Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

24.1.2015

Luvatut maat, upea poni ja käynti kipittelyjä

Hevosillamme on ollut rauhallinen viikko; on ollut liukasta, pakkasta, liukasta ja vielä kerran pakkasta. 

Simo talvella 2014
Maanantaina Simo kävi maneesilla, postaus tässä. Maneesireissu oli vuoden, ehkä jopa elämän rankin reissu, fyysisesti ainakin. Joten tiistaiksi kaavailin, ja jo hevosellekin lupasin maastoreissua. Mikä olisikaan parempi tapa saada edellispäivän treenistä tulleet maitohapot ja jumit vetristeltyä, kuin pitkä (tai vaikka lyhyempikin) maastoreissu? 

Tiistai valkeni, oli pakkasta, sitä luonnonihmettä, joka saa hevosen käymään ylikierroksilla. Olin kuitenkin luvannut hevoselleni leppoisaa kävelyä, joten varustin ratsuni. Hevonen oli hirvittävän jännittynyt, joten ajattelin pyörähtää kentällä ensin. Kävelin hevosen kanssa vartin maasta, ennenkuin nousin selkään. Jännitys ei ottanut poistuakseen, oli siis turha lähteä maastoon ja opettaa hevosta maastoiluun jännityksen vallitessa. Hevonen oppii monella tapaa, se yhdistää myös oppimistilanteen tunnetilan asiaan. Oli siis turha lähteä maastoilemaan jännittyneellä hevosella. Niinpä kulutimme pakkasessa vielä puolituntisen selästä kävellen kentällä, etsien rentoutta ja pitkää askelta. 

Tiistaina myös Nemo pääsi tallustelemaan kentälle ilman satulaa. Keskiviikkona oli Simolle totaalisen vapaa tarhailupäivä, sen sijaan Kotti kävi kentällä pyörähtämässä irtojuoksutuksen merkeissä, sekä Nemo, joka sekin pääsi kentälle pyörähtämään irtojuoksutuksessa, joskin suurimmaksi osaksi vain käveli. 

Torstaina oli Simolla ohjasajoa. Sain kentälle valon, vihdoin, joten sain liikutella hämärän laskeutuessa hevosiani. Virtaa Simolla riitti, osa varmasti pakkasenergiaa ja osa ihan pimeyden tuottamaa spooky-energiaa. Teimme paljon ravi-käynti siirtymisiä sekä vähän myös laukkaa, mitä emme ennen ole ohjasajossa tarkoituksella työstäneet. 

Nemo syksyllä 2014

Nemo pääsi taas tallustelemaan ilman satulaa kentälle, erehdyimme myös vähän maastoilemaan, mutta maastoreissu katkesi vastaan tulevaan traktoriin, jonka vuoksi jouduimme kipittämään kipi-kipi vauhtia takaisin kentälle, sillä talvisella tiellä emme mahdu, etenkään Nemon kanssa kohtaamaan traktoria. 

Perjantaina hevosten liikutus jäi taas iltaan, sillä innoistuin aloittamaan satulahuoneen siivouksen, joka jäi pahasti vaiheeseen, kun sain älyttömän päähän piston: Puhdistetaan nahkavarusteet! Koko valoisan aika meni etsiessä kadonnutta hamanolia, joka onneksi löytyi. Mutta eihän satuloita voi käyttää ilman hamanolia! (ihan kuin olisin niitä muutenkaan sinä päivänä aikonut käyttää..) 

Ensin oli Nemon kävelytuokio ilman satulaa. Sitten otin Kottin. Olin yksin tallilla, joten taskut täyteen leipää, vähän sukailua ja ohhops! Kaviot, hyi että! Kuinka ne olivatkin juuri sillä hetkellä sen näköisiä, kuin huutaisivat raspausta. Ei auttanut kuin ottaa raspi käteen ja hoitaa kaviot mieluisaksi. Pointsit ponille, onnistui kuin vanhalta konkarilta! 

Seuraavaksi oli suitsitus, suitset päähän ja kentälle. Ulkona oli jo pilkkopimeää, mutta olihan meillä kentälle valo. Nemon kanssa vein kentälle penkin, sillä enhän muuuten pääsisi sen selkään. Ponin kanssa tallustelimme reippaasti ensin kenttää ympäri, pitihän sille näyttää valot ja varjot. Sitten hommiin, poni seis. Ponin kuuluu seisoa tattina paikallaan, juuri siinä mihin se jätetään. Ja ponihan seisoo. Kävin penkin lähemmäksi, ensin hypin maasta ponin vierellä, kummallakin puolella. Ponilla ei ilme värähtänytkään, joten kipusin penkin päälle ja menin mahalleni ponin selkään. Siinä se vain seistä tökötti, paikallaan. Lopuksi nousin istumaan, tulin alas ja nousin uudelleen. Poni vain seisoi paikallaan. 

Super poni!
Vasta toista kertaa ponin elämässä, joku kipuaa jollakin tapaa selkään ja poni seisoo kuin vanha tuntiponi paikallaan, odottaen kiltisti. Ihan mahtava! Kyllä tällaisesta vielä lasten poni saadaan, varmasti. 

Viimeisenä oli Simon vuoro. Simolla olikin vähän erilainen "treenikerta". Otimme Simon kävelytykseen, sillä edellispäivän energian vuoksi en halunnut ratsastaa hämärässä. Pelkkää jumputusta eteenpäin ei tehty, teimme aivan muuta. Opetimme hevosta odottamaan, käynnissä. Kävelemään hitaasti, seisomaan paikallaan ja hyväksymään sen, että ihminen saa nojailla ja ottaa tukea hevosesta. Elämän pieniä asioita, joita ei välttämättä tarvitse, mutta ne on hyvä osata. Okei, paikallaan seisomista tarvitaan, tarvitaan myös ympärillä hääräilyn hyväksyminen, mutta tahmakävely ja ihmisen nojana oleminen ovat toissijainen asia. 

Simolla oli varsin hauskaa, joskin se oli hyvin ihmeissään, miksi seisotaan paikallaan kymmenen minuuttia vain rupatellaksemme mieheni kanssa keskenään. Fyysisesti varsin kevyt päivä, henkisesti seisominen ja hidas kävely otti välillä koville. 

Tänään, lauantaina Nemo ja Kotti pääsivät leikkimään keskenään kentälle. Kotti oli varsin innoissaan ja juoksujalkaa oli menossa kentälle, kun huomasi Nemon jo odottelevan. Simo sen sijaan pääsi vihdoin luvattuun maahan; maastoon. Eikä mihinkään takapihan polulle käyntikävelylle, vaan ihan oikeasti, sinne maastoilemaan ja samoilemaan metsiin. Pilotiksi laitoin mieheni, joka muuten ensimmäistä kertaa pääsi nauttimaan selästä käsin osuuksistaan. 

Varsinaista maasto menoa en tiedä, näin heidän menevän laukkaa, kovaa laukkaa. Ja takaisin tullessa varsin hikinen ja jokseenkin "äiti pelasta, tuon kanssa joutui ihan oikeasti koville"-ilme päällä olevan hevosen. Toinen etukenkäkin oli matkan varrelle hukkunut, olivat kuulemma kahlailleet metsässä, ensin ilman jarruja. Pikkuhiljaa jarrutkin olivat löytyneet, tosin automaattikaasukin oli vähän hävinnyt samalla.. 

Maastoon lähti äijä-hevonen, kotiin palatessa oli hyvin nöyrä ja vastaan ottavainen. Illalla pääsi vielä maastakäsin talutukseen, vähän vielä lisäpalautteluksi. Sillä tarhakuntoon ei karvapörriäistä saatu kuivatettua. Huomenna on Simolla jotain kevyempää, mutta ehdottomasti liikuntaa. Nemolla köpöttelyä ja poni pääsee ehkä irtohypytykseen, ainakin tänään kentän pohja lupaili hyvää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti