Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

10.3.2015

Positiivinen työn aloitus

Pahoittelen laatua, säästämme sähköä, emme käytä valaistusta.
Ohi on! Tällä kertaa kävelykuuri, joka oli itseasiassa melko helppo jakso. Tai ainakin minulle, sillä passitin mieheni kävelyttämään ruunaa maastakäsin.

Maanantaina oli kulunut 10 päivää. Pakko kävelyä oli suoritettava vähintään viikon ajan, joten nyt olimme jo hyvin paljon pidemmällä. Niinpä suuntasimme maneesille, sillä totesimme sen olevan paras paikka nousta ratsun selkään ja ottaa tarvittaessa vähän vauhtiakin alle.

Maneesi on hyvä paikka, kun täytyy mennä paljon suoraa, laajoja kaaria ja hyvällä pohjalla. Meidän kentältä puuttuu vain tila, se on pienempi kuin maneesi, jota käytämme, vaikka muuten täydessä kesäkunnossa onkin. Maastoilu on tässä kohtaa turhan riskialtista, ja lisäksi routakuopat hidastavat omaa haluani lähteä katkaisemaan ratsun jalkoja.

Maneesilla Simo oli alkuun hetken todella jännittynyt, mutta maasta kävellessä alkoi hyvin rentoutua. Jatkoimme selästä käsin käynnillä kävelyä, kumpaankin suuntaan. Hevonen vaikutti hyvältä, pöllöily energiaa ei ollut, joten otin vähän ravia. Aluksi ravi oli taas hapuilua, mutta pikkuhiljaa yhteissävel alkoi löytyä. Maneesin pohjassa oli pientä epätasaisuutta toisessa päädyssä, josta nuori tasapainoton ratsuni nosti laukan. Koska laukka oli hallittua ja rauhallista, annoin pojan laukata. 


Käytössä oli taas taktiikk; musta-valkoista. Koska Simon ratsukilometrit rajoittuvat vain sisäänajoon, on taas tauon jälkeen hyvä palata asioissa ihan ruohojuuritasolle. Pohkeesta eteen, pidätteestä seis. Simo on varsin nopeasti ymmärtänyt käynnin, tai sen ettei nyt saa mennä kovempaa, paitsi omalla luvalla. Raviin siirtyminen oli taas ensin hyvän houkutuksen ja rohkaisun takana. Vaikka hevonen selvästi tiesi, että nyt pitäisi ravata, jokin lukko sen päässä kuitenkin kertoi, ettei ihminen annakaan ravata. Simo on hyvin oppivainen ja omaksuvainen, hyvällä tuulella ollessaan se kääntyi vaikka kaksin kerroin, jos ihminen niin pyytää.  

Ja kun ruuna vihdoin huomasi, että tänään on ravikin sallittua, en voinut sallia sitä, että estäisin pojan laukkaamasta, kun  laukka mukaan vahingossa tuli. Se olisi ollut minun puoleltani suuri virhe!

Työskentelimme ravissa suoralla uralla, kumpaankin suuntaan. Hevonen on vino, mahdottoman vino. Sen takaosa on koko ajan asteen enemmän oikealla. Nyt ei kuitenkin ollut suoristamisen aika, ei nuorelta voi kerralla vaatia kaikkea. Nyt oli aika saada taas hevonen rohkaistua pohkeesta eteen, menimme sitten vähän vinosti tai emme. 


Pikkuhiljaa ratsu vakautui tuntumallekin, hetkeksi, kunnes takaosa oli työskennellyt liikaa ja väsymys iski ja voimat loppuivat. Oli aika pienelle välitauolle. Aikaisemmin ruunan kanssa on työskennelty putkeen, käynti, ravi ja laukka. Työskentely jaksot ovat olleet lyhyitä, muutama laukkakierros kentän ympäri, vähän ravia pohjalle. Nyt on kuitenkin aika aloittaa työskentelyn jaksotusta, kaikkea ei tarvitse laittaa vartin sisään ja tehdä yhtä pötköä, vaan välissä voidaan vähän hengähtää ja työskentelyä jatkaa. Tähän on auttanut paljon pohjalla oleva käynti työskentely, jossa peruskuntoa sai kuin varkain, asteen paremmaksi. 

Pienen tauon jälkeen oli aika ottaa vielä laukkaa, tällä kertaa ihan suunnitellusti, myös toiseen suuntaan. Vasen laukka on jäänyt vähemmälle, olen sitä pitänyt itsestään selvänä ja työstänyt vähän enemmän tarkoituksella tai sattumien kautta oikeaa laukkaa. Nyt oli jo korkea aika katsoa, löytyykö hevoselta enää vasenta laukkaa ollenkaan. 


Löytyi, hyvin löytyikin. Ensimmäinen nosto tuotti väärän laukan, mutta nostosta kuitenkin tuli reagtio - laukka! Uudella yrittämällä nousi kaksi kertaa myös haluttu laukka, joka itseasiassa tuntui nyt huonommalta. Tai ainakin hallintalaitteet hukanneelta, sikäli kun laukassa ei varsinaisesti vikaa ollut. Oli kuitenkin mahdottoman mukava huomata, että ratsuni on loman aikana oppinut jotakin, se ymmärsi heti laukkapohkeen ja sen mitä sillä halutaan. Aikaisemminhan laukka on tullut kyllä pohkeesta, mutta noussut vasta miettimisaskelten jälkeen, nyt se nousi heti. Itse vain täytyy vielä enemmän rueta miettämään tämänkin ratsun kanssa ajoitusta, koska käytän pohkeen, jotta saan annettua hevoselleni parhaat mahdolliset pyynnöt, joiden perusteella hevosen olisi selkeää toimia. Nyt se on vähän mennyt niin, että apu annetaan pisteessa x, oli ratsun jalat missä kohtaa vain ja odotellaan, kohta toistetaan ja odotellaan. Ehkä siksi, ettei ratsu ole vielä ymmärtänyt täysin laukkapohkeen tarkoitusta, ehkä siksi, että oma mieli jäkittää vastaan. Ensikerralle ratsastajan on siis petrattava niin, että laukka-apu tulee silloin, kun halutun laukan sisäjalka on noussut maasta, eli on ilmassa.



 
Kun laukkatehtävät oli suoritettu hevosen osalta kunnialla, ratsastajaan ei voi olla tyytyväinen, oli aika loppu hölkän. Ravi tuntui hetkittäin todella hyvältä, kaikki palikat olivat siellä missä kuului ja ratsastajakin pääsi vähän rentoutumaan. Minähän en jännitä! Mutta kroppa ei aina ole samaa mieltä. 

Kun hölkät olivat hölkätty, oli vielä hyvä hetki kävellessä kokeilla vähän väistöjä. Tässä kohtaa oli taas ratsastajalle saarnan paikka, koska ja miten sitä pohjetta käytetään?! Tai mikä ylipäätään on pohje, se kengän kantapääkö? Jonkun nimeltä mainitsemattoman allekirjoittaneen täytyisi ehkä palata koulun penkille, anatomian tunneille! Kolmivuotiaskin tietää mikä on pohje ja missä on kantapää! Kuinka voit opettaa muita, jos itsekin olet näin alkeellisten virheiden seassa? Teoria on niin paljon helpompaa, kuin käytäntö.. Mutta me suoritimme siis ratsastajan toimesta kantapääväistöä, pääasia on kuitenkin sama, hevosen oli liikuttava sivuttaissuunnassa, ratsastajan jalasta. 


Ratsastajan olisi vain tehtävä huomattavasti vähemmän ja selkeämmin jalallaan. Väistöt ovat kieltämättä minulle ehdoton heikkous, ja myös kaikille aikaisemmille hevosille, en tiedä onko vika siinä, että hevoset ovat saaneet minulle huonot väistökokemukset vai olenko minä se, joka on saanut hevosista huonoja väistäjiä. Niin tai näin, ei valmentajanikaan viisi vuotta sitten saanut hevostani väistämään askeltakaan vasemmalle, jolloin vika ei varmasti ollut ratsastajan avuissa. Väistöt jo sanana saa minut paniikkiin, sillä ne todennäköisesti epäonnistuvat. Mitä enemmän niitä on yrittänyt treenata hevosella, jolle väistöt ovat olleet myrkkyä, sitä enemmän siitä on tullut myös itselleni todella vaikeaa. Istun aina vain enemmän väärään suuntaan, pidätän väärällä kädellä ja käytän jalkaani heti liikaa. Aivot sanovat minulle, ettei onnistu vaikken ole edes vielä yrittänyt. 

Suurimmaksi ongelmaksi muodotuu oma mieli, joka on vastaan kaikkia väistöön liittyviä onnistumisia. Simo on onneksi ensimmäinen oma hevoseni, jolle väistöt tuntuvat jokseenkin helpoilta. Ehkä se on ensimmäinen hevosistani, joka on saanut jokseenkin jaloistaan terveet paperit, olisiko syy kuitenkin loppupeleissä siitä? Jos en olekaan aivan toivoton tapaus, mutta aikaisemmat hevoseni eivät vain oikeasti terveyden vuoksi ole olleet kykeneviä väistöihin? 

No oli niin tai näin, Simon kanssa pääsimme sivuttaisliikkeiden salattuun maahan, onneksi taltioituna visusti videokuvalle, josta todella näen, mitä kaikkea on korjattava ennen seuraavaa selkään nousua. Ratsastajan säheltämisestä huolimatta ruunani astuu sivulle, rauhallisin ristiaskelin. Ei ole vielä väliä, kuljetaanko oikein vain väärin, mennäänkö perse edellä vai ei, pääasia oli saada liikettä sivusuuntaan, ja siinä onnistuimme! Kummankin heikkoudet korostuvat videolla, ratsastaja on toispuolinen niinkuin hevonenkin. Tässä on kuitenkin meidän tämän hetkinen lähtötilanne, tästä treenataan sitten vain paremmaksi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti