Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

28.2.2017

Kotti poni sairastaa, häntä hellikäämme!



Lauantai-iltana sain puhelin tallilta. Kotti ei voi hyvin. Poni on tehnyt selväksi, että on tallin nälkäisin otus ja näin ollen saa ensimmäisenä iltapalansa. Normaalisti siihen isketään kiinni kuin sika limppuun. Mutta nyt poni ei ollut koskenutkaan heiniinsä. Se oli kaivanut karsinan takanurkkaan kuopan kuivikkeisiin. Poni, jota on kehuttu täydelliseksi tallivuokralaiseksi - niin siisti ja asiallinen se on, tuskin hengittääkään luvatta. Kuivikkeiden kaivelu ei todellakaan kuulu ponin tapoihin, eikä ruokaan koskemattomuus.

Ratsastin ponin aamulla, jolloin se oli vielä täysin oma itsensä. Eikä treenin jälkeen tarhaan laskussa esitetty pukkilaukkakaan antanut viitteitä tulevasta. Illalla poni oli kaukana aamuisesta, virkeästä ja intoa puhkuneesta nuoresta ruunasta. Olin töissä, kun puhelin soi. Enkä päässyt sieltä lähtemään heti ponin luokse. Ähkyn pystyi pois sulkemaan heti, sillä poni oli kakkinut normaalisti tallimestarin silmän alla. Lämpö siltä oli jouduttu mittaamaan kahteen otteeseen, sillä ensimmäisen otoksen lukemaan ei suorilta uskottu, yli 40 astetta.

Normaali ruumiinlämpö  on hevosella  37,2 – 38,2 ºC. Korkeimmat lukemat ovat yleensä  varsoilla sekä tiineillä ja imettävillä tammoilla suuremmasta perusaineenvaihdunnasta johtuen. Ruumiinlämpötilan  vuorokausivaihtelu on noin  ±1 ºC: alhaisimmillaan se on aamulla  ja korkeimmillaan iltapäivällä. Siksi hevosen ruumiinlämpötila on suositeltavaa mitata aina samaan aikaan vuorokaudesta. -hevostietokeskus

Oli siis selvä, että ponilla oli korkea kuume ja se tarvitsi eläinlääkärin hoitoa. Tallilta kutsuttiin päivystävä eläinlääkäri, joka kerkesi paikalle, ennen kuin itse irtauduin töistä. Ponia oltiin hyvää vaihtua tutkimassa ja lääkitsemässä, kun riensin tallin ovista sisään. Tutkiessa ponia, eläinlääkäri ei löytänyt mitään muuta normaalista poikkeavaa, vain kovan kuumeen. Poni sai kipulääkettä ja antibiootteja, jatkoa varten. Mutta muuta meillä ei ollut, mitä lääkitä tai hoitaa.

Ponski kolmivuotiaana, ensimmäisiä laukkoja ratsain.

Seuraavana aamuna menin tallille, sillä olin sopinut ratsastavani Kottin karsinanaapurin, ensimmäistä kertaa ruunana. Olotila oli melko lailla yhtä heikko, kuin ponillakin. Elämme symbioosissa tai kärsimme samasta taudista. Mutta ponia oli mentävä lääkitsemään, joten tallilla oltiin. Aamun lämpö oli edellistä iltaa matalampi vain reilu 39 astetta, mutta silti vielä kuumeen puolella. Poni otti lääkkeet hyvin, sekä kipulääke että antibiootit ovat kummatkin pruutalla suuhun laitettavia, sillä tallin puolesta lääkitseminen niin on helpompaa. Ja eipä tuolle ponille se ruoka maistu niin hyvin, että lääkkeet jauheena uppoaisi muualle, kuin lantalan täytteeksi. Kävimme vielä illalla uudestaan ponin luona, mutta ei se vielä vaikuttanut kovin hyvältä.

Maanantaina minun olin pakko ottaa sairaslomaa, ei ponin vaan itseni takia. Silti minun oli käytävä ponin luona. Kottin aamulämpö oli jo normaalin puolella alkaen luvulla 37, mutta ruokahaluttomuus oli vielä selvästi esillä. Tänään tiistaina ponilta otettiin veriarvot, joiden tulokset saamme huomenna. Ponin ruumiinlämpö oli normaali, joten kuumeilu on toistaiseksi ainakin loppunut, mutta ponilla on edelleen huono ruokahalu ja se on täysin veto pois. Ruokahaluttomuuden vuoksi poni sai vatsaa suojaavaa peptizolea, joka on vatsahaavan hoidossa  käytettävä lääkitys. Gastrogardin hieman edullisempi versio. Lääkkeet käyvät helposti vatsan päälle ja etenkin, kun vatsassa ei ole tavaraa. Ja vatsahaavaa emme tähän päälle nyt halua.


Toivottavasti poni paranisi pian!

27.2.2017

Operaatio suitsiin totutus osa 1

Karmea keli, tuuli aivan vimmatusti. Ostin Kottille Back on Trackin fleecepeiton, sellaisen, joka ei niinkään ollut tarkoitettu hevosille, vaan ihmisille. Mutta se oli aivan täydellisen kokoinen peittämään poniinin kokonaan, korvan takaa häntään asti. Ennen kuin sain sen vietyä tallille, kääriydyin siihen itse. Eikä sieltä tehnyt mieli nousta talliin hoitamaan hevosia ulkoilmaan. Mutta pakko.


Tarkoitus oli jatkaa laukkatreenejä ratsutettavan Tahvon kanssa, jonka kanssa olemme kertaalleen saaneet selästä laukkaa. Ei mikään helppo tehtävä ponille, jonka rotuominaisuudet eivät niinkään tue laukkaamista. Pitkällisen harjoittelun tuloksena laukka kuitenkin löytyy jo helposti ilman ratsastajaa.

Kottilla oli edellisenä päivänä estetreenit. Olen pyrkinyt pitämään toisten nurkissa varusteita vain pakollisen määrän verran. Kuskaan päivittäin rehut, harjakassin, suojat ja estetreeneihin myös satulan kotoa tallille. Pidän vain suitset, koulupenkin ja päällä olevat loimet Kottin luona. Nyt kuitenkin kaksi satulatelinettä oli vapautunut satulahuoneesta ja pitkän työpäivän jälkeen, nälkäisenä ja väsyneenä, kädet täynnä muita kantamuksia, päätin helpottaa itseäni. Estesatula voi ihan hyvin jäädä koulusatulan alla olevaan tyhjään telineeseen. Ja sinne jäi myös vyö.


Vyö, jota lainaan myös Tahvolle! Eipä siis auttanut muuta, kuin toivottaa Tahvolle onnellista vapaa päivää, josta poni ei suinkaan pahoittanut mieltään. Minulla pukeutuminen oli kuin Siperian pakkasiin, joten jotainhan täytyi tehdä. Siispä Frodolle varatut pienet suitset pääsivät käyttöön.

Frodo ja Roki ovat erottamattomat. Tai oikeastaan Roki on kuin sieni, joka asuu Frodossa. Frodo pärjää tästä kaksikosta vallan mainiosti yksinkin. Sitä ei haittaisi laisinkaan, vaikka kaveri olisi hetken tai vähän pidempäänkin muualla. Mutta Rokilla on valtava hätä, jos kaveri poistuu kauemmaksi, vaikka olisikin näköetäisyydellä. Frodo suitsittiin tarhassa. Sehän onnistui juuri niin hyvin kuin riimun laittokin. Suitset eivät olleet Frodollekaan aivan optimaalisen kokoiset. Otsapanta on liian lyhyt ja korville varattu tila on minimaalinen. Se onneksi on muutettavissa otsapantaa alaspäin siirtämällä, mutta en nyt kovin tyytyväinen noiden suitsien kokomaailmaan ole. Mille ponille ne on oikein tarkoitettu?

Mutta totutteluun ne saavat nyt kelvata, täytyy vain vaihtaa timanttiseen otsapantaan! Frodo ei suitsista ollut moksiskaan, jos ei nyt riemustakaan kiljunut. Se on sellainen kaikki käy -tyyppi. Riimu suitsien päälle ja menoksi. Frodo pääsi isännän kanssa tarhan ulkopuolelle jaloittelemaan lumiselle laitumelle, jossa on vähemmän liukas pohja. Minun täytyi jäädä pitämään sienikasvustosta huolta, joten me jäimme Rokin kanssa tarhaan, sillä varsa siellä tuskin yksin olisi pysynyt. Voi sitä hädän määrää, josta Frodo ei ollut välittävinäänkään.


Lyhyt ero tuntui Rokista  varmasti pitkältä, mutta se on hyvää harjoitusta kummallekin, etenkin Rokille. Elämä ei voi jatkua loputtomiin Frodon persukseen nojaten. Kuolaimet oli Frodolle ihan simppeli juttu, vaikkei ne olleetkaan vadelman höysteiset, heti lämpimät ja pehmyt metalliset, vaan ihan tavalliset kolmipalat.  

Suitsien mullistavassa maailmassa olen onnistunut tekemään pienen, edullisen ostoksen. Minun on vaikea ostaa varusteita, koska olen niin tarkka siitä, että niissä on kaikki varmasti juuri niin kuin haluan. Mutta Siiri tarvitsi suitset. Kasvattajan saatesanat "osta mitä tarvitset, et olisi kuitenkaan huolinut minun hankkimia.." kuvaavat aika paljon sitä, millainen olen hevosten varusteiden kanssa. Mikään muu ei hankaloita arkea niin paljon, kuin varusteet, jotka ovat arjessa toimimattomia. Hankalat soljet, laaduton nahka, epäkäytännöllisyys jne. Ne syövät aikaa ja kuluttavat hermoja.

Siirille löytyi käytetyt suitset facebookin heppakirpparilta. Tai ainakin kelpuutin ne ostettavaksi ja liitin niihin Simon vanhat turtle topit, jotka uskoin olevan Siirille hyvän kokoiset. Suitset päähän, satula selkään ja kentälle. Jonka jälkeen ratsastajakin kipusi selkään. Fiksu tamma!
pst. tämä kuvan poni ois myytävänä!

20.2.2017

Pienen pienet suitset


Olen ostanut ponikokoiset suitset Kottille, ennen kuin poni edes oli meillä. Ne olivat liian pienet. Harmitti aivan suunnattomasti, ettei nätit suitset sopineetkaan pienen ponini päähän. Se oli ensimmäinen isku sitä ymmärrystä kohti, ettei varustehankinnat tulisi myöhemmässäkään vaiheessa olemaan yhtään sen helpompia.

Yritin hetken myydä suitsia eteenpäin, mutta en ole kovin aktiivinen kauppias. Ja siihen se sitten jäikin, yritykseksi. Varustehuoneen tutkimattomien laatikkojen täytteeksi joutuivat nämäkin. Tiedä vaikka niitä joskus tarvitsisi. 

Olen myynyt ja ostanut paljon hevostarvikkeita. Suurin osa varusteista on saanut tulla ja mennä, mutta muutamia myytyjä tuotteita olen jäänyt myöhemmin kaipaamaan. Jos et vuoteen käytä - laita kiertoon. No ei toimi hevosten kanssa! Nämäkin suitset ovat olleet siellä laatikossa useamman vuotta, mutta nyt ne on kaivettu esiin, puhdistettu ja niihin on kiinnitetty kuolaimetkin.

Frodo rakas, ole hyvä! Tässä on sinun ensimmäiset ihka omat suitsimet, eli suitset.


En vain vielä tiedä, koska Frodo pääsee niitä kokeilemaan. Täytyy varmaan kalenteriin laittaa merkintä ja varata ihan oma aika, tästä niin hektisestä ja kiireisestä arjesta jota kuvitteellisesti elämme. Kyse on oikeasti viitsimisestä. Jos voit jättää asian huomiseen, tee niin! Toimii hyvin myös blogin kanssa, heh!

19.2.2017

Ponitallin turinoita


Ponien täyteinen talli sai vieraakseen eläinlääkärin, jonka olin itse kutsunut paikalle. Ponit tarvitsevat huoltoa ja niimpä nyt oli aika hoitaa alta pois muutama rempallaan oleva asia. Minulla on tapana käyttää tuttua ja turvallista hoitajaa, siksi kuskaan hevoseni joko Porvoon hevosklinikalle tai kutsun kotiin eläinlääkärin, jota olen käyttänyt pitkän aikaa. Parasta on, kun eläinlääkäri tietää ja tuntee asiakkaansa pitkältä ajalta, jolloin hoitaminenkin on helpompaa, kun historia on tiedossa. Tällä kerralla eläinlääkäri sai tutustua myös uuteen asiakkaaseen.

Frodo, tuo pieni varsa sai elämänsä ensimmäisen rokotuksen ja samalla heppa-järjestelmään elon merkkejä itsestään. Hevosten rokotukset ovat siitä hauskoja juttuja, että niissä ei ole päätä eikä häntää. Ratsuhevosten ja ravihevosten rokotussäännöt poikkeavat toisistaan ja sen lisäksi, jos taudit mielisi pitää oikeasti poissa, pitäisi rokotusohjelman olla vielä vaadittua tiukempi. Ennalta ehkäisy on paras tapa hoitaa taudit!

Meillä on pitkä historia eläinlääkärin kanssa. Hän tietää varsin tarkasti, millaista meidän harrastaminen on ja mitä me tältä harrastukselta haluamme. Ja oli varsin tietoinen kahdesta varsasta valittaessa, kumpi niistä oli meidän. Sinänsä hassua, sillä emme ole ostaneet valmista varsaa, vaan olemme ostaneet sen spermasta lähtien. Sieltä olisi siis voinut tulla myös jotain muuta, kuin mitä tuli. Ehkä meillä tosiaan on tietynlaisia hevosia ollut kautta aikojen, kaikissa on jotain yhteistä.   


Frodo rohkea antoi eläinlääkärin tuikata piikkinsä oikein kiltisti. Seuraavan kerran vuorossa on toinen perusrokote muutaman kuukauden päästä.

Ratsutuksessa oleva Tahvo sai myös osansa eläinlääkärin hoidosta, rokotuksen ja raspauksen kera. Kun kotitallin asukkaat oli huolettu ja hoidettu, matka jatkui Kottin luokse. Kottin suuhun täytyi katsoa, jotta mahdolliset suusta tulevat ongelmat saadaan eliminoitua. Ponin suu olikin melkoinen aukko. Sain itse kokeilla hammasrivistöt ennen kuin eläinlääkäri sieltä mitään kerkesi tekemään. Eikä siellä mitään tehtävää ollutkaan.

Olen pyrkinyt säännölliseen puolenvuoden rytmiin hevosten hampaiden kanssa, mikäli ongelmia ei ilmaannu  aiemmin. Viimeksi poni on lokakuussa hoidettu, joten nyt alkoi olla otollinen aika tarkastuttaa purukalusto, etenkin kun kyseessä on nuori poni. Nuorilla hevosilla vaihtuu hampaat ja suu voi olla nopeastikin melko hurjassa kunnossa, jos hampaiden vastaparin kanssa on jotain ongelmia. Kottilla ei tällä kertaa ollut suussaan oikeastaan mitään hoidettavaa. Pientä alkavaa epätasaisuutta oli, jonka kanssa se olisi hyvin pystynyt jatkamaan elämäänsä seuraavatkin puolivuotta. Poni oli kuitenkin rauhoitettu, melko tujakastikin, joten epätasaisuudet poistettiin.


Kottin hampaita tutkittiin tarkemmin peilin avulla mahdollisten muiden ongelmien vuoksi. Poskihampaista löytyi purupinnalta "alkavaa kariesta" astetta 0-1. Tämän vaiheen ongelmille ei vielä tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurailla tilannetta. Kyseessä on infundibulaarinen karies, joka muodostuu hampaiden purupinnalle. Pahimmillaan ne voivat edetä niin pitkälle, että lopulta hammas halkeaa ja/tai juuri tulehtuu. Näitä voidaan hoitaa mm. paikkaamalla, mutta ponin kohdalla kyseessä ei ole vielä paikkaamiseen kelpaavia ongelmia. 

Tässä kohtaa kyseessä on siis toinen hevoseni, jolla todetaan karieksen alkua. Simon kohdallakin kyseessä oli samankaltainen, vielä täysin ongelmatonta alkavaa kariesta. Mutta laittaahan se miettimään mistä moinen johtuu. Hevosten karieksesta tiedetään tänä päivänä vielä hyvin vähän, joten arvailuja voi vain heitellä. Ruoka - teolliset rehut, sokeriherkut jne. Meidän kohdalla aika minimaalissa, sillä teollista on vain greenline, jota hevoset tällä hetkellä saavat. Tosin sitäkin on ollut ruokinnassa vain muutamia viikkoja, hyvin pienellä annostuksella. Leipää meillä kyllä on syötelty herkkupaloina silloin tällöin, sekä hevosnameja. Muttei niitäkään liiaksi.

Sanotaan myös, että vatsan kunto korreloituu suoraan hampaiden kuntoon. Jos vatsa ei ole kunnossa, ei suussakaan asiat ole hyvin. Menee läpi Simon kohdalla, mutta en laittaisi ponin harteille samaa ongelmaa. Joka tapauksessa namit ja leivät on nyt kokonaan pois meidän ponien elämästä. Herkutella voi porkkanalla, jos herkutteleminen on välttämätöntä. Karkit jääköön kauppaan.

Miten suuta sitten seuraillaan? Samalla tavalla kuin tähänkin asti. Puolen vuoden päästä hammashuolto, tosin voi olla, että käymme tutulla klinikalla Porvoossa, jossa on yksi Suomen parhaimmista hevosten hammashuoltajista samalla, kun Kotti käy vuositarkastuksessa.

Elämä on jatkunut Simon puuttumisesta huolimatta. Olen pitänyt itseni kiireisenä. Lauantaina otimme tyhjän kopin auton perään. Se oli tarkoitus tuoda kotiin yhtä ponia täydenpänä. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Frodon kasvattajalla oli tallissaan nuori poni, mutta eipä ole enää. Rajoittuneella maailmankuvalla varustettu neljävuotias tietenkin foresti, lastattiin traileriin elämänsä ensimmäistä kertaa. Tamma, mikä tietenkin tarkoittaa, että Simon tuoma vajaus tallin asukkaissa yritetään täyttää vuoden päästä kesällä. Tammalla on sama isä kuin Kottilla, Pioneeri. Nään niissä hyvin paljon samaa, vaikka uskon, että vertaileminen on vielä helpompaa, kunhan Kotti tulee kotiin reilun kuukauden päästä. Tamman emä on Frodon mummo, se samainen läsipäinen mummoheppa, jonka jälkeläinen nappasi kenttäratsastuksessa SM-mitalin viime vuonna.

Tammassa yhdistyy siis minun molempia ponejani. Sillä on kokoa enemmän Kotilla ja se liikkuu varsin mukavan näköisesti, tarhassa. Katsotaan, kuinka maailmankuvan avartaminen lähtee sujumaan ja millainen ratsu siitä vielä saadaan leivottua.

Niin se vain menee, että yhden forestin jälkeen seuraa toinen. Ja pian on talli täynnä foresteja!

15.2.2017

Kauniimpaa on kaipaus, kun muistoissa hetken olla saa silmän isku on ikuisuus





Singleton lähti laukkaamaan ikivihreille niityille 15.2.2017

9.2.2017

Tuhmuudellakin on rajansa!


Pääsimme vihdoin muutama viikko sitten pikku Geen kanssa Heidi Svanborg-Lodmanin valmennukseen, joka aiemmalta viikonlopulta peruttiin. Kotti on ollut koko alkaneen vuoden vähemmän ratsastettavissa. Olen ollut vain kyydissä pysyjä, joka on yrittänyt jollain tapaa saada poniin hetkittäin kontaktia. Poni on vienyt minua maneesia ympäri kuin märkää rättiä. En kuitenkaan ole uskaltanut viedä kokeilujani toiminnan estämiseksi riittävän pitkälle, sillä poni on perusluonteeltaan äärettömän kiltti, eikä nytkään ole tuhma. Enemmän vain kiinnostunut ympäristöstä ja sen suomista mahdollisuuksista kuin minun avuistani. Siihen lisättynä kasvanut kunto ja innokas asenne eteenpäin menoon. Olen ollut aika toivoton.

Kotti on harrastanut maneesissa taaimmaisen päädyn kyttäilyä ja kiertoa. Sen lisäksi sieltä poistutaan vetämällä pää ylös ja laittamalla kaasu pohjaan. Minulla ei ole ollut poniin mitään apuja sillä hetkellä, kun se päättää lähteä apuja karkuun ja poistua paikalta.  Meno on ollut välillä melko villiä.


Aloittelimme ensimmäisenä päivänä Heidin avustuksella alkuraveista asti, sillä siinä ongelmat korostuvat kaikkein eniten, kun poni on täysissä voimissaan. Kerroinkin nopeasti, että Kottista on tullut pikku tuhma, joka on keksinyt tavan päästä pois avuilta ja tehdä vähän mitä itse tykkää. 
Pelottavaan päätyyn sain kaksi selkeää vaihtoehtoa. 
  1. Ratsastan ponin avuille ensin helpommassa päädyssä ja hivuttaudun pikku hiljaa pelottavaan päätyyn vain, jos poni pysyy hyvin rentona ja avuilla.  Tai..
  2. Työskentelen vain pelottavassa päädyssä niin kauan, että poni antaa periksi.
Nopeasti mietittyä ratkaisu oli selkeä. Alkuun on turha edes mennä kokeilemaan vaikeaa päätyä vaan olla suosiolla siellä, missä työskentelystä olisi edes mahdollisuus tulla jotain. Niinpä pysyimme helpommassa päädyssä ympyrän muotoisella linjalla. Minäkin loppupeleissä olen mukavuuden haluinen, enkä ehdoin tahdoin tahdo olla sanaharkkaa ponin kanssa.


Toinen ongelmamme on ollut tuntuman kanssa. Poni heittää nenän taivaisiin ja muuttuu todella kovaksi heti, kun sitä ei juurikaan huvittaisi kuunnella ratsastajaa. Tätä tapahtuu paljon etenkin esteillä, kun poni on vaan menossa, eikä halua kuunnella ratsastajan pidätteitä. Mutta nykyisin se tekee sitä myös sileällä. Kotti on nyt viisivuotias, joten Heidi käskikin ottamaan ponin pois lastentarhasta. Ratsastushetkiemme ei kuulu enää olla pelkästään ratsastajan kantamista kaikissa askellajeissa, vaan ponin täytyy rueta harjoittelemaan ison hevosen asioita ja ottaa ratsuna olon tosissaan. Treenihetkien on oltava silti motivoivia ja mukavia ponillekin, mutta niitä ei tarvitse enää suorittaa pelkkää hyvää mieltä vaalien. Poni on vielä sen verran nuori, ettei siltä vaadita montaa perusasiaa, mutta vaadittavat asiat on suoritettava tässä kohtaa täsmällisesti, jotta myöhemmin vaadittavien asioiden lisääminen ei tuota ongelmaa. Siispä kadonnutta tuntumaa etsimään. 

  • Ajatuksella, jos poni on epämukava minua kohtaan, on minun oltava epämukava ponia kohtaan. Yksinkertaisesti ja helposti, aina samalla tavalla. 
  • Kun poni käy kovaksi ja nousee edestä, täytyy minun lukita kyynärpääni kylkiin ja pitää ohjat käsistä. Samalla pitää pohkeet kiinni kyljistä, jotta paine eteenpäin menoon säilyy. Kun käteni ovat kyljissäni, ei ohjat päästä periksi, muttei myöskään vedä taaksepäin, vaan pysyvät koko ajan samallaisena.
  • Heti kun poni myötää, on minun tultava pehmeäksi omista avuistani ja rentouttaa käteni ja irroitettava jalkani. Se riittää ponille kiitokseksi, koska silloin sen mukavuustaso nousee, samalla kuin omanikin. 
Ensimmäinen päivä menikin siihen, että sisäistimme ponin kanssa säännöt, joilla jatkossa pelataan. Samat säännöt oli pidettävä jokaisessa askellajissa, jotta asia on yksinkertainen ja selkeä ponille. Silloin, kun se tekee oikein, se saa olla rauhassa. Mutta jos se alkaa vastustelemaan apuja, täytyy se saada takaisin avuille tekemällä sen olo epämukavaksi ei toivotuissa tilanteissa. Näin ollen avuilla oleminen on ponille kannattavaa. 


Lauantaina kävimme askellajit läpi kummassakin kierroksessa ja hivuttauduimme vähän kerrallaan maneesin perälle. Lopulta poni olikin jo varsin miellyttävä ratsastaa ja pääosin avuilla koko ajan. Sunnuntaina meillä oli valmennus heti aamusta, joten poni kerkesi levätä vain yön yli. Ja itse kerkesimme käydä vain kotona nukkumassa.

Tällä kerralla kerkesin ponin kanssa lämmittelemään itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kotti oli heti alusta lähtien paljon miellyttävämpi ja palvelualttiimpi. Saimme jopa ravattua maneesin ympäri kaikessa rauhassa, ilman karkuun lähtemistä. Heidin kanssa pääsimmekin aloittamaan heti työn tekoa. Alkuun testattiin ponin kuuliaisuutta käynti - ravi -siirtymisillä. 
  • Vasemmassa kierroksessa minun on saatava vasen jalka läpi, jotta poni pysyy suorana siirtymisissä. Se valahtaa helposti etuosastaan sisälle ja pökkää pyllyn oikealle. Ajatus avotaivutuksesta auttoi saamaan sisäjalan kunnolla läpi ja ponin kuuntelemaan sitä. 
  • Oikeassa kierroksessa minun on pidettävä enemmän oikealla pohkeella takaosaa uralla ja vasemmalla jalalla pidettävä etuosa pois seinään nojaamisesta. Tässäkin poni liikkuu mielellään vinona ja nojailee seinään.
  • Ponin on reagoitava heti apuihin. 


Siirtymisiä työstettiin hetken aikaa, sillä ponin vinous korostui todella kovasti niissä. Vinohan se on aina ollut, mutta siirtymiset ovat sen verran työläitä sen mielestä, että se tekisi ne mielellään siinä asennossa, missä ne ovat sille luonnostaan helpoimpia. Siirtymisten jälkeen jatkoimme ravissa keskihalkaisijalle ja siitä pohkeen väistöön. Ensin väistöt oikealle. Olin aika tyytyväinen ponin työntekoon, sillä emmehän ole väistöjä tehneet kentällä juuri ollenkaan. Ainoastaan maastossa. 
Minulle väistöt ovat vaikeita. En hahmota omaa kroppaani ja sen toimintaa. Ongelma on tullut Nemon kanssa, joka ei väistänyt mitenkään vasemmalle. Se on saanut minut jopa inhoamaan väistöjä, enkä juurikaan ole sen takia tehnyt yhdelläkään hevosella väistöjä.  

Kotti kuitenkin lähti oikealle väistämään erinomaisesti. Takaosa lähti kuitenkin edelle ja sitä korjasimme muutamalla uusinta yrittämällä. Vasemmalle väistöt eivät sujuneet aivan samalla tavalla. Väistön alku lähtee oikein mallikkaasti, mutta homma kusee puolessa välissä, kun poni alkaa helpottaa itseään ja lähtee vain kääntämään päätä ja kaulaa menosuuntaan ja heittää takaosan kunnolla oikealle, juoksee tehtävästä pois. Muutaman uusinta yrityksen jälkeen poni oli jo asenteella, "älä neuvo, tiedään kyllä kuinka homma tehdään!" Sellainen se on, kun se saa päähänsä, että tietää mitä siltä vaaditaan, se haluaa työrauhan ja ottaa nokkiinsa, jos sen tekemisiin puututaan. Oli kyse sitten esteistä tai sileällä työskentelyssä.

Tilannetta pyrittiin korjaamaan hämäämällä ponia, ratsastamalla kerran keskihalkaisija suoraan. Ja toinen. Taisi mennä kolmaskin, ennen kuin poni oikeasti kuunteli pohkeita ja meni suoraan, eikä lähtenyt väistämään. Mutta ihminen on ilkeä, se tahtoo aina sotkea pienen ponin aivoitukset ja samantien, kun poni oli kunnolla suorana menossa linjalla, pyysinkin sitä taas väistämään. Saimme hyvät väistöt aikaan lopulta, kun ponin päätä oli sotkettu riittävästi ja se malttoi taas kuunnella.

Laukassa tärkeintä oli vain pitää yllä puhdas myötälaukka. Kotti on opetellut vaihdon saloja ja nyt se vaihtaisi etenkin oikeaa laukkaa mielellään vasempaan. Aina, kun poni vaihtoi luvatta laukkaa, oli minun käännettävä se pienelle ympyrälle -> tehdä olo epämukavaksi, koska vaihto oli luvaton. Heti kun poni vaihtoi laukkaa, täytyi muuttaa kurssin suuntaa miellyttävämmän kokoiselle reitille. Toki ratsastajana minun täytyi pitää huoli, etten vahingossakaan heilauta painoani tai apujani niin, että poni voisi käsittää ne vaihdon avuiksi. Kotti liikkuikin toisen päivän valmennuksessa paljon paremmin ja miellyttävämmin kuin ensimmäisenä päivänä ja siihen sai olla varsin tyytyväinen.

Meillä on vielä pitkä tie edessämme, mutta vuosi on vielä alussa ja poni on ostepaatin käsittelyn jälkeen ollut aivan älyttömän hyvä ratsastaa. Valmennuksesta saadut vinkit on otettu arkiseen käyttöön ja treenihetkemme alkaa olla taas nautittavia ja miellyttäviä kummankin mielestä. Kottilla on edessä hammaskaluston kuntokartoitus ja satuloiden uudelleen sovittamista, taas. Kylmät pakkaspäivät vietettiin lepäillen, sillä meistä ponin kanssa on tullut aika mukavuuden haluisia.  

4.2.2017

Kun luovuttaminen on ainoa vaihtoehto!


Rakkaalle ystävälle, Simo-Petterille on varattu matka. Se ei lähde klinikalle, ei Ruotsin laivalle eikä Tallinnaan. Se lähtee paljon kauemmaksi, pysyvästi! Maneesille muuttoa ei stten koskaan tapahtunutkaan.

Ensimmäisen hevoseni Nemon pois laittaminen, päätöksen tekeminen ja toteuttaminen oli vaikeaa ja vaati monta vuotta. Hevonen ei siitä kärsinyt, joten mitään eläinrääkkäystä ei tapahtunut. Mutta kieltämättä ei se elämä vuosien myötä varmasti parantunutkaan mainittavasti. Simon kohdalla tämä ei ole enää niin vaikeaa, ehkä siksi, että elämä kasvattaa. Tai sitten siksi, että se oikeasti varmasti myös kärsisi elämänsä jatkumisesta, ainakin jonkin aikaa.



Eräänä päivänä ohjasajoin Kottia. Se sujui niin hyvin itseltäni, että päätin kokeilla sitä myös Simolla. Ohjasajo on paljon parempi liikutuskeino kuin juoksuttaminen ja tällä hetkellä ihmiselle turvallisempaa kuin ratsastaminen. Pääsen vaikuttamaan hevoseen enemmän kuin liinassa, ja saan samalla aiheutettua samanlaisia ärsykkeitä kuin ratsain. Ajattelin, että tämän sujuessä hyvin, me voisimme maneesilla treenata ensi alkuun ihan reilummin näin, jotta ratsastajan olisi turvallista nousta selkään.

Alku menikin paremmin kuin hyvin. Simoa on nuorempana ohjasajettu paljonkin, joten se on hevoselle tuttu juttu. Ja se itseasiassa pitääkin siitä. Käynti ja ravi eivät tuottaneet ongelmia, hevonen oli pehmyt ja kevyt, mukavasti eteenpäin pyrkivä ja halukas tekemään töitä. Laukkakin nousi hienosti pienestä niiauksestani, mutta sitten kaikki romuttui ihan hetkessä.

Simo on harrastanut jokusen kerran pystyyn hyppimistä laukatessa. Se vetää yht'äkkiä liinat kiinni ja pomppaa yläilmoihin liinan päässä, etenkin vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa tätä mainittavaa käyttäytymistä ei tapahdu. Jokainen hyppäämiskeissi on tapahtunut oikeassa kierroksessa, myös se ensimmäinen, silloin Laaksolla. Nyt se pahatui taas. Erona vain liinassa tapahtuviin hyppimisiin oli se, että heilahdettiin taas painopisteen väärälle puolen.

Nään parin metrin etäisyydeltä, kuinka hevoseni laittaa viimeisen naulan arkkuunsa. Mielessä oli vain vihaa ja suuttumusta. Sanoin samantien, kun selvittelin hevostani ohjista, joihin se nousun jälkeen sai itsensä sotkettua, että tämä oli nyt sitten lopullisesti tässä. Eikä mieleni muuttunut, vaikka vihan tilalle tulikin valtava suru ja pettymys.

Tapahtuneen jälkeen ohjasajoin hevosta vielä jonkin tovin. Se ei liikkunut puhtaasti. Kukapa liikkuisi, jos vetää mukit talvisessa kelissä? Seisoessaan se potki vimmatusti taaksepäin, kyllä minuakin vitutti, mutta että hevostanikin! Tallin käytävällä, hevosen seistessä siivosti paikallaan, näkyi silmiin selvästi mukin aiheuttama tuho si-alueella, jota olemme kesästä asti hoidattaneet! Kuntoutettavana ollut takamus, eli vasen puoli lautasesta oli useita senttejä alenpana kuin parinsa oikea puoli. Eipä tässä kuulkaas enää tahdonvoimakaan auta, jos sitä olisi enää yhtään jäljellä muutenkaan.


Järki voittaa tunteet ja unelmat.
Ehkä suurin syy on kuitenkin raha ja terveys. Minä en ole miljonääri, joten minulla ei ole laittaa hevosen hintaa vuosittain klinikoille. Jos kyseessä olisi muuten vaivaton otus, voisin vielä kuvitella jostain repiväni uskoa ja toivoa, mutta en enää tämän kanssa. Hevosta on hoidettu etujaloista, takajaloista, mahasta, joka ei ole edelleenkään kunnossa! Selästä, kahdesta kohtaa. Suusta. Päätä ja aivojen sisällä olevaa toimintaa on vaikea hoitaa. En saa tuota eläintä pystyyn kuolleeksi, paitsi ampumalla sen seisoessaan ja tukemalla sen kuoleman jälkeen pystyyn. En saa sitä stressittömäksi edes kotioloissa! Se on kiukkuinen, äreä ja epämiellyttävä ihmistä kohtaan joka tilanteessa. Sekä muita hevosia kohtaan. Ja tuolla käytöksellä ei terveys pysy ihmisessäkään, olemme tähän asti selvinneet onnella, mutta suojelusenkelitkin tarvitsevat lakisääteiset vuosilomansa!

Vaikka se onkin hienoin ja ehdottomasti paras hevonen, joka minulla on ollut. (Sekä kallein, koska klinikkamaksut ovat tehneet siihen jo triplat ostohinnan lisäksi!) En enää voi kiusata hevosta, enkä kertakaikkisesti enää jaksa, enkä halua. Ennen kaikkea en halua enää kiusata itseäni.  Vaivojen vyyhti on liian suuri, jotta siitä saisi terveen hevosen. Pohjimmiltaan se on maailman ihanin ja kiltein otus, mutta minusta tuntuu, että jossain on vielä jotain suurempaa kremppaa, jota emme ole edes löytäneet. Ongelmat pystyyn hyppäämiseen tapahtuu aina samalla kaavalla, vasemman kierroksen laukkaamisella. Siinä on oltava joku, joka laukaisee hevosessa reaktion, sillä tämä otus oikeasti rakastaa laukkaamista ja eteenpäin menoa.
Minun on aika jatkaa eteenpäin, ilman tätä hevosta. Ilman ainaista ongelmien kohtaamista ja vaivojen hoitamista. Olo on melko helpottunut. Vaikka hevonen vielä odottaakin kotitallissaan reissun ajankohtaa, en varsinaisesti enää näe hevostani sellaisena kuin aiemmin. Nyt katson sitä realistisemmin ja huomaan, kuinka paljon se jakaa negatiivista energiaa. Se piruilee loimittaessa, potkii seiniä, on häijy varsoille. Irvistelee ihmisille ohi kulkiessa.

En hihku ilosta, mutta olen helpottunut. Olen varma, että päätös tämän hevosen kohdalla on ensimmäinen oikea ratkaisu pitkään aikaan!

Vastaisuudessa haluan harrastaa vain terveillä, toimivilla hevoskavereilla. Näitä puolikuntoisia on ollut nyt hoidettavana niin kauan, että tämä riittää tältä erää. Enää jaksa uhrata isoa osaa elämästäni turhan toiveen elättämiseen. Maailma on pullollaan terveitä hevosia, joilla harrastaminen on kivaa yli puolet vuodesta.

Lähitulevaisuus näyttää hyvin ponipainoitteiselta, tarkennettuna forestipainoitteiselta. Olen löytänyt harrastukseen puoliveristen tilalle aivan mahtavan rodun, jonka yksilöt kykenevät suorittamaan sillä tasolla, johon itselläni on realistiset mahdollisuudet koskaan päästä. Kahden rodun jäsenen omistajuus (no käytännöllinen omistajuus, ei nimellinen) on tuonut minulle pian kolmen vuoden ajalta vain pari huonoa päivää!