Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

28.8.2014

Ekaluokan ensimmäinen ratsastus

Simon ekaluokka jatkui ratsastuksen merkeissä. Totuttuun tapaan aloitimme ensin juoksutuksella tämänkin kerran, mutta hevonen ei vaikuttanut yli-reaktiiviselta, joten selkään noustiin varsin pian.

Simo ei ollut edelleenkään moksiskaan ratsaille noususta. Tein sen kuitenkin varman päälle, niin että hevonen todella tiesi aikomukseni. Aivan kun ensmmäisillä kerroillakin. Simo seisoi nätisti paikallaan, odotti että mamma kipuaa kyytiin ja matka yhdessä pääsi alkamaan.


Aluksi kiersimme käyntiä muutaman kerran kentän ympäri. Apuna meillä oli vain maasta  tarvittaessa eteenpäin avustaja, mutta liinassa olon katsoin turhaksi. Hevonen tallusteli rennosti, olematta moksiskaan kentän ulkopuolella leikkivästä tyttärestä. Niinpä testasin jarrut. Pysähdys on Simolle ollut aina vaikeaa, se heittää itsensä edestä kovaksi ja vastustelee kättä. Niin tälläkin kertaa. Muutaman suhteellisen onnistuneen yrityksen jälkeen, joilla oli vain tarkoitus testata jarrut, pyysin ponia raviin.


Ravasimme kumpaankin suuntaan uraa pitkin, reippaasti eteenpäin. Hevosen kasvu tulikin ravissa hyvin esille. Se oli vähän tasapainotonta mutta myös paljon suurempaa kuin aikaisemmilla kerroilla. Hevonen tuntui vähän siltä, kuin yrittäisi juosta aivan liian suurilla kumisaappailla. Ravissa oli kuitenkin hyvä tahti, se eteenpäin pyrkivää ja lennokasta. Tällä kertaa en keskittynyt laisinkaan hevosen pyöreyteen tai tuntumaan. Pääasia minulle oli palauttaa hevoselle mieleen taas ratsastuksen alkeet, pitkän tauon jälkeen. Hevonen sai itse etsiä tasapainoaan rauhassa.


Hetken ravattuamme kumpaankin suuntaan, tein muutaman puoliympyrän, tai alkeellisesti sitä muistuttavan kuvion.  Ajatus tässäkin oli vain muistutella kääntöavut. Jonka jälkeen otimmekin Simon lemppariaiheen; laukkaa. Tuo otus varmasti laukkaisi maailman tappiin asti, jos vain saisi. Sen ilmeestä näkee ennen nostoa, kuinka se oikein odottaa lupaa saada laukata.

Laukat otin ensin oikeassa kierroksessa, sillä se on ollut vähän heikompi kierros ja halusin lopettaa hevoselle helpompaan. Hevonen nosti kuuliaisesti laukan, jota jatkoimme pari kierrosta. Laukka oli kokenut muutosta parempaan, se oli tasapainoisen tuntuista ja siitä sai wow-fiiliksen. Olin ihan äimänä, kuinka loma on tehnyt hevoseen positiivisesti noin paljon hyvää.

Vasenpaan kierrokseen olin itse melko varmalla fiiliksellä, ajattelin että nyt tulee jättipotti-fiilis, mutta käykään. Laukka nousi Simomaiseen tapaan, vähän äijäillen yhden askeleen myöhässä pyynnöstäni. Hevonen oli ilmeellä: "päätinpäs itse, mitä teen!" ja siinä valtavien laukka-askelten saattelemana tulee lyhyt sivu, jossa hevonen heittäytyy ohjien varaan ja heiluttaa päätään, jolloin sen tasapaino kropasta häviää ja lyhyt sivu loppuu, ennen kuin kerkeämme kääntyä pitkälle sivulle. Stop, äkkipysähdys aitaan. Se oli ihan täysin hevosen omaa hölmöyttä heittäytyä kuuro, mykkä, sokeaksi ja unohtaa kuunnella kääntävää apua. Pieni itsetunto kolaus ruualle ei kyllä ollut lainkaan pahasta.


Uusinta yritys, vähän nöyremmän ratsun kera, joka sujui varsin mallikkaasti. Laukka tosin tähän suuntaan oliki nyt kääntynyt vähän vaikeaksi, se oli tasapainottomampaa ja paljon raaemman tuntuista kuin toinen laukka. Näin siinä sitten aina käy.

Muutama kierron vielä ravia ja päivän lopetus tyytyväisellä hevosella kera tyytyväisen ratsastajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti