Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

24.1.2015

Laumaeläin on aina laumaeläin

Kesälauma 2014
 Juu kyllä se pärjää, kunhan tottuu! Aluksi voi huudella ja juosta, mutta muutamassa päivässä rauhoittuu.. Niillä sanoilla myyjä jätti hevosen minulle 20.7.2007

Hevonen eli Nemo, tuli perheeseemme totaalisesti. Vanhaa navettaa oli remontoitu kesä ja vihdoin alkoi olla miltei valmista. Minusta tuli sekä hevosen omistaja, että 24/7 sidottu hevosen pitäjä. Tallissa oli luxus-oltavat, niin ihmiselle kuin hevoselle, vanhempa, etenkin isäni "sekosi" täysin hevosesta, ja tappoi kärpäsekin tallista, ettei ne kiusaa hevosta. Mutta siellä oli vain yksi karsina.

Minulle vakuuteltiin, että hevonen pärjää yksin ja sokeasti aloin uskomaan siihen, niinhän lapset, teinit ja nuoret aikuiset ja joskus myös aikuiset tekevät. Uskovat siihen mihin haluavat, vakuuttelet sen olevan oikein, vaikka kaikella järjellä ei asioista saisi oikeita mitenkään. 1+1 on aina kaksi, vaikka joku sitä kolmeksi väittäisi. Taustalla tottakai painoi myös se, että vakuuttelijat olivat "kokeneita konkareita" oikeinta hevosmiehiä..

Hevonen on laumaeläin,
 eikä pärjää ilman lajitoverin seuraa,
 vaikka joku muuta väittäisi.

Nemo oli kaksi vuotta yksin. Hevonen selvisi kyllä, oli ehkä onnellinenkin lopulta, kun tottui. Mutta olisiko se ollut kaverin kanssa onnellisempi? Varmasti!

Ollaanko kavereita? Kesäkaverit 2014

Kun muutimme hevoseni kanssa maailmalle, tallille josta löytyi n. 30 kaveria, ei hevonen vaikuttanut onnelliselta. Se stressaantui ja käyttäytyi huonosti. Esimerkiksi maneesissa ratsastaessa, jos toinen ratsukko poistui jäi alleni hysteerinen ratsu. Tarhatessa hevosen oli kokoajan stressatava kavereista. Nemoa ei saanut tarhata ensimmäisenä, ettei sen tarvitse olla ulkona yksin, eikä viimeisenä ettei sen tallissa tarvinnut olla yksin. Sama sisään ottaessa, hevosella oli oltava koko ajan näköyhteys toiseen hevoseen.

Nemosta tuli kiukkuinen ja etenkin ruoka-aikaan se kiipeili karsinoita pitkin, hyökkäili karsinanaapureita kohti ja käyttäytyi muutenkin huonosti. Osa syy varmasti oli myös liian vähäinen ruokinta, etenkin kun hevonen olisi tarvinnut stressin lievitykseensä paljon suuremman ruokakasan.

Nemo tarhaili aluksi omassa tarhassaan, yksin. Aitiopaikalla, josta näki niin tallin pihalle kuin tarhoihinkin. Otollinen kavereiden stalkkauspaikka. Vähän myöhemmin kokeilimme kaveritarhausta. Mikä olisi nuorille oreille parempi seura, kuin vanhempi ruuna? Tyhmästä ideasta kärsii hevoset. Varoittelin kyllä, etten tiedä hevosen laumakäyttäytymistä ja sitä osaako se pelisäännöt. Ei osannut! Ruokinta aika oli pahin, etenkin kun seurana oli nuorukainen, joka ei uskonut vähällä. Tiesin hevoseni olevan vihainen ruoastastaan, sillä sitä ei ollut riittävästi tarjolla. Niinpä viimeisistä heinänkorsista tapeltiin kovasti, eikä minun äkäinen kiukkupussini jäänyt kakkoseksi. Sen sijaan nuori kaveri jäi.

Yksintarhaus oli siis väistämätöntä. Nemo alkoi rauhoittua ajankanssa, ymmärtäessään, ettei lajitoverit lähde mihinkään. Niitä ei tarvinnut koko ajan stressata ja hevonen alkoi vähän nauttia elämästään. Lauma elämään oli vielä todella pitkä matka.


Kun meille tuli täysihoitotalliin lisää omia hevosia, kokeilimme tarhausta omilla hevosillamme. Tamman, Pörrin kanssa tarhaus sujui varsin mallikkaasti, mutta tamman kiimaongelmat keskitalvella eivät olleet ruunalle paras mahdollinen tapa opetella laumasääntöjä. Sehyppi selkään, kuin astuakseen tammaa vähän väliä ja hokeillaan repi kappaleiksi useita loimia. Vaikka Nemo tulikin toimeen Pörrin kanssa, ei tammalle ollut hyväksi, että ruuna keikkuu sen selässä koko ajan. Eikä pidemmän päälle ruunallekaan, sillä ruunasta kuoriutui hyvin karski, orimainen ruuna. Vai onko se sittenkään ruuna? Epäilimme piilokivestä, joka valmentajien mukaan olisi selittänyt hevosen "sikamaista" käytöstä.

Kokeilin Nemoa tarhata myös Uunon kanssa, mutta se ei onnistunut, sillä Nemo ajoi Uunoa taukoamatta takaa. Hevonen ei osannut laumasääntöjä, se oli hyvin agressiivinen ja pomottava. Ei myöskään kesällä laitumella. Kiimaiset tammat ruunani kyllä olisi hyväksynyt, mutta ei muita.

Kotiin muuttaessamme vuonna 2010, sai tai joutui, Nemo taas asua hetken yksin, sillä Uuno muutti vähän myöhemmin talliremontin takia. Nemo rauhoittui huomattavasti yksin ollessaan, sillä sen ei tarvinnut stressata kavereista. Oli kuitenkin päivän selvää, että hevonen tarvitsi kaveria, tasapainoista elämää ja lajiseuraa. Ennenkaikkea aikaa ja mahdollisuuden.

Uuno muutti muutaman kuukauden myöhemmin, hevoset saivat laiduntaa omilla alueillaan. Kotona oli selkeä rutiini ja koko ajan elettiin Nemon ehdoilla. Tärkein ehto oli, että kaverin on oltava koko ajan näköetäisyydellä. Homma toimi ja Nemosta kuoriutui yhteiskuntakelpoinen, stressitön, mutta edelleen kaverin tarve oli todella suuri.

Seuraavana vuonna meille hankittiin poni, russ ori Dadi. Lähinnä lasten poniksi, mutta ennenkaikkea Nemolle maskotiksi, jotta Uunon kanssa treenaminen olisi mahdollista ilman Nemon stressaamista. Dadi oli maailman pahin karkuri, ilman itsesuojelu vaistoa. Niinpä se löytyi useasti Nemon aidasta ja näppärästi livahti aidan ali karkuun, jos Nemo sattui tunkeilijan huomaamaan. Lopulta löysin ponin ja Nemon laiduntavan samalta laitumelta, vierekkäin sulassa sovussa.

Nemo ja Uuno, ensimmäistä kertaa samassa aidassa
Nemo muuttui koko ajan paremmaksi, stressittömämmäksi ja kaverillisemmaksi. Seuraavana kesänä laitoin Uunon ja Nemon, sekä taas kuvioihin ilmestyneen Pörrin, kaikki samaan laitumeen. Hevoseni oli onnellinen, levollinen ja ennen kaikkea laumansa jäsen, vaikkakin selvästi pomo. Se rapsutteli kaikessa nautinnossaan kavereita ja vietti oikeaa hevosen elämää.

Meni yhteensä neljä vuotta totuttaa hevonen, joka oli elänyt vain kaksi vuotta yksin, takaisin hevoseksi, laumaeläimeksi. Vieläkin huudellaan kovasti, jos tarhaan jäädään pidemmäksi aikaa yksin, mutta nyt  sisälle otto ja uloslaitto järjestyksellä ei ole enää väliä. Eikä Nemolle tarvitse enää ottaa kaveria talliin varustamisen ajaksi.

On täysin väärin eläintä kohtaan erottaa se lajitovereista. On väärin olla antamatta aikaa tottua takaisin yhteiskunta kelvolliseksi. Hevonen tarvitsee lajitoverin seuran, sitä ei korvaa ihmisen paijailu ja rakkaus, hevonen ei sitä ymmärrä. Sen korvaa ainoastaan toinen hevonen. Aluksi edessä on lähesväistämättä stressi ja riippuvuus kaverista, joskus mennään puolustuskannalle - agressiiviseksi, mutta loppujen lopuksi, sieltä pohjalta kuoriutuu hevonen, laumaeläin ja laumanjäsen.

Olen tehnyt virheen, teen varmasti virheitä jatkossakin, mutta missään vaiheessa en ole hyväksynyt hevosen yksin pitoa, edes silloin kun itse pidin hevosta ainoana hevosena. En tule sitä koskaan hyväksymäänkään. Nemon ansiosta (tai takia), meillä on kahden hevosen sijaan kolme, ja vähintään se määrä tulee aina olemaan.

6 kommenttia:

  1. Vaikka tiedän, että hevoset on laumaeläimiä, en tiennyt että siinä voi käydä noinkin pahasti, jos hevonen elää yksin muutaman vuoden. Hyvä ja opettavainen kirjoitus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Usein valitettavasti käy näin, ja vielä useammin ihminen sitten ajattelee, että hevonen ei tykkää tai halua kaveria, vaikka todellisuus on päin vastainen.

      Poista
  2. Mulle tuli lopettamiseen liittyen ajatus, että entäs jos Nemo haudattaisiin laitumelle? Sitten se ei jäisi kentän laajennuksen alle ja voisit ajatella, että se on nyt vihreillä laitumilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän laitumille ei pysty hautamaan, kallio liian pinnassa :(

      Poista
  3. Wau, propsit sulle! Täytyy nostaa ihan hattua :) Oot jaksanut ihailtavan hyvin "totuttaa" hevosen takaisin laumaelämään. Itsellenikin tullut vastaan näitä hevosia, joita on kauan aikaa pidetty yksin (vuosia) ja kun ne pääsevät jonkun tarhakaveriksi uudella tallilla, ilmenee ongelmia, yleensä kyse on siitä, että hevonen tuntee tarvetta puolustautua kun ei ole tottunut muiden seuraan tai ei mahdollisesti ole oppinut laumakäyttäytymistä. Ihmiset sitten ajattelevat, että se on erakko, se haluaa olla yksin. Näistä yksin pidetyistä kuten sanoitkin, tulee usein läheisriippuvaisia - nk. rebound-efekti. Eli kun rajoitetun resurssin palauttaminen saa aikaan aktiivisuuden lisääntymisen. Kuten hevonen joka on ollut rajoitetulla ruokinnalla saa vapaan heinän ja alkaa ahmimaan. Todella surullista, että ihmiset tästä ovat niin tietämättömiä ja hevosia tarhataan edelleen monessa paikassa yksin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Pitkä tie on kyllä ollut, mutta se on kannattanut. Nemolla juurikin tuo puolustus reagtio tuli ensin esiin. Onneksi oli tallissa riittävän sinnikäs poni, jonka avulla Nemon sai sietämään muita. Tosin kissat, koirat ja kaikki muut vierailijat saavat lähdön samasta tilasta, mutta hevosten kanssa tulee hyvin toimeen.

      Poista