Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

30.3.2017

Mussukka palaa kotiin

Kottin hotellimajoitus maneesilla alkaa olla ohi, sillä huomenna on kotiin paluun aika. Takana on mahtavat kolme kuukautta, jonka aikana on treenattu ja vähän fiilistelty. Poni on kehittynyt huimasti, vaikka minusta tuntuukin, että olemme menneet vain alaspäin. Viimeisten treenihetkiemme aikana olemme suunnanneet katseet jo ovella olevalle kisakaudelle, sillä menemme viikon päästä Harjuun 2-tason koulukisoihin. Siellä luokkina on kaikille avoin helppo B:3 sekä helppo A:2. Ponin ensimmäinen A-rata, josta emme sen kummemmin odota muuta, kuin henkistä voittoa. Tason nostaminen on aina hapuilua ja kokeilua, etenkin avoimia luokkia mennessä, jolloin tuomarit eivät ota huomioon hevosen ikää.


Olemme paneutuneet viimeisten treenien aikana vastalaukkoihin, sillä poni vaihtaa todella helposti laukkaa pyytämättäkin. Se myös hermostuu heti, jos kaikki ei sujukaan nappiin, tai jos se kokee tekevänsä virheen, vaikkei välttämättä edes tee niin. Kotti ottaa nyt kierroksia helposti vähän kaikesta ja etenkin laukkatyöskentely on välillä hieman kyseenalaista kontrollin osalta. Muutama kuva meidän treeneistä alla.







On ollut ihanaa olla maneesilla, mutta kyllä ponin kotiin saanti on aivan huippua, tästä se kevät vihdoin alkaa!

27.3.2017

Tammakin laukkaa


Kevät ja sula kenttä, joka mahdollistaa tasapainottomankin ponin laukkaharjoituksiin. Siiri on edennyt viimeisen kolmen ratsastuskerran aikana siihen pisteeseen, että ravista löytyy jo hyvä eteenpäinpyrkimys hetkellisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Se kuitenkin reagoi oikealla tavalla eteenpäin pyytäviin apuihin ja hidastaakin helposti. Ympyrät ravissa sujuvat jo kumpaankin suuntaan niin, että poni kääntyy ympyrälinjalle, mutta ei tietenkään vielä osaa asettua tai taipua oikein.


Ravin lisäksi olemme kahdella viimeisellä kerralla ottaneet laukkaa. Ensin vain yksi pitkä sivu toiseen suuntaan, koska ensin yríttämässä kierroksessa laukkaa ei vielä löytynyt. Oikeassa kierroksessa laukka kuitenkin löytyi ja jatkui pitkän sivun alusta lyhyen sivun loppuun asti.

Toisella harjoituskerralla poni selvästi oli jo sisäistänyt, mitä halutaan, sillä laukka löytyi heti ja kummassakin suunnassa. Siiri paranee päivä päivältä. Jos Kottin kanssa pystyi heti ratsun uran alkuaikoina pitämään välipäiviä ja nousemaan suoraan selkään, niin pystyy sitä tämänkin nuoren kanssa. Vaikka Siiri on perusluonteeltaan kovinkin vilkas ja aktiivinen, se ei kuitenkaan hetkeäkään ratsain tunnu siltä, että kohta kammettaisiin virtapörinöistä seuraavalle planeetalle.


Siirin treenihetket ovat lyhyitä. Hetki käyntiä, hetki ravia ja laukat. Ponilla ei vielä ole minkäänlaista kuntoa, jonka vuoksi se väsyy todella nopeasti sekä henkisesti, että fyysisesti. Siiri on niin mielellään lähdössä töihin, ettei sen intoa sovi pilata liiallisella tekemisellä. Pian päästään myös irtohypyttämään nuoria, joten Siirikin pääsee näyttämään kykyjään esteiden parissa.

Ihka ensimmäinen laukka-askel ratsastajan kanssa!

22.3.2017

Tamman tahtiin tai jotenkin niin



Aika se vain rientää, enkä millään kerkeä istahtamaan kuulumisten kirjoittamiseen. Toisaalta, kevään upeat kelit eivät kyllä yhtään houkuttelekaan siihen, sillä omassa tallissa riittää näin keväisin paljon hommia. Tarhat sulavat kohisten ja lumen alta paljastuu sitä itseään, kakkaa, paljon! Tarhoja raaspataan siis iltapimeihin asti päivittäin. Joka päivä ne sulavat lisää ja iltapäivällä näky on aina yhtä masentava, koska tämä paskan määrä oikein loppuu? Onneksi valoa tunnelin päässä on näkyvissä, sillä tarhat ovat huomiseen mennessä täysin sulaneet.

Tarhojen raaspaamisen lisäksi on raaspattu ja ratsastettu poneja. Minulla on vain yksi ratsuikäinen oma otus ja todellisuudessa minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut näin paljon ratsuja käytössäni. Oli jotenkin lohdullista, että Simon pois menon julkaistuani minulle tarjottiin viidestä eri paikasta ratsua tai sellaisen alkua tyhjää tilaa täyttämään. On mukavaa ajatella, että vaikka omat olisivat poissa pelistä syystä tai toisesta, en olisi tyhjän päällä ratsujen suhteen. On kunnia saada ratsastaa erilaisia hevosia ja olen onnellinen siitä, että minulle luotetaan ratsuja alleni. Tällä hetkellä minulla on ratsastettavana kolme nelivuotiasta ratsun alkua, joista yksi pääsee blogin puolelle enemmänkin esiintymään. Jo täällä mainitusta tammasta Siiristä siis lisää, vihdoin muutaman kuvatuksen kera.


Siiri ei ole minun, eikä meidän perheen ollenkaan. Se on kasvattajansa silmäterä, oikea aarre kuten nimestäkin voi päätellä. Ei niitä nimiä anneta tuosta noin vain, niillä on oltava jokin merkitys. Hillside My Precious siis Siiriliini. Tallilla, jossa Kotti on täysihoidossa muutetaan hevosten lempinimet -iina loppuisiksi, Kottista kaavailtiin Gotfriinaa. Ja lähes jokaisen hevosen lempinimi taipuu nopeasti iina päätteeksi. Minulle tavaksi on tullut laittaa perään iini. Tahveliini, Siiriliini, Frodoliini, Kottiliini. Tapa, jonka huomaa vasta, kun joku muu sen ääneen sanoo.

Siiri on syntynyt vuonna 2013 eli se on neljävuotias tamma. Ennen Simon lopetuspäätöstä olin jo katsellut forestioreja sillä silmällä. En ehkä tietoisesti, mutta jotenkin alitajunnassa olin tehnyt jo jonkinlaisen ratkaisun ja ehkä myös varasuunnitelman. Siiri on äärimmäisen hieno tamma. Olisi todella väärin, ettei Siirin kaltaista tammaa hyödyntäisi jalostusrintamalla. Ensin tamma saa kuitenkin luvan opetella ratsuksi, jossa myös sen todellinen luonne ja yhteistyöhalukkuus ilmenee. Jos tamma laittaa täysin ranttaliksi, on ihan sama mitä suku sisältää. Minulla on halu kasvattaa vain lasten poneiksi soveltuvia laadukkaita poneja, jonka ensimmäinen kriteeri vanhemmille on yhteistyöhalukkuus. Muut asiat ovat toissijaisia. Tosin en voi kieltää, etteikä Siirin hyvät liikkeet ole ehdoton plussa jalostusta ajatellen.


Kotti sairastelujen jälkeen meillä on yskähdellyt molemmat nelivuotiaat. Ne saivat siis myös hieman pakkolomaa, jonka takia Siirin kanssa ei edistytty ratsutuksen rintamalla. Kaivoin sen kuitenkin nyt tarhastaan takaisin työn pariin ja ponihan oli oma itsensä; palvelualtis oppilas.

Ensimmäisenä päivänä vain juoksutin, koska ajattelin sen keränneen energiaa turhan paljon ratsuiluja ajatellen. Toisena päivänä kuitenkin nousin suoraan selkään ja menoksi. Siiri ei vielä täysin ole sisäistänyt eteenpäin tarkoittavia apuja ja sen hämmentyessä avuista, se vain pysähtyy ja jää paikalleen. Päätin ottaa raipan avuksi, jolla sain tarvittaessa lavalle naputeltua. Saimme ravattua todella hyvin kumpaankin suuntaan ja olisimme nostaneet laukankin, mikäli kentän pohja olisi ollut hieman enemmän sula. Nuori, tasapainoton poni tarvitsee hyvän, pitävän pohjan vauhtilajeihin.

Kenttä alkaakin olla pian kesäkunnossa. Tänä vuonna se on sulanut hitaasti, sillä siinä ei ole ollut samanlaista huoltoa talven yli, mitä aiempina vuosina on ollut. Normaalisti se on ollut helmi-maaliskuun vaihteessa jo hiekalla, nyt vasta maaliskuun loppupuolella. Pääasia, että se sulaa ja kesä tulee!

Siirin kanssa jatketaan positiivisella mielellä eteenpäin, se on oikein kelpo oppilas!

12.3.2017

Tuollainen käytös ei ole kouluratsulle sopivaa



Apua, tirskahdin melkein naurun sekaiseen itkuun, kuullessani valmentajan sanovan korvanappiini, että Kottin täytyy oppia ymmärtämään, ettei sen liikkeiden väliin sulavassa sovussa tehdyt pomppuhyppykoikkaloikkaset ole sille sopivaa käytöstä. Meillä oli Heidin valmennukset viikonloppuna. Kotti on toipunut taudistaan ja sitä on viikon verran palauteltu takaisin treeniin, hyvin kevyesti. Ponilla on ollut jalat enemmän irti maassa kuin maassa. Se on hyppelehtinyt ja singahdellut välillä miten sattuu. Energiaa on aivan liikaa ja se purkautuu hieman huonolla tavalla. Pomppuilut ovat kaikessa ikävyydessään kuitenkin olleet sellaisia, että tällainen nykyisin pomppuiluista pelästyvä ratsastajakin on vain hokenut itselle mantraa "ohjat kädessä, perse penkissä!" Ja jatkanut ratsastustaan. Vaikka kieltämättä ponin pomput ovat paljon liukkaampia ja terävämpiä, kuin ison hevosen laajaliikkeiset levadet.

Koska valmennusten ajankohta selvisi vasta muutamia päiviä aiemmin ja olin todennut ponin olevan siinä kunnossa, että se voi niihin osallistua, päätin tehdä niin. Kerroin heti alkuun ponin hyvin menneestä kaudesta ja taudista, josta vasta palaudutaan. Ettei ponia nyt aivan piippuun voi vetää ja kunnon mukaan mennään.

Aloittelimme valmennuksen ravilla. Tarkoitus oli saada kontrolli. Se on kieltämättä ollut hukassa, etenkin tilanteissa, joissa ympärillä on elämää. Harmoninen, eleetön ja rento meno on melkolailla kaukana, kun poni kiidättää minua ympäri maneesia, keskittymättä laisinkaan siihen, että selässä on ratsastaja. On kiva, että ponilla on intoa ja menohaluja, mutta rajansa kaikella. Se ei enää ole vauva, jolla saa olla vain kivaa, se on jo nuori, jonka täytyy myös ottaa työnteot tosissaan.

Tiedostin varsin hyvin, että saisin ponilta ylimääräiset energiat helposti purettua muilla keinoin, mutta en halunnut ryhtyä ponin väsyttämiseen juoksutuksella. Minun on saatava ratsastettua ponini myös pidempien vapaiden jälkeen ilman, että siltä täytyisi ensin ottaa puhti pois. Hyvä, tehokas treeni on kuitenkin pidemmän päälle ponille myös kehittävämpää ja turvallisempaa, kuin päättömänä liinassa tai irti juoksu.

Aivan päättömänä kanana me emme juosseet, vaan meillä oli myös hyvät hetkemme heti alussa. Heikommilla hetkillä, eli silloin, kun poni suunnitteli poukkoilemista kurssilta toiselle, minun täytyi uskaltaa käyttää apujani reilummin ja muistuttaa ponia, että olen selässä, minä määrään mitä ja miten tehdään. Jään helposti ratsastamaan ponia liian kevyillä avuilla, sillä pelkään sen provosoituvan jalastani vielä kovemmin, mutta itseasiassa se ei mennytkään niin. Kun uskalsin laittaa pohkeen lähemmäs ja selkeämmin ponin kylkeen silloin, kun poni keräsi jännitystä ja ärsykkeitä ympäristöstä, se luopui suunnitelmistaan, kun olin sen lähellä jämäkämmin ja selvemmin. Ehkä loin jämäkämmällä läsnäolollani sille turvallisemman tunteen, tai sitten poni on vain niin nöyrä, että se kuunteli minua mieluummin, kuin singahti ilmoille. Niin tai näin, minun on uskallettava vaikuttaa ponin kovemmin, etenkin silloin, kun poni on räjähdysherkällä päällä.


Välikäynnit hyötykäyttöön. Ponin ollessa edelleen voimiensa kunnossa, ei löysin ohjin tallustelu tuntunut kaikkein turvallisimmalta asialta. Ai kauhistus, ei nämä Forestit normaalisti ole mitään atomipommeja, mutta Kottilla nyt vain on kova kunto ja energiatasot näin kevään korvilla hyvin korkealla. Se on kuitenkin säännölliseen liikkumiseen ja treeniin tottunut poni, joten viikon liikkumattomuus ja viikon kevyet hölkkäilyt ei vaan riitä täyttämään sen liikunnallisia tarpeita. Siispä lepohetkille oli otettava myös työntekoa. Käynti on sellainen samanlainen mörkö minulle kuin väistötkin. Käynti itseasiassa ei aiemmin ole ollut minulle mikään ongelma, mutta laatuponikilpailuissa sössiessäni olen jotenkin lopettanut kokonaan käynnin ratsastamisen. Ratsastan toki käyntiä, mutta en vaikuttamalla aktiivisesti poniin. On tullut aika karistaa viimeisetkin möröt nurkista. Ohjat kädessä keskikäyntiä uraa pitkin, lävistäjälle, jossa tarkoitus oli hakea lisättyä käyntiä, nokkaa eteen ja alas venyttäen. Täytyy sanoa, että kohtalaisen tyytyväinen olin suoritukseemme käynnissä. Poni säilytti tahdin, vaikka vaadin käyntiin vaihteita ja suurimmaksi osaksi se pysyi rentona, mikä on lopulta se lähtökohta puhtaalle, tahdikkaalle käynnille, joka ponilla luontaisesti on.

Hetkellisen lepohetken jälkeen jatkoimme ravissa. Olen työstänyt ennen ponin sairaslomaa väistöjä. Väistöt ovat itseasiassa olleet erittäin suuresti tapetilla ja niitä on hiottu ja hiottu paljon. Ensin varmasti poninkin vuoksi, mutta lopulta minun vuokseni. Jotta alkaisin pikku hiljaa uskomaan, että poni todella lähtee väistämään pienistä avuistani, missä kohtaa vain ja kumpaankin suuntaan yhtä hyvin. En tietenkään kertonut, että olimme treenanneet väistöjä, koska mielestäni se ei ollut niin oleellinen asia kuulumisiamme, kuin esimerkiksi ponin vointi. Niinpä sainkin tyytyväisenä yllättää valmentajamme siitä, kuinka hyviin väistöihin pystyimmekään. Kaksi väistöä kumpaankin suuntaan riitti, sillä turha niitä on liikaa hioa ja hinkata. Idea on ymmärretty kummankin osalta erittäin hyvin.


Sitten lopuksi laukkaa. Etenkin laukasta siirtymiset takaisin raviin.  Ne töksähtävät helposti vieläkin. Poni laukkaa hyvin takaosa alla, mutta siirtymisessä sen paino valahtaakin etujaloille ja siirtyminen töksähtää ikävästi. Se on jo selkeästi väärin opittu tapa ponille. Ei auta muu, kuin rakentaa siirtymiset uudelleen, ensin poistaa vanha väärä tapa ja sitten vahvistaa uusi tapa automaattiseksi toimintamalliksi. Siispä ajatusta laukan kokoamisesta ja etuosan nostamisesta ylös, siirtyessämme raviin. Hankalaa, sillä paketti ei vain meinaa pysyä kasassa juuri sillä hetkellä, kun poni ottaa ensimmäistä raviaskelta. Se valahtaa kuin varkain edestä alas ja siirtyminen epäonnistuu. Sain kuitenkin muutaman hyvän siirtymisen ja idean siitä, miltä siirtymisen täytyisi tämän ponin kanssa tuntua. Miltä laukan täytyisi tuntua viimeisellä askeleella ja miltä ravin kuuluisi tuntua ensimmäisellä askeleella. Onpa ainakin jotain, mitä lähteä tavoittelemaan. Minun on vain nyt oltava armottoman tarkka, ettemme vahvista enää vääränlaista siirtymistä laukasta raviin.

Toisena päivänä poni oli selkeästi jo myötämielisempi treeneihin keskittymisen osalta, vaikkakin se ponin pilke silmäkulmassa oli edelleenkin huomattavissa. Kotti on niin rehellinen, että sen ilmeestä jo näkee kauas, milloin sillä on jotakin muutakin mielessä, kuin totinen nuttura kireällä treenaaminen.

Aloittelimme taas ravissa ensin kadonnutta kontrollia metsästäen, joka löytyikin todella helposti. Edellisen päivän toistoa, olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni, sillä pystyin näinkin nopealla tahdilla omaksumaan toimintatavat etenkin, kun vielä edellisillan valmennuksen jälkeen ratsastin vielä toisella hevosella, joka on täysin eri maata ponini kanssa. Edellisiin kaksi päiväisiin valmennuksiin verrattuna ponini oli tällä toisellakin päivällä vielä vireä ja sen tuntuinen, että ruutia riittäisi vielä vaikka kolmannellekin päivälle. Yleensä toinen päivä on ollut sellainen enempi pohkeella eteenpäin ratsastettava, kuin jarruteltava päivä. 

Poni on suoristunut paljon, sillä nyt minulla ei ole enää niin älyttömiä vaikeuksia saada sitä taipumaan hyvin kumpaankin suuntaan ja pidettyä kaulaa etujalkojen välissä. Aiemmin poni on siirtänyt painon helposti vain sisäjalan päälle ja kantannut sisälle, mutta nyt se taipuu jo melko hyvin ja tasaisesti, paino tasaisesti kummallakin puolen. Teimme laukkasiirtymisiä enemmän. Ensin ravista laukkaan ja takaisin raviin. Sain tehtyä jo monta sinne päin siirtymistä ja muutaman hyvän siirtymisen laukasta takaisin raviin. Huonoja siirtymisiä oli vain enää nimellinen osa. Kun ravissa siirtymiset olivat hyviä, teimme laukasta käyntiin ja takaisin laukkaan -siirtymisiä. Nekin sujuivat suhteellisen hyvin. 

Perusratsastusta, tuntuman vakauttamista, tasaisuutta ja apuihin reagointia. Siinäpä viikonlopun valmennukset tiivistettynä. Meillä oli ponin kanssa tosi kivaa, sain paljon ajatuksia ja ahaa -elämyksiä, sekä vinkkejä, joiden avulla taas treenailen kuukauden verran seuraaviin Heidin valmennuksiin. Yritän tässä välissä päästä käymään myös vihdoin kotivalmentajani silmän alla, joka peruuntui ponin sairastelun vuoksi. Ja pianhan ponikin muuttaa jo takaisin kotiin, kylläpä aika menee nopeasti!
  

4.3.2017

Kun tamma tuli taloon..

..Ja ennakkoluulot olivat kaikkea muuta, kuin todellisuus!

Koska Tamma ei ole päässyt vielä kameran eteen, toimikoon kuvituksena tamman puoliveli Kotti. Kummallakin isänä Stackarp's Pioneer. Kuva kesältä 2015

Siiri, tuo ponieni Kottin ja Frodon sukulainen, tuli täyttämään Simon jättämää aukkoa. Tamma. Meidän tallissa on ollut tasan kaksi tammaa aikaisemmin. Molemmat ovat olleet kaikkea muuta, kuin mitä me tältä harrastukselta haluamme. Joku voisi kutsua tammamaiseksi, minä enemmänkin arjen hankaloittajaksi. Kieltämättä tässä piti jokunen varovainen keskustelutuokio pitää tamman taloon tulosta, ennen kuin tamma meidän talliin tuli. Koska tamma.

Ei minulla turhaan ole ollut selvää sukupuolijakaumaa tallini asukkaissa. Alkuun oli odotettavissa hampaiden kiristystä, pientä ja vähän suurempaakin puolustuspuhetta ja sen sellaista, mitä tammat nyt yleensä ovat saaneet perheessämme aikaan. Etenkin, kun tamman kasvattajanut omistaja kertoi siitä hyvin selvällä kielellä, ettei elämä ole tuon otuksen kanssa  helppoa. Minä valmistauduin sotaan, mutta mitä sainkaan? No, kyllähän me ensimmäisenä iltana keskusteltiin kolme sekuntia tullaanko talliin vai ei. Mutta sehän oli ymmärrettävää.

Tamma, josta on jokusen kerran täytynyt tarkastaa, onko sukupuoli varmasti oikea! Onhan sillä tammamaisia tapoja - pissii karsinan reunaan, hapuilee huulillaan kaikkea, muttei ota hampailla. Oriit ja ruunat ottavat hampailla, eivät hapuile. Pään kanssa kauhea eläminen ja syliin tunkeminen. Tamman selvät tunnusmerkit.

Suitsimme tamman ensimmäistä kertaa, laitoimme satulankin selkään ja lähdimme kentälle liinan päässä pyörimään. Senkin teimme ensimmäistä kertaa, sillä tamma sai viikon ajan kotiutua rauhassa, olihan se ensimmäistä kertaa elämässään poissa tutusta ympäristöstä. Seuraavana päivänä toistettiin sama kaava. Tammalle satula ja suitset ja liinan päässä jolkottelemaan, mutta tehtävää muutettiin loppua kohti - pompittiin vierellä ja noustiin jakkaralta mahalleen selkään. Tässä kohtaa edellisellä tammalla olemme palanneet lähtötilanteeseen -2. Ja satulointi ja suitsiminen on täytynyt aloittaa alusta, sillä pelkästä hienovaraisesta vierellä pomppimisesta on singahdettu pois tältä planeetalta. Tokikaan aikaisemmalla tammalla emme ole edes edenneet tähän tahtiin vaan pelkkään satulaan on jo totuteltu viikko. Siiri oli heti sinut satulan kanssa, sillä ei hetkeäkään ilme värähtänyt. En usko, että loimitettu hevonen osaa niinkään erotella, mitä siellä selässä on takki vai satula. Eniten kärhämää aiheuttaa varmasti vain satulavyö, joka kiinni laitettua muodostaa painetta, mitä löysä loimivyö ei vatsan ympärillä tee. Tästäkään tamma ei tosin sanonut yhtikäs mitään.


Kolmantena treenipäivänä nousin jalustimen varassa selkään, ollen vielä yhden jalan varassa ilmassa, molemmat jalkani samalla puolen. Tamma käveli ratsastajan painon kanssa, mutta en vielä noussut selkään istumaan, sillä vaikka nuori neiti vaikuttikin olevan täysin sinut asian kanssa, halusin sen saada hieman mietiskellä asioita. Neljännellä treenikerralla toistimme tavalliseen tapaan kaiken, mitä joka ikinen kerta olemme tehneet, mutta lopulta nousin tamman selkään istumaan. Ponilla ei ole ilmekään värähtänyt jännittyneisyyden tai epämukavuuden puolelle. Se on koko ajan ollut korvat höröllä, kiltisti seisonut paikallaan, eikä ollenkaan reagoinut mihinkään uuteen negatiivisesti, joka on jo suoranainen ihme. Jokainen hevonen ja poni, jonka selkään olen kiivennyt, on jossakin näissä kohtaa jännittynyt edes hetkeksi, mutta tamma ei. Ei edes silloin, kun ensimmäiset askeleet otettiin ratsastaja selässä istuen, eikä edes silloin, kun otimme ravia.

Tästä tammalle kymmenen pistettä! Jossain kohtaa reaktion on pakko olla jotain muutakin, kuin "jee, tää on tosi nastaa!" Mutta ainakaan selkään nousun alkukoulutuksessa poni ei ole pelästynyt yhtikäs mitään. En ole aiemmin tavannut näin mutkatonta tammaa, jolle kaikki on nastaa ja joka tekee mielellään ihmisen kanssa hommia. Oikeastaan en ole tavannut näin mutkatonta kavioeläintä ollenkaan. Ja ei, tämä ei ole ollenkaan niin paha, kuin mitä kasvattaja kuvaili. Tämä tamma on suorastaan todella kiva! Tästä eteenpäin Tammaa voidaan kutsua ihan nimellä Siiri, vaikka se tamma edelleen onkin, ei sen sukupuolesta tarvitse (ainakaan vielä) tehdä numeroa. Haaveilen jo nyt Siirin saavani syksyksi valmiiksi laatuponikisoihin.

Ottaen huomioon, että Siiri on juuri niin vähäisellä käsittelyllä ollut hiomaton timantti, se on edennyt koulutuksessa erittäin nopeasti ja sulattanut kaikki oppinsa erinomaisesti. Siksi se onkin nyt viiden treenihetken jälkeen ansainnut pienen breikin.