Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

7.2.2015

Tanssiaskelin sivusuuntaan

Simon kanssa on maastoiltu ja pientä hankitreeniä harrastettu kentällä. Pellolle ei enää ole meidän hevosilla asiaa. Märkä lumi pakastui ja pinta muuttui niin kovaksi, ettei oma kantti kestä hevosta treenauttaa sellaisessa hangessa. Pinta kestää hetken ajan painoa, kunnes romahtaa alas. Ei kiitos, minun hevosten jaloille. Kentällä lumikuorrutus on huomattavasti pienempi, eikä siinä ole kantavaa pintaa, vaikka vähän kova onkin. Siinä on vielä hankitreeni jossakin määrin kohtuullista. Tosin auraaja on taas kutsuttu, jotta saadaan pohja kuntoon. Tältä erää siis toistaiseksi ainakin hankitreenit treenattu. Ehkä sitä lunta vielä tulee lisää, jotta kentälle saataisiin taas kiva hankitreeniin sopiva pinta?.

Hankitreenin sijaan on täytynyt taas maastoilla. Pikku rautiaalla on virtaa ja energiaa, eikä sillä malta jalat pysyä maassa. Mutta maastoilu on pääasiassa sujunut hyvin.


Hankitreenin vähentymisen, ja maastoilun lisääntymisen takia, etujalat saivat kenkänsä takaisin. Vihdoin sain taas sivutaitteilla olevat kengät. Takominen loppui kerralla ja hevonen kävelee entistä kevyemmin edestä. Ehkä vähän liiankin kevyesti, sillä välillä takaosan päällä on koko paketti. Pääasia kuitenkin on, että etujalat eivät ole enää hitaammat takajalkoihin verrattuna. Aktiivinen, nopea ja työntävä takaosa on hitaan etuosan kanssa hankala yhdistelmä, - hevonen takoo ja polkee kenkiä pois. Vaikka suurimmat takomiset ja kengän pudotukset jäivätkin leikkauspöydälle, oli vielä vasemmalta puolelta takomista jäljellä. Ei samassa mittakaavassa kuin syksyllä, pystyimmehän elämään jo ilman bootseja ja tarhassakin ilman suojia. Mutta takomista kuului silti, etenkin siinä ravissa. Nyt emme ole päässet ravailemaan, mutta käynnissä etujalat ovat ainakin nopeutuneet sekä keventyneet.

Kentällä hanki kahlailuissa olemme treenanneet pysähdyksiä istunnasta. Simo on äärettömän herkkä suustaan, nykyisin. Pienikin puolipidäte tai hidas käsi saa sen heti pysähtymään ärhäkästi. Pysähdys ei ole liukuva, tasapainoinen siirtyminen vaan enemmänkin stoppi seinään. Positiivinen asia sinällään, sillä menevillä hevosilla jarrut ovat usein, no jos ei hukassa niin ainakin hitaat.

Hanki on sinällään mainio paikka treenata pysähdyksiä, sillä hevosella on luonnostaan aktiivinen takaosa ja selkä ylhäällä, joskin tällä kaverilla se on myös ihan auratullakin alustalla. Ainakin niin minä olen asian kokenut. Myös heikommilla ja luonnostaan vaikeammin "oikeinpäin" työstettävillä hevosilla. Tällöin pysähdyksen ratsastus, tiivisistunta ei tiputa hevosen selkää niin helposti alas, kuin "normaali olosuhteissa".
Näkemykseni mukaan, on ihan sama, mitä luonnon apuja ja ulkoisia tekijöitä koulutuksessa käyttää hyväksi, pääasiahan on, että hevonen oppii tekemään asiat oikein. Mielestäni pysähdyksen, ja ennen kaikkea sen seisomisen ajan, hevosen on opittava pitämään selkä ylhäällä. Usein kuitenkin käy niin, että ratsastajan tiivistäessä istuntaa jo liikkeessä, selkä tippuu alas. Viimeistään pysähdyksen seisomisvaiheessa. Tämähän ei ole pysähdyksen tarkoitus. Ei ole tarkoitus saada hevosta, keinolla millä hyvänsä vain pysähtymään tasajaloin. Vaan pysähtymän tasajaloin ja olemaan selkä ylhäällä, kantaen paino takaosalla.

Simon kanssa treenasimme pysähdystä hangessa. Se on äärimmäisen herkkä, yhtä herkkä kuin kaksi ratsastamaani ponia, jotka pysähtyvät laukastakin pelkästään sillä, että istuu takaosan päälle ja lantiolla liikettä vastaan. Tässä kohtaa täytynee sanoa, että minun hevoshistoriaan ei mahdu niitä huippuosaajien kouluttamia, hipaisuherkkiä, osaavia hevosia. Kaikki on täytynyt itse rakentaa. En ole koskaan saanut ratsastaa valmista hevosta, joka toimisi ajatuksen lailla. Ne ajatukset on täytynyt aina hevoselle opettaa.
On siis oikeasti mahtavaa, kun alla on herkkä hevonen, joka kuuntelee oikeasti pienetkin istunnan merkit. Ei vasta sitten, kun vatsalihakset huutavat tuskissaan ja kädet verillä yrität tehdä "puoli" pidätteitä. Minulla ei siis ole ollut ratsastuskoulu aikoinakaan alla oikein koulutettuja kuuliaisia hevosia. Ei, ei. Ensimmäinen sinnepäin, oli oma hevoseni Nemo, ja sekään ei ollut mikään avuille herkkä hevonen tullessaan. 

Simon kanssa aloitimme pysähdykset äänen ja ohjan kanssa. Tähän asti pysähdykset on tehty äänellä ja pidätteillä - ohjasta. Pysähdykset ovat olleet hevoselle vaikeita, jonka vuoksi satulaan ei ole istuttu istumalla liikettä vastaan, jottei hevonen vahingossakaan opi laskemaan selkäänsä. Ensin muutama pysähdys äänen ja ohjan kanssa, niin että istuin ihan hitusen liikettä pois. Heti pysähdyksen viimeisen jalas asettelussa (Simo pysähtyy jalka kerrallaan, tasajaloin, tässä vaiheessa niin että korjaa itseään seisomaan takaosa hieman vasemmalle) nousin kokonaan satulasta, jottei selkä tipu. Pienen seisomisen jälkeen (max. 4 sekuntia) jatkoimme taas käynnillä. Pikkuhiljaa ohjan sai jättää kokonaan pois ja vain vähän tiivistää istuntaa ja painaa lantiolla liikettä seis, hevonen pysähtyi. Nätisti tasajaloin, selkä ylhäällä.

Pysähdyksen, kuten kaiken muunkin opettamiseen on kymmeniä eri tapoja. Itse teen hevosen mukaan eritavoin. Simon kanssa sallin sen vielä korjata takaosansa vasemmalle, sillä pysähdys on muuten hyvä. Hevonen on toistaiseksi muutenkin vielä vähän vino, joten pysähdyksessä suoraksi vaatiminen tekisi vain pysähdyksestä hätäisen ja väkinäisen. Tärkeintä nyt on, että hevonen pysähtyy tasaisesti ja malttaa seisoa paikoillaan, itseään kantaen.

Maastossa olemme harjoitelleet myös väistöjä, yhden kerran niin menestyksekkäästi, että päädyimme ojaan. Tai siis hankeen, josta upposimme sinne ojan pohjalle ja hetken mietimme, kuinka tästä selvitämme pois.. Ongelmaksi silloin muodostui hevosen halu painaa väistättävää pohjetta vastaan. Simon kanssa väistöjä on tehty vähän, vasta aloiteltu. Tähänkin olen käyttänyt tilaisuuden hyväksi silloin, kun siihen on ollut mahdollisuus ulkopuolisten tekijöiden avuilla.

Koska maastossa meillä on vauhtia eteenpäin välillä liikaa, halusin hevoselle antaa ajateltavaa, joka ehkä hyvällä tuurilla saisi hevosen menohalujen keskittyvän muuhun. Väistö oikealle, vasemmasta pohkeesta on mennyt hevosen aivolohkoon hyvin perille. Hevonen väistää oikein mallikkaasti, ristiaskelin. Maastossa väistön jyrkkyyttäkin voi säädellä todella helposti. Aluksi ihan vain kokeilu pohje, josta hevonen teki heti väistömäisen sivuttaisliikkeen. Simo on siitä mahtava hevonen, että se on kovin yritteliäs, miellyttämisen haluinen, tai ainakin se haluaa kehuja, ja yrittää aina enemmän ja enemmän, jotta kehuja satelisi. Pienestä oikeaan suuntaan tehdystä reaktiosta, siitä tulleista kehuista, se yrittää ensikerralla itsevarmemmin ja enemmän. Se on siis varsin helppo tapaus opettaa asioita. 

Oikeasta pohkeesta vasemmalle väistö ei hevoselle ole niin helppo ja luontainen. Teimmekin väistöä ensin maastakäsin, jotta hevonen oppisi idean ja uskaltaisi ottaa sivuttaisaskelia vasemmallekin. Tänään jatkoimme selästä, maastossa. Pienistä yhden-kahden askelten uskaltautumisesta ja painon siirrosta seurasi jo paljon kiitoksia. Saman aikaisesti hevonen tanssahteli piaffimaisia askelia paikallaan, ja yhdistikin kiitokseni niihin, eikä siihen väistön suuntaan. Seuraavasta väistättävästä pyynnöstä sainkin vielä enemmän piaffin kaltaista tanssahtelua, tosin luonnostaan kokoava hevonen kokosi vielä itsensä enemmän ja enemmän kootuksi. Eihän sitä voinut kuin kiittää yrittämisestä, vaikka ihan sitä en hevoselta tarkoittanut pyytää. Pikkuhiljaa saimme piaffin sijasta niitä toivottuja sivuttaisaskelia, vaikka se hevoselle tuntui olevan kiven takana. Mutta idean ehkä nyt vihdoin ymmärsi, että askeleita voi ottaa sivulle ja ristiin kumpaankin suuntaan, ei pelkästään helpompaan.

Kokoaminen ei tälle hevoselle tuota tulevaisuudessa ongelmaa, nyt vain ei ole vielä lähellekään se aika! Tänään tutkiskelimme mieheni kanssa silmämääräisesti Simon kuntoa, lihaksia, ihoa, karvaa, lihavuutta.
Hyvältä näyttää, vaikka mittoja en ottanut, eli en tiedä mustaa-valkoisella, onko sitä muutosta tullut, niin ainakin silmämääräisesti hevonen näyttää paremmalta. Sille on takaosaan tullut lihasta, se on vähän pyöreämmässä kunnossa, mutta ei siis todellakaan mikään lähellekään lihava tai edes vielä normaali. Simohan laihtui leikkauksen aikaan paljon, jo ennen leikkausta, viikossa n. 10kg. ja sen jälkeen vielä lisää. Nyt sitä massaa, lihaa luiden ympärille, on saatu takaisin ja lihaksia!

Pesu auttoi ihon kuntoon, suurin osa ruvista on hävinnyt, ainoastaan takajaloissa on vielä kintereen etupuolella, mistä siteet hankasivat ihon rikki, pieniä rupi plänttejä, jotka rapsuttamalla lähtevät pois. Karvasta en pysty sanomaan mitään, sillä tuo tuhnu talvikarva ei muutu mihinkään, ainoastaan tippuu pois. Mutta viikko sitten aloitettu tehobakt-piimä kuuri on ainakin saanut hevosen suoliston tasoittumaan. Hyvään suuntaan olemme siis menossa.
Perjantaina käymme vielä klinikalla piikittämässä hyaluronihappoa etujalan vuohisniveliin, ja koko paketin pitäisi sen jälkeen olla entistä ehompi ja täydessä treenikunnossa. Tiedossa onkin tulevaan kevääseen ahkeraa treenaamista ja valmentautumista.

Niin kumpi meistä onkaan pomo??!

Nemo sai kaviohuollon, ja pääsi ratsuilemaan. Energiaa vanhalla ruunallakin oli, eikä askel painanut, kun kentälle hankijumppaan kiirehti. Se on saanut elämän ilonsa takaisin, kun pohjat sallivat senkin osalta liikkumisen. Energiaa oli niin paljon, että raviakin tuli ulos ja välillä meinasimme mennä liiankin lujaa. Lyhyen puksuttelun jälkeen otin varusteet pois ja jätin ruunan kentälle. Pukkilaukkaa laukkaili kentän ympäri kuin pikkuvarsa. Kotti tuli kaveriksi ja voi että kun niillä oli hauskaa. Kumpikin oli niin innoissaan ja laukkailivat kenttää ympäri kilpaa. Ihanaa katsottavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti