Mitä yhteistä on E10 ja uudella kisajärjestelmällä?

Lupaus paremmasta ja edullisemmasta! Totuus ainakin bensan kohdalla oli kaikkea muuta kuin edullisempi. Heti kun vuosi vaihtui, muutama vuosi sitten, ja 95 bensan tilalle tuli E10, jonka oli luvattu olevan halvempaa kuin 95, ei hintamittarit notkahtaneet yhtään alaspäin, sen sijaan auton kaura oli entistä kalliimpaa, kallistuen koko ajan vain enemmän ja enemmän. Ja mikä pahinta, autot syövät sitä mielettömästi ja mm. meidän peltilehmällä ei vedetä traileria E-10 sillä moottori huutaa tyhjillä kierroksilla. Onneksi asun lähellä rajaa, välillä liian lähellä. Aidan toisella puolen ruoho, tässä tapauksessa auton kaura, on vihreämpää ja mikä parasta alle puoli euroa litra. Hypättiin siis ojasta allikkoon. 

Ypäjä, aluekilpaulut 2012

Uusi kisajärjestelmä käyttöön otetaan vuoden alusta. En siis vielä osaa sanoa, käykö tämänkin kanssa samalla tavalla, turhia lupauksia, vai pidetäänkö ensimmäistä kertaa lupauksista kiinni. Edullisemmat kilpailut. Toistaiseksi ei kovin vakuuttavalta näytä. Sen sijaan, että tätä lupausta ajettaisiin takaa, lähdettiinkin risteyksessä toiseen suuntaan: lupaukset oikealle, teot vasemmalle. 2€ lisämaksua, SRL-osuutta nostettiin, jokaiseen starttiin. Keneltä ja mistä siis poistetaan vähintään 3€ jotta lupaus edullisemmasta voidaan myös taata? 

Ylipäätään kuka todella tarvitsee uutta kisajärjestelmää? Tähän en ole saanut vastausta, sellaista mikä olisi myös oikeasti pätevä, keneltäkään. On käytetty selityksinä ympäripyöreitä vastauksia siitä, kuinka arvostelumenetelmät muutetaan etenkin helpoissa luokissa niin, että hyvän ratsastuksen merkitys kasvaa. Mutta se ei ole vastaus kysymykseen. Tämän arvostelumenetelmän olisi voinut muuttaa, ilman koko järjestelmän muuttamista. Toinen mahtavaakin mahtavampi (huomaa sarkastisuus) selitys on se, että saadaan enemmän ratsukoita sinne huipulle. Tässä kohtaa myös minun ymmärrykseni loppuu. Kisajärjestelmäkö sen takaa, että ihmisillä on asenne, rahoitus, hevoset ja kaiken lisäksi mielenkiinto ja tavoitteet sinne huipputason tavoitteluun? Minä olin aina ajatellut, että ne kaikki asiat, mitkä huippu-urheiluun tarvitaan, lähtee jostakin muusta kuin koko lajin kattavasta kisajärjestelmästä. Se lähtee jokaisen urheilijan omasta päästä. 

Pilkotaanpa vielä osiin:

Asenne - sitä joko on tai ei. Jos sinulla on päättäväinen asenne, pääset huipulle, oli kisajärjestelmä puolellasi tai ei. 

Rahoitus - No, SRL-toimet eivät ainakaan helpota kenenkään huipulle pääsyä, päin vastoin. Vain kultalusikka suussa syntynyt, rikkaassa perheessä asuva voi oikeasti edes kuvitella huippua. Köyhällä ei ole tässä maassa mahdollisuutta. Rahalla erotellaan nykyisin "jyvät akanoista". Tosin, on monesti nähty, että ne oikeat huiput menevät huipulle muulla kuin rahalla, Suomessa mennäään väärään suuntaan, tässäkin asiassa.

Hevoset - huippu-urheiluun tarvitaan huippuhevoset. Tässä kohtaa viimeistään, jokainen kisamaksuissa säästetty euro (joita ei tulla säästämään tällä menolla) olisi tarpeen. Huippuheppa maksaa huippupaljon euroja. Huipulla tarvitaan valmis heppa, ei projektia eikä nuorta, muuten huipulta tiputaan, eikä pysytä SRL-laatiman "urapolun" polulla. Mikään tusinamopo tai virosta edullisesti käyty "lupaus" ei riitä. Sen lisäksi niitä hevosia täytyisi olla kaksi, jos vaikka ikävästi sattuisi, että ykköstykki sairastuisi. 

Mielenkiinto - SRL on antanut kuvan, jossa kaikkien täytyisi kilpailla. Et ole mitään jos et kilpaile. Miksi edes harrastat koko lajia. Tämähän ei ole harrastusta, vaan urheilua, joka on otettava tosissaan! Kaikilla ei kuitenkaan ole mielenkiintoa kisata, ei edes puska ö -tasolla. Siihen täytyy olla kiinnostusta, mutta sen puute ei estä millään tapaa oikeasti harrastamaan tätä lajia. 

Tavoitteet - Toiset tavoittelevat pilvilinnoja, toiset hevosen luottamusta. Kaikilla on omat tavoitteet, yhtä oikeat ja tärkeät, oli kisajärjestelmä sitten "vanhan aikainen" tai ei. 

Sitten on tämä ikuisuusvastaus, järjestäjät. Minulle maallikkona on ollut aina selvää, että harjoitustason kilpailut eroavat kansallisista pohjien, tarvittavien järjestyshenkilöiden jne. kautta, ei siihen tarvita uusia koko järjestelmää. Olen kenties ollut tyhmä, kun pidän näitä asioita itsestään selvänä! 

Mikkeli, kansalliset koulukilpaulut 2013

Mihin siis tarvitaan uutta modernisoitua järjestelmää? Mitä tässä edes oikeasti modernisoidaan?

Olen kisannut ensimmäiset kisani vuonna 2002, ellei leirikisoja jokaiselta vuodelta, välillä 1999-2006 lasketa. Olen kisannut ratsastuskoulun hevosilla, yksityisillä sekä omilla hevosillani. Harjoitus-, seura-, alue- ja kansallisella tasolla. Esteratsastusta ainoastaan aluetasolle asti. Jokatapauksessa, en ole tuntenut vaikeaksi nostaa tasoani, tai ylipäätään vaikeaksi kisata. Uudistus tuo mukanaan kvaalit jokalajiin. Tarvitaanko siihenkään koko järjestelmän uudistusta? Ihan oikeasti? Kouluratsastukeen pystyttiin kvaaliraja laittamaan ilman uudistustakin ja nostamaankin sitä. Miksei muihin lajeihin pystytty? 

Mitä tulee harjoitus-, seura-, alue- ja kansallisen tason "poistumiseen" ja muuttumiseen I-V tasoiksi, onko tämä vittuilua vai typeryyttä? Tarvitseeko pyörää keksiä uudelleen? Tehdäänkö lajille palvelus vai karhun palvelus. Niin, niin, ulkomailla, siellä missä kaikki on paremmin. Otetaan sieltä mallia, unohtaen, että ulkomailla laji on myös paremmin esillä ei harrastajienkin elämässä. Täällä lajia pidetään pikkutyttöjen puuhasteluna ja sillä maineella se vastaisuudessakin kulkee. Aikaisemmin tavan toopellakin oli vielä mahdollisuus saada joku käsitys, minkä tason kisat ovat kyseessä. Jokainen ymmärsi sanan harjoitus tai seura. Jokainen ymmärsi alue- ja kansallisen. Mutta kuka ymmärtää, kun sanon kisaavani kolmostasoa? Kukaan lajia harrastamaton ei etukäteen tiedä, että tasoja on viisi. Jokainen tiesi, että aluetaso tarkoitti jollain tapaa tiettyä aluetta, ja että siitä suuremman tason kilpailujakin todennäköisesti on. 

Alue-estekilpaulut, Virolahti 2013

Missä muussa lajissa, kuin ratsastuksessa, sääntöjä muutetaan joka vuosi ja jopa kesken kisakauden (= kesken sarjakilpailun)? Niin, toista lajia saakin etsiä. Se että kilpailujärjestelmä uudistuu kokonaan, ei tarkoita sitä, että se on valmis 1.1.2015, ehei! Tulemme aivan varmasti taas lukemaan säännöt uudelleen ja uudelleen, kesken kisakauden, vain koska jonkun oma lehmä =hevonen, ei mennytkään kuin piti. Tai niinkuin yleensä, ei ajatella sääntöä muutoin kuin paperille ja laitetaan se käytäntöön.

Ylipäätään tässä uudessa järjestelmässä on aukkoja, paljon. Enemmän kuin yksi tällainen tavan harrastaja ja kisailija edes keksii. Minä keksin niitä paljon. Tässä huokuu oikeastaan vain päällimmäisenä se, että kepillä on suhaistu ampiaispesä rikki ja yritetty "leikkaa-liimaa"- taktiikalla kyhätä kokoon "entistä ehompi" huonoin tuloksin.

Vaikka olenkin negatiivisella kannalla uutta järjestelmää kohtaan, se johtuu täysin siitä, että SRL on toiminnallaan ja ennenkaikkea rahan käytöllään saanut sen aikaan. Oletko tutustunut jo uuteen, kalliiseen kisapalveluun? Oletko tehnyt sen puhelimella? Ainiin, unohdin aivan. Puhelimella datailu ei ole nykyaikaa, eikä kipan toimintaa katsottu tarpeelliseksi tehdä mobiiliversioksi. Niin, siis mikäs tässä nyt olikaan menossa kohti parempaa ja uudempaa, ennenkaikkea edullisempaa ja toimivampaa mallia? Siihen, siihen kysymykseen en ole saanut vastausta. Mutta kun sitä rahaa tuntuu olevan ylimääräisiä satoja tuhansia, niin suhataan ne vaikka tällaiseen pikku puuhaan, jotta SRL:n työntekijät saavat jotain tekemistä iltapuhteeksi, jostainhan niille on palkka maksettava! Ainiin, käytettiinhän tässä apuna kilparatsastajien mielipiteitä. Niin, siis kilparatsastajien, mutta entäs ne ratsastajat, jotka harrastavat kilpailemista. Juu, ne unohdettiin, mutta haittaako se, eihän niistä kuitenkaan tule huippu-urheilijoita. Otetaan kuitenkin niiltäkin ylimääräiset rahat pois ja laitetaan ne vaikka kipan "uudistukseen". Ainiin, saihan hekin laittaa palautetta, lukiko niitä edes kukaan?!

Tämä on täysin minun mielipiteeni. Saat olla rauhassa täysin erimieltä. En sano, etteikö uudistuksessa olisi jotain hyvääkin, nyt en keksi vielä mitään, mutta sen näyttää sitten tuleva kilpailukausi. Vaikka olenkin vähintäänkin skeptinen tulevaa järjestelmää kohtaan, lähinnä sen vuoksi, että oliko se nyt oikeasti välttämätöntä, niin odotan silti jännityksellä, mitä muutokset tuovat mukanaan. Ja saatanhan olla väärässä, ehkä tämän ansiosta minustakin tulee huippu-urheilija!

HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ KILPAILUKAUTTA KAIKILLE!

* Olen laittanut jokaisen vastaan tulevan kaksi eurosen possuun, jotta pääsen vielä kisaamaan. 

Aikaisempi kirjoitus aiheesta löytyy täältä.

Blogi eilen, tänään ja huomenna!

Uuno, joulukuussa 2012

Blogin rekisteröityneiden lukijoiden määrä on joulukuun aikana enemmän kuin kaksin kertaistunut. Sen lisäksi yleinen kävijämäärä on noussut n. 50 kävijästä 300 kävijään päivässä. Blogissa on siis tapahtunut jotakin, joka saa ihmiset käymään täällä uudelleen ja uudelleen, koko ajan enemmän. Kiitos kaikille lukijoilleni ja kävijöille.

Mitä blogissa on tapahtunut? 

Joulukuussa blogissa oli joulukalenteri, joka omasta mielestäni ja muiden mielipeiden perusteella alkoi hyvin. Nemon sairastelu ja pieni työkiire kuitenkin lannistivat ideointia ja kirjoittelua, yritin kuitenkin loppua kohti taas petrata. Onnistuen kohtalaisesti. Tulos olisi voinut olla parempikin, jos päivässäni olisi ollut ylimääräisiä tunteja enemmän. 

Aktivoiduin kirjoittajan roolista myös lukijan rooliin, jolla oli ja on edelleen suuri merkitys siihen, että ihmiset löytävät myös minun blogiini. Minua kiinnostaa lukea etenkin nuorten hevosten blogeja, joten niistä saa vinkata.

Viimeisen viikon ajan blogini on myös löytynyt Hippolasta ja tekstejäni peukutettu moneen otteeseen etusivulle, kiitos siitä! 

On tietenkin myös otettava vähän kunniaa itselleni. Kukaan ei viihdy blogissa, jossa ei ole mielekästä luettavaa. Ainainen sama virsi - "kävin tallilla, ratsastin, meni ihan ok jne." ei sellainen kiinnosta ketään, ei ainakaan vieraita. Minun rekisteröityneistä lukijoista löytyy vain muutama tuttu, loput ovat minulle täysin tuntemattomia, joten blogin sisältö on siis kiinnostanut muitakin, kuin ystäväpiiriäni. 

 

Nemo 2007

Mitä takaan lukijoilleni jatkossa?

Pyrin kehittämään blogini sisältöä mielekkäämmäksi. Siksi olenkin ajatellut jatkaa "joulukalenteri-linjaa" ja kirjoitella tekstejä, jotka eivät varsinaisesti ole pelkästään siitä meidän arjesta ja tekemisestä. En kuitenkaan kirjoita niitä joka päivä, vaan sallin itselleni aikaa enemmän. 

Keskityn myös jatkossa paremmin puhtaaksi kirjoittamiseen. Aikaisemmin olen kirjoittanut tekstin, lukenut sen jollain tapaa "läpi" huomatakseni suuret virheet ja epämääräiset lauseet. Varsinaiseen oikeinkirjoitukseen en ole kiinnittänyt huomiota. Äidinkieli ei todellakaan ole ollut vahvinta alaani koulussa, enkä sitä sen jälkeen ole treenannut, joten virheitä on tulevaisuudessakin, mutta toivottavasti vähemmän. Yritän saada teksteistäni mahdollisimman helppo lukuisia, virheistä huolimatta.

Kuvattomat kirjoitukset ovat tylsiä, ainakin omasta mielestäni. Joulupukilta "huvipukilta" tyttäreni sanoin, loppui rahat kesken, tai kameran teko -linja meni rikki. Jokatapauksessa kameraa ei pukki tuonut, onneksi sentään avusti vähän rahallisesti. Uutta kameraa ei kuitenkaan vielä ole, enkä tiedä missä vaiheessa kerkeän tai edes haluan keskittyä sen hankintaan. Elämässäni on muutakin kuin bloggaaminen ja kuvauskaluston hankinta, joten räpsimme otoksia ja ikuistuksia edelleen vanhalla kameralla, joka ei ole optimi talvikeleille, pimeälle eikä oikeastaan liikkuvalle kohteellekaan. Tämän vuoksi kuvien laatu ei parane vielä muulla tapaa, kuin opettelemalla hitaasti paremmaksi kuvaajaksi, kalustolla jolla se on "mahdotonta". Blogissa siis on nähtävillä edelleen jo nähtyjä kuvia, koska talvikelit eivät ole otolliset kuvaamiseen. Yritän kuitenkin parhaani.

Simo alkuvuodesta 2014

Pyrin jatkossa kirjoittamaan myös etenkin Simon treeneistä ja kehittymisestä aktiivisesti. Samalla sivuten koko aihetta, nuoren koulutusta vähän tarkemmin, omien periaatteideni kautta. Sekä enenevissä määrin blogissa tullaan seuraamaan myös Gottfridin elämää, joka on ollut enemmän taka-alalla koko ajan, unohtamatta ollenkaan Nemoa. 

Ideoita ja kehitysvinkkejä saa antaa, mistä te todella haluaisitte lukea juuri minun kantani asiaan?
Muistattehan myös heittää vielä kysymyksiä kysymyspostaukseen, aikaa on tammikuun loppuun asti! 
Kommentointi on sallittu kaikille, sinne saa kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Kommentit julkaistaan tarkastuksen jälkeen, tähän asti kaikki on julkaistu! Sinun ei siis tarvitse rekisteröityä mihinkään, laittaaksesi kommenttia. Eikä laittaa kommenttia uudelleen, vaikkei se heti näykään.

Ja eikun lukemaan ja kommentoimaan! 

Ratsutuspaikka kesäksi 2015

Tämän myötä blogi toivottaa kaikille onnellista uutta vuotta 2015

Ensivuonna tavataan! 

 

Kun kahdesta tulee kolme ja kolmesta neljä

Nyt en puhu meidän perheestä, vaan meidän hevosista, nuorista hevosista. Hevosten ikä lasketaan syntymävuoden alusta, jolloin 1.1. Jokainen hevonen kääntyy vuoden vanhemmaksi. Totuus kuitenkin on se, että hevosenkin vuodessa on 365 päivää ja syksyllä syntyneet eivät ole neljän kuukauden ikäisenä oikeasti yhtään sen vanhempia kuin oikeasti ovat.

Simo, kääntynyt juuri kaksivuotiaaksi

Meillä Kotti-poni kääntyy kolmivuotiaaksi. Varsavuodet alkavat olla ohi ja edessä on opeteltavaa. Seuraavan vuoden aikana Kotti opettelee työntekoon. "Kolmi vuotiaalla kolmesti viikkoon" ei meidän hevosten kohdalla ole koskaan pitänyt. Teoria ja idea on hyvä, mutta useinkin meillä ainakin tehdään vähemmän. Meillä tehdään hevosta kuunnellen ja mieluummin vähän kuin liikaa.

Mitä meidän Kotti sitten ensivuonna tekee? Jatkamme hyvällä alulla olevaa ohjasajo-työskentelyä. Kotti on oppinut jo hyvin hyväksymään kuolaintuntuman ja kuuntele hyvin ääntä, tällä hetkellä ongelmana on kuolaimen alle painuminen, ja edestä tyhjäksi jääminen, jonka olen havainnut olevan tämän sukuisilla yleistä. Tähän asiaan pyrimme vuoden aikana saamaan muutosta maastakäsin.

Ohjasajon lisäksi Kotti saa irtohypätä kesäkelissä ja vuosi näyttää onko Kottero tänävuonna riittävän kypsä sisäänratsutukseen. Kotille etsimme nyt satulaa, johon onkin varattu paljon aikaa. Poni on hyvin lyhyt selkäinen ja minä ratsastajana en pitkien säärieni kanssa mahdu pieniin ponipenkkeihin. Siksi olemme liikkeellä ajoissa tässä satulan etsimisessä, ettei tarvitsisi käydä tehtaalta uutta. Kotti siis jatkaa elämäänsä niinkuin tähänkin asti. Mitään muutosta ei tapahdu vaikka ikää lisää tuleekin.

Simo kääntyy nelivuotiaaksi. Simon elämässä tapahtuukin enemmän, muttei sen takia että se vanhenee, vaan sen takia että sairasloma on lusittu! Tämä pitkäveteinen kolme kuukautta on ollut tuskainen taival sekä hevoselle että vähän myöskin minulle. Kummallakin, etenkin hevosella olisi halu tehdä ja liikkua, mutta kun ei saa. Minä kyllä maltan odottaa, olenhan odottanut jo useamman vuoden, mutta hevonen ei. Kun on luotu liikkumaan, niin on luotu liikkumaan.

Nyt vuoden viimeinen päivä on siis myös viimeinen sairaslomapäivä ja uusi vuosi aloitetaan kirjaimellisesti uusin kujein! Simon kanssa aloitetaan ohjasajaen, sillä se on hyvä muoto testata ja muistutella mieleen mm. Ohjasavut ja samalla turvallisempaa, kun hevonen saa purkaa energioitaan ilman ratsastajaa. Pian on kuitenkin tarkoitus aloittaa selästä työskentely, aika alusta sen joutuu aloittamaan, mutta kertaus on opintojen äiti.

Simon kanssa jatketaan ratsain ja ohjasajon merkeissä työskentelyä hevosen innon mukaan, katsomatta ohjenuoraa "neljä kertaa viikkoon". Nyt kuitenkin pyrimme jo hakemaan työntekoon selvempää rytmiä, jossa on työskentelyjaksot ja vapaa jaksot ryhmissään. Mitään yksittäisiä työ/vapaa/työ- päiviä ei tehdä, tosin niitä ei ole tehty tähänkään päivään asti.

Simon kanssa häämöttää tulevalla kaudella myös kalenterissa tapahtumia, ensimmäinen kisakausi! Näitä varten treeneihin lisätään pikkuhiljaa tehoja, tosin kovinkummoisia treenejä ei vielä tarvitse tehdä, perusratsastusta ja perusasioita.

Simon ensivuoteen mahtuu maastoilun ja sileällä liikkumisen lisäksi myös vähän hyppäystä. Esteratsua tästä ei tehdä, mutta hypätä voi ihan muutenkin. Ja jos kykyjä löytyy, miksei esteuraakin aluetasolle voisi harkita?

Simon vuoteen mahtuu siis toimintaa, säännöllisyyttä, suunnitelmallisuutta ja ennenkaikkea huilaamista. Mitään kiirettä ei kummankaan nuoren kanssa pidetä ja aika näyttää tuleeko tavoitteet ja suunnitelmat toteutumaan.

Viimeisin ratsastuskerta

Kulunut vuosi oli Simon kannalta onnistunut, se sisäänratsutettiin ja kulki oikeinpäin ratsastajan alla joka suuntaan ja jokaisessa askellajissa. Tutustuimme myös puomeihin. Vaikka loppuvuosi menikin lomaillessa, oli vuosi oikein mainio Simon osalta. 

23# Entiset hevosemme III

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, virallisesti edelleenkin minun hevoseni, joka lähti ylläpitoon Toukokuussa 2014. Kaksivuotiaasta asti minulla ollut, ensimmäinen oma nuorihevoseni, jonka alusta asti itse teimme. 

Rozeroy

Suomalainen puoliverinen / FWB

ruuna

s. 2008

Kasvattaja Niina Okkonen

 I. Rosenstolz

EI. Royal Olymp

Uuno tuli minulle helmikuun alussa 2010, kun Nemolta löydettiin röntgen tutkimuksissa löydöksiä. Uunon osto oli työnantajani ansiota, sillä hän ylipuhui minut hankkimaan vaivaisen hevoseni rinnalle toisen kasvamaan, jotta voisin pikkuhiljaa jättää Nemoa vähemmälle. Yksi puhelu työnantajani kaverille, ja olimme pian menossa katsomaan Uunoa. Uunoa jonka lempinimi tuli hevosen omasta olemuksesta, Uuno on Uuno eikä muuksi muutu. 

Minulla ei ollut visiota siitä millaisen hevosen halusin, itseasiassa eihän minulla edes ollut haaveissa toista hevosta, se oli niin nopeaa, etten kerennyt asiaa edes pahemmin miettiä. Katsomiskerta oli lähes turha, sillä olimme melkein päättäneet että Uuno ostetaan, sen hinta sopi meidän sen hetkiseen budjettiin ja kasvattajan mukaan Uuno sopi mainiosti ensimmäiseksi omaksi nuoreksi.

Niinpä Uunon kanssa opeteltiin paljon asioita, joita ei vanhemman hevosen kanssa koskaan pääse opettelemaan. Vastasin nuoren hevosen koulutuksesta täysin kokonaan itse, se oli ihan uutta. Ennen Uunoa olin tehnyt nuoria hevosia aina jonkun toisen tekemän suunnitelman mukaan ja virallinen vastuu oli jollakin toisella. Nyt se oli minulla, minä olin vastuussa Uunon koulutuksesta. 

Uuno olikin täydellinen hevonen siihen hetkeen. Jokaisella hevosella on oma paikkansa ja tarkoituksensa, Uuno oli täysin tarkoitettu meille. Uunon kanssa opeteltiin kaikki asiat ajan kanssa, kaikessa rauhassa. Uuno oli erittäin oppivainen ja fiksu, mutta maailman hitaimmaksikin hevoseksi tituleerattu, ja ihan oikeasti se on niin totta. Hitaampaa hevosta saa etsimällä etsiä. 

Uunon kanssa hitaudesta huolimatta kisasimme ikäluokkakisoissa nelivuotiaana. Ruunan kanssa saimme helppo B -luokasta 70%. Kapasiteettia hevosella kyllä oli, mutta luonne ei aivan ollut kilparatsulle optimi, Uuno oli mietteliäs, hyvin rauhallinen ja kiltti. Liiankin kiltti. Viisivuotiskaudella keskityimme kouluratsastuksen ohella myös hyppäämiseen. Uuno kuitenkin vihasi ja vihaa edelleen sinistä ja vettä, näin ollen emme myöskään päässeet mm. laineiden yli vähällä vaivalla, eikä ruunalla varsinaisesti hyppylahjoja ollut, vaikka kotona selvittikin 110cm tehtäviä. 

Jatkoimme kisaamista nuorten luokissa, debytoimme kansallisissa ja sain keväällä itse kouluttamallani viisivuotiaalla hevosellani alue- helppo A luokasta 72,8%. Treenasimme ja tavoittelimme ikäkausi sarjaa, mutta unelmat siitä murtuivat ontumiseen. Hevonen oli epäpuhdas ja veimme sen tutkimuksiin klinikalle. 

Röntgen paljasti sen, mitä ei sen ikäisestä hevosesta heti uskoisi, alkuvaiheen kinnerpatti. Kinnerpatti oli pieni ongelma, sillä etujaloista löytyi rakenteellinen virhe. Hevosen alanivelet olivat väärässä asennossa, jonka vuoksi etujalkoihin tuli niveltulehdus. 

Hoidimme tulehdukset ja hevonen oli puolivuotta lomalla. Paluu treeniin oli niin myöhään, että kisakausi kerkesi mennä ohi. Uuno vaikutti hetken hyvältä, mutta oireet ilmenivät taas keväällä 2014. Oli selvää, ettei hevonen kestänyt tällaista käyttöä, mitä minulla oli tarjolla. Niinpä harkitsin jo hevosen lopettamista. Nuori hevonen ja tuollaiset rasitteet mukanaan. Ennen soittoa teurastajalle katselin hötönetin markkinapalstan kyynelsilmässä läpi, ihan vain varoilta, jos siellä olisi Uunon pelastus. 

Jotenkin sattumalta siellä oli juuri se, Uunon pelastus. Samana iltana sovimme katsomispäivän ja niin Uuno sai kun saikin jatkoaikaa. Uunolle löytyi ylläpitäjä, joka etsi hevosensa kaveriksi kilttiä, rauhallista ja vähän liikuntaa tarvitsevaa hevosta, siis juuri Uunoa. 

Uuno meni "ikuiseen" ylläpitoon, melko lähelle, ja elää siellä onnellista ja tyytyväistä elämää, harrastaen käyntimaastoja kolme kertaa viikossa ja pitäen seuraa Keijo-nimiselle suomenhevoselle. 

Jos joskus tilanne muuttuu, on Uunon kohtaloa mietittävä uudelleen. Voi olla että hevonen kestää rankempaakin käyttöä, kunhan kinnerpatti luutuu kokonaan, voi olla että ei. Uuno elää nyt kuitenkin onnellista ja tyytyväistä elämää ja on juuri siellä missä sen hevosen paikka on.

Aurinko, tuo kevään varma merkki!

Joulupäivän herkkuhetki, tarjolla oli omenapaloja ja kuivaa leipää. Toiset (Simo) ahmi ja kerjäsi enemmän ja toiset (Nemo) sai vain muutaman valitun omenapalasen turvallisuus syistä. Poni sai jämät omenoista ja leivän kannikan. 

Tänä vuonna niinkuin ei muilloinkaan jouluna eikä juhannuksenakaan hevosten arki ollut erilainen. Hevoset ovat hevosia eivätkä ne ymmärrä joulusta mitään. Jos rutiinit muuttaa "joulun kunniaksi" normaalista poikkeavaksi, voi joulu olla herkälle hevoselle suuri stressin aiheuttaja. -Hevosen hoitaja ei voi pyhinäkään lomailla tai tehdä puoliteholla.

Nemon kanssa nautimme tänään kelistä, joka kertoi että on pian aika aloittaa karvan vaihto ja mikä parasta, ollaan matkalla kevättä kohti! Meille yöllä satoi hieman luntakin, miltei kaikkialla oli valkoista, ohut kerros, mutta lunta silti! Ihanaa vaihtelua mustaan ja synkkään. Asumme selvästi Suomen kolkassa, jonne aina viimeisenä tulee lunta, jos tulee! 

Kenttä on hieman heikossa kunnossa, kun lunta ei ole riittävästi ja joku oli jättänyt sen lanaamatta Simon juoksutuksen jälkeen. Tarvitaan siis lisää lunta ja pian, niinpä päädyimme sänkipellolle.

Nemo oli hyvin jäykkä ja haluton. Onhan se seisonut nyt useamman viikon, eikä liukkaalla ja kovalla pohjalla tarhassa seisominen auta yhtään parempaan. Vauhti oli tänään siis hyvin hidasta käyntiä, mutta ainakin nautimme auringosta, pakkasesta ja hyytävän kylmästä merituulesta. 

24#

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 

22# Entiset hevosemme II

Meillä oli hetken aikaa tallissamme tamma. Oikeastaan se oli koko ikänsä puoliksi mieheni kasvatti ja omistama, mutta asui meidän luona sen aikaa, kun Tepe poni oli oripihatossa. Vaihdoimme ponin tammaan, sillä tamma ei oikein voinut olla orien seurassa. 

Ahokaste

suomenpienhevonen

tamma

s. 1999 

k. 2012

I. Vieskes

E. Hilskeen Helmi

Pörri tamma on ollut minulle hevoshistoriassani hyvin tärkeä. Olen nähnyt Pörrin vuorokauden ikäisenä, olen elänyt ja kasvanut pahimpien teinivuosieni ohi tamman kanssa, olen myös saattanut sen viimeiselle matkalleen. Vaikka minulla ei ole virallisesti osaa eikä arpaa tamman omistukseen, on se ollut elämäni keskipiste kauan sitten, ennen omaa hevosta. Pörri oli minulla ratsuna ensimmäisen kerran sen ollessa nelivuotias, kun se aloitteli ratsun uraa. Jatkoin Pörrin kanssa päivittäistä työkentelyä vuonna 2005.2006. Pörri kävi myös meillä maneesitallilla ollessamme muutaman kuukauden treenissä vuoden 2009-2010 vaihteessa, jolloin se oli juuri vieroitettu ensimmäisestä varsastaan ja meiltä Pörri lähti uudelleen astutettavaksi. 

Pörrin toinen jälkeläinen syntyi 2011, orivarsa, joka oli meillä tänä kesänä ratsuopissa pari kuukautta. Kun Tepe lähti Pörrin varsan kaveriksi alkuvuodesta 2012, tuli Pörri taas meille treeniin. Pörrin tavoite oli kantakirjaus, jonka vuoksi aloitimme työstämisen. Tammaa ei koskaan oltu kunnolla peruskoulutettu ratsuksi, vaan se oli vähän sivuuntippuja, jolla ratsasteltiin. Perusasiat, askellajit tamma kyllä hallitsi ja hyppäsi kivasti, mutta koskaan sitä ei kunnolla oltu ratsastettu oikeinpäin, jo sen takia, ettei tammalla koskaan ollut mitään tavoitteita, eikä se rakenteellisesti ollut optimi ratsuksi. 13-vuotta vähän sinnepäin, useinmiten väärinpäin ratsastettua hevosta oli vaikea saada edes ratsun suuntaan, mutta kovatyö tuotti pikkuhiljaa tulosta. 

Tammalla oli kesäihottuma, joka oli riesannut ensin lievänä hännän huiskutteluna maitovarsana. Niinkuin aina, kesäihottuma ei parana, se ei helpota eikä siihen ole oikeasti auttavaa hoitomuotoa. Tamma oli ensimmäisiä, joille testattiin verestä tehtyä vasta-ainettakin, mikään ei auttanut. Kesäihottuma paheni vuosi vuodelta ja mukaan tuli talvella tarve tehdä jotain - kun ei tarvinnut hangata kutinaa, syötiin karsinan puuosat. 

Kantakirjaus haaveet jäivät vähän ennen kirjausta, johon tamma oli jo ilmoitettu, sillä ajettaessa huomasimme tamman takapään tekevän epämääräisen kiertoliikkeen. Se ei vaivannut tammaa, mutta kantakirjauksessa sellaisella liikkeellä ei olisi päässyt läpi. Käytimme tamman eläinlääkärin tarkastuksessa ja tuomio oli karu. Jokin hoitamaton vaiva, kaviokuume tai lannehalvaus. Ehkä varsomisessa ongelmana olleet jälkeiset olivat tehneet tehtävänsä, ei voinut kuin arvailla. Jokatapauksessa tamman elämä ei ollut elämisen arvoista. Siitä ei pystynyt tekemään ratsua, se olisi ollut väärin tammaa kohtaan, jonka rakenne ja koko elämä oli sotineet kunnollista ratsun uraa vastaan ja  aina paheneva kesäihottuma. Vaihtoehdot olivat vähäiset, kituuttaako tammaa ihottumansa kanssa elämän syrjässä kiinni vain ihmisten tunnesiteiden takia. En sallinut sitä, en halunnut nähdä rakkaan hevosen kärsivän. Vaikka minulla ei ollut osaa eikä arpaa tamman omistajuudessa, oli minulla osani tehdä raskain päätös ja päästää tämä tamma tuskistaan aurinkoisena kesäkuun päivänä. 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

21# Entiset hevosemme I

Silloin tällöin, muistelemme entisiä hevosiamme. Meidän perheellä niitä on itseasiassa hyvin vähän, sillä hevosemme on hankittu meille perheenjäseniksi, ei kiertolaisiksi. Mieheni lapsuudessa hevosia on ollut enemmän, äkkiseltään laskettuna n. 40 nimeä tuli mieleen, muistellessamme heillä olleita hevosia. 

 Ensimmäinen, ja oikeasti ainut meidän perheessä ollut hevonen, joka ei palaa takaisin on poni.

Dadi

Gotlanninruss

ori (nykyisin ruuna)

S. 2010

I. Greger Gross

E. Allma

Dadi eli Teppo tuli meille juhannuksena 2011, ollessaan yksi vuotias. Teppo oli siihen astisen pienen elämänsä elänyt synnyinkodissa, yhdessä emänsä kanssa. Tepon emä oli myyty vähän aiemmin, joten Teppo asusteli yksin. Teppo oli varsinainen villiponi, jota ei pahemmin koskaan ollut käsitelty, eihän siellä ollut edes tallia tai pihattoa. Poni oli vapaana kotonaan, sillä heidän tiluksiaan ympäröi palsu ja korkea metalliaita. Ihmiskontaktia ponilla ei pahemmin ollut ollut, joten mm. riimua ponilla ei ollut koskaan päässä ollut. 

Ponin saimme traileriin houkuteltua leivällä ja poni matkusti trailerissa pitkän matkan irti. Matka sujui kuitenkin oikein hyvin. Kotona olimme keskellä yötä ja ensimmäinen tehtävä olikin saada ponille kopissa riimu päähän, jotta saimme sen ulos trailerista. 

Ensimmäiset yöt poni vietti ulkona tarhassaan, sillä karsinaelämä ei ponille ollut tuttu. Poni kotiutui hienosti ja opetteli karsinaelämää. Ponilla oli tietenkin pilkettä silmäkulmassa eikä ongelmista vältytty, sillä poni keksi hyppiä oven yli tai ainakin yrittää.

Ponilla oli opeteltavaa, sillä ensimmäisenä täytyi opiskella talutuksen saloja ja ylipäätään ihmisen kanssa toimimista. Tepe osoittautui varsin oppivaiseksi, mutta omapäiseksi kaveriksi.  Vapaa-aikansa poni sai viettää laiduntaen ja pihamaita siistien, aitojen sisällä..

..Tai ainakin pyrkiä pysymään aitojen sisällä.Tepen bravuuriksi osoittautui kuitenkin karkailu. Poni karkaili laitumella muiden hevosten aitoihin ja sama karkailu toistui tarhoissa. Tepe oli kerran erehtynyt myös väärään aitaan, sillä Nemo ei silloin sietänyt ketään omassa aidassaan ja hevosillä olikin myös omat laitumet. Tepe kuitenkin sitkeästi totutti Nemon sietämään myös muita, jonka ansiosta nykyisin hevosemme saa laiduntaa laumassa. 

Maaliskuuussa 2012 Poni lähti oripihattoon kahden muun orin kaveriksi, jossa se sai painia muiden nuorten orien kanssa. Kesällä poni tuli takaisin kotiin, josta poni lähti pian ylläpitoon poniharrastajalle, jolla oli tarkoitus käyttää Teppoa raveissa ja näyttelyissä. Meillä ei ollut mahdollisuutta ponia pitää, sillä talliimme oli tulossa uusi hevonen Simo.

Pian ylläpitokoti vaihtui ja uusi ylläpitäjä oli ostamassa ponia ja lopulta ostikin lopulta Tepen meiltä.

Tepe ostettiin meille lastenponiksi, mutta huomasimme pian, ettei russ ole opetusponina optimaalinen liian pienten ja köpöjen liikkeidensä vuoksi. Joten päätimme Tepestä luopua. Poni hauskuuttaa nykyisin uusia omistajiaan, joka kesällä oli taas vaihtunut.

Kaunis kuin karkki, pikkutepe on. Oikea joulupukin apulainen! 

20# Asenne

Eilinen luukku myöhästyi työkiireiden vuoksi, joten laitetaanpa se nyt tässä päivän myöhässä.

Ratsastuksen oppimiseen auttaa paljon oma asenne. Ei tarvita cr-ohjaajia, fysioterapeutteja tai muitakaan nykyajan muoti-ilmiöitä, joita putkahtelee kuin sieniä sateella. Tarvitaan asennetta, ja se on jokaisella itsellään täysin omassa työkalupakissa, ilman että rahaa haaskataan höpöhöpö-juttuihin. En sano, etteikö cr-ohjaajat tai muutkaan ratsastusalan muotivillitykset olisi ihan hyödyllisiä, varmasti ovat ainakin joillekin, mutta tarvitseeko niitä tosiaan jokatoinen ratsastaja, se on toinen juttu. 

Itse valmentajan ja opettajan roolissa olen törmännyt monenlaisiin ratsastajiin. Erilaisia asenteita on tullut vastaan myös itse valmentautuessani ja katsoessani valmennuksia. Havahduin jossakin vaiheessa ryhmävalmennuksessa siihen, kun valmentaja joutui ratsastajalle karjaisemaan niin että koko maneesi raikui. Sen sijaan, että hän olisi karjaissut jotain ehdottoman tärkeää vinkkiä ratsastukseen, hän karjaisi "ole hiljaa ja ratsasta!"

Ratsastaja oli koko tunnin valitellut joka asiaan ettei osaa, ei pysty, hevonen on sitä tätä ja tuota, ja kuinka satulassa nyt ei vaan yksinkertaisesti pystynyt istumaan ravissa. Lista oli loputon, joka asiaan kuitenkin kuului ei pysty, ei, ei ja ei. Valmennus oli vuoropuhelua valmentajan ja toisen ratsastajan välillä, jossa valmentaja sanoi tehtävän, korjattavan asian tmv ja ratsastajalta tuli vastaukseksi ei. Ilman minkäänlaista yritystä tai pätevää syytä, vain sen takia, ettei ratsasja halunnut edes yrittää. 

Se taisikin olla minun viimeisimpimpiä ryhmävalmennuksia. Sillä tuolla asenteella oleva ratsastaja syö omastakin tekemisestä mukavuuden ja harjoittelun innon. 

Toinen ääripää on liikaa vaatijat. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja hyvin, eikä matkaan hyväksytä muuttujia. Tällöin lajivalintaa kannattaa todella harkita, sillä hevonen on aina yksi muuttuja ja joukkoon mahtuu kymmenen muutakin muuttujaa. On ratsastajia jotka eivät hyväksy sitä, että omassa ratsastuksessa on virheitä tai puutteita, vaan ne täytyisi saada heti korjattua. Kukaan ei kuitenkaan pysty muuttamaan ja opettelemaan montaa asiaa kerrallaan, ei ihminen eikä hevonen. Asiat opetellaan ja korjataan yksi kerrallaan. On opettajan tehtävä määritellä parhaimpansa mukaan korjausjärjestys, niin että suuret ja vaikuttavat asiat korjataan ensin ja hienosäädöt tehdään myöhemmin. 

On ratsastajia, jotka eivät kykene ymmärtämään hevosta hevosena, jolla silläkin voi olla puutteita ja osaamattomuutta. Koska kyseessä on eläin, ei se toimi aina saman kaavan mukaan kuin kone, jolloin sisäpohkeesta reaktio ei ole aina kaikilla sama.  On jo hevosen kouluttajasta kiinni, miten hevonen on opetettu, yleisten normien mukaan vai jollain omalla tavalla. Yleiset normitkin ovat muuttuneet aikojen kuluessa, ja ratsastuksen opettajien olisikin muistettava itse päivittää normejaan. Tiedän vieläkin usean paikan, jossa laukka opetetaan nostamaan ulkopohkeella, siirtämällä se taakse. Ei siis voi olettaa, että jokainen hevonen nostaisi siitä ulkopohkeesta sen laukan, jossa sillä on koko ikä nostettu laukkaa "päivitetyn version" mukaisesti sisäpohkeella. Ja siihen väliin mahtuu kymmenen muuta tapaa nostaa laukka. 

Ratsastuksessa on muistettava asenteensa kanssa myös se, ettei hevoset ole samanlaisia. Vaikka itse haluaisit juuri tänään tehdä sen täydellisen ratsastuksen, on sinun otettava huomioon myös se millainen päivä hevosella on. On hyväksyttävä virheitä ja puutteita, vaikka täydellisyyteen pyrkisikin. 

Omaa asennetta kannattaa miettiä, millainen se todella on? Onko se vastaanottavainen ja muokkautumiskykyinen, hyväksytkö virheitä? Kuinka käsittelet ratsastustasi ratsastuksen jälkeen? Jääkö aina hapanmaku suuhun, vai osaatko etsiä positiiviset asiat ratsastuksestasi? Näetkö huononkin ratsastuksen jälkeen tunnelin päässä valoa? 

Ratsastus on mukava ja iloinen harrastus, tai sen ainakin pitäisi olla.

19# Pieniä ilon hetkiä

Jos kisatulokset kertovat jotain, niin ainakin sen minkälaista ratsastusta tuomarit haluavat nähdä. Tässä siis tämän hetken parhainta ratsastusta. Ja eikun joulun pyhinä treenaamaan ja tekemään perässä!

Charlotte & Valegro

Omille hevosilleni kuuluu hyvää. Nemon kanssa selvisimme säikähdyksellä ja hevonen on kunnossa, tosin elää nyt loppuelämänsä porkkana ja omena kiellossa, vain raasteena saa pienisuuri possu herkutella. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa sateesta huolimatta jo liikkumassa, maastossa, sillä kenttä oli Nemon kavioille huonossa kunnossa. 

Simo sen sijaan tarpoo missä vain ja kelien vuoksi on jouduttu käynnillä tarpomaan hikeen asti välillä hangessa ja välillä jäisellä tiellä. Onneksi on hokit! Vielä muutama viikko maltillista menoa edessä, jonka jälkeen saa aloittaa treenaamisen. Nyt ollaankin saatu kävellä ihan rauhassa, kun ylimääräiset energiat saatiin kevyellä ravuutusjaksolla purettua turvallisesti. Tänään sain silittää hevosen kaulaa, tein sen vahingossa refleksin omaisesti, minulla kun on tapana ollut silittää ja taputella hevosia, ennen kuin poistun karsinasta. Tänään litimärkänä, aivoista saakka tein sen vahingossa myös Simolle, joka lukuisten piikitysten jälkeen ei ole sietänyt kaulaan koskettelemista. Ajattelin antaa hevoselle aikaa, sillä aika tunnetusti parantaa haavat, enkä ole sitä härnännyt tahallaan kaulaa hipeltämällä. Tänään sen tein, täysin ajattelematta. Huomasin asian vasta siinä vaiheessa, kun käsi oli liukunut korvan takaa kaulan puoliväliin. Hevonenkin huomasi, mutta sen sijaan että olisin saanut hampaat käteeni, se kuunteli maltillisesti sivelyni loppuun asti. Mikä fiilis voikaan tulla siitä, että saa vähän maastossa köpötellä melkein menetetyllä hevosella ja sen jälkeen silittää kerran toista hevosta kaulastaan. Kaiken sateen ja kurjuuden keskellä se toi todellista joulumieltä. 

Poni on saanut lomailla tarhaillen, sillä on mahdoton kasvukausi taas päällä. Tällä hetkellä se näytä ollenkaan siltä, että olisi huhtikuussa valmis mihinkään näytille. Poni on opetellut monitoimiponin perusasioita, kuten paikallaan seisomista. Poni seisoo käytävällä kuin tatti, irti sen aikaa kun loimitamme tai muuten hoidamme sitä. Poni on myös opetellut käskyt, joista se saa lähteä käytävältä kävelemään omaan karsinaansa. 

Älä maksa kaikille!

Asiakaspalvelu on hevosalalla huonoa, vaikka suurin osa hevosalan työpaikoista ja yrityksistä on oikeasti asiakaspalvelua. Minun omalle kohdalleni on sattunut huonot asiakaspalvelijat niin tallinpitäjän kuin kengittäjänkin roolissa, mutta ennenkaikkea hevostarvike myyjät. Vaikka hyviäkin on matkan varrelle sattunut.

Kesällä olimme suunnitelleet trailerin vaihtoa, mutta ehdottomasti tarvitsimme traileriin varaosan. Koska olimme joka tapauksessa menossa traikun kanssa kisoihin ja kovasti oli mainostettu Böckmannin edustajan olevan paikalla, ajattelimme saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pettymys oli suuri. Vaikka edustaja siellä olikin, ei häntä kiinnostanut millään tavalla palvella, ei edes tervehtiä, saati että olisimme edes pystyneet kysymään vaihto tarjousta uudesta trailerista. Arvatakin saattaa, ettei varaosaa traileriin saatu. Jäi niin karmaiseva fiilis Lappeenrannan edustajasta, ettei tosikaan. Vaikka trailerin vaihto on edessä joka tapauksessa jossakin vaiheessa, en aio pahoittaa mieltäni edes yrittämällä ottaa lähimpään jälleenmyyjään yhteyttä. Yksikin kerta oli liikaa. Ajan mieluummin kauemmas paremman palvelun perässä.

Itse olen asiakaspalvelu työssä, konkreettisemmin kuin hevosalalla. Oman työni kautta olen oppinut arvostamaan hyvää ja asiallista palvelua ja karttamaan huonoa. En käy paikallisessa ruokakaupassakaan kuin pakon edessä enkä lähitallilla, ajan hevosieni kanssa kauemmas maneesille ja ruokaostoksillekin ajamme kauemmas, paremman palvelun perästä. Vaikka halvemmalla pääsisi käymällä lähimmissä paikoissa, en aio kannattaa ja ruokkia huonoa palvelua.

Jokainen voi äänestää jaloillaan, niin hevosalalla kuin muussakin elämässä. Huonosta palvelusta ei pidä maksaa! Aina löytyy vaihtoehtoja, oli kyse täysihoito tallista, kengittäjästä tai vaikka siitä ruokakaupasta.