Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

1.1.2015

Läsipää takaisin ratsuksi


Simo, tuo ketun värinen otus, aloitti varaslähdöllä, sillä tämän ison ponin selästä löysin itseni jo toissapäivänä.
Tekstin kaikki kuvat kuitenkin ovat uutta satoa, eli tältä päivältä.

Palataanpa vielä viimevuoteen, mitä teimme 30.12.2014:
Ohjasajoin hevosen edellisenä päivänä, käynnissä. Simo oli niin palvelualtis, ettemme sitä sen enempää tahtoneet tympäännyttää. Niinpä päätimme jatkaa sairasloman loppua kohden muistutelemalla hevosta sen tulevaisuudelle, ratsuksi.

Simolla on siis käyty jo selässä ja sitä on ratsastettu aikaisemminkin!
Aloitimme kaiken alusta, niinkuin ensimmäisellä selkään nousu kerralla. Mukanani oli avustajana mieheni, kuten aina.

Vaihe 1. Jalustimet alas ja hevonen hetken liinanpäässä sai itsekseen tunnustella heiluvia jalustimia.

Vaihe 2. Pieni täti, eli minä, kipitän hymy korvissa ratsuni vierelle. Kerron sille, kuinka täti hyppää kohta selkään. Sanoin. Mutta niinkuin aina, meillä on jonkinmoinen kielimuuri. Hevonen ei ihan kaikkea ymmärrä sanoistani, niinpä asia täytyy tehdä myös hevoselle ymmärrettäväksi. Kipitän hevosen vierelle, vasemmalle puolelle, sillä nousen vasemmalta selkään. Taputtelen sitä melko ronskeinkin ottein kylkeen ja selän päälle, kaikkialle minne käteni yltää. Seuraan hevosen reaktioita. Simo on tottunut tähän, eikä ollut moksiskaan. Samalla heiluttelin satulaa ja hypin ruunan kyljen vieressä.

Vaihe 3. Jalustin jalkaan. Kun olin tarpeekseni taputellut ruunan kylkiä, oli aika nostaa jalka jalustimeen. Taas jatkoin linjalla hyvin selkeää ja näkyvää, että ruuna oli koko ajan satavarmasti tietoinen, mitä olin tekemässä. 

Vaihe 4. Aika ponnistaa maasta ilmaan! Ensin ihan vain mahalleni satulaan. Ja taputtelua oikealle kyljelle, ettei kävisi ikävästi, ja kohta ampastaisi kuuhun, kun jalka sille puolen tulisi. 

Vaihe 5. Jalat omille puolilleen. Hitaasti ja rauhallisesti, mutta niin että hevonen koko ajan näki ja tiesi mitä tein. Jalustin oikealta puolen jalkaan ja pylly kevyesti penkkiin. Yläkroppa suoraksi rauhallisesti.

Ja niin oltiin taas ihanan oman ferrarin selässä! Vaikka tiesin ruunan osaavan käyttäytyä ja olla ihmiselle hyvä, olin kuitenkin varautunut siihen, ettei kaikki mene niinkuin oppikirjoissa. Pelonsekaisin tuntein tiedän sen hetken lähestyvän, sen hetken kun ruuna päättääkin kokeilla toisin. Se on väistämättömästi edessä jossakin vaiheessa, niin vain kuuluu olla, nuoret kokeilevat rajojaan. Olin varautunut siihen, että se hetki olisi ollut jo nyt, jonka vuoksi kaikki tehtiin mahdollisimman karkeasti, niin ettei ruuna missään vaiheessa tippuisi kärryiltä siitä mitä aioin seuraavaksi. 

Kun selässä nyt kerran olimme ja hevosella oli maasta henkinen tuki, otimme myös vähän käyntiä, ihan vain suoraan kohti porttia. Se sai riittää. Ruuna oli asiallinen, joten ruuna sai palkkansa - pois töistä! 

Tänään oli uudelleen Simon vuoro lähteä töihin, siis ihan oikeasti töihin! 
Ensin oli edessä satulan sovitusta, pitihän uusi penkki Simollekin sovittaa, sillehän minä sitä olin ostanut. Ihan täysin hakuammunnalla, ilman sovitusta. Hullua, suoraan sanottuna. Mutta Prestige on Prestige ja tietyt mallit ovat aina käyneet hevosilleni. Nemon vanha Doge kävi kuin nakutettu Uunolle, ja tökin itseäni ruosteisilla saksilla silmiin, kun olin hölmö ja vaihdoin sen "sopivampaan" vain sen takia, että satulan käyttäytyminen yritti minulle kertoa jonkun olevan pahasti pielessä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan epäillyt hevosessa vikaa, niin paitsi että tuo kallis satula on vain epäsopiva. Kukaan ei kertonut, että oikealle valuva satula on merkki vasemman takajalan ongelmista! Vieläkin harmittaa, että satulan vaihdoin pois, mutta teoilleen ei voi mitään. Aina syytettiin vain epäsopivaa satulaa.

Tänään siis menin hirveä jännitys mielessä tallille, tuliko hukka ostos? Etukäteen oli tiedossa, että leveyttä on todennäköisesti liikaa, mutta se asia on onneksi korjattavissa kahdella tapaa - joko kaventamalla tai laittamalla vällyä väliin. 




Kylläpä oli huojentavaa taas huomata, ettei lempi satulamerkkini petä minua koskaaan! 
Leveys osoittautui maastakäsin ihan hyväksi, jonka vuoksi en sitten ratsastukseen laittanut alle romaania. Painovoima teki kuitenkin asiansa ja olisihan se romaani siellä alla ollut ihan hyvä. Mutta ensi kerralla sitten. Jokatapauksessa ei näillä näkymin tarvitse ainakaan kaventaa satulaa, mikä on suuri helpotus, on jokin mahdollisuus saada sama satula sopimaan myös ponille. Ja Nemo, sen selkä on tehty Prestigen tehtaalla. 

Eikun kokeilemaan satulaa, ongelmana oli vielä suurin, mahdunko minä satulaan? Persukseni puolesta en pelännyt, mutta jalkojeni puolesta kyllä. Onneksi huoleni osoittautui turhaksi. 



Ensin liinan päässä vähän pyörimistä kumpaankin suuntaan. Tänään oli lupa ravata vähän enemmän, tänään sallittiin myös ilottelua ja sitähän pojalla riitti. Kentän pohjan kunnossa olisi ollut toivomisen varaa, mutta onneksi se ei ollut peilijäänä, niinkuin pihamaa. Itseasiassa pohja oli aika hyvä, pieni kerros lunta ja muualta vettä. Hevosessa oli selvästi huomattavissa voimattomuutta ja arkuutta. Se ei selvästikään vielä uskalla käyttää oikeaa jalkaansa kunnolla, eikä ihme.


Kun ilottelut oli päästetty pihalle, oli aika kavuta selkään. Taas kaavalla, että heppa varmasti tietää. Tänään tosin huomattavasti rivakammin ja jouhevammin. Fiilis oli hevosen selässä niin hyvä, että jatkoimme käyntiä liinan päässä, hevonen tarjosi jo ravi askelia, mutta tyydyimme käyntiin, sillä satula tarvitsee alleen romaanin.

Mun hepalla on loimi klippaus - kaikki mikä jää loimen ulkopuolelle on klipattu. ;D


Teimme muutaman pysähdyksen ja liikkeelle lähdön. Ferrari tuntui ferrarilta, juuri siltä, että mitä vain olisin pyytänyt, se olisi tehnyt.  Juuri niin Simolta! 



 Huomenna jatketaan, paremmin varustellun satulan kanssa. Ehkä pääsemme ravaamaan, ehkä emme. Riippuu niin tuulesta, hevosen tuulesta. Ja sitten tietenkin kentän pohjan kunnosta. Maneesi reissut ovat kalenteriin laitettu, mutta ei huomiselle. Maneesiin on kuitenkin lähdettävä, hyvin pian!

Ensiviikolle on varattu hammaslääkäri sekä hieroja. Simo hierotaan läpi ennen kunnon treenien aloittamista, sillä se on ainakin oikealta puolelta jumissa. Sitä se seisominen ja jäiset kelit teettävät. Ja jotta työnteko ei tunnu puulta, on kropan oltava kunnossa. Samalla katsotaan vähän mitä tuolle oikealle takajalalle olisi tehtävissä, muuta kuin treenaamista. Se on kuitenkin kokenut suuren muutoksen, koko liikerata on muuttunut suoremmaksi, eikä sitä asiaa voi vain taputella unohduksiin, se on otettava huomioon. Hevonen ei ole tottunut itseään käyttämään niin. 

Simosta otin strategiset mitat jo muutama päivä aiemmin, vertailukohtana oli vuosi sitten tehdyt mittaukset. Hevonen ei ollut leventynyt edestä ollenkaan, olisi ehkä pitänyt mitata kolme kuukautta sitten. Takaosassa oli kuitenkin tapahtunut muutos, viimevuoden symmetrittömyys, jonka arvelimme johtuvan mittaajan huonosta mittaamisesta, oli tasoittunut täysin. Sitä en saa koskaan tietää, mittasinko silloin huonosti, seisoiko hevonen huonosti vai yrittikö se kertoa irtopalasta? Jokatapauksessa, vuoden aikana hevonen oli tasoittunut lähes symmetriseksi. Ja selän profiili oli suoristunut, viimevuonna hevonen oli taka korkea ja kasvuvaiheessa. Seuraavan kerran täytyy mitata muutaman kuukauden päästä, kun hevosta on hetki treenattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti