Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

5.1.2015

Ravia, ravia

Sunnuntaina tulikin sitten luvatut pakkaset. Sen ainoan kerran, kun säätiedotus piti paikkaansa. Onneksi tuli hivenen myös lunta, sen verran vain ettei joka paikka ollut pikimustana.

Nemo on taas tarhansa uhri, ei voi edes kuvitella, että sen kentälle veisi. Kotti sai sunnuntain viettää myös vapaata, Hammashoito on huomenna, enkä ollenkaan osaa sanoa mitä suusta löytyy, ehkä sudenhampaat, ehkä ei. Mutta en nähnyt tarvetta laittaa suuhun mitään ja tehdä töitä, kun sen voin tehdä muutaman päivän päästä hyvällä mielellä.

Simolta on sudenhampaat ylhäältä poistettu jo kaksi vuotta sitten. Silloin sillä olikin nuoreksi hevoseksi todella suuret sudenhampaat. Ne olisivat olleet suuret vanhemmallekin hevoselle. Silloin Simon hampaat olivat muutenkin huolestuttavassa kunnossa. Jonka vuoksi hammashuolto on puolen vuoden välein.


Simo ei sunnuntai hölkältä välttynyt. Minä olisin hyvillä mielin voinut jättää hevosen liikuttamatta, koska. Koska oli kylmä, hirveä tuuli, sateli epämääräistä moskaa taivaalta ja ennen kaikkea, koska kenttä ei ollut eilisessä kunnossa. Itseasiassa yksin olisin harvoin vähänkin kurjalla kelillä tekemässä hevosia, onhan minulla nakit jäässä jo plus asteilla, varpaista puhumattakaan. Siihen ei auta maneesi eikä mikään muu, vain puuttuva tahto tila. Ehkä sen takia, että minulla on nuori hevonen, sen kanssa saa olla laiska.

Mutta eipä jäänyt urheilematta ei. Ei ole jäänyt muulloinkaan, eikä jää. Ainakaan nii kauan kuin perheestä löytyy mies, joka potkii persuksille ja muistuttaa kurjimpina aikoina siitä, miksi tätä hommaa tehdään. Niinpä pukeutuminen sään mukaisesti, niinkuin aina. Se ei tosin pelasta nakkejani. Ja heppaa varustamaan.

Heppa olikin yhteisvarustuksella nopeasti valmis ja marssi kohti kenttää mieheni vierellä. Mies hoitaa meillä juoksutukset etenkin talvisin, koska muuten sormeni ovat täysin ratsastuskelvottomat, mutta myös silloin, kun tarkoitus on nousta selkään ja olla liinan päässä. Hevoselle on parempi että liinan päässä on koko ajan sama ihminen.

Kenttä oli hurjan näköinen portin päästä. Luulin sen olevan peilikirkkaana jäästä, mutta onneksi se olikin vain lunta. Toinen pääty oli kuitenkin houkuttelevamman näköinen, niinpä ratsureima sai ensin vähän ravailla liinan päässä. Ei näyttänyt pöllöilevän, oikeastaan oli hyvin laiska. Ehkä juuri sellainen ilme naamalla, "tule mami kyytiin vaan, tää on ihan turvallista.. Ainakin hetken.. " Mutta tämä tätihän luotti hevoseensa ja hyppäsi kyytiin. Vähän käyntiä ensin liinanpäässä. Hivenen suun etsintää - hevonen yritti päästä tuntumasta eroon vetämällä vastaan. Sitten alkoi se ravistelu, heiluttelu ja hölmöily päällä, kunnes lopulta löytyi yhteissävel. Sävel jonka siivittämänä vain sanoin jämäkästi ravi ja pieni pohje kävi kyljessä. Ja tajusin jo keventäväni ruunan tanssiaskelien mukana. Ensin haparoiden. Kumpikin haparoi, sekä hevonen että ratsastaja. Hevonen ehkä siksi, ettei ollut aivan varma siitä, mistä käsky tuli ja täytyikö sitä noudattaa. Ratsastaja siksi, etten ollut ihan tuollaisiin askeliin varautunut. Hetki etsittiin yhteistä tasapainoa ja suuntaa. Tietenkin olimme hevoselle heikommassa suunnassa, oikeassa. Oikea takajalka ei vielä uskalla kantaa eikä ponnistaa, joten meno on etenkin ympyrällä hyvin, no alkeellista. 



Teimme muutaman käynti-ravi siirtymän. Niin että hevonen oli pehmeästi avuilla sekä siirtyessä raviin että käyntiin. Sitten olikin suunnan vaihto, tämän päivän uusi suunta testattiinkin suoraan ratsain, sillä juoksuttaessa sen 5 minuuttia, ei suuntaa vaihdettu. Vakuuttelin tämän olevan hevoselle se 'ei pöllö' suunta. Ja mitäs nyt heppa voisi tehdä? Se joko ampaisisi eteen tai ympyrän keskelle. Niin ja tietenkin ne pukit, niitähän se voisi tehdä. Niitä, joissa se esittelee taivaan linnuille, ettei korvat ole korkein kohta..

Mutta missä itsesuojeluvaisto on? Ei mukana, ei silloin kun ratsastatetaan. Silloin mennään eikä meinata. Olen ehkä salaa alkanut luottaa ferrariini. Uskallan sen käytävälläkin päästää riimusta irti ja suitsia. Ennen en ikinä tehnyt sitä ferrarin kanssa, sillä herra osaa peruuttamisen jalon taidon, kiihtyen mallinsa mukaan nollasta kolmeen sataan sekunnissa.

Luotin ruunaan, kyllä se minut selässä pitää, miksei pitäisi. Mikä syy sillä olisi päästä minusta eroon?
Niinpä jatkoimme uuteen kierrokseen ruunan kanssa ratsukkona luottavaisin mielin. Maatuki ei ollut niin luottavainen. Ruuna lunasti luottamuksen, se ei tehnyt elettäkään mihinkään tuhmaan. Teimme tähän suuntaan myös ravi-käynti siirtymisiä muutaman ja ferrari esitti ratsastaja selässään elämänsä parhaat ravi askeleet. Ratsastaja ei niinkään, täytyy treenata lisää keskivartalon lihaksia..

Mahtava poika, ei voi muuta sanoa. Tänään nousin sen selkään puolivahingossa unohtaen kenen selkään olen menossa. En tehnyt esivalmisteluja, en taputellut tai sanonut edes äänellä, että mamma nousee nyt. Tein niinkuin Nemon kanssa, niinkuin rutinoituneen hevosen kanssa. Tajusin vasta jo puoliksi selässä, että nytpäs hyppäsin vaiheiden ohi. Haittaako? No ei ainakaan Simoa haitannut, ehkä se tajusi jo naamastani aikomukseni. Viisaita nämä hevoset!

Eilen sain aikaiseksi jo kauan suunnitellun maneesikortin hankinnan. Jostain syystä, nimeltä kiire ja kehtaus, en ole saanut aikaiseksi. Ehkä siksi, etten ole ollut varma minne haluan hevostani kuskata. Tai olen ollut täysin varma minne haluan, parhaaseen tottakai, mutta en ole ollut varma voittaako paras paikka ne lähempänä olevat tai halvemmat maneesit. Ehkä mietin kuitenkin sitä ajan käyttöä. Lähemmäksi pääsisi nopeammin ja useammin.

Päätin kuitenkin olla laatutietoinen. Jos ja kun polle lastataan, ei se tajua onko se trailerissa viisi vai viisitoista minuuttia. Kun hevostani johonkin kuljetan, haluan että se on sen arvoista. Haluan että pääsen varmasti huippu kuntoiselle pohjalle, muutoin voin mennä maastossa. Ennen kaikkea haluan, että meillä on tilaa, en halua mennä kotikentän kokoisessa laatikossa. Haluan treenata rauhassa, vaikka Harjun maneesit olivat puntarissa myös, voitti rauha ja huollettu pohja. Matkassa ei kumpikaan eronnut toisistaan. Valitsin yhden maneesin kahden tilalle. En valinnut lähintä, vaan sen, jossa on ilo treenata ja käydä hyvillä mielin. Valitsin siis sen, joka oli koko ajan ykkösvaihtoehto. Välillä on vain hyvä puntaroida muitakin vaihtoehtoja, vaikka vähän turhaan.

Niinpä Simo suuntaakin loppuviikosta maneesille. Päivä ei ole tiedossa, se riippuu täysin mm. Suun tilanteesta. Onko siellä legot ja ennen kaikkea posket ja kieli kunnossa.











4 kommenttia:

  1. Anonyymi5/1/15 18:03

    Hei! Olen pitkään lukenut blogianne myös pv- tamman omistajana. Yber harva on inter-hevonen, mitä mieltä itse olet Simon kaulan liittymästä?

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva kuulla!
    Simolla on mielestä hyvä kaulanliittymä, itseasiassa melkolailla optimi niin alhaalta kuin ylhäältä. Simo on edestä hyvin ryhdikäs, esimerkiksi Uunolla oli kouluhevoseksi liian alas liittynyt kaula, Nemolla taas liian ylös ja aivan liian lyhyt, tosin Nemo onkin estehevonen. Omista hevosistani Simolla on ehdottomasti kouluhevoseksi paras kaula, kaikkinensa. Vaikka toivoisin siihen ihan muutaman lisäsentin. Uunolla oli pitkä kaula, vähän liiankin pitkä siihen kroppaan. Myös Simon pään liittymä on omaan mieleeni mieluinen, se on riittävän tilava ja niska on pitkä. Mutta kaulaa tärkeämpi asia on moni muu, hyvä rakenne auttaa ja helpottaa, mutta esim. Ankyn Bonfire oli rakenteeltaan kaikkea muuta kuin kouluhevonen, sekä Jannen Chimkent. Mutta Simon etuosasta kaikinensa tykkään, lanne ja ristiselkä ei ole niin mieleeni, näistä palikoista täytyy rakentaa ja katsoa mihin asti päästään.

    VastaaPoista
  3. Omalla Simollani aika lailla samanlaiset piirteet ja etulinja aika hyvä, mutta takapää saisi olla vahvempi lantion ja ristiselän alueelta. Ahtaumaakin on muutaman nikaman kohdalla, joten ratsastuksella on paljon merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuksella saa tosiaankin korvattua monia puutteita ja heikkoiksia, rakentamalla lihaksistoa sinne minne sitä eniten tarvitaan. Takapää on onneksi ainakin minun kokemuksen mukaan, helpompi rakentaa kuin etupää, huono etuosa yhdistettynä etupainoisuuteen on melko huono kombinaatio, jota vaikea lähteä rakentamaan toiseen suuntaan. Mutta aniharva, jos yksikään on täydelliseen kroppaan syntynyt :)

      Poista