Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

24.6.2014

Ravia, ravia

Simo-Petterin ratsukoulutus alkoi tänään, omistaja on varsin täpinöissään ja tyytyväinen.

Eilen oli ohjelmistossa illalla juoksutus; ylimääräiset energiat pois. Noh, energiaa ei pojalla liiemmin ollut. Ratsutusta varten yötä-päivää ulkona olo ja rehujen nollaus on tehnyt tehtävänsä. Hetken aikaa liinassa "humputtelu" oli hevoselle kuitenkin varsin mielekästä ja vaihtelua ohjasajoon.

Aamulla, kymmenen aikaan ratsuttaja saapui, kiitosta täytyy antaa täsmällisyydestä. Sillä itse tuppaan aina myöhästymään, vaikka kuinka lähtisin ajoissa matkaan. Hevonen olikin kutakuinkin jo valmiiksi varusteltu.
Eilen ostetut uudet kuolaimet, jotka olivat tosin jo eilisessä juoksutuksessakin päässä, oli hevosen mielestä varsin mussuteltavan arvoiset. Nivelfullcheekistä vaihdoimme normaaliin kolmipalaan.

Aluksi taas vähän liinanpäässä juoksua, mutta hevonen ei näyttänyt ollenkaan sen energisemmältä kuin eilenkään. Ei mitään ylimääräisiä räjähdyksiä suuntaan tai toiseen. Niinpä ratsuttaja pääsi nousemaan hevosen selkään turvallisesti, mieheni avustaen maasta. Itse halusin tietenkin keskittyä vain katsomaan, kun minulle tällainen tilaisuus on suotu. Toisekseni olin niin jännittävässä mielentilassa, että minun tosiaan oli parempi pysyä kaukana herkästä hevosesta ja olla tartuttamatta jännitystäni siihen. En ole koskaan joutunut jännittämään tällaista tilannetta, sitä että joku muu nousee hevosen selkään ja itse katson vain tumput suorina aidan toiselta puolen. Kokemus se on tämäkin.


Simo käyttäytyi tapansa mukaan asiallisesti. Ei ollut moksiskaan uudesta ratsastajasta. Hieno poika!
Ensin liinanpäässä käyntiä ja ravia mieheni avustaen maasta. Kummassakin kierroksessa hevonen meni varsin upeasti ja ravasi kuin vanhatekijä ratsastaja selässään! Itse olin varautunut suurempiin reaktioihin, mutta luonto hoitaa kyllä tehtävänsä ja hevonen oli varsin seesteinen.

Kun kummatkin suunnat liinanpäässä sujuivat hienosti, pääsi ratsukko irti. Lopputuloksena oli vielä varsin hallittua rauhallista ravia kenttää ympäri, mikä parasta, hevoselle vaikeampaan suuntaan. Olin kyllä niin iloinen hevosen käytöksestä. Vaikka siellä välillä tulikin pieniä etuosan kohotuksia ja turhia peruutteluja, oli se varsin mallikelpoinen kokonaisuudessaan.

Huomenna jatketaan!

En enää malttaisi olla poissa selästä, mutta lohduttaudun sillä, että minulla on koko hevosen elämä aikaa olla sen selässä.

Olen sitä mieltä, että sisäänratsutus täytyy tehdä saman ihmisen loppuun asti. Satulaan ja ratsastajaan voi totuttaa eri ihminen, mutta kun hevoselta aletaan vaatia selästä jotakin, on tärkeää, että vaatimukset ovat alkuvaiheessa aina samantapaiset, eli saman henkilön tekemiä. Vaikka kuinka osaisi ratsastaa samalla tavalla, ei kaksi eri ihmistä pysty käyttämään kroppaansa samoin ja ratkaisemaan mahdollisia ongelmia samalla tavalla. Hevoselle kaikkein selkeintä on, kun alkuvaiheessa avut tulevat aina samalla tavalla, saman ihmisen toimesta. Näin välttyy monilta ongelmilta ja se on vähintäänkin reilua hevosta kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti