Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

3.4.2015

Jokseenkin kuvapainoitteinen päivä


 Blogi on saanut paljon arvosteluja joissa miinuksena on ollut ehdottomasti kuvapuoli. Ei niiden vähyys vaan laatu! Olen aiemmin useasti maininnut, ettei meidän kameralla oteta hyviä kuvia. Ei, jos keli ei ole 100% kirkas ja optimaalinen. Siksi kuvat ovat usein, eli lähes aina laadultaan keskivertoa tai huonompaa. Kerroin jo joulun jälkeen, että uusi kamera on hankintalistalla. Listalla on, tai ainakin oli paljon paljon asioita ennen kameraa, mutta.. Kun perheessä on yli-innokas kolmivuotias, joka innostui kuvaamisesta. Kamera kesti hyvin useat kolhut ja ikävät käsittelyt, mutta sitä viimeisintä tippumista se ei sitten enää kestänyt. Kiitos kolmivuotiaan, oli tämänkin perheen viimein aika siirtyä kuvaamisessa tälle aikakaudelle. Perheeseen tuli ensimmäinen järjestelmäkamera, joka ensivaikutelmalta on positiivinen lisä myös blogin sisältöön. Toki vaatii kovasti vielä harjoittelua kuvaajalta! Mutta mikäpä ei vaatisi?

Ensimmäisenä kameran eteen pääsi Nemo. Nemon kanssa harjoittelimme vähän takaosan aktivointia, ennen kuin kamera eksyi kentälle. Vähän ravin kokoamista ja lisäämistä, ei suuria ja merkittäviä eroja kouluhevosasteikolla, mutta Nemoksi varsin mainio suoritus. Sitten vähän laukkaa, ihan vain harjoituslaukkaa kumpaankin suuntaan, sekä muutama vaihto lävistäjällä. Varsin kivan tuntuinen hevonen, vähän nahkea ja hidas, mutta sellainen perus Nemo. Vaihdot laukassa sujuivat estehevosen tavoin, etuosa ensin takaosa perässä. 






Seuraavaksi oli Kottin vuoro päästä linssin eteen. Kottista otimme ensin vähän rakennekuvia ennenkuin poni päästettiin kentälle irti. Joku ehkä kertoi ponille, että edessä on pitkä viikonloppu, riemua ei ainakaan puuttunut menosta! 
















Simokin pääsi vähän koreilemaan tarhassaan likaisena. Tänään oli Simon kävelypäivä, jonka Simo toteutti omalla persoonallisella tyylillään, vähemmän kävellen.

 
Hyvää pääsiäistä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti