Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

6.9.2017

Tamma- ja varsanäyttely, Kouvola

On käyttöponeja ja näyttöponeja. Sekä hevosia.
Ne ovat joko erikseen tai samassa paketissa.
Usein erikseen.


Me emme ole koskaan pahemmin loistaneet näyttelyissä. Meillä on selkeästi ollut ratsuissa se käyttöversio. Yksi kakkospalkinto on irronnut Gottfridille kaksi vuotiaana. Siinäpä se sitten olikin. Kerran hevosemme on saanut tuloslistaan keskeyttänyt. Ja loppuja emme ole edes viitsineet näyttää, sillä selkeästi meillä ei ole tatsia tähän hommaan. En perusta niin näyttelyistä, vaikka hyvä rakenne on ratsulle tärkeää, ei se takaa silti menestystä ratsun uralla. Rakennetta tärkeämpiä on moni muu seikka. Frodon kohdalla irvistellen katselin heppa-järjestelmää, ajatuksella onko aivan pakko?! Jos mielii varsansa näyttää jalostusarvosteltavana, lienee parempi, että on ulkopuolisen arvioita ennen sitä. Ja varsassa ei omaan silmään ulkoisesti ollut mitään suurta vikaa, niin miksei sen kanssa voisi käydä sen kakkospalkinnon noutamassa? Hyvää harjoitusta nuorelle.

Suunnitelma oli selkeä
Ei palkittu - samalla matkalla klinikan kautta ruunaksi.
III-palkinto - sama juttu!
II-palkinto - katsotaan mistä jää kiikastamaan, kyseessä kun kuitenkin on vasta vuotias, kasvava varsa.
I-palkinto - Unohda ruunaus tältä vuodelta, kerkeää sen ensivuonna!

Yksi asia mikä on varma on se, että jalostukseen täysin kelpaamatonta oria on turha pitää päivääkään pidempään orina! Sekä hevosen, että ihmisten elämä helpottuu kummasti, kun pallit ovat jossain muualla kuin jalkojen välissä. 

Näyttely jätettiin syksyyn, sillä varsani ei ollut ollenkaan hyvän näköinen keväällä, eikä kesällä. En missään mielessä olisi sitä voinut julkisille paikoille vielä Ponynäyttelyn aikaankaan viedä. Muutamassa viikossa tapahtui ihme. Laitumelta vastaan käveli ruman ankan poikasen sijasta aika kivan näköinen nuori mies. Ilmoitin varsan näyttelyyn, joka järjestettiin 5.9 Kouvolassa. Päivä on sikäli merkittävä, että on tasan kaksi vuotta siitä, kun ensimmäinen hevoseni Nemo lopetettiin. Ensin meille tuli ilmoitus, että näyttely on täynnä, vaikkei siellä vielä ollutkaan 45 arvosteltavaa otusta. Emme siis olleet edes menossa näyttelyyn. Mutta maailma on pieni, sanotaan. Englannissa käydessämme matkaseurassa oli Hippoksen työntekijä, joka hoiti loman aikana työasioita niin, että pääsimme kuin pääsimmekin lopulta näyttelyyn. Olisimme muutoin suunnanneet ensi kuussa Lappeenrantaan, mutta olisihan se harmittanut, kun nyt varsa sattui olemaan ihan hyvässä kasvuvaiheessa.

Harjoittelimme edellisenä iltana laittamalla varsalle suitset päähän ja kokeilimme juokseeko ihmisen kanssa. Jotain ravin sekaista sieltä aikaan tuli, joten se riittäköön. Suitset askartelin useammasta eri suitsipaketista, koska täytyi saada siisti turpahihna, ilman sitä tuo otus ei näytä ollenkaan rotutyypilliseltä, vaan joltain enemmän ratsua edustavalta otukselta. Frodolla on pitkä, melko iso pää. Kuolaimet otettiin Siirillä olleista suitsista, samoin se turpahihna, josta poistin vain alaosan. Kuolaimet oli pitkät, mutta parempi se kuin liian lyhyet.  Aamulla poni traileriin ja menoksi. Kaulapanta, jottei hyppää etupuomin päälle. Korvahuppu, sellainen äänieristetty, vaimentamaan melua. Nahkariimu, muutahan meillä ei olekaan ja Kottin pieneksi jäänyt loimi päälle. Siinä kuulkaa oli jo ison pojan elkeitä! Matka maailmalle saattoi alkaa. 


Varaudun aina kaikkeen, tai niin kuvittelen. Olin varautunut siihen, että koko reissu on iso pettymys. Ori hylätään jostain käsittämättömän typerästä syystä tai palkitaan kolmosella. Saa noottia huonosta valmistelusta, sillä eihän sitä olla valmisteltu! Ei voida arvioida, kun ei seiso paikallaan tai mitä näytä nyt on. Ai miksi me ei koskaan pärjätä näyttelyissä..? Mutta siltikään en ollut varautunut ihan tällaiseen. Hötönetin kasvattajapuolella oli keskustelu näyttelyiden kirjoittamattomista säännöistä. Luin sitä pikaisesti silmäillen, josta tarttui mukaan kosteuspyyhkeet. 

Matka alkoi hyvin. Poni lastautui koppiin kuin kokenut konkari. Sitä olimme treenanneet sunnuntaina, aivan samoilla pelisäännöillä kuin Kottinkin kohdalla joskus aikoinaan. Matkaan päästiin siis lähtemään erittäin kivuttomasti. Ensimetreillä kopista kuului kolinaa ja seinät huojuivat, joten pika tsekkaus, että kaikki oli kunnossa. Varsoista kun ei koskaan tiedä, ne saattavat kaatua täysin, menettäessään tasapainon. Kaikki kuitenkin oli ihan hyvin, joten jatkoimme matkaa. Jokunen kilometri taivallettiin tasaista kyytiä eteenpäin. Trailerista kuului välillä enemmän, välillä vähemmän kolinaa, se on täysin normaalia. Valtatielle päästyämme kolinan määrä oli kuitenkin normaaliin liian suuri ja lopulta tuli aivan hiljaista. Siispä äkkiä lähimmälle bussipysäkille tsekkaamaan toiseen kertaan, että kaikki on varmasti hyvin. Trailerikamera olisi ihan jees.. No eipä vain enää kaikki ollutkaan kunnossa. Tilava kahden hevosen traileri on todella tilava yhdelle ponivarsalle. Niin tilava, että kaulapannasta huolimatta poni pystyy siirtämään itseään puolimetriä etupuomista taaksepäin. Ja saamaan päänsä etupuomin alle, huitaisemaan etujalan kaulapannassa olleen narun yli ja olemaan totaalisesti jumissa. Siinä irroitteluoperaatiossa päädyttiin lopulta väistämättä nurin trailerin lattialle. Tähänkö tämä reissu tyssäsi? Kutsutaan eläinlääkärit ja palokunta pelastamaan pieni poniotus pinteestä?! Onneksi nuorilla on notkeat sivut ja trailerin sisätilat helposti siirrettävissä, joten Frodo pääsi nousemaan ylös, omin voimin. Se oli aivan märkä ja suusta tuli verta. Sitä oli joka puolella, trailerin valkoiset seinät hohtivat punaisena. Mutta onneksi oli kosteuspyyhkeet! Niillä sai paikannettua verenvuodon yhteen kohtaan ja poni näytti päällisin puolin olevan kunnossa. Järkyttynyt tottakai, mutta muutoin ihan jees. Jatketaanko matkaa? 

No siinäpä vasta kysymys! Tekeekö se moisia houdini temppujaan uudelleen? Entä onko se edes kunnossa, liikkuuko se puhtaasti? Mitä jos siltä meni vaikka jalka paskaksi? Nopealla miettimisellä päätimme jatkaa ainakin vähän matkaa, koska eipä siihen valtatien varteen voinut jäädäkkään ja kääntyminen ei siinä kohtaa ole mahdollista tällaisella yhdistelmällä. Ponilta kuitenkin otettiin kaulapanta pois, ettei moista pääse sattumaan uudelleen. Sinne ruokintapöydän päälle hyppääminen on kuitenkin pienempi paha, kuin tuolla tavalla kiinni jääminen. Matka jatkui Kouvolaan jo siksikin, että jos ponini nyt sattui loukkaamaan itsensä pahemmin, olisi klinikka aivan vieressä ja teurastamokin lähempänä. Miksipä ei ajaisi palveluiden lähettyville, kun ponikin alkoi olla paljon rauhallisemmin trailerissa. Jopa niin hiljaa, että välillä teki mieli pysähtyä katsomaan, oliko se edes kyydissä. Perille päästyämme Frodo näytti olevan toipunut varsin mallikkaasti alkumatkan traumaattisesta kokemuksestaan. Eniten pelotti vain se, saadaanko ponia traileriin takaisin tuosta noin vain, vai täytyikö meidän aloittaa lastaus miinustilanteesta. Julkisilla paikoilla se on ikävää, sillä joka toinen tulee tarjoamaan apuaan, josta ei oikeasti ole muuta kuin haittaa. Minäkin teen sitä joskus, mutta vain tilanteissa, joista huokuu lastaajien hermostuneisuus ja epätoivo. Sillä tiedän, että mieheni kanssa saamme hevosen positiivisesti traileriin ja tulevat lastaukset ovat varmasti helpompia, eikä päin vastoin.

Olimme näyttelypaikalla etuajassa, joten poni sai hetken odotella trailerissa. Varsat väsyvät todella nopeasti, joten niitä on turha ottaa puoli tuntia ennen hötkyilemään ulos. Trailerissa olo on vähemmän väsyttävää sekä varsalle, että sitä pitelevälle ihmiselle. Etenkin kun kyseessä oli hyvin heikosti valmisteltu ja tilanteeseen opetettu varsa. Herranen aika, se on ollut kesälaitumella! Ei minulle tule mieleenkään mennä kiusaamaan ja lääppimään varsoja laitumelle kesken kesän. Olkoot siellä rauhassa niin kauan kuin Suomen lyhyt kesä antaa olla. Aivan satasen luotto ei ollut oriini siinä mielessä, että se osaisi olla sikailematta trailerin ulkopuolella. Kilttihän se on, mutta se on nuori ori, joka osaa hienosti keulia ja kouhia etujaloillaan. Niinpä tähtäsimme täsmällisesti aikataulumme niin, että otamme ponin ulos trailerista, nopeasti harjaamme ja menemme mittaukseen. Se oli lähes vedenpitävä suunnitelma ja miltei onnistuikin. Mutta hiukan vettä pääsi kuitenkin vuotamaan..

Viereisen trailerin matkustaja oli käynyt suorittamassa oman osuutensa ja valmiina kotimatkalle. Paitsi, että tapaus sattui olemaan hieman vastahakoinen lastautuja. Avustajat ja poni, olivat meidän trailerin takana, josta toki kuului enemmän ja vähemmän pelottaviakin ääniä. Ja Frodohan lopulta pelästyi niin, että hyppäsi ensin eteenpäin puomin yli ruokintapöydän päälle ja siitä laskeutuessaan kaatui taas trailerin pohjalle. Onneksi varsalla oli jo suitset päässä ja se oli varustukseltaan valmis ulkoistumaan trailerista. Se onnistui taas saamaan itsensä ylös trailerista sillä aikaa, kun olin avaamassa takaluukkua. Kaikki hyvin, vaikka varsa olikin peloissaan ja jännittynyt. Ulos saatuamme huomasimme etujalassa olevan pitkän verisen vekin, joka lopulta oli vain pinnallinen verestävä naarmu. Varsa muutoin vaikutti olevan kunnossa ja liikkui puhtaasti. Unohti myös tapahtuneen hyvin nopeasti, tai mamman läsnäolo oli niin rentouttavaa, sillä pian se oli oma itsensä ja kiinnostunut tekemään tuttavuutta tyttöponien kanssa.

Menimme mittaukseen, jossa ponin säkäkorkeudeksi saimme 135cm. Takaa korkeutta löytyi 137cm. Kaikki tarvittavat merkit löytyi ja varsa katsottiin olevan hyvässä kunnossa kehää varten. Niinpä hetken aikaa odottelimme ulkona omaa vuoroa, ennen kuin pääsimme hämärään maneesiin, jonka takaseinän peilit oli piilotettu pressuilla. Näin ihmistytön mieleen paikka oli pelottavan oloinen, ei ollenkaan luokseen kutsuva, mutta varsani seurasi minua luottavaisesti perässäni. Se seisoi paikallaan suhteellisen mutkattomasti, vaikkakin vähän epäedustavassa asennossa, mutta väliäkö sillä, saavatpahan ainakin arvosteltua edes jotenkin. Esitimme käynnin ja ravin, olimme vielä hengissä ja varsa käyttäytynyt yllättävänkin hyvin. Varauduin siihen, että ohjelmanumeroon lisätään irti päässeen oriin kiinniotto. Ja kaiken sen päälle asettelin oriin vielä uudelleen tuomarin eteen kuulemaan lausuntoa.

"Ori esitetty hyvässä kunnossa, se edustaa hyvää rotutyyppiä.." Ja muu sitten jäikin vain sanahelinäksi, sillä en voinut olla uskoa kuulemaani.

Tyyppi 8.5
pää, kaula 8.5
ylälinja 8.0
etuosa 8.0
takaosa 8.0
etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 7.0
Takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 7.0
Käyntiliikkeet 8.0
Raviliikkeet 7.0
Yleisvaikutelma 8.0
Kaviot 8.0

Ori Hillside Forgotten Gold 
palkitaan I-palkinnolla. 


Että mitä? No sitä vaan, että enpä kuuna päivänä olisi uskonut. Pieni rääpäleeni, josta tosin on kesän aikana kasvanut melko kookas poika, pokkasi vuotiaana orina ykköspalkinnon. Kotimatkalle lähtö hieman arvelutti siltikin. Kuinka suuren ongelman menomatka oli saanut aikaan? Niin suuren, ettei täti meinannut keretä napata ruusuketta pois ja juosta pois alta, kun pieni näyttelytähti oli jo trailerissa rouskuttelemassa tyytyväisenä heiniään. Kotimatka oli vähemmän dramaattinen. Frodo seisoi matkan ajan kuin kokenut matkaaja konsanaan, nätisti paikoillaan. 

Tästä elämä jatkuu orina kohti kevättä. Jos olemme hyvässä kasvuvaiheessa, voinee ori päästä ponioripäiville. Sitä ennen on kuitenkin harjoiteltava hieman lisää matkustusta ja ehkä käytävä vähän muutoinkin maailmaa katselemassa. Ja ennen kaikkea, valmistauduttava ja valmisteltava poni kunnolla. 

6 kommenttia:

  1. Onnea! Hieno poika tosiaan. Onko se siis nyt 1- vai 2-vuotias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Frodo on vasta yksivuotias, forrestereilla on mahdollisuus mennä jo kaksivuotiaana ensimmäistä kertaa jalostusarvosteluun. Saas nähdä, onko keväällä siinä kuosissa ;)

      Poista
    2. Ahaa, aina oppii uutta! Ei taida olla kovin yleistä viedä jo kaksivuotiaana? En ainakaan muista senikäisiä nähneeni. Welshejä ei saa viedä senikäisinä, vaikka ne voivat saada lisenssin jo 2-vuotiaana.

      Poista
    3. Joo, se on alkuperämaan käytäntö, jonka vuoksi v. 2014? Otettiin myös suomessa käytäntöön. Ainoat kaksi vuotiaat, tai ainakin luvan saaneet ovat Horshaka Je t'Aime ja Horshaka Viva la Vida, joista vivaa ei enää uusintatarkastuksessa tänä vuonna hyväksytty eteenpäin. Mutta harvassahan ne forestit, tai mitkään kaksi vuotiaat ovat, jotka olisivat huhtikuussa edukseen olevassa kehitysvaiheessa.

      Englannista tuotu ori Vernons Vision on mm. Alkuperämaassa hyväksytty kaksi vuotiaana jalostukseen, jonka jälkeen tulikin Suomeen. Siellä niitä esitetään nuorenpana enemmän, toki siellä niitä potentiaalisia oreja on muutoinkin enemmän, Suomen viidestä syntyvästä oriista ei moni pidä pallejaan edes siihen asti. :)

      Poista
  2. Oi, teilläpä olikin menestyksekäs näyttelyreissu! Kannatti käydä:) ja kannattaa varmaan käydä uudemmankin kerran! Hieno varsa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kannatti käydä ja yritetään me ensi vuonnakin johonkin näyttelyyn päästä, onhan se kiva kasvattajallekin saada vähän extraa siitä vaivannäöstä, minkä koki varsa-ajan hoitamisessa ja varsomisvalvojaisissa. :)

      Poista