Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

21.10.2014

Kouluhepat vaihtaa viihteelle


Sateisesta kelistä huolimatta hepat pääsivät eilen töihin. Synkän sään takia, piristystä oli haettava jostain. Niinpä kentän lanauksen jälkeen päätin laitella vähän puomeja, tarkoituksena tutustuttaa Simo puomien saloihin, ratsain. Jaiks.

Niinpä laitoin puomeja houkuttelevasti, yhden kummallekin pitkälle sivulle, sekä yhden lävistäjälle. Puomeista tein houkuttelevan näköiset, laittamalla estetolpat sekä johteet puomeista. Yksittäiset puomit yksinään eivät ole houkuttelevia, päin vastoin, ne antavat heposti mahdollisuuden kiertää ne.

Kun kentällä oli "esterata" valmis, oli aika aloittaa tarhamöllöjen liikuttelu.
Koska olin delegoinut mieheni vaihtamaan renkaita koppiin, en voinut aloittaa Simon kanssa. Niinpä innokas poni-ori pääsi ensimmäisenä hommiin. Ponilla olikin takanaan vapaita paljon, joten intoa riitti. Tallissa nakkasin ohjasajoa varten varusteet, jonka jälkeen marssimme kentälle. Jo puomit nähdessään ponissa syttyi turbo-vaihde silmiin. Se oli ilmeella; JES!

En voinut tehdä muuta, kuin laittaa portin kiinni ja päästää ponin irti, niin hellyyttävän palavasti se töppöset sauhuten oli jo menossa. Ja niin siinä sitten kävi, että seistä törörin ohjat kädessä keskellä kenttää. Poni sen sijaan piti omaa kivaa, laukkaillen kenttää ympäri, spurttaillen puomeille. Väliin mahtui ilopukkeja ja kiljahduksia, sillä oli aidosti kivaa!

Kun lopulta Kottero päätti, että kentän laidalta voisi löytyä ruokaakin, jatkoimme töitä vähän alkuperäisen suunnitelman mukaan; ohjasajaen. Teimme vain lyhyen loppuverryttelyn hölkkäillen kumpaankin suuntaan. Ensimmäiseksi oikeaksi ohjasajoksi (ei takaa-ajoksi) sujui, kuin vanhoilta tekijöiltä. Poni ymmärsi heti, että kyse on ympyrällä työskentelystä.



Sitten olikin vuorossa Simo, joka oli oikein lupsakalla mielellä lähdössä töihin. Eilisen vapaapäivän jäljiltä ajattelin sillä olevan vähän jotain hampaan kolossa. Niinpä ennen selkään nousua juoksutin Simoa. Olihan siellä, vaikka aluksi näytti, että hammaslankaa on käytetty. Hevosen pieni, patoutunut energia on vähän vaarallisen salamykkäistä. Hevonen vaikutti aluksi niin lupsakalta, että se houkutteli jo selkäänkin. Onneksi maltoin kuitenkin juoksuttaa.

Liinanpäässä hetken hölkättyään rennosti, otti herra pienestä eteenpäin ajavasta käskystä palkokasvin sieraimeen; korvat luimuun ja oikein vihainen ilme kasvoillaan aloitettiin pienen uhmaikäisen temppuilut. Tuli mieleen ne ajat, ennen ensimmäistä klinikkakäyntiä (=ruunaus). Pikkutuhma Simo oli palannut.

Liinanpäässä jatkettiin höyryjen päästelyä, niin kauan, että korvat lopulta seisoivat omin avuin, eivätkä levänneet niskassa. Pikkuhiljaa nöyrä ilme palasi takaisin ja uskaltauduin nousemaan selkään. Ensin kävelimme turvamiehen avustuksella puomien yli. Turvamies oli enemmänkin Simolle henkinen tuki.
Hevonen oli innoissaan uudesta, mutta samalla jännittynyt.

Päätimme kuitenkin jatkaa yksin. Käynnillä puomien ylitys tuntui hevosesta jo tylsistyttävältä, joten jatkoimme ravissa. Voi että, mikä tsemppaus hevoselta, se otti homman niin tosissaan, kuin esikoululainen ekana koulupäivänä. Niin innoissaan se keskittyi puomien ylittämiseen, hipaisemattakaan puomiin.

Simo oli niin superhyvä taas. En uskalla edes miettiä, koska tipumme taas pilvilinnoista. Nyt kuitenkin nautin siellä olosta täysin, niin harvoin olen 19-vuoden aikana siellä saanut olla. Minulla on jo vihdoin oikeus olla siellä.

Nää hommat on otettu tosissaan jo varsasta asti

Sitten oli vielä jäljellä Nemo, jonka kanssa ajattelin myös jatkaa puomeilla. Hyvää tekee sillekin vanhalle estehevoselle..

Nemon kanssa kentälle päästyäni, tuntui että vanhaan raihnaiseen ladaan vaihdettiin moottori. Hevonen oli jo kentän portilla iha tohinoissaan, aivan kuin poni päivällä.

Puomit toivat Nemolle intoa vähän liikaakiin, se Nemo jota reilu seitsemän vuotta sitten koeratsastin, oli taas täällä. Se tunne, kun hevonen näki esteen ja päätti, että "minä vien ja ratsastaja vikisee". Ja niinhän siinä sitten kävi. Hevonen vei, minä vikisin.

Meillä oli oikeastaan todella hauskaa, kummallakin taidot vähän ruosteessa, mutta se ei haitannut iloista menoa. Tuon otuksen kanssa hyppääminen on ollut aina haastavaa, sillä sen kanssa etäisyydet ovat tuottaneet aina ongelmia. Se on niin iso ötökkä, mutta kirpun liikkeillä. Ja sen oma tahto päättää siitä, millä vauhdeilla esteillä mennään ja mistä ponnistetaan.

Samaa vanhaa estehevosta oli ilmassa eilen. Nemo vain on syntynyt estehevoseksi.
Niinpä ajatukseni "hyvää jumppaa ja vetristelyä Nemolle" oli tosiaan vetristelyä, mutta ei ehkä kuitenkaan samalla tavalla kuin ajattelin.

Pääasia kuitenkin oli, että kummallakin ja etenkin hevosella oli hauskaa!  Oikeastaan, kaikilla hevosilla oli hauskaa.


// pahoittelen postauksien kuvakatoa, valitettavasti synkät ja pimeät päivät eivät ole kameraamme varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti