Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

21.10.2017

Viimeinen koitos

Ennen tulevaa treenikautta on edessämme. Reilun viikon päästä otamme viimeisen kerran osaa viisivuotiaiden sarjakilpailuun Kottin kanssa. Se on koko sarjakilpailun finaali, jonne pääsi seitsemän ratsukkoa, me mukaan lukien. Tämän jälkeen me siirrymme treenaamaan seuraavaa kautta varten, jolloin edelleen on tarkoitus olla ikäkauden karkeloissa mukana. Ensi vuonna kisaamme näin ollen vaativa B luokissa. Se on talven treenikaudelle tavoitteena.

Lappeenrannan kisakuvat sain käsiteltyä vasta hiljattain.
Viisi vuotiaiden kauden huipentuma on ensi viikon sunnuntaina Ypäjällä, jossa on samaan aikaan koko pitkän viikonlopun kouluratsastusluokkia, vaikka kuinka paljon. Siellä mm. ratkotaan viisivuotiaiden lisäksi muutkin nuorten hevosten sarjakilpailujen finaalit.

Kottia on koko vuosi treenattu ajatuksella, että otamme vain osaa kilpailuun. Ei meillä ole salaista ajatusta lukuun ottamatta ollut tavoitteita sen enempää. Vastassa on kuitenkin super hienoja puoliverisiä, jotka liikkuvat mielettömän hyvin. Minä olen aina vähän vähätellyt poniani, koska onhan se poni, aivan eri kategoriaa hevosten kanssa. Meidän oma kotivalmentajamme Taina on aina kehunut ponia erityisen hienoksi, mutta jotenkin sitä vain ei itse oikein usko. Toki Kotti on hyvä, en sitä sano, mutta minuun on jo pinttynyt se ajatus, joka minulle ponista, sen ollessa kaksivuotias, sanottiin "kyllä siitä varmaan keskinkertaisen rodun edustajan saatte lapsillenne." Oikeastaan aina olen Kottin kanssa kokenut vain vähättelyä, se on forestina yksi tusinasta, siinä ei ole mitään erikoista eikä hienoa. Olen vuosien aikana katkeroitunut tästä. Ne sanat, jotka kuulin juuri ostamastani ponista, ovat jääneet kummittelemaan pääni sisälle. Aina, kun poni pärjää jossakin, jotenkin, sanat tulevat uudelleen mieleen. Mieheni on tehnyt tästä jo vitsin, joka kerta  palkintojen jaon jälkeen hän muistuttaa, kuinka keskinkertaista huonommalla yksilöllä napattiin taas palkintoja tai pärjättiin muuten vain todella hienosti. 

En sano, että ponini olisi paras rotunsa edustaja, mutta kyllä, mielestäni se kuuluu ehdottomasti vähintään hyväksi rotunsa edustajaksi. Ylipäätään meistä kukaan ei ole mielestäni oikeutettu sanomaan toiselle mitään tuollaista toisen ponista. Omastaan voi sanoa mitä haluaa, mutta toisen ponista mölyt ja mielipiteet voi pitää omana tietonaan, kaikkea ei tarvitse suustaan ulos päästää. En ehkä ottaisi niin itseeni, jos kyse olisi pienimuotoisesta asiasta. Mutta tämän ponin eteen on tehty valtavasti töitä, jo ennen kuin poni on meille päätynyt, olen käyttänyt elämäni lähes kokonaan hevosiin. Ja sitten joku tulee ja sanoo, että kaipa tuo teille kelpaa, vähättelevään sävyyn. Niin kelpaa, kelpaisi varmasti monelle muullekin, mutta moni muu ei meille.  Yllätyin kovasti, kun poni viime kisoissa sai vastaavasta luokasta yli 80% tuloksen, toki yhden tuomarin on hankala arvioida tällaisessa luokassa. Mutta se, mitä tuomarina toiminut Heidi sanoi luokan jälkeen lämmitti enemmän kuin tulos. Ponistani löytyy kaikki vaaditut asiat, niin liikkeistä kuin teknisestä osaamisestakin. Sillä on paljon todella hyvää, niin kuin muillakin, ja omat heikkoutensa - aivan kuin niillä muillakin. Ei ole mitään syytä kokea alemmuutta muiden rinnalla, poni on menossa sinne, minne poni on laadullansa ansainnut. Me todella tehtiin se, me näytettiin kaikille epäilijöille!


Vastassa on hienot hevoset ammattilaisten alla. Ja tällainen amatööri, joka ei osaa ottaa ponistaan läheskään kaikkea sitä laatua irti, jonka joku muu voisi siitä radalla saada. Mutta jostainhan se on aloitettava, se maailman valloitus. Ehkä se kaikki ponin vähättely on saanut kuitenkin itselleni tarpeen todistaa kaikkien usko ja luulo vääräksi. Jostainhan tämä tarve tehdä lähes mahdottomasta mahdollista, kumpuaa. Helpompaa olisi tehdä tällaista hevosen kanssa, ei tarvitsisi todistella kenellekään mitään siitä, miksi olemme täällä. Meitä on epäilty ja halveksittu paljon. Olen aina pelännyt sitä, että se tulisi tuomareiden puolelta. Koskaan et voi tietää, millä tavoin ponia tänään arvioidaan, onhan se nyt jo nähty. Mutta en kuvitellut, että suurin halveksunta tulee kanssakilpailijoideni sijasta, surevilta omaisilta. Kyllähän se sapettaa, jos tällainen tupsujalkainen, karvapallo menee tuloslistassa hienon puoliverisen ohi. Mutta että katsomossa huokaillaan sitä, mitä tuo poni tekee täällä kouluhevosten kisoissa, saako sekin muka osallistua?! Ei tietenkään, eihän se edusta hevoseläintä millään muotoa!

Ponia enemmän treeniä tarvitsee oma pääni. Minun täytyy oppia uskomaan poniini myös silloin, kun korviini juuri ennen starttia kantautuu niitä epäileviä ja halveksuvia sanoja. En minäkään halveksu teidän hevosianne, pidän niitä monin kertaisesti hienompina kuin minun ponini, miksi teillä on tarve halveksua poniani, eihän sen pitäisi mikään uhka olla? Kysynpä vaan, tuleeko parempi mieli, kun saat vähän lisää romutettua jo muutenkin heikko itsetuntoani? 

Hurjan kilpaponi kliseen keskellä poni on kuitenkin ensisijaisesti lasten harrastuskaveri, ja varmasti yksi turvallisimmista.

Poniakin on treenattu. Sen kanssa on valmentauduttu sen, minkä pitkäkestoiselta flunssaltani olen kyennyt. Lisää voimaa ja tasapainoa, joustoa ja lennokkuutta. Niitähän ne tuomarit ovat aina toivoneet. Teknisesti poni osaa jo tarvittavat asiat hyvin, joten olemme voineet keskittyä siihen, että saisimme esitettyä parhaan mahdollisen laadun ja liikkeet tuomareille. Ponista tulee helposti kiireinen, joten siihen on nyt kiinnitetty aikaista enemmän huomiota. Tahdin on oltava rauhallinen, mutta ponin on silti liikuttava aktiivisesti, pitkin askelin. Sille on haettu hieman erilaista liikkumatapaa, sillä ponin luontainen tapa on mennä vauhdilla eteenpäin, mieluummin vähän enemmän jalat rungon alla. Samaan aikaan kun teemme ponin näkökulmasta suuriakin muutoksia, joutuu se käyttämään kroppaansa tottakai eri tavalla. Se saa taas lihaksiston reagoimaan helposti ja kipeyttämään ponia. Samaan aikaan, kun yritämme parantaa yhtä asiaa, joku toinen asia ei tykkää siitä. Kun toiseen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää. Näin ollen meillä on nyt ylälinjastaan kireä poni, jota on availtu treenien muodossa. Etenkin takaosa on joutunut yllättävänkin kovan puristuksen alle. Taina sanoikin, että on ihan normaalia, että nuori hevonen kipeytyy jostakin kohtaa, kun normeja muutetaan. Kipeytyyhän kuka vain, kun alkaa treenaamaan jotain uutta. Täytyy vain muistaa antaa myös palautumista, vastapainoksi erilaista treeniä. Paljon voidaan tehdä ratsain rasitusta, mutta paljon voidaan myös edistää palautumista. 

Niinpä edelliset iltahämärän treenit painottuivat vain ponin lukkojen ja lihaskireyksien avaamiseen. Suurin kireys oli helppo paikantaa takaosaan, lannerankaan. Poni kulki alkutreenien ajan lyhyellä, alas käpertyneellä lautaslinjalla, jonka selvimmätkin merkit näkisi kuka vain - häntä oli takajalkojen seassa. Sen sijaan, että ponin pitäisi kantaa häntänsä kauniisti takajalkojen takana, se oikein käänsi rangan kippuraan niin, että häntä oli jalkojen välissä, kääntyneenä mahan alle. Aivan kuin selkäkipuinen ihminen, kulkee selkä käyränä, myös poni teki niin. 

Lukkoja yritettiin avata ensin vastalaukoilla, sillä se on erittäin hyvä keino monen asian korjaukseen. Sen sijaan kuin yleensä, teemme vastalaukkoja loivalla kiemurauralla, teimme tällä kertaa pitkäkestoisempaa vastalaukkaa pääty-ympyrällä. Me, joille  vastalaukka on todella vaikeaa. Kun jotain vaikeaa joutuu tekemään paljon ja pitkäkestoisesti, huomaa, miten työlästä se on, etenkin väärin tehtynä. Vastalaukka on ponin kanssa itselleni jotenkin todella vaikeaa, en ole ymmärtänyt ennen miksi, mutta sen viidennen peräkkäisen ympyrän jälkeen aloin tajuta, että näin ei vain voi olla. Istun etukenossa, kuvittelen voivani auttaa sillä tavoin poniani, vaikka itseasiassa vaikeutan vain tehtävää. Kun valmentaja kymmenennen kerran muistutti siitä, että istu takajalkojen päälle, nojaa vaikka vähän liikaa taakse, helpottui vastalaukka huomattavasti. Aina vähänkin jännän hetken äärellä olin taas siellä etujalkojen päällä varmistamassa, että poni kohta sortuu joko raville, tai tekee vaihdon.

Kummassakin kierroksessa minulla on sama ongelma. Vastalaukka, vaikka olen kuvitellut, ei olekaan ponille ollenkaan vaikeaa, vaikeaksi sen teen minä. On niin helppoa sanoa ja kirjoittaa, että näinhän se on, istuisin vaan kunnolla takajalkojen päälle, niin homma olisi bueno. Mutta toteutus on huomattavasti vaikeampaa. Nyt on kuitenkin otettu jo yksi askel eteenpäin, tiedostan ongelman. Se täytyy vain korjata ja ohjeistaa lihasmuistiini. 

Ponin rakennekuva 10.10.17 mielestäni oikein hyvässä lihavuuskunnossa. 

Vastalaukkatreenit saivat ponini lämpimäksi lihaksistoltaan, mutta ei avannut riittävästi kropan ongelmakohtia. Niinpä jatkoimme ympyrällä työskentelyä yksinkertaisimman treenin parissa, mitä voi olla. Ravi - laukka -siirtymisillä. Tarkoitus oli saada pitkät askeleet, pitkä kaula, rento niska. Helpommin sanottu kuin tehty kireällä hevosella. Ylöspäin siirtymät alkoivat nopeasti rullata rentoina, mutta alaspäin siirtymiset vaativat paljon töitä, sillä jännittymistä ei sallittu. Pikku hiljaa treenin myötä ponin häntä alkoi siirtyä mahan alta kropan taakse. Sitä mukaa ponin siirtymiset paranivat ja liikkuminen kauttaaltaan muuttui rennon letkeäksi. Pääasia oli tehdä pitkäkestoista treeniä, jotta lihakset saatiin kunnolla liikkeelle ja lämpimäksi. Turhat kävelyt välissä unohdettiin, sillä ne olisivat kylmettäneet ponin selkää heti uudelleen. Treenin lopuksi, rento ja kropastaan auki oleva poni pääsi paksun villaloimen alle kävelemään, ettei selkä saa yhtään kylmää. Ponista huokui heti iloisempi olotila ja ilme, kun ongelmia saatiin ratkottua. Se selkeästi tarvitsi juuri tätä.

Nyt ponin kroppaa availlaan vielä loppuviikko ja yritän saada hierojan käymään ennen kisoja. Ponin pääasiallinen terveenä pito kuuluu kuitenkin minulle, minun täytyy treeneissä ottaa huomioon se, että poni saa riittävän monipuolista ja palauttavaa liikuntaa. Ettei siltä pelkästään vaan vaadita enemmän ja paremmin vaan, että sen lihaksisto ja kroppa saa aikaa palautua ja tottua uuteen liikkumatapaan, liikeratoihin. Nyt se ei selvästi ole saanut riittävästi palautumista, vapaat eivät riitä pelkästään, vaan ponin palautumista on autettava myös treeneillä.

Virheitä tekemällä oppii varmasti parhaiten. Vaikka kuinka joka paikassa toitotetaan palautumisen tärkeyttä, tajuaa sen itse vasta,  kun se isketään näin kovasti vasten kasvoja. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että poni laitettaisiin vapaalle useammin, koska tarhassa seisoskelu ei auta kroppaa juurikaan palautumaan treeneistä. Vaan liikkumisen täytyy olla monipuolisempaa, siis vieläkin monipuolisempaa kuin mitä se nyt on.


Vielä viikko aikaa koitokseen. Nyt täytyy vain pitää ponin mieli hyvänä ja nauttia matkasta, ikäluokkakilpailun finaaliin. Aika mahtavaa, meille ainutkertaista. Tästä täytyy nauttia ja iloita!

3 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa, ponit on pop! �� Tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
  2. On niin kaunis poni tuo Kotti!!!

    VastaaPoista