Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

20.2.2015

Joko saa auttaa kesää?

Uuno, sitä alkaa olla jo ikävä. Huhtikuu on ihan pian, kesä on siis lähellä!
 Tilanne 6-0 ratsastajan hyväksi! Paskasta nauraa hypertelen koko loppupäivän, eipäs ähäkutti onnistunut, vaikka yrityksessä ei puutteita ollut.. Huomenna en ehkä enää naura, saatan itkeä, jos hevonen miettii yön aikana strategiaansa paremmaksi!

Nyt se vihdoin on täällä, se aika jota olen enemmän tai vähemmän kauhulla odottanut. Se hetki, kun nuori ratsun alkuni alkaa sanomaan poikkisanoja. Hevosen ilmeestä pystyi lukemaan, kuinka se huikkasi: mene ämmä yksinäsi. Ajankohta on huono, sillä meillä on vielä tuskastuttava kevyt kausi päällä. Lähinnä siis kävelyä. Nyt tarvittaisiin vähän energian purkamista ja ilottelua, vaikka radalla laukkuuttamalla. Huonoa ajankohtaa kannattaa myös liukkaus, kaikki paikat ovat peilijäässä ja tallille kävelykin oli tuskien taival. Olisin käynyt nostamassa henkivakuutusta, itselleni, jos autolle kävely olisi ollut sen helpompaa.

Tämä käyntijakso alkaa pursua jo korvista ja sieraimista ulos, sekä hevosella että ratsastajalla. Joka päivä on miettimistuokio, mitäs tänään? Ratsastanko, kävelytänkö maasta vai annanko olla. Mikä olisi turvallisinta, kummallekin. ARG! Vielä miltei viikko, jonka jälkeen edessä on varmasti vielä jokunen hetki lisääkävelyä!

Plussakelit ja vesisade sai tämän ikävän, hengen vaarallisen liukkaiden aikaan, sekä kaikille auratuille piha/tie alueille että myöskin kentälle. Kentällä tosin on jo paljon hiekkaa näkyvissä, jee! Jos paljon pahaa, niin myös hyvää. Sillä peltojen hanki on taas baanailu kunnossa. Lisäksi märkä lumi on raskasta, eipähän jaksa poika kauaa kukkoilla.

Tänään oli siis hankipäivä. Menin yksin tallille, varustin ratsuni ja suuntasimme pellolle. Tykkään nuoren kanssa touhutessani siitä, että jokunen ylimääräinen silmäpari on koko ajan näköetäisyydellä, turvallisuuden vuoksi. Nyt kuitenkin hetki sitten aloitimme sen maastoilun, eikä meillä sielläkään voi kokoajan olla joku katsomassa, joten päätin ylittää kotipihassanikin tämän maagisen rajan ja mennä yksin.

Satuloidessa suloinen ketun värinen ruunani oli itse pääpiru. Aloin miettimään jo satulan sopivuutta, mitä jos toppaus huonontikin satulaa? Mutta pian paljastui, että Simo-Petteri oli noussut ylös väärällä jalalla. Pellolle päästiin suht' asiallisesti, selkäänkin ihan ok. Mitä nyt ratsuni lähti pukittelemalla eteenpäin ennenkuin sain jalkani edes toiselle puolen nostettua. Ratsu täytyi rauhoittaa roikkuen yhden jalustimen varassa, jotta pystyin nousemaan selkään. 1-0 voitin tämän erän.

Pääsimme liikkeelle jännittyneessä käynnissä. Jännittäminen on Simon mielestä nyt muodissa. Kaikkea täytyy kyttäillä, säikkyä ja jännittää. Rentous on so-last-season. Laitan sen täysin energian piikkiin.

Eipä mennyt aikaakaan kun ratsureimani päätti yrittää tasoittaa tilannetta 1-1, hyppäämällä pystyyn ja aloittamalla hervottoman tärinäjännitysampaisenpoispaikalta -lähtölaskennan. Simon kanssa yleensä riittää ääni, yksi murahdus tai karjahdus ETEEN, tänään ei riittänyt. Tänään täytyi ensimmäistä kertaa käyttää apuna raipan hipaisua hännän tyveen. Ratsureimani on hyvin herkkä. Siinä vaiheessa kun se aloittaa hysteerisen lähtölaskennan, ei pohjetta ole lupa käyttää, ei edes lähellä kylkeä, sillä muuten päädyt varmasti tantereeseen. Hevosen ilmeistä pystyi lukemaan, kuinka se oikein odotti että teen sen virheen ja käytän jalkaa, jotta se saa laskennalleen viimeisen pisteen. Mutta ei, niin en tehnyt. Sen sijaan hipaisin raipan lörppäpäällä vähän hännän tyvestä, josta seurasi vauhdikas eteenpäin ampaisu. Taas voitin 2-0. Hevonen teki sen, mitä siltä pyysin, vaikka vähän liiankin räväkästi.

Simpa kolme vee!
 Hevonen lopetti varsinaisen temppuilunsa siihen, tappion niellen tallusteli lähes kuuliaisesti seuraavan puolituntisen hangessa. Ainoastaan muutamia metrin sivuloikkia, ja tasajaloin ylös loikkia tuli, sillä jostain kuului aina sopivasti jokin pelottava suhahdus tai muu vastaava ääni, jota viulun kireä ratsuni säikähti. 

Jalkauduttuani selästä, oli hevosen saatava tehdä kuitenkin pikkujäynä, siellä pellolla, jossa lunta ihan mukavasti oli. Pikku heppa avasi pintelinsä tarrakiinnityksen, hyvin taitavasti, aivan kuin olisi treenannut joskus. Onnellinen ilme kasvoilla naureskeli minulle, kun sumplin miten ihmeessä saan tuon pintelin nyt pois jalasta tai kiinnitettyä. Mur, kuinka äkkiä yksi pinteli voikin levähtää!!

Ratsastuksen jälkeen oli projektin "tervetuloa kesä!" aloitus, eli tarhojen puhdistusta. Lumen syönti aloitettu!


8 kommenttia:

  1. Lohduttavaa lukea nuoren hevosen temppuilua, omani ei olekaan ainut, jolla välillä menee hiukan kuppi nurin ja kaviot liitelee maanpinnan yläpuolella turhan korkealla.
    Ollaan melkein lyöty vetoa kumpi meistä, minä vai vararatsastaja, on ensin tantereessa Giovannin toimesta. Onneksi pääosin ruuna on järkevä ja mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että muillakin on :) Jotenkin kaikki tulee kerralla, kevät, karvan lähtökiukku, pakko levyt jakso.. No nuoren kanssa elämä on totisesti seikkailua, koskaan ei voi tietää, mikä huomenna on edessä. :)

      Poista
  2. heh oma saman ikäinen ruuna myös ollut pari viikkoa kevyemmällä ja toistaiseksi osannut käyttäytyä, mutta toivottavasti päästään tulevalla viikolla hommiin... Me ei olla vielä edes maastoon uskallettu näillä pääkallokeleillä, joten kevättä odotellaan täälläkin kovasti. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämän ikäisille pakkoloma pahaan saumaan on myrkkyä.. Olisi niin paljon helpompaa tehdä lomailut vain laidun aikaan.. Toivottavasti pääsette hommiin pian, meidän oli tänään pakko purkaa energiaa, tuloksena pääsen suitsi, suoja ja bootsi ostoksille, jos jossain myytäisi vielä vara aivoja, hevoselle..

      Poista
  3. Hehe! Samassa jamassa pari viikkoa sitten ja kaupanpäälle oma saikku, jotta voi heittää myös lainakuskeja kuuseen :D Virkeä 5v taltutettiin hankilaukalla ja dressagella - toistaiseksi. Mutta karu tosiasia on myönnettävä, jos neiti haluaa oikeasti jonkun ketoon, se myös siinä onnistuu, parimetrisellä neliraajaloikalla suoraan ilmaan. Kevättä rinnassa ;) t. Neiti Nami ja sen palvelusväki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Tuo kevät on kyllä paha, saa vielä tämän ruunan hyvin karjuksi oriksi. Meiltäkin luonnistuu nuo neljän jalan loikat, mutta onneksi tasapaino ja voima on vielä puutteellista :D

      Poista
  4. Vau miten hieno ulkoasu sun blogilla! :)

    - Mimmi

    VastaaPoista