Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.9.2017

Arki alkaa taas..

Ja me yritämme ottaa haltuun instagramin!
Jatkossa meitä voi siis seurata myös sieltä, tämän blogin ja facebookin lisäksi.

Heinänkorsi suussa hommat luistaa paremmin!

Loma loppuu justiinsa! Samalla, kun pitäisi valmistautua töihin lähtöön, katselen vain uusia uramahdollisuuksia. Mitä sitä seuraavaksi tekisi? Kun ei millään tahtoisi enää töihin, ainakaan samaan vanhaan paikkaan. Elämään pitäisi saada uusia tuulia ja sitä rataa. Todennäköisesti koen tämän saman loman loppumisen masennuksen seuraavinakin vuosina ja silti palaan samaan paikkaan, vuodesta toiseen. Viimeinen lomaviikko on vietetty huoltaen hevosten terveyttä. Ensin oli vuositarkastus klinikalla, jossa poni sai myös rokotukset. Rokotuksen jälkeen annoinkin ponin vain olla, mitä sitä turhaa ottamaan edes pieneen köpöttelyyn, kun poni on onnellinen ihan varmasti ilmankin. Valitettavasti sateet saivat lopulta savimaamme imukyvyn loppumaan, ja vaikka poni vesitreeniä tarvitsikin, jouduimme ottamaan ponit tarhoihin. Nehän laidunsivat ryhmässä viimeiset viikot, joten Kottikin sai kokeilla laumaelämää. Tarhaelämä jatkuu eri tarhoissa. Oriit tarhaavat samassa, mutta Kotti on erikseen.

Torstaina Kotti sai osteopaatin hoidon sekä venyttelyohjeet lapoihin. Poni saisi olla irtonaisenpi lavoistaan. Pienellä venyttelytreenillä sen pitäisi olla parempi, joten kokeillaan. Illan päätteeksi oli vielä kengitys omilla poneillani. Frodolla pelkästään kavioiden viilaus, kotti sai ihan uudet metallibootsit taakse. Eteen kuulema kelpasi vielä vanha rengassarja, kun kaviota vähän lyhenteli ensin.


Osteopaatin käsittely vaati lisää vapaita, joten poni sai olla koko viikon vapaalla. Vasta sunnuntaina otin intopiukean ponini satulan alle ja kokeilin sekä uuden kengityksen että osteopaatin käsittelyn tuoman taian, ennen kuin saan sen tiputettua kentän hiekkoihin. Ja taas se vaan toimi. En tiedä kumpi, kengitys vai osteopaatti, mutta poni oli rennon letkeä ja irtonainen. Eikä kropastaan läheskään niin hukassa kuin viimeksi osteopaatin käsittelyn jälkeen. Tästä jatketaan nyt ensi viikon seurakisoihin, jossa ratsastetaan oman seuran mestaruudesta. Ja alamme valmistautumaan lokakuun lopulla järjestettävään sarjakilpailun finaaliin. Se normaali arki saa taas alkaa, pian onkin jo joulu, talviloma ja uusi kesä.. 

18.9.2017

Ne ei pelaa jotka pelkää!

Kaakkois-Suomen aluemestaruudet kouluratsastuksen osalta ratkottiin Kotkassa, Kotkan ratsastajien tiluksilla. Jo reilusti ennen kisoja spekuloitiin ja haukuttiin sekä pohjat, että voittajat, siellä kuuluisassa hevosihmisten nettimekassa. Ai miten meidän alueella onkin ihanan kannustava ja positiivinen ilmapiiri. Not! Me osallistuimme Kottin kanssa luonnollisesti nuorten hevosten mestaruuksiin, ponihan on vasta viisi ja taakkana oli viimevuoden kultamitalin puolustus. Tottakai tarkoituksemme oli lähteä hakemaan mitalia, ei kai sitä muutoin kisattaisikaan! Se minkä värinen se olisi, olisi aivan se ja sama.


Alkuviikko viimeisteltiin ponia kahden valmennuksen ja yhden hieronnan kera. Hieroja kyllä lupasi ponin olevan mitalikunnossa, joten luotin siihen. Ponihan on toiminut treeneissä junan lailla, eteenpäin on menty taas hurjalla vauhdilla. Olen yrittänyt olla pikkutarkka perusasioissa, kuten siinä, että poni todella liikkuu pohkeesta ja vastaa jokaiseen apuun heti, eikä vasta kohta. Lisäksi olemme alkaneet nostamaan ponin työskentelymuotoa ylemmäs, sillä alkaa riittää lihaksisto ja voima siihen, että voimme asteen enemmän vaatia siltä ryhtiä, jolloin etuosan liike on luonnollisesti paljon ilmavampi ja kevyempi. 

Meidän luokkaan osallistui 10 ratsukkoa ja luokkamme oli vasta illan viimeisenä, joten kerkesin kotona seurata tuloksia hyvän matkaa, ennen kuin oma kisamatka pääsi starttaamaan. Yksi mikä oli varma, oli se, ettei tuomarit antaneet pisteitä löyhällä kädellä. Ja odotettavissa oli jokseenkin heikon oloiset prosentit meidänkin kohdalla. Tiukkaa tuomarityötä, hyvä niin!


Rata oli monen päivän sateista huolimatta kunnossa. Muutamia kosteitakin kohtia oli, muttei mitään sellaista, mitä netin ihmeellinen maailma antoi ymmärtää. Verryttely ponin kanssa sujui hyvin. Se liikkui ilmavasti ja iloisasti eteenpäin. Verryttelykenttä oli kuitenkin paljon kuivempi ja itse rata oli huomattavasti raskaampi pohjaltaan, joskaan ei paha sekään. Mutta toki se vähän söi liikkeestä sitä lennokkuutta, etenkin, kun poni on vasta nyt alkanut liikkua ilmavasti. Sillä ei vielä riitä voima liikkua niin raskaammalla pohjalla.

Alkutervehdys ja lopputervehdys tuli hieman vinon pysähdyksen saattelemana, mutta muutoin rata meni nappiin. Ja tuomaritkin palkitsivat siitä. Olimme luokkamme neljäs ratsukko, ja tuloksen tultua olin tippua satulasta, niin kovin se äimistytti, yli 67% Siinä vaiheessa luokkaa menimme reilusti johtoon, eikä kuusi jälkimmästäkään ratsukkoa päässeet pelottelemaan meitä, sillä toiseksi tulleella tulos jäi alle 65% Toinen tuomareista tykästyi meihin niin kovasti, että antoi jopa yli 69%, mutta toinen jakeli turvakutosia reilun 64,8% edestä.


Gottfrid toi jo toisen kerran kultaa kotiin! Sillähän on vielä ensi vuonnakin mahdollisuus osallistua nuorten hevosten mestaruuksiin. Toivottavasti sama vire jatkuu vielä silloinkin. 



Heti kisoja seuraavana aamuna poni lastattiin traileriin. Olin varannut sille vuositarkastuksen klinikalle. Kotti on tehnyt kaksi kokonaista kisakautta ja on vielä iältään todella nuori. Sille on kertynyt kilometreja mittariin paljon, joten olen sille velkaa hoitaa terveyttä hyvin. Ponin sairashistoria on lyhyt! Se on käynyt kerran aiemmin klinikalla, ruunattavana. Ja keväällä se sairasti virusperäisen kuumetaudin. Se ei ole päivääkään könkännyt yhtäkään jalkaa. Toki sillä on ollut hoidettavaa lihaksistossa, kuten jokaisella urheiluhevosella, mutta se kuuluu urheilijan arkeen.

Poni oli itse rauhallisuus. Eläinlääkäri kuunteli sydämen ja keuhkot, tutki ponin päällisin puolin ja halusi nähdä sen juoksevan ympyrällä. Ainoa huomio, joka ponista löytyi, oli vasemman takajalan satunnainen jäykkyys ulkojalkana. Kerroinkin hierojan löydöksistä, joissa poni on ollut kireä vasemmasta lonkastaan ja hieman vino lantiosta. 

Poni päätettiin kuvata, sillä toivoin kattavaa dokumenttia ponin terveydestä. Ennen kuin suohon upottaa rahaa ja lähdemme vaatimaan ponilta enemmän, on tärkeää tietää, onko se edes mahdollista ja reilua ponia kohtaan. Niinpä röntgenlaitteet esiin. Eläinlääkäri totesi, ettei ponia rauhoiteta, ellei ole pakko. Se seisoi niin rauhallisesti paikallaan koko toimenpiteen ajan, että rauhoitus olisikin ollut täysin turha. Jokainen jalka kuvattiin, monelta kantilta, takapolviin asti. Enpä ole ikinä ennen nähnyt niin priimoja kuvia! Niissä ei kertakaikkiaan ollut muuta kuin kehuttavaa! Poni sai vielä rokotuksen ja terveen paperit kourissa luvan jatkaa treenejä ensivuodelle!


Tämä viikko on pyhitetty huoltotoimenpiteille, sillä ponille on varattu kengitys uuden kengittäjän toimesta, entisen tehdessä ohareita yhden kerran liikaa, sekä osteopaatti Tuija Laapaksen käsittely. Sitten alammekin suunnata katseet ensivuodelle. Edessä on vielä seuramestaruudet sekä supreme horsecare cupin finaali, mutta niistä ei oteta paineita. Poni ei liiemmin pärjää finaalissa, ellei säväytä jotain aivan mieletöntä, sehän on selvää, mutta päästiinpä sentään finaaliin ja se on jo suuri saavutus!

17.9.2017

We are the champions, my friends!



Kaakkois-Suomen nuorten hevosten koulumestaruus irtosi tänään ylivoimaisesti tuloksella 67,091%
meidän Gottfridille!

8.9.2017

Poniratsastaja päiväkirjahuoneessa

Sanotaan, ettei poneilla opi ratsastamaan. 
Samaan lisätään, että hanki hevonen, jos haluat kehittyä. 

NF o. Fijal Jupiter. Englannissa ponien selässä oli poikkeuksia lukuunottamatta aikuisia. Tämä upeus on Frodon isänisä. 


Voinko kehittyä ratsastajana, kun puksuttelen vain poneilla?
Olen yrittänyt miettiä, mihin kehitykseni tyssää ratsastajana, kun ratsastan 132cm ponille, verrattuna siihen, että samaisella hetkellä olisinkin 170cm hevosen selässä. Aloitin aiheesta keskustelun jopa valmentajani kanssa, kesken valmennuksen. Harjoittelimme silloin Kottin kanssa ensimmäisiä kertoja laukanvaihtoja. Totesin kesken vaihtotreenien, että hevonen olisi kyllä nyt kiva, olisi aikaa miettiä, laskea ja tehdä siirtoja ja toimintoja apujeni kanssa. Siinä missä hevonen ottaa yhden laukka-askeleen, on poni ottanut jo kolme. Epäonnistuneen vaihdon jälkeen poneilla on tuhat jalkaa vatsan alla ja horjumaton tasapaino, hevosilla kaksi jalkaa ja tasapainon saat horjutettua kääntämällä päätäsi.  Olen tullut ponin kanssa samoihin aatoksiin jo monella valmennustunnilla, "oi kunpa olisi iso hevonen.." Ponin kanssa kaikki on tehtävä kolme kertaa nopeammin, askeleenpidennyksissä tulee kolme kertaa enemmän askelia. Kaikki lisäykset ja kokoamiset on tehtävä huolella, jotta ero olisi selkeä, sillä liikkumavaraa puoleen ja toiseen ei ole läheskään samalla tavalla kuin hevosella. Jos suoritat jotain melko hyvin,  on se paperissa heikkoa.

Ponin pieni koko ja ulottuvuudet vaikeuttavat selässä pysymistä jos ja kun ponin iltaruokaan on laitettu ilmakuoppia sisältävää rehua. Satulan edessä, eikä sen puoleen sen takanakaan, ole juurikaan yhtään mitään. Jos ja kun menetät tasapainosi, ei mukana pysty roikkumaan edes apinan raivolla. Hevosen kanssa pelivaraa on niin paljon enemmän. Sen kuin otat kaulasta kiinni ja pidät itsesi satulassa. Ponin kaula on siinä kohtaa jo viiden metrin päässä. 

Ymmärrän, että poneilla ei ole tapana kehittyä tiettyä tasoa pidemmälle, mutta se ei ole ponien vika. Jokainen voi kouluttaa poniaan pidemmälle, usein sitä vain ei tehdä, mutta mikään sitä ei estä. Se ei kuitenkaan tee ponilla ratsastamisesta hyödytöntä. Jokainen aikuisen kroppaan kasvanut voi kokeilla kokojensa sallimissa rajoissa, miten helppoa on ratsastaa pientä ponia. Voisi mielipiteet ponilla ratsastamisesta ja taitojen karttumisesta muuttua hyvinkin nopeasti. Sille ainaiselle helppo B tasolle ei tarvitse jäädä. Sitä paitsi enemmistö Suomen harrastetason hevosistakaan ei sen enempään ole koulutettu, ne ovat ikuisia "kapasiteettia pidemmälle" -projekteja. Kapasiteettia löytyy poneistakin, ratsastakaa se ulos! Mutta mikä tekee siitä helppo B tason puokista ratsastajalleen kehittävämmän kuin saman tasoisesta ponista? 


Ponilla ratsastus on oma valinta!

Mitä siinä valitat, itse olet valinnut ponit?! Niinpä, ja olen äärimmäisen tyytyväinen valintaani. En mistään löytäisi hevosta, jolla voisin oppia näin nopeaksi, herkäksi ja päästä näin pitkälle. Poneilla ratsastaminen, etenkin tällä ponilla ratsastaminen, on antanut minulle paljon. En usko, että Kotti on ainut laatuaan. Onhan se toki harvinaista, että koulupuolen ikäluokkia kisaava ratsu käy voittamassa kasvattajakisan estepuolella. Moniko muu kilpakumppaneistani kouluratsastuksen ikäluokkasarjasta kykenisi siihen? Moniko käy edes viikottain hyppäämässä, saati kilpailee lajissa? Tai vielä pahempaa, käy maastoesteillä, kisaa niissä ja tähtää seuraavalle vuodelle oikeisiin kenttäratsastuskilpailuihin, samaan aikaan, kun valmistautuu siihen 6v. kouluratsujen ikäkauteen, jossa meinaa myös kisata? Huutakaa hep, ja ilmiantakaa se puoliverinen, joka näin tekee, mieluiten vuoden 2012 ikäluokasta, mutta toki kaikki ikäluokat käy! Toki minua hieman pelottaa, ihan oikeasti, onko Kotti kuitenkin joku luojan luoma oikku, enkä tule saamaan samanlaista Frodosta. Minulle on varovasti sitä koitettu kotona jo muistuttaa, että täytyy valmistautua siihen, ettei Frodo ehkä niitä menestystä samalla tapaa kuin tallikaverinsa Gottfrid. Minä uskon, että monikin poni kykenisi vastaavaan, jos niitä tehtäisiin ja valmisteltaisiin ikäluokkia varten huolella ja suunnitelmallisesti, niin kuin Kottin kanssa olemme tehneet. Mutta kaiken sen jälkeen, ihanko totta, ponilla ratsastaminen ei vaadi yhtään mitään, eikä kehitä ratsastajaa?! Onko vuoden ponipuksutteluni ollut aivan hukkaan heitettyä rahaa, niinkö? 


Mikä poneissa kiehtoo? 

Sanopa se! Ehkä joku laittoi aamupuurooni tyrmäystippoja, jotka tyrmäyksen sijaan saivat minut tykästymään poneista, mene ja tiedä. Olen ryhtynyt poniratsastajaksi vasta aikuisiällä, eikä hetikään tee enää mieli nousta hevosten selkään. Myönnän, että poneilla ratsastaminen on aivan oma juttunsa, ponien kanssa tarvitaan kieroa huumorintajua. Ne ovat hevoseläimiä, jotka toimivat samoilla säännöillä, kuin isot lajitoverinsa, mutta joilla on aina ponimainen pilke silmäkulmassa. Eniten poneissa kuitenkin kiehtoo se, että niiden selässä tunnen olevani oikeassa paikassa. Minulla on ponini selässä turvallinen ja luottavainen olo, se mitä tässä kohtaa harrastustani tarvitsen kaikista eniten. Vaikka ponillakin on huonot päivänsä, ei minua ole pelottanut sen selässä koskaan.  Arki ja elämä aikuisikäisenä poniratsastajana ei ole ihan niin helppoa, kuin voisi ajatella. Ponit mielletään shetlanninponeiksi, poniratsastajat tuntiratsastajaksi, jotka pulskilla shetlanninponeilla kiertää kehää jonossa. Aikuinen niiden selässä elämässään epäonnistuneeksi pelkuriksi, joka ei uskalla nousta edes kokoistensa hevosten selkään. Käsitettä vakavasti otettava aikuisikäinen ponikouluratsastaja ei tunneta, sellaisia ei pahemmin ole, etenkään tässä maassa. On aikuisratsastajia, jotka kisaavat poneilla, hevostensa rinnalla, silloin tällöin ja jouluna. Mutta ei pahemmin aikuisia, joiden kisaratsuna on vain poneja ja oikeasti tavoitteita niiden kanssa. Täytyy kai olla jotenkin sekaisin päästään, mutta minä aion jatkaa poneillani tavoitteellisesti eteenpäin, opin ratsastamaan tai sitten en.


6.9.2017

Tamma- ja varsanäyttely, Kouvola

On käyttöponeja ja näyttöponeja. Sekä hevosia.
Ne ovat joko erikseen tai samassa paketissa.
Usein erikseen.


Me emme ole koskaan pahemmin loistaneet näyttelyissä. Meillä on selkeästi ollut ratsuissa se käyttöversio. Yksi kakkospalkinto on irronnut Gottfridille kaksi vuotiaana. Siinäpä se sitten olikin. Kerran hevosemme on saanut tuloslistaan keskeyttänyt. Ja loppuja emme ole edes viitsineet näyttää, sillä selkeästi meillä ei ole tatsia tähän hommaan. En perusta niin näyttelyistä, vaikka hyvä rakenne on ratsulle tärkeää, ei se takaa silti menestystä ratsun uralla. Rakennetta tärkeämpiä on moni muu seikka. Frodon kohdalla irvistellen katselin heppa-järjestelmää, ajatuksella onko aivan pakko?! Jos mielii varsansa näyttää jalostusarvosteltavana, lienee parempi, että on ulkopuolisen arvioita ennen sitä. Ja varsassa ei omaan silmään ulkoisesti ollut mitään suurta vikaa, niin miksei sen kanssa voisi käydä sen kakkospalkinnon noutamassa? Hyvää harjoitusta nuorelle.

Suunnitelma oli selkeä
Ei palkittu - samalla matkalla klinikan kautta ruunaksi.
III-palkinto - sama juttu!
II-palkinto - katsotaan mistä jää kiikastamaan, kyseessä kun kuitenkin on vasta vuotias, kasvava varsa.
I-palkinto - Unohda ruunaus tältä vuodelta, kerkeää sen ensivuonna!

Yksi asia mikä on varma on se, että jalostukseen täysin kelpaamatonta oria on turha pitää päivääkään pidempään orina! Sekä hevosen, että ihmisten elämä helpottuu kummasti, kun pallit ovat jossain muualla kuin jalkojen välissä. 

Näyttely jätettiin syksyyn, sillä varsani ei ollut ollenkaan hyvän näköinen keväällä, eikä kesällä. En missään mielessä olisi sitä voinut julkisille paikoille vielä Ponynäyttelyn aikaankaan viedä. Muutamassa viikossa tapahtui ihme. Laitumelta vastaan käveli ruman ankan poikasen sijasta aika kivan näköinen nuori mies. Ilmoitin varsan näyttelyyn, joka järjestettiin 5.9 Kouvolassa. Päivä on sikäli merkittävä, että on tasan kaksi vuotta siitä, kun ensimmäinen hevoseni Nemo lopetettiin. Ensin meille tuli ilmoitus, että näyttely on täynnä, vaikkei siellä vielä ollutkaan 45 arvosteltavaa otusta. Emme siis olleet edes menossa näyttelyyn. Mutta maailma on pieni, sanotaan. Englannissa käydessämme matkaseurassa oli Hippoksen työntekijä, joka hoiti loman aikana työasioita niin, että pääsimme kuin pääsimmekin lopulta näyttelyyn. Olisimme muutoin suunnanneet ensi kuussa Lappeenrantaan, mutta olisihan se harmittanut, kun nyt varsa sattui olemaan ihan hyvässä kasvuvaiheessa.

Harjoittelimme edellisenä iltana laittamalla varsalle suitset päähän ja kokeilimme juokseeko ihmisen kanssa. Jotain ravin sekaista sieltä aikaan tuli, joten se riittäköön. Suitset askartelin useammasta eri suitsipaketista, koska täytyi saada siisti turpahihna, ilman sitä tuo otus ei näytä ollenkaan rotutyypilliseltä, vaan joltain enemmän ratsua edustavalta otukselta. Frodolla on pitkä, melko iso pää. Kuolaimet otettiin Siirillä olleista suitsista, samoin se turpahihna, josta poistin vain alaosan. Kuolaimet oli pitkät, mutta parempi se kuin liian lyhyet.  Aamulla poni traileriin ja menoksi. Kaulapanta, jottei hyppää etupuomin päälle. Korvahuppu, sellainen äänieristetty, vaimentamaan melua. Nahkariimu, muutahan meillä ei olekaan ja Kottin pieneksi jäänyt loimi päälle. Siinä kuulkaa oli jo ison pojan elkeitä! Matka maailmalle saattoi alkaa. 


Varaudun aina kaikkeen, tai niin kuvittelen. Olin varautunut siihen, että koko reissu on iso pettymys. Ori hylätään jostain käsittämättömän typerästä syystä tai palkitaan kolmosella. Saa noottia huonosta valmistelusta, sillä eihän sitä olla valmisteltu! Ei voida arvioida, kun ei seiso paikallaan tai mitä näytä nyt on. Ai miksi me ei koskaan pärjätä näyttelyissä..? Mutta siltikään en ollut varautunut ihan tällaiseen. Hötönetin kasvattajapuolella oli keskustelu näyttelyiden kirjoittamattomista säännöistä. Luin sitä pikaisesti silmäillen, josta tarttui mukaan kosteuspyyhkeet. 

Matka alkoi hyvin. Poni lastautui koppiin kuin kokenut konkari. Sitä olimme treenanneet sunnuntaina, aivan samoilla pelisäännöillä kuin Kottinkin kohdalla joskus aikoinaan. Matkaan päästiin siis lähtemään erittäin kivuttomasti. Ensimetreillä kopista kuului kolinaa ja seinät huojuivat, joten pika tsekkaus, että kaikki oli kunnossa. Varsoista kun ei koskaan tiedä, ne saattavat kaatua täysin, menettäessään tasapainon. Kaikki kuitenkin oli ihan hyvin, joten jatkoimme matkaa. Jokunen kilometri taivallettiin tasaista kyytiä eteenpäin. Trailerista kuului välillä enemmän, välillä vähemmän kolinaa, se on täysin normaalia. Valtatielle päästyämme kolinan määrä oli kuitenkin normaaliin liian suuri ja lopulta tuli aivan hiljaista. Siispä äkkiä lähimmälle bussipysäkille tsekkaamaan toiseen kertaan, että kaikki on varmasti hyvin. Trailerikamera olisi ihan jees.. No eipä vain enää kaikki ollutkaan kunnossa. Tilava kahden hevosen traileri on todella tilava yhdelle ponivarsalle. Niin tilava, että kaulapannasta huolimatta poni pystyy siirtämään itseään puolimetriä etupuomista taaksepäin. Ja saamaan päänsä etupuomin alle, huitaisemaan etujalan kaulapannassa olleen narun yli ja olemaan totaalisesti jumissa. Siinä irroitteluoperaatiossa päädyttiin lopulta väistämättä nurin trailerin lattialle. Tähänkö tämä reissu tyssäsi? Kutsutaan eläinlääkärit ja palokunta pelastamaan pieni poniotus pinteestä?! Onneksi nuorilla on notkeat sivut ja trailerin sisätilat helposti siirrettävissä, joten Frodo pääsi nousemaan ylös, omin voimin. Se oli aivan märkä ja suusta tuli verta. Sitä oli joka puolella, trailerin valkoiset seinät hohtivat punaisena. Mutta onneksi oli kosteuspyyhkeet! Niillä sai paikannettua verenvuodon yhteen kohtaan ja poni näytti päällisin puolin olevan kunnossa. Järkyttynyt tottakai, mutta muutoin ihan jees. Jatketaanko matkaa? 

No siinäpä vasta kysymys! Tekeekö se moisia houdini temppujaan uudelleen? Entä onko se edes kunnossa, liikkuuko se puhtaasti? Mitä jos siltä meni vaikka jalka paskaksi? Nopealla miettimisellä päätimme jatkaa ainakin vähän matkaa, koska eipä siihen valtatien varteen voinut jäädäkkään ja kääntyminen ei siinä kohtaa ole mahdollista tällaisella yhdistelmällä. Ponilta kuitenkin otettiin kaulapanta pois, ettei moista pääse sattumaan uudelleen. Sinne ruokintapöydän päälle hyppääminen on kuitenkin pienempi paha, kuin tuolla tavalla kiinni jääminen. Matka jatkui Kouvolaan jo siksikin, että jos ponini nyt sattui loukkaamaan itsensä pahemmin, olisi klinikka aivan vieressä ja teurastamokin lähempänä. Miksipä ei ajaisi palveluiden lähettyville, kun ponikin alkoi olla paljon rauhallisemmin trailerissa. Jopa niin hiljaa, että välillä teki mieli pysähtyä katsomaan, oliko se edes kyydissä. Perille päästyämme Frodo näytti olevan toipunut varsin mallikkaasti alkumatkan traumaattisesta kokemuksestaan. Eniten pelotti vain se, saadaanko ponia traileriin takaisin tuosta noin vain, vai täytyikö meidän aloittaa lastaus miinustilanteesta. Julkisilla paikoilla se on ikävää, sillä joka toinen tulee tarjoamaan apuaan, josta ei oikeasti ole muuta kuin haittaa. Minäkin teen sitä joskus, mutta vain tilanteissa, joista huokuu lastaajien hermostuneisuus ja epätoivo. Sillä tiedän, että mieheni kanssa saamme hevosen positiivisesti traileriin ja tulevat lastaukset ovat varmasti helpompia, eikä päin vastoin.

Olimme näyttelypaikalla etuajassa, joten poni sai hetken odotella trailerissa. Varsat väsyvät todella nopeasti, joten niitä on turha ottaa puoli tuntia ennen hötkyilemään ulos. Trailerissa olo on vähemmän väsyttävää sekä varsalle, että sitä pitelevälle ihmiselle. Etenkin kun kyseessä oli hyvin heikosti valmisteltu ja tilanteeseen opetettu varsa. Herranen aika, se on ollut kesälaitumella! Ei minulle tule mieleenkään mennä kiusaamaan ja lääppimään varsoja laitumelle kesken kesän. Olkoot siellä rauhassa niin kauan kuin Suomen lyhyt kesä antaa olla. Aivan satasen luotto ei ollut oriini siinä mielessä, että se osaisi olla sikailematta trailerin ulkopuolella. Kilttihän se on, mutta se on nuori ori, joka osaa hienosti keulia ja kouhia etujaloillaan. Niinpä tähtäsimme täsmällisesti aikataulumme niin, että otamme ponin ulos trailerista, nopeasti harjaamme ja menemme mittaukseen. Se oli lähes vedenpitävä suunnitelma ja miltei onnistuikin. Mutta hiukan vettä pääsi kuitenkin vuotamaan..

Viereisen trailerin matkustaja oli käynyt suorittamassa oman osuutensa ja valmiina kotimatkalle. Paitsi, että tapaus sattui olemaan hieman vastahakoinen lastautuja. Avustajat ja poni, olivat meidän trailerin takana, josta toki kuului enemmän ja vähemmän pelottaviakin ääniä. Ja Frodohan lopulta pelästyi niin, että hyppäsi ensin eteenpäin puomin yli ruokintapöydän päälle ja siitä laskeutuessaan kaatui taas trailerin pohjalle. Onneksi varsalla oli jo suitset päässä ja se oli varustukseltaan valmis ulkoistumaan trailerista. Se onnistui taas saamaan itsensä ylös trailerista sillä aikaa, kun olin avaamassa takaluukkua. Kaikki hyvin, vaikka varsa olikin peloissaan ja jännittynyt. Ulos saatuamme huomasimme etujalassa olevan pitkän verisen vekin, joka lopulta oli vain pinnallinen verestävä naarmu. Varsa muutoin vaikutti olevan kunnossa ja liikkui puhtaasti. Unohti myös tapahtuneen hyvin nopeasti, tai mamman läsnäolo oli niin rentouttavaa, sillä pian se oli oma itsensä ja kiinnostunut tekemään tuttavuutta tyttöponien kanssa.

Menimme mittaukseen, jossa ponin säkäkorkeudeksi saimme 135cm. Takaa korkeutta löytyi 137cm. Kaikki tarvittavat merkit löytyi ja varsa katsottiin olevan hyvässä kunnossa kehää varten. Niinpä hetken aikaa odottelimme ulkona omaa vuoroa, ennen kuin pääsimme hämärään maneesiin, jonka takaseinän peilit oli piilotettu pressuilla. Näin ihmistytön mieleen paikka oli pelottavan oloinen, ei ollenkaan luokseen kutsuva, mutta varsani seurasi minua luottavaisesti perässäni. Se seisoi paikallaan suhteellisen mutkattomasti, vaikkakin vähän epäedustavassa asennossa, mutta väliäkö sillä, saavatpahan ainakin arvosteltua edes jotenkin. Esitimme käynnin ja ravin, olimme vielä hengissä ja varsa käyttäytynyt yllättävänkin hyvin. Varauduin siihen, että ohjelmanumeroon lisätään irti päässeen oriin kiinniotto. Ja kaiken sen päälle asettelin oriin vielä uudelleen tuomarin eteen kuulemaan lausuntoa.

"Ori esitetty hyvässä kunnossa, se edustaa hyvää rotutyyppiä.." Ja muu sitten jäikin vain sanahelinäksi, sillä en voinut olla uskoa kuulemaani.

Tyyppi 8.5
pää, kaula 8.5
ylälinja 8.0
etuosa 8.0
takaosa 8.0
etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 7.0
Takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 7.0
Käyntiliikkeet 8.0
Raviliikkeet 7.0
Yleisvaikutelma 8.0
Kaviot 8.0

Ori Hillside Forgotten Gold 
palkitaan I-palkinnolla. 


Että mitä? No sitä vaan, että enpä kuuna päivänä olisi uskonut. Pieni rääpäleeni, josta tosin on kesän aikana kasvanut melko kookas poika, pokkasi vuotiaana orina ykköspalkinnon. Kotimatkalle lähtö hieman arvelutti siltikin. Kuinka suuren ongelman menomatka oli saanut aikaan? Niin suuren, ettei täti meinannut keretä napata ruusuketta pois ja juosta pois alta, kun pieni näyttelytähti oli jo trailerissa rouskuttelemassa tyytyväisenä heiniään. Kotimatka oli vähemmän dramaattinen. Frodo seisoi matkan ajan kuin kokenut matkaaja konsanaan, nätisti paikoillaan. 

Tästä elämä jatkuu orina kohti kevättä. Jos olemme hyvässä kasvuvaiheessa, voinee ori päästä ponioripäiville. Sitä ennen on kuitenkin harjoiteltava hieman lisää matkustusta ja ehkä käytävä vähän muutoinkin maailmaa katselemassa. Ja ennen kaikkea, valmistauduttava ja valmisteltava poni kunnolla. 

2.9.2017

Onnea uuteen kotiin Uuno!


Kaksi viikkoa sitten kävin moikkaamassa ihanaa Uunoani, viimeisen kerran niin, että voin sanoa sen olevan minun. Uunosta oli kehkeytynyt hieno, suuri hevonen. Koko pääsi jopa yllättämään, tai ponien kanssa vietetty aika on saanut jo hevosten koon tuntumaan valtavalta. Uuno on myyty ja matkasi uuteen kotiin heti Ypäjän reissulta selviydyttyämme. Tähän asti Uuno on ollut lähellä ylläpidossa, sillä sen terveys ei kestänyt meidän käyttötarkoitusta. Ylläpitokodissa vierähti kevyesti kolme vuotta ja ylikin. Nopeasti se aika menee. 


Uuno on se meidän ensimmäinen nuori hevonen, jonka kanssa on opeteltu nuorten hevosten mielenmaailmaa. Sen kanssa pääsimme kokemaan ja näkemään paljon maailmaa, hevosmaailmaa. Se opetti meille paljon ja antoi valtavan avainnipun tulevaisuuteen. Sen ansiosta me olemme nyt tässä, harrastamme tätä lajia näin, miten harrastamme. 

Jokaisella hevosella on aikansa ja paikkansa. 


Uuno löysi mainion kodin. Tippa linssissä tuo yhdeksän vuotias ruuna saateltiin matkalle uuteen elämään, jonne toivon paljon onnea ja iloa! On ilo saada kuulumisia Uunosta, siitä kuinka se on kotiutunut ja sopeutunut uuteen laumaansa. Ja siitä, kuinka siihen on tykästytty. Parasta, mitä Uuno voisi saada - arvoisensa kodin. 

1.9.2017

Ponibreeders 2017



Ponibreeders on kasvattajakilpailu, johon ponia maksetaan syntymästä asti. Aivan kuten puoliverisille on breedersprize ja suomenhevosille kasvattajakilpailu. Tämä vain on nimensä mukaisesti avoinna puhdasrotuisille poneille, jotka ovat Suomessa syntyneitä ja polveutuvat jalostusohjesääntöjen mukaisesti, pois lukien shetlanninponit. Mukaan saa osallistua myös ratsu- ja part bred -ponit, suomenpienhevoset sekä vuonohevoset. 


Ponia maksetaan kilpailuun joka vuosi. Kilpailuoikeuden voi ostaa toiselta saman ikäiseltä ponilta, tai ponin voi maksaa jälkikäteen kilpailuun, jolloin jokainen erääntynyt maksu on kaksinkertainen.  Toisin kuin hevosilla, ponit mittelöivät kisoissa kahtena vuotena. Viisi -vuotiaina kilpaillaan sponsoreiden lahjoittamista palkinnoista ja kuusi -vuotiaina osallistumismaksuista kertyneestä rahapotista. Vanhempi ikäluokka saa osallistua kumpaankin lajiin, mutta nuoremmat joutuvat valitsemaan vain  toisen. Gottfridin kanssa halusimme osallistua esteille. 

Estekorkeus on riippuvainen ponin säkäkorkeudesta, jolloin kilpailuun vaaditaan virallinen mittaustulos. Mikäli se puuttuu, joutuu poni kilpailemaan suurimmalla korkeudella, joka Kottin ikäisillä olisi toisena päivänä ollut metrin. Vähän kohtuuton korkeus ponille, jonka virallinen mittaustulos antoi senttejä vain 132. Niinpä pieni palleromme kilpaili omalla korkeudellaan ensimmäisenä päivänä 70cm ja toisena päivänä 80cm radalla. 

Arvostelumenetelmä molempina kilpailupäivinä luokissa on  A.0.0. Virhepisteettömästi radan suorittaneet ratsukot palkitaan ruusukkein. Ratsukko, jonka suoritus on keskeytynyt tai hylätty ensimmäisenä kilpailupäivänä saa osallistua toisen kilpailupäivän esteratsastusluokkaan, mutta ei saa kokonaiskilpailussa hyväksyttyä tulosta eikä näin ollen kilpaile kokonaiskilpailun sijoituksista. Mikäli palkintosijat menevät tasapisteille, uusitaan niistä sijoista.

Ypäjän derbykenttä on kuin tehty tälle kisalle. Paljon tilaa, mahdollisuus tehdä helpot, nuorille tarkoituksen mukaiset radat ja estemateriaalit ja täytteet on pidetty maltillisena, mutta kuitenkin näyttävänä. On sääli, että moni jättää osallistumatta tähän kilpailuun derbykentän takia, parempaa paikkaa saa oikeasti etsimällä etsiä. Kilpailuun osallistuneista poneista yksikään ei katsellut tai jännittänyt paikkaa ja siellä ratsasti kuusivuotiaiden luokassa 11-vuotias ratsastajakin! Hatunnosto hänelle, että uskalsi osallistua kilpailuun, jossa muiden selässä oli kaikkea muuta kuin nuori tyttö.



Kotti kilpaili sponsoreiden lahjoittamista esinepalkinnoista.

Kilpailun sponsorit

Staffansberg oli estepuolen pääsponsori ja lahjoitti voittajalle isot kavalettipalat sekä puomin. 

Wahlsten loimitti jokaisen luokan voittajat.

Solhedsilta kotiin viemisiksi tuli heidän tuotteitaan, meidän kohdalla kaksi pulloa, jotka todella tulivat tarpeeseen.

Black horse lahjoitti ponille apetta.

US wood oli koulupuolen pääsponsori ja lahjoitti voittajalle kuiviketta.


Ensimmäisen päivän jälkeen oli kaksi puhdasta suoritusta, joista toinen meidän ponilla, mutta toisena päivänä vain Kotti piti puomit kannattimillaan ja tuli ratsastajan kanssa maaliin, joten edes uusintaa ei tarvittu, voitto oli selvä 12 virhepisteen erolla seuraavaan. Luokassamme vain kaksi sai kokonaistuloksissa hyväksytyn tuloksen, yhteensä luokassamme oli vain kolme ratsukkoa. Missä kaikki muut ponit ovat?! Kilpailuun oli maksettu 14 viisivuotiasta, joista vain 6 osallistui, kolme esteille ja kolme koulupuolelle. Aika huolestuttavaa, kun luokat ovat naurettavan helpot koulupuolella, eikä esteradallakaan mitään vaikeita tehtävíä ollut. Minne maksetut ponit jäivät? Ei ainakaan luokkien vaatimusten takia tässä kohtaa saa vielä tippua matkasta! 


Ensimmäisen päivän rata



Toisen päivän rata


Kiitoksia kilpailun järjestäjille sekä sponsoreille. Kiitoksia kasvattajalle tästä upeasta ja ihanasta ponista. Suurin kiitos meidän esteratsastajalle, joka on luotsannut ponin kaikissa tapahtumissa menestykseen! Ilman Jaanaa tämä olisi jäänyt meiltä tekemättä! 


Palkintojen jaossa kasvattaja Jaana Värri, Gottfrid ratsastajansa Jaana Pulkkisen kanssa, sekä ponin omistajia Aino ja Saga Kettusta edustamassa äiti, eli allekirjoittanut.