki paikallaan. Kun eteenpäin meno alkaa taas tuntua ponista jo pakonomaisemmalta, kuin rauhassa seisominen, pyydän sitä ottamaan painoa takajaloille ja siitä askeleen taaksepäin. Toisen askeleen ja kolmannen. Kiitokseksi jatketaan eteenpäin ja pian ollaankin nautittu kiitoksen leivosta niin paljon, että tarjotaan jo ravia ja peruutusharjoitus toistuu. Tärkeintä on, että poni peruutuksesta huolimatta ajattelee eteenpäin, jonka vuoksi se saa heti onnistuneiden muutaman askeleen jälkeen jatkaa eteenpäin. Tärkeää on myös seisoa hetki ennen peruutusta, ettei poni ala heti peruuttamaan, vaikka tarkoitus olisi vain seisoa. Ponin on maltettava odottaa ratsastajan pyyntöä. 

Peruutukset sujuivat hyvin ja toistoja tuli useita. Jottei uuteen asiaan tylsistyttäisi, oli otettava maastoon mukaan myös vähän tutumpia harjoituksia, sillä menohaluja riitti. Niinpä harjoitukset nimeltä väistöt pääsivät osaksi maastoretkeämme. Siksak kuviota tien yli kuin ompelukone konsanaan. Väistöt ovat ponille jo jokseenkin tuttuja, sillä on väistetty maastossa paljonkin, mutta kentällä ei oikeastaan vielä ollenkaan. 

Kyllähän me ihan suoraankin mentiin, pitkiäkin pätkiä ilman yhtäkään pysähdystä, peruutusta tai väistöä. Mutta menohaluja on joskus suunnattava vähän muualle kuin eteenpäin, eikä jatkuva "ohjassa jarruna roikkuminen" ole sen mielekkäämpää ratsastajalle kuin ponillekaan. Niin sanotusti kolme kärpästä yhdellä iskulla -> peruutukset, väistöt ja vauhdin säilyttäminen leikkimällä pienillä, yksinkertaisilla asioilla. Pohkeilla ja pidätteillä. 

Ponin arki alkaa piakkoin sisältää paluuta treeniin. Alkuperäinen aikomus oli pitää poni kokonainen kuukausi lomalla, mutta rehellisesti sanoen tällä menolla siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Poni on tottunut olemaan liikkeellä ja tehdä suhteellisen säännöllisesti jotakin. Laitumella lomailu, ötököiden häiritessä on lisäksi hieman toista, kuin tarhassa takkien alla möllötys. Kesäaika on huomattavasti kuluttavampaa, liikuntaa ja stressiä tulee laitumella väkisin jo pelkästään ötököiden takia. Nyt sellaisia häiriötekijöitä ei ponilla ole ollut, se on ihan oikeasti saanut vain ja ainoastaan levätä, kaikessa rauhassa. 
Alkuun vain maastoillaan ja palautellaan ponin kroppa liikkumiseen. Laitumen hyvä puoli on se, että lomaltakin suoraan otettu poni on vetreä ja valmis treeneihin ihan eri tavalla, kuin tarhassa lomaillut poni, joka ei ole hetikään niin vetreä ja valmis urheilusuorituksiin. Piakkoin kuitenkin alkaa poninkin kanssa valmentajien hätyyttely, sillä meidän on ihan oikeasti  aloitettava valmentautumaan. Ensi kaudelle en enää yksin ole kykenevä valmistelemaan ponia, vaan tarvitsen siihen neuvoja ja apua ulkopuolelta, jos mielin saada yhtä hyviä tuloksia kuin tänä vuonna. Rimaa hipoen emme halua selvitä koitoksista. Tarkoitus ei missään nimessä ole jäädä ponin kanssa tälle tasolle, vaan aikomus on viedä poni määrätietoisesti eteenpäin, niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

Mitä pidemmälle kisakautta eletään, sitä tuhdimmaksi muututaan ;) Laaksolta elokuussa..

12.10.2016

Kiitos kisakausi 2016



En koskaan kuuna päivänä uskonut, että minulla olisi käsissäni tällainen poni. Olen aina panostanut hevosiin, koska hevosilla pääsee pidemmälle. Ja tottahan se on, jos tuosta hevosesta saadaan vielä terve otus, se todennäköisesti menee pidemmälle ratsastuksen saralla, jos miettitään luokkien vaativuusastetta. Ponilla tulee vastaan fysiikanlait ennemmin kuin hevosella. Etenkin tällä ponilla. Tämä poni on alkukantainen New Forest, ei mitään kevyttä linjaa jalostettu ratsuponi. 

Mutta siltikin, nelivuotias forestini on tuonut minulle mainetta ja kunniaa, sekä mammonaa, enemmän kuin yksikään hevosistani, tai edes ne kaikki yhteensä! Parhaimmillaan olen hevosteni kanssa voittanut senioreissa seuran koulumestaruuden. Sekä paikan hevoshullu powercupin aluekarsintoihin. Ja toisella hevosella yhden nuorten hevosten alueluokan

Mitä poni on saavuttanut? Se on ottanut elämänsä aikana kaksi kertaa osaa laatuponikisoihin. Ensimmäisellä kerralla sijoittuen toiseksi ja tänä vuonna voittaen esteet ja ollen toinen askellajeissa. Se on myös napsinut aluestartteja enemmän, kuin yksikään hevoseni koko kisaurallaan, tai kaikki ne yhteensä. Se on ottanut osaa ikäluokkasarjaan, ollen 8./25 vastassaan ainoastaan puoliverisia ja muutama suomenhevonen. Se on myös hallitseva nuorten hevosten aluemestari kouluratsastuksessa. 

Ja kaiken sen se on saavuttanut ollessaan vasta neljävuotias!


Ponini ei ole näyttöponi, se ei ole pihankoriste eikä kasvata vuoden aikana rasvakerrosta, jotta pärjäisi näyttelyissä. Eikä sen omistajat ole laisinkaan näyttöponien kannattajia, joita kiinnostaisi poninsa menestys näyttelykehässä. Se on täysin käyttöponi, joka saa näyttää taitonsa ja laatunsa siellä, missä kunnon käyttöponin kuuluukin, radoilla. Ponia ei kuitenkaan ole treenattu hampaat irvessä, vaan lähes koko kisakausi mentiin maastoillen ja lomaillen. Se on saanut elää nuoren ponin elämää, laiduntaa läpi kesän. Mutta se on laidunnuksen lomassa otettu välillä satulan alle ja käyty kilpailuissa, ihan vain näyttämässä maailmaa. Silti se kykeni parempaan, kuin yksikään hevosistani, heti ensimmäisellä kaudellaan.  



Nälkä kasvaa syömällä, sanotaan. Ensivuodeksi toivoisin käyttööni kahta ratsua, joista ponilla tavoitteena viisivuotiaiden luokat. Simolla toivoisin pääseväni nuorille hevosille avoimiin helppoihin alueluokkiin, mutta mitään mahdollisuutta sillä ei ole olla ikäistensä tasolla vielä ensi vuonna. Jos nyt edes muutaman startin maaliin asti pääsisi hevosenkin kanssa, olisi se jo kuin lottovoitto. 



11.10.2016

Vuosihuoltoa

Lomailun ohessa on hyvä hoitaa kuntoon hevosten vuosittaiset huoltotoimenpiteet. 


Rokotukset
Olen onnistunut järjestämän vuosirokotuksen syksyyn, kummallekin hevoselle. Ja jatkossakin talliin tulevat hevoset saavat rokotuksia niin, että yhdellä eläinlääkärin käynnillä saadaan koko talli kuntoon. Huomattavasti helpompaa pitää rokotukset ajantasalla, kun kaikki hoidetaan kerralla. Hevoseni rokotetaan kerran vuodessa, vaikka paljon reissaaville rokotuksia suositellaan annettavaksi useammin.

Rokotuksen jälkeen olen aina pitänyt hevosillani muutaman päivän vapaata. Tämä ei kai olisi tarpeen (silloin kun rokotin ensimmäistä hevosta, se oli tarpeen, mutta aineethan on sen jälkeen muuttuneet täysin). Rokotuksista voi tulla oireita, joita meillä on mm. Ollut valtavan kokoinen pahkura rokotuksen kohdalla, eikä hevonen saanut kaulaansa liikutettua -> edes päätään alas. Joten minusta on ihan hyvä antaa hevosten olla muutama päivä lomalla, eivät ne siitä ainakaan piloille mene. 

Rokotus itsessään sujuu hevosteni kanssa helposti. Ne eivät juurikaan huomaa piikin pistoa, ja onpa niitä niin paljon jo elämän aikana pisteltykin, etenkin Simoa, että se on hevosellekin jo ihan tuttua puuhaa. Tiedän kyllä hevosia, jotka eivät anna eläinlääkärin tulla lähellekään, saati yrittää pistää.

Ystävällismielinen atomipommi räjäytettiin suussa keväällä

Raspaus
Hampaat raspataan hevosiltani kaksi kertaa vuodessa. Nuorilla varsinki hampaiden vaihtumimen aiheuttaa jo nopeassakin ajassa hammasongelmia ja niihin on hyvä puuttua ajoissa. Sitten ollaan jo liian myöhässä, kun hevonen lakkaa syömästä!

Kottin hampaissa oli jonkin verran terävyytä, mutta sen lisäksi sillä oli vaihtumassa yhteensä kuusi hammasta, joista yksi oli jo vaihtunut, yksi irroitettiin ja neljä jäi vielä suuhun. Simolla hampaat olivat paremmassa kunnossa, jonkn verran terävyyttä silläkin oli, mutta sen lisäksi eläinlääkäri oli tuntevinaan hieman kariesta. Voi se toki olla, että hevonen syö hiekkaa, jonka takia hampaat kuluvat, mutta jotenkin ei päde Simoon.

Hevosille kariesta tunnetaan tulevan sokeripitoisista rehuista. Kuinkas muutenkaan, karkki kuin karkki. Sokeri kuin sokeri.. Mutta meidän pieni Simo-Petteri ei ole kuuna päivänä saanut rehuja, varsinkaan sokeripitoisia! Paitsi syöhän se niitä makupaloja, joissa ei pitäisi liiemmin sokeria olla, eikä niitäkään nyt niin mainittavasti, yksi karkki selkään noustessa, toinen hyvästä työstä. Ehkä kesken ratsastuksen, jostain todella upeasta suorituksesta yksi.

Mutta ei, ei nyt oikein täsmää. Pääasia oli kuitenkin se, että mainittiin "oli tuntevinaan" ei siis 100% sanonut, että tällä on. Eli voi olla, että tunsi väärin tai se on jotain muuta. pyhpah, uskoo unelmiinsa!

Hevosten kariesta ja sen syntyä on tutkittu todella vähän. Mutta rehuilla on tunnettavasti omat näppinsä pelissä, tosin meillä se ei ole laisinkaan ongelma. Voi myös olla, että kaikki Simon mahaongelmat ja muut vaikuttavat tähänkin, suun terveyteen. Hevonen kun kaikkien yksttäisten ongelmien kanssa on kuitenkin yksi ja sama kokonaisuus.

Hampaat on nyt kuitenkin hoidettu niiltä osin, mitä on mahdollista hoitaa. Ja rokotukset on taas vuodeksi eteenpäin kunnossa. Seuraavaksi on vielä edessä kengitystä ja Simolla reilun viikon päästä klinikalla kontrolli. Samaan lomaan on laitettu myös psyllium kuurin, ihan kaiken varalta, kummallekin kopukalle.

3.10.2016

Laatuponikilpailut / askellajit

Kaiken takana on..


No mitäpä tässä voisi sanoa muuta kuin että Stackarp's Pioneer, jos koko päivän kolmen parhaan askellajiponin takana on yksi ja sama ori! Sattumaako? Tuskin!

Kun esteiden palkinnot oli jaettu ja kuvat kuvattu, oli kipin kapin mentävä letittämään ponia. Minulla oli tasan 70 minuuttia aikaa laittaa poni ja itseni kuntoon ja olla radalla.  Letitys sujuu nopeasti ja helposti, onhan sitä jokusen kerran tänä vuonna joutunut tekemään. Mutta niin se aika vain riensi, ettei ylimääräiselle jouten ololle jäänyt aikaa. Joten satula selkään ja menoksi.

Kerkesin ponin kanssa ravaamaan pari kierrosta kentällä sekä ottamaan yhden laukan, kun täytyikin jo mennä maneesiin odottelemaan vuoroani. Olimme taas toisena lähdössä, sillä nämäkin meni jotenkin koko järjestyksessä, tai ainakin siltä vaikutti. Ponipa olikin jo koko aamun verryttelyt, joten sinänsä sitä ei tarvinnut verrytellä taaskaan.

Koulurata oli hieman lyhyempi, kuin normaali pitkä rata, joka tuntui heti. Tuota rataa on tahkottu jo niin paljon, että voisin lähes ulkomuistista sanoa, montako laukka-askelta poni ottaa pitkälle sivulle. Ja nyt ei sitten mahtunutkaan ottamaan. Näinkin pienellä ponilla radan lyheneminen tuntuu heti.


Radalle lähdettiin hyvällä kaarteella keskihalkaisijalle. Olen alkanut vihdoin hahmottaa, kuinka jyrkästi ja kuinka paljon ennen minun on käännettävä, jotta osumme keskilinjalle hyvin. Ravi oli ihan hyvän tuntuista, ehkä hetkittäin hieman kiireistä ja lyhyellä askeleella, mutta en liiemmim halunnut korjata ponin tarjoamaa askellusta, ettei tule tahti virheitä tai poni jännity muutoin. Rennosti rata meni läpi kiemurauran, jolla suunta vaihtui. Askeleen pidennys oli ihan ok, minun täytyi vähän varoa, ettei poni intoudu laukkaamaan ja tyytyä vähän vaatimattomanpaan suoritukseen, sillä etenkin esteilyn jälkeen sille jää vähän vauhti päälle. Takaisin harjoitusraviin ja siirtyminen keskikäyntiin. Ajattelin, että nyt ratsastetaan poni käynnissäkin eteenpäin kunnolla. Yleensä se jää vähän hitaaksi ja laiskaksi, joten pusasin ponia eteenpäin. Lävistäjä löysin ohjin kulkikin oikein hyvin, poni tuntui koko ajan menevän itse eteenpäin. Ohjat käteen ja samantien taas pohkeella pyysin ponia etenemään käynnissä.

Jokainen tietää, että ahneella on nälkäinen loppu. Niin kävi tässäkin. Liika pusaaminen vei rentouden ja samalla nelitahtisuuden käynnistä muutaman askeleen ajaksi! Totaalinen ratsastajan moka, joka maksoi meille paljon pisteitä! Jatkossa tiedän ainakin olla pusaamatta ponia eteenpäin, niin kuin siis ihan oikeasti, ei enää koskaan!


Käynnin jälkeen hyvä siirtyminen raviin ja valmistelemaan laukkaa. Ponihan on tässä kohtaa jo ihan kartalla, mitä seuraavaksi tulee. Ja niinpä jäin vähän odottelemaan tuleeko ennakointia vai ei. Jos olisi tullut, olisimme siitä jatkaneet laukalla, mutta eipä tullut. Ja kun sitä ennakointia ei tullutkaan, menin hieman sekaisin ja jäin pitämään ponia sitten vähän liikaakin ravissa. Laukannosto oli kuitenkin ihan ok ja laukka itsessään oli mukavan tuntuista. Paras veto ja terävyys oli ponista kaikonnut päivän aikana jo johonkin, sillä laukka ei tuntunut aivan niin valovoimaiselta, mitä se on nyt kotona tuntunut, mutta ihan ponin tasaista laatua se kuitenkin oli. Askeleen pidennys onnistui ja siirtyminen harjoituslaukkaankin sujui, mutta pientä haparointia oli askeleen verran, ennen raviin siirtymistä. Lävistäjällä askeleen pidennys ravissa sujui hyvin ja laukka nousi hienosti. Ihan niin hyvin ei enää tämä laukka jaksanut rullata, mutta poni tsemppasi hienosti askeleen pidennyksen ja siirtymiset harjoituslaukan kautta raviin. Ravissa vielä viimeinen kaari kaulaa venyttäen. Sujui kohtalaisen hyvin ja lopputervehdykseen tyytyväisenä. Poni oli mainio, suoritti erittäin tasaisen ja varman suorituksen, joka oli ehkä kauden paras rata, lukuun ottamatta käyntiä.


Veimme ponin karsinaan, enkä kuullut pisteitä. Olin vähän äimänä, kuinka huonon keskiarvon poni oli saanut! En radalla ollessa tajunnut ollenkaan ponin käynnin tahtia, kun keskityin vain siihen, että mennään eteenpäin. Niinpä ihmettelimme kovasti, miksi noin surkeat pisteet!

Sieltähän se sitten tuli selville, kun paperit käteen sain. Voi vietävä, että suorastaan ärsytti! Miksi menin tekemään jotain, mitä en normaalisti tee?! Suututti viedä ponilta tilaisuus näyttää laatunsa, sillä ilman tuota typeryyttä se olisi voittanut koko show'n. Kottin käyntihän on ehdottomasti sen vahvimpia puolia laukan lisäksi ja ravi se kaikkein heikoin lenkki. Kyllä harmittaa!

Mutta hopea ei ole häpeä ja tärkeintä on tiedostaa, että poni pystyy parempaan!

Käynti Vapaa käynti ok, ohjastuntumalla 4-tahtisuus ei säily 6,5
Ravi Puhdasta, tahdikasta, melko energistä, liikkuu kauniilla tuntumalla, venyttää kaulaa hyvin. 8,3
Laukka Rytmikästä, ylämäki ajatusta, askel pitenee 8,5
Yleisvaikutelma askellajiponina
Luonne ja yhteistyöhalukkuus Kauniit siirtymiset, tasaisesti esitetty. Liikkuu mukavalla, tasaisella tuntumalla. Saisi taipua vasemmalle paremmin. 9,0
Kehitysnäkymät askellajiponina Erittäin mukava poni. Kiinnitä huomiota käynnin tahtiin. Hyvin koulutusasteikolla. 8,3

Pisteet riittivät kuitenkin toiseen sijaan, johon oli tyytyminen. Ja ollaanhan me tyytyväisiä suoritukseen, poni jaksoi koko  rankan päivän hyvin, vaikka paras vire kyllä häipyi jo päivän mittaan pois. Meillä on ponilla kuitenkin jo melko paljon rutiinia kisoista ja matkustamisesta, että reissu todella vaatii kunnollista valmistautumista.

Kotiin tullessa poni oli jo todella sen näköinen, että maailmaa on matkattu ja väsymystä on ilmassa. Ja oli vielä pitkälle seuraavalle viikollekin. Ei ihan pikku juttu mennä tuollaiseen tapahtumaan päiväksi, siellä ei oikeasti ponille jää paljon omaa aikaa lepäämiseen, vaan vähän väliä se joutuu joko suorittamaan tai palkintojenjakoon.

Palkintojenjakoon tietenkin mentiin, kun toiseksi tultiin ja muutama ruusuke napattiin matkaan vielä tästäkin. Lisäksi hieman lisää rahaa hippokselta ja racingin, chia de gracian sekä supreme horsecaren tuotteitta, joille itseasiassa kaikille on todella käyttöä. Ja tottahan se on, tässä on ponissa on laatua joka gramman edestä!

2.10.2016

Laatuponikilpailut / esteet

Välillä on hyvä vähän nipistellä itseään, todetakseen oikeasti olevansa hereillä! 

Sillä laatuponikilpailua edeltävänä yönä, jolloin herätys oli kello neljän aikaan, näin unta tapahtumasta. Eikä se niin mahtavasti sujunut. Mutta kai tässä täytyy tosiaan uskoa, että totta se on! Kouluponini on multitalentti! Ihan himmeetä! 

Tottahan se on, ettei mihinkään lähdetä päätarkoituksena häviämään ja olemaan viimeinen. Kyllä sitä menestystä on tarkoitus saada. Etenkin tällaisella valmistelulla ja työllä, jota olemme koko kuluneen vuoden tehneet. Ei sitä ihan huvikseen kuluteta omaa aikaa ja etenkään toisten aikaa ilman, että tavoitteena olisi tuloslistan ylhäällä oleminen. Mutta realistisena tajusimme jo osallistujalistaa katsoessamme, ettei voittoon ole mahdollisuuksia, sen verran hyviä poneja oli vastassa useita. Ja minulla vain tavallinen foresti, joita sanotaan tusinassa olevan 13. Vai onko sittenkään? 


Olenhan minä salaa kuvitellut ja ajatellut, kuinka hienoa olisi voittaa tai olla edes rodun paras. Tai edes kolmen parhaan joukossa. Ja olenhan minä tiennyt koko ajan, ettei tämä poni ole tusinan täyte, vai kuinka moni foresti tai ylipäätään poni pystyy laittamaan kampoihin ikäluokkakisoissa ihan oikeille jalostuksen tuotteille, puoliverisille? Näin nuorena. Kyllä ne on yhden käden sormilla laskettavissa. Mutta meillä oli vain valtava kokemus kouluratsastuksesta. Ensimmäiset esteet poni ylitti joulukuussa ratsastajan kanssa. Ja sen jälkeen kerran ehkä huhtikuussa. Puhuttiin kuitenkin ihan puomien kokoisista "esteistä". Oikeat estetreenit aloitettiin vasta kesäkuussa. Vai olisiko ollut heinäkuun puolta..

Kerran viikkoon, jopa harvemmin, ratsastaja ajoi maneesille meidän takia ja me kuskasimme ponin samaan paikkaan. Estetehtävät rakennettiin pääosin tyhjään maneesiin. Saattoi siellä joskus olla mallia näyttävä valkoinen poni, jonka malliesimerkit meidän poni omaksui äärimmäisen hyvin! Tai joku muu ratsukko, mutta harvassa oli ne kerrat, kun Harjun kokoisessa laitoksesssa, maneesiin olisi eksynyt joku muukin, mitä parhaimpaan treeniaikaan.. Mistä se sitten kertoo on jo toinen, surullisen oloinen tarina.. 



Alku ei todellakaan vaikuttanut kovin lupaavalta. Minä laskin viikkoja päässäni ja mietin, ettei tästä tule valmista vaikka millä paistaisi. Yksinkertaisesti kokematon poni tarvitsee määränsä verran harjoitusta, eikä sitä voi millään oikaista. Ensimmäiset kerrat, vaikka hienosti menivätkin, eivät väläyttäneet millään tapaa edes toiveita osallistumisesta, raakaa leivostahan on turha syödä, paha maku jää kaikille. 

Muutaman kerran jälkeen kuitenkin tapahtui jotakin. Poni otti ratsastajan puolelleen ja alkoi luottavaisin mielin innostumaan hommasta todella. Alkoi olla samanlaista pilkettä silmäkulmissa, mitä oli ponilla ollut aina irtohypytyksessä. Ja kehitys alkoikin olla päätä huimaavaa. Minulle kouluratsastajana on tärkeää oppia itseni ja hevosen kanssa perusasiat hyvin, ennen kuin mennään tekemään seuraavaa asiaa. Hiotaan ja varmistellaan, että varmasti se ravi-laukka siirtyminen on sujuvaa, ennen kuin vaikeutetaan tehtävää tekemällä siirtyminen käynnistä laukkaan.

Enkä koskaan kuuna päivänä olisi saanut poniamme valmiiksi itse esteillä, sillä hioisimme vieläkin sitä yhden puomin ylitystä, jotta se varmasti sujuu hyvin säällä kuin säällä ja päivästä riippumatta. Eipä sillä, ei estetehtäviäkään vaikeutettu, ennen kuin poni oli valmis siihen ja vasta viimeisellä treenikerralla, ennen koitosta, nostimme yhtä estettä yli Kottin korkeuden jopa miltei 80cm suuruudeksi.  Ponia ei tosiaan pilattu esteiden korkeudella. Sillä treenit koostuivat pitkälti puomi- ja kavalettiharjoituksista.ja niitä kavalettipaloja roudailtiin kottikärryllä maneesiin, paljon! 



Laatuponikilpailuihin saavuttiin sunnuntai-aamuna varsin hilpeissä tunnelmissa "kahvi ois kiva, kun tässä kahdeksan aikaan olisi jo päivä miltei puolessa välissä.." No eihän siellä vielä silloin kahvitarjoulua ole, kun normaalit ihmiset vasta heräilevät! Ponille oli varattu karsinapaikka. Hyviin tapoihin kuuluu siivota edes omat jäljet, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista, näköjään. Ponille varatussa karsinassa oli edellispäivän asukkaalta jäänyt terveiset, eikä nyt ensimmäisenä tee mieli laittaa ponia toisen ponin likaamaan, paskaiseen karsinaan. Etenkin kun oma poni oli puunattu ja kuurattu puhtaaksi. Ilkeä olin, pyysin tallihenkilökuntaa siivoamaan karsinan, mutta ihan vain jo siksi, että kutsussa sanottiin tulevan lisälaskua siivoamattomasta karsinasta. Nykyisin se menee niin, että joko löytyy ne hyvät tavat tai lasku tulee perässä. Toki kyllähän sitä tohkeissaan helposti unohtaakin asioita, etenkin kun matkassa on nuoren ponin kanssa..

Niinpä hetkinen odoteltiin, että karsina saatiin puhdistettua, jotta kelpasi ponin mennä syömään aamuheiniään, joita kovasti kyllä jo matkalla veti. Juoma-automaatti oli varsin jännä, ponin mielestä. Siitä pystyi hörppimään aina niin kauan, kunnes se yht'äkkiä alkoi pitämään hurrrrjaa ääntä! 

Kotti oli toisena radalla, sillä pienimmästä päästä aloitettiin. Ajattelimme pienen verryttelyn riittävän. Pieni on yhtä kuin viisi minuuttia, jotta saa vähän lihaksia lämpimäksi. Verryttelyhypyt suoritettiin tuomareiden silmän alla, joten se oli hyvää lisäverryttelyä. Ponia oli turha väsyttää ylimääräisellä prässäilyllä. 

Ja niin pieni ponimme ratsastajineen lähti turneeseen. Enpä ole aikoihin jännittänyt yhtä kovasti. Asioita joihin ei voi itse vaikuttaa. Mutta tiesin, ettei parempaa esittäjää tai ylipäätään parempaa valmistelua ponille olisi voinut tehdä. Kaikkemme olimme antaneet ja tehneet, nyt vain täytyi luottaa siihen, että se riittää pitkälle. 

Kotti oli alkuun vähän vaisu. Meillä on aina estetreenit aloitettu puomitehtävillä, joissa poni on joutunut heti alkuun heräämään ja terävöitymään, mutta nyt sellaista mahdollisuutta ei ollutkaan, vaan ainoastaan kaksi verryttelyestettä. Voi hitsi, hetken vaikutti jo siltä, ettei poni syty hommaan ollenkaan. Ensimmäisen kerran radan mennessään hieman pienemmällä korkeudel,la poni oli todella vaisu. Se kyllä hyppäsi ja teki tehtävät niin kuin kuuluu, mutta tähän nyt olisi vaadittu vähän sitä sydämellä menoa ja todellista halua. 

Esteitä nostettiin Kottin korkeudelle. Okserin yli hop ja whaat? Ratsastaja käänsi ylimääräisen ympyrän ennen suhteutettua linjaa. Hitsi, nyt ei tosiaan ollut kaikki asiat kunnossa! Siitä rata jatkui päivän teeman mukaan aina viimeiseen kaarteeseen, ennen sarjaa, melko haparoiden ja vaisusti. Mutta sitten poni vihdoin heräsi! Ja tuli viimeiselle sarjalle aivan toisella tavalla, kuin aiemmille esteille. Mutta siihen se suoritus sitten jäikin, sillä näkemä riitti tuomareille. Videolla estekoe lämmittelyhyppyineen.


Itselle jäi hieman paska fiilis, olisin suonut ratsukolle mahdollisuuden näyttää parastaan, näyttää koko radan edestä sitä ponia, jota tuo otus on. Sillä tuollaisen heräämisen jälkeen se olisi vasta näyttänyt todelliset kykynsä. Nyt se esitteli verkkahyppyjä koko suorituksen ajan. No, eipä ratsastaja sen tyytyväisempi ollut. Hän oli kohdannut elämänsä ensi kerran ongelman, joka ei kuuna päivänä olisi käynyt kenenkään meidän mielessä! Groomi oli tehnyt priimatyötä kiillottaessaan ponin kuontaloa. Satulan alle on kiellettyä laittaa showshinea, jottei satula pyöri selässä. Mutta että kyljet! Eihän tällaista voi kouluratsastajan groomikaan tietää, että esteratsastaja tarvitsisi kylkiin vähän pitoa, jottei jalat heilahda minne sattuu liukkaissa kyljissä. Oli kuulema vaikeuksia pysyä menossa mukana. Mitä tästä opimme?


Alkuun aikatauluja katsoessa näytti päivästä tulevan pitkää odottelua, mutta rehellisesti meinasi käydä niin, että olisimme missanneet rakennearvostelun kokonaan. Viisi minuuttia ennen meidän vuoroa, kysyin kelloa ja vipinää kinttuihin! Olen kerran aiemmin esittänyt ponin rakennearvostelussa, Vermon poninäyttelyssä, jossa poni ei tohtinut pahemmin edes ravata. Vahvalla kokemuspohjalla siis mentiin esittämään parastamme. Ajattelin ainoastaan sitä, ettei poni seisoisi etujalat rungon alla. Muulla ei väliä. Niinpä mm. Esitin ponin harjapuoli tuomareihin päin. Hups! Käynti sujui hyvin, ravissa otimme kaksi kierrosta, ja todella mentiin minkä kintuistamme pääsimme ja happihan siinä meinasi loppua. 


Estekokeen pisteet nähdessämme olimme vähän monttu auki. Siis tuolla suorituksella noita pisteitä?! Mitä jos poni olisi esittänyt parastaan, mitä se sitten olisi saanut? Eikä tähän mennessä parhaat rakennepisteetkään laittaneet ollenkaan mieltä matalaksi. Sitten vain odotettiin muiden tuloksia. Ja odoteltiin.  Lopulta kaikki nelivuotiaat olivat suorituksensa tehneet ja meidän poni oli kuin olikin parhailla pisteillä. 

Hyppytekniikka: Hyppytekniikka on hieman vaihteleva riippuen hevos ponin lähestymisistä. Onnistuessaan hyppy on pyöreä. Säkä nousee hyvin ja ponnistus on terävä. 9
Kapasiteetti: Vaikuttaa suurelta 9,3 
Laukka Energistä, pyöreää, jäntevää 9,5 
Yleisvaikutelma esteponina
Luonne ja yhteistyöhalukkuus Erittäin kuuliainen, rehellisen oloinen poni 9,2
Kehitysnäkymät esteponina kilpaponi ainesta 9
 
Olimme suorituksen jälkeen ehkä niin pettyneitä ja masentuneita, että pakkasimme jo estekamat autoon ja olimme valmiita siltä osin lähtemään kotiin. Unohdimme kokonaan, että palkintojen jakokin on. Ehkä siksi, että eipä olisi käynyt mielessä ponin olevan sijoittuneiden joukossa. Eikun ratsastajalle ja ponille varusteet uudelleen päälle ja menoksi. Matkalla palkintojenjakoon kuulimme ponin olevan aika vahvoilla myös championiksi. 

Aika mieletöntä oli nähdä meidän poni palkintojen jaossa, ensimmäisenä! Poni sai New Forest -kiertopalkinnon, joka jaetaan aina parhaimmalle esteforestille (sekä omansa parhaalle askellajiforestille). 
Oman luokkamme palkintojen jaon jälkeen oli viisivuotiaiden palkintojen jako, jolloin me napsittiin muistoksi potretteja, joita voidaan sitten vanhoillakin päivillä ihastella! Onhan tämä ainutlaatuista. 


Gottfrid tosiaan voitti kuin voittikin kaiken, mitä esteiltä sinä päivänä pystyi voittamaan. Siis myös estechampion tittelin, johon Hööks oli lahjoittanut loimen, sekä lahjakortin! Pokaalit käteen ja ruusukkeet ponin jo täytenäisenä oleviin suitsiin. Ja hirmuinen kuvaussessio. Jos olisin tiennyt, olisin aamulla käynyt vielä pienemmillä tunneilla kampauksessa ja meikissä!! 

Palkinnoksi saatiin myös Hihsiin kaksi lippua, jonka viikonloppu on buukattu meillä niin täyteen, ettei sinne ole mahdollisuutta lähteä. Siispä ratsastajalle  extra palkinto hyvin tehdystä työstä! Nelivuotiaille poneille Hippos maksaa myös rahapalkinnot, joten Kottin voittosumma kasvoi juuri 400€ joka jaetaan 50/50 kasvattajan kanssa. Olin päättänyt jo ennen laatuponikilpailua, että jos tästä skapasta jotain rahaa tulee, se sijoitetaan ponibreeders maksuihin. Ja niinhän nyt sitten kävi.

Tästä siis Kottin elämä jatkuu nyt kuukauden huilimisella, sillä reissu ja koko kausi on ollut todella mahtava, mutta nuorelle ponille erittäin rankka. Marraskuussa jatketaan treenejä pikku hiljaa kohti ensi vuotta. Erona vain se, että jatkossa esteet tullaan pitämään treeneissä mukana ympäri vuoden, ettei anneta liikaa tasoitusta esteorientoituneille poneille.


ISO KIITOS KOTTIN RATSASTAJALLE JAANALLE, 
JOKA TEKI MEIDÄN PÄIVÄSTÄ UNELMIEN TÄYTTYMYKSEN! 

Koska tällaiset onnelliset kisareportaasit venyvät, täytyy askellajikoe jättää ihan omaan postaukseensa. Kuvista kiitos Minna Harmaala.