Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

14.7.2017

Kerrankin oon vilpittömän onnellinen!

Paw Web Design / Monica Kinnunen
Minulla on pian kymmenes vuosipäivä! Kaikki se aika on ollut mahtavaa ja kaikkea muutakin. Mustavalkoisen arjen kaikki sävyt, etenkin ne tummat on käyty läpi useammin kuin vaaleat. Olen luopunut kahdesta elämäni hevosesta, sellaisesta, joita ei tule vastaan kuin kerran elämässä. Kaikki se työ ja panostus, jonka niihin olen laittanut on riistetty minulta. Olen joutunut muuttamaan ajattelutapaani niin, että kaikella on tarkoituksensa. Tarkoitusperä ei ehkä heti ole auennut, mutta nyt alan ymmärtää, miksi kaksi elämäni hevosta on saatettu haudan lepoon. Miksi olen joutunut kahlaamaan kaiken tämän paskan läpi. Minun ei tarvitse lähteä enää kauas, jotta näkisin lähelle.

En ole ikinä päässyt näin pitkälle ratsastuksen saralla! Kymmenen vuotta sitten minulle tuli helppo A tason valmis ratsu, jolla nippanappa taaplasin seuratasolla helppo c ohjelman läpi 50,50%  tuloksella. Vaikeammat luokat ja kansallinen taso olivat jotain epätodellista. Mutta silloin pääpaino olikin jollain tapaa esteratsastuksessa. Poni tai suomenhevonen ei ollut vaihtoehtona, vaan hevosen oli oltava oikea puoliverinen. Ehkä sisimmässäni jo silloin tiesin, että puoliverisen kanssa kisoihin on asteen verran lyhyempi tie, kuin poni-iän ylittäneellä ratsastajalla ponin kanssa.


Sanotaan että ratsastaja pilaa ensimmäisen hevosensa. Se kuuluu lajiin. Minä olen pilannut kolme ja pelkään pilaavani seuraavankin. Toisaalta uskon siihen kohtaloon, ehkä minut on tarkoitettu ponin selkään. Kun hypätään tuntemattomiin vesiin, tulee aina väkisin tehtyä väärin. Tässä pätee Kyran mansikka siteeraus: "Et voi tietää miltä mansikka maistuu, jos et ole maistanut sitä!" Ja vaikka haluaisinkin opettaa ponille kaikki kerralla oikein, ei se homma vaan mene niin. Suuri kiitos kuuluu meidän maailman kärsivällisimmälle valmentajallemme, Taina Teittiselle, joka jaksaa kerta kerralta uskoa meihin ja siihen, ettemme tule jäämään ikuisesti helppo A -tasolle. 

Olemme Kottin kanssa edenneet aivan käsittämättömän pitkälle! Se on viisivuotias ja suorittaa ikäluokkansa kärkitasolla, pärjäten! On totta, että ne todella huippuhevoset eivät näissä karkeloissa edes vielä kilpaile, mutta se ei tee meistä ja saavutuksistamme yhtään huonompia. Eikä me niitä pelätä, enää!



On aika lopettaa olemassaolomme anteeksi pyytely! Olen ajatellut ponin olevan altavastaajan roolissa, onhan se poni. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, mitä eroa kouluratsastuksen näkökulmasta on jalostetulla puoliverisellä ja alkuperäisrotuisella pienellä ponilla, kun ne laitetaan kilpailemaan askellajeistaan keskenään. Jopa minä ymmärrän realiteetit, eikä näissä kinkereissä ole ollut mukana olemisen riemua enempää tarkoitustakaan. Moni ei kykene edes siihen. Minun täytyy käydä vain pyytämässä anteeksi ponilta siksi, että olen aliarvioinut sitä ja pitänyt sitä jollain tapaa huonompana kuin kilpakumppaninsa.

Nyt minulla Kotti, jonka kanssa olemme saavuttaneet enemmän kuin ikinä pystyin kuvittelemaankaan mm. kaksi aluemestaruusmitalia. Mitä enemmän sen kanssa valmentaudumme, sitä enemmän siltä löytyy kykyä ja kapasiteettia pidemmälle. Teemme jo nyt vaativampia asioita, mitä yhdelläkään ratsullani aiemmin ja aina vain tuntuu, että ponin rajat siirtyvät harppauksella eteenpäin. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä ponista. Miten se sattuikaan tulemaan meille?

Sen lisäksi, että poni räjäyttää tajuntani joka kerta kouluratsastuksessa, se tekee kaiken lisäksi myös esteponin hommia tosissaan. Onhan sillä jo meriittejä siinäkin lajissa. Poni kävi treenaamassa Ypäjällä derbykentällä maastoesteitä, ja tutustumassa ponibreederssiä varten kisa-areenaan. Ihan mahtava otus, joka ei katsellut sitten mitään!


Kaikesta kisamenestyksestä huolimatta tai lisäksi, poni on minulle äärimmäisen rakas. Kukaan ei käsitä sitä työmäärää, mikä varsan kanssa on tehtävä, ennen menestystä. Ei, ellei ole itse tehnyt sitä! Se sisältää valtavasti työtä, pettymyksiä ja uudelleen yrittämistä. Ennen kaikkea se on mahdottoman pitkä prosessi, eikä sen onnistumisesta ole mitään varmuutta. Kaikkinensa se on myös äärimmäisen kallista, mutta kaikella on hintansa. Niin paitsi Kottilla. Ihan kaikkea ei voi saada edes rahalla. Kotti on luotettavin ystävä ja perheenjäsen.

Mutta nyt puunaamaan ponia, sillä illalla starttaamme 4-tason kouluratsastuskilpailuissa, Lappeenrannan raviradalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti