Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

2.9.2014

Viikon blogihaaste - huonot tavat


Tiian blogista löytyi mielenkiintoinen haaste. Olen aina ollut laiska tekemään haasteita, mutta tässä aihe on niin erilainen, mutta kuitenkin arkipäivää, joten päätinpäs itsekin osallistua.

OHJEET: Nyt paljastateaan meidän ihmisten "huonot tallitavat". Mitä tyhmiä tai liian ison riskin omaavia juttuja teet hevosten kanssa siitä huolimatta, että tiedät niiden olevan huono juttu.

Itselleni on pinttynyt paljon tiettyjä tapoja, joiden turvallisuutta ei edes ajattele, kun se on vaan niin arkipäivää.

1#  Ensimmäisenä mieleen tulee, joka aamu tapahtuvan loimituksen yhteydessä se, että hevoset ovat usein silloin irti karsinassaan. "Heitän loimen niskaan" siten mistä se on juuri silloin nopein tehdä.  Karsinan ovi on osittain auki, sillä meidän karsinoita ei saa sisäpuolelta säppiin. Samalla aamu kiireissäni, niin ovat hevoset kiireisiä, pyörähdän toiselle puolelle siitä mistä se käy kätevimmin. Yleensä takaa. Jos teen sen edestä, pujahdan hevosen kaulan ali, sen ollessa ruokakupilla syömässään. Toisin sanoen, kumpikin tapa on oikeasti todella huono, ihan yhtälailla kun takaa saatan saada takajalkaa, on edessä yhtä reippaasti huitovat etujalat, kaikille muilla paitsi Nemolla. Eikä hevosen kaulan ali saisi koskaan muutenkaan kulkea, vaan mennä pään edestä.

Samainen tapa kulkee mukana myös muussa karsinassa tapahtuvassa varustuksessa, jonka yleensä teen Nemolle, sillä muut laitan käytävällä. Hevonen on irti, ovi jokseenkin auki ja kiertelen toiselle puolen sieltä mistä nopeiten pääsen. Käytävällä ollessa kierrän myös helposti hevosen takaa. 

2#  Kengät. Minulla on oikeasti maailman huonoin tallikenkä varasto. Ratsastukseen olen petrannut varastoni, jotta sieltä löytyy jokasäälle kengät, mutta perustallaamisen olen oikeastaan unohtanut täysin. Koska ratsastuskenkiäni pidän jalassa vain silloin kun ratsastan, talsin tallilla muuten milloin missäkin. Joskus sandaaleissa, toisinaan avojaloinkin. Yleensä kuitenkin jonkinsortin lenkkareissa. 
Tallikenkävarastoni on kuin salaa pienentynyt, sillä mieheni on ottanut käyttöönsä kaikki minun tallikengät ja omalla leveämmällä jalallaan muokannut niistä minulle sopimattomia. 

3#  Hevosen talutus riimun solki auki. Tämä on tapa, joka johtuu kahdesta syystä. Hevoseni käyttävät samaa riimua, niillä on riimu päässä siis vain taluttaessa tallista ulos ja sieltä sisään. Vaikka se soljen kiinnitys ei työlästä olisikaan, jää se auki. Toisaalta riimun saa helpommin pois päästä. Toinen syy on se, että jossain vaiheessa käytössä oli ns.  kaulapannat, jotka oli hevosilla kokoajan päällä. Silloin niitä "hallittiin" vielä vähemmän kuin nyt riimu auki kulkiessa. Joskus kun oikein kiireesti hevosia esim. sisälle otetaan, saatan päästä hevosen kerrallaan irtikin talliin talsimaan. Se on tosi käytännöllistä silloin kun portilla on tungosta, etenkin, jos kaikilla on kiire sisälle. Mutta toisaalta, eihän se hevosen irti päästäminen mikään turvallinen asia ole, vaikka aidat ovatkin ympärillä. 

4# Kypärän käyttö. Käytän ehdottomasti AINA ratsain kypärää. Mutta kyllä se pää olisi hyvä suojata joskus muulloinkin. Silloin tällöin saatan sen laittaa päähän lastatessakin, mutta yleensä, kun kotoa ollaan johonkin lähdössä, on kamat, myyös kypärä pakattu sinne kaappiin siististi. Enkä ole kerrasta oppinut, sillä olen kerran jo käynyt tikkaamassa päätäni, saadessani kavion takaraivoon lastatessa. Usein kypärä on kuitenkin jostain kotiin lähdettäessä päässä, varsinkin jos olen ratsastanut, sillä en ole kerennyt sitä vielä laittaa takaisin kaappiin. Olisihan se kypärän käyttö hyödyllistä myös juoksuttaessa, niin usein kaviot ovat lentäneet kohti, mutta jotenkin se helposti jää laittamatta. 

5#  Hanskat. Todellinen paheeni on tehdä kaikki, siis oikeasti kaikki, myös ratsastus ilman hanskoja. Johtunee sekin siitä, etten ole löytänyt kestäviä hanskoja. Toisaalta sen syy on ehkä siinä, että yritän samoilla hanskoilla sekä ratsastaa, että tehdä kaikki muut hommat. Talvella minulla on kyllä hanskat kädessä, mutta kesät kuljen ilman. 

6#  Sallin Nemolta asioita, joita muilta en salli. Katson Nemon huonoja tapoja läpi sormien, mm. se saa hangata päätään jalkoihin suitset päässä. Sitä en salli muiden hevosten tekevän. Sallin sen myös naukkailla nurmea matkalla kentälle tmv. Toisaalta olen antanut hevosen tehdä sitä aina, ja muilta en ole sietänyt sitä koskaan, joten sallinen itselleni ja hevoselleni tämän pienen paheen. 

7#  Kavioiden puhdistus. Olen maailman laiskin puhdistamaan kavioita. Teen sen vain satunnaisesti. Toisaalta, kavioiden turha kovertaminen ja kaapiminen ei tee hyvää kaviolle, joten olen "oikealla" suunnalla. Mutta olisihan se hyvä tarkastaa kavio kivien tms. varalta, vaikkei sitä puhdistaisi muuten. Toki meillä hoidetaan kavioita muuten paljon enemmän ja tiheämmin kuin muualla. Mutta en todellakaan joka päivä nosta kavioita katsoakseni mitä pohjasta löytyy. 

Olisikohan siinä jo riittävästi huonoja tapoja, joita vähällä vaivalla saisi muutettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti