Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

22.12.2014

22# Entiset hevosemme II

Meillä oli hetken aikaa tallissamme tamma. Oikeastaan se oli koko ikänsä puoliksi mieheni kasvatti ja omistama, mutta asui meidän luona sen aikaa, kun Tepe poni oli oripihatossa. Vaihdoimme ponin tammaan, sillä tamma ei oikein voinut olla orien seurassa. 


Ahokaste
suomenpienhevonen
tamma
s. 1999 
k. 2012
I. Vieskes
E. Hilskeen Helmi

Pörri tamma on ollut minulle hevoshistoriassani hyvin tärkeä. Olen nähnyt Pörrin vuorokauden ikäisenä, olen elänyt ja kasvanut pahimpien teinivuosieni ohi tamman kanssa, olen myös saattanut sen viimeiselle matkalleen. Vaikka minulla ei ole virallisesti osaa eikä arpaa tamman omistukseen, on se ollut elämäni keskipiste kauan sitten, ennen omaa hevosta. Pörri oli minulla ratsuna ensimmäisen kerran sen ollessa nelivuotias, kun se aloitteli ratsun uraa. Jatkoin Pörrin kanssa päivittäistä työkentelyä vuonna 2005.2006. Pörri kävi myös meillä maneesitallilla ollessamme muutaman kuukauden treenissä vuoden 2009-2010 vaihteessa, jolloin se oli juuri vieroitettu ensimmäisestä varsastaan ja meiltä Pörri lähti uudelleen astutettavaksi. 

Pörrin toinen jälkeläinen syntyi 2011, orivarsa, joka oli meillä tänä kesänä ratsuopissa pari kuukautta. Kun Tepe lähti Pörrin varsan kaveriksi alkuvuodesta 2012, tuli Pörri taas meille treeniin. Pörrin tavoite oli kantakirjaus, jonka vuoksi aloitimme työstämisen. Tammaa ei koskaan oltu kunnolla peruskoulutettu ratsuksi, vaan se oli vähän sivuuntippuja, jolla ratsasteltiin. Perusasiat, askellajit tamma kyllä hallitsi ja hyppäsi kivasti, mutta koskaan sitä ei kunnolla oltu ratsastettu oikeinpäin, jo sen takia, ettei tammalla koskaan ollut mitään tavoitteita, eikä se rakenteellisesti ollut optimi ratsuksi. 13-vuotta vähän sinnepäin, useinmiten väärinpäin ratsastettua hevosta oli vaikea saada edes ratsun suuntaan, mutta kovatyö tuotti pikkuhiljaa tulosta. 

Tammalla oli kesäihottuma, joka oli riesannut ensin lievänä hännän huiskutteluna maitovarsana. Niinkuin aina, kesäihottuma ei parana, se ei helpota eikä siihen ole oikeasti auttavaa hoitomuotoa. Tamma oli ensimmäisiä, joille testattiin verestä tehtyä vasta-ainettakin, mikään ei auttanut. Kesäihottuma paheni vuosi vuodelta ja mukaan tuli talvella tarve tehdä jotain - kun ei tarvinnut hangata kutinaa, syötiin karsinan puuosat. 

Kantakirjaus haaveet jäivät vähän ennen kirjausta, johon tamma oli jo ilmoitettu, sillä ajettaessa huomasimme tamman takapään tekevän epämääräisen kiertoliikkeen. Se ei vaivannut tammaa, mutta kantakirjauksessa sellaisella liikkeellä ei olisi päässyt läpi. Käytimme tamman eläinlääkärin tarkastuksessa ja tuomio oli karu. Jokin hoitamaton vaiva, kaviokuume tai lannehalvaus. Ehkä varsomisessa ongelmana olleet jälkeiset olivat tehneet tehtävänsä, ei voinut kuin arvailla. Jokatapauksessa tamman elämä ei ollut elämisen arvoista. Siitä ei pystynyt tekemään ratsua, se olisi ollut väärin tammaa kohtaan, jonka rakenne ja koko elämä oli sotineet kunnollista ratsun uraa vastaan ja  aina paheneva kesäihottuma. Vaihtoehdot olivat vähäiset, kituuttaako tammaa ihottumansa kanssa elämän syrjässä kiinni vain ihmisten tunnesiteiden takia. En sallinut sitä, en halunnut nähdä rakkaan hevosen kärsivän. Vaikka minulla ei ollut osaa eikä arpaa tamman omistajuudessa, oli minulla osani tehdä raskain päätös ja päästää tämä tamma tuskistaan aurinkoisena kesäkuun päivänä. 


Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti