Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

27.2.2014

Tapaus Nemo

Tiistaina oli ahkera hevosten liikutuspäivä. Nemo oli viimeisenä vuorossa ja nuorison temmellyksistä väsynyt varapilottini ei jaksanut enää ratsastaa Nemoa. Niinpä Nemo pääsi purkamaan kevät ilojaan kentälle ilman ratsastajaa.

Sairashistoriansa vuoksi sädeluuontuma- ja kavioruston luutuma ympyrätyöskentely on pääasiassa kielletty. Ts. hevosta ei saa juoksuttaa liinassa. Ohjasajo olisi voinut olla liikutusmuoto, mutta pitkän pakkoloman vuoksi energisellä hevosella se ei kaikken järkevintä ole, ennenkaikkea, kun kyseessä on muutenkin tempperamenttinen tapaus ja edellisen kerran ohjasajoa on harrastettu neljävuotta sitten.

Niinpä Nemo sai iloitella ilta-auringon paisteessa kentällä, irtona. Ja iloittelua se todella oli. Hevosesta oli niin ihanaa saada hyppiä ja pomppia, että alkuun ei oikeastaan eteenpäin menty, ja senkin jälkeen vajavaisin jalkalukemin, kun etu- tai takapää oli ilmassa. Lopulta löytyi eteenpäin meno vaihdekin, ja pahimmat höyryt päästettyään päätyi vielä piehtaroimaankin, ihanassa kosteassa hiekassa, joka varmasti tarttuu turkin syvimpiin syövereihin, puhumattakaan niistä juuri pestyistä suitsista.

Tiistain ilottelun jälkeen eilen oli ratsastuspäivä. Laitoin muutaman ravipuominkin ratsukolle. Nemo näytti jäykältä, hyvin jäykältä. Onko se ihmekään? Seisonut liukkaalla, ja sen jälkeen vihdoin liikkumaan, vähän liiankin railakkaasti. Ravi näytti ihan siedettävältä, oikeastaan erinomaiselta opetusmateriaalilta hevosen ostajille. Harkitsin jo käyväni kameran, jotta saisin kuvattua, millätavalla ravaavaa hevosta ei pidä ostaa! Valitettavasti tiedän tälläkin hetkellä markkinoilla olevan hevosia, jotka liikkuvat juuri näin. Pahinta kaikessa on, että harrastajan silmissä ravi näyttää ihan hyvältä, hevonen liikkuu puhtaasti, nostaa jalat maasta ja liikuttaa vuorojalkojaan tasaisesti yhtäpaljon. No, en kuitenkaan jaksanut lähteä enää kävelemään kentältä hakemaan kameraa, kun ratsukko ei kuitenkaan olisi kauaa enää ravannut.

Ravi hetken jälkeen otin kentältä puomit pois, jotta laukkaaminen olisi mahdollista. Hevonen oli niin jäykän näköinen ravissa, että laukka olisi varmasti jotain tilaa vaativaa. Ja niin olikin. Tässä kohtaa täytynee sanoa, että olen nähnyt jopa lämminverisen ravihevosen, jota ratsuksi on treenattu, laukkaavan laadukkaammin. Laukka oli aivan jotain hirveää. Niinpä päätimme, että ratsukko lähtee vähän tienpäälle, maastoon, suoralle uralle laukkaamaan.

Nemon maastoiluongelmat ovat olleet kauan poissa, se on pääasiassa liikkunut halukkaasti juuri sinne minne ratsastaja haluaa, mutta tänään taas kaikki vanha tuli takaisin. Ensimmäinen stoppi heti alkuun, toinen kohta perään. Lopulta kun hevonen suostui liikkumaan eteenpäin ja saamaan laukkavaihteen päälle teki Nemo perustyypilliset oharit, tälläkertaa vain ikävin seurauksin. Katsoin kentältä koko ajan ratsukon menoa, kuuntelin laukan tahtia, sillä näin heidät vain takaa päin. Laukka kuulosti paremmalta, siinä tosiaan oli tahti, kunnes yht'äkkiä näin sieluni silmin, kuinka hevonen tekee käännöksen ratsastajan vastusteluista huolimatta, liukkaalle pellolle, epäonnistuen siinä. Nään kuinka hevonen kaatuu, ratsasta ei pääse alta pois. He liukuvat yhdessä, liukkaalla pellolla hevonen maassa, ratsastaja ja aivan uusi satula allaan.

Hetken päästä hevonen nousee hölmistyneenä pystyyn, ratsastaja heti perässä. Yritän huikkailla, sattuiko heihin, mutta ratsastajan toimesta päätellen, uskoisin ainakin ratsastajan olevan kunnossa. Pian matka jatkuu, ratsastaja hevosen selässä, laukalla eteenpäin.

Odottelin kentän laidalla heidän takaisin tuloaan, ihan siltä varalta jo, jos sattuisi, että hevonen tuleekin yksin kotiin, toisaalta siksi, että järkytyin niin kovasti, etten pystynyt liikkumaan. Eikä aikaakaan kun letkeää ravia poksutteleva poni ratsastajineen alkaa tulla näkyviin. Ratsastajaan ei ollut sattunut, vaikka jalka oli jäänyt täysin hevosen alle, satulaan ei ollut tullut likaa kummempaa, naarmuakaan ja hevonen.. Hevonen onnistui kaatumaan jo kerran murtaneelle jalalleen, ei ontunut, ei ollut kipeä. Alkoi jo vetristyäkin.

Jälkihoitona ratsu sai takaosaansa arnikaa, ratsastaja suklaata ja varusteet pesun. Hetken kelattuani mielessä vuodenaikaa, totesin taas olevan helmi-maaliskuun vaihde - ei ole vuottakaan jottei tässä kohtaa olisi Nemon kanssa joku terveydellinen ongelma.


Kelatakseni taaksepäin vuonna 2008 poskiontelotulehdus, 2009 kuljetuksessa takajalkojen teurastus, 2010 ontumiset etujalkojen vaivoihin, 2011 takajalan murtuminen, 2012 sydän vika epäily, 2013 hmmm. olisiko sittenkin ollut yksi vuosi ilman suurempaa vaivaa? 
 
 Tänä aamuna hevonen olikin sitten aivan jumissa, kun se tarhaan talutettiin. Liikkui kuitenkin täysin kaikilla jaloillaan, eli toivon mukaan takajalkakin olisi kunnossa, lihaskipuja lukuunottamatta. Tänään onkin sitten käyntipäivä, ihan vain kentällä.

 Kaikkien tapahtumien ja arjen mietinnän jälkeen, on Nemon elämässä tehty päätös, joka jokaisen hevosen omistajan täytyy joskus tehdä. Hevoselle on nyt asetettu kevät aikaa, (olettaen että kelit pysyvät kengättömälle ratsastuskuntoisena) rueta vetristäytymään. Pelkkä kesäkunto, ei enää riitä. Suomen talvet ovat pitkiä, ja muutaman kuukauden kesä siihen sivuun ei ole riittävä aika olla hevosen kunnossa. Mikäli Nemo nyt osoittautuukin loputtomaksi projektiksi pelkkään vetreytymiseen, karsina/tarha elämän aikana, ei se ole oikein hevosta kohtaan. Eilinen laukkaaminen kentällä sai olla viimeinen kerta tuollaista laukkaa.

Jokainen hevosen omistaja haluaa, että hevosen huonoin kunto on ollut silloin ennen, ennenkuin hevonen on tullut nykyiselle omistajalleen. Josta omistaja sitten marttyyrina parantaa hevostaan aina paremmaksi ja paremmaksi. Niin alkoi Nemonkin tarina, mutta nyt ollaan pohjalla, aivan pohjalla. Tästä on tie vain ylöspäin tai aivan pilvilinnoihin asti, mutta yhtään alaspäin ei hevonen saa enää mennä, vaikka voisikin. Kaikesta huolimatta hevonen on pääasiassa terve, ts. se pystyy elämään normaalia elämäänsä; tarhailemaan, syömään, juomaan ja nauttimaan elämästä. Mutta, ratsastaessa hevonen on aivan karmea. Toki eiliseen vaikutti niin paljon edellispäivän riekkuilut ja sitä edeltäneet liukkaat olosuhteet yms. Mutta, en silti hyväksy tuollaista laukkaa, en millekään hevoselle. Jos kyseessä olisi joku muu hevonen, olisin sen jo kuopannut aikapäiviä sitten, mutta Nemon kohdalla olen katsonut asioita läpisormien.

Toivon todella, että kaikki jäykkyydet ja ongelmat ovat lähtökohtaisesti korjattavissa säännöllisellä liikunnalla. Se jää nyt nähtäväksi. Terve hevonen vetristyy kyllä nopeasti kuukaudenkin aikana. Nemo on nyt siirretty liikutusprioriteetin kärkeen, ennen Uunoakin, maaliskuun ajaksi. Onneksi ratsastajakin on jäämässä lomalle, joten ajasta ei todellakaan ole kiinni kaikkien hevosten liikuttaminen.

Tällaisia kevät kuulumisia Nemolta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti