Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.1.2015

Kiemurauran vaikeus

Tänään oli ensimmäisenä Simon etupään kengitys, eihän kolmi-kenkäisellä voinut ratsastaa. Ensin täytyi tyhjästä nyhjäistä kengät, sillä jostain syystä varalla ei ollut samanlaisia kenkiä. Kuka idiootti on käynyt kenkäkaupasta vain yhdet parit kenkiä?? On sanomattakin selvää, ettei sunnuntaina mistään saa kenkiä. Onneksi löytyi talvimallin etukengät tosin etukäänteillä ja ihan tavallinen ratsukenkä. Simolla on aina ollut sivukäänteillä ja puolipyöreä, jotta jalka kierähtää nopeammin.


Pakon edessä jouduin nyörtymään "väärään" kenkään, sillä muita ei ollut tarjolla. Sen sijaan että olisi voinut vain laittaa kengättömään jalkaan kengän paikalleen, oli laitettava etupää kokonaan uusiksi. Minun hevoset ei juokse parittomilla kengillä, enhän juokse itsekään!

Kengitys sujui varsin mallikkaasti. Minä hieroin samalla hevosen lapoja auki, kun mieheni kengitti. Varsin tehokasta ja aikaa säästävää. Kengityksestä suoraan töihin, varusteet niskaan ja menoksi. Okei, sumplin taas satulan kanssa. Onko se etupainoinen? Onko se leveä, vai kenties liian kapea? No ei se ainakaan nyt hyvä ole! Huomenna täytyy soitella satulaseppä, jotta saan mielenrauhan satulan kanssa. Mielenrauhaa kun tässä haetaan muutenkin, hevoselle on varattu taas aika klinikalle. Koska mamma tahtoo kuskata hevostaan säännöllisesti ihmisten ilmoille. Ennen kaikkea mamma tykkää siitä, että klinikan puhelimen päästä meidät tunnistetaan jo pelkän nimeni perusteella! Wohoo! Pieni suuri tavoite saavutettu, ei ihan joka heppalikkaa nimen perusteella osata yhdistää hoidettavaan hevoseen!

En tiedä, onko se sitten kuitenkaan niin hyvä juttu, että pelkkä nimi riittää ja heti kysellään mikäs sitä Simoa nyt painaa? Ymmärrän, että paikallinen eläinlääkäri tunnistaa, mutta että klinikatkin..


Simoa painaa nyt takajalkojen sijaan etujalat. Eihän niissä mitään vikaa ole, näennäisesti. Mutta kun se reagoi taivutuksiin lokakuussa, kun irtopalat röntgenissä löydettiin. Silloin ei reagointiin puututtu, sillä se on normaali nuorenhevosen 'remonttivaiva'. Etupainoisilla ratsun aluilla etujalat joutuvat välillä rasitukselle. Niitä ei yleensä mielellään piikitellä, koska se on ohimenevä tila. Etenkin kun röntgen löydökset olivat muissa jaloissa. Kun takapää on taas pelissä ja hevonen oppii kantamaan itseään, myös etujalkojen taakka pienenee. 

Minulle ei riitä ajatus siitä, että kaikki on ok, nyt kun takajalat ovat pelissä. Haluan varmistua asiasta, tutkituttamalla hevoseni. Sen lisäksi pyysin saada kortisonia, jos reagoi vielä edestä, jotta alkavat rasitukset ja tulehdustilat saadaan nollattua. Etenkin vasen etujalka on ollut kovilla, sillä oikea takajalka on vielä säästöliekillä käytössä. Oikeastaan voisin väittää sen jopa ottavan vähän lyhyempää askelta, kuin oikea etujalka. Samalla saadaan katsottua takajalatkin. Klinikkamme eläinlääkäri oli ollut katsomassa sattumalta myös hevosen irtopala operointia, tietääpä ainakin millainen morkula sieltä polvesta oikein löytyikään.

Parempi tutkia ja hoitaa nyt, kuin hutkia ja katua myöhemmin. Ehkä vähän turhaa stressiä itselleni hankin miettimällä moisia, mutta sellainen minä olen. Haluan, että hevoseni on varmasti kunnossa, ennen kuin siltä vaaditaan mitään kummempaa.

Tänään teimme Simon kanssa ensin käynnistä ysähdyksiä, jotka sujuivat varsin mallikkaasti. Hevonen pysähtyi huomattavasti nopeammin ja otti vastaan pidättäviä apuja. Eilinen maastoreissu oli siis selvästi tehnyt tehtävänsä. Sitten vähän ravia. Ravi oli aluksi jäykkää, eikä siihen meinannut löytyä tahtia.


Pikkuhiljaa hevonen alkoi vetristymään ja ravista löytyi taas se ravi. Ja samantien pidätteet menettivät merkityksensä ja kentällä kurvailtiin taas kilometri ennätyksiä. Ei kovin turvallista, sillä lumen alla oli jäätä. Olihan hevosella purevat, uudet hokit, mutta..

Takaisin käyntiin, hevonen rennoksi ja rauhalliseksi. Uusi suunnitelma ja uudelleen raviin. Ensin suunnitelma oli toteutettava käynnissä, jottei hevonen sekoaisi uudesta kuviosta.Teemana oli varsin helppo ratsastajien alkeistunnin tehtävä, loiva kiemuraura. Ratsastajan opetussuunnitelmalla tehtävä on helppo, ensin käännetään kohti kentän keskiosaa ja sitten takaisin uralle. Hevoselle kiemuraura ei ole alkeistasolla niin helppo. Etenkin, kun tein kiemurauran aika lähelle kentän keskiosaa ja meidän kenttä on hieman pieni. Mitä enemmän tilaa, sen enemmän aikaa ja huolettomampia ratsastusmetrejä.

Meidän kohdalla kuvion vaikeus oli keskikohta ja suunnan muutos takaisin uralle. Hevosella on tehty sen ratsastuskuvioihin nähden hyvin paljon lävistäjiä. Lävistäjät on tehty ennenkaikkea ajatuksella eteen. Siellä ei siis jarrutella, suurimmassa osassa kouluohjelmia lävistäjillä esitetään jotakin askeleen pidennyksen ja lisäyksien kaltaista. Harvoin mitään "hidasta tai lyhennä" - juttuja, etenkään nuorten luokissa. Arvatakin saattoi että käännös tuotti ongelmia, etenkin kun hevonen vielä kanttaa melko kivasti ja vaikean tehtävän edessä hevosella on motto "vauhti korvaa taidot".


Lopuksi teimme vielä käynnissä väistöjä. Vasemmasta pohkeesta oikealle väistö sujuu jo varsin mallikkaasti, hevonen ottaa helposti ristiaskelia ja liikkuu sivulle. Oikeasta pohkeesta vasemmalle ei suju niin mallikkaasti. Johtuu jo varmasti siitä, että ennen leikkausta hevonen ei astunut ollenkaan ristiin, vaan aina vain vierelle. Ei siis missään vaiheessa, edes käytävällä kääntyessään. Tänään saimme taas maa-avun kanssa varsin kivoja ristiaskeleita, tosin hevosta helpottaaksemme teimme väistön alkuja ympyrällä, ympyrää suurentaen, sillä suoralla uralla se on hevoselle vielä liian vaikeaa.

Ratsastajan suurimmaksi ongelmaksi koitui tänään liian kova käsi. Ehkä siksi, että hevosella oli vauhtia ravissaan, tai siltä se ainakin tuntui selästä, ja pidätteet eivät aina menneet heti läpi. Mutta miksi vaan ei voi hellittää ja antaa hevosen hetki etsiä itseään, vaikkakin tasapaino ja liukkaus voisi koitua kohtaloksi, kyllä se hevonen itsensä pystyssä pitää, jos ei pidä niin sitten kaadutaan.. Huomenna aion sitten löntystellä maailman "pehmeimmällä" kädellä (lue=ylipitkin löysin ohjin). Täytyisi sitä kättä saada ylemmäskin, turhaan se tuossa säässä miltei kiinni on. Ja tuo ryhti, tai oikeastaan etukeno, sillekin täytyy jotain tehdä. Tosin satula on etupainossa tai ainakin niin kauan on, kunnes toisin todistetaan ja syytän tietenkin satulaa..

Olisihan se vaihtoehto klinikka käynneillekin, opetella ratsastamaan. Voisi sitten taidoillaan peittää hevosen nykyiset ja alkavat kolotukset ja elää näennäisesti terveen hevosen kanssa täysin onnellisena. Ja käyttää nekin klinikkarahat vaikka niihin valmennuksiin, joissa oppisi uusia kikkoja peittää hevosen vikoja. Teen kalliimmalla tavalla, käyn klinikalla, hoidan hevosen kuntoon ja saan sitten opetella rauhassa ratsastamaan. Tai oikeastaan tarvitseeko silloin edes osata ratsastaa, kun hevosen puutteita ja vikoja ei tarvitse peitellä ratsastuksella?

No, joka tapauksessa tässä vielä päivällistä sohellusta videon muodossa, sanokaa nyt tekin, rakkaat anonyymit, että kyllä. Kyllä se hevonen ottaa lyhyempää askelta vasemmalla etujalalla! Eikö otakin, etenkin alkupuolen käynneissä? Toki hevonen oli eilisestä kireä ja jumissa ja vetreytyi, eikä lopussa enää ottanut erimittaista askelta.. Linkki videoon





Nemo ja Kotti viettivät tänäänkin lunkin kenttäilypäivän kaksistaan. Kotti piti huolen, että kummankin päivä liikunta tarve täyttyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti