Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

14.5.2019

Jos et ratsasta hyvin, älä ratsasta ollenkaan


Postauksen kaikki upeat kuvat ovat Laura Taimioja Photographyn käsialaa.

Kotti on valmentautunut ahkerasti. Ahkerammin kuin allekirjoittaja, sillä ponihan käy myös mm. estetreeneissä, mutta sen lisäksi me olemme saaneet tiimiimme ihkaoikean poniratsastajan ja tavoitteet tottakai tappiin asti! Niinpä poni on saanut olla poniratsastajan kanssa valmennuksissa. 

Olen pyrkinyt valmentautumaan viikoittain. Toisinaan olemme valmentautuneet useitakin kertoja viikkoon, toisinaan ei sitten kertaakaan. Loppujen lopuksi taloustilanne sanelee paljolti sen, kuinka paljon voidaan valmentautua. Minähän roudaisin ponia joka ikisenä päivänä valmennuksiin, jos se olisi mahdollista. Mutta olemme ottaneet kannan, mieluummin vähän, mutta laadukkaasti - tässäkin asiassa.


Valmennusten tarkoitus ei ole saada parasta antia ulos, vaan löytää heikkouksia, joita parantaa. Tämän olen oikeastaan vasta tänä vuonna todella tajunnut. Yleisesti ottaen olen saanut ratsastettua ponin hyväksi valmentajien silmän alla, mutta se seuraavan päivän yksin työskentely, viikosta puhumattakaan on ollut enemmän itkupotkuraivareita ja mietteitä miksi en saa ponia yhtä hyväksi. Olen liian kunnianhimoisesti halunnut mennä porras kerrallaan ylemmäs, mutta en ole halunnut tulla alemmas. Jos olen saavuttanut jotain, en ole hyväksynyt sitä, että seuraavana päivänä minulle ei ehkä olekaan sitä jotain. En tiedä onko se todella niin, mutta näin olen nyt itselleni järkeillyt tämän asian. 


Minulla on aivan mieletön kombo valmentajien suhteen. Heidi tietää poniratsujen vaatimukset erittäin hyvin ja on oikeastaan alusta asti puhunut valmennuksissa niistä "näitä poniluokissa tulee vastaan ja ne täytyy sujua! Ponit tekevät 8 metrin voltit jne." Jo siis kauan aikaa sitten, ennen kuin meillä poniratsastaja oli mukana kuvioissa ja ennen kuin edes ajattelin jakavani ponia muille ratsastajille. Tainalla taas on taito auttaa nuoren hevosen koulutustason nousussa ja niiden eteenpäin viemisessä. Ja ylipäätään siinä, että kaikki se laatu saadaan ratsastettua ulos. Ilman häntä me ei oltaisi tässä, meillä ei olisi näitä meriittejä ja saavutuksia, mitä ponin kanssa olemme saavuttaneet. Tainan ansiosta minulle on mahdollistunut laadukas valmentautuminen viikoittain.



Tänä vuonna pääsimme Villen valmennuksiin ja häneltä olemme saaneet aivan toisenlaista näkökantaa tekemiseemme. Ville ei tunne ponia tai minuakaan entuudestaan, jonka vuoksi hän näkee ratsukon, jolla on ongelmia tuossa ja tässä, mutta hänellä ei varsinaisesti ole mitään ennakkoajatuksia meistä. Edellisessä valmennuksessa saimme tehtyä jonkin asteisen läpimurron meidän tuntumaongelmaan, joka oli kuin varkain hiipinyt keskuuteemme. Sen jälkeen meillä ei varsinaisesti ole ollut ongelmaa, vain hetkittäisiä kommunikaatiokatkoksia, mutta ei tuntia, päiviä, viikkoja tai kuukausia kestävää reppua selässämme. Niinpä tällä kerralla pääsimme työstämään uusia ongelmia, joita en itse ollut niin pahasti ongelmana pitänyt. Villen kanssa olemme palanneet taas aivan ruohojuuritasolle, sinne josta kaikkien valmentajien kanssa olemme aina aloittaneet, mutta josta muiden kanssa olemme päässeet jo etenemään seuraaviin juttuihin. Sinänsä on hauskaa huomata, että vaikka toisen valmentajan kanssa treenaamme jo oikeasti vaativia asioita, tuntuu toisen silmän alla olo siltä, kuin ei osaisi ratsastaa yhtä ainoatakaan siirtymistä.


Villen kanssa keskityttiinkin viime tunnilla siirtymisiin. Siirtymiset alaspäin. No joo, onhan ne etenkin laukasta raviin olleet viime aikoina vähän hankalia, mutta laukka - käynti sujuu erittäin hyvin. Testatessamme ravista käyntiin siirtymistä, totesimme, että meillä ehkä on kuitenkin pieni ongelma myös niissä, tai ainakin selkeästi asia, jota täytyy korjata. Ponilta ikään kuin sammuu takajalat siirtymisissä alaspäin, jonka takia niistä ei tule täydellisiä.


En saanut saman tien vastausta "tee näin" sain vain ohjeet "on aivan sama mitä teet, kunhan et tee samalla tavalla kuin äsken." Loppujen lopuksi aika oleellinen ja täsmällisin neuvo, jonka olen koskaan saanut. Jos asia x ei onnistu tällä tavoin, tee jotain toisella tavalla, kokeile - erehdy- kokeile uudestaan - lopulta onnistut. Niinhän sitä on kaikki tehty tähänkin asti, nyt vain joku uskalsi pukea sen suoriksi sanoiksi. Eihän niitä eläimiä ole ohjelmoitu nappuloiksi, joita painamalla ne suorittavat asiat näin, vaan jokainen nappula on pitänyt itse rakentaa, kokeillen - kiittäen - toistaen.


Työskentelimme siirtymisten parissa koko tunnin. Saimme hyviä ravi - käynti -siirtymisiä ja laukka - ravi -siirtymisiä. Sekä keskiaskellaji - harjoitusaskellaji -siirtymisiä. Sain omaan ratsastukseeni apuja, fiiliksiä ja selkeitä työkaluja. Ponin ratsastus on aina ollut ihanaa, mutta nyt, kun sitä ratsastettavuutta on oikeasti työstetty paljon ja hiottu pieniä yksityiskohtia kuntoon, on sen ratsastaminen aivan uskomattoman miellyttävää. Poni on hyvin miellyttämisen haluinen, erittäin herkkä ja kuuliainen, ja aina suorittamassa täysillä mukana.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti