Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

5.6.2014

Kilpailukäyttäytyminen

Mitä se on? 
Kenen tehtävä on opettaa sitä nuorille urheilijoille?
Osaatko sinä käyttäytyä?



Kilpaileminen on kivaa, tasosta riippumatta. Jokaisella on omat lähtökohdat ja syyt lähteä kisoihin. Toiset menevät sinne harrastuksen kannatuksen vuoksi, toiset harjoittelemaan kisatilanteita, kolmannet kisaamaan tosissaan voiton kiilto silmissä.Olipa tarkoitusperäsi mikä tahansa, on jokaiselle kisoissa oma paikkansa.


Olen ollut kilpailuissa monessa eri roolissa ja eri lajeissa. Olen kilpailuhenkinen, mutten kisaa muita vastaan, vaan itseäni. Olen nähnyt kilpaurheilua monelta tasolta. Lapsuuden kesät täyttyivät kilpaurheilun parissa. Lajina kuitenkin aivan muu, kuin ratsastus. Kiersimme ympäri Suomea kisoissa. Olin näkemässä ja kokemassa, miten ystävällisiä kilpakumppaneita koko laji piti sisällään. Jokainen kilpailija otti toisensa huomioon, tunsivat myötätuntoa, jos toinen epäonnistui ja onnittelivat aidosti voittajia, oli kyse sitten pienemmistä kisoista tai MM-karsinnoista. Kaikki kilpailijat olivat kuin yhtä isoa perhettä, tiimi, joka piti lajin elossa.

Ratsastuksen parissa kilpailijat eivät ole yhtä ystävällisiä.
Kisapaikalla saa harvoin vastakaikua omalle tervehdykselleen vieraalta. Itse olen lapsesta asti oppinut tervehtimään kaikki paikalla olijat, tutut ja tuntemattomat. En usko, että kenenkään suoritus menee pilalle siitä, että huikkaa "hei" jollekin tuntemattomalle. Jos se kuitenkin on mahdotonta, niin hymykin riittäisi. Mutta mitä ratsastuskisoissa saa omalle tervehdykselleen vastaukseksi? Kokeilkaapa itse.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun vastaus on ollut nyrpeä naama, sellainen "jos katse voisi tappaa, olisit vainaa".

Kilpailuverryttely on oma lukunsa.
Jokainen ratsastaja suhaa edestakaisin, katsomatta ollenkaan missä muut ovat menossa.
Toisen hevonen liikkuu hitaasti, toisen räjähdysmäisesti. Kolmannen hevonen ottaa herneet nenään niistä muiden "kurittomista" hevosista. Koulu- ja esteratsastuksen verryttelyt ovat oma maailmansa.
Jo itse kisaverryttely on yksi suoritus ja koettelus itsessään, jota täytyisi harjoitella!
Toisten huomioiminen, ennakointi ja aikeistaan kertominen helpottaisivat paljon.
Yleinen käyttäytyminen kisapaikalla hevosten kanssa on monesti ihmetyttänyt.

Miksi jo se alkeistunnilla opeteltu välimatka ja turvaväli unohtuvat? Se, että hevosella ei ole punaista rusettia, ei kerro siitä, että muut ovat tervetulleita iholle. Toisaalta, enää edes se punainen rusetti hännässä ei takaa sitä, etteikö joku ratsastaisi hevosesi häntään kiinni. Eikä oppi mene perille yhdestä potkusta.

Toisinaan jo itse verryttelyalueelle pääseminen on suuri saavutus. Portti ja kulkuväylä on tukittuna ratsukoiden taustajoukolla, jotka eivät vaivaudu siirtymään edes ystävällisistä pyynnöistä huolimatta. Se metrin vapaa aukko ei aina ihan kaikille hevosille riitä, vaikka se teidän omalle hevoselle ehkä riittikin.

Itse suoritus, se se vasta onkin kaiken huippu, jos siis sinne asti edes päästään.
Jos onnistut, otat kaiken kunnian. Mutta, jos kaikki ei menekään niinkuin suunnittelit, on syy kaikkialla muualla, paitsi sinussa. Milloin pohjan kunto, tuomarit tai kanssakilpailijat ovat syynä heikkoon suoritukseen. Koskaan vikaa ei kuitenkaan löydy suorittajasta.

Ja kun kisapaikalta on kotiin päästy, alkaa nettifoorumit täyttyä kaikesta muusta, paitsi kiitoksesta tapahtuman järjestäjiä kohtaan. Sieltä löytyy kaikki ne pienimmätkin epäkohdat, jotka olivat varmasti sinun suorituksesi pilaajia.

Kuinka monesti oletkaan käynyt kiittämässä järjestäjiä?  

 Tapahtumien järjestäminen on vapaaehtoistyötä. Joku hyvää hyvyyttään käyttää omaa vapaa-aikaansa, saamatta kiitoksen sanaa. Yksi kiitos, satojen valituksien joukossa, ei paljon innosta tapahtumia järjestämään.

Kisapaikalla koettua elämää

" Ypäjällä kilpailuissa oli paljon kilpailevia hevosia. SM-estekisat ja samaan nuorten hevosten festivaalit. Ypäjän tallit olivat viimeistä karsinaa myöten täynnä. Viereisissä karsinoissa oli SM-kisojen poneja, ratsastajat, heidän kaverit sekä kaikesta vastuussa olevat äidit. 
Oikeasti jouduin miettimään mielessäni, kuinka he kotona toimivat.
Kun karsinan oven sai auki, sen jälkeen kun oli saanut poniratsastajien kisakaapit siirrettyä pois edestä. Siis minun hevoseni karsinan oven edestä, ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä hevosen kanssa pois tallista. Pitkin käytävää oli levitelty varusteita, heinäsäkkejä ja muita tarvikkeita. Aivan, kuin koko tallikäytävä olisi ollut ainoastaan heitä varten. "

Mietin oikeasti tuon tapahtuman jälkeen, että ovatko he kotonakin noin. Toisaalta avasin myös silmiäni, sillä nyt pystyin oikeasti ymmärtämään, miksi se kisaverryttely paikka on aina kaaosta. Kenen vastuu on pitää huolta tavaroista? Tai ylipäätään, kenelle jää se vastuu siitä nuoren kouluttamisesta tavoille, kun äidit eivät asioihin millään tapaa puutu, vaan toimivat yhtä ajattelemattomasti, eikä kukaan ota muita huomioo, paitsi sen oman ystäväpiirinsä. 


"Kansallisissa koulukisoissa, joissa verryttely maneesissa. Jaloittelimme ratsuni kanssa ulkona, siihen varatulla alueella. Samaisella kentällä oli myös kilpakumppanini, sekä kentän laita täynnä katsojia. Toisen ratsastajan ratsu hermoili ja hevoseni reagoi ratsuun, aloittamalla itsekin kevätjuhla liikkeitten harjoittelun. Jossakin vaiheessa ratsastajan hevonen ampaisi sivuloikan, jonka seurauksena ratsastaja tippui hevosen jalkoihin ja hevonen tallasi ratsastajan päälle. Arvatkaapa, mitä kaikki ne katsojat tekivät? Sen sijaan, että he olisivat rientäneet auttamaan ratsastajaa tai ottamaan karkuteillä olevaa nuorta hevosta kiinni, he toljottavat paikallaan, ikäänkuin heillä ei olisi ollut mitään syytä auttaa vierasta ratsastajaa. Mieheni, jolla oli myös pieni tyttö huollettavanaan, oli ainoa, joka auttoi ratsastajaa ja otti hevosen kiinni. "

Hevosen alle jääminen ei ole mikään leikin asia. Siinä voi käydä mitä vain. Eniten kuitenkin ihmetytti ja pisti kirjaimellisesti vihaksi, ettei kukaan niistä aikuisista ihmisistä, jotka tapahtuman näki, noteeranneet millään tapaa. Vaan seisoivat vain kentän laidalla tumput suorina. 

" Alue-estekisojen verryttelyalue. Missä steward on? No ei ainakaan lähelläkään verryttelyaluetta, vaan juomassa kahvia ja rupattelemassa ystävien kanssa kahviossa. 
Sen jälkeen kun olen selvästi, erittäin kuuluvalla äänellä kertonut hyppääväni esteen, nostan laukan ja lähden ratsastamaan esteelle. Nuori hevonen, joka jännittää tilannetta, rohkaistuu ja lähtee imemään esteelle, selvästi aikeenaan hypätä sen yli. Matkaa esteelle on kolme askelta. Yht'äkkiä matka katkeaa kuin seinään. Toinen ratsukko tulee kuin tyhjästä, suoraan kylkeen.
Sen sijaan, että hän olisi pahoitellut tapahtunutta, hänen äitinsä alkaakin karjumaan katsomosta minulle. Ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa joudun oikeasti aikuiselle ihmiselle kertomaan verryttelyalueen pelisääntöjä ja sitä, kuka on väistämisvelvollinen, kun toinen on menossa esteelle. Sen sijaan että he olisivat edelleenkään pahoitelleet, tokaisi äiti vielä minulle, että katso eteesi.  No niinhän minä teinkin, mutta teidän pikkutyttönne sen sijaan sitä ei tehnyt.

Tämän nuoren hevosen estehypyt olivatkin sitten siltä reissulta siihen taputeltu. 

Kilpailemisen kuuluisi olla kivaa kaikille, niin kisaajille, taustajoukoille kuin järjestäjillekin. 
Kisapaikoille mukaan täytyisi varata aina mieletön pinna ja kärsivällisyyttä. Iloista mieltä ja nöyrää asennetta. 
Ja jos reppuun mitenkään mahtuu, niin muutama kohtelias sanakin olisi hyvä harjoitella. 
Jos sattuu pitkä kisamatka, niin siinähän voi vaikka matkalla treenata. 
1. Hei!
2. Anteeksi
3. Kiitos
Ja peili mukaan, jotta hymyäkin voisi treenata!
 

 HYVÄÄ ALKANUTTA KISAKAUTTA KAIKILLE!
MUISTAKAA KIITTÄÄ MYÖS HEVOSIANNE!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti