Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

29.4.2017

Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua

Ponit myyntiin nyt heti, tää loppuu nyt tähän. piste!




Sellainen alkuviikon agenda ja tästä aiheesta käytiin kiivaasti keskustelua, vähemmän kiivaasti myös, sillä mököttäminen alkoi tuntua toimivammalta taktiikalta. Huomaisivat jo, että minulla on paha olo!
Maanantai suorastaan vedin ranteet auki, tai olisin vetänyt, jos olisi ollut jotain terävää tai edes tylsää asetta jolla tehdä niin. Sukuvika on, jos suksi ei luista.

Ratsastin ponilla nro 1. eli Kottilla. Kotti oli ihana oma itsensä, mutta jotain jäi puuttumaan meidän treeneistä. Ja se jokin oli ratsastajan itsevarmuus. Olen asettanut itselleni riman korkealle, liian korkealle. Huonoina päivinä en vain kykene saavuttamaan tekemiselläni sitä rimaa, jonka itse itselleni asetan. Mutta en osaa ottaa olosuhteita huomioon, jotta laskisin rimaa alemmaksi. Kiusaan itseäni henkisesti. Ja siitäkös kaikki sai alkunsa.


Tiistain piti olla nollauspäivä. Ponilla piti olla estetreenit sen oman esteratsastajansa kanssa tietenkin. Mutta kuinka ollakaan, aamulla koira aloitti synnyttämään pieniä mustia pentujaan. Ensimmäinen pentu syntyi hienosti. Mutta toista odoteltiin, ja odoteltiin. Alkoi painaa iltapäivä päälle, ja estetreenit oli peruttava. Ultrassa oli näkynyt ainakin neljä pentua, joten kolme piti vielä saada ulos. Lopulta yöksi jo muuttunut päivä päättyi ikäväksemme siihen, että neljästä pennusta meillä oli vain puolet elossa ja toiset kaksi kuolivat liian pitkäksi venyneeseen synnytykseen, vaikka koiraa autettiin kätilön roolissa. Tai siis mies auttoi..

Tiistaina en siis ratsastanut ponilla, eikä ratsastanut kukaan muukaan. Sekös laittoi vielä kaiken ikävyyden päälle harmittamaan. Kun kaikki menee pieleen, niin ne todella menee!


Keskiviikkona oli edessä 1-tason koulukisat, iltakisat. Lähtökohtaisesti sitä ajattelee, että alemman tason kisoissa tuomarointi olisi kannustavaa ja vähemmän kriittistä, kuin esimerkiksi aluekisoissa. Mutta mitä vielä! Alussa lähti jo homma kusemaan verryttelyn merkeissä. Villit kisat, villit verkat. Verryttely oli ponin mielelle pahinta ikinä! Reaktiot, joita se teki mestaruuksissa ei ollut laisinkaan tällaisia, sillä poni oli silloin kuitenkin hallinnassa. Ja alkuun se oli nytkin, mutta se joutui liian monta kertaa epäreiluun tilanteeseen verryttelyn aikana, jonka vuoksi se söi poninkin viimeiset luottamuksen rippeet. Lopulta se säikkyi kaikkia vastaan tulevia tai vierestä kulkevia hevosia aivan holtittomasti. Kyllä otsaan kasvoi iso uloke, sapetti aivan mielettömästi ponin takia. Vaikka olisikin kiltti poni, ei silti tarvitsisi hännässä kiinni roikkua tai kyljet kosketuksissa ohi kulkea! Jonakin päivänä oikeasti toivon, että ponini uskaltaa varoittamatta latasta kunnolla! Ei siksi, että haluaisin toisten hevosille käyvän jotain, vaan siksi, että ratsastajat oppisivat pitämään turvavälit ilman varoitusfanfaareja myös ponien kohdalla!

Tiedostin kyllä, että poni tekee verryttelystä huolimatta tasaista jälkeä, mutta olisihan se nyt hyvä, että radalle pääsisi henkisesti voimissaan olevan ponin kanssa, eikä niin, että se huokaisee helpotuksesta ja lamaantuu käpertyen kuoreensa, kun kokee olevansa vihdoin turvassa.


Rata meni ihan ok, meillä oli hyviä pätkiä ja hieman heikompia pätkiä. Mikä itseäni pisti arvostelussa eniten sapettamaan, oli se ettei hyvien ja huonojen pätkien pisteytyksessä ollut mitään eroa! Oli siis sikäli ihan sama, miten puksautteli radalla, oli numero joko 6 tai 5,5. Yhden seiskankin saimme, mutta mielestäni täysin väärässä kohdassa.

Radan jälkeen minulla oli ihan hyvä fiilis, sellainen, että ei tämä nyt niin paskaa olekaan. Mutta tuloksen saatuamme oli kuin olisi kauhalla kaadettu paskavuori päälle. Ole hyvä, 56 ja risat! Niin siis, että mitä?!

Lopputuloksissa prosentit oli kuitenkin korjattu oikeiksi, jota en kyllä itse edes olisi arvannut muutoin tarkastaa. Mutta silti vain 58 ja risat. Ei kuulkaa paljoakaan lämmittänyt, ja haaveilin taas rustaavani myynti-ilmoituksia.. Niin ne asiat aina ratkaistaan! Paskasta sisuuntuneena laitoin korvanappiin Elastinea ja lähdin lenkille. Siinä juostessani eteenpäin, kuunnellen sanoja "hanskat ei tipahda, periks ei anneta.. Jatkan, jaksan vaikka väkisin.. Katse eteen ja suunpielet ylöspäin, teen vastoin käymisesta voimaa". Päätin, että periksi ei perhana nyt anneta!


Torstaina meillä oli heti aamusta valmennus. Sitä ennen kuitenkin ratsastin Siirin alkulämmöiksi, ja totisesti lämmin tuli! Mutta Siiri, se oli jotenkin niin hyvän tuntuinen ja kiva ratsastaa, että koko homma lähti aivan toisella tavalla käyntiin, myös oman pääni sisällä.

Valmennuksen alkuun kerroin itkuvirren ja mainitsin väistöjen kusemisesta radalla. Se oli virhe! Väistöjen inhoni olen maininnut blogissani aiemminkin. Jumaliste ne on vaikeita ja hankalia. Pyydä ihan mitä vain muuta, mutta ei väistöjä kiitos!

Alkuun teimmekin töitä aktiivisuuden saralla. Poni oli saatava kunnolla pohkeen eteen ja reagoimaan jokaiseen apuun heti! Minusta tuntuu, että Tainassa on jotain, joka saa poninkin ottamaan asiat tosissaan. En käsitä, kuinka alle viidessä minuutissa minulla on aivan eri poni jalkojeni alla, vaikka en ole edes tehnyt juuri mitään?!

Sain ponin kävelemään kunnolla, sellaista käyntiä, jota minun täytyy rueta esittämään myös radalla. Eikä se vaatinut yhtään mitään sen kummenpaa, kuin kevyen pohkeen herkäksi ratsastettuun poniin. Ravissa haettiin takaosa aktiiviseksi. En saa enää never tyytyä hölkyttelyyn. En käynnissä, enkä ravissa. Poni saa löntystellä 23 tuntia vuorokaudessa, sen tunnin, jonka vietän sen selässä, se saa luvan olla tarmokas.


Kun alkuverryttelyssä olimme saaneet ponin hyväksi, jatkoimme väistöillä. Väistöt ovat hankalia, sillä en ole koskaan onnistunut niissä. Minulla on aivan alkumetreiltä asti todella huonoja kokemuksia väistöistä. Ysärin puolessa välissä ratsastusta opetettiin alkeistasolla hieman toisella tapaa kuin nykyisin. Ja sieltä asti väistöt ovat kalvaneet päässäni mustana aukkona. Ainut asia mikä mielessäni väistöistä oli, oli ristiaskeleet ja sivuttain, väistävällä pohkeella pyytäen, liikkuva ratsu.

Minulla on väistöistä aivan vääränlainen käsitys, aivan väärät eväät ja avut. Sen sijaan, että ajattelisin eteenpäin, ajattelen ne sivuttaissuuntaan. Koska niin olin oppinut.

Taina selvensi ja avasi väistöt aivan uudella tapaa minulle. Hieman meni kyllä aluksi pää aivan sekaisin, mutta herrajesta kuinka yksinkertaista se olikaan! Minun täytyi vai muuttaa ajatusmaailmani sellaiseksi, että ratsastaisin uraa pitkin, asettaen hieman ulospäin ja siirtäen takaosaa sisälle. Kun haluan väistön diagonaalilinjalla hahmottelen kentän pitkät sivut diagonaalilinjalle, ei sen vaikeampaa.


Sain ajatuksen muuttamisen jälkeen ihan mielettömiä onnistumisia väistöissä. Niistä hävisi panikointi, epäonnistumisen pelko ja sisäpohkeella puserrus, samantien. Mietin vain, että miksei kukaan muu ole aiemmin neuvonut asiaa näin yksinkertaisesti?

Perjantaina mieheni pääsi maastoilemaan kummallakin Pioneerilaisella. Ensin Siirin kanssa vauhdikkaampi, Siirin ihka ensimmäinen maastoretki ja sen jälkeen Kottin kanssa rauhallinen käyntilenkki. Mieheni on aiemmin kummallakin ratsastanut kerran. Kottilla kaksi vuotta takaperin..

Lauantaina talvi yllätti, mutta minä jatkoin kotiläksyjen parissa väistöjen haltuunottoa ensimmäistä kertaa hymyissä suin. Poni tuntui mielettömän hyvältä, energiseltä, tarmokkaalta ja aktiiviselta. Ja ne väistöt, eivät ole enää lainkaan epämukavia!


Poneja ei myydä, ei nyt eikä koskaan, vaikka välillä mieli tekisikin!

25.4.2017

Tarmokas tamma


Siiri (i. Stackarps Pioneer, ei. Kotimäen Menuett My Life) harjoittelee ratsun uraa säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuori neiti ei ole tottunut aiemmin työntekoon, joten se tarvitsee paljon lepoa ja lomaa työn ohella. Kirjoittamaton sääntö sanoo, että hevosta työstetään viikossa ikävuosien verran, se pätee myös poneihin. Siirin viikossa se tarkoittaisi neljää työpäivää ja kolmea vapaata. Se ei kuitenkaan toteudu, sillä Siiri ei millään jaksaisi tehdä positiivisella mielellä neljää peräkkäistä työpäivää, vaan kolme on tähän hetkeen ehdoton maksimi. Sen jälkeen Siiri saa vapaata vähintään saman verran, usein enemmänkin.

Siirin kanssa on siis uuden oppimista jo se, että ihmisen kanssa tehdään töitä. Se suhtautuu ihmisiin erittäin positiivisesti. Se hirnuu tervehdykseksi aina, sen kanssa voi jopa jutella ja harvoin se jättää vastaamatta. Siiri on korvat tötteröllä lähdössä aina ihmisen kanssa touhuamaan, joten tätä positiivista piirrettä täytyy vaalia.




Kottiin verrattuna Siiri on iso ja pitkärunkoinen, jota tamman kuuluukin olla. Se on kovin kolhon tuntuinen, ei varsinaisesti tasapainoton tai hukassa, mutta se ei selvästikään ole aivan sinut kroppansa kanssa. Mutta mitä neljä vuotiaalta voi olettaakaan? Siiri on laiskan pulskea ja hidas liikkeissään, siitä puuttuu säpäkkyys, jota muissa ratsuissani on ollut. Asiassa on molemmat puolet; Siiri ei reagoi isosti tai äkillisesti mihinkään. Mutta siinä se kulminoituu myös toiseen suuntaan, se on hidas ja nahkea reagoimaan ratsastajan apuihin. Siiriltä puuttuu luontainen pyrkimys eteenpäin. Osittain se varmasti myös johtuu vielä kokemattomuudesta ja ratsastajan kanssa tasapainottomuudesta, mutta tottakai elämää helpottaisi ratsastajan näkökulmasta se, että hevonen haluaa itse liikkua eteenpäin.




Siiri on harjoitellut kropan hallintaa myös ilman ratsastajaa. Sitä on myös kerran irtohypytetty ja elämänsä ensimmäiseksi kerraksi se hyppäsi ihan mukavasti. Tärkeintä kuitenkin oli, että se on Siiristä todella hauskaa ja vaihtelua arkiseen aherrukseen.  Kaikki postauksen kuvat ovat päivältä, jolloin Siiri sai iloitella kentällä ja loikkia muutamien maapuomien yli.




Tallin Hillside -ponit saivat eilen eläinlääkäriltä rokotukset, Siirille se oli ensimmäinen ja Frodolle toinen. Nyt seuraillaan muutama päivä, ettei tule mitään ongelmia, joita rokotuksista nykyisin paljon tulee ja sen jälkeen jatkamme ratsun oppeja Siirin kanssa, ehkä jo maastoilun kera. Ponioripäiviltäkin saimme iloisia uutisia, sillä Siirille ykkösvaihtoehtona ollut ori Horshaka Je t'Aime 44NF palkittiin I-palkinnolla.


21.4.2017

Pronssistakin saa kultaa, kun tarpeeksi kiillottaa



15.4.2017 Meillä oli aluehallimestaruudet Lappeenrannassa, Vipelen tallilla. Osallistuimme Kottin kanssa nuorten hevosten mestaruuteen, jossa ratana on helppo B:3. Edeltävällä viikolla ponin kanssa kävimme Tainan valmennuksessa ja sen jälkeen Kottilla oli keskiviikkona osteopaatin käsittely. Edellinen käsittely oli tammikuun lopulla, jolloin ponissa oli paljon hoidettavaa. Nyt olimme paljon paremmassa kunnossa, sillä edelliskerran ongelmista olimme tiputtaneet matkasta pois osan. SI-nivelen alue tulee varmasti aina olemaan ongelmallinen, toiminnallinen häiriö -sanoilla osteopaatti sitä kutsui. Paljon voimistamista, lihaksistoa ja tarkkaa työtä, jotta takaosa saataisiin symmetrisesti liikkumaan ja liikkuminen ponille vielä vaivattomammaksi. Mutta meissä kaikissahan on toispuolisuutta.

Osteopaatin käsittelyn jälkeen poni joutui olemaan vapaalla torstain ja perjantaina sain sen kevyesti ratsastaa. Voi apua, miltä pieni otukseni tuntui. Se oli jotenkin niin hukassa, mutta samalla energiaa täynnä oleva sähikäinen. Ja sama energia jäi lauantaille. Ei kovin viisasta ottaa osteopaatin hoitoa samalle viikolle kisojen kanssa, mutta meillä ei pahemmin ollut valinnanvaraa.

Lauantaina oli aikainen herätys, kamat kasaan ja menoksi. Pohjoisempaan Suomeen on aina raskaampaa ajaa, kuin etelänpään. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin, joten poni sai pienen hetken olla trailerissa rauhassa, ennen kuin otimme sen ulos varustusta varten, josta matka jatkui verryttelyyn. Verryttely oli ryhmissä maneesissa. Kisapaikalla ei ollut muuta aluetta verryttelyä varten.


Verryttelyssä oli lisäksemme neljä muuta ratsukkoa, joista kaksi oli suomenhevosia. Poni on oppinut sietämään muita ratsukoita samassa tilassa, mutta pääsääntöisesti suokit aiheuttavat siinä pelkoreaktion etenkin laukkaavat sellaiset. Usein ne liikkuvat tanner tömisten ja sitä pieni ponini pelkää ihan hullun lailla. Ja niin meidän verryttelystä oli vain haaveena rento ja miellyttävä verryttely. Melkein olisi ollut parasta mennä kylmiltään radalle, eikä pelotella ponia turhaan verryttelyssä. Toisaalta ponin on hyvä oppia sietämään myös äänekkäämmin liikkuvat lajitoverinsa.

Radalle menimme neljänsinä, eli miltei verryttelyryhmän viimeisenä ja siinä tovin kerkesin ponia rauhoitella mieleltään, ettei tässä nyt suurempaa hätää ollut. Onneksi maneesissa oli vain yksi ratsukko kerrallaan.


Ennen radan alkua sain Kottin aika rennoksi ja mukavaksi, mutta taustalla oli koko ajan tunne, että poni saattaa säikkyä ja pelätä nyt aivan käsittämättömiä asioita. Alkutervehdykseen hyvällä ravilla,  hyvä pysähdys, mutta siinä se  onnistuminen sitten olikin. Liikkeelle ei lähdetty täsmällisesti, suoraan ravissa vaan poikittaen käynnissä, sillä poni pelkäsi tuomaria. Mur! Matka jatkui heti pettyneellä fiiliksellä, sillä alkuvaikutelma on kaikkein tärkein, se kulkee jokaisessa tehtävässä mukana, koko radan ajan. Virheet ratojen loppupäässä on helpompi niellä, sillä hyvin sujunut alkurata antaa tuomareillekin positiivisemman kuvan.

Poni oli alun kireänä kuin viulunkieli, en saanut sitä pehmeäksi enkä rennoksi. Kahdeksikko tuntui työläältä, kun poni ei taipunut kunnolla, mutta pikkuhiljaa se alkoi rentoutua ja kiemuraura sujui jo paljon miellyttävämmin. Laukannoston jälkeen alkoi hymykin nousta ratsastajan kasvoille, tunne siitä että kyllä me tämä rata loppuun saadaan ratsastettua. Laukassa ympyrä ja lävistäjällä raviin siirtyminen sujui ihan ok, toinen laukka nousi aavistuksen hitaammalla reaktiolla, mutta melko kivasti sekin. Käynti taaplattiin tyylillämme ja lopputervehdykseen, johon saimme ihan mukavan pysähdyksen.

Alun jälkeen rata sujui ongelmitta, mutta totta kai jäi harmittamaan, ettei perfektionisti onnistunut taaskaan suunnitelman mukaisesti. Kuitenkin Harjussa tehdyt puutteet saatiin tähän rataan korjattua, mutta Harjussa esitetty rata oli muutoin paljon sujuvamman ja paremman oloinen.


Pisteitä herui toiselta tuomarilta jopa yli 70%, mutta toinen ei niinkään pidä aikuisratsastajista, jotka ratsastelevat poneilla. Se on näkynyt jokaisessa radassa hänen tuomaroimanaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kriittisesti meitä katsova tuomarikin oli laittanut monia seiskoja paperiin. Ja lopputulokseksi 68,409% jolla irtosi lopulta kolmas tila, eli Kaakkois-Suomen aluehallimestaruus pronssia. Joka sekin hieno saavutus, ottaen huomioon, että viimevuonna tulos oli 10% heikompi ja olimme tuloslistan häntäpäässä. Paljon on siis vuodessa saatu aikaan ja kärkitilat menivät ponia vuoden vanhemmille ratsuille.



Kyllä tässä on niin monta vuotta taaplattu pohjamudissa hevosten kanssa, että nyt näistä onnistumisista ja iloista osaa ottaa kaiken ilon irti. On niin mahtavaa, että kerrankin on ratsu, jonka kanssa pääsee silloin tällöin palkintoseremoniaankin. Ja tänä vuonna sinne on päästy jo kahdesti.

17.4.2017

Varsojen iltavillit


New Forest -varsat Frodo ja Roki pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään kentälle. Varsat ovat viettäneet aikansa täällä ollessa tarhan ja tallin välillä. Niillä on tarhassa hyvä híekkapohja sekä tilaa liikkua  ja temmeltää, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi stressata itseäni sillä, että antaisin niille kiireisestä arjestani enempää aikaa. Mutta nyt oli aikaa aidata kentän laajennettava osio pois, jotta pojat pääsivät päästämään pääsiäishöyryjä kentälle.



Frodolla oli mato-ongelma. Se on tallin asukkaista tehokkaimmin madotettu. Frodo oli kauan meille tullessaan epämääräisesti ripulilla vähän väliä. Tehtyjen loishäätöjen vuoksi pelkäsimme sen johtuvan hiekasta. Psyllium kuuri ei tuonut toivottua tulosta. Etsittiin parempaa evästä, välillä madotettiin, mutta ripuli ilmaantui aina takaisin. Pikkuhiljaa varsalle alkoi tulla pallomaha, mutta se näytti todella nuutuneelta ja hoikalta. Ripuli kuitenkin lopulta loppui kokonaan ja madotin varsat taas uudelleen.



Vihdoin ja viimein matolääke viipyi suolistossa riittävän kauan ja kakkakasat alkoivat muistuttaa suklaapalloja kookoshiutaleilla. Varsan olemus muuttui muutamassa päivässä aivan toiseksi. Ja nyt muutaman viikon jälkeen Frodo onkin ollut ihanan eloisa ja terveen oloinen varsa. Se sai vielä tehostetun loishäädön varmuuden vuoksi.

Ja vaikka kuinka teimme kaiken oppikirjojen mukaan, meillä oli silti suuri ongelma,
jota emme aluksi osanneet yhdistää matoihin, suolistoon kylläkin.



Varsat kävivät taannoin myös kaviohoidossa, jossa kumpikin käyttäytyi erittäin mallikkaasti. Liiaksi emme ole jalkoja nostelleet. Yllätyin itsekin, kuinka järkeviä otuksia minulla on käsissäni. Frodolla on luonnostaan paljon paremman muotoiset ja asentoiset kaviot, Rokilla kaviot kasvavat painopisteeltään sisäsyrjälle, joten se vaatii tarkempaa ja tiheämpää kavioiden hoitoa.



Ensimmäinen kerta kentällä sujui hienosti. Laitoimme muutaman puominkin sinne tänne, jotta olisi edes jokunen kerta, että varsat ylittäisivät puomin. Frodolla on selkeästi esteälykkyyttä, se loikkasi joka kerta puomin yli hienolla hypyllä.  Kumpikin nuorukainen liikkui iloisasti ja eloisasti eteenpäin. Niillä oli hauskaa yhdessä. Pahasta kasvuvaiheesta huolimatta ne kuitenkin liikkuivat todella laadukkaan oloisesti ja tietoisena siitä, missä raajat menevät. Onhan niillä koko eroa melko paljon, Roki näyttää tässä vaiheessa paljon nätimmältä ja kompaktimmalta paketilta, Frodo on kuin kuivan kesän orava, pitkälinjainen ja hieman kolhon oloinen, oikea rumilus.  



9.4.2017

Kisakauden avaus

Harjussa järjestettävät 2-tason kouluratsastuskilpailut olivat minulle ja ponille tämän vuoden ensimmäiset kisat. Osallistuimme sekä helppo B, että helppo A -tasoiseen luokkaan, sillä viisivuotiaalle se on sallittua.

Helppo B luokassa starttasimme neljäntenä, joten saimme olla heti aamusta hyisen kylmässä, tuulisessa säässä. Onneksi verryttelyyn oli varattu kokonaan toinen maneesi. Helppo B:3 rata on meille jo varsin tuttu, sillä se ratsastetaan mm. aluemestaruuksissa. Radassa ei varsinaisesti ole mitään vaikeaa, eikä oikeastaan mitään tehtävääkään, kaarteita kaarteen perään, tasaisella puksutin ravilla. Joka meille tietenkin aiheuttaa hieman nukahtamista ponin osalta, ja minun on hankala saada pidettyä se terävänä laukkaa varten. Meille selkeästi parempia ratoja on sellaiset, joissa on vähän tempovaihdoksia ja tekemistä.


Avoimin mielin kohti kaikille avoimia luokkia. Me olemme ponin kanssa menneet ainoastaan nuorille hevosille avoimia luokkia. Ei paineita, eikä tavoitteita sen suuremmin, sillä tiedostamme ponimme olevan vielä näihin kinkereihin varsin varsan kengissä.

Verryttely oli melko pikainen. Vähän ravia ja laukkaa sen verran, että meillä oli hallintalaitteet eteenpäin ja jarrut. Eipä siinä muuta ole tarve tehdä, poni on treenattu tämän hetkiseen kuntoon jo aiemmin, turha sitä on alkaa veivaamaan verryttelyssä yhtään mihinkään muuhun, kuin mitä se on.


Rata lähti käyntiin ihan mukavasti. Tasaisen varmaa puksutusravia, melko hyvällä kuolaintuntumalla joka ajoittain painui liian alas -> pohkeella enemmän ratsastusta eteenpäin. Volttikahdeksikolla voltit olivat hieman liian suuret -> pienemmät ympyrät. Kiemurauralla poni pysyi tasaisena, mutta olisi saanut ravata aavistuksen aktiivisemmin eteenpäin. Tässä kohtaa rataa alkaa puksutinravi unettamaan. -> täytyisi ratsastaa poni teräväksi. Kaarteet olivat tasaiset ja linjavalinnat hyvät. Sitten tulee se ensimmäinen laukannosto, jota ennen poni jo miltei kuorsaa. Laukannosto ei ollut täydellisyyttä hipova, lähellekään. Vasten kättä, vasta toisesta pohkeesta! Ei tasapainoinen ollenkaan. -> Parempi valmistelu ja ponin herättely ennen nostoa! Voltti ihan ok. En nähnyt edelle meneviä kolmea rataa, ja tuskin niin kokeneilla, kouluratoja paljon kiertäneillä ratsukoilla mitään ongelmia olikaan. Mutta meilläpä oli, vasemmassa kierroksessa A-kirjaimen kohdassa oli mörkö. Saman mörön näki moni meidän jälkeenkin, joten siellä varmasti mörkö oli! Kesken laukan poni säikähti ja meillä meni rytmi hetkeksi täysin. Uusi laukka ja homma jatkui. Raviin siirtyminen kohdassa x ei tuottanut suurempia ongelmia. Uusi laukannosto taas hieman kättä vasten. -> Valmistele, valmistele ja valmistele! Voltti hieman liian suureksi, raviin siirtyminen kelvollisesti, sillä kummaltakin tuomarilta siitä kohtaa 7. Keskikäyntiin tarvitaan rentoutta ihan roppakaupalla lisää! Käynnissä ponin jännitys tulee esiin ja se esittää lyhyttä, ajoittain jopa tahditonta käyntiä, eikä kävele selän läpi.  Loppuun ihan kivasti.

Harmitti kyllä mokat, jotka oli täysin omasta ratsastuksesta kiinni -> siirtymiset kättä vasten. Sekä ponin säikähtäminen, jolle ei järkevää syytä keksitty. Hevoset näkevät maailman hieman eri tavalla kuin me ihmiset. Mutta silti olimme tyytyväisiä omaan suoritukseen ja ponin tekemään työhön. Se oli tasaisen varma alusta loppuun.


Tulokseksi saimme 64,318% Ja lopulta sillä irtosi 20 ratsukon joukossa ensimmäinen sija.


"Sujuva, hyvin ratsastettu ohjelma.
Hieno laukka,
raviohjelmaan vielä aktiivisuutta.
Käyntiin rentoutta."


"Kiva energinen poni.
Lisää tarkkuutta laukan nostoihin.
Käynti saisi olla selvempi yliastunta. "

Palkintojen jaon jälkeen oli kiiruhdettava verryttelemään ponia seuraavaan luokkaan, sillä meillä oli arpaonnea ensimmäiseksi lähtijäksi. Aasta emme ottaneet senkään vertaa paineita. Tarkoitus oli vain käydä ponin kanssa esittämässä vähän vaikeampia tehtäviä kisaradalla.

Radalle hieman linjan viereen, hyvä pysähdys, mutta liikkeelle lähtö käynnin kautta. ->Terävämpi lähtö, selvempi apu. Keskiravit alkaa olla ponin kanssa lemppareita, sillä ponilta alkaa löytyä jo aika kiva keskiravi. Siirtyminen keskiraviin hyvin, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen saisi olla selvempi. ->Ratsasta loppuun asti tehtävä huolella! Puoliympyrä ja väistö uralle. Meidän ensimmäiset väistöt radalla. Hieman läpijuoksu, jossa olisi saanut olla enemmän sitä ja tätä, mutta en vaatinut ponilta yhtään sen enempää, kuin mitä se pienellä pyynnöllä tarjosi. Toiseen suuntaan taas keskiravi, jossa meinattiin lähteä asteen liian kovasti ja hapuilimme laukan sekaisesti, väistö sujui paremmin ja poni sai ansaitun kiitoksen. Vaikeista asioista on turha yrittää tehdä vaikeampia vaatimalla liikaa. Laukkaan siirtymisestä ja ympyrästä saimme toiselta tuomarilta jopa 7. Keskilaukassa sama homma kuin raveissa, siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan täytyy olla selvempi. Täyskaarto ja vastalaukka meni hieman liian kiireellisessä tahdissa, mutta poni pysyi koko ajan vaaditussa laukassa, joten helpotin kiitokseksi siirtymistä käyntiin raviaskelten kautta. Uusi laukan nosto poiki taas seiskaa, ympyrä jäi nyt hieman liian pieneksi. Keskilaukassa sama meno jatkui, selvempi siirtyminen takaisin. Vastalaukka taas hieman liian kiireellinen, mutta muutoin ihan ok. Keskikäynti ja vapaa käynti jäivät vaisuksi ja polki enemmän paikallaan, kuin eteni yhtään mihinkään. Lopputervehdykseen tyytyväisenä ponin suorituksesta.


"Liikkuu energisesti, kivassa muodossa.
Keskiaskellajien jälkeen saisi siirtyä selvemmin perusaskellajiin.
Tyytyväisen oloinen poni. " 


"Siirtymisissä erot selvemmin näkyviin.
Tarkkana suoruuden kanssa varsinkin laukassa.
Muuten tasaista tekemistä. "

Tulokseksi 60,690% 10./22

5.4.2017

Ratsasta sitä kuin hevosta, älä kuin pientä ponia!


Meillä oli Kottin kanssa kotona valmennus. Ihana Taina kutsuttiin vihdoin ja viimein koutsaamaan minua ja Kottia ratsukkona eteenpäin. Tainan kanssa teimme pitkäjänteistä työtä hyvin tuloksin Simon kanssa. Viime vuosi meni odotellen, että se ykkösratsu kuntoutuisi ja voisimme jatkaa yhteistyötä eteenpäin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Niinpä vaihdoin ratsua. Olisimme Kottin kanssa voineet toki aloittaa jo viime vuonna valmentautumisen, mutta jotenkin sitä ajatteli, että poni pysyy vain ponina ja sellaisena vararatsuna. Että sen kanssa enemmän vain hömpötellään ja harrastellaan, joten valmennuksiin ei pidetty kiirettä. Ehkä henkisesti vaadin  kevyen laskeutumisen pesun kestäväksi poniratsastajaksi. Koska ponit ovat aina poneja, eikä niin vakavasti otettavia ratsuja. Uskoin siihen mantraan melko pitkään itsekin.

Kottin kanssa olemme valmentautuneet jo jokusen kerran Heidin silmien alla, sieltä olen saanut itsevarmuutta siihen, että todellakin voin ratsastaa tämän kokoista otusta hyvällä omalla tunnolla ja nauttia siitä. Kun Simon taival loppui, päätin, että nyt saa riittää. En enää pyytele anteeksi sitä, että ratsastan pientä ponia, vaan alan tehdä tätä oikeasti vakavasti. Minulla on ollut tavoitteet jo viime vuonna selvillä, mutta en ihan tarkalleen ole halunnut itse uskoa, että meillä olisi niihin mitään mahdollisuutta, kunhan höpöttelen. Mutta nyt olen vakavasti ottanut ne täytettäväksi ja se vaatii paljon töitä, hikeä ja treeniä. Etenkin minulta, mutta myös ponilta. Tainan piti tulla jo kuukausi takaperin maneesille valmentamaan, mutta taudin pirulainen iski ja sitten se ajatus jotenkin jäi muhimaan. Niinpä nyt kotiin muutettuamme päätin, että tuumasta laitetaan toimeen ja viikottainen valmentautuminen saa luvan alkaa.

Kotti kotiutuu nopeasti tuttuihin maisemiin. Sen oma tarha on ollut koskematon koko sen ajan, kun poni oli maneesilla. Olemme vähän nollailleet ajatuksia, käyneet maasto "kävelyllä" joka oli enemmänkin paikallaan pomppimista. Vähän ratsastettu ja kertaalleen poni otti kolmen kuukauden patoutuneet ilot irti liinan päässä. Ja voi sitä elämän makuista riemua, jota poni esitti liinan jatkeena pitkän aikaa. Kotti on jo jokusen aikaa ollut enemmän jarruteltavaa kuin pohkeella eteen ratsastettava kaveri. Se taas tarkoittaa tässä kohtaa sitä, etten ole saanut ratsastettua sitä oikeasti takaa kohti tuntumaa, sillä jalalla sitä ei ole oikeastaan voinut ratsastaa. Nyt kun patoutuneet energiapiikit saatiin purettua ja valmennus oli alkamassa, sain tuntea pitkästä aikaa omituisen halun. "Voi kunpa olisin ottanut kannukset tai raipan.." Sellaista ei tämän ponin kanssa ole koskaan tarvinnut kokea.

Ponilla painoi hieman jalkoja ja lihaksia edellispäivän liinavillit. Jouduin ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan pyytämään jalalla ponia eteen, eteen ja eteen. Kuumahan siinä tuli, minulle. Hyvää harjoitusta tosin kummallekin, sillä kisoissa ei koskaan tiedä, koska väsy iskee kesken kaiken. Tarkoitus oli aktivoida ponin takajalkoja ja nostaa rintakehää ylemmäs. Ajoittain oli hetkiä, jolloin oikeasti tunsin, kuinka ponin takajalat polkee ja vie liikettä eteenpäin. Käyntiä, sen tärkeyttä ja vaikutusta kokonaisuuteen. Ponilla on mahtava käynti, se vain täytyy uskaltaa ratsastaa ulos. Ratsastan ponia liian vaatimattomasti. Taina sanoikin hyvin, että minun pitää ajatella ratsastavani sitä kuin isoa hevosta, vaatia samalla tavalla asiat laadukkaasti loppuun asti, eikä kuin pientä ponia, jolle riittää vähän sinnepäin. Minun täytyy uskaltaa vaatia ponilta sitä laatua ulos, jota siitä löytyy. Ei vähätellä sitä missään kohtaa sen takia, että sen säkä ei ole 170cm tietämissä, sillä pienestä koosta huolimatta sillä on ratsun palikat paikoillaan.

  • Paljon säätelyä askellajien sisällä, ei tyytyä siihen yhteen vaihteeseen, jota poni tarjoaa.
  • Takajalat alle, pitäen huolen, että nenä painu samaan aikaan kuolaimen alle.
  • Eteen, eteen, eteen. Pohkeeseen täytyy reagoida, vaikka väsyttäisi. 
Siinäpä päivän anti pähkinänkuoressa.  

Huomenna jatkuu toisenlaisessa valmennuksessa; esteillä. Toivoen, että ponilla olisi hallintalaitteet vielä huomennakin tallessa, jotta esteiden välillä olisi jalat kutakuinkin maan pinnalla.

4.4.2017

Tipuitko jo kärryiltä? Hyppää takaisin kyytiin!

Tallin asukkaat ovat vaihtuneet tiheään tahtiin, eikä blogi ole pysynyt kunnolla perässä. Asukkaiden uusiutuminen on minullekin uusi juttu, sillä yleensä minulla on vain samat tutut turvat vuodesta toiseen tallissa. Nytpä useammista pyynnöistä kopin ottaneena aion esitellä tallin asukkaat.

Aloitetaan vanhasta tutusta Kottista, joka onkin blogissa ollut jo monta vuotta esillä.


GOTTFRID

Viisivuotias New Forest -ruuna on kaiken nyffeilyn alku ja juuri. Nuoresta iästään huolimatta ponin kanssa on koettu paljon onnistumisia ja ilon hetkiä, sen kanssa on kilpailtu helppoja nuorten hevosten luokkia ja kaiken koulutuuppailun ohella se on sisimmiltään täysin esteponi. Kotti haaveilee pääsevänsä joskus Elmo Jankarin uudeksi kisaratsuksi DD:n tilalle, mutta sitä ei kerrota kellekään. Kotti on maailman kiltein ja mutkattomin, herkkäsieluinen poni. Kotti on tyttäriemme omistuksessa, eli meidän oma poni.


HILLSIDE FORGOTTEN GOLD

Frodo, keskimaan arvokkain aarre on perheemme ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut tilausvarsa. Frodo on suunniteltu orista lähtien itse, yhdessä kasvattajan kanssa. Frodo on syntynyt vuonna 2016, eli on nyt vuotias ori. Frodon kanssa tavoitteet siintävät ponioripäiville ja myöhemmin samanlaiseksi harrastekaveriksi kuin Kottikin. Frodo on  varustettu kultaisella ja rohkealla luonteella. Frodo on myös lastemme omistuksessa, eli oma.



HILLSIDE MY PRECIOUS

Siiri on tallin ainoa tamma ja uusin tulokas. Siiri on samasta isäoriista kuin Kotti, eli se on Kottin puolisisko. Siirin emä taas on Frodon mummo, Siiri on siis Frodon täti. Siiri on kasvattajanimestäkin pääteltävissä saman kasvattajan tuotoksia kuin Frodokin, ja Siiri on kasvattajansa omistuksessakin. Siiri on tullut meille ratsuoppiin ja jalostuskäyttöön. Siirillä on ikää vasta neljä vuotta.




SKYROCKET

Roki on vuotias foresti ori, joka on tullut Frodon kaveriksi. Roki on meillä täysihoidossa laidunkauden loppuun saakka.

Tuollaiset neljä kaverusta tallista löytyy tällä hetkellä. Meidän arkea voi seurata myös Facebookissa.


SINGLETON

Simo-Petteri oli täydellinen pieni kouluratsun alku. Vuonna 2011 syntynyt FWB ruuna oli elämässäni lähes viisi vuotta. Simolla oli kaiken upeuden lisäksi paljon ongelmia terveyden saralla ja se oli viime keväästä asti kuntoutuksessa. Lähes kuntoutunut ruuna loukkasi itsensä tammikuussa 2017 uudelleen erittäin pahasti, jonka takia kuntoutus ei ollut enää järkevää hevostakaan ajatellen. Simo nukkui ikiuneen 15.2.2017


 NEMO DK

Nemo on ensimmäinen oma hevoseni, joka kulki rinnallani kahdeksan kokonaista vuotta. Terveysongelmien vuoksi Nemo lopetettiin 5.9.2015



TAHVO

Tahvo neljävuotias ruuna oli meillä ratsutuksessa tammikuusta maaliskuun loppuun, sen aikaa, kun Kotti oli maneesilla. Tahvo palautui hyvin sisäänratsutettuna kotiinsa maaliskuun lopulla.

Hevoset asuvat meillä kotona, omassa pienessä tallissa.

3.4.2017

Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä



Minulla on tallissa neljä New Forestia! En olisi voinut vielä vuosi sitten kuvitellakaan mitään tällaista. Saati kaksi vuotta sitten. Aivan käsittämätöntä, miten elämä ja sen tuomat kolhut kääntävät ihmisen suunnan, aatteet ja koko elämän. Kymmenen vuotta sitten en voinut kuvitella, että minulle ikinä, siis ikinä, tulisi ponia! Etsimme silloin puoliveristä, vähintään helppo A -tasoista esteratsua.

Minulla oli pitkään talli täynnä puoliverisiä ja hevosten kanssa elämä täynnä kolhuja. Hevosreissut suuntautuivat usein klinikalle vian etsintään, kontrolleihin, uusiin vikoihin. Loputon kierre terveyden saralla. Aloin uskoa jo, että tästä maasta ei tosiaan löydy yhtään tervettä hevoseläintä. Olen vielä ihmisenä sellainen, että vien mieluummin turhaan klinikalle, kuin jäisin vain katsomaan kotiin. Toisaalta, koskaan se ei kuitenkaan ole ollut turhaa.

Minua harmittaa eniten Simo. Se on niin valtava kolhu elämässä, ettei siitä ehkä koskaan pääse yli. Eikä siitä asiasta voi edes puhua. Hevonen jossa oli kaikki, ihan kaikki mitä voin toivoa hevoselta. Ja sitten lukematon määrä niitä ylimääräisiä asioita terveyden saralla. Asioita, joiden kanssa pystyi elämään, kun syötti perheelle vedessä tehtyä laihaa puuroa ja näkkäriä ylähuulella höystettynä. Simon kanssa meillä oli kuitenkin kummallakin yksi ja sama ongelma, kummankaan pää ei enää kestänyt. Kaikkialla puhutaan paljon luottamuksesta, meidän välillä sitä ei enää ollut, kummastakaan suunnasta. Olimme umpikujassa, josta ei enää ollut järkevää jatkaa millään saralla. Vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan. Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa.

Aion välttää samanlaiset umpikujat jatkossa. Ehkä kuvittelen, että osaisin aukaista silmät aiemmin, jos samanlaiseen tilanteeseen olisin ajautumassa. Mutta mistäs sitä sitten todella tietää, osaako tai tajuaako?


Kottin kanssa minulla erinomainen luottamussuhde. En ole sen eteen tehnyt mitään erityistä. En ehkä ole edes ansainnut ponin luottamusta, mutta olen kiitollinen, että meillä sellainen on, kumpaankin suuntaan. Ponilta ei ole koskaan vaadittu mitään, mihin se ei olisi kyennyt. Sitä ei ole jätetty hankalissakaan paikoissa oman onnensa nojaan. Sille on aina oltu reiluja ja selkeitä. Ehkä  tässä on  kiitos siitä. Olen käyttänyt samaa reseptiä kaikkiin, ja aion jatkossakin käyttää.

Menemme sunnuntaina ensimmäisen helppo A tasoisen luokan kilpailuissa. Meillä ei ole viimeisen päälle hiottu ohjelma valmiina. Sellainen voisi olla vuoden päästä, tai kahden. Radalla on paljon tehtäviä, jotka ovat meille vielä vaativia ja osa vaikeitakin. Kotti on vasta viisi vuotta vanha! Sitä on ratsastettu säännöllisesti vuoden verran. Radalla on ravissa väistöt. Niitä on treenattu maneesilla ollessa kovasti. Niistä puuttuu kuitenkin suoritusvarmuus, säädeltävyys ja oikeastaan meillä ei vielä väistöissä ole muuta kuin ristiaskeleet. Kotti lähtee helposti takaosa edellä väistämään etenkin vasemmalle. Radalla on myös vastalaukat ja laukan vaihto käynnin kautta. Vastalaukkoja olemme treenanneet viimeiset kaksi viikkoa! Välillä ponissa on liikaa poretta, jolloin se vaihtaa helposti ja samalla saattaa tulla myös jäätävä pukkiloikkanen. Etenkin, jos poni on ottanut vaihto singaalin ratsastajan painon heilahduksesta. Ikään kuin se protestoisi ratsastajan virhettä. Sanoakseen "ole kunnolla siellä, tai tule alas!"

Me olemme siis varsin keltanokkia radalla, mutta en silti usko ponin kokevan joutuvansa liian vaikeaan tehtävään. Ponihan ei tiedä, että sen suoritusta arvioidaan, eikä se tiedä menikö hyvin vai huonosti, jos en kerro sille. Kaikki on siis lopulta kiinni siitä, miten minä kommentoin meidän menoa ja vain sillä on merkitystä ponille.

Alla muutama video meidän treeneistä, jossa ensimmäistä kertaa ratsastan kisarataa ponilla. Mielestäni ei huono suoritus, kun tätä ei tällaisina, edes lyhyinä kokonaisuuksina oltu treenattu ollenkaan.   





Olen onnellinen siitä, että minulla on tällainen poni. Poni, joka auttaa minua vahvistamaan luottamustani hevoseläimiin takaisin. Poni, jonka kanssa ei tarvitse pelätä eikä jännittää. Poni jonka kanssa saa nauttia harrastamisesta täysin rinnoin.  Aion pitää huolen, että ponilla on ympärillään ihmiset, joiden kanssa se saa tuntea samoin.