Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

12.1.2018

Valmennuksen tavoite

On tehdä meistä parempia. 

Kokoeroa pienellä ja suurella on vain vaivaiset 60cm.

Ilman työtä ei saa tuloksia, mutta kuinka paljon täytyy tehdä työtä, jotta saa tuloksia? Se on täysin yksilöllistä. Ratsastus on taitolaji. Helpoin tapa edetä on hankkia hyvä valmentaja ja osaava hevonen. Ratsu, jolle ei tarvitse opettaa, vaan jolla voi vain opetella. Minulla toista näistä ei ole. Minulla on erittäin hyvä valmentaja, mutta ratsu joka tarvitsee opetusta, samoin kuin minä itsekin. 

Valmentaudumme Kottin kanssa varojemme mukaan. Tarkoittaa siis sitä, että pyrimme käymään valmentajan silmän alla kerran viikossa. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Välillä käymme useammin, välillä harvemmin. Milloin kelit, ponin- tai minun terveys, tai ihan puhtaasti vain raha on esteenä. Sen lisäksi, että minä valmentaudun itse ponini kanssa kouluratsastuksessa, käy Kotti myös hyppäämässä ja valmentautumassa esteillä esteratsastajansa kanssa. Minä haluaisin ponia liikuttaa pelkästään valmentajien silmän alla, se olisi paras ja eteenpäin vievin reitti, mutta ei minulla sellaiseen ole varaa. Tässäkin kohtaa olen todennut, että laatu korvaa määrän. On parempi käydä vaikka harvemmin oman valmentajani silmän alla, kuin vaihtaa valmentaja edullisempaan, jolloin saisin useamman kerran valmentautua, mutta valmennuksen anti olisi jotain muuta. Meidän valmentajassa parasta on se, että hän valmentaa meitä ratsukkona, ei pelkästään minua ratsastajana. Minä haluan edetä ratsastajana nimenomaan ponini kanssa, en yksin, en vaihtaa ponia seuraavaan liukuhihnalla. Ponissa on ainesta vaikka mihin, kunhan malttaa tehdä pohjat kunnolla. Siinä on laatua, liikettä ja luonne kohdallaan. Se on täyttä kultaa, koko paketti.


 Pitkästä aikaa videomateriaalia meidän menosta. Valmennuksesta, jonka tarkoituksena oli saada ponin etuosaa kevyemmäksi, mm. avotaivutuksien kautta. 

Aina ei suju, eikä pidäkään sujua. Ei kotona eikä valmennuksissa. Asiasta on vain päästävä eteenpäin ja siinä hyvä valmentaja on kullan arvoinen. Jos ja kun haluaa edetä tasolta seuraavalle, joutuu välillä haastavien tehtävien eteen. Jos et yritä, et voi kehittyä. Tuttu ja turvallinen ei ole tie eteenpäin. Se on tie pysyä siinä, missä juuri nyt olet. Minä olen sillä tiellä pysynyt kauan, olen vaihtanut ratsua välillä, jotta saan luvan kanssa pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. No, ratsua on vaihdettu kyllä ratsun terveydestä johtuvista syistä, mutta silti. Nyt on aikani poistua sieltä 4-5 -vuotiaiden hevosten tasolta. On aika aloittaa ratsastaminen, sillä ponini voi olla vain niin hyvä, kuin itse olen.

Vaikka juuri aiemmassa postauksessa kerroin tavoitteistani ja siitä, että emme kiiruhda vaativalle tasolle, ei se tietenkään tarkoita sitä, ettemmekö me treenaisi sitä kohti koko ajan. Kun käy väillä turvallisen tuolla puolen, vaativien asioiden äärellä, alkaa se tuttu ja turvallinen tuntua helpommalta koko ajan. Vielä puolivuotta sitten meillä ei sujunut vastalaukkakaarteet mitenkään, nyt ponilla voi hyvin laukata pientäkin kahdeksikkoa säilyttäen laukan koko ajan samana. Jotta kehityksen näkee, täytyy vähän miettiä aiempia ongelmia. Mikä meille oli vaikeaa vuosi sitten, puolivuotta sitten, kuukausi sitten? Onko se enää vaikeaa. Se on kehittymistä, huomata missä asioissa on edistynyt!

Sen sijaan, että ajattelisi vain niitä vaikeita asioita, on ajateltava myös niitä helppoja asioita. Mikä on juuri meille helppoa? Ponin peruutukset ovat hyviä, todella hyviä. Ponin kanssa olemmekin saaneet monta kertaa paperiin maininnan erinomaisista peruutuksista. Ne on niitä asioita, joista saa radalla pisteitä kotiin ja niillä voi paikata niitä heikompia asioita tuloksissa.

Kaveruus ei oikeastaan katso kokoa. 
Olen äärimmäisen tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseemme valmentajan ja valmennusten suhteen. Minulla on valmentaja joka on kiinnostunut meistä ratsukkona, valmentaja jolla on positiivista kunnianhimoa, himoa tehdä meistä juuri ponin kanssa hyviä. Koska seniori-ikäinen ratsastaja ja poniratsu eivät tämän maan tantereella ole arvostettu näky. Se on näky, jossa ratsastaja ei ole päästänyt irti teinivuosistaan ja haluaa ehdoin tahdoin tuuppailla pienellä ponillaan, kun ei muuhun kykene. Meidän valmentaja haluaa murtaa tätäkin myyttiä. Ja minä haluan olla ponini kanssa siinä kantamassa omaa kortta kekoon. Seniori voi aivan yhtä hyvin ratsastaa ponia, kuin poni-ikäinenkin. Ja edetä eteenpäin.  

8.1.2018

Tavoitteet kaudelle 2018

Nyt niitä pitäisi asettaa, niitä tavoitteita, asioita, joita pitäisi tehdä ja saavuttaa vuoden aikana. Viime vuoden tavoitteet oli selkeät jo ennen vuoden alkua ja ne toteutettiin, onnistuneesti. Tälle vuodelle minun on vaikea asettaa samanlaisia tavoitteita. Ehkä siksi, että juuri tämä kuusivuotis -kausi on aina ollut se, jolloin hevoset ovat lähteneet käytöstäni, minulla ei siis aiemmin ole ollut kuusivuotiasta ratsua, jonka kanssa tavoitella jotakin määrätietoisesti. 


Kilot kuriin ja kroppa kuntoon!

Viime vuosi meni omalta osaltani pitkälti sairastaen. Milloin oli flunssaa, milloin jotain muuta. Koko ajan väsynyt ja vetämätön, aikaan saamaton olo. Eikä sitä tietenkään auttanut suuri ponimäärä, joka lisäsi stressitasoa ja hidasti jokaisesta taudinpoikasesta parantumista. Tälle vuodelle olen yrittänyt karsia ylimääräisiä asioita, onnistumalla siinä erittäin heikosti. Ponimäärän olen kaikin keinoin yrittämässä pitää pienempänä, tämä kolme on hyvä määrä ja kesästä vaikuttaisi tulevan suhteellisen helppo. 

Koska ponini on pieni ja vaadimme siltä hyvää suorittamista, en voi päästää itseäni yhtään sen helpommalla. Aloitin jo marraskuussa kuntokuurin ja sen vaikutukset ovat jo nyt nähtävissä. Sen lisäksi, että kestävyyskuntoni on alkanut parantua merkittävästi, no lähtötaso olikin melko heikko, on minulta tippunut myös elopainoa. Tässä kropassa, jossa ylimääräisiä kiloja ei ole naapureille jakoon asti se on tietenkin pieniä määriä, mutta on tässä vielä muutamasta kilosta vara luopua. Mitä kevyempi lasti Kottilla on kannettavanaan, sen parempi. 

Vaikka kovasti hieroja jokaisella kerralla vihjailee salitreeneistä, en kuitenkaan vielä niin pitkälle ole menossa. En siksi, että olisin jäärä, vaan siksi, ettei yksinkertaisesti ihan kaikkeen riitä aika. Ei edes kerran viikossa. Ja uuden harrastuksen aloittaminen ei totisesti tukisi ajatustani karsia ylimääräisiä asioita. Olisiko se sitten vaikka tavoitetta vuodelle 2019? 


Ponibreeders, nuorten luokat ja muita kisoja

Kauden ehdoton päätavoite on ponibreeders, jossa Kottin kanssa on tarkoitus kilpailla neljänä päivänä, molemmat lajit. Esteillä ponin luotsaa vanha tuttu voittokuski, joka hoitaa ponin hypytyksen ja estepuolen kilpailutuksen tälläkin kaudella. Ponilla on tarkoitus kisata hiukan enemmän esteilläkin ennen pääkoitosta, viime vuonna mentiin yhdellä rataeste kisalla. Ehkä pääpaino tälle vuotta onkin nimenomaan esteillä. 

Kouluratsastuksessa meillä on toki tavoitteena aluemestaruudet, sekä keväällä että syksyllä. Ja niistä olisi kunnia saada hienolle ponille se kolmaskin kultamitali. Tai edes mitalit. Koko viime kauden kilpailimme helppo A tasolla, kohtuullisen hyvin ja tasaisin tuloksin. Nousemmeko tällä kaudella vaativalle tasolle? Olemme treenanneet kovasti ja minua houkuttaisi nostaa poni vaativiin tällä kaudella, mutta esimerkiksi ponibreeders kisataan helppo A tasolla. Hiommeko siis tulostasomme mieluummin sillä tasolla tasaisen lähelle 70%, viime vuoden 65% sijaan, vai lähdemmekö nostamaan vaatimustason korkeammalle. Tämä on ollut asia, jota on mietitty kovasti itsekseen ja valmentajien kanssa. Poni suorittaa vaativan tason asioista hienosäätöä vaille valmiina muut paitsi vaihdot. Toki kokoamisastetta, voimaa ja aktiivisuutta, niitähän vaaditaan lisää ja lisää, mutta ne tulevat siinä treenien kylkiäisinä.

Kisakalenterin täyttyessä kilpailuista, oli 6 vuotiaiden sarjakilpailun osakilpailut sen verran hajallaan maantieteellisesti, että se tuki meidän ajatuksia pysytellä tämä kausi helpommalla tasolla. Mikäli vaihdot saadaan hyvin haltuun, voimme käydä yhden vaativan Lappeenrannassa, mutta muutoin kisaamme kansallisia helppo A tason luokkia, jotka ovat avoinna nuorille hevosille. Tai no miksipä ei myös avoimiin, mikäli siellä on suhteellisen helppo A-rata tarjolla.

Nyt sitten vain kovasti omaa perusratsastusta kuntoon ja ponin kanssa tarkkaa ja täsmällistä suorittamista, jotta saadaan pisteisiin se puolikas numero lisää, jokaiseen kohtaan. Pääasia on toki pitää poni terveenä ja iloisena, työstään tykkäävänä ponina, jonka kanssa harrastaminen on mukavaa, ilman liian suuria paineita.


Frodon kanssa meillä ei ole suuria tavoitteita. Jos saamme siitä koulutettua asiallisen kärryponin, sillä täti meni ja osti ponilleen valjakkosetin, niin olisin tyytyväinen. Laatuponikilpailuihin toki tavoitellaan, mutta kaikki riippuu niin Frodon kasvusta ja kehityksestä, huonossa vaiheessa varsaa ei kannata viedä. Ponioripäivät nyt todennäköisesti meidän kohdalla toteutuvat, joten huhtikuun jälkeen tietää, hoidetaanko kesälomalla tuoretta ruunaa vai oria. 

6.1.2018

Poni - niin edullista!

Simon aikaan kuulin paljon väitteitä siitä, että tuon otuksen hinnalla pitäisin valtavan katraan poneja. Eihän kukaan sitä pahalla sano, eikä mielessä ehkä koskaan edes käy ajatus, että juuri tälle kuulijalle, eli minulle, sanat voivat olla todella ikäviä. Ehkä kukaan ei edes ymmärrä, miten paljon toiveita, odotuksia ja ennen kaikkea konkreettista työtä ja aikaa Simoon laitettiin. Raha, se on vain paperia, sitä painetaan koko ajan lisää, mutta aika, se on meillä kaikilla rajallinen. Ja se hevonen, se todella oli jotain! 

Hevonen nieli sitä paperille painettua valuuttaa tuon tuosta. Se söi paljon heinää. Sen kanssa käytiin klinikalla kerta toisensa jälkeen. Tonni sinne, toinen tänne. Kuka niitä roposia oikeasti laskee? Kaikella on arvonsa, myös niillä tunteilla ja onnistumisilla, joita Simo tarjosi meille hyvinä päivinä. Ne ovat jokaisen euron arvoisia, ne ovat sellaisia, joita ei poneilla koskaan voi saada, eikä tavallinen palkansaaja rahoillaankaan. Tietenkin sitä toivoi, että joskus helpottaisi, joskus hevonen olisi terve ja antaisi lisää wow-fiiliksiä. Että joku päivä kaikki se käytetty raha tuntuisi pieneltä, siis todella pieneltä sijoitukselta. Mutta kurssit ei aina ole nousussa, niin kuin meidän kohdalla kävi. Sanotaan, ettei hevoseen kannata laittaa enempää rahaa, kuin on valmis menettämään. Se on totta! Pätee myös ponien kohdalla.

Kuuntelin sitä "ponit ovat edullisempia" -fraasia vuosia, jo ennen Simoakin.  Minulla on ollut kolme hevosta tallissa samaan aikaan. Nyt minulla on kolme ponia. Siispä myös hyvinkin käsitys siitä todellisuudesta, tämän fraasin takaa. Ja ei, ei ruoho ole yhtään vihreämpää aidan toisella puolen, uskokaa tai älkää! 


Ajatuksen tasolla ponin pito voi olla edullisempaa. Syöhän poni mahdollisesti vähemmän heinää ja rehua. Mutta silloin kyse on kuukausitasollakin vain muutamista kymmenistä euroista, joka ei kaiken hevoskulujen rinnalla tunnu enää missään. Olen kuitenkin todennut, että kyse on enemmänkin siitä, miten harrastaa. Jos eläin, oli se sitten poni tai hevonen, on oloneuvoksena, ei sen pito ole kallista. Tällöin heinälasku hevosen kohdalla voi olla huomattavasti suurempi kuin ponin omistajalla. Mutta jos ajatellaan urheilevaa eläintä, ei poni jää kuluissaan yhtään hevosta edullisemmaksi. 

Asuminen
Tallivuokrat vieraalla voi olla ponikarsinoilla joitakin kymppejä edullisempia. Mutta tällaisessa kotitallissa sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Tallin seinät, karsinat ja irtaimisto on ihan yhtä kallista, oli sinne tulossa asumaan poni tai hevonen. Tässä kohtaa muuten helposti kävisi niin, että ponitalli tulisi kalliimmaksi, saisihan siihen tilaan useamman karsinan. Jokainen väliseinä, ovi ja kalterit maksavat lisää euroja. 

Ulkoilualueet on oltava yhtälailla kunnossa, oli siellä asukkaana sitten iso tai pieni. Maanrakennus ja tarhan pohjien teko on aivan yhtä kallista, sitä urakoitsijaa ei kiinnosta, tallaako tiloilla hevonen vai poni. Tarhan aidat tulevat ponille helposti kalliimmaksi, ne kun osaavat olla karkailun mestareita, eikä kolme sähkölankaa riitä mitenkään. Meillä kulkee nykyisin 7 lankaa aidoissa, ja ihan aina otukset eivät silti ole aidan oikealla puolella. Hevosille riitti mainiosti kahdesta kolmeen lankaa.

Kuivike kastuu yhtä paljon ponin pissistä kuin hevosenkin. Karsinoissa on oltava tavaraa reilusti, isot karsinat syö sitä tietenkin paljon enemmän kuin pienet, mutta pieni määrä asukkaita suuressa tilassa on ehkä taloudellisempaa kuin suuri määrä pienessä. Ponit paskovat tasan saman verran kuin hevoskaverinsakin - se mikä menee suusta sisään, tulee pyllystä ulos. Loppujäte on yhtä ekologista ja "haluttua" tavaraa, oli se sitten tullut isosta tai pienestä masiinasta. 



Ruokinta - syö kuin hevonen, vai pitäisikö sanoa kuin poni?!
Hevonen syö niin paljon enemmän! Näinhän sitä sanotaan. Mutta ei, ei se niin ole. Poni syö kyllä ihan yhtä paljon. Ei ehkä sitä heinää ja rehua kiloissa, vaan euroissa.
Hevoselle pystyi ostamaan heinät sieltä mistä halvalla sai. Ponille täytyy etsiä kirppujen ja alkueliöiden kanssa mahdollisimman vähän sokeria sisältävää, hyvällä srv-arvolla olevaa priimaheinää. Ei kuulkaa olekaan niin helppoa, eikä varsinkaan halpaa! No myönnän, että meillä tätä ongelmaa ei onneksi ole. Mutta valtaosalla ponin omistajista on. Heinää poniotuksemme syövät kahdeksan kuivakiloa päivässä, per turpa. Eikä se niiden rungon perusteella ole yhtään liikaa. Hevoset söivät kymmenen kiloa, joten se kaksi kiloa heinää ei kovin suurta eroa heinälaskuun tee.

Rehut, ne vasta ponin omistajalle päänvaivaa aiheuttaakin. Aivan kuin vatsaongelmaisen hevosen omistajallekin. Markkinoiden ponirehut eivät ole suunniteltu suorittaville poneille. Suuressa osassa hevosmalliston rehuja sokerit ovat aivan liian suuret ponille. Siispä kaupasta säkki sitä kalleinta, ulkomailta tuotua rehua, kiitos! Sitä juuri, jota valmistusmaassa saisi 15€ säkkihintaan, mutta suomalainen ponitäti maksaa mieluusti liki 80€ säkistä. Ja ponin syöttömäärillähän kivennäisaineet eivät mitenkään riitä, joten lisätään laskuun vielä erikseen kivennäinen, eikä mikä tahansa. Jokainenhan tietää, että se halvin on arvoiltaan aivan päin puuta, vaikka miten sumplisi. Kyllä, joskus olen katkera, kun en ole ostanut suomenhevosta, joka voisi syödä kotimaista prixiä jokusen litran päivässä  ja omistaja sekä hevonen olisi tyytyväisiä!

Mutta nyt alkaakin ponin omistajien juhlakausi, kun päästään vitamiiniosastolle. Jokainen urheilija, niin myös hevoseläimet kokoon katsomatta, tarvitsevat lisäravinteita. Vitamiineja, elektrolyyttejä jne. Tässä kohtaa poniotuksen omistajat hyppivät riemusta, sillä annostusohje on poneille n. puolet siitä mitä hevoselle! Tosin varsaponin omistaja ei hypi riemusta, sillä varsaponi vaatii hevosannoksen. Eli pumppupulloissa ponille riittää yksi painallus, kun hevoselle menisi kaksi! Ja heti saatiin kulut tasattua!

Ponin ruokinta on kuin nuoralla kävelyä. Yleisesti ottaen ne ovat hyviä rehun käyttäjiä. Urheileva poni kuitenkin myös kuluttaa, joten sen ruokkiminen riittävästi on kuin venäläistä rulettia. Toisinaan epäonnistuu ja vastassa on valtava pallo, etenkin kesäaikaan. Mutta helposti ne myös kuluttavat liiankin paljon ja elämä painonhallinnan kanssa on jojoilua.


Varusteet
Ponin kokoisiin varusteisiin menee vähemmän materiaalia, sitä voisi heti kuvitella, että se myös näkyisi hinnassa. Hevoselle selkeä full oli aina sopiva, mallista tai merkistä riippumatta. Ostapa ponille pony - ja voit todeta, että perseelleen meni! Ponille harvoin saa kokonaista suitsikomplettia sopimaan, ilman osien vaihtoa. Otsapannat ovat liian lyhyitä, turpahihnat kireitä, mutta poskihihnat sopivia. Cob koossa poskihihnat jää auttamatta isoiksi, turpahihnan osuessa ehkä hyvällä tuurilla sopivaksi. Otsapannat, ne on otettava hevososastolta. Siispä vaihtoehtona on ostaa osia, toivoa, että soljet käy yksiin vastakappaleen kanssa ja kasata suitset pala kerrallaan. Tai ostaa kahdet eri kokoiset suitset.

Satulan metsästys on jo aivan toinen juttu. Riittävän pieni, riittävän leveä. Riittävän satula. Isomman ponin kanssa ongelma varmasti helpottuu, mutta 15" satulakoko oli yhtä itkua, kun sopivaa ei ole! Loimissa 115cm koko on shettismallia. Mutta kun minulla on iso poni, pienessä koossa! Siispä takuu varmaan merkkiin kääntyminen. Hevoselle niitä löytyi läjäpäin käytettynä. Arvatkaapa löytyykö ponille?! Ja suomalaisista tavaramarketeista niitä ei koskaan löydy hyllystä, siispä visa vinkumaan ulkomaisiin nettikauppoihin.

Ylipäätään ponille varusteiden metsästys on ollut oikeasti metsästystä. Poneille valmistetaan paljon hömppää, vaaleanpunaista ällöä. Missä on ne ponivarusteet, jotka ovat asiallisia ja klassisia. Markkinoilla on paikka vakavasti otettavien ponien varusteille.

Muut kulut
Lopulta päästään siihen, että eläinlääkäri maksaa yhtä paljon ponille kuin hevoselle. Ponius, kuvitelmista huolimatta, ei tarkoita sitä, että eläin ei sairastuisi. Poni sairastaa siinä missä hevonenkin, niille tulee vaivoja aivan samalla kaavalla kuin hevosillekin. Ne tarvitsevat myös hoitoa, aivan samalla tavalla kuin hevonenkin. Hieroja ja osteopaatti, ponin koosta huolimatta, ottavat saman tuntitaksan kuin isommallakin otuksella. Urheileva poni tarvitsee lihashuoltoa yhtä paljon kuin hevonenkin. Ja itseasiassa Kotti on nauttinut palveluista kaikista eniten, huomattavasti enemmän kuin yksikään hevoseni.

Valmennukset ja kisakulut ovat aivan yhtä kalliita ponilla kuin hevosellakin. Ponilla vain sen numero 7 saaminen vaatii kisoissa paljon enemmän kuin hevosella, johon taas tarvitaan valmennusta enemmän. Tämä on täysin minun henkilökohtainen kokemus ja näkemys asiasta, monen hevosen, sekä ponin kokemuksella. Ponin ratsastaminen vaatii tällaiselta tädiltä paljon enemmän, minun oli helpompi ratsastaa isosti liikkuvia hevosia, joiden kanssa avuillaan sai olla hitaampi. Ponin jalat liikkuvat rungon alla paljon nopeammin, joten apuni on oltava nopeampia. Siispä lisää valmennusta!


Summa summarum. 

Ponin pito voi tulla edullisemmaksi, jos poneja pitää vain pihankoristeena. Urheiluponin pito ei ole yhtään sen edullisempaa kuin hevosenkaan! Elämä on valintoja, jos halvalla haluaa päästä, on parasta laittaa ponit kokonaan pois. Muutoin, ei ole merkitystä, mitä tallissa asustaa, tämä on elitistinen harrastus. Ne harrastavat, jotka pystyy, juuri siten, kuin pystyy.  

5.1.2018

Vauhdikas vuoden aloitus

Uusi vuosi on alkanut hyvin vauhdikkaasti treenien merkeissä. Poni sai elämänsä ensimmäiset tilsakumit allensa, mikä tässä kohtaa lähinnä naurattaa, sillä meillä on aivan sula kenttä. Ennusteiden mukaan nauru kuitenkin muuttuu varmasti vielä itkuksi. Mutta emme voi muuta, kuin tyytyä tarjottuihin keleihin ja elää sen mukaan. Ponin kavioiden huoltoväli venähti kahdeksan viikon pituiseksi, joka ei näin talvella ole laisinkaan pitkä väli. Kesällähän ponin kavioita joutuu huoltamaan neljän viikon välein, vauhdikkaan kasvun vuoksi. Kavion huolto on ulkoistettu jo pari vuotta sitten. Ennen mieheni hoiti hevosteni kavioiden huollon, mutta Simon vaatiessa kikkailuja kavioidensa kanssa oli meidän ulkoistettava palvelu. Matkan varrella kengittäjä on kertaalleen vaihtunut, mutta nyt olen oikein tyytyväinen nykyiseen kengittäjäämme. Hän tulee ajallaan ja ilmoittaa pienimmätkin viivästykset. Samalla kun Kotti saa kavioiden huollon, saa myös Frodo osansa. Frodolla on vielä tässä vaiheessa pelkästään kavioiden vuolua ohjelmassa. 


Loppuvuosi oli matalassa hangessa tarpomista ja maastoilua, joka teki ponille varmasti erittäin hyvää. Ainakin hankitreeni on saanut ponille paljon voimaa, sen laukka on ottanut harppauksia eteenpäin. Kottilla on aina ollut erittäin hyvä laukka, mutta vuosi vuodelta siltä vaaditaan enemmän, joten pelkästään luonnonlahjoihin ei ole tyytyminen. Sitähän tämä koko laji on, hevosen treenaamista paremmaksi ja paremmaksi, vuosi vuodelta.  Tai no minun tapauksessani ponin treenaamista. Pieni hanki on mahdollistanut meille erittäin hyvät olosuhteet treenata ponia kipeyttämättä sitä. Näin pienelle otukselle suurempi lumimäärä olisi liian raskasta, joten olen erittäin tyytyväinen tähän lumimäärään. 

Tänä vuonna Kottilla on ollut yhdet estetreenit, joissa oli samoja tehtäviä kuin Pauliina Swindellsin valmennuksessa joulukuussa, johon Kotti pääsi osallistumaan kahtena päivänä. Vaihtoja esteiden päällä. Vaihdot ovat ponille vaikeita. Sillä on tuhat jalkaa ja viisi askelta edellä kulkevat aivot, jonka vuoksi se ei malta suorittaa vaihtoja loppuun asti. Sama ongelma ponilla niin esteen päällä kuin sileälläkin. Loppuvuoden lorvailut hangessa samoillen ovat kuitenkin tehneet ponin päälle hyvää, se on ehkä vähän saanut nollailla ajatuksiaan, sillä nyt vaihdot tulivat komeasti kuin kokeneelta konkarilta. 

Estetreenien jälkeisenä päivänä suuntasimme uudelleen maneesille kouluvalmennukseen, jossa ponin paikkoja avattiin ja haettiin kroppaan liikkuvuutta väistöjen ja avojen kautta. Syksyllä ponilla aloiteltiin avojen ja sulkutaivutusten parissa, joten olemme niitä satunnaisesti treenanneet maastoillessamme. Nyt kuitenkin pääpaino oli väistöissä, joita tehtiin uralla ravissa ja laukassa. Tarkoitus oli saada ponin takaosaa liikkuvammaksi, sillä se jää helposti ravissa vähän säästöliekeille. Ravissa ponin oli helppo väistää kummassakin suunnassa, mutta laukassa tehdyt väistöt olivat aluksi todella vaikeita. Poni ei vain saanut jalkojaan alleen ja oli sotkeutua niihin täysin. Se on kuitenkin nopeasti hoksaava otus, joten räpiköiminen alkoi pikku hiljaa tuottaa tulosta. Sen heikoin jalka on vasen takanen, jolla se on laiska työskentelemään, kantamaan ja työntämään. Se on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaankin, meillä kaikilla on se heikko kohta kropassamme, sallittakoon se myös ponille. 

Tänään ponilla oli siistiytymispäivä. Kotti on saanut kasvattaa vuoden harjaansa. Siitä on kuoriutunut oikea maatiainen, joka ei tietenkään sovi kilpaponille laisinkaan. Niinpä tukka sai lähteä. Nyt tallissa rouskuttelee heiniään huomattavasti vakavammin otettava poniotus. Ulkoisella siistiytymisellä maatiainen muuttui hetkessä kilpaponin näköiseksi, jaloksi urheiluponiksi. 

Vuosi on aivan alussa, meillä on suunnitelmat vielä hyvinkin auki tulevan kauden suhteen, mutta treenit lähteneet erittäin hyvin käyntiin. Eihän tässä muuta voin kuin odotella kisakauden alkua.