Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

31.12.2014

Mitä yhteistä on E10 ja uudella kisajärjestelmällä?

Lupaus paremmasta ja edullisemmasta! Totuus ainakin bensan kohdalla oli kaikkea muuta kuin edullisempi. Heti kun vuosi vaihtui, muutama vuosi sitten, ja 95 bensan tilalle tuli E10, jonka oli luvattu olevan halvempaa kuin 95, ei hintamittarit notkahtaneet yhtään alaspäin, sen sijaan auton kaura oli entistä kalliimpaa, kallistuen koko ajan vain enemmän ja enemmän. Ja mikä pahinta, autot syövät sitä mielettömästi ja mm. meidän peltilehmällä ei vedetä traileria E-10 sillä moottori huutaa tyhjillä kierroksilla. Onneksi asun lähellä rajaa, välillä liian lähellä. Aidan toisella puolen ruoho, tässä tapauksessa auton kaura, on vihreämpää ja mikä parasta alle puoli euroa litra. Hypättiin siis ojasta allikkoon. 

Ypäjä, aluekilpaulut 2012

Uusi kisajärjestelmä käyttöön otetaan vuoden alusta. En siis vielä osaa sanoa, käykö tämänkin kanssa samalla tavalla, turhia lupauksia, vai pidetäänkö ensimmäistä kertaa lupauksista kiinni. Edullisemmat kilpailut. Toistaiseksi ei kovin vakuuttavalta näytä. Sen sijaan, että tätä lupausta ajettaisiin takaa, lähdettiinkin risteyksessä toiseen suuntaan: lupaukset oikealle, teot vasemmalle. 2€ lisämaksua, SRL-osuutta nostettiin, jokaiseen starttiin. Keneltä ja mistä siis poistetaan vähintään 3€ jotta lupaus edullisemmasta voidaan myös taata? 

Ylipäätään kuka todella tarvitsee uutta kisajärjestelmää? Tähän en ole saanut vastausta, sellaista mikä olisi myös oikeasti pätevä, keneltäkään. On käytetty selityksinä ympäripyöreitä vastauksia siitä, kuinka arvostelumenetelmät muutetaan etenkin helpoissa luokissa niin, että hyvän ratsastuksen merkitys kasvaa. Mutta se ei ole vastaus kysymykseen. Tämän arvostelumenetelmän olisi voinut muuttaa, ilman koko järjestelmän muuttamista. Toinen mahtavaakin mahtavampi (huomaa sarkastisuus) selitys on se, että saadaan enemmän ratsukoita sinne huipulle. Tässä kohtaa myös minun ymmärrykseni loppuu. Kisajärjestelmäkö sen takaa, että ihmisillä on asenne, rahoitus, hevoset ja kaiken lisäksi mielenkiinto ja tavoitteet sinne huipputason tavoitteluun? Minä olin aina ajatellut, että ne kaikki asiat, mitkä huippu-urheiluun tarvitaan, lähtee jostakin muusta kuin koko lajin kattavasta kisajärjestelmästä. Se lähtee jokaisen urheilijan omasta päästä. 

Pilkotaanpa vielä osiin:
Asenne - sitä joko on tai ei. Jos sinulla on päättäväinen asenne, pääset huipulle, oli kisajärjestelmä puolellasi tai ei. 
Rahoitus - No, SRL-toimet eivät ainakaan helpota kenenkään huipulle pääsyä, päin vastoin. Vain kultalusikka suussa syntynyt, rikkaassa perheessä asuva voi oikeasti edes kuvitella huippua. Köyhällä ei ole tässä maassa mahdollisuutta. Rahalla erotellaan nykyisin "jyvät akanoista". Tosin, on monesti nähty, että ne oikeat huiput menevät huipulle muulla kuin rahalla, Suomessa mennäään väärään suuntaan, tässäkin asiassa.
Hevoset - huippu-urheiluun tarvitaan huippuhevoset. Tässä kohtaa viimeistään, jokainen kisamaksuissa säästetty euro (joita ei tulla säästämään tällä menolla) olisi tarpeen. Huippuheppa maksaa huippupaljon euroja. Huipulla tarvitaan valmis heppa, ei projektia eikä nuorta, muuten huipulta tiputaan, eikä pysytä SRL-laatiman "urapolun" polulla. Mikään tusinamopo tai virosta edullisesti käyty "lupaus" ei riitä. Sen lisäksi niitä hevosia täytyisi olla kaksi, jos vaikka ikävästi sattuisi, että ykköstykki sairastuisi. 
Mielenkiinto - SRL on antanut kuvan, jossa kaikkien täytyisi kilpailla. Et ole mitään jos et kilpaile. Miksi edes harrastat koko lajia. Tämähän ei ole harrastusta, vaan urheilua, joka on otettava tosissaan! Kaikilla ei kuitenkaan ole mielenkiintoa kisata, ei edes puska ö -tasolla. Siihen täytyy olla kiinnostusta, mutta sen puute ei estä millään tapaa oikeasti harrastamaan tätä lajia. 
Tavoitteet - Toiset tavoittelevat pilvilinnoja, toiset hevosen luottamusta. Kaikilla on omat tavoitteet, yhtä oikeat ja tärkeät, oli kisajärjestelmä sitten "vanhan aikainen" tai ei. 

Sitten on tämä ikuisuusvastaus, järjestäjät. Minulle maallikkona on ollut aina selvää, että harjoitustason kilpailut eroavat kansallisista pohjien, tarvittavien järjestyshenkilöiden jne. kautta, ei siihen tarvita uusia koko järjestelmää. Olen kenties ollut tyhmä, kun pidän näitä asioita itsestään selvänä! 

Mikkeli, kansalliset koulukilpaulut 2013

Mihin siis tarvitaan uutta modernisoitua järjestelmää? Mitä tässä edes oikeasti modernisoidaan?
Olen kisannut ensimmäiset kisani vuonna 2002, ellei leirikisoja jokaiselta vuodelta, välillä 1999-2006 lasketa. Olen kisannut ratsastuskoulun hevosilla, yksityisillä sekä omilla hevosillani. Harjoitus-, seura-, alue- ja kansallisella tasolla. Esteratsastusta ainoastaan aluetasolle asti. Jokatapauksessa, en ole tuntenut vaikeaksi nostaa tasoani, tai ylipäätään vaikeaksi kisata. Uudistus tuo mukanaan kvaalit jokalajiin. Tarvitaanko siihenkään koko järjestelmän uudistusta? Ihan oikeasti? Kouluratsastukeen pystyttiin kvaaliraja laittamaan ilman uudistustakin ja nostamaankin sitä. Miksei muihin lajeihin pystytty? 

Mitä tulee harjoitus-, seura-, alue- ja kansallisen tason "poistumiseen" ja muuttumiseen I-V tasoiksi, onko tämä vittuilua vai typeryyttä? Tarvitseeko pyörää keksiä uudelleen? Tehdäänkö lajille palvelus vai karhun palvelus. Niin, niin, ulkomailla, siellä missä kaikki on paremmin. Otetaan sieltä mallia, unohtaen, että ulkomailla laji on myös paremmin esillä ei harrastajienkin elämässä. Täällä lajia pidetään pikkutyttöjen puuhasteluna ja sillä maineella se vastaisuudessakin kulkee. Aikaisemmin tavan toopellakin oli vielä mahdollisuus saada joku käsitys, minkä tason kisat ovat kyseessä. Jokainen ymmärsi sanan harjoitus tai seura. Jokainen ymmärsi alue- ja kansallisen. Mutta kuka ymmärtää, kun sanon kisaavani kolmostasoa? Kukaan lajia harrastamaton ei etukäteen tiedä, että tasoja on viisi. Jokainen tiesi, että aluetaso tarkoitti jollain tapaa tiettyä aluetta, ja että siitä suuremman tason kilpailujakin todennäköisesti on. 

Alue-estekilpaulut, Virolahti 2013

Missä muussa lajissa, kuin ratsastuksessa, sääntöjä muutetaan joka vuosi ja jopa kesken kisakauden (= kesken sarjakilpailun)? Niin, toista lajia saakin etsiä. Se että kilpailujärjestelmä uudistuu kokonaan, ei tarkoita sitä, että se on valmis 1.1.2015, ehei! Tulemme aivan varmasti taas lukemaan säännöt uudelleen ja uudelleen, kesken kisakauden, vain koska jonkun oma lehmä =hevonen, ei mennytkään kuin piti. Tai niinkuin yleensä, ei ajatella sääntöä muutoin kuin paperille ja laitetaan se käytäntöön.
Ylipäätään tässä uudessa järjestelmässä on aukkoja, paljon. Enemmän kuin yksi tällainen tavan harrastaja ja kisailija edes keksii. Minä keksin niitä paljon. Tässä huokuu oikeastaan vain päällimmäisenä se, että kepillä on suhaistu ampiaispesä rikki ja yritetty "leikkaa-liimaa"- taktiikalla kyhätä kokoon "entistä ehompi" huonoin tuloksin.

Vaikka olenkin negatiivisella kannalla uutta järjestelmää kohtaan, se johtuu täysin siitä, että SRL on toiminnallaan ja ennenkaikkea rahan käytöllään saanut sen aikaan. Oletko tutustunut jo uuteen, kalliiseen kisapalveluun? Oletko tehnyt sen puhelimella? Ainiin, unohdin aivan. Puhelimella datailu ei ole nykyaikaa, eikä kipan toimintaa katsottu tarpeelliseksi tehdä mobiiliversioksi. Niin, siis mikäs tässä nyt olikaan menossa kohti parempaa ja uudempaa, ennenkaikkea edullisempaa ja toimivampaa mallia? Siihen, siihen kysymykseen en ole saanut vastausta. Mutta kun sitä rahaa tuntuu olevan ylimääräisiä satoja tuhansia, niin suhataan ne vaikka tällaiseen pikku puuhaan, jotta SRL:n työntekijät saavat jotain tekemistä iltapuhteeksi, jostainhan niille on palkka maksettava! Ainiin, käytettiinhän tässä apuna kilparatsastajien mielipiteitä. Niin, siis kilparatsastajien, mutta entäs ne ratsastajat, jotka harrastavat kilpailemista. Juu, ne unohdettiin, mutta haittaako se, eihän niistä kuitenkaan tule huippu-urheilijoita. Otetaan kuitenkin niiltäkin ylimääräiset rahat pois ja laitetaan ne vaikka kipan "uudistukseen". Ainiin, saihan hekin laittaa palautetta, lukiko niitä edes kukaan?!

Tämä on täysin minun mielipiteeni. Saat olla rauhassa täysin erimieltä. En sano, etteikö uudistuksessa olisi jotain hyvääkin, nyt en keksi vielä mitään, mutta sen näyttää sitten tuleva kilpailukausi. Vaikka olenkin vähintäänkin skeptinen tulevaa järjestelmää kohtaan, lähinnä sen vuoksi, että oliko se nyt oikeasti välttämätöntä, niin odotan silti jännityksellä, mitä muutokset tuovat mukanaan. Ja saatanhan olla väärässä, ehkä tämän ansiosta minustakin tulee huippu-urheilija!

HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ KILPAILUKAUTTA KAIKILLE!

* Olen laittanut jokaisen vastaan tulevan kaksi eurosen possuun, jotta pääsen vielä kisaamaan. 

Aikaisempi kirjoitus aiheesta löytyy täältä.

16 kommenttia:

  1. Allekirjoitan!

    Mietin niin pitkään että viitsinkö edes enää hommata lupia minulle ja / tai hevosille. Kaikki kallistuu ja samalla pienikin vähä mitä voi saada otetaan pois. Koko tasohomma on ihan hämärä ja säännöt selasin läpi ja en löytänyt mitään niin radikaalia joka olisi parantanut lajia amatöörikilpailijoiden kannalta. Tai ylipäätään kenenkään kannalta.

    Uhkailin jo kovasti jääväni sponsoroimaan ennemmin kuin kisaamaan, mutta jos kentässä haluaa edes ajatella kilpailevansa pitää se lupa hommata. No, onneksi seurakisoja - ANTEEKSI I-tason kisoja - on aika paljon tarjolla :)

    joka tapauksessa vaikka vähän meni sivusta ohi, ASIAA tämä teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en mitään radikaalia muutosta löytänyt. Säännöistä vaan pyyhitty sanoja ja korjattu niitä synonyymeillä. Eniten kuitenkin suututtaa juuri nuo palkinnot. Ei sillä, että se kisoihin lähtö ja 40€ keräys olisi se tärkein, mutta periaate on periaate. Ennen oli sentään mahdollisuus palkita kisoissa harjoitustasollakin muhevin palkinnoin. Nut saat kämäisen rusetin, josta nauhat tippuu jo kotimatkalla.. :D

      Poista
  2. Oli ihan pakko lukea tää postaus loppuun, kun oli oikeasti tosi mielenkiintoinen! :) Mä en tähän mennessä oo tajunnut yhtään mitään koko uudesta kisajärjestelmästä, kiitos sulle, nyt tajusin jo vähän. Tai no, mitä nyt jostakin hippoksesta oon yrittänyt sen artikkelin uudistuksista muutamaan kertaan lukea, tosin ihan tuloksetta, en tajunnut muuta kun pari lausetta. Itse siis oon kisannut vaan leirikisoja, ja tänä vuonna oli tarkoitus startata muutamat harjoituskilpailut..Taitaa varmaan jäädä vaan haaveeksi, musta nimittäin tuntuu, että tämän vuoden saan käyttää ennemminkin tohon kisajärjestelmään tutustumiseen..

    Niinkun sä taisit jo tuolla tekstissä mainita jotain tästä, että ei noita numeroita oikeen tajuta. Kun taas ennen, ihan varmasti ainakin moni meistä tietää, mitä eroa on harjoituskilpailuilla ja kansallisilla.. Hyvä jos siis vieläkään ymmärrän et mikä on taso 1 tai 5.
    Tarkoituksena SRL:llä oli ilmeisesti tuoda ratsastusta jotenkin enemmän tunnetuksi urheilulajiksi tän uusimisen kautta, mutta tais vaan epäonnistua, tai no kai se selviää vielä tän vuoden aikana. Haha, innolla vaan jään odottelemaan.

    Ihanaa, et jaksoit tehdä tämmöisen postauksen, se avas vähän taas lisää näkökulmia myös mulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekavaa on juu, ja perinteiseen tapaan pimitetään kaikkea oleellista tietoa mm. Säännöt julkaistaan viikkoa ennen vuoden vaihtumista - viikkoa ennen järjestelmän käyttöön ottoa. Ei anneta aikaa tutkia, kysyä ja tehdä korjauksia. Jotta tällainen oikeasti voisi järkevästi toteuttaa, olisi säännöt ja muutokset kaikessa mittakaavassa pitänyt esittää kaikille vähintään puolivuotta ennen käyttöön ottoa, että olisi pystytty epäkohtia ja mustia aukkoja korjaamaan. Ajatus oli mahtava - saada lajia esille. Mutta homma tehtiin kiireellä, hutiloiden ja mennään perse edellä puuhun.

      Hyvä jos tekstistäni oli apua 😊

      Poista
  3. Anonyymi1/1/15 15:25

    Mikäpä uudistus olisi tässä maassa onnistunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin äkkiseltään mietittynä. Hmm.. Juu, nyt mä keksin! Kahvitauon muuttuminen 10 minuutista 12! Se on onnistunut, tosin muuttuiko se kaikilla aloilla, en tiedä 😃 äkkiseltään en muuta keksi, tuskin kauemmin ajattelemallakaan montaa tulisi.

      Poista
  4. Tämä oli todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus, tykkään! :)

    VastaaPoista
  5. Niin hyvin kirjoitit tästä aiheesta, etten voinut kuin nyökytellä samalla kun luin. Ihan kuin omista ajatuksista. Saa nähdä mitä tosiaan tämä tuo tullessaan, vai saadaanko todeta myöhemmin, että samat rahat olisi helpommalla saatu tuhottua heittämällä ne vaikka ensi pääsiäisenä pääsiäiskokkoon palamaan. Huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vähän pelotti kirjoittaa tällaista ja painaa "julkaise". Mutta päätin että menee syteen tai saveen, suomessa on mielipide vapaus :) ja näköjään ja ennenkaikkea onneksi en ole ainut, joka on tätä mieltä.

      Poista
  6. Samanlaisia ajatuksia herää myös täällä.. Lisäksi KIPAn uudistus oli aivan järjettömän kallis operaatio.. Ymmärrän vielä ehkä sen, että KIPA uudistettiin, olihan se entinen jo aika kivikautinen ja sen toiminta välillä aika arvaamatonta mutta nuo sääntömuutokset, maksut yms. kääntyvät luultavasti kuitenkin meitä harrastekisaajia vastaan jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kipa oli tosiaan toimimisen kannalta erittäin huono. Aina sai soitella järjestäjille ja pyytää jatkoaikaa ilmoittautua, kun Kipa oli nurin. Mutta toimiiko se jatkossa sen paremmin ruuhka-aikaan? Vanhaa oli helpompi puhelimella selata. Mutta uudistusta se tosiaan tarvitsi, sen olisi kuitenkin voinut tehdä paremminkin ja jopa huomattavasti halvemmalla. Nykyinen tehty peruskoulun atk-taidoilla. Mutta mitäs me harrastajat, vikistään vaan aina turhasta :P

      Poista
  7. Tämä uudistus on jotakin ihan älytöntä. Aiemmin tällainen kisaamista harrastava ratsastaja on kokenut itsensä SRL:lle jossakin määrin tärkeäksi jäseneksi, mutta uudistus antaa kuvan, jonka mukaan meitä ei haluta mukaan toimintaan. Jos Kaakon seurakilpailut olivat jo viime vuonna kiven alla, en usko niiden lisääntyvän tänäkään vuonna vaikka kuinka ja paljon uudistus lisää nimenomaan helpoimpia kilpailuja. Näyttää pikkuhiljaa siltä, että on parempi siirtyä kilpailemaan itseään vastaan kotikentälle vaikkapa jotakin muna lusikassa juttua, kun nimenomaan järjestelmän tarkoitus on tehdä kaikista huippuja. Joillakin tavoitteet vain sattuvat keskittymään enemmän hevosen kehittämiseen rauhassa, kuin itsensä huipuksi tekemiseen.
    Kiitos hienosta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaakon alueella kisatarjonnassa on kurjatilanne. Ainakin omalle kohdalle olen huomannut tilanteen olevan lähes mahdoton. V. 2013 oli aluetasolla yksi ainut luokka nuorille ja siinäkin vain 2 osallistujaa lisäkseni. Seuratasolla tumputetaan 1 rataa c-a.han asti.ja perusmerkkejä. Niinkuin muita luokkia ei olisikaan. Ja jos erehdyt kysymään voisiko käydä tekemässä jonkun muun luokan, on se mahdotonta. Kisoja on vähän ja aina samana päivänä toisten kisojen kanssa. Lopulta ne perutaan osanottajien vähäisyyden kanssa. Osa syy on se, että jokatallilla on piiripieni -oma seura eikä tehdä yhteistyötä muiden tallien ja seurojen kanssa.
      Jo pelkästään Virolahdella on ainakin neljä ratsastusseuraa. Pohjois-Karjalassa oli sama määrä, ja sen huomasi aktiivisemmasta toiminnasta.

      Uudistus ei edistä asiaa millään tapaa.

      Poista
  8. Puhut niiin asiaa! Ainut mikä on mun mielestä onnistunutta on se, että kipan ulkoasu näyttää nyt omaan silmään paremmalta, se entinen oli vähän kämänen, nyt se näyttää edes jotenkuten siedettävältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kipan uusi ulkoasu on kivempi kyllä, etenkin kun katselee tietokoneen näytöltä :D

      Poista