Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

24.3.2015

Täysin terve vai tiedostamaton vika?

Toisilla ratsut ravaa klinikalla kilpaa kellon kanssa, toiset käyttävät tohtoria vain pakollisiin rokotuksiin. Mikä tässä yhtälössä mättää? Miksi toisten hevoset ovat terveempiä kuin toisten? Vai ovatko ne?



Minusta on hevosenomistaja historian aikana tullut jokaisen hevosen kanssa entistä herkempi. Herkempi reagoimaan pienempiin ja pienempiin viesteihin, joita hevoseni minulle antaa. Se näkyy lisääntyneissä klinikkalaskuissa ja eläinlääkärin käytössä. Olen saanut oppia kantapään kautta, kuinka tärkeää on vastata hevosen viestiin heti, eikä olettaa sen vain olevan vähän kunnioittamaton ja ruotuun laittoa vailla oleva testailija. Hevoset ovat pohjimmiltaan rauhaa rakastavia, ei niitä kiinnosta miettiä, kuinka ne voivat laistaa töistä tekemällä pieniä kujeita, olemalla laiskoja tai juoksemalla tuhatta ja sataa, jotta kyydissä olijaakin hirvittää. Äkkinäiset käytöksen muutokset ovat helppo huomata. Jokainen huomaa kun kiltistä tulee vihainen, sosiaalisesta eristäytynyt tai käyttäytyminen muuttuu konkreettisesti nopeasti. Mutta mitä, jos kaikki etenee pikkuhiljaa, mitä jos hevonen on kipeä jo silloin, kun opettelet sen "normaalitilan" tunnistusta?

Ensimmäinen oma hevoseni Nemo viesti minulle paljon, mutten osannut reagoida oikein. Aina löytyi selitys hevosen temppuiluille mm. Nuori, temperamenttinen, kaura keittää, milloin on jumissa, vapaa päivän jäljiltä tmv. Osa hevosen oikuttelusta voinee selittyäkin noilla, mutta jälkeen päin ajateltuna ja pohdittuani syy-seuraus suhteita olen melko varma, että hevonen yritti jo silloin huutaa vain apua. En osannut niihin reagoida, sillä elämä oli alkumetreiltä asti vähän vuoristorataa. Ja hevosenhan piti olla terve, olihan se läpäissyt tarkastuksen. Elämä Nemon kanssa on ollut aina yksi murheen kryyni. Nyt kun ongelmista ainakin murto-osa on tiedossa, ja niitä hoidetaan, on elämä varsin hyvällä mallilla, siitä huolimatta hevonen päästetään kesän jälkeen ikuisille viherniityille.



Seuraavan hevoseni kohdalla hevonen oli kaksi vuotias minulle tullessa. Omasi puutteellisen orileiman ja oli muutenkin hyvin jäljessä ikäisiään kehitykseltään. Hevonen oli kiltti ja rauhallinen, "liian lujaa" mentiin vain harvoin. Uunon kanssa ongelma oli aina eteenpäin pyrkimys. Siihen ei reagoitu "hälyyttävänä" sillä hevonen oli muutenkin hyvin leppoisa ja rauhallinen, mutta se myös liikkui hyvin ja suoritti mielellään, rauhallisesti. Uunoa kuitenkin tutkittiin paljon, sillä hevonen ei lähtenyt lihomaan millään ja karvakin oli heikkolaatuista. Osittain täysiveritaustalla pyrittiin selittämään ongelmaa, eikä hevonen vieläkään mikään lihava ole. Hevosesta ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa. Klinikalla alettiin ravailemaan hevosen äkillisen suorituskyvyn laskun myötä. Vasta muutama viikko aiemmin hevonen oli parhaassa vireessä, suoritti ja ylitti kaikki odotukset loistaessaan kouluradalla yli 70% veroiseen suoritukseen helposta A:sta. Ykskaks yllättäen ratsulta hävisi tuntuma ja siitä tuli epävakaa kädelle. Mitä paremmalta se alkoi maasta näyttää, sitä huonommalta se alkoi tuntua selkään. Ratsastajana tein kaikkeni korjatakseni hevosen puutteet ja heikkoudet ja samalla piilotin hevosen pienet viestit epäpuhtaudesta. Hevonen tuntui huonommalta päivä päivältä selkään lopulta maastakäsin juoksuttaessa hevonen pääsi vihdoin näyttämään ongelmansa, sehän ontuu vasemmassa laukassa!

Uunon kanssa tilanne meni nopeasti huonoksi, ensin se super hyvän tuntuinen, seuraavana päivänä vähän huono vasemmassa laukassa. Kolmantena päivänä se tuntui laukassa aivan järkyttävältä joten päätimme sen juoksuttaa. Juoksutuspäivän jälkeen hevonen alkoi näyttämään epäpuhtaalta myös oikeassa laukassa sekä ravissa.

Hevonen hoidettiin, sen etujalan nivelet piikitettiin, sillä ne olivat kipeät. Röntgen paljasti karun rakenteellisen virheen, jota hevosesta ei voinut nähdä ulospäin. Vai voiko? Oliko sen karhuntassun mallinen ruununraja viesti, johon olisi pitänyt reagoida jo ostohetkellä? Hevosta ei varsana kuvattu, sillä kokeneemmat sanoivat, ettei tässä vaiheessa vielä voi mitään löytyä, irtopaloja sillä ei uskottu olevan. Myös takajalasta löytyi ongelma, nimeltä kinnerpatin alku. Minulla oli viisivuotias hevonen, joka tekee kinnerpattia!?! Kumpi oli syy ja kumpi seuraus - kipeytyikö etujalat kintereen takia? Tämä oli se teoria, jonka klinikalta sain. Mutta mitä jos asia onkin toisin? Jos kinnerpatti tulikin etujalkojen takia? Vastausta tuskin koskaan saan. Jokatapauksessa etujalan alanivelet olivat väärässä linjassa.


Hoitojen jälkeen hevonen oli jo parempaan päin, kunnes sen laukka alkoi taas takkuilemaan, jolloin tilanne oli jo ihan selvä. Tarina ei kuitenkaan ole vielä kertonut, johtuiko hevosen eteenpäin pyrkimyksen puute oikeasti etujalkojen rakenne virheestä? Nyt Uuno saa vietellä leppoisia päiviä ylläpitokodissa, jossa se viihtyy vallan mainiosti. Tuleeko hevonen ikinä kestämään mitään maastoköpöttelyä kovempaa käyttöä on arvoitus, jonka tulevaisuus meille joskus kertoo. Uunon kaikki ratkaisevat ongelmat johtuivat kuitenkin kasvuhäiriöstä, jolle kukaan ei voi tehdä mitään. Ilman kinnerpattia ongelmia ei ehkä olisi koskaan tullut, mutta koska viisi vuotiasta ratsunalkua siunattiin patilla, ei etujalat kestäneet ylimääräistä kuormitusta. Surkeiden sattumusten summa.

Kolmannen oman hevosen kanssa alkaa olla jo hysteerinen. Pienikin huono askellus, liian kiukkuinen katse tai väärä korvan asento saa aikaan puhelun klinikalle, hevosessahan on pakko olla jotain vikaa! Ja sitähän aina on myös löytynyt. mm. pieni vinous, liiankin suoraksi kehutulla hevosella kieli irtopaloista. Itse vinouteen minulle kuitenkin ensin suositeltiin röntgentä halvempana vaihtoehtona hierojaa. Hieroa ei kuitenkaan olisi pystynyt selvittämään todellista syytä, vain mahdollisesti hoitamaan seurauksia, en tyytynyt siihen.

Koska minulla ei varallisesti ole mahdollisuus vaihdella hevosia noin vain, on minun otettava hevosen pienetkin vihjeet huomioon ja tutkitutettava hevoseni klinikalla. Seuraan tarkkaan Simon käyttäytymistä, sen mielentilaa ja ilmeitä sekä reaktioita. Seuraan sen liikkumista vapaana, liinassa ja ratsain, usein ratsain näen vain videolta, mutta siinä pystyn katsomaan uudelleen ja uudelleen. Liikkuuko hevonen symmetrisesti? Astuuko se maahan samalla tavalla, muuttuuko sen ilme, korvan asento tai muoto jonkun jalan ottaessa maakontaktia? Simo on päivittäin hyvin tarkassa syynissä, niinkuin toki Kotti ja Nemokin.
Miksi sitten toisilla hevoset pysyvät terveempinä? Käytämmekö me klinilla ravaajat hevosiamme jotenkin väärin? Voi olla, että käytämme. Voi olla myös, että olemme vain oppineet reagoimaan pienempiin ongelmiin ja viesteihin, joka mahdollistaa sen, että hevositamme löydetään vikoja. Koska niitä etsimällä etsitään ja tutkitaan!

On hevosen omistajia, jotka eivät ole koskaan käyneet klinikalla, eivätkä koskaan tutkituttaneet hevosta. Jos jotain pieniä ongelmia on, korjataan niitä vaihtamalla kovempaa kuolainta, apuohjilla ja vaihtelemalla satuloita. Käytetään hierojia, mutta ei kiinnitetä huomiota siihen miksi sille on tarve aina? Hoidetaan ja korjataan seurausta, etsimättä todellista syytä. On omistajia, jotka eivät edes erota sitä, liikkuuko hevonen puhtaasti vai ei. Jos hevonen liikkuu epämääräisesti, se on epäpuhdas eli ontuu! Hevosen ei tarvitse könkätä kuin katkenneella jalalla, ontuakseen.

Näitä omistajia on paljon, liian paljon tällä mantereella. Tiedän omistajia, jotka eivät vie klinikalle koska tieto lisää tuskaa. Niin kauan puksutellaan hevosella, kuin pystytään ja kun aika tulee, hankitaan uusi puksutin alle. Minä tiedän kyllä, kuinka karmivaa ja pelottavaa hevonen on klinikalle viedä. Kuinka sydän kurkussa saa pelätä, löytyykö jotain, jota ei pysty hoitamaan ja hevoselle saattaa joutua sanomaan hyvästit. Mutta se on hevosen omistajan velvollisuus! Meidän kuuluu tutkituttaa ja hoitaa hevosemme!

Hevosten pienetkin muutokset on otettava huomioon, niihin on reagoitava! Viestejä oppii lukemaan kantapään kautta ja tutkimalla hevosta myös muutenkin kuin selästä käsin. Katsomalla hevosen lauma käyttäytymistä, ilmeitä, liikkumista. Miten se seisoo? Onko se iloinen ja utelias vai vaisu? Ulostaako se normaalisti? Käyttäytyykö se karsinassa siivosti?


Tiedätkö omasta hevosestasi, missä kunnossa sen karsina aamuisin on? Tiedätkö mitä se tekee ensimmäisenä tarhaan päästyään? Tai ensimmäisenä kun tallin ovet aamulla avataan?

Kaikilla hevosilla on selvät rutiinit, sillä hevoset rakastavat rutiineja. Meidän hevosilla aamutouhut menevät normaali tilassa näin:
Nemolla on aina pakollinen aamupisu, sillä ulos on inhottava pissiä, saattaa roiskua jaloille. Karsinan oven avatessa se hamuilee ensin käytävän puolelta muutaman heinän korren suuhun, ennenkuin riimu laitetaan päähän. Se tallustelee nätisti tarhaan ja jää nököttämään hetkeksi portin kohdalle, ennen kuin suuntaa etsimään iltapäiväheinistä jääneitä korsija. (Joita ei tietenkään jää, jos hevosella kaikki on kunnossa!)

Kotti paukauttaa muutaman kerran olemassa olonsa merkiksi kaviolla oveen, jonka jälkeen se odottelee oven takana hiljaa. Näin keväällä sieltä kuuluu samalla myös pieni "iu". Tarhassa ponin on päästävä heti riimusta vapautuessaan vähän loikkaamaan sivulle ja laukattava aamujumpaksi muutama laukka-askel.

Simo on sotkija, se pyörii karsinassa muutaman kerran ympäri ja saattaa vähän paukuttaakin tahtia aamutallin tekijälle. Sen täytyy saada katsoa ikkunasta ulos, ennenkuin riimu laitetaan päähän. Tarhaan se kävelee reippaasti ja heti tarhaan päästyä singahdetaan päästä päähän, usein vähän pöristen, ennenkuin rauhotutaan syömään.

Jos hevosten rutiineihin tulee muutoksia, on jokin asia huonosti.

Hevosistaan ylihuolehtivia haukutaan luulotautisiksi ja lopulta syyn löydyttyä huonoksi hevosen omistajaksi. Olisiko siis parempi elää ja olla, vaihdella kuolainta ja pidempää kannusta, käyttää ongelmahevoskouluttajaa ja mainostaa, ettei hevosessani ole mitään vikaa, jotta saisi hyvän omistajan maineen? Vikaahan ei löydy, jos ei etsitä. Sitä ei löydy, jos uskotaan hevosen olevan vain luonteeltaan haastava ja niskan päällä. 

Mutta jos jokaiselle hevoselle annettaisiin mahdollisuus, siihen että niiltä vikaa etsittäisiin, voisin vannoa, ettei yksikään läpäisisi etsintöjä puhtain paperein.  

Ongelmista suurimman osan kanssa pystyy elämään. Niitä useinkin pystyy hoitamaan ja asioita muuttamaan niin, ettei ongelma itsessään vaadi edes kummempaa hoitoa. Esim. Kengityksella on suuri merkitys moneen jalka ongelmaan. Pelkkä ulkoinen "näyttääpä hyvältä" kengitys ei takaa hyvää kengitystä, jos hevosen jaloissa on päällepäin näkymättömiä ongelmia esimerkiksi kavioluun asennossa. Myös ruokinta ja hevosen päivittäisrutiineilla on merkittävän suuri rooli sen terveydessä. Mahahaava on kasvava ongelma, vai onko? Onko se aina ollut ongelma, mutta nyt se tiedostetaan, niitä tutkitaan ja hoidetaan. Ehkä tuorein "muoti" ongelma on kissing spine. Onko jalostus mennyt eteenpäin, huonompaan suuntaan, vai osaako ihmiset tutkituttaa hevostaan enemmän, kun outoja ongelmia ilmenee? Ennen ne on korjattu vain varustemuutoksilla ja kuriin laitolla, nykyisin niihin osataan puuttua myös toiselta näkökannalta.

Pienistä puroista syntyy suuri joki!

7 kommenttia:

  1. Kirjoitit sanoiksi sen, mitä olen pitkään pyöritellyt paperilla. Bingo!

    On helpompi sulkea silmät ongelmilta kuin tehdä niiden eteen jotain. Ikävä kyllä. Itse kantapään kautta oppineena valkkaan mieluummin klinikkareissun kuin unettomia öitä ilman hyvää syytä. Sen verran monta murheenkryyniä on vuosien varrelle osunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Tuo silmien ummistus on kaikista pahinta. On eri asia olla täysin tietämätön/ ymmärtämäyön kuin ymmärtää että joku on huonosti, muttei asialle tehdä mitään! Vaikkakin kummassakin kärsijäksi yhtäpaljon joutuu se eläin.

      Kyllä se on helpompi kääntää se auton nokka klinikalle, kuin katsella viikko eteenpäin mihin tilanne kehittyy. Vaikka turhaankin.

      Poista
  2. Ihmiset tutkituttavat hevosiaan enemmän. Niistä pidetään "parempi huoli" vaikka en koe meidän aikoinaan huonosti hevosiamme hoitaneen. Mutta tosiaan nykyään on enemmän klinikoita, tarkempia tutkimuksia, ehkä enemmän rahaakin ja sekä tietämystä. Uusia, tarkempia tutkimus menetelmiä ja diagnooseja. (Koko hevoshistoriani aikana omista ja enemmän ratsastettavistani hevosista vain kaksi kävi klinikalla koskaan. Toisella leikattiin irtopala ja toisella vaan kuvattiin jotain, en muista mitä. Plus tietysti on ollut ostotarkastuksia. Eläinlääkäriä nyt jouduimme vaivaamaan useammin.)
    Silti osaksi kyse on myös tuurista. En jaksa uskoa, että kyse aina on vain siitä, että joku omistaja on valveutuneempi kuin joku toinen. Jos näin olisi, niin minulla kai pitäisi olla kovinkin huono omatunto kun kumpikaan hevosista ei vielä ole joutunut klinikka käynnille. Ja toivon ettei tarvitsisikaan koskaan mennäkään. Vaikka muutama tuttavani minua melkein luulosairaaksi eläimieni kanssa syyttääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään on varmasti enemmän sitä tietoa, TAI se on ainakin nopeammin saatavilla myös maallikolle. Joka edes auttaa hevosen vikojen paikannuksessa ja hoidossa. Ei tietenkään kaikissa ole kummempaa vikaa eikä vika ole aina yhtä kuin kiputila. Mm. Nemon sydämestä on kuulunut joskus sivuääni = vika, mutta hevosta se ei koskaan vaivannut ja nykyisin sitä ei edes kuulu. En olisi siitä koskaan ollut tietoinen, jos sattumalta sitä ei olisi löydetty. Enhän minäkään ole ponia klinikalla käyttänyt, koska ei ole ollut tarvetta. Mutta jos sellainen tilanne tulee, sinne lähdetään. Urheilija ei tervettä päivää nää, no näkeehän ne, mutta huonoina päivinä ne hoidetaan kuntoon! :)

      Poista
  3. Täällä on samoja asioita pohdittu koiranpennun kanssa, mennäkö lääkäriin vai ei. Tuntuu että kun yhdestä vaivasta pääsee, niin toinen tulee tilalle. Välillä mietin että oonko vainoharnanen vai ontuuko se oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Vasta juuri kuulin naapurilta, kuinka heidän koiristaan oli löytynyt vaikka mitä ongelmia sydämestä, irtopaloja jne. Sitten tajusin, että herranen aika, voiko koirillakin olla kaikkea? Tähän onkin Saijan tavoin kommentoitava, että me ei olla kyllä koiria käytetty lääkärillä kuin jalostusta varten silmäkuvissa (tosin sekin turhaan, kun toinen koira haukkasi hampaansa kaulavaltimoon..) ja samainen terrieri taisi parikertaa tikattavanakin käydä.. Mutta muuten olemme säästyneet koirien osalta hyvinkin terveellä tiellä, onneksi.

      Mutta hevosten kanssa onkin ollut sitten enemmän tuota yksi vaiva pois alta, jotta uusi mahtuu tulemaan..

      Poista
  4. Bingo! Hevosenomistajan intuitio siitä että joku on vialla, on valitettavan usein oikeassa. Tämän olen ainakin itse huomannut.

    VastaaPoista