Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

28.5.2018

Kuinka paljon Kotti maksoi ja muita kysymyksiä

Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia. 






Kuinka korkea Kotti on, minkä kokoinen itse olet? 

Naisiltahan on epäkohteliasta kysyä strategisia mittoja, joten jälkimmäinen kysymys on enemmän ollut kysyjien mielessä, muttei sitä suusta ole uskallettu ulos punkea. Kotti on viime vuonna virallisesti mitattu 132cm kokoiseksi. Ponihan täytyy tänä vuonna mitata uudelleen ja vielä kerran ensi vuonnakin. Minä olen kasvanut vartta 165cm ja painon pyrin pitämään lähempänä 50 kiloa kuin 55 kiloa. Välillä onnistun paremmin, toisinaan heikommin. Mutta yli ei saa tuosta mennä, jos mielin ponilla ratsastaa. Kuinka suuri ratsastaja sitten saakaan näin pienellä ponilla mennä, on toinen juttu. Senttimetrit eivät kerro mitään ponin kyvyistä kantaa painoa. Eikä oikeastaan ponin oma painokaan, sillä on valtava merkitys, missä kunnossa poni on. Ylipainoinen poni painaa kyllä paljon, mutta se kantaa jo valmiiksi valtavaa taakkaa koko ajan mukana. Onkin todella vaikeaa sanoa selkeitä määreitä sille, minkä kokoinen ratsastaja voi mennä tietyn kokoisilla poneilla. Myös sillä on merkitystä, kuinka ratsastaja hallitsee kroppansa. Kevyestäkin ratsastajasta tulee painava taakka, jos ratsastaja ei hallitse itseään ratsunsa selässä. Mutta tottakai painolasti on sen verran mitä ratsastaja painaa, vaikka hän hallitsisi itsensä, kevyemmäksi sillä tavoin ei voi
muuttua. 



Mitä ponisi syö? 

Tämä on kysymys, jota kuulen paljon tapahtumissa missä ollaan esimerkiksi Kottin kanssa. Mm. Moni stewardi on kysynyt, millä ruualla saa nuoren näyttämään noin hyvältä? Samaan aikaan minä painin pienen ponin laihdutuskuurin parissa, kun poni pääsi turpoamaan. Ymmärrän, että etenkin nelivuotiaana ja vielä viime vuonna, kisatessamme nuorten luokissa, vastassa oli aika luisevan oloisia, kolhoja puoliverisiä ja niiden rinnalla pyöreän ulkomuodon omaava poni sai loistaa kunnollaan. Kotti ja Frodo syövät samoja ruoka-aineita. Pääasiana on hyvä kuiva heinä. Kottilla on käsisyöttö, eli sille roudataan käsin hienät eteen. Frodolla oli kokonainen suurpaali tuhottavana tarhakaverinsa kanssa koko talven ajan. Kotti on hyvin nirso syömään, eikä ahda itseään kuivalla heinällä turvoksiin asti. Sillä saattaa pienenkin nokareen syönti kestää kauan, sillä välillä se nautiskelee päiväunista ja jatkaa syömistä lepohetken jälkeen. Eli vaikka sillä ei varsinaisesti vapaa heinä olekaan, niin heinää sillä on aina turvan saatavilla. Kiloista en uskalla sanoa mitään. Ponini syövät heinää sen verran kuin syövät. Nälkää ei tässä talossa tarvitse nähdä, eikä nuo mitään syöttöporsaita ole, vaikka ruokaa riittämiin saavatkin. Kesällä asia on hieman eri, sillä nirso poni muuttuu etenkin ensimmäisiksi päiviksi oikeaksi imuriksi. Laidun on saatava kokonaisuudessaan vatsaan heti! Tilanne onneksi tasoittuu hyvin nopeasti, kun poni ymmärtää, ettei ruoho ole ihan näinä päivinä loppumassa.

Heinän lisäksi, joka on ponien pääasiallinen ravinto, ne saavat myös säkistä rehua. Racing selected on matalan tärkkelyksen vuoksi ollut erittäin hyvä rehu poneille. Ja maistuu nirsoimmallekin äärimmäisen hyvin. Rehujen syöttömäärä on Kottin kohdalla maksimissaan kauhallinen, joka on puoli litraa. Kasvavan Frodon kohdalla litran tai kaksi, riippuen ponin kasvusta ja ulkomuodosta. Ponini saavat rehuja myös laitumella ollessa, lihavuusasteen mukaan, mikäli tarvetta on. Näin pieni rehumäärä ei riitä kokonaisuudessaan täydentämään kivennäistarpeita, joten ne otetaan vielä pussista lisäksi. Marstallin Force on ollut riittävän maittavaa, eikä löydy seuraavana aamuna kupin pohjalta. Talvikaudella ponit saavat myös jatkuvalla syötöllä Vetcaren e-vitamiinia, ja karvan vaihdon aikaan b-vitamiinia. Frodo saa talvikaudella lisäksi chiaa, mutta Kottin vatsalle se ei sovi. Eli ponini elävät aivan perusrehuilla, joiden saatavuus on helppoa ja hinta kohtuullisen edullista. Lisäksi poikien ravintoa talvisin rikastutetaan kesällä kerätyillä ja kuivatuilla luonnonantimilla, tyrnillä, ruusunmarjalla, nokkosella ja mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Luonnollisessa muodossa vitamiineja pitkin talvea. 


Paljonko Kotti on maksanut?

Paljon. Ponin elättäminen ja valmentaminen tähän hetkeen asti ei ole ollut ilmaista. Mutta eipä sen kuulu ollakaan. Se paljonko me olemme pulittaneet ponista rahaa sen kasvattajalle on asioita joihin en vastaa. Se on täysin meidän ja kasvattajan välinen asia, eikä sillä ole merkitystä yhtään kenellekään, tai kenenkään kaupankäyntiin. Se mitä me olemme maksaneet ponista jääköön vain muille arvailuksi.

Ottaako Frodo tammoja tänä kesänä?


Frodo on kaksivuotias, sillä toivottavasti elämä on vasta alkumetreillä. Sitä ei toistaiseksi olla ruunaamassa ennen ns. pysyä lupia, eli viisivuotiaaksi asti se ainakin olisi tarkoitus pitää orina. Ja siitä eteenpäinkin mikäli luvat uudelleen irtoaa. Sillä on joka tapauksessa luvat astua kolmena vuotena tammoja, joten en näe mitään syytä, miksi ponin olisi kaksivuotiaana astuttava. Jos olisimme löytäneet oman tamman, olisimme sen harkinnan mukaan voineet astuttaa tänä kesänä, mutta tammaa ei pahemmin etsitty ja lopulta päädyimme ratkaisuun, ettemme edes etsi. Frodo ei siis tänä vuonna ota tammoja vastaan, vaikka sitä onkin muutamille tammoille kyselty. Se saa nauttia varsamaisen kesän, onhan se vielä täysin varsa. Katsotaan sitten ensi keväänä, miltä jalostuskuviot näyttävät.



Miksi harkitset Frodon  ruunaamista? 

Vastaan kysymykseen aina ensimmäisenä, miksi en harkitsisi? Ponin elämä ei ole huonompaa ruunana. Toki nyt, kun ori sai jalostusluvat, olemme haudanneet ruunausta koskevat ajatukset toistaiseksi. Tottahan on, että ruunan kanssa elämä on helppoa ja harmitonta. Ja kyllä, jos orini äityy käytöstavattomaksi paskiaiseksi, tippuu siltä kulkuset kyselemättä, saman tien. Oriin, oli se sitten poni tai hevonen, on omattava käytöstavat. Röyhääminen ja mullikointi on sallittua omassa tarhassa, omalla ajalla, mutta ihmisen käsissä oriin on oltava kunnolla. Ääntä saa kohtuuden rajoissa hetken pitää, mutta siihen sen on jäätävä. Etenkin poniorien kohdalla käyttäytyminen on ensiarvoisen tärkeää, ponien, myös orien, on toimittava kokoistensa ratsastajien kanssa niin selästä kuin maastakin. Kotona ja vieraissa. Jos nuori ori on jo kukkoilemassa elämänsä alusta asti, ei se ainakaan helpota myöhemmällä iällä. Frodo on käytökseltään 10 arvoinen. Se ei ole vielä ihan 100% herännyt oriuteen, mutta se on myös kasvanut rakkauden ja rajojen kanssa, koko elämänsä. Nuoret kokeilevat rajojaan ajoittan, se kuuluu niiden elämään, silloin rajojen kanssa täytyy olla todella selkeä ja joustamaton. Frodo saa siis olla orina niin kauan, kun sillä on luvat ja käytös on asiallista, eikä pallit häiritse keskittymistä työntekoon. Minulla ei kuitenkaan ole mikään pakottava tarve pitää oria, voin pitää toimivan oriin, mutta työnteko ja motivaatio sitä kohtaan on mentävä etusijalle. Muussa tapauksessa oriin on parempi olla ruuna.  


Miten ponin etsintä edistyy?

Oikein hyvin. Etsinnät on saatettu loppuun ja tuloksena meille löytyi poni. Enää ei siis kannata tarjota omaansa meille. Uskon, että löysimme parhaimman mahdollisen, mitä tällä hetkellä tästä maasta voi löytää. Sanotaan, että tilaisuuteen täytyy tarttua, ja me kyllä nyt tartuttiin.

Voisitko tehdä esittelyn tallistasi? 



Olen tarkoituksella jättänyt tiluksemme sivurooliin ja ponit ovat tämän blogin pääosassa. Ponimme asuvat meillä kotona. En esittele taloanikaan julkisesti netissä, jotain pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta. Samalla ajatuskaavalla haluan pysyä myös tallin kohdalla. En halua jakaa kokonaiskuvaa tallista koko maailmalle. Tänne saa aina tulla, kun etukäteen sovitaan, katsomaan millaisissa oloissa meillä ponit asuvat. Niillä on tilavat karsinat, valtavat laitumet ja postimerkkiä suuremmat hiekkatarhat. Ei mitään grumeluuria, mutta mitä ilmeisemmin ponit viihtyvät ja tykkäävät asua tällaisessa rauhallisessa maalaismaisemassa. Talli on osa meidän kotia ja saa pysyäkin sellaisena.

Esittelisitkö teillä asuvat vieraat hevoset? 

Tällä hetkellä, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, meillä ei ole kuin omat kaksi ponia. Tilanne pysyy tällaisena vain muutamia päiviä, sillä tiistaina Frodolle on tulossa ori seuraa laitumelle. Tämän blogin perusidea on kuitenkin kertoa meidän poneista. En vieraita hevosia esittele sen kummemmin. Ne voivat vilahdella silloin tällöin blogissa sivuroolissa, mutta siihen se jää.



Miksi Simo lopetettiin? 

Simolla oli ligamenttivaurioita, joita hoidettiin ja hevonen vastasi hoitoon hyvin. Tammikuussa se kuitenkin loukkasi itsensä erittäin pahasti, hyppäämällä pystyyn ja kaatumalla toisen kerran selälleen. Enää en edes harkinnut tutkimuksia, en nähnyt tilanteessa mitään muuta oikeaa ratkaisua. Uskon, että Simon on nyt paljon parempi olla. Nemo taas lopetettiin pari vuotta aiemmin jalkavaivojen vuoksi.

26.5.2018

Tässä ja nyt

Kylpyläloma ponin kohdalla meni hyvin ja oli oikein onnistunut. Sunnuntaina poni käytiin kotiin ja maanantaina Kotti sai nauttia vapaastaan laiduntaen.Mtta tiistaina odottikin jo maastoilun täyteinen päivä, sillä keskiviikoksi ponille oli luvassa esteiden seassa treeniä. Kotti oli esteratsastajansa kanssa Jussi Ahtiaisen puomi- ja kavalettitreeneissä, jotka olivat erittäin hyvät juuri tähän hetkeen. Ja heti seuraavana päivänä meillä olikin Kottin kanssa kouluvalmennus. Arki iski siis ponille nopeasti takaisin. 



Koulutreeneissä painotettiin siirtymisiä, niiden täsmällisyyttä, muotoa ja tarkkuutta. Niitä yksinkertaisia asioita, joista saa helppoja pisteitä radalla. Tai josta helposti menettää pisteitä. Alla kuvakooste valmennuksesta, kesä on vihdoin täällä!
















Ponimäärä on hetkeksi tiputettu kahteen, sillä Frodon pitkä-aikainen kaveri Roki lähti tänään kotiinsa. Olisin mielelläni pitänyt pojat vielä tämän kesää yhdessä, mutta Roki ei tahtonut pysyä laidun alueella, vaan alkoi karkailla. Onneksi laitumelle on tulossa vuotias orivarsa, jottei Frodon tarvitse kesää yksin viettää. Sen lisäksi olemme löytäneet etsimämme unelmien ponin, vihdoinkin. Meille tulee siis kolmas oma poni, mutta siitä lisää sitten, kun kaupat on virallisesti tehty ja poni muuttaa meille. En millään malttaisi enää odottaa.. 

19.5.2018

Rakkaalle lahjaksi kylpyläloma

Jokainen tarvitsee joskus hemmottelua, eikö? Vaikka tässä talossa ei televisiota olekaan, niin tämän vuoden Temptation Islandin kuumin juttu "ei olla edes kylpylässä käyty.." on kuultu ja oli meilläkin todellisuutta. Aina siihen päivään asti, kunnes ymmärsin, että asia on helppo korjata. Puhelin kouraan ja soitto lähimpään kylpylään. Äkkiä kalenterista katsomalla paistoi heti samaisella viikolla aivan tyhjää. Siis loistava hetki lähteä viiden päivän kylpylälomalle. 

Soitto Waahteran tilan kuntoutus- ja spakeskukseen tuotti nopean lähdön kotoa lomalle. Ei sinne ihmisiä tarvita, kun poni lähtee allasbileisiin.  Tätä ei suunniteltu millään tavalla etukäteen. Ajatus ponin vasemman takajalan heikkoudesta on vaivannut minua jo pidemmän aikaa. Kotti on vino ja vinous vaikuttaa mm. vaihtoihin, askellajien laatueroihin, etenkin vastalaukassa, ja loppujen lopuksi, mitä pidemmälle ponia koulutetaan ja kehitetään, sitä enemmän töksähdämme tähän ongelmaan. Vinossa oleva lantio. Vaikka kuinka yritämme suoristaa, vahvistaa ja treenata, on välillä hyvä käydä lisäboostia  ongelmien ratkomiseen jostain muualta. Hierojat ja osteopaatti saavat hoidettua ponia omalta osaltaan parempaan suuntaan, mutta mikään ei muutu, ellei ponia saada vahvistettua ja se onnistuu vain sillä, että poni käyttää takaosaansa symmetrisesti. Kaikkihan me loppujen lopuksi olemme vinoja.  


Vesi on elementtinä armoton. Sen kanssa ei saa leikkiä, sen kanssa ei voi fuskata. Siinä kastuu ja poni suorastaan vihaa sitä. Jos on mahdollista saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla, on se kannattavampaa, kuin yksi kahdella iskulla, eikö? Ravureita treenataan paljon vedessä. Niitä uitetaan, jopa saunotetaan, ja toki kahluutetaan paljon. Siihen on syynsä. Vesi tehostaa treeniä, olematta kuitenkaan kuluttava. Se ei anna armoa ilman tavalla, vaan luo vastusta, jota ilmasta ei voi saada. 

Gottfrid pääsi ensi alkuun viiden päivän vesitreeniin, kävelymatolle, johon veden korkeutta voidaan helposti säätää kesken treenien, aina tarpeen ja tilanteen mukaan. Varasin Kottille vesitreenit kertoen ponin vinosta lantiosta ja takajalan heikkoudesta, ylipäätään ponin vinoudesta. Taustatiedot ovat siitä merkityksellisiä, että ilman niitä on vähän hankalampi saada täsmätreeniä haluttuihin asioihin. Vesimatolla kun voi treenata niin paljon eri tavalla, eri asioita, veden korkeutta säätämällä. Mikä tässä matollisessa kävelylaitteessa on parasta, on se, että poni kävelee koko ajan suoraan eteenpäin, ei ympyrälinjalla. Tällöin sen on käveltävä symmetrisesti kummaltakin puolelta, jolloin veden vastus on sille itselleen helpointa. Mikäli poni heittää itsensä vinoksi, tai säästelee liikkumista jostakin kohdasta, kompensoituu se muualle entistä rankempana työnä. Vesi houkuttelee ne automaattisesti liikkumaan mahdollisimman suoraan ja symmetrisesti. Vesimatolla kävely sopii hyvin myös laihdutusta kaipaaville hevosille, kilot karisevat nopeasti, kun pullukat kahlaavat riittävän syvässä vedessä.


Kottin ensi kosketus, vettä vihaavana ponina, matolle oli vähintäänkin jännittävää minulle. Mitä poni sanoo, kun vesi tulee? Sinänsä Kotti ei pelkää vettä, se vain inhoaa kastella kavioitaan. Kun sorkat on kastettu huolella, voi veden läpi laukkailla aivan huoletta. Mutta se kastelu veteen astuen, se on työlästä. Kävelytyskone on vähän kuin pakkopilttuu tai traileri, läpinäkyvät seinät sivuilla, edessä avattava etuosa ja takana samanlainen. Pohjana kumimatto, kuten trailerissa, jossa oli hieman vettä edellisen käyttökerran jäljiltä. Muttei merkittävästi, pieni rapakko vain. Kotti melkein käveli suoraan koneeseen, mutta takajalan kolahtaessa, alkoikin empimään ja peruutti pois. Muutama uusinta yritys, jonka jälkeen poni tyytyi kohtaloon ja käveli kojeeseen. Aluksi laitettiin pelkkä matto liikkeelle, sillä ponin oli tietenkin ensin ymmärrettävä kävellä. Ja eihän se ymmärtänyt. Poni vajosi omaan turvakuplaansa, jossa se ei kuule eikä reagoi, vaikka maailma kaatuisi niskaan. Se on sen tapa puolustautua maailman vaaroja vastaan. Jos ja kun poni heittää kävelystä lukon päälle, matto lopettaa pyörimisen, joten toiminnan kannalta olisi oleellista, että matolla kävellään, eikä jarruteta mattoa. Uusinta yrittämällä poni kuitenkin ymmärsi tallustella, aluksi hoiperrellen. Onhan se epätavallista, että trailerissakaan saisi, saati pitäisi kävellä. Kun poni oli hetken harjoitellut kävelyä kuivalla maalla, lisättiin vettä asteittain, sen mukaan mikä vaikutti ponille helpolta, mutta ei liian helpolta. Sen lisäksi, että veden määrää on mahdollista säätää, on maton vauhdinkin säätö samalla tavalla mahdollista. On helpompi kävellä hieman reippaammassa tahdissa, kuin hyssyttelemällä, etenkin kun vesi on vastuksena.

Kotti ei sanonut vedestä yhtään mitään. Enkä uskonut sen sanovankaan. Enemmän pelkäsin sitä, että tällaisesta koneesta luonnollisesti lähtee hieman ääntä, tosin ponille laitettiin hyvin korvat kiinni ennen matolle menoa ja perusvarusteina on valjaat, sillä kakkaaminen olisi suotavaa hoitaa pussiin, eikä matolle. Poni oli kuitenkin melko nopeasti aika sujut kaiken kanssa. Tottakai se hieman jännitti alkuun, ihmehän olisi, jos ei, mutta rentoutui melko nopeasti.

Vettä välillä nostettiin, mutta laskettiin heti, jos poni alkoi väsyä, jonka seurauksena se muutti kävelyasentoaan vinoksi. Vinona ei ole tarkoitus kävelyttää, vaan nimenomaan korjata vinoutta sillä, että poni kävelee suoraan, symmetrisesti, fuskaamatta vasemmalta puolelta. Ensimmäinen treenikerta sujui hyvin. Ponille tuli hieman korvahikeä ja heti uimapuvun riisumisen jälkeen poni otti lihashoitoa piehtaroimalla karsinassa oikein nautinnollisesti. Minä jätin ponin Waahteran tilalle ja lähdin itse kotiin. Näkisin ponin vasta seuraavan kerran sunnuntaina. Kaikista eniten pelotti se, kuinka Kotti menisi seuraavana päivänä koneeseen, vai tekisikö stopin jo reilusti ennen?

En ole aiemmin ollut tekemisissä Waahteran tilan omistajan kanssa, vein siis ponin täysin tuntemattomaan paikkaan. Tiedättekö, miten paljon voi jännittää? Jotenkin vaistoni vain sanoi, että tämä on hyvä juttu, usko pois. Ja niinpä seuraavana aamuna, kun aamulenkillä mietin, meneeköhän poni tänään lähellekään kojetta, sain Minnalta kuvallista viestiä siitä, kuinka poni oli mennyt mutkitta kävelylle ja mitä kaikkia havaintoja siitä oli tehty. Seuraavana päivänä ihan videoiden kera, ja jopa niin edistyneesti, että poni pystyi olemaan kävelykoneessa ihan ilman turvan vieressä läsnäoloa. Kotti jopa oli alkanut jo leikkimäänkin vedellä. Nyt neljäntenä treenipäivänä poni puhaltelee veteen kuplia, samalla kun kävelee ja irvistelee välillä. Mikä helpotus ja huokaus. Tulee sellainen tunne, että minusta asiakkaana välitetään ja minua pidetään ajantasalla. Mikä on minulle erittäin tärkeää, sillä olenhan tottunut huolehtimaan näistä päivittäin itse.

Mitään valtavaa ihmettä tai muuttumista en oleta ponin saavuttavan vesikävelyllä viiden päivän aikana. Mutta tottakai siinä ajassa lihaksisto, etenkin siltä vasemmalta puolen, on joutunut aktivoitumaan ja tekemään töitä aivan uudella tavalla. Ja se varmasti tulee näkymään ponissa ainakin hetken aikaa. Minun tehtäväkseni jää sitten tämän alku -boostauksen ylläpito ja treenien jatkaminen. Ponin saa helposti käyttämään vain niitä lihaksia, mitä se on tähänkin mennessä käyttänyt. Nyt olisi tärkeää saada käyttämään se jatkossakin niitä lihaksia, jotka vesikävelyssä on saatu aktivoitumaan. Vähän salaa myös haaveilen, että viiden päivän vesitreenit auttaisivat Kottin vesi inhoon ja helpottaisi veteen menoa. Sillä mikäli poni haluaa kenttäratsuksi, olisi erittäin tärkeää mennä mutisematta veteen. 

Vaikka voisi kuvitella, että tällainen loma ponistani olisi melkoisen kallista, voinen sanoa, että pitäisin poniani Waahteran tilalla kuukaudenkin halvemmalla, kuin Etelä- Suomen maneesitalleilla. Hinta oikeastaan yllätti itseni positiivisesti, joka mahdollistikin tämän nopean extempore -loman. En ole ponistani ollut näin kauaa erossa koskaan, ja ikävä on kyllä jo tosi kova. Huomenna poni saa viimeiset treenit ennen kotiin paluuta, jossa ensin hieman huilaillaan ja treenejä jatketaan vasta muutaman lepopäivän jälkeen. Vaikkakin työsarkaa ponille on, sillä laidun on kasvanut viidessä päivässä kohisten ja ponin täytyisi se nyhtää matalammaksi. 

15.5.2018

Sitä ihan tavallista arkea

Treenataan ponia ja opetellaan ratsastamaan.


Lajina ratsastus on siitä mahtava, ettei tässä ole kukaan koskaan valmis. Ja mitä enemmän opit ja osaat, huomaat kuinka vähän todella osaatkaan. Välillä on hetkiä, jolloin tuntee osaavansa jotain, kaikki sujuu hyvin ja helposti, kunnes harppaa taas askeleen pidemmälle, uuteen ja tuntemattomaan. Sen jälkeen ei sitten sujukaan mikään ja mielessä on vain tunne siitä, ettei osaakaan yhtään mitään. Oikeaa päänsisäistä vuoristorataa. 


Olemme treenanneet valmennuksissa säännöllisesti ja aktiivisesti Kottin kanssa. Olen pyrkinyt yksikseni vain palauttelemaan ponin valmennusten jälkeen vapaapäiville sekä hoitanut liikutuksia maastoillen. Yksinään puurtaminen todellisen dressagen äärellä on vähennetty minimiin. Tärkeintähän kaikessa on määrän sijaan laatu, ja laadukasta jälkeä saamme aikaan nimenomaan valmentajan läsnäollessa. Tähän hetkeen tämä toimintamalli on ollut varsin positiivinen, poni paranee joka valmennuksessa harppauksia. Avainsanana on ollut vaatiminen. Minun täytyy uskaltaa ja vaatia ponilta enemmän. Enemmän takajalkoja, aktiivisuutta, pidenpää askelta. Enemmän kokoamisastetta, laadukkaita siirtymisiä, ja vain hyvää ja tosi hyvää suorittamista.


Koska ponilla on veteen piirretty viiva rajana siitä, mikä on sopivasti ja mikä liikaa, olemme turvautuneet valmentajiemme ammattitaitoon ja silmään tässä kohtaa. He tietävät milloin voi vaatia vielä enemmän ja milloin ollaan maksimirajan äärellä. Ponia ei ole tarkoitus viedä liian hankalan tilanteen eteen, eikä sille kuulu olla epäreilu, jonka vuoksi onkin todella tärkeää, että vaatimustaso pidetään rajan oikealla puolella.  Ilman vaatimista ja mukavuusrajojen ulkopuolelle menemistä emme kuitenkaan koskaan saa ponia kehitettyä sellaiseksi kuin tarkoitus on. Ja mitä enemmän vaadimme ja treenaamme, sitä kauemmaksi mukavuusraja kasvaa. Yksin ratsastaessa sitä tyytyy vain siihen, mitä poni tarjoaa luonnostaan, jolloin suurempia harppauksia kehityksessä saisi jäädä odottelemaan. 


Etenkin ravi, joka on ollut Kottille aina se heikoin askellaji, on parantunut todella paljon. Ponilla on luonnostaan puhdas ja tahdikas, laadukas ravi, mutta mitään wow -efektiä siitä ei ole saanut. Lisäksi ravi on helposti muuttunut kiireisen oloiseksi. Valmentajani Heidi kuitenkin kielsi vaipumasta epätoivoon,  sanomalla, ettei yksikään suomen ykkösponi ole luonnostaan ravannut tavalla, jolla ravaavat, vaan ravi on rakennettu niille. Ja että sama on Gottfridillakin edessä, ravin rakentaminen. Kotivalmentajamme Taina on aivan samoilla linjoilla, mikä onkin edesauttanut yhteistyötä valmentajien kanssa, kun kummallakin on samat näkemykset ja ajatukset siitä, mitä nyt tehdään ja mitä seuraavaksi. Jo pidemmän aikaa minun on täytynyt ratsastaa Kottia ajatuksella, että se ottaisi mahdollisimman suuria askelia, olematta kiireinen. Pienellä ponilla suuren liikkeen hakeminen olikin aluksi todella vaikeaa, sillä se muuttui todella helposti kiireiseksi tai etupainoiseksi. Alkutalvi työskenneltiinkin vain suurien askelten parissa, niitä etsien. 


Huomaamattani perusravi oli muuttunut suuremmaksi, mutta se oli edelleen melko maahan sidottua, vähän ponnettomilla takajaloilla. Niinpä ravin työstöä jatkettiin aktiivisemmille takajaloille ja korkeammille etupolville. Kokoamistyöskentelyn kautta ponille etsittiin vieteriä perusravista kootumpaan ja lisättyihin askeliin. Nyt olemme yhden etapin kohdalla, jossa ponin ravi on jo selkeästi paljon näyttävämpää, mutta kuitenkin ponille helppoa työskentelyravia. Jotain olemme saaneet aikaan ja muutokset näkyvät ja tuntuvat selkäänkin selkeästi. Tästä vain jatketaan työskentelyä vielä paremmaksi. 


Laukassa olemme työskennelleet etenkin siirtymisien ja vastalaukkojen parissa. Nostot täytyy olla selkeitä, pysyä kasassa ja nousta maasta. Ensimmäisen laukka-askeleen on oltava yhtä laadukas, kuin viides tai kymmenes askel. Vastalaukassa olemme tehneet paljon kaaria, kuten ympyröitä. Poni ei enää riko vastalaukkaa, mutta siihen on haettu samanlaista laatua askeleeseen, kuin mitä Kottilla on myötälaukassakin. Kerta kerralta poni paranee, voiman ja tasapainon kasvaminen ei kuitenkaan  tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se on vaatinut paljon aikaa. Kottiahan on säännöllisesti ja tavoitteellisesti treenattu jo kaksi vuotta. Ikäluokkansa mukana pysyminen on vaativaa työtä, mutta täysin mahdollista, kun kaiken tekee  pitkällä tähtäimellä, tuijottamatta liikaa  pelkästään tähän hetkeen. On oltava suunnitelma, jota toteuttaa. 


Kaikki postauksen ratsastuskuvat ovat kahdelta viimeiseltä valmennustunnilta. 

Ponit ovat päässeet laitumelle


Kesken aurinkoisen päivälevon, oli nuorten poikien noustava ja lähdettävä tarhan vihreämmälle puolelle. Aluksi totutellen pienempiä aikoja, mutta nyt oriit ovat saaneet olla jo koko päivän vihreällä. Samoin Kotti, joka kuitenkin käy ötököiltä suojassa tasaisin väliajoin. 


Etenkin tämän kevään aikana on saanut huomata, kuinka tärkeää orikaveri on toiselle nuorelle oriille. Pojat painivat tuon tuosta keskenään. Se tottakai auttaa niitä kehittämään sosiaalisia taitoja, mutta myös fyysisiä taitoja, tasapainoa, lihaksistoa ja jäntevyyttä. Päivät painiessaan toistensa kanssa, on pojat sitten ihmisen kanssa asiallisesti, eikä ylimääräisiin paineihin ole tarvetta. Kesä on täällä!