Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

28.6.2018

Tervetuloa kotiin Eppo!

Täydellinen, vaaleanpunaharjainen yksisarvinen on löytynyt ja vihdoin kotona!


Kyllä sitä on odotettukin. On pähkäilty, tykkääkö se vihreästä vai violetista ruokakiposta. Royal Galasta vai Ida Redista. Vai ylipäätään omenoista vaiko kenties porkkanoista. Selväksi on tullut, että se ei tee mitään, mitä Kottikaan ei tee. Mm. Tiputa ratsastajaa alas selästään. Tai niin ainakin toinen  uusista omistajista on päättänyt, vaikkei ole edes ponia vielä tavannut.

Edes Strömsössä ei mene näin hyvin, sillä siellä ei ole Eppoa. Mutta meilläpä on!






Eppo, poni, josta on suuret kuvitelmat, valtava luotto ja usko. Eppo, joka päätettiin ostaa yhden myöhäisillan viestittelyn ja seuraavan päivän puhelun perusteella. Poni, joka asui kauempana kuin pippuri kasvaa. Poni, jota kohtaan on valtava intuiitio siitä, että tässä kohtaa elämäämme teimme parhaimman mahdollisen löydön.

Saanen esitellä teille uusimman perheenjäsenen

Eppo, kavereiden kesken ihan Eppo vaan. Mustanruunikko, noin 16-vuotias tilastoruuna, jonka säkäkorkeus on shettiksen ja russponin välimaastossa 116cm. Ehkä virallinen mittaus antaisi sentin tai pari suuntaan jos toiseen, mutta se ei liene tarpeen.

Eppolla ei ole edessä tulevaisuuden nuorten hevosten luokat, ellei ikinuorten luokkia jossain järjestetä. Sen sijaan Eppolla on edessään erittäin tärkeä ja vaativa tehtävä. Eppo on tullut talliimme opettajaksi. Sen tehtävä on opettaa uudet omistajansa hevosnaisten aluiksi ja ratsastajiksi. Luonne sillä on lyhyen tutustumisen tiimoilta osoittautunut olevan juuri sitä, mitä myytiin. Kiltti, pitkähermoinen ja rauhallisesti maailmaan suhtautuva. Siinä se abc:n rekkaparkissa vaihtoi sujuvasti traileria, jaloitellen rekkojen seassa täysin tyynesti.



Eppo saa nyt kotiutua rauhassa ja opetella talon tavoille. Tänään se pääsi jo Kottin kanssa samaan laitumeen. Kottia aluksi hieman hämmästytti pieni tumma otus, mutta eiköhän näistä tule vielä parhaat kaverukset. 


17.6.2018

Estekauden korkkaus, migreeni ja skumppaa!

Niin se odotettu päivä tuli, lauantai, estekisat. Kuka odotti eniten, minä, poni vai arvon omistajat, en tiedä, mutta kotoa lähtiessä omistajakaksikolla oli selvät suunnitelmat tulevasta! #Kottivoittoon. Onhan se hyvä, että omistajat uskovat poniinsa, ja miksipä eivät uskoisi, ovathan he nähneet lähes jokaisen treenin esteiden parissa ja todenneet aina, että ihan hyvin sä Kotti hyppäät.

Kotti aloitti estekisakauden 2-tason kilpailuista, Kotkasta. Yhden startin taktiikalla, 80cm korkeudella. Se on ponin ponibreedersin ensimmäisen päivän ratakorkeus. Toisena päivänä edessä on 90cm rata, mutta korkeushan ei tälle ponille ole tuottanut koskaan ongelmia. Ehkä siksi, että korkeudet on pidetty järkevinä ja maltillisina aina, eikä ponia viedä turhaan taitojensa äärirajoille. Se on saanut kasvattaa itseluottamustaan esteiden parissa kahden vuoden ajan, maltilla. Eikä sitä ole koskaan tarve viedäkään epäreiluun tilanteeseen. Luottavaisen ja toimivan ponin salainen resepti lienee piilevän siinä, kaikkien muiden ainesosien lisäksi.

Kotkan kuuma ja paahtava kisapäivä starttasi Kottin osalta 7.30 aamun herätyksellä. Poni kömpi unihiekat silmissä karsinan pohjalta ylös. Kyllä, Kotti on tottunut nukkumaan yhdeksään, ja se myös nukkuu makuultaan niille main. Pesin ponin edellisenä iltana, sillä muutoin radalla olisi ollut vain näkyvissä pölypilvi ja laukan rytmin kuuntelu. Joten aamulla vain harjaus, ja ohjekertaus siitä, että tänään olisi suotavaa olla taas super poni, kuunnella ratsastajan ohjeita ja luottaa järkevissä määrin myös omaan harkintakykyyn, mikäli ratsastajalle tulisi ajatuskatko. Superponin taikaviitta ylle ja menoksi.

Kisapaikalle saavuttiin omistajakaksikon ja ponin kanssa neljästään, sillä ykkösgroomimme oli buukannut itsensä töihin. Liekö niin kovasti jännittänyt, ettei uskaltanut lähteä mukaan..  Poni sai trailerissa hieman heräillä ja syödä aamupalaansa, ennen varustamista. 6- ja 4-vuotiaat omistajat saivat toimia apugroomeina, ja voi kuinka paljon heistä voikaan olla apua! Kun poni on toimiva ja asiallinen, voi vanhemman laittaa narun päähän pitelemään ponia, nuorempi tuo varusteita trailerista, minkä kerkeää ja äiti varustaa. Homma sujuu kuin liukuhihnalla konsanaan. Vaikka ponille pieni erhe sattuikin ja kiitokseksi kaikesta tallasi vanhemman omistajansa varpaiden päälle, ihan vain muistutuksena, että koko ajan täytyy olla pitelijänkin hököllä!

Verryttely sujui mitä ilmeisemmin hyvin. Poni hyppi esteet ja meno näytti hyvältä. Koska Kotti on pikkuponi, oli startti heti toisena. Joten rataan tutustumisen jälkeen, jonka aikana minä sain kunnian olla käsihevosen pitelijänä, olikin melko suoraan meno odottelualueelle. Mitä tällainen koulutuuppari, entisessä elämässään esteitäkin hypännyt, radoista ymmärtää, näytti rata aikas mukavalta. Siinä oli selkeät linjat ja tiet, ei mitään yllätys mutkia esteille. Erittäin reilun oloinen rata, ajatellen Kottin esteuraa. Kyseessähän oli ponin elämän kolmas 80cm rata, ja viides rata ylipäätään.

Radan aikana yritin kuvata ja katsoa samaan aikaan. Minä en ole se, joka meidän perheessä radat kuvaa, joten se ei ole vahvinta alaani, etenkään, kun jännitti niin pirusti! Mutta radan jälkeen viereinen katsoja osasi valaista, että kyllä se taisi puhdas rata olla. Ja niinhän se oli, sekä vielä kaiken lisäksi nopea. Niin nopea, että se riitti helposti luokan voittoon! Voi kuinka ylpeä sain taas tuosta pienestä sankarista olla, kuinka se voikin olla niin mahtava?! Tottakai unohtamatta meidän mahtavaa estekuskia Jaanaa, joka on tehnyt kaiken työn ponin kanssa esteiden parissa. 


Kotimatka voittajaponin kanssa sujui hienosti, tosin matkaseuraa sain migreenistä, joka äityi niin pahaksi, että kotona sain vain ponin ulos trailerista ja vietyä laitumelle, jonka jälkeen sohvan pohjalle rojahdus täysin tiedottomaan tilaan. Ehkä jännitys, kuuma päivä ja kaikki se helpotus onnistumisen myötä laukaisivat sen. Kisamatka oli ehkä kuitenkin suurin koettelemus minulle, sillä meillä ei ole montaakaan viikonloppua vapaana ennen ponibreedersiä, ja voi olla, että tämä saattaa jäädä ainoaksi startiksi ennen koitosta, ellemme keksi vielä jostain järkeviä kisoja. Sen takia etenkin minun oli tärkeää saada näistä kisoista hyvä fiilis, sellainen, että pystyn uskomaan ja luottamaan poniini, siihen, ettei sitä viedä liian vaikean paikan eteen. Sellaisiakin suorituksia ko. kisassa on nähty. Vaikka poni hyppää treeneissä tosi hyvin, on kisatilanne aina kuitenkin eri juttu. Nyt voin kuitenkin olla luottavaisin mielin, ponilla ei ollut minkään sortin vaikeuksia, päin vastoin, se suorastaan liiteli esteeltä toiselle onnensa kukkuloilla. Ja meillä on mahtava esteratsastaja, josta olen ikionnellinen. 

Kun lopulta illalla selvisin sohvan pohjalta elävien kirjoihin, oli aika korkata mieheni kanssa taas kerran Kottin menestyksen johdosta lasilliset skumppaa. Ei näitä ole aiempina vuosina, muiden hevosten kanssa oikein päässyt korkkaamaankaan. Kyllä tuo poni on vain niin lottovoitto perheellemme, kuin voikaan olla. Viikon päätteeksi vielä sunnuntaina toimittiin omistajien alkeisratsuna, nauttien kesästä ja lämmöstä. Pienten ihmisten rakkauden osoituksista ponia kohtaan. Ja siitä itsestään, ponista!<3


11.6.2018

Neljän päivän puhtileiri

Kokonaisuus on se mikä ratkaisee lopputuloksen. Kun kokonaisuus on kunnossa, on tulos todennäköisesti hyvä.

Kuvissa esiintyy Frodo, sillä yhdeltäkään tunnilta ei tullut kuvamateriaalia. 

Olen kokenut, mitä hyvä kokonaisuus voisi olla. Se sisältäisi ammattitaitoisen kavionhoidon ja ponini treenauksen ainoastaan valmentajien silmien alla. Neljä treenipäivää, neljä valmennusta. Siinä olisi suunta, jota pitäisi noudattaa parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi. Ei itsenäisiä ratsasteluja, ei sinne päin suorituksia. Vaikka itse olin ponini selässä vain kolmena päivänä, sillä yksi valmennus oli estepuolella, opin taas valtavasti, kolmen ratsastuskerran aikana. Tämä ei oikeastaan ole edes ainutkertainen tilanne, että olen kolmena päivänä putkeen valmennuksessa, mutta pieni twisti poniin tuli treeniviikon aloituksesta esteiden puolelta.

Tällaista tahtia meidän pitäisi valmentautua, ehdottomasti. Mutta valitettava tosiasia on, ettei meidän taloudelliset resurssit riittäisi moiseen viikko tolkulla. Ja ehkä loppujen lopuksi myös poni sanoisi oman painavan sanansa moiselle tehotreenille. Selkeästi tarvitsisin siis myös toisen ratsun, jonka kanssa jakaa vähän valmennuksia, ettei Kotti joutuisi liian koville. Mutta taas ne taloudelliset resurssit.. Ja toisaalta poni tarvitsee toki myös maastoilua, joka nyt treeniviikolta jäi täysin kokematta. Jatkamme siis samaa vanhaa rataa, kerran viikossa koulutreenit, kerran esteet. Mahdollisimman vähän itsenäistä harjoittelua, paljon maastoilua. 


Ensimmäinen päivä hyppelöissä meni oikein hyvin. Poni paranee joka kerta ja ratsastaja saa valmentajan neuvoista paljon vinkkejä, jotka toimii. Eli valmennus siltäkin puolen on erittäin hyödyllistä, poni parantaa hyppyjään, lähinnä lähestymisiä ja laadukasta hypyn kaarta, jolloin meno on tasapainoisen ja varman oloista.

Toisena päivänä jatkoimme treenejä kouluratsastuksen saralla. Kerroin valmentajalleni seuraavien mahdollisten kisojen luokkia, joita rajoittaa työvuorot kohtuullisen ikävästi. Joten on tyydyttävä Lappeenrannan kisoihin reilun kuukauden päähän. Siellä ainoilla vapaillani on tarjolla lineaariarvostelulla vaativa B ja helppo A. Kun kerroin, että voisimme harkita menevämme molempiin, tyrmäsi valmentajani harkinnan täysin toteamalla, että ehdottomasti mennään ja tätä ei edes harkita!

Joten tsekkaus osa-alueisiin, jota vaativa toisi tullessaan. Avot, sulut, kootut-, keski- ja lisätyt askellajit. Sekä vaihdot. Oikeastaan kaikki muu on varmaa tai vahvalla "pientä säätöä" -vaiheessa, mutta vaihdot. Ne on sellaiset on/off. Poni vaihtaa kyllä, mutta usein joko ristilaukkaan tai kolmen askeleen päästä avusta. Silloin kun saan sen täysin läpi laukassa, koottua ja pidettyä rentona, se tekee puhtaan vaihdon. Toisinaan liiankin agressiivisella takajalalla, joka on osua ratsastajan jalkaan, toisinaan vähän hätäisen ja "säikähtäneen". Eli sellainen varmuus, rentous ja tasaisuus puuttuu. 

Niinpä aloitimme urakalla vaihtotreenit. Aluksi uralla vaihdot käynnin kautta. Pari askelta laukkaa - käynti - vastalaukkaa - käynti - myötälaukkaa - käynti - vastalaukkaa.. Hevosen oli pysyttävä suorana, rauhallisena, tultava ns. ylämäessä käyntiin ja nostettava laukka rauhallisesti, samaan ylämäkeen, suorana. Uralla on huomattavasti helpompi tehdä suoremmat siirtymiset, sillä aita ohjaa reitin. Kun uralla homma rullasi mukavasti, jatkoimme lävistäjälle. Kolme vaihtoa lävistäjän aikana käynnin kautta. Huomattavasti vaikeampaa pitää reitillä, poni suorana ja rentona. Vaatii siis lisää treeniä ja rauhallista tekemistä ratsastajalta. Kun lävistäjällä vaihdot alkoivat olla suhteellisen hyvät, jatkoimme tehtävää muuttaen niin, että käynnin sijasta teimme yhden vaihdon keskellä, lennosta. Ensimmäiseen vaihtoon poni ei ollut ihan ajantasalla. Se toki ennakoi ja odotti käyntiin siirtymistä ja häkeltyi, kun käyntiin ei siirryttykään -> ristilaukka. Toisella kerralla poni oli jo tehtävän tasalla, mutta laukka vaihtui kahden askeleen aikana etupää ensin, takajalat sitten. Kolmannella kerralla olimme skarppina kumpikin ja päätimme, että nyt onnistuu. Ja niin onnistuikin, hyvä vaihto, joka sai riittää. 

Jatkoimme pienen tauon jälkeen vielä ravissa avotaivutusten ja sulkutaivutusten parissa. Suluissa oli vähän hakemista, sillä niitä emme ole tehneet pitkään aikaan, mutta hetken kaivelemalla nekin löytyi, kun ratsastaja löysi oman lantionsa oikeaan suuntaan. 



Edessä oli vielä tehoviikonloppu Heidin silmän alla, Ravijärven hevostilalla, jossa Kotti vietti myös yönsä. Ensimmäisenä treenipäivänä Kotti oli super hyvän tuntuinen. Sen ravia oli helppo kasvattaa ylöspäin ja koota. Teimme paljon siirtymisiä ravin sisällä, jossa haettiin ponin raviin haitaria ja korkeampia polvia. Etuosan on siis alettava nousemaan ylöspäin ponin perusliikkumisessa. Laukassa teimme vaihtotreenejä ajatellen perustyötä käynti - laukka - käynti -siirtymisten kanssa. Poni tekee useita erittäin hienoja siirtymisiä kumpaankin suuntaan, mutta ne eivät ole vielä vakioita ja väliin tulee myös huonoja siirtymisiä. Minun täytyy olla tarkempi, huolellisempi ja valmistella poni hyvin siirtymisiin ja muistaa ratsastaa sitä ylös myös käyntiin siirtymisessä. Heidi kehui kyllä kovasti ponin kehitystä, kuinka se on ottanut taas pykälän eteenpäin liikkumisessaan. 

Neljäntenä päivänä jatkoimme Heidin silmän alla samojen tehtävien parissa. Ravissa avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia, joista etenkin sulut onnistuivat todella hyvin. Ponilla painoi jo selvästi valmennukset kavioissa, joten sain ratsastaa sitä todella paljon. Heidi sanoikin, että on oikein hyvä harjoitella väsyneempienkin kavioiden siirtämistä, sillä pidemmillä kisareissuilla (kuten ponibreeders!) minun on pystyttävä ratsastamaan viimeinenkin rata mahdollisimman hyvin, vaikka poni olisi jo väsy. Lisäksi ponille tekee hyvää, että sitä välillä treenataan näin, ennen kuin ollaan sitten kisoissa tässä tilanteessa. Väsyneemmän tuntuisella ponilla on tyydyttävä superponin sijaan "vain" hyvään tai tosi hyvään. Mutta sellaista viimeistä "super" twistiä ei oikeastaan edes kannata yrittää hakea, siinä väsyy sekä ratsastaja, että hevonen ja menetämme sen tosi hyvänkin. Laukka on Kottille niin paljon helpompi askellaji, että siinä saamme helposti myös väsyneempänä esiin sen super hyvän askellajin, mutta ravissa vielä tällä hetkellä emme. Vaikka poni olisikin vähän väsy, täytyy pisteet pystyä keräämään silti hyvistä siirtymisistä. Eli työskentelimme taas käynti - laukka -siirtymisten parissa ympyrällä. Niitä täytyy vain jaksaa tehdä ihan miljoonia, jotta ne hyvät siitymät vakioituvat. Ja tällä kertaa niitä tulikin enemmistö kaikista siirtymisistä. Mukaan mahtui vielä jokunen huonompi ja sellainen hienosäätöä vaativa, mutta paljon tosi hyviä, levollisia mutta aktiivisia siirtymisiä, joihin pitää tähdätä. 



Kaiken kaikkiaan erittäin hyvät valmennukset, joissa pääsi vähän myös testaamaan ponin kestävyyttä pidempää kisareissua varten. Kisoissahan suoritusaika itsessään on lyhyempi, mutta kaikki muu ohessa tuleva extra kuluttaa ponin voimavaroja. Nyt vähän palautumista, jonka jälkeen taas jatketaan treenejä. 
    


8.6.2018

On niin helppoo olla onnellinen!


Kisamatka Takkulan ratsastuskouluun alkoi aamuvarhaisella. Poni pestiin ja kuurattiin edellisyönä, sillä maaseutumatkailu kotiseudulle ylioppilasjuhliin venytti edeltävän päivän pitkälle yöhön. En kerennyt edes letittää ponia kotona. Vähiin jääneiden yöunien jälkeen lähdimme aamulla kohti Lahtea, jossa tarkoitus oli mennä kaksi luokkaa.

Luokkavalintamme kilpailuihin oli nuorille hevosille avoin helppo B FEI lasten esiohjelma A, sekä kaikille avoin helppo A FEI CCI/CIC* kenttäohjelma A. Päivä alkoi nuorten hevosten luokalla, jossa kahdeksan ratsukon joukossa starttasimme viimeisenä.  Letitin ponin pikaisesti trailerissa, jonka jälkeen kimpsut ja kampsut päälle, jotta pääsimme veryttelemään.


Koska poni herätettiin aamulla makuultaan ja lastattiin samantien traileriin, täytyi sitä kävelyttää hyvin, ennen kuin siltä voi vaatia mitään muuta. Kävelyiden jälkeen aloitimme isolla laukalla ja loivilla vastalaukkakaarilla, sillä se on tässä hetkessä paras tapa saada poni vetreäksi ja pehmeäksi kyljistään.  Vähän ravia, jossa takaosa aktiiviseksi ja sen jälkeen lisää kävelyä. Ennen radalle menoa poni saa halutessaan käydä puskapissillä, ja niin tehtiin nytkin. Onneksi aivan verryttelykentän vieressä oli sopiva viheriö, jossa poni sai asiansa hoidettua.



Päivän ensimmäinen rata otettiin iisisti, sillä odotettavissa oli todella lämmin päivä ja mehuja oli säästettävä vielä iltapäivään. Juuri ennen radan aloitusta herättelin ponin pienellä keskilaukalla, josta siirtyminen raviin ja suoraan alku tervehdykseen.




Radalla poni pääsi vähän valahtamaan hitaaksi pohkeelle, en vain ratsastanut sitä riittävän hyvin avuille ja pitänyt sitä avuilla, jonka vuoksi usea huono siirtyminen ja ennen kaikkea sellainen huonon suorituksen fiilis. Ajoittain meillä oli pätkiä, joissa tuntui tosi hyvältä, mutta päällimmäisenä radan jälkeen oli vähän keskinkertaisen suorituksen fiilis, sillä olisimme voineet olla niin paljon parempia. Tuomari olikin kirjoittanut paperiin, että uskalla vaatia enemmän. Se oli itselläkin radan jälkeen päällimmäisenä mielessä. Tällainen sunnuntain hölkkäilyksi käypä suoritus toi kuitenkin 67,404% jolla olimme luokassa toisia. Sijalukukin jäi vain alapisteiden ratkottavaksi, sillä meillä oli voittajan kanssa samat prosentit.



Palkintojen jaon jälkeen ponille mash elektrolyyttien kera ja poni traileriin nautiskelemaan heiniään. Ennen seuraavaa starttia poni kerkesi lepäillä reilun tunnin trailerissa, ennen toista varustamista. Koska ponilla oli jo takana yksi startti, se ei varsinaisesti tarvinnut muuta kuin kävelyä ja nopean herättelyn ennen starttia. Ja verryttelyssä poni tuntuikin aivan super hyvältä! Radalla päätin ottaa kaikki irti, mitä ponista lähtee. Sen ei tarvinnut enää säästellä voimiaan. 



Taas samalla tavalla radan aloitukseen, pienen keskilaukkaspurtin saattelemana, josta sainkin raviin todella hyvän fiiliksen. Tässä radassahan ei edes ole alkutervehdystä, joten koko keskihalkaisijan sain vain ratsastaa ponia ajatuksella eteenpäin. Ensimmäinen ympyrä meinasi hyytyä, mutta olin itse hereillä ja sain ponin nopeasti takaisin siihen hyvään fiilikseen. Keskiravi lähti erittäin kivasti, se vähn hyytyi loppua kohti, eli ei ollut alusta loppuun samalla swungilla. Laukka pyöri erinomaisesti, keskilaukat olisi voinut ratsastaa huolellisemmin, mutta sujuvat vastalaukat ja siirtymiset. Lopputervehdykseen jossa ensimmäistä kertaa olin oikeasti aivan super tyytyväinen poniin ja sen lisäksi omaan ratsastukseeni. Sanoinkin heti miehelleni, että jos tällä suorituksella ei sijoitu, niin sitten ei millään!


Toinen tuomareista pitikin radastamme aivan huippuprosenteilla, mutta toinen ei sitten nähnytkään meissä oikeastaan mitään hyvää. Tasaista kutosta ja puolikasta, jolla olisimme olleet vasta yhdeksäntenä! Onneksi tämä toinen piti meistä huomattavan suurella erolla muihin nähden, joten olimme lopulta 3./18 Ei meidän suoritus virheetön ollut, siellä oli siirtymisiä, joissa olisi voinut olla huolellisempi, pientä vinoutta muutamissa kohdissa, keskiaskellajit olisi voinut olla parempia. Mutta se fiilis mikä radalla oli omassa ratsastuksessa, sitä en ole aiemmin kokenut kisaradoilla. Loppujen lopuksi tulokseksi 65,978%



On mahtavaa huomata, että työ tuottaa tulosta. Ei pelkästään sijoituksia, vaan sitä hyvää tunnetta siitä omasta tekemisestä. Sitä, että saan ponin ratsastettua radalla yhtä hyvän tuntuiseksi kuin kotona. En hätäänny enää yhdestä virheestä, vaan pystyn kokoamaan paketin takaisin ja jatkamaan radan loppuun asti. Ja että pystyn ratsastamaan radan kaikki tehtävät rauhassa, yksi kerrallaan.




Tällä kaudella olemme kehittyneet aivan hurjasti ja sehän näkyy sitten radalla ja tuloksissa. Miettikääpä, maaliskuussa nappasimme elämämme ensimmäisen sijoituksen helppo A luokassa. Sama toistettiin heti uudelleen kansallisissa kilpailuissa. Ja taas uudelleen! Seuraavaksi olemmekin menossa estekilpailuihin ja kouluaitojen sisällä tanssimme vasta heinäkuussa Lappeenrannassa, jossa aiomme startata ensimmäistä kertaa  nuorten hevosten vaativa B -tasolla! 



3.6.2018

Niin onnellinen

Käymme silloin tällöin estetreeneissä Harjun oppimiskeskuksen tiluksilla. Harjussa on kaksi maneesia, joissa saa lähes aina treenailla yksikseen. Tiloilta löytyy myös ulkokenttä, maastoesterata ja vaikka mitä. Tilukset olisivat erittäin potentiaaliset, mutta niiden hyödyntäminen oikeastaan jopa ala-arvoista!


Minä en edelleenkään hyppää ponilla. Siksi ponille on mahdollistettu estetreenit sopivamman, taitavan ja rohkea kenttäratsastajan kanssa. Poni on aina täpinöissään, kun tietää, mitä tuleman pitää. Se tykkää hypäämisestä. Tavoistamme poiketen olimme kerrankin etuajassa paikalla, joten aikaa jäi poseeraamiseen. Ja jopa kerrankin kamerakin sattui olemaan mukana.



Ponin estetreenit sujuivat tapojen mukaan hyvin, joten lopuksi päätimme hyödyntää Harjun tarjoaman veden. Kottin veteen menoa on käsitelty täällä blogissakin monissa postauksissa edellisinä vuosina. Aina niitä on yhdistänyt se, että se on hankalaa, työn ja vaivan takana. Ja minä olinkin varautunut tälläkin kertaa siihen, että kastelen itseni ropakossa, jotta myös poni saadaan sinne. Mutta ehei, enhän minä kerennyt perään, kun poni ratsastajineen päätti hypätä lammikkoon! Mikä mahtavuus!



Toistoja kummastakin suunnasta, veden läpi mentiin ongelmitta monta kertaa. Ehkä osansa on tehnyt Waahteran tilalla vietetty vesikävelyloma. Osansa on myös sillä, että viime vuonna poni saatiin veden kanssa hyvään pisteeseen, ei toki näin hyvään. Töitä tämän eteen on kyllä tehty, jokainen tarjolla ollut pienikin rapakko on hyödynnetty joka ikinen hetki, kun se on ollut mahdollista. Ja nyt voin hieman huokaista helpotuksesta, ehkä se ainainen ajan kulutus vesilammokoiden äärellä todella on tuottanut tulosta! Olen niin tyytyväinen!

Tästähän jatketaan samalla kaavalla kuin ennenkin. Treenataan, ja vahvistetaan ponin positiivista ajattelua vettä kohtaan. Sillä joku päivä tuo poni starttaa kenttäkilpailuissakin, ja veteen on silloin mentävä sujuvasti, hyvällä mielellä. 



Näihin kuviin päätämme tältä erää ja perhe lähtee pienelle minilomalle Ruotsiin. Sen jälkeen on luvassa kisakuulumisia Takkulan kisoista!